Suomalasten sotilaskarkureiden teloitukset kesällä 1944

Etkö mokoma tajua, että dokumentteja voi väärentää!?

Ei kaikista tapauksista tehty dokumentteja. Muistetaan mitä huhuja on liikkeellä Pohjois-Suomen rintamalta.
Venäläisiä sotavankeja on kidutettu ja teloitettu suuri määriä...

Vaka Vanha kirjoitti:

Ei kaikista tapauksista tehty dokumentteja. Muistetaan mitä huhuja on liikkeellä Pohjois-Suomen rintamalta.
Venäläisiä sotavankeja on kidutettu ja teloitettu suuri määriä...

Lue lisää

Tästäkin aiheesta on erinomainen tutkimus: Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-44." Porvoo 2008.

Vaka Vanha ei tiedä mistään mitään, mutta senhän kaikki tietävät.

Vakaa Viisaampi kirjoitti:

Tästäkin aiheesta on erinomainen tutkimus: Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-44." Porvoo 2008.

Vaka Vanha ei tiedä mistään mitään, mutta senhän kaikki tietävät.

Lue lisää

Huhuja ja huhuja! Isoisäni oli puhunut teurastuksesta, kun he olivat ampuneet nämä vangeiksi jättäytyneet venäläiset. Isoisäni ei koskaan puhunut asiasta julkisesti, hän oli kertonut yhdelle sedälleni tapauksesta ja silloinkin vasta, kun tämä naapurini oli aiemmin ottanut asian puheeksi.

Muuta kertaa en tiedä koko asiasta puhutun sodan jälkeen ja naapurini ei kertonut omille lapsilleenkaan mitään asiasta. Isoisäni ja naapurini olivat paikkakunnillaan hyvin luotettavien miehien maineessa, aktiivisia suojeluskuntalaisia kumpikin, enkä usko mitenkään, että he olisivat keksineet koko juttua, vaan sen täytyy olla todella tapahtunut. He olivat antaneet pataljoonan komentajalle vaitiololupauksensa tapauksen johdosta ja käsitin setäni kertomasta, että mukana oli ollut muitakin miehiä.

Keskustelun kulku oli ollut seuraava: Naapurini oli kysynyt isoisältäni, onko hän kertonut "siitä" kenellekään? Isoisäni oli vastannut; että mehän annoimme pataljoonan komentajalle vaitiololupauksen ja sen olen pitänyt. Setäni oli kuullut tämän ja myöhemmin hän otti asian puheeksi isoisäni kanssa, mitä asia mahdollisesti koski, tällöin isoisäni oli kertonut sedälleni sen vähän, mitä hän tapauksesta kertoi. On myös mainittava, että nämä vangiksi jättäytyneet venäläiset eivät ehtineet mihinkään leirille, vaan heidät ammuttiin aseettomina taistelun jälkeen ja yhtään ei säästetty. Määrä oli varsin suuri.

20+15=??? kirjoitti:

Huhuja ja huhuja! Isoisäni oli puhunut teurastuksesta, kun he olivat ampuneet nämä vangeiksi jättäytyneet venäläiset. Isoisäni ei koskaan puhunut asiasta julkisesti, hän oli kertonut yhdelle sedälleni tapauksesta ja silloinkin vasta, kun tämä naapurini oli aiemmin ottanut asian puheeksi.

Muuta kertaa en tiedä koko asiasta puhutun sodan jälkeen ja naapurini ei kertonut omille lapsilleenkaan mitään asiasta. Isoisäni ja naapurini olivat paikkakunnillaan hyvin luotettavien miehien maineessa, aktiivisia suojeluskuntalaisia kumpikin, enkä usko mitenkään, että he olisivat keksineet koko juttua, vaan sen täytyy olla todella tapahtunut. He olivat antaneet pataljoonan komentajalle vaitiololupauksensa tapauksen johdosta ja käsitin setäni kertomasta, että mukana oli ollut muitakin miehiä.

Keskustelun kulku oli ollut seuraava: Naapurini oli kysynyt isoisältäni, onko hän kertonut "siitä" kenellekään? Isoisäni oli vastannut; että mehän annoimme pataljoonan komentajalle vaitiololupauksen ja sen olen pitänyt. Setäni oli kuullut tämän ja myöhemmin hän otti asian puheeksi isoisäni kanssa, mitä asia mahdollisesti koski, tällöin isoisäni oli kertonut sedälleni sen vähän, mitä hän tapauksesta kertoi. On myös mainittava, että nämä vangiksi jättäytyneet venäläiset eivät ehtineet mihinkään leirille, vaan heidät ammuttiin aseettomina taistelun jälkeen ja yhtään ei säästetty. Määrä oli varsin suuri.

Lue lisää

Westerlund on tutkinut saksalaisten vankileirejä. Sitäkään et siis ymmärtänyt?

Suomalaisten tekemiä venäläisten vankien surmia on tutkinut Antti Kujala: "Vankisurmat. Neuvostosotavankien laittomat ampumiset jatkosodassa. Helsinki 2008". Niistä tehtiin muuten suuri määrä ilmoituksia heti sodan jälkeen. Rangaistuksia jaeltiin aina kenraali Oeschia myöten. Ei nämä asiat siis salattuja ole. Suurin määrä yhdellä kertaa ammuttuja on Kujalan mukaan yli 40 Kannaksella syksyllä -41.

Vaka Vanha vain ei tiedä mistään aiheesta mitään. Ei myöskään hänen nikkiään käyttävä. Vai onko Vaka laajentanut tyhmyyttään vasemmalle? Siellähän on todella suuri tila tietämättömyydelle ja valehtelulle.

20+15=??? kirjoitti:

Huhuja ja huhuja! Isoisäni oli puhunut teurastuksesta, kun he olivat ampuneet nämä vangeiksi jättäytyneet venäläiset. Isoisäni ei koskaan puhunut asiasta julkisesti, hän oli kertonut yhdelle sedälleni tapauksesta ja silloinkin vasta, kun tämä naapurini oli aiemmin ottanut asian puheeksi.

Muuta kertaa en tiedä koko asiasta puhutun sodan jälkeen ja naapurini ei kertonut omille lapsilleenkaan mitään asiasta. Isoisäni ja naapurini olivat paikkakunnillaan hyvin luotettavien miehien maineessa, aktiivisia suojeluskuntalaisia kumpikin, enkä usko mitenkään, että he olisivat keksineet koko juttua, vaan sen täytyy olla todella tapahtunut. He olivat antaneet pataljoonan komentajalle vaitiololupauksensa tapauksen johdosta ja käsitin setäni kertomasta, että mukana oli ollut muitakin miehiä.

Keskustelun kulku oli ollut seuraava: Naapurini oli kysynyt isoisältäni, onko hän kertonut "siitä" kenellekään? Isoisäni oli vastannut; että mehän annoimme pataljoonan komentajalle vaitiololupauksen ja sen olen pitänyt. Setäni oli kuullut tämän ja myöhemmin hän otti asian puheeksi isoisäni kanssa, mitä asia mahdollisesti koski, tällöin isoisäni oli kertonut sedälleni sen vähän, mitä hän tapauksesta kertoi. On myös mainittava, että nämä vangiksi jättäytyneet venäläiset eivät ehtineet mihinkään leirille, vaan heidät ammuttiin aseettomina taistelun jälkeen ja yhtään ei säästetty. Määrä oli varsin suuri.

Lue lisää

Teurastustapa hyvinkin ..olisko ollut läsnä tässä :

Vuonna 1970 löydettiin osaston muodostaneen 70 partisaanin ruumiit yhteen läjään ammuttuna Sidrajoen varresta. Tapaus on hämärän peitossa, yhtään suomalaisjoukkoa ei ole pystytty sitovasti yhdistämään tapaukseen.

Lähde:http://fi.wikipedia.org/wiki/Itä-Karjalan_partisaanitaistelut_1942

Rutinovi kirjoitti:

Teurastustapa hyvinkin ..olisko ollut läsnä tässä :

Vuonna 1970 löydettiin osaston muodostaneen 70 partisaanin ruumiit yhteen läjään ammuttuna Sidrajoen varresta. Tapaus on hämärän peitossa, yhtään suomalaisjoukkoa ei ole pystytty sitovasti yhdistämään tapaukseen.

Lähde:http://fi.wikipedia.org/wiki/Itä-Karjalan_partisaanitaistelut_1942

Lue lisää

Ruumiit ovat todennäköisesti osa 1. partisaaniprikaatista. Sitä komensi majuri Grigorjev.

120 yli kuudestasadasta partisaanista pääsi kotiin. RajaJP5 huomasi noin suuren osaston jäljet ja siitä se linnustus alkoi. Pitkäänhän sitä porukkaa jahdattiin pitkin korpia.

Rutinovi kirjoitti:

Teurastustapa hyvinkin ..olisko ollut läsnä tässä :

Vuonna 1970 löydettiin osaston muodostaneen 70 partisaanin ruumiit yhteen läjään ammuttuna Sidrajoen varresta. Tapaus on hämärän peitossa, yhtään suomalaisjoukkoa ei ole pystytty sitovasti yhdistämään tapaukseen.

Lähde:http://fi.wikipedia.org/wiki/Itä-Karjalan_partisaanitaistelut_1942

Lue lisää

Määrä on suurempi ja kaikki vanjat ammuttiin. Jos joku heistä olisi päässyt siitä hengissä, olisi varmaan sodan jälkeen käyty jälkipyykkiä asian tiimoilta. Vuosiluku on silti lähellä ajankohtaa.

Vakaa Viisaampi kirjoitti:

Westerlund on tutkinut saksalaisten vankileirejä. Sitäkään et siis ymmärtänyt?

Suomalaisten tekemiä venäläisten vankien surmia on tutkinut Antti Kujala: "Vankisurmat. Neuvostosotavankien laittomat ampumiset jatkosodassa. Helsinki 2008". Niistä tehtiin muuten suuri määrä ilmoituksia heti sodan jälkeen. Rangaistuksia jaeltiin aina kenraali Oeschia myöten. Ei nämä asiat siis salattuja ole. Suurin määrä yhdellä kertaa ammuttuja on Kujalan mukaan yli 40 Kannaksella syksyllä -41.

Vaka Vanha vain ei tiedä mistään aiheesta mitään. Ei myöskään hänen nikkiään käyttävä. Vai onko Vaka laajentanut tyhmyyttään vasemmalle? Siellähän on todella suuri tila tietämättömyydelle ja valehtelulle.

Lue lisää

Ei täällää palstalla kaikki ole vasemmalla tallaajia, jotka esittää kysymyksiä taikka kommentteja, jotka eivät sovi joidenkin "ajatuksiin" totuudesta.
Jos nykyääänkin kiistellään jostakin lautakuormasta, onko se mennyt johonkin työmaalle vaiko ei ja tuosta väitetystä lautakuorman siirtelystä ei ole kulunut niin montaakaan vuotta, miten joku tai jotkut voivat olla niin varmoja, ettei sotiemme aikana ole tapahtunut jotakin, mitä ei ole kirjoissa taikka kansissa?
Joku on sanonut, että tieto lisää tuskaa ja monellekin voi olla kova pala, että ei se isoisä ollutkaan niin suuri sankari, pervitiini pöllyssä meni joukon mukana ja teki raakuuksia, mahdollisesti murhankin.
Sodasta palanneet miehet olivat monasti aika vaiteliaita miehiä, omakaan isoisäni ei juuri puhunut sodan aikaisista asioista, kaikki tiesivät hänen olleen sotareissulla talvi- ja jatkosodan muutenkin ja vaikean haavoittumisen Syvärin lähellä. Sodan jälkeen hän poltti yhdessä isoäitini kanssa koko sodanaikaisen kirjeenvaihdon, he olivat avioituneet 30-luvun puolivälissä, joten uskon kirjeenvaihdossa käsitellyn muitakin asioita, kuin rakkautta.

20+15=??? kirjoitti:

Määrä on suurempi ja kaikki vanjat ammuttiin. Jos joku heistä olisi päässyt siitä hengissä, olisi varmaan sodan jälkeen käyty jälkipyykkiä asian tiimoilta. Vuosiluku on silti lähellä ajankohtaa.

Lue lisää

Sidrajärvelle pudotettiin 5. elokuuta muonaa ja partisaaniosasto "kostajat" lähetettiin sitä hakemaan. Näin ovat partisaanit itse ilmoittaneet (muiden muassa Dimitri Gusarov, joka teki sankarikirjan tästä retkestä). Juuri Sidrajoen varrestahan nämä 70 partisaanin ruumiit löydettiin vuonna 1970. Ruumiit ovat siis varmuudella Grigorjevin osaston muonanhakijat, mutta epäselvää on, mitä tapahtui ja kuka tappoi.

Teoria 1: Osastolla oli esiintynyt jo kannibalismia, muonaa ei ollut. Jos muona jäi suomalaisille, kuten usein kävi, porukka on saattanut toivottomassa tilanteessa kunnon komsomolilaisina tappaa itse itsensä.

Teoria 2: Nälkiintynyt joukko antautui vangiksi muonan pudotuspaikalle ryhmittyneiden suomalaississien väijytyksessä. Nämä ampuivat porukan kasaan mutta eivät tietenkään raportoineet sotarikoksesta.

on rikokseksi muuttunut? Lopettakaa jo turha höpinä, kun mitään tietojakaan ei ole.

Sotarukkanen kirjoitti:

on rikokseksi muuttunut? Lopettakaa jo turha höpinä, kun mitään tietojakaan ei ole.

Ei joukon tuhoaminen taistelussa olekaan. Tuossa aprikoitiin vähän muuta Geneven sopimuksen vastaista. Aika hyvä arvaus, sanoisin. Ei sillä enää mitään väliä ole.

on todella tapahtunut. Jos isoisäni on kertonut tuosta vangeiksi jättäytyneiden teurastuksesta, uskon sen tapahtuneen ja varmaan joka ikinen, joka on ollut tuossa mukana on pitänyt turpansa taatusti kiinni, koska sodan jälkeen tästä olisi pitänyt tehdä tiliä. Ja hyvä näin, että heidän ei ole tarvinnut tehdä tiliä, sillä en usko, että suomalaisiakaan sotilaita olisi säästetty vastaavassa tilanteessa.
Tämä vain kuvastaa hyvin sitä, ettei kaikkea ole kirjattu tai joitakin tapahtumia sotatoimista ei ole missään papereissa. Tämä missä isoisäni on ollut mukana on tuskin ainut tälläinen sotatoimi, jota ei ole missään papereissa.

20+15=??? kirjoitti:

Huhuja ja huhuja! Isoisäni oli puhunut teurastuksesta, kun he olivat ampuneet nämä vangeiksi jättäytyneet venäläiset. Isoisäni ei koskaan puhunut asiasta julkisesti, hän oli kertonut yhdelle sedälleni tapauksesta ja silloinkin vasta, kun tämä naapurini oli aiemmin ottanut asian puheeksi.

Muuta kertaa en tiedä koko asiasta puhutun sodan jälkeen ja naapurini ei kertonut omille lapsilleenkaan mitään asiasta. Isoisäni ja naapurini olivat paikkakunnillaan hyvin luotettavien miehien maineessa, aktiivisia suojeluskuntalaisia kumpikin, enkä usko mitenkään, että he olisivat keksineet koko juttua, vaan sen täytyy olla todella tapahtunut. He olivat antaneet pataljoonan komentajalle vaitiololupauksensa tapauksen johdosta ja käsitin setäni kertomasta, että mukana oli ollut muitakin miehiä.

Keskustelun kulku oli ollut seuraava: Naapurini oli kysynyt isoisältäni, onko hän kertonut "siitä" kenellekään? Isoisäni oli vastannut; että mehän annoimme pataljoonan komentajalle vaitiololupauksen ja sen olen pitänyt. Setäni oli kuullut tämän ja myöhemmin hän otti asian puheeksi isoisäni kanssa, mitä asia mahdollisesti koski, tällöin isoisäni oli kertonut sedälleni sen vähän, mitä hän tapauksesta kertoi. On myös mainittava, että nämä vangiksi jättäytyneet venäläiset eivät ehtineet mihinkään leirille, vaan heidät ammuttiin aseettomina taistelun jälkeen ja yhtään ei säästetty. Määrä oli varsin suuri.

Lue lisää

Isoisäni kumminkaima kertoi puolestaan, että antoivat vankiraukoille vähät ruokansa ja tupakkansa. Kun oli niin sääliksi käynyt.

Sikäli turhaan, että kun sota päättyi ja vangit palautettiin neuvostoliittoon hedätvietiin heti gulg leiriin, jossa heidät teloitettiin pelkuruudesta syytettyinä

tarinoita riittää kirjoitti:

Isoisäni kumminkaima kertoi puolestaan, että antoivat vankiraukoille vähät ruokansa ja tupakkansa. Kun oli niin sääliksi käynyt.

Sikäli turhaan, että kun sota päättyi ja vangit palautettiin neuvostoliittoon hedätvietiin heti gulg leiriin, jossa heidät teloitettiin pelkuruudesta syytettyinä

Lue lisää

Äitisihän myös kertoi että sinä nyt olet se elävä valitettava todiste siitä äitisi suurimmasta vahingosta.

Sen verran ammuttiin karkureita kesällä -44 kenttäoikeuksien tuomioiden perusteella. Lisäksi tulee 13 esimiehen tai vartiomiehen ampumaa. Näitä tapauksia on muutama voinut jäädä tietymättömiin tai nimenomaan virallisesti ilmoittamatta.

Karkurit tuomittiin kenttäoikeuksissa, elleivät palanneet riviin. Noin 6 000 sai eripituisen vankeusrangaistuksen palvelusvelvollisuudella. Siihen suostui noin 4 000. Heidät armahdettiin sodan päätyttyä ja kotiutettiin muiden mukana.

Vajaa pari tuhatta kieltäytyi palveluksesta. Heidät pantiin vankiloihin ja vapautettiin pääasiassa tammikuussa -45 oikeusministeri Urho Kekkosen toimin valvontakomission määräyksestä.

Muu on pötypuhetta.

Oikeuden MIekka kirjoitti:

Sen verran ammuttiin karkureita kesällä -44 kenttäoikeuksien tuomioiden perusteella. Lisäksi tulee 13 esimiehen tai vartiomiehen ampumaa. Näitä tapauksia on muutama voinut jäädä tietymättömiin tai nimenomaan virallisesti ilmoittamatta.

Karkurit tuomittiin kenttäoikeuksissa, elleivät palanneet riviin. Noin 6 000 sai eripituisen vankeusrangaistuksen palvelusvelvollisuudella. Siihen suostui noin 4 000. Heidät armahdettiin sodan päätyttyä ja kotiutettiin muiden mukana.

Vajaa pari tuhatta kieltäytyi palveluksesta. Heidät pantiin vankiloihin ja vapautettiin pääasiassa tammikuussa -45 oikeusministeri Urho Kekkosen toimin valvontakomission määräyksestä.

Muu on pötypuhetta.

Lue lisää

isäni vangittu 1943 epäitynä vakoilusta viteleessä. Yritin sota-arkistosta saada kuulustelu pöytäkirjat itselle.arkisto vastaa .Isäsi pöytäkirjat viety Ruotsiin syksyllä 1944 .Lukekaa 3 kirjaa Operaatio Stella Polaris.
Mannerheimin suorassa alistuksessa olleet Valvonta osastot -sotapolisi kuulustelijat .Isäni kertoi 2 kk kuulustelusta nyrkein höystettynä. Joten nämä täytyi viedä piiloon ettei jumalasta seuraavan päällikön asioita saada päivänvaloon. Isästäni valokuva 1943 ruhjeita poskessa ja molemmat silmät mustana .

todisteita kirjoitti:

isäni vangittu 1943 epäitynä vakoilusta viteleessä. Yritin sota-arkistosta saada kuulustelu pöytäkirjat itselle.arkisto vastaa .Isäsi pöytäkirjat viety Ruotsiin syksyllä 1944 .Lukekaa 3 kirjaa Operaatio Stella Polaris.
Mannerheimin suorassa alistuksessa olleet Valvonta osastot -sotapolisi kuulustelijat .Isäni kertoi 2 kk kuulustelusta nyrkein höystettynä. Joten nämä täytyi viedä piiloon ettei jumalasta seuraavan päällikön asioita saada päivänvaloon. Isästäni valokuva 1943 ruhjeita poskessa ja molemmat silmät mustana .

Lue lisää

Vakoojan kohtalo sota-aikana oli kaikissa maissa kuolema. Isäsi pääsi vähällä. Mannerheimin kanssa ei isäsi kuulustelulla ole mitään tekemistä. Valvontaosasto hoiteli sotilaallista vastavakoilua. Sen arkiston pääosa poltettiin syksyllä -44. On tietysti voitu viedä jotain Ruotsiinkin, mutta sinne meni ennen kaikkea tiedustelupuolen aineistoa.

Mies oli aivan eri yksikössäkin ja on "hyvämuistinen"...

"Päälliköistä Heikin mieleen on erityisesti jäänyt Adolf Ehrnrooth."

http://www.hymy.fi/sotasankarit/molemmat-sodat-etulinjassa

Kaikki kunnia oikealle sotasankarille. Haastattelija vain voisi tarkistaa annetut nimet ja muut tiedot. Vaivaahan se vaatisi.

Otetaan tämä teloitusjuttu. Kuolemantuomion saattoi karkuruudesta määrätä vain kenttäoikeus. Tuomio voitiin toimeenpanna välittömästi, jos syyllisellä oli kaksi karkuruutta ja kieltäytyminen. Näitä tapauksia oli kesällä -44 yhteensä 47. Muut kuolemantuomiot sotaylioikeus muutti elinkautisiksi. Mikään majuri ei voinut tuomioita langetella eikä peruutella. Liekö kyseessä ollut uhkailu? Tietenkään asemansa pitäneelle miehelle ei mikään tuomio voinut tulla edes kyseeseen.

Muutenkin veteraanin muisteluissa on joitain epätarkkuuksia. Kaarlo Heiskanen oli kyllä TR:n komentaja Talvisodan edellä, mutta sodassa hän komensi JR 17:ä ( myöh JR 7). TR:n varusmiespataljoona oli III/3.Pr. Prikaatia komensi sodan alussa eversti Antero Svensson. Tilalle tuli myöhemmin joku toinen.

Jatkosodassa 18. D oli ensin todella Pajarin komennossa. Marskia hän ei kyllä sinutellut, mutta sehän on pikku juttu. Sodan loppupuolella Pajaria seurasi Paavo Paalu ja häntä eversti G. Snellman. Muisto sodan päättymisesta Noskuassa on aivan oikea, sillä 18.D vaihtoi Pajarin 3.D:n heinäkuun lopussa.

Aatun kanssa H.N. tuskin oli missään tekemisissä, mutta on varmasti kuullut tarinoita.

Tarkka poika kirjoitti:

Kaikki kunnia oikealle sotasankarille. Haastattelija vain voisi tarkistaa annetut nimet ja muut tiedot. Vaivaahan se vaatisi.

Otetaan tämä teloitusjuttu. Kuolemantuomion saattoi karkuruudesta määrätä vain kenttäoikeus. Tuomio voitiin toimeenpanna välittömästi, jos syyllisellä oli kaksi karkuruutta ja kieltäytyminen. Näitä tapauksia oli kesällä -44 yhteensä 47. Muut kuolemantuomiot sotaylioikeus muutti elinkautisiksi. Mikään majuri ei voinut tuomioita langetella eikä peruutella. Liekö kyseessä ollut uhkailu? Tietenkään asemansa pitäneelle miehelle ei mikään tuomio voinut tulla edes kyseeseen.

Muutenkin veteraanin muisteluissa on joitain epätarkkuuksia. Kaarlo Heiskanen oli kyllä TR:n komentaja Talvisodan edellä, mutta sodassa hän komensi JR 17:ä ( myöh JR 7). TR:n varusmiespataljoona oli III/3.Pr. Prikaatia komensi sodan alussa eversti Antero Svensson. Tilalle tuli myöhemmin joku toinen.

Jatkosodassa 18. D oli ensin todella Pajarin komennossa. Marskia hän ei kyllä sinutellut, mutta sehän on pikku juttu. Sodan loppupuolella Pajaria seurasi Paavo Paalu ja häntä eversti G. Snellman. Muisto sodan päättymisesta Noskuassa on aivan oikea, sillä 18.D vaihtoi Pajarin 3.D:n heinäkuun lopussa.

Aatun kanssa H.N. tuskin oli missään tekemisissä, mutta on varmasti kuullut tarinoita.

Lue lisää

kenties itse Hitler? Hänen hengenheimolaisiahan ne omien teloittajatkin olivat, natsien ihailijoita tai peräti natseja itsekin. Demokratiasta viis. Kansalle paskaa suuhun ja raja Uralille vaikka jokainen rivisotilas uhraten.

doek kirjoitti:

kenties itse Hitler? Hänen hengenheimolaisiahan ne omien teloittajatkin olivat, natsien ihailijoita tai peräti natseja itsekin. Demokratiasta viis. Kansalle paskaa suuhun ja raja Uralille vaikka jokainen rivisotilas uhraten.

Lue lisää

Pervitiini-Aatusta on kyse tässä tapauksessa.

Luultavaa on että molemmat Aatut käytti samoja troppeja...

Taisipa tuo Vihman Einar niitä vaan määrätä omin päinkin.

Siinä koko HYMYn artikkeli: 2-osainen:

Heikki Niemi näki urotekoja ja sankaruutta, mutta myös pelkurimaisia upseereita ja kevyin perustein määrättyjä teloituksia.

Orivedellä koko ikänsä asunut Heikki Niemi on lähtöisin 11–lapsisesta pesueesta. Jo 12–vuotiaana oli riennettävä aamuvarhaisella metsätöihin. Heikki kertoo, että päivän aikana piti tehdä kaksi mottia halkoja, ja se oli kova saavutus pienelle pojalle.

Suomen kohtalon vuodet lähestyivät. Heikki lähti syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1938 armeijaan Lahden Hennalaan, missä nuoresta miehestä tehtiin konekivääriampuja. Tampereen rykmentissä kului vuosi, ja Heikki ehti olla siviilissä vain kolmisen viikkoa, kun talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939.

– Että se harmitti! Juuri kun vuoden juokseminen oli ohi, niin ei muuta kuin taas sarkavaatteet ylle. Meitä lähti Tampereen rykmentti Karjalan kannakselle 950 miehen voimin komentajanamme eversti Kaarlo Heiskanen. Kannaksella päädyimme ensin Siparlan kylään, josta oli rajalle matkaa seitsemisen kilometriä. Sieltä marssimme Salmenkaitaan, missä saimme ensimmäisen kerran esimakua tulevista vastustajistamme. Viholliskoneet tulittivat meitä rajusti, ja yritimme ampua niitä kivääreillä, joku jopa haulikolla, mutta eihän siitä mitään tullut, hyvämuistinen veteraani aloittaa.
30 ruumista kerralla

Nyt 92–vuotias Heikki muistaa ikänsä joulunajan 1939 Kannaksella. Vihollinen tuli päälle rajusti, ja suomalaisten tappiot olivat suuret.

– Pakkanen oli todella kova, ja haavoittuneita menehtyi runsaasti. Jouluaattona päästiin siitä tulihelvetistä pois hieman taaemmaksi, ja tehtävänämme oli lyödä takaisin vihollisen onnistuneet läpimurtoyritykset. Tätä taistelua kutsuttiin ”Hölmän tölmäykseksi”, Heikki muistelee.

Helmikuussa konekivääriampuja Heikki Niemi taisteli kuuluisalla Summan rintamalla, ja siellä hän koki ehkä suurimman sodanaikaisen ihmepelastumisen:

– Ammuin katetusta pesäkkeestä, jonka piti olla niin sanotusti pomminvarma. Oli määräys, että konekivääriampuja saa aloittaa tulituksen vasta sitten, kun tähtäimessä on 30 vihollista. No minä kyllä yleensä aloitin silloin, kun oli päässyt laskuissani määrään 23–24.

– Olin ampunut pesäkkeestä muutaman sarjan, kun joku huusi, että tule äkkiä pois sieltä. Kurkkasin ulos, eikä ketään ei näkynyt. Palasin takaisin ampumaan. Ja taas kohta sama huuto. Kävin jälleen kurkistelemassa ulos, mutten edelleenkään nähnyt ketään. Palasin paikalleni, mutta saman tien minulle tuli outo tunne, että sieltä oli päästävä äkkiä pois!

– Ryntäsin ulos, ja muutaman sekunnin kuluttua pesäke räjähti pieniksi palasiksi. Vihollisen onnistui ampua Leipäsuolta suorasuuntauksella todellinen täysosuma. Menin pökerryksiin. Kun heräsin, havaitsin, ettei minulla ollut muita vammoja kuin hiekkaa silmät, korvat ja suu täynnä. Oli siinä kyllä meikäläisellä joku suojelija mukana, Heikki huokaa päätään pudistellen.
”Kuolet kuudessa minuutissa”

Pakkaset paukkuivat päivittäin 30 asteen alapuolella. Heikki aseveljineen värjötteli reilut kaksi viikkoa pelkässä havumajassa, joka sijaitsi viholliseen nähden todella vaarallisella paikalla.

– Se oli sellainen eteen työnnetty tukikohta, jossa ei ollut edes kaminaa. No eipä siinä vihollisen läheisyyden vuoksi olisi tulta voinut pitääkään. Meille olisi pitänyt tulla muonaa joka päivä, mutta niin ei käynyt kertaakaan. Kukaan ei sitä uskaltanut paikan vaarallisuuden vuoksi tuoda, ja niinpä meidän piti hakea suuhunpantavaa itse omien puolelta.

Välirauha solmittiin 13.3.1940. Samana päivänä Heikki juhli 23–vuotissyntymäpäiviään. Nuorimies kotiutettiin vapuksi, ja metsätyöt odottivat Orivedellä.

Juhannuksena 1941 alkoi uusi kahina, kun jatkosota syttyi. Taas tarvittiin rintamalla konekivääriampuja Niemen apua. Heikki toteaa, että kk-ampujan keski-iäksi oli laskettu taistelutilanteessa kuusi minuuttia. Se ei kuulemma toimintaa häirinnyt…
Verissä takaisin rintamalle

Heikin sotatie johti ensin Rautjärvelle, missä ylitettiin raja. Heinäkuun viimeisenä päivänä lähdettiin hyökkäämään Ilmeentielle. Siellä alkoivat välittömästi rajut lähitaistelut. Heikki sai sirpaleen olkapäähän, ja matka vei Punkalaitumen kenttäsairaalan kautta Tampereen yleiseen sairaalaan.

– Haava vuoti vielä verta, kun lääkäri sanoi: ”Nyt sotamies Niemi rintamalle vain takaisin, jospa sattuisit saamaan siellä vielä lisää…” No mikäpä siinä. Palasin samaan paikkaan ja JR 27:n porukkaan, Heikki muistelee lyhyttä sairaalareissuaan.

Jalkaväkirykmentti 27 oli 18. divisioonan yksikkö. Sitä komensi kuuluisa tuleva kenraali ja peräti kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari Aaro Pajari.

Heikki oli valtaamassa keväällä 1942 Suursaarta ja Tytärsaarta, ja operaatioita johti juuri Pajari. Heikki oli aitiopaikalla, kun Pajari ilmoitti Mannerheimille valtauksen tuloksesta:

– Pajarin puhelu oli lyhyt ja ytimekäs, olin silloin ihan sattumalta siinä vieressä: ”Minä täällä, terve. Saari vallattu. Loppu.”
”Kaikkia ei ehdi ampua”

....jatkuu +++++++++++++++++++++++

Anonyymi kirjoitti:

Siinä koko HYMYn artikkeli: 2-osainen:

Heikki Niemi näki urotekoja ja sankaruutta, mutta myös pelkurimaisia upseereita ja kevyin perustein määrättyjä teloituksia.

Orivedellä koko ikänsä asunut Heikki Niemi on lähtöisin 11–lapsisesta pesueesta. Jo 12–vuotiaana oli riennettävä aamuvarhaisella metsätöihin. Heikki kertoo, että päivän aikana piti tehdä kaksi mottia halkoja, ja se oli kova saavutus pienelle pojalle.

Suomen kohtalon vuodet lähestyivät. Heikki lähti syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1938 armeijaan Lahden Hennalaan, missä nuoresta miehestä tehtiin konekivääriampuja. Tampereen rykmentissä kului vuosi, ja Heikki ehti olla siviilissä vain kolmisen viikkoa, kun talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939.

– Että se harmitti! Juuri kun vuoden juokseminen oli ohi, niin ei muuta kuin taas sarkavaatteet ylle. Meitä lähti Tampereen rykmentti Karjalan kannakselle 950 miehen voimin komentajanamme eversti Kaarlo Heiskanen. Kannaksella päädyimme ensin Siparlan kylään, josta oli rajalle matkaa seitsemisen kilometriä. Sieltä marssimme Salmenkaitaan, missä saimme ensimmäisen kerran esimakua tulevista vastustajistamme. Viholliskoneet tulittivat meitä rajusti, ja yritimme ampua niitä kivääreillä, joku jopa haulikolla, mutta eihän siitä mitään tullut, hyvämuistinen veteraani aloittaa.
30 ruumista kerralla

Nyt 92–vuotias Heikki muistaa ikänsä joulunajan 1939 Kannaksella. Vihollinen tuli päälle rajusti, ja suomalaisten tappiot olivat suuret.

– Pakkanen oli todella kova, ja haavoittuneita menehtyi runsaasti. Jouluaattona päästiin siitä tulihelvetistä pois hieman taaemmaksi, ja tehtävänämme oli lyödä takaisin vihollisen onnistuneet läpimurtoyritykset. Tätä taistelua kutsuttiin ”Hölmän tölmäykseksi”, Heikki muistelee.

Helmikuussa konekivääriampuja Heikki Niemi taisteli kuuluisalla Summan rintamalla, ja siellä hän koki ehkä suurimman sodanaikaisen ihmepelastumisen:

– Ammuin katetusta pesäkkeestä, jonka piti olla niin sanotusti pomminvarma. Oli määräys, että konekivääriampuja saa aloittaa tulituksen vasta sitten, kun tähtäimessä on 30 vihollista. No minä kyllä yleensä aloitin silloin, kun oli päässyt laskuissani määrään 23–24.

– Olin ampunut pesäkkeestä muutaman sarjan, kun joku huusi, että tule äkkiä pois sieltä. Kurkkasin ulos, eikä ketään ei näkynyt. Palasin takaisin ampumaan. Ja taas kohta sama huuto. Kävin jälleen kurkistelemassa ulos, mutten edelleenkään nähnyt ketään. Palasin paikalleni, mutta saman tien minulle tuli outo tunne, että sieltä oli päästävä äkkiä pois!

– Ryntäsin ulos, ja muutaman sekunnin kuluttua pesäke räjähti pieniksi palasiksi. Vihollisen onnistui ampua Leipäsuolta suorasuuntauksella todellinen täysosuma. Menin pökerryksiin. Kun heräsin, havaitsin, ettei minulla ollut muita vammoja kuin hiekkaa silmät, korvat ja suu täynnä. Oli siinä kyllä meikäläisellä joku suojelija mukana, Heikki huokaa päätään pudistellen.
”Kuolet kuudessa minuutissa”

Pakkaset paukkuivat päivittäin 30 asteen alapuolella. Heikki aseveljineen värjötteli reilut kaksi viikkoa pelkässä havumajassa, joka sijaitsi viholliseen nähden todella vaarallisella paikalla.

– Se oli sellainen eteen työnnetty tukikohta, jossa ei ollut edes kaminaa. No eipä siinä vihollisen läheisyyden vuoksi olisi tulta voinut pitääkään. Meille olisi pitänyt tulla muonaa joka päivä, mutta niin ei käynyt kertaakaan. Kukaan ei sitä uskaltanut paikan vaarallisuuden vuoksi tuoda, ja niinpä meidän piti hakea suuhunpantavaa itse omien puolelta.

Välirauha solmittiin 13.3.1940. Samana päivänä Heikki juhli 23–vuotissyntymäpäiviään. Nuorimies kotiutettiin vapuksi, ja metsätyöt odottivat Orivedellä.

Juhannuksena 1941 alkoi uusi kahina, kun jatkosota syttyi. Taas tarvittiin rintamalla konekivääriampuja Niemen apua. Heikki toteaa, että kk-ampujan keski-iäksi oli laskettu taistelutilanteessa kuusi minuuttia. Se ei kuulemma toimintaa häirinnyt…
Verissä takaisin rintamalle

Heikin sotatie johti ensin Rautjärvelle, missä ylitettiin raja. Heinäkuun viimeisenä päivänä lähdettiin hyökkäämään Ilmeentielle. Siellä alkoivat välittömästi rajut lähitaistelut. Heikki sai sirpaleen olkapäähän, ja matka vei Punkalaitumen kenttäsairaalan kautta Tampereen yleiseen sairaalaan.

– Haava vuoti vielä verta, kun lääkäri sanoi: ”Nyt sotamies Niemi rintamalle vain takaisin, jospa sattuisit saamaan siellä vielä lisää…” No mikäpä siinä. Palasin samaan paikkaan ja JR 27:n porukkaan, Heikki muistelee lyhyttä sairaalareissuaan.

Jalkaväkirykmentti 27 oli 18. divisioonan yksikkö. Sitä komensi kuuluisa tuleva kenraali ja peräti kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari Aaro Pajari.

Heikki oli valtaamassa keväällä 1942 Suursaarta ja Tytärsaarta, ja operaatioita johti juuri Pajari. Heikki oli aitiopaikalla, kun Pajari ilmoitti Mannerheimille valtauksen tuloksesta:

– Pajarin puhelu oli lyhyt ja ytimekäs, olin silloin ihan sattumalta siinä vieressä: ”Minä täällä, terve. Saari vallattu. Loppu.”
”Kaikkia ei ehdi ampua”

....jatkuu

Lue lisää

....

Reilut kaksi vuotta kestäneen asemasotavaiheen jälkeen Karjalan kannaksella alkoi vihollisen massiivinen suurhyökkäys. Heikki taisteli ensin Lempaalan korvessa. Siellä vihollisia oli joka puolella ja taistelut olivat ankaria: aseveljiä kaatui viereltä useaan otteeseen.

Kesäkuun lopulla vuonna 1944 alkoi Talin-Ihantalan suurtaistelu, joka käytiin Viipurin koillispuolella ja joka on edelleen Pohjoismaiden historian suurin taistelu. Siihen osallistui eri vaiheissa 50 000 suomalaista ja 150 000 neuvostosotilasta. Venäläisten tappiot olivat noin 22 000, suomalaisten noin 8 800 miestä. Ja totta kai Heikki Niemi otti osaa siihenkin taisteluun!

– Vihollisia tuli niin paljon, etten ehtinyt niitä konekiväärillä ampumaan. Meidänkin ryhmästä jäi henkiin vain kaksi, minä ja Simulan Asseri Tampereelta. En voinut ampua pitkiä sarjoja, sillä jotkut sotilaista olivat juoneet aseen jäähdytysnesteen, joka sisälsi alkoholia jäätymisen estämiseksi. Piippu kuumeni, mutta kyllä sillä pystyi vetelemään, kun ei ampunut koko panosvyötä kerralla, Heikki kertoo hurjista hetkistään legendaarisen taistelun melskeissä.

Tali-Ihantalan kurimuksessa Heikin konekivääri jäi taistelutantereelle ja miehestä tehtiin panssarinyrkkimies. Se olikin hyvähermoisten sotilaiden tehtäväkenttää, sillä panssarivaunu oli päästettävä vain parinkymmenen metrin päähän ennen kuin kannatti alkaa toimia. Niin lyhyt oli saksalaisvalmisteisen kevyen kertasingon kantama.
”Teloituksia määrättiin helpolla”

Heikki Niemi, arvoltaan edelleen sotamies urotöistään huolimatta, oli Laatokan lähellä Noskuejärven saaressa, kun rauha solmittiin. Hän muistelee mieli apeana suurhyökkäyksen aikana suoritettuja omien sotilaiden teloituksia. Niitä määrättiin muun muassa rintamakarkuruudesta ja pelkuruudesta.

– Joissain kirjoissa on puhuttu 50 teloituksesta, mutta minun käsittääkseni niitä oli ainakin 500. Muistan, kuinka eräs sotamies ihmetteli saamaansa kuolemantuomiota. Hän piti sitä vääränä sillä perusteella, että oli ainoa, joka oli ylipäätään jäänyt taistelupaikalla henkiin. Majuri tokaisi siihen: ”No olkoon nyt tämän kerran sitten…” Eli helpolla niitä määrättiin.
Rohkeita upseereita vähän

Päälliköistä Heikin mieleen on erityisesti jäänyt Adolf Ehrnrooth.

– Hän taisteli aina miestensä rinnalla eikä lymyillyt takalinjoilla. Usein tuppasi käymään niin, ettei etulinjassa näkynyt ainuttakaan kapteenin arvoa korkeampaa upseeria. Sitä paitsi Ehrnrooth osasi pitää joukoille sellaisia puheita, jotka todella nostattivat taistelutahtoa, hän ylistää yhtä historiamme tunnetuinta ja rohkeinta kenraalia.

Heikki Niemi oli sodassa pisimmän mahdollisimman ajan eli viisi ja puoli vuotta, hän kuului vuonna 1917 syntyneiden ikäluokkaan. Heikki avioitui jatkosodan aikana Lempinsä kanssa, ja pariskunta sai seitsemän lasta. Avioliitto oli pitkä, sillä Lempi kuoli alkuvuodesta hieman ennen kuin olisi täyttänyt pyöreät 90 vuotta.

Heikki osti isältään talon, jonka yhteydessä oli 17 hehtaaria maata. Anomuksista huolimatta rintamaveteraanille ei koskaan suotu rintamamiestonttia.

– Täytin kymmeniä papereita, turhaa yhtä kaikki. Mitaleita kyllä tuli sodan aikana, mutta minä en niille arvoa anna. Jotain Summan ristiäkin olisi pitänyt anoa. Ei puhettakaan! Jos sellaista ei anneta, niin anomatta meikäläiseltä jää.

Viimeiset kaksi ja puoli vuotta Heikki on ollut hyvässä hoidossa Oriveden palvelutalossa. Sisaret, lapset ja lastenlapset käyvät katsomassa pappaa ahkerasti.

– Hyvä hoito täällä on, mutta silti Tuonelan herran pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa ihmetellä, mitä tällainen epeli täällä enää tekee. Onneksi tuo muisti vielä pelaa, Heikki sanoo pilke silmäkulmassaan.

Teksti ja kuvat: Mika Katajala

enne en laita miekka tuppehe ku viipuri on meidä.sanoi marskiki aikonaa.

Kuten sinä itse?

Kuolemantuomion sotilaalle saattoi julistaa vain kenttäoikeus, ei yksittäinen upseeri.
Hänellä oli kyllä aseenkäyttöoikeus ja -velvollisuus tietyissä taistelutilanteissa, mutta se ei ole oikeudenkäyttöä vaan taistelutoimintaa..