Hei!
Olen asunut täällä Ecuadorissa 12 vuotta. Ensin Ibarrassa, sitten Mantassa ja nyt Quitossa sekä Baezan pienessä kaupungissa keskellä pilvisademetsiä.
Olen lukenut mielenkiinnolla keskusteluja Ecuadorista. Itse olen naimisissa ecuadorilaisen miehen kanssa, 6 vuotta jo takana ja meillä on 5-vuotias pikkupoika joka on sekä Ecuadorin että Suomen kansalainen.
Tämä on upea maa ja suurin riski matkustamisessa mielestäni on ettei mieli tee enää lähteä takaisin vaan tänne jää "jumiin".
Teen työtä Suomen Ulkoasianministeriön rahoittamassa kehitysyhteistyöhankkeessa, Suomen Vapaakirkon työntekijänä, yhteistyötahonamme on Ecuadorin PACTO-kirkko. Hankkeita on kertynyt jo useampi taakse, työtä teemme Napon provinssin vammaisten lasten ja nuorten parissa Amazonia-alueella.
Suomalaisia on täällä Ecuadorissa valitettavan vähän ja kotimaata tulee aina ikävä. Joten vastailen mielelläni kysymyksiin Ecuadoria koskien ja opastan löytämään eri palveluita täältä päin, mahdollisuuksieni mukaan tietenkin.
Toivottavasti moni muukin suomalainen löytää tämän ihanan maan.
Neuvoja etsivälle
Joannaelisa
2
1393
Vastaukset
- Nina2
Hei,
Osaatko neuvoa kannattaako tilata kuljetus hotellin kautta vai saako kentalta (sisalta) jarjestettya kuljetuksen. Kiitos tiedosta jo etukateen. - reppureissaaja2
Moi
Olen tulossa ecuadoriin 1.3 kuukaudeksi. Lento suoraan Quitoon. Tarkoituksena kierellä maata bussilla ja tutustua eri paikkoihin ja nähtävyyksiin. Nyt tarvitsenkin apuasi. Millaista reittisuunnitelmaa suosittelet kuukauden ajaksi. Tarkoitus löhöikkä myös rannalla. Nähtävyydet, hintataso? Maksetaanko usa dollarilla vai paikallisella rahalla. Kaikki info tervetullutta. Kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412460Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221826Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71004Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55854