OTAPPA ASIAKSES HOITAA KUNTOON !!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8549060
MIKKO LUND, HUOMIO !!
89
3323
Vastaukset
- gtgthhh
luovuttaa paikkansa. Näin Riihimäen kaupunki voisi karsia turhat kulunsä lähes kokonaan.
- tuumaa Kirsti
Mikko Lund on valtuutettu, joka tekee ja hoitaa...
Harvasta voi sanoa samaa.
Siitä voi vakuttua, jos vilkaisee kotisivulle.
Tekoja on vaikka muille jakaa...
http://www.kolumbus.fi/mikko.lund/- näenaasin
mitään muuta kuin haukkua. Toteehan sen vanha sananlaskukin: haukkuva koira ei pure.
Mikon kohdalla tämä kyllä voi johtua myös hampaiden puutteesta. - hyvä Mike
näenaasin kirjoitti:
mitään muuta kuin haukkua. Toteehan sen vanha sananlaskukin: haukkuva koira ei pure.
Mikon kohdalla tämä kyllä voi johtua myös hampaiden puutteesta.Lundin kotisivuilta: "Riihimäellä oli kesäkuussa 2008 edelleen 1173 työtöntä. Jokainen työtön on liikaa. Työttömyysaste oli 8.1 %. Se oli korkeampi kuin Kanta-Hämeen kunnissa keskimäärin (7,1%). Riihimäellä oli nuorisotyöttömiäkin 137. Nuorisotyöttömyys on poistettava kokonaan. "
Kuinka joku voi väittää, ettei Lund osaa kuin haukkua? Kantaaottava pätevä poliitikko. Tekee ja vaatii, eikä vain tee esityksiä ja selittele. Lisää tällaisia Riksuun. - Kissan häntä
Onpas vaikea arvata kuka on tämä "tuumaa Kirsti".
- mikkolandia
Kissan häntä kirjoitti:
Onpas vaikea arvata kuka on tämä "tuumaa Kirsti".
Juu entinen Mikko Lund(ko) ?
- kaksplus
mikkolandia kirjoitti:
Juu entinen Mikko Lund(ko) ?
Yatävää ei jätetä.
- ... kaksi marjaa?
kaksplus kirjoitti:
Yatävää ei jätetä.
R-mäen rappariringin ja sen renkien mitä moninaisimmat arvuuttelukisat näyttävät aika ajoin alkavan uudestaan ja uudestaan - ja kerta toisensa jälkeen yhä typerämmin avauksin ja vieläkin typerämmin jatkovihjailuin!
Miten vaikeaa sitten onkaan heidän tunnustaa, että "näin se on", että ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" kirjoittaa ainoastaan ja vain ainoalla, alkuperäisellä ja oikealla nimimerkillään "... kaksi marjaa?" - tätä nykyä täältä "Kökarista koilliseen..."
Se tosiasia nyt vaan on kaikenmaailman "koomickojen" & "Viivoitinmiesten" & "kaksplussien"" uskottava!
"Ystävää ei jätetä" -tyylisen koomickoilun ja kaksplussailun taustat löytynevät - "Rakentavin terveisin" - tuolta roskapostirobotoinnin juurilta... >>
"Tervehdys Ekokierrosta
Kari Kaistinen 2.10.2009 20:32
Kuten aiemmin olen jo sanonut, annan teille mielelläni lisätiedot yrityksestämme. Mutta ensin alkuun haluan kannustaa teitä puhumaan omilla nimillänne. On nimittäin niin, että on turha huudella puskista asioilla, jos ei edes tiedä mistä on kysymys. Todella harmillista jos joku haluaa tavallanne tähän maahan lisää työttömiä tai tällaistä paskakulttuuria jossa huudetaan suurta viisautta ja tietämystä asioista jos toisistakin. Mitä tulee Ekokierto Oy:öön tai sen henkilöstöön, ilmoitan teille että olen jo laittanut roskapostirobotin/henkilöstööni kohdistuvan asiattoman viestin toimimaan. Aivan kaikkea ei heidänkään tarvitse lukea. Jutellaan mieluummin reilusti asioista, se saattaa olla hyödyllisempää meille kaikille.
Rakentavin terveisin Kari Kaistinen
Ekokierto Oy 050 387 3941"
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8504501/40255946
Vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40205276
M.o.t.
JK 1. Ja ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" kohteliaasti ilmoittaa, ettei seuraavanlainenkaan päästö, kuten ei luonnollisesti siihen linkitetty kirjoituskaan, ole ainoan, alkuperäisen ja oikean nimimerkin "... kaksi marjaa?" tuotantoa:
"Hyi viivoitinmies
... kaksi marjaa? 2.10.2009 16:33
kirjoitit ensin tänne ... kaksi marjaa?Sit tänne eipäs käytetä kahta nimimerkkiä kaima!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8504501 "
[ = "KK onko karhukopla?
Viivotinmies 2.10.2009 16:16
Kyse on puhtaasti verorahoista hyötyminen muka sosiaalisen työn varjolla. Uskomatonta, että vielä 2000-luvulla törmää ihmisiin, joiden ainoa tarkoitus on hyötyä muiden ihmisten työn hedelmistä! No kohta nämäkin veijarit saadaan tekemään oikeita töitä, kun yhteiskunnan verovarat vähenevät."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8504501/40252188 ]
JK 2. Ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" kirjoittaa ainoastaan ja vain ainoalla, alkuperäisellä ja oikealla nimimerkillään "... kaksi marjaa?" - ja se tosiasia nyt vaan on kaikenmaailman "koomickojen" & "Viivoitinmiesten" uskottava!
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40252415
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8451736
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40187319
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40262921
M.o.t. n:o 1
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40337803
JK. "Ei ole mitään pahaa ettei siinä olisi jotain hyvää.!"
/- - "kaksplus" kuuluu "Hilma-mummon" kanssa siihen sama(munaise)n nimimerkkirypästelijän joukkoon (= mm. "Visor" & "Serlokki Holmes", "Gekko Bond", "Lukko Mind", "marja-liisaKM", "Liisä Ässä", "Töllin Liisa" , "koomicko" ym.) , joka toisaalta milloin milläkin nimimerkillä yrittää epätoivoisesti tehdä riihimäkeläisestä valtuutettu Mikko Lundista (sd.) ainoaa, alkuperäistä ja oikeaa nimimerkkiä "... kaksi marjaa?", milloin taas on milloin milläkin nimimerkillä (edellä mainittujen ja kaltaistensa nimimerkkien lisäksi mm. "Mansikka ja mustikka") kerjäämässä milloin miltäkin sheriffiltä sensuuritoimia... Ole sitten moisen kanssa ns. jumalinen?!?
Tulkoon nyt jälleen kerran tiettäväksi tosiasia, että meikä ei suostu edes kaverielitistisen mafian edessä korkeintaan kuin tukemaan Mikko Lundin kaltaista - työväenluokan arvot ja historian tuntevaa ja tunnustavaa - demaria, ja hänenkin kaltaistaan vain ja ainoastaan taantumusta vastaan... " - - /
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40205276
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40193278
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4608761/24795979
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4608761/24800486

M.o.t. n:o 2. - Sikafarmari
... kaksi marjaa? kirjoitti:

M.o.t. n:o 2.Kapitalismi perustuu massatuotantoon ja suuriin sarjoihin. Toisille tulee voitot ja toisille tappiot. Kapitalismi tuo ja kapitalismi vie. Rosvoudesta siinä on kysymys. Sikavoitoista ja mielivallasta.
- Mikko Repolainen!

M.o.t. n:o 2.Aiemmin tuumasi nimimerkissään Kirsti ja nyt tuumasi nimimerkissään kaksi marjaa. Ja molemmat tykkäsi niin kauheasti lundin mikosta että. Jotenkin vaan tästä syntyy sellainen mielleyhtymä että tuumaava kirjoittaja ei olekaan Kirsti eikä kaksi marjaa vaan...
- Mikko Mallikas
Mikko Repolainen! kirjoitti:
Aiemmin tuumasi nimimerkissään Kirsti ja nyt tuumasi nimimerkissään kaksi marjaa. Ja molemmat tykkäsi niin kauheasti lundin mikosta että. Jotenkin vaan tästä syntyy sellainen mielleyhtymä että tuumaava kirjoittaja ei olekaan Kirsti eikä kaksi marjaa vaan...
onkin. Itsetehostus kunniaan ;).
- FANI44
On tarmokas kaveri. Minulla ei riittäisi pitkän ja vastuullisen päivätyön jälkeen enään energiaa tutkia ja tonkia asioita. Aamulla lähden kuudelta Hämeenlinnaan ja tulen illalla kuudelta!!
Sitten vielä joskus pakko kotonakin tehdä leipätöitä!! Harvassa on Mikko Lundin kaltaiset ihmiset!!! - Kateellinen Kaaleppi
FANI44 kirjoitti:
On tarmokas kaveri. Minulla ei riittäisi pitkän ja vastuullisen päivätyön jälkeen enään energiaa tutkia ja tonkia asioita. Aamulla lähden kuudelta Hämeenlinnaan ja tulen illalla kuudelta!!
Sitten vielä joskus pakko kotonakin tehdä leipätöitä!! Harvassa on Mikko Lundin kaltaiset ihmiset!!!Kyllä minä ihailen Mikko Lundin aktiivisuutta. Siinä on tosi fiksu ja reipas mies!
- torpan.ukko
Mikko Repolainen! kirjoitti:
Aiemmin tuumasi nimimerkissään Kirsti ja nyt tuumasi nimimerkissään kaksi marjaa. Ja molemmat tykkäsi niin kauheasti lundin mikosta että. Jotenkin vaan tästä syntyy sellainen mielleyhtymä että tuumaava kirjoittaja ei olekaan Kirsti eikä kaksi marjaa vaan...
Ajatteleppa ihan ite omilla aivoillasi hivenen tarkempaa mitä potastaskaa kirjoittelet! Mielellä kuuluisin sinulta kuinka ratkaisisit Riihimäen velkaatumiskierteen ja työttömyyden ensin aluksi.
- ... kaksi marjaa?
Lain ja sopimuksen mukainen työaika on Suomessa erittäin lyhyt, eikä sen lyhentäminen tule kyseeseen. Tarve joustaviin ja monipuolisiin työaikoihin lisääntyy ja työehtosopimuksissa tulee edelleen avata mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen työajoista.
Työaikatarpeet vaihtelevat eri yrityksissä, ja tarpeet tunnetaan parhaiten yritystasolla. Yrityskohtaiset järjestelyt helpottavat myös henkilöstön omien tarpeiden ja työn yhteensovittamista.
Paikallisilla osapuolilla tulee olla mahdollisuus sopia myös työajan pidennyksistä lainsäädännön rajoituksia noudattaen. Työajan tasoittumisjaksojen ja ylitöiden seurantajakson pituuksia tulee myös voida pidentää nykyisestä.- vaalikarja
Mitkäs vaalit nyt on tulossa kun lähes vuoden vanha ketju piti esille kaivaa?
Kovin on hiljaista näillä foorumeilla ollutkin ... - voi aikoja ja tapoja
Et ole vieläkään parantunut mielisairaudestasi. Ottaisit edes lääkityksen säännöllisesti.
- Mikko mökillä
voi aikoja ja tapoja kirjoitti:
Et ole vieläkään parantunut mielisairaudestasi. Ottaisit edes lääkityksen säännöllisesti.
Uurnille vaan kaikki !
- ... kaksi marjaa?
Eihän toki ainoa, alkuperäinen ja oikea - ja riemastuttava (!?!) - nimimerkki "... kaksi marjaa?" voi kommentoimatta sivuuttaa sitä, että jälleen näkyy rappariringin tukemat demarit ja muut porvarit huvittelevan sillä, että yltyvät kirjoittelemaan poliittista potaskaansa ainoan, alkuperäisen ja oikean nimimerkin "... kaksi marjaa?" nimissä ! [ vrt. mm. aineen häviämättömyyden laki = http://fi.wikipedia.org/wiki/Aineen_häviämättömyyden_laki ]
Perin myrskyisän kesän nyt kaiketi mentyä on tullut aika ajatella hankkiutumista täältä nykyisestä asemapaikasta eli "Kökarista koilliseen" kohti perinteistä syksyisempää & talvisempaa olotilaa eli "Könkämäenosta koilliseen", jossa aika taasen alkanee kulua rattoisasti "Jo-Vain-Jounin" kanssa ...
Riihimäki-sivuston viimeaikaisia keskusteluja äkkipikaisesti tutkiskeltaessa ei voi kuin valittaen todeta, että (alkuperäinen) Tienhaaran Antti on ollut - valitettavan - oikeassa: "- täällä keskustellaan etupäässä vain koirankakoista ja ilotuliteroskista!"
Toista oli toki silloin, kun palstalla vielä selväsanaisesti todettiin, että "Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan..."
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121#comment-40999289 ]
Tai vaadittiin, että "Kaupunkilaisten palaute on otettava vastaan"!
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3810884 ]
Ja kun herkeämättä aina moisten vaatimusten jälkeen palstalla R-mäen rapparirinki ja sen rengit vaativat sinnikkäästi "Kuria!!!???"...
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283/flat_thread#comment-22749028 ] ...
... ja huutelivat, "Missä Seriffi? Kaksi marjaa kuriin!´"
ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
... parasta olikin ottaa kirjoitukselliseksi ohjenuorakseen: “Ole realisti: Älä kerro totuutta”...
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8451736#comment-39911438 ]
JK. Rappariringin ja renkiensä uutteran sensuuritoimien vonkaamisen jäljiltäkin nimimerkkiä "... kaksi marjaa?" kaipaavat voivat entuudestaan löytää itse tyydytyksekseen vielä yli - aitoakin; mukaan on näet mahdutettu myös nimimerkkivarkauksellisia päästöjä - monia satoja kirjoituksia...
// 1. Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan...
... - demokratiavajeeltaan kuin... Kirjoittanut: ... kaksi marjaa? 5.1.2007 klo 14.02 Sosialidemokraattinen ...
... kaksi marjaa? 15.1.2007 10:35
- - - >>
264. Ja vaikka oitis eli nyt: "jotain omaa?"
Jo vain, sanomma täältä Kökärista koilliseen. Toki osaamma kirjoittaa - ja vaikka mitä. Ja vaikka oitis eli nyt heti toistamiseen: "jotain omaa?" Katso - aluksi ja lisää - vaikkapa tuolta: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40841057 ...
... kaksi marjaa? 30.11.2009 16:44"
Ks. http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"... kaksi marjaa?"?perpage=25&term_keywords=
Niitä(kin) mutusteltaessa aika kulunee rattoisasti - ajankohtaisempia aiheita vielä odoteltaessa... - ... kaksi marjaa?
Mikko mökillä kirjoitti:
Uurnille vaan kaikki !
... ihmeellistä ja ikään kuin kaikki olisi ihmeellistä", tuumaili taannoin Albert Einstein.
Koko lailla ihmeellistä on ainoan, alkuperäisen ja oikean nimimerkin "... kaksi marjaa?" mielestä kyllä sekin, että aika ajoin R-mäki -keskusteluissa on intouduttu "hillumaan läjän keskellä" - jopa ihan "paskakasassa!" - tavalla, joka tullee ymmärretyksi vain muistelemalla menneitä...
?
"Huijari löytää aina niitä, jotka antatuvat huijattaviksi", arvelee myös...
... kaksi marjaa? 5.5.2007 10:25
Vastauksia: 96 Lukukertoja: 12316
TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
... ja Niccolo Machiavellia siteeráten kummastelee oikeistodemarien vaalianalyyseja.
Lisää vaalianalyysiä demarien oikeistosiivekkeeltä näet löytyy myös Viikko-Hämeen sivuilta 4.5.2007!!!
-- >>
"-- Kun puheenjohtaja Heinäluoman uskottavuus korjautuu sellaiseksi, että oman disosaurusikäluokkani karvaperseiset teollisuuden miehet uskaltavat ostaa Eerolta käytetyn auton, muodostuu sosialidemokraateista iloinen, toivoa tuova, asiansa osaava, voittamaton joukkue suomalaiselle poliittiselle pelikentälle.- - "
Noin värikkäästi kirjoitti Metalliliiton viestintäpäällikkö, ex-pääministeri ja ex-puheenjohtaja Paavo Lipposen (sd.) oikea käsi eli Matti Putkonen Viikko-Hämeen kolumnissaan 4.5.2007 "Kloonataan marioita, tommyja ja antteja".
Onkohan Riihimäen sos.dem kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kari Kaistinen löytänyt tuolta aunuksen tienoilta hengenheimolaisen, joka kykenee yhtä alatyyliseen kirjoitteluun kuin Riihimäen ikioma ympäristömerkonomi?
Siinä missä Kari Kaistinen pystyi kätevästi käsittelemään Viikko-Hämeen kolumnissaan 29.3.2007 luonnonsuolen lopputuotetta...
/- "- -Kiitos siitä vielä kerran teille toverit, jotka jaksatte uskoa yhdessä tekemisen
voimaan. Näin kestämme myös ne, jotka eivät yhdessä ole mitään valmiit
tekemään, mutta valmiit kyllä paskantamaan omaan pesään. Eri asia on jatkossa,
kenen pesään?
Hyvää ja lämmintä kevättä kaikille."
(Sitaatti on suoraan Riihimäen Sos.dem. kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kari Kaistinen "Turpaan tuli, kaikilla osa-alueilla" -kirjoituksesta Viikko-Hämeessä 29.3.2007)
- /
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000224&posting=22000000025133407
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908/flat_thread#comment-22368101
... Mattti Putkoselta onnistui väkevätuoksuinen viittaus ruoansulatuksen loppupään seutuville noin ikään kuin ympäristönä...
- - >
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000224&posting=22000000025982126
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4366302/23082507
JK 1.
Mikäli on halua tietää, kukahan tuohon "peehen addiktoitunut" mahdollisesti mahtaakaan olla "ihan itsensä näköinen ja ajatustensa vanki" , kannattanee klikata ensi tuonne ja tuolta eteenkinpäin ...
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/Kari Kaistinen Viikko-Häme tid:3906?term_keywords=Kari Kaistine...
JK 2. "Älä anna ihmisten masentaa. Usko itseesi ja pidä puolesi ja luota itseesi".
Jacob Neusner)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4313283/22785095
JK 3. "Älä kysy, kuka tämän on sanonut, vaan tarkkaa, mitä siinä sanotaan."
[Tuomas Kempiläinen [(1380-1471), alankomaalainen munkki, mystikko ja
skolastikko]
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4482709/24398539
Mitä puuhakaan nyt Matti Putkonen - vapaalla jalalla!?! - Tienhaaran Antti
... kaksi marjaa? kirjoitti:
Eihän toki ainoa, alkuperäinen ja oikea - ja riemastuttava (!?!) - nimimerkki "... kaksi marjaa?" voi kommentoimatta sivuuttaa sitä, että jälleen näkyy rappariringin tukemat demarit ja muut porvarit huvittelevan sillä, että yltyvät kirjoittelemaan poliittista potaskaansa ainoan, alkuperäisen ja oikean nimimerkin "... kaksi marjaa?" nimissä ! [ vrt. mm. aineen häviämättömyyden laki = http://fi.wikipedia.org/wiki/Aineen_häviämättömyyden_laki ]
Perin myrskyisän kesän nyt kaiketi mentyä on tullut aika ajatella hankkiutumista täältä nykyisestä asemapaikasta eli "Kökarista koilliseen" kohti perinteistä syksyisempää & talvisempaa olotilaa eli "Könkämäenosta koilliseen", jossa aika taasen alkanee kulua rattoisasti "Jo-Vain-Jounin" kanssa ...
Riihimäki-sivuston viimeaikaisia keskusteluja äkkipikaisesti tutkiskeltaessa ei voi kuin valittaen todeta, että (alkuperäinen) Tienhaaran Antti on ollut - valitettavan - oikeassa: "- täällä keskustellaan etupäässä vain koirankakoista ja ilotuliteroskista!"
Toista oli toki silloin, kun palstalla vielä selväsanaisesti todettiin, että "Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan..."
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121#comment-40999289 ]
Tai vaadittiin, että "Kaupunkilaisten palaute on otettava vastaan"!
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3810884 ]
Ja kun herkeämättä aina moisten vaatimusten jälkeen palstalla R-mäen rapparirinki ja sen rengit vaativat sinnikkäästi "Kuria!!!???"...
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283/flat_thread#comment-22749028 ] ...
... ja huutelivat, "Missä Seriffi? Kaksi marjaa kuriin!´"
ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
... parasta olikin ottaa kirjoitukselliseksi ohjenuorakseen: “Ole realisti: Älä kerro totuutta”...
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8451736#comment-39911438 ]
JK. Rappariringin ja renkiensä uutteran sensuuritoimien vonkaamisen jäljiltäkin nimimerkkiä "... kaksi marjaa?" kaipaavat voivat entuudestaan löytää itse tyydytyksekseen vielä yli - aitoakin; mukaan on näet mahdutettu myös nimimerkkivarkauksellisia päästöjä - monia satoja kirjoituksia...
// 1. Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan...
... - demokratiavajeeltaan kuin... Kirjoittanut: ... kaksi marjaa? 5.1.2007 klo 14.02 Sosialidemokraattinen ...
... kaksi marjaa? 15.1.2007 10:35
- - - >>
264. Ja vaikka oitis eli nyt: "jotain omaa?"
Jo vain, sanomma täältä Kökärista koilliseen. Toki osaamma kirjoittaa - ja vaikka mitä. Ja vaikka oitis eli nyt heti toistamiseen: "jotain omaa?" Katso - aluksi ja lisää - vaikkapa tuolta: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40841057 ...
... kaksi marjaa? 30.11.2009 16:44"
Ks. http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"... kaksi marjaa?"?perpage=25&term_keywords=
Niitä(kin) mutusteltaessa aika kulunee rattoisasti - ajankohtaisempia aiheita vielä odoteltaessa...Teepä testi:
Lue ensin nimimerkin ... kaksi marjaa? kaksi edellistä aamuyöllä klo 01 jälkeen suoltamaa suoraan sanoen umpisekavaa ja katkerankaunaista kirjoituskyhäelmää. Avaa myös linkit.
Sen jälkeen mieti tarkkaan, voisitko äänestää tätä herraa seuraavissa vaaleissa?
Minä en äänestäisi.
Ps. Jokerikysymys: Mistäs muuten nimimerkki tietää niin tarkkaan, minkä kirjoituksen alkuperäinen Tienhaaran Antti on kirjoittanut?
Jokerivastaus: No siitä, että on itse se alkuperäinen Tienhaaran Antti ym.ym.ym. apunimimerkkejä. - täähän on tiedetty

Niitä(kin) mutusteltaessa aika kulunee rattoisasti - ajankohtaisempia aiheita vielä odoteltaessa...Onko sinulla ongelmia miehesi Jounin kanssa, kun täytyy täällä yökaudet kirjoitella?
- ... kaksi marjaa?
täähän on tiedetty kirjoitti:
Onko sinulla ongelmia miehesi Jounin kanssa, kun täytyy täällä yökaudet kirjoitella?
R-mäki-sivuston keskustelussa totta tosiaan "täähän on tiedetty", että R-mäen rappariringin tukemat demarit ja muut porvarit vajoavat tämän tästä "sekavuustilaan..." Siitähän jos mistä todistaa mm. seuraavankinlainen...
"Sekavuustesti
Tienhaaran Antti 18.8.2010 08:30
Teepä testi:
Lue ensin nimimerkin ... kaksi marjaa? kaksi edellistä aamuyöllä klo 01 jälkeen suoltamaa suoraan sanoen umpisekavaa ja katkerankaunaista kirjoituskyhäelmää. Avaa myös linkit.
Sen jälkeen mieti tarkkaan, voisitko äänestää tätä herraa seuraavissa vaaleissa?
Minä en äänestäisi.
Ps. Jokerikysymys: Mistäs muuten nimimerkki tietää niin tarkkaan, minkä kirjoituksen alkuperäinen Tienhaaran Antti on kirjoittanut?
Jokerivastaus: No siitä, että on itse se alkuperäinen Tienhaaran Antti ym.ym.ym. apunimimerkkejä."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45434810
Edellisen "sekavuustilan" ja vieläkin edellisemmän "sekavuustestin" johdosta pari kommenttia ja johtopäätös:
Kyseisen "sekavuustestin" kirjoittaja ei tietenkään ol ihan oikea "Tienhaaran Antti".
Ihan oikea - eli tunnettu -"Tienhaaran Antti" ei esimerkiksi ikinä kirjoittaisi seuraavaa:
"Ps. Jokerikysymys: Mistäs muuten nimimerkki tietää niin tarkkaan, minkä kirjoituksen alkuperäinen Tienhaaran Antti on kirjoittanut?
Jokerivastaus: No siitä, että on itse se alkuperäinen Tienhaaran Antti ym.ym.ym. apunimimerkkejä.
Hän näet taatusti tietää, kuka on "on itse se alkuperäinen Tienhaaran Antti "...
JK. "Vale-Tienhaaran Antin" edellisessä vuodatuksessa on toki ihan oikeaan osuva kehotuskin: "Avaa myös linkit". Totta maar kannattaa avata!
"Vox audita perit, littera scripta manet"
... kaksi marjaa? 18.8.2010 01:09
Eihän toki ainoa, alkuperäinen ja oikea - ja riemastuttava (!?!) - nimimerkki "... kaksi marjaa?" voi kommentoimatta sivuuttaa sitä, että jälleen näkyivät rappariringin tukemat demarit ja muut porvarit yltyvän kirjoittelemaan poliittista potaskaansa ainoan, alkuperäisen ja oikean nimimerkin "... kaksi marjaa?" nimissä ! [ vrt. mm. aineen häviämättömyyden laki = http://fi.wikipedia.org/wiki/Aineen_häviämättömyyden_laki ]
Perin myrskyisän kesän nyt kaiketi mentyä on tullut aika ajatella hankkiutumista täältä nykyisestä asemapaikasta eli "Kökarista koilliseen" kohti perinteistä syksyisempää & talvisempaa olotilaa eli "Könkämäenosta koilliseen", jossa aika taasen alkanee kulua - ongelmitta ja - rattoisasti "Jo-Vain-Jounin" kanssa ...
R-mäki-sivuston keskusteluja äkkipikaisesti tutkiskeltaessa ei voi kuin valittaen todeta, että (alkuperäinen) Tienhaaran Antti on ollut - valitettavan - oikeassa: "- täällä keskustellaan etupäässä vain koirankakoista- - !"
Toista oli toki silloin, kun palstalla vielä selväsanaisesti todettiin, että "Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan..."
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121#comment-40999289 ]
Tai vaadittiin, että "Kaupunkilaisten palaute on otettava vastaan"!
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3810884 ]
Ja kun herkeämättä - aina moisten vaatimusten jälkeen - R-mäen rapparirinki ja sen rengit vaativat sinnikkäästi "Kuria!!!???"...
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283/flat_thread#comment-22749028 ] ...
... ja huutelivat, "Missä Seriffi? Kaksi marjaa kuriin!´"
ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
... parasta olikin ottaa kirjoitukselliseksi ohjenuorakseen: “Ole realisti: Älä kerro totuutta”...
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8451736#comment-39911438 ]
JK. Rappariringin ja renkiensä uutteran sensuuritoimien vonkaamisen jäljiltäkin nimimerkkiä "... kaksi marjaa?" kaipaavat voivat entuudestaan löytää itse tyydytyksekseen vielä yli - aitoakin; mukaan on näet mahdutettu myös nimimerkkivarkauksellisia päästöjä - monia satoja kirjoituksia...
// 1. Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan...
... - demokratiavajeeltaan kuin... Kirjoittanut: ... kaksi marjaa? 5.1.2007 klo 14.02
- >
264. Ja vaikka oitis eli nyt: "jotain omaa?"
Jo vain, sanomma täältä Kökärista koilliseen. - - Katso - aluksi ja lisää - vaikkapa tuolta: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40841057 ...
... kaksi marjaa? 30.11.2009 16:44"
Ks. http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"... kaksi marjaa?"?perpage=25&term_keywords=
Niitä(kin) mutusteltaessa aika kulunee rattoisasti - ajankohtaisempia aiheita vielä odoteltaessa...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45433486
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45433593
Ja ei kun "avaamaan"... - !?!
- - murhanhimoisten keskuudessa
Toimittaja: Alarik Sarvi | 04.04.2006 |
(SYSMÄ) Tilastokeskuksen ennakkotiedot Suomen vuoden 2005 rikostilastoista puhuvat karua kieltä. Lisääntyneistä murhien, tappojen ja surmien yrityksistä huolimatta kansalaiset saavat kolkattua toisensa hengiltä entistä harvemmin. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 113 henkirikosta, jossa on laskua edelliseen vuoteen yli viidennes.
“Nykyisin nuoremmalle polvelle jopa niinkin perinteinen suomalainen tappoväline kuin puukko on eksoottinen kapistus, puhumattakaan klassisista kirveestä ja vesurista. Saatetaan vähän huitoa ja sinne tänne tökkiä, mutta määrätietoisuus ei riitä surmaamiseen. Astaloista en edes aloita, kun eiväthän nämä riukuranteet jaksa mitään keskikaljapulloa raskaampaa edes nostaa” huolehtii henkirikosyksikön päällikkö Matti Haapoja.
Uusavuttomuutta pyritään lähivuosina torjumaan erilaisilla projekteilla, kuten kirvesmiesten täydennyskoulutuksella ja tajuntaalaajentavien aineiden arvonlisäveroa alentamalla."
Jiri Parma kirjoitti 05.04.2006:
Syy on perheinstituutiossa ja patriarkaatin kriisissä. Enää ei aja isät perhettään lumihankeen kirves kourassa. Missä ne lapset muka oppii teräaseita ja haulikkoja käsittelemään, työväenopistossako? Mistä hankkivat liimansa ja liuottimensa, jos viikkorahat jäävät jakamatta?
Silloin kun minä olin tuossa iässä, niin [mikä tahansa haukotuttava episodikuvaus tähän].
http://lehti.samizdat.info/2006/04/uusavuttomuus_lise4e4ntynyt_murhanhimoisten_keskuudessa/
"Jorma Ollila huolestui nuorten miesten alkoholinkäytöstä
Toimittaja: Adolf Stalin | 30.08.2006 |
(VIINAMÄKI) Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila on ilmaissut huolestuneisuutensa nuorten suomalaismiesten alkoholinkäytöstä.
Kyllä se on käsittämätöntä tissuttelua nykyään. Ollaan opeteltu näitä niin sanottuja eurooppalaisia juomatapoja, ja se näkyy. Yhä harvempi nuori mies vetää raakaa viinaa. Juovat vaan kaikenlaisia viinejä, akkamaisimmat jopa siideriä, Ollila päivitteli.
Ollila kertoi yrittäneensä takavuosina opettaa omaa poikaansa Jaakkoa miesten tavoille, mutta todenneensa yritykset turhaksi.
Jaakko halusi aina lopettaa juomisen siinä vaiheessa, kun oli muka mukava nousuhumala. Ei mennyt läpi millään, että alkoholinkäytön koko idea on niissä hetkissä, kun voi oksentaa kyyneleet silmissä ja ajatella, että minä pelastin Suomen talouden.
Ollila muistutti, että Nokian menestystarina olisi voinut jäädä syntymättä, ellei hän olisi nuorena opetellut ryyppäämään keskustaopiskelijoiden tupailloissa.
Missä oli Matti Vanhanen silloin, kun me muut kuuntelimme kierrekorkin avaamisen laulua?, kysyi Ollila peilikuvaltaan."
http://lehti.samizdat.info/2006/08/jorma_ollila_huolestui_nuorten_miesten_alkoholinke4ytf6ste4/
"Ollila mukaan presidenttikisaan
Toimittaja: August Elokuu | 21.09.2004 |
(URJALA) Vuoden 2006 presidentinvaaleista saattaa sittenkin tulla tiukka taisto. Presidenttipeli sai uuden käänteen tiistaina, kun Nokian pääjohtaja Jorma Ollila (nok.) ilmoitti halustaan asettua ehdolle virkaan. Ollila lupasi kampanja-avauksessaan olla ennen kaikkea koko kansan presidentti.
“Ja kun sanon koko kansan, tarkoitan tietenkin niitä, joilla on pätäkkää”, tarkensi Ollila.
Ollila ei aio ehdokkuutensa takia liittyä minkään puolueen jäseneksi, vaan aikoo sen sijaan rekisteröidä Nokian omaksi puolueekseen, joka tukee hänen valintaansa. Ratkaisuaan hän perusteli sillä, että “porvaripuolueetkin ovat ihme kommareita, joilla ei ole mitään käsitystä siitä miten markkinataloutta pyöritetään isojen poikien malliin”.
Ollila lupasi, että jos hänet valitaan maan johtoon, Suomi osakeyhtiöitetään mahdollisimman nopeasti ja viedään New Yorkin pörssiin Nokian tytäryhtiönä. Suomi Oy:n tehtävänä olisi tuottaa halpaa orjatyövoimaa Nokian palvelukseen.
Kampanja-avauksen lopuksi Nokian poikakuoro veisasi jakeita Necronomiconista"
http://lehti.samizdat.info/2004/09/ollila_mukaan_presidenttikisaan/ - !?!
- - ilmaiseksi
Toimittaja: Usko Tyykkä | 02.09.2010 |
(PALACEN KABINETTI) Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen valtio ovat päässeet sopimukseen yhteistyökuviosta, jossa EK valmistelee erilaisia kantoja ja Suomi saa käyttää niitä ominaan ilman eri korvausta. Osapuolten mukaan kyseessä on läpimurto, joka varmistaa sen, että Suomen kilpailukyky säilyy kansainvälisellä tasolla eikä siitä tarvitse edes erikseen maksaa EK:lle.
“Realismi ei ollut ihan mukana kaikissa esityksissä”, EK:n erikoisasiantuntija Minna Etu-Seppälä sanoo. Tällä hän viittaa järjestelyyn, jossa EK olisi lobannut kansanedustajia ja ministereitä perinteisiä reittejä ja käyttänyt siihen vuosittain huomattavan summan rahaa.
“Uusi, ns. maakuntalehtien synergia -malli takaa sen, että Suomi saa käyttöönsä parhaat kannat heti tuoreeltaan. Tämä säästää kaikkien aikaa ja vaivaa, eikä Suomen tarvitse edes maksaa niistä. Win-win situation! Kissanpentuja kaikille! Domo-kun juoksee pellolla!” hän sanoo."
http://lehti.samizdat.info/2010/09/ek-antaa-suomen-lainata-kantojaan-ilmaiseksi/ - !?!
!?! kirjoitti:

http://lehti.samizdat.info/2010/09/ek-antaa-suomen-lainata-kantojaan-ilmaiseksi/- - Uuden Suomen blogeihin
Toimittaja: toimitus | 15.07.2010 |
(URSUS MAJOR) Suomalainen mediakonserni Samizdat ja verkkolehti Uusi Suomi ovat sopineet sisällöntuotantonsa integraatiosta, tiedotti Samizdatin viestintäjohtaja maitovalas Keiko torstaina.
“Olemme jo joitakin viikkoja testanneet päätuotteemme Lehden uutisten julkaisua osoitteessa blogit.uusisuomi.fi , ja kokeilu on osoittautunut erittäin onnistuneeksi. Siksi se päätettiin virallistaa”, Särkänniemen delfinaariossa kesäänsä viettävä Keiko kertoo.
Keiko myöntää, että Uuden Suomen tarkkasilmäiset lukijat olivat tosin hoksanneet yhteistyöprojektin jo ennen sen virallista julkistusta.
“Ehkä meidän olisi pitänyt valita vähemmän omituiset ja uskottavamman kuuloiset kirjoittajanimimerkit kuin Asmo Maanselkä, James Hirvisaari tai Tuulikki Ukkola“, hän pohtii.
Uuden Suomen johto ei ehtinyt kommentoimaan asiaa, koska heillä oli liian kiire miettiä, mitähän vittua he mahtoivat tarkoittaa vuonna 2007 sanoessaan että “Sananvapauden käyttöön liittyy vastuu sanomisistaan. Uusi Suomi ei julkaise mitä tahansa roskaa edes sananvapauden nimissä. Näin se suojelee itseään, lukijoita ja varsinkin niitä, jotka haluaisivat käyttää sananvapauttaan väärin“.
http://lehti.samizdat.info/2010/07/lehti-eriyttaa-sisallontuotantoaan-uuden-suomen-blogeihin/
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kataisen haukkuman Yle-toimittajan avustajasuhde päättyi/1135259826484
- !?!
- - maan tavalla
Toimittaja: Juhani Urja | 16.07.2010 |
(PERUNAKELLARI) SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen (Kesk.) on tyrmistynyt oululaisen Riihi-säätiön lakkauttamisesta. Puoluetta lähellä toimiva ja sille tiettävästi varoja kanavoinut säätiö tuomittiin lakkautettavaksi jatkuvien väärinkäytösten vuoksi. Urpilainen ei voinut torstai-iltana oikeuden päätöstä ymmärtää. Eikä hyväksynyt sitä, vaikka sen viimein perjantaina suunnilleen ymmärsikin.
“SDP:n politiikan johtoajatus on, kuten sanottu, maassa maan tavalla tai maasta pois. Maan tapa vaatii toisinaan rohkeita miehiä, jotka uskaltavat siirtää syrjään itseään ja kaverien puoluetta varten vähän yhteiskunnan tukien varassa hankittua täppää. En ymmärrä, miten tämän lausuminen voi olla tuomittavaa.”
Vuokrataloja omistava, yleishyödyllisen yhdistyksen etuja nauttinut Riihi-säätiö muun muassa helpotti viranomaisten työskentelyä jättämällä tarpeettomat kuitit ja pöytäkirjat tekemättä monista varainsiirroista. Varat tuppasivat viime kädessä siirtymään lähinnä säätiön perustajalle. Säätiön entinen puheenjohtaja myös tuomittiin vast´ikään paristakymmenestä kavalluksesta ja petoksesta.
“Miten voi selvemmin enää maan tapaa noudattaa? SDP on tällaista toimintaa pyrkinyt kaikin tavoin tukemaan, ja aikoo myös jatkossa isänmaallisesti vaieta kaikista yhteyksistään säätiöön ja sen taustatoimijoihin”, Urpilainen korostaa."
http://lehti.samizdat.info/2010/07/urpilainen-riihisaatio-elanyt-esimerkillisesti-maan-tavalla/
"Työpaikan ilmapiirillä on suuri vaikutus peniksen pituuteen
Toimittaja: Kansalaisjournalisti (avustaja) | 20.04.2009 |
Elinkeinoelämän keskusliiton Työterveyslaitoksella teettämän tutkimuksen mukaan työpaikan ilmapiirillä on huomattavasti aiemmin luultua suurempi vaikutus miehen peniksen pituuteen.
Parhaaseen työilmapiiriluokkaan kuuluneiden pk-yritysten työntekijöiden penikset olivat maaliskuusta huhtikuuhun erektiossa keskimäärin neljä senttimetriä pidempiä kuin kaikkein heikoimman työilmapiirin omaavissa yrityksissä.
Toimihenkilöillä ero parhaan ja heikoimman luokan välillä oli vieläkin suurempi, peräti seitsemän senttimetriä.
Työterveyslaitoksen tiedotussihteeri Sirkka Vähä-Keskisalon mukaan työpaikan sosiaalinen ja psykologinen pääoma saattavat olla organisaation ja ihmisen tulevaisuuden tärkeimpiä menestystekijöitä, jotka edistävät myös taantumasta selviämistä.
“Jos työpaikalla ei ole ihmisten välistä luottamusta, auttamisen halua, vastavuoroisuutta ja suvaitsevaisuutta, työyhteisö voi huonosti ja ihminen vielä huonommin. Penis saattaa yhden kalenterikuukauden aikana pienentyä jopa puoli senttimetriä.”
Tutkimuksen mukaan työyhteisöissä, joissa sosiaalinen pääoma on vähäistä, peniksen pienentymisen riski on 1,3-kertainen keskimääräiseen verrattuna ja erektion heikentymisen riski noin 20–50 prosenttia. Ihmisen, jolla on vähän sosiaalista pääomaa, riski saada pieni penis on peräti 1,8-kertainen.
“Lama vie helposti toiveikkuuden. Toisaalta se myös antaa mahdollisuuden aktivoida kaikki voimat ratkaisuihin. Normaalioloissa pitäydymme helposti vanhoihin kaavoihin”, Vähä-Keskisalo jatkaa.
Sirkka Vähä-Keskisalo muistuttaa, että penisten pidentämiseksi ja erektion voimistamiseksi on nyt käytävä käsiksi työpaikan psykososiaalisiin tekijöihin: työn tekemisen pelisääntöihin, johtamiseen ja työyhteisötaitoihin – muistaen, että jokainen on vastuussa omasta ja elämänkumppaninsa hyvinvoinnista.
(Jutun kansalaistoimitti Vintero Apunen.)"
http://lehti.samizdat.info/2009/04/tyopaikan-ilmapiirilla-on-suuri-vaikutus-peniksen-pituuteen/- ... kaksi marjaa?
"Kuria!!!???
Kyllästynyt.... 19.4.2007 21:04 Vastauksia: 8 Lukukertoja: 1526
Eikö tota helvetin apinaa saada kuriin, joka kirjoittelee nimimerkillä "kaksi marjaa"?
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40999289
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
Alkaa pikkuhiljaa ottamaan pannuun nuo jatkuvat lainailut ja ihmisten morkkaukset! Eikö ihmisellä ole todellakaan parempaa tekemistä, kuin kirjoitella tänne onnettomia lainauksia, jotka eivät kiinnosta ketään... Palstalta häviää uskottavuus, jos ei ole jo tähän mennessä hävinnyt! Palsta on mielestäni tarkoitettu asia tekstille eikä tollasella paskanjauhamisella,
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4196908/22375094 ]
joka tulee ihmisen päästä joka mieleltään sairas!! Vaikea arvata kuka tämän nimimerkin takana on???? Vihjettä voin hieman antaa... olisiko kysymyksessä mahdollisesti vanhakunnon kylähullu Lundin Mikko?"
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283
Vrt.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45553919
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45557736
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45634069
?
- !?!
koulukiusaamisen
Toimittaja: August Elokuu | 26.01.2006 |
(JOKIOINEN) Parikymppiset Jukka ja Harri astuvat täpötäyden liikuntasalin eteen ehkä hivenen arastellen mutta kuitenkin selvästi asiastaan varmoina. Kaksikko on päättänyt valtakunnallisen “Minä en kiusaa” -kampanjan rohkaisemina tunnustaa olleensa koulukiusaajia.
“Se oli kyllä ihan vitun kivaa. Yhdenkin läskin jätkän päätä pideltiin kerran pöntössä koko välitunnin. Samalla revittiin kaverin kouluvihot tuhannen pilluiksi”, kaksikko muistelee lämmöllä. Pienten kuulijoiden päät yleisössä nyökyttelevät: se on oikein.
“Ja yks toinen jannu, Petterikös se oli, joutui keräilemään hampaitaan pitkin pihaa kun heitettiin kepakko sen pyörän pinnojen väliin”, nostalgisoi Jukka, ja Harri huokaisee syvään. Ne olivat aikoja ne.
Yksikään Jalannon yläasteen oppilaista ei väitä vastaan. Ja turpaanhan siitä tulisikin.
Kiusaaminen ei kannata
Rehtori Aimo Puusilmä antaa varauksetonta kiitosta kiusaamiskampanjalle.
“Kampanja on antanut meille loistavan mahdollisuuden kuitata vaikea kysymys yhdellä idols-laulajan tunnin mittaisella vierailulla ja sen jälkeen koko pohdinta koulukiusaamisesta voidaan kätevästi unohtaa”, Puusilmä kehuu.
“Ei silti että meidän koulussa mitään kiusaamista olisi edes ollut”, rehtori kiirehtii lisäämään.
Jukan ja Harrin vierailu opinahjossa päättyy tärkeään muistutukseen: kiusaaminen ei kannata. Jukka harmittelee, että kaikki koulun oppilaat olivat “niin saatanan köyhiä”, ettei heiltä saanut kiristetyksi viikkotasolla kuin muutamia satasia vanhaa rahaa.
“Minäkin olen vasta suurehkon vientiyhtiön toimialajohtajana, kun voisin olla lakaisukoneenkuljettaja”, Harri kismittelee."
http://lehti.samizdat.info/2006/01/jukka_ja_harri_tunnustivat_koulukiusaamisen/- Matti Ahne
Topi Kannien oli ennen Riihisäätiötä Oulun sosialidemokrattien piirisihteeri.
- !?!
Matti Ahne kirjoitti:
Topi Kannien oli ennen Riihisäätiötä Oulun sosialidemokrattien piirisihteeri.
- - kuollut mies
Toimittaja: Usko Tyykkä | 07.06.2008 |
(ILTALEHTI) Sdp:n puheenjohtajavalinnassa on tapahtunut hirvittävä vääryys, uskovat suomalaiset. Yli puolet Lehden internet-portaalissa mielipidekyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Sdp:n puheenjohtajan tulisi olla kuollut mies, joka ei ole Väinö Tanner, Kalevi Sorsa, Oskari Tokoi tai Rafael Paasio. Kyselyyn oli vastannut lauantaihin mennessä 333 ihmistä, joista suuri osa oletettavasti humalassa.
Asiantuntijoiden mukaan on täysin mahdollista, että Sdp ajautuu välittömästi valtataisteluun vastavalitun puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ja jonkun kuolleen miehen välillä.
“Sdp:llä on vuosisatainen perinne puheenjohtajista, jotka ovat yleensä olleet ylipainoisia miehiä ja melko iso osa on tainnut kuollakin. Urpilaisen valinta on niin radikaali poikkeus, että se saattaa sotkea koko puoluekoneiston toiminnan”, sanoi nimettömänä pysynyt ylipainoinen mies, jonka työpaikkaa saattaa tai saattaa olla olematta Hakaniemessä."
"Iltalehden haaskalintu kirjoitti 09.06.2008:
Loistavaa, että saadaan uusi raato nokittavaksi! Olen varma, että Jutallakin on joko salarakkaus, salaraskaus, salaraiskaus tai salasairaus.
Käytämme tuttua protokollaa otsikoissa: 1. Tällainen on Jutta Urpilainen? 2. Naapurit: Sankari-Jutta pelasti enoni hukkumasta. 3. Jutan upeat kesävaatteet 4. Urpilainen kärysi ratista 5. Häpeä Jutta! 6. Salaloma – Jutta pakoilee toimittajia – katso kuvat. 7. Pöhöttynyt Jutta: “Nyt loppui juominen, saunominen ja salkkareiden katselu”. 8. Hoikistunut Jutta: Katso seksikkään bikinikuvat. Tätä jatkamme kunnes Nykäsestä tai Kimistä saadaan taas juttua tai Kari Tapio saa infarktin."
http://lehti.samizdat.info/2008/06/kansa-jyrahti-–-sdpn-paaministerin-pitaa-olla-kuollut-mies/
"Aarno Laitinen unohti haukkua feministit kolumnissaan
Toimittaja: August Elokuu | 18.06.2006 |
(KLUUVI) Toimittaja Aarno Laitinen pahoittelee syvästi, että unohti pilkata feministejä viikonlopun Iltalehteen kirjoittamassaan kolumnissa “Oskun tarina”. Koko kolumnissa ei mainita feministejä kertaakaan, ja naisiin yleensäkään ei viitata kuin kursorisesti.
Kyseessä on ensimmäinen vastaava unohdus Laitisen pitkällä uralla. Hän puolustautuu myös muistuttamalla, että ympäristönsuojelijat, aktivistit ja nuoret saavat tälläkin kertaa haukkunsa. Laitinen lupaa, ettei viikonloppuinen virhe enää toistu, ja seuraavassa kolumnissa “tyhmät feministit” laitetaan taas ruotuun.
“Feministit ovat syvältä. Tyhmiäkin ovat”, sanailee Laitinen virtuoosimaiseen tapaansa. Hän on myös antanut julkisuuteen lyhyen tiedotteen, joka sisältää lyhyen synopsiksen ensi viikon annista.
“Vihreät ovat tyhmiä, feministit ovat tyhmiä ja rumia, nuoriso laiskaa ja kelvotonta, ympäristönsuojelijat tyhmiä, rumia ja laiskoja. Hyviä ihmisiä ovat ikääntyvät ja katkerat iltapäivälehtien kolumnistit ja heidän kaverinsa”, kuuluu kolumnin ydinsanoma.
Viranomaiset ovat Laitisen pahottelun jälkeen peruuttaneet Helsinkiin suunnitellun poikkeustilan."
http://lehti.samizdat.info/2006/06/aarno_laitinen_unohti_haukkua_feministit_kolumnissaan/ - !?!

http://lehti.samizdat.info/2006/06/aarno_laitinen_unohti_haukkua_feministit_kolumnissaan/- - kolumninsa aiheuttamaa väärinkäsitystä
Toimittaja: Usko Tyykkä | 16.02.2010 |
(TAVANOMAISET JA KOHTUULLISET TARJOILUT) Iltalehden kolumnisti Aarno Laitinen ihmettelee taannoisesta artikkelistaan noussutta kohua. Kyseisessä kolumnissa Laitinen kertoo elämästä 1930- ja 1940-luvun natsi-Saksassa, mutta vainoharhaisimmat lukijat ovat havainneet siinä piikkejä kasvissyöjiä kohtaan.
“Naurettava idea. Että minä, aikuinen ja kansalaisluottamusta nauttiva mies, kirjoittaisin joukkotiedotusvälineeseen kolumnin, jossa vihjailtaisiin kasvisruokavaliolla ja juutalaisten joukkomurhalla olevan jotain tekemistä keskenään?” sanoo Laitinen.
Laajakatseisesta humanismistaan ja arvoliberalismistaan tunnettu Laitinen muistuttaa olevansa puhdasverinen elävän ravinnon syöjä, joka ei ole 1970-luvun jälkeen syönyt lihaa kuin hätätilanteessa kohteliaisuudesta isäntäväkeä kohtaan. Suosikkiravintolakseen hän mainitsee Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan Silvopleen, jonka “eilinen paprika-tofupaistos oli aivan suussasulavaa”.
Lukutaidottomat
vatipäät, saatana
Juuriselleriä pureskeleva Laitinen kertoo olleensa jo pitkään lukutaidottomien lysymunien vainon kohteena. Lähes jokaisesta kolumnista tulee palautetta, jossa uskotaan Laitisen pilkanneen naisia, tyhmiä, rumia tai kasvissyöjiä. Erityisen usein hänen sanotaan linkittävän yhteen Hitlerin, Stalinin tai muun hirmuhallitsijan toimet sekä ei-heteronormatiivisten ryhmien toiminnan.
“Uskomatonta toimintaa!” puhahtaa Laitinen. “Kaikenlaiset lukutaidottomat vatipäät, saatana, päästetäänkin tässä maassa lehtien kanssa puljeeraamaan”, hän tuumaa.
“Ottaisitko vielä tuorepuristettua porkkanamehua?” Laitinen kysyy, maksaa laskun omasta taskustaan ja lähtee ostamaan torilta luomutuotettuja palsternakkoja."
"Dervissi Durust kirjoitti 17.02.2010:
Kuisseny tommottis?
Me makukriittiset katsomme joka tapauksessa viisaimmaksi katsoa Laitista jokseenkin käsittämättömän pitkän, jotakuinkin käsittämättömän uljaan, kutakuinkin käsittämättömän välimerellisen kulttuurinenämme vartta pitkin."
"Pottukuopasta kirjoitti 17.02.2010:
Laiha-Laitinen jaksaa kiertää kirjapainoja.
Hän yrittää estää niitä julkaisemasta Arto Merisalon muistelmateosta “Minä, Loka-Laitinen, Seija Sarti, Rita Tainola ja Nina af Enehjelm panimme Kämpissä 100 000 euroa haisemaan”
http://lehti.samizdat.info/2010/02/aarno-laitinen-selventaa-kolumninsa-aiheuttamaa-sekaannusta/
"Eduskunta hyväksyi seksin rajatun ostokiellon
Toimittaja: Adolf Stalin | 16.06.2006 |
Paljon kiistelyä aiheuttanut seksin ostokielto hyväksyttiin eduskunnassa äänestyksen jälkeen perjantaina.
Uuden lain mukaan seksin ostaminen on sallittua ainoastaan arkipäivinä kello 9- 21 välisenä aikana. Lauantaisin seksiä saa ostaa saunan jälkeen. Sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä seksikauppaa saa käydä ainoastaan alle 400 neliömetrin kokoisissa tiloissa.
Laissa rajoitetaan myös niin sanottua kytkykauppaa, jossa seksin ohella myydään muita tuotteita. Vastedes seksin hintaan ei saa sisällyttää esimerkiksi päiväkahveja.
Kansanedustaja Lyly Rajalan aloitteesta kirjattiin lakiin poikkeus, jonka ansiosta kansanedustajat saavat käydä huorissa valtion rahoilla ihan milloin huvittaa."
http://lehti.samizdat.info/2006/06/eduskunta_hyve4ksyi_seksin_rajatun_ostokiellon/ - Asevelisosialistiko?
!?! kirjoitti:
- - kolumninsa aiheuttamaa väärinkäsitystä

http://lehti.samizdat.info/2006/06/eduskunta_hyve4ksyi_seksin_rajatun_ostokiellon/Eiköhän kannattaisi Mikko jo lopettaa tuo typerä toisten kirjoittamien juttujen kopiointi?
Mitenkä nää edelliset jutut yleensä liittyy Riihimäki-palstalle muuten kuin kirjoittajansa osalta? - ... kaksi marjaa?
Asevelisosialistiko? kirjoitti:
Eiköhän kannattaisi Mikko jo lopettaa tuo typerä toisten kirjoittamien juttujen kopiointi?
Mitenkä nää edelliset jutut yleensä liittyy Riihimäki-palstalle muuten kuin kirjoittajansa osalta?...tarkkaa, mitä siinä sanotaan".
[ Tuomas Kempiläinen [(1380-1471), alankomaalainen munkki, mystikko ja skolastikko]
"Kuria!!!???
Kyllästynyt.... 19.4.2007 21:04 Vastauksia: 8 Lukukertoja: 1526
Eikö tota helvetin apinaa saada kuriin, joka kirjoittelee nimimerkillä "kaksi marjaa"?
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40999289
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
Alkaa pikkuhiljaa ottamaan pannuun nuo jatkuvat lainailut ja ihmisten morkkaukset! Eikö ihmisellä ole todellakaan parempaa tekemistä, kuin kirjoitella tänne onnettomia lainauksia, jotka eivät kiinnosta ketään... Palstalta häviää uskottavuus, jos ei ole jo tähän mennessä hävinnyt! Palsta on mielestäni tarkoitettu asia tekstille eikä tollasella paskanjauhamisella,
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4196908/22375094 ]
joka tulee ihmisen päästä joka mieleltään sairas!! Vaikea arvata kuka tämän nimimerkin takana on???? Vihjettä voin hieman antaa... olisiko kysymyksessä mahdollisesti vanhakunnon kylähullu Lundin Mikko?"
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283 /
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45659504
>>> !!! - Kaksi toveria Lahdes
... kaksi marjaa? kirjoitti:
...tarkkaa, mitä siinä sanotaan".

>>> !!!demareista ja Mikko Lundista. Täytyy todella ihmetellä, että demarit ovat erhtyneet vainoamaan porukassaan olevaa ainoaa poliittista osaajaa, Mikko Lundia.
Toivottavasti demarit ovat parantaneet tapansa. Muutoin heille tulee käymään huonosti kunnallisvaaleissa.
Todella alarvoista mielivaltaa demareilta sulkea Lund ryhmän ulkopuolelle, kun Lund aivan oikeutetusti arvosteli ryhmän eräitä nimeltä mainitsemattomia tovereita poliittisesta kaksinaamaisuudesta.
Olemme täällä Lahdessakin laittaneet asian merkille ja toivomme Riihimäen demareiden kaunistaneen tapansa! - hämeenlinnalainen?
Kaksi toveria Lahdes kirjoitti:
demareista ja Mikko Lundista. Täytyy todella ihmetellä, että demarit ovat erhtyneet vainoamaan porukassaan olevaa ainoaa poliittista osaajaa, Mikko Lundia.
Toivottavasti demarit ovat parantaneet tapansa. Muutoin heille tulee käymään huonosti kunnallisvaaleissa.
Todella alarvoista mielivaltaa demareilta sulkea Lund ryhmän ulkopuolelle, kun Lund aivan oikeutetusti arvosteli ryhmän eräitä nimeltä mainitsemattomia tovereita poliittisesta kaksinaamaisuudesta.
Olemme täällä Lahdessakin laittaneet asian merkille ja toivomme Riihimäen demareiden kaunistaneen tapansa!Vai että oikein Lahdessakin ollaan huolestuneita Riihimäen demareiden ja erityisesti Mikko Lundin asioista, heh heh.
Ei voi muuta kuin sanoa että omakehu haiskahtaa ja oikein pahasti taas tälläkin kertaa. - Kaks toveria Lahdest
hämeenlinnalainen? kirjoitti:
Vai että oikein Lahdessakin ollaan huolestuneita Riihimäen demareiden ja erityisesti Mikko Lundin asioista, heh heh.
Ei voi muuta kuin sanoa että omakehu haiskahtaa ja oikein pahasti taas tälläkin kertaa.Kyllä me täällä Lahdessa tunnetaan Mikko Lund. Hän on auttanut Lahtea niin virkatyönä Hämeen lääninhallituksesta kuin Etelä-Suomen lääninhallituksesta. Hän ei ole ollut turha valtion virkamies.Virkatyön lisäksi hän on osallistunut politiikkaan ja antanut tuntuvan panoksen meidän Jouko Skinnarin tukemiseen. Kiitokset Mikolle! Tervetuloa Lahteen - täällä olet ystävien joukossa!
- Työtätekevä-luokka
SDP on laskevan auringon puolue, jossa löysälihaiset sosiaalieliitin jäsenet, jotka eivät ole koskaan tehneet päivääkään oikeita töitä, tappelevat keskenään ja jota eivät työläiset kirvoita enää muuhun kuin nenän nyrpistämiseen.
Perussuomalaiset sen sijaan on puolue, joka saa varmasti ääneni!- Liisa A
SDP:lla nouseva, ei laskeva kannatus
Gallup gallupilta SDP:n kannatus on noussut oppositiossa. Perustuslailliset eivät ole mikään vaihtoehto vastuulliselle puoluetoiminnalle. Soini on helppoheikki ja puhuu puuta heinää. Soinin ja kumppaneiden kannatus ei tule yltämään lähellekään demarien kannatusta.
Keskustelu, erimieltä oleminen on kuulunut työväenliikkeeseen ja SDP:hen alusta alkaen. Se on demokratian perusta,että puhutaan asiat puhki ja ollaan jopa eri mieltä. - !?!
- - Himasen onnellisuusraportista
Toimittaja: Vintero Apunen (avustaja) | 11.03.2010 |
(KIASMA) Pääministeri Matti Vanhanen (kelmi) otti keskiviikkona kiitellen vastaan Oxfordin yliopistosta Suomessa vierailulla olevan professori Pekka Himasen raportin suomalaisen yhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta. Vanhanen toivoo, että raportti käynnistäisi laajan kansalaiskeskustelun henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin suhteesta. “Menestyksen mannerlaatat ovat erittäin vahvassa liikkeessä”, Vanhanen sanoi viitaten Haitia ja Chileä viime kuukausina ravistelleihin maanjäristyksiin.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kökkö) sanoi puolestaan, että häntä “innostaa aivan fantastisen paljon” se, että Suomi haluaa etsiä menestystä henkisen tilan kautta. “Tässä on sitä tekemisen meininkiä”, Katainen tokaisi.
Raportin vastaanottivat myös kulttuuriministeri Stefan Wallin (r) ja Mordorin keisari Sauron (kesk). Valtiosihteeri Risto Volanen kertoi tilaisuuden alussa, että Himanen teki raporttinsa ilmaiseksi, “isänmaallisessa hengessä”.
“Ihan täysin pyyteettömästi tein. Mitään en vaatinut. Altruisti olen luonteeltain. Ihan oikeasti. Kysykää vaikka Jykältä ja Masalta”, Himanen kommentoi. “Tässä on sitä talkoohenkeä”, tokaisi Katainen.
Himanen luovutti raporttinsa hallitukselle taidetalo Kiasmassa. Raportissa käsitellään luovan kulttuurin ja talouden edellytyksiä Suomessa. Verohelpotuksista raportissa sanotaan muun muassa seuraavaa: “Let it be, let it be, let it be, let it be. Whisper words of wisdom, let it be.”
Onnellisuudesta ja arvokkaasta elämästä raportissa todetaan: “And when the broken hearted people living in the world agree, there will be an answer, let it be.” Työperäiseen maahanmuuttoon Himasen raportti ottaa purevasti kantaa: “And in my hour of darkness she is standing right in front of me, speaking words of wisdom, let it be.”
“Siis aivan fantastiset toivotalkoon”, kommentoi Katainen.
Himanen muistutti myös, että erilaiset uhkat ovat mahdollisuuksia: “I wake up to the sound of music, mother Mary comes to me, speaking words of wisdom, let it be.” Valtiovallalta hän toivoi erilaisia kannustavia toimia verotusta myöten. “Ja jos nyt ees parikyt tonnia vois tästä raportista saada. Pimeenä vaikka. En mä ole oikeasti edes professori.”
http://lehti.samizdat.info/2010/03/vanhanen-ja-katainen-innostuivat-himasen-onnellisuusraportista/
"Holmlund: Hätäkeskuksista vielä saatavissa lisäsäästöjä
Toimittaja: Kansalaisjournalisti (avustaja) | 12.03.2010 |
(SUOMI) Sisäministeri Anne Holmlund on laskenut Casion taskulaskimella kannattavuuslaskelmia koskien Suomessa toimivia hätäkeskuksia. Hölmlundin laskelmien mukaan Suomi pärjäisi täysin ilman hätäkeskuksia.
“Jos Suomessa ei olisi hätäkeskuksia, ei tulisi myöskään hätäpuheluita. Tällöin emme tarvitsisi myöskään pelastusajoneuvoja ja valtio säästäisi muun muassa henkilöstö- ja polttoainekustannuksissa,” perusteli Holmlund.
Hätäkeskuksien lakkautuksesta päätetään eduskunnan virkistystilaisuudessa, joka järjestetään eduskunnan saunaosastolla tiistaina.
“Taskulaskimeni mukaan hätäkeskuksen lakkauttaminen toisi valtiolle tuntuvan säästön ja säästetyt rahat voitaisiin kanavoida ministerien palkankorotukseen sekä kansanedustajien lomarahastoon, joka on laman aikana pysynyt valitettavasti samalla tasolla, mitä se oli ennen lamaa,” sanoi Hölmlund ja painoi taskulaskimen C-näppäintä iloisesti hyräillen.
(Jutun kansalaistoimitti Jareh Nedme.)
http://lehti.samizdat.info/2010/03/holmlund-hatakeskuksista-viela-saatavissa-lisasaastoja/ - ?!?

http://lehti.samizdat.info/2010/03/holmlund-hatakeskuksista-viela-saatavissa-lisasaastoja/- -vastaan
Toimittaja: Adolf Stalin | 12.10.2006 |
Kolme neljästä suomalaisesta suhtautuu edelleen kielteisesti natoon, ilmenee Suomen Gallupin lokakuun alussa tekemästä mielipidemittauksesta. Natoon eli aviomiehen sisareen suhtauduttiin huomattavasti kielteisemmin kuin esimerkiksi lankoon tai enoon.
Yleisimpinä syinä nato-vastaisuudelle olivat naton mieltäminen yhdeksi vitun horoksi, hirveäksi noidaksi sekä se, että naton pankkilainan takaaminen oli syössyt vastaajan perheen mittaviin velkoihin, kertoo Suomen Gallupin tutkimusjohtaja Mielikki Pitenius.
Kielteisintä suhtautuminen natoon on vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajien keskuudessa. Naiset suhtautuvat natoon kielteisemmin kuin miehet, mikä Piteniuksen mukaan selittyy sillä, että naisilla on miehiä useammin aviomies ja siten mahdollisesti myös nato.
Suurimpien sanomalehtien päätoimittajien nato-näkemykset eroavat suomalaisten yleisestä kannasta. Ylen haastattelututkimuksen mukaan päätoimittajat suhtautuvat aviomiestensä sisariin erittäin myönteisesti."
"Kaatuva puu kirjoitti 12.10.2006:
Kuulkaas enot, minusta natosta pitää voida keskustella kiihkottomasti ja tosiasioihin perustuvin argumentein. Natoa ei voida noin vain lakaista maton alle kuin enoa veneestä. Niinpä kytynkin sanoin: miksi appi kiehuu?"
"Jiri Parma kirjoitti 12.10.2006:
Yllättäen 89% poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenistä ei osannut muotoilla kantaansa nato-kysymykseen. Suurimmalla osalla haastatelluista ei ollut hevon vitun aavistusta, mitä nato tarkoittaa.
“Kytytkin vielä”, tiuskaisi satunnaisotannalla valittu kokoomusnuori."
http://lehti.samizdat.info/2006/10/enemmistf6_suomalaisista_yhe4_natoa_vastaan/
"Selvä enemmistö Soinin linjalla turvapaikkakysymyksissä
Toimittaja: August Elokuu | 06.01.2010 |
(BRYSSEL) Suurin osa suomalaisista kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin linjausta turvapaikkapolitiikan kiristämiseksi. Lehden “tekemän” mittauksen mukaan lähes täydet sata prosenttia kansasta on sitä mieltä, että turvapaikkaa ei sovi myöntää henkilölle, joka on surmannut entisen avopuolisonsa, neljä muuta ihmistä ja itsensä.
“Juuri näin. Lisäksi pitäisi estää sellaisten ihmisten maahantulo, jotka syyllistyvät 20 vuoden kuluttua vakaviin rikoksiin”, lisäsi Hakaniemen torilta tavoitettu Jukka Umlap.
Selvä enemmistö totesi myös ettei heillä ole vitunkaan käsitystä siitä, mikä ero on turvapaikkahakemuksella, oleskeluluvalla tai kansalaisuudella, mutta eivät aio antaa sen jatkossakaan häiritä hyvää analogiaa."
"Stadin jaska kirjoitti 07.01.2010:
Minä kanantan pesusruomalaiset. Enen vaaleia sain hetiän ehdokaalta hieno Karjala-lippisken etä änestäsin hnäntä. Son mula koko aika pääsä sillonkin kun oon suihkusa. Persuoulaiset on oikeesa kun ne halvaa etä somput ja homot paluaatetan Afrikkan! Jokuanen älkykäs sumalanen on kansa samaa miletä!
Ps. kirioteelka Homa-voorumin. Se n anioa äklykäiren inhmisten voorumi.
Ps2. Jussa Halaaho anta parahat lispiket! Karalja on pasras kajla! Änsetäkää Jusia valseissa!"
"P-K=P-K! kirjoitti 07.01.2010:
En osaa sanoa kumpi on Lehdessä nykyään parempaa, huumorintajuiset artikkelit vai huumorintajuttomat yleisönosastokirjoittelijat. Vastineet alkavat olla jo sitä luokkaa, että epäilen toimituksen itse niitä kirjoittavan. Pitäkää ehdottomasti tämä linja ja antakaa kaikkien huumorin kukkien kukkia, jopa ilman kukkien lupaa."
http://lehti.samizdat.info/2010/01/selva-enemmisto-soinin-linjalla-turvapaikkakysymyksissa/ - !?!
?!? kirjoitti:
- -vastaan

http://lehti.samizdat.info/2010/01/selva-enemmisto-soinin-linjalla-turvapaikkakysymyksissa/Supon kimppuun Nato-asiassa
6.9.2010 18.37 - Nelonen (Päivitetty 6.9.2010 19.13)
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hyökkäsi kovin sanoin suojelupoliisin kimppuun Nato-asiassa viisi vuotta sitten.
Katainen oli tuohtunut lausunnoista, jotka vähättelivät Naton roolia terrorismin torjunnassa.
Nelosen uutisten hankkimasta aineistosta käy ilmi, että kokoomusjohtaja syytti Supon päällikköä Seppo Nevalaa sekä Supon virkamiestä yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä.
Kataisen yhteydenoton jälkeen Nevala kielsi alaiseltaan kaikki poliittiset lausunnot.
Vuonna 2004 kokoomuksen puheenjohtajaksi noussut Jyrki Katainen on liputtanut avoimesti Nato-jäsenyyden puolesta. Katainen sanoi heinäkuussa 2005, että terrorismin uhka on synnyttänyt Suomeenkin turvavajeen, jonka Nato täyttäisi.
Suojelupoliisin silloinen päällikkö, edesmennyt Seppo Nevala torjui väitteen tietovajeesta tuoreeltaan. Vain runsas kuukausi myöhemmin Supon terrorismin torjunnan asiantuntija oli sisäministerin kutsumassa tilaisuudessa Nevalan kanssa samoilla linjoilla. Katainen närkästyi lausunnosta ja oli heti yhteydessä Nevalaan.
Kokoomuspomon yhteydenoton jälkeen Nevala poltti täysin päreensä alaiseensa.
"Tämä alkaa jo olla liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin. Tähän on reagoitu korkealta poliittiselta tasolta, että suojelupoliisin pikkuvirkamies on ottanut tällaisen kannan", sanoi Nevala alaiselleen puhelimitse Nelosen uutisten haltuunsa saamalla nauhalla. Nauhoitus on tehty 6.9.2005.
"Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. Se on viraston päällikön ja ehkä sitäkin yläpuolella olevien henkilöitten asia. Jos tämä lausunto leviää tämmöisenä niin kuin on levinnyt, sinähän olet munannut raskaimman jälkeen", jatkoi Nevala.
Keskustelun aikana ulkomailla oleva Nevala mainitsee nauhalla useasti Kataisen nimen ja kertoo tämän kovasta syytöksestä.
"Minuun on otettu yhteyttä ja tiedät kuka henkilö on kyseessä. Ei mikä tahansa henkilö, vaan oppositiopuolueen puheenjohtaja, joka syyttää nyt minua että .. on minun asiallani pantu suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä."
"Jos sinä olet tämän sanonut niin tuota sinähän toivottavasti pystyt nyt tajuamaan viimeistään minkälaiseen rakoon sinä olet saattanut viraston päällikön", sanoi Nevala.
Nauhalta paljastuu, että Nevala luottaa Kataisen sanaan.
"En mä nyt usko että kokoomuksen puheenjohtaja lähtee ihan semmoisella tiedolla liikkeelle joka ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä minä uskon .. valitettavasti enemmän Kataista kuin sinua."
"Onhan se aivan ennenkuulumatonta että pikkuvirkamies, joka sinä kuitenkin olet ja me kaikki olemme sitä jossakin määrin niin sinä menet ottamaan kantaa Naton ja terrorismin väliseen suhteeseen. Jos et sinä ymmärrä, että se on tulenarka poliittinen kysymys Suomessa niin kuten sanottu, joudun totemaan, että sinä olet väärällä paikalla", sanoi Nevala.
Nevala kielsi virkamieheltä kaikki lausunnot. Nelosen uutisten haltuunsa saamasta aineistosta käy ilmi lisäksi, että Katainen lähestyi Nato-asiassa henkilökohtaisesti myös ryöpytyksen kohteeksi joutunutta virkamiestä.
Tänään Brysseliin Ecofin-kokoukseen lentänyt Katainen oli haluton kommentoimaan käymiään Nato-keskusteluja."
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/katainen-hyökkäsi-kovin-sanoin-supon-kimppuun-nato-asiassa
"Alan Asiantuntija kirjoitti 05.02.2009:
Alan asiantuntijoiden mukaan Kataisen ehdottamaa mallia on hyvällä menestyksellä kokeiltu Yhdysvalloissa, jossa ns. “Irakin sodan hengessä” on tykitetty ja pommitettu ulkomaalaisia kuoliaaksi ja infrastruktuuria hajalle, jotta saadaan rakennusteollisuudelle rahakkaita jälleenrakennussopimuksia."
http://lehti.samizdat.info/2009/02/katainen-elvyttaisi-ampumalla-venalaisia/ - ?!?
!?! kirjoitti:
Supon kimppuun Nato-asiassa

http://lehti.samizdat.info/2009/02/katainen-elvyttaisi-ampumalla-venalaisia/- - kansalaiset turvassa
Toimittaja: Usko Tyykkä | 04.02.2009 |
(ARKADIANMÄKI) Suojelupoliisin mukaan uhkaukset politiikan mukaantuomisesta valtiopäivien avajaisille ovat perättömiä. Supo on tarkastanut kaikkien kansanedustajien taustan ja vakuuttaa kansalaisten olevan turvassa politiikalta.
“Päätökset tehdään edelleen turvallisesti räjähdyksenkestävien ovien takana virkamiestyönä. Kansalaisten on turha huolestua politiikan sivuvaikutuksista, sillä ne eivät pääse leviämään edes istuntosaliin”, Supo tiedotti.
Varmuuden vuoksi poliisi aikoo kuitenkin tutkia kaikkien eduskunnan lehtereille yrittävien ihmisten peräsuolet, jotta kukaan ei saisi salakuljetettua edes pieniä määriä politiikkaa Arkadianmäelle."
http://lehti.samizdat.info/2009/02/taysistunnossa-ei-politiikan-vaaraa-kansalaiset-turvassa/
"Nelonen: Katainen paimensi Supoa terrorismilausunnoissa
6.9.2010 20:32
STT
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen paimensi suojelupoliisia terrorismilausunnoissa, kertoi Nelosen uutiset maanantaina.
Katainen tuohtui viisi vuotta sitten lausunnoista, jotka vähättelivät Naton roolia terrorismin torjunnassa. Kiistan ytimessä oli, jääkö Suomi Naton ulkopuolella vaille tiedustelutietoa.
Kataisen yhteydenoton jälkeen Supon päällikkö, nyt edesmennyt Seppo Nevala kielsi Supon terrorismin torjunnan asiantuntijalta poliittiset lausunnot.
"Tämä alkaa jo olla liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin. Tähän on reagoitu korkealta poliittiselta tasolta, että suojelupoliisin pikkuvirkamies on ottanut tällaisen kannan", syyskuun 2005 puhelinnauhoitteella sanotaan.
Katainen syytti Supoa yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan paikalta, tulkitsi Nevala.
Katainen oli illalla Brysselissä. STT ei tavoittanut häntä."
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Nelonen Katainen paimensi Supoa terrorismilausunnoissa/1135259943153
Muualla verkossa:
Nelonen: Katainen hyökkäsi kovin sanoin Supon kimppuun Nato-asiassa
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/katainen-hyökkäsi-kovin-sanoin-supon-kimppuun-nato-asiassa
"Mainilan laukaus kirjoitti 05.02.2009:
Talvisota herätetään henkiin. “Tammikuun kihlauksen” muistolaatta kullataan pub Raffaellon vieressä Mikonkadulla.
Elinkeinoelämän etujärjestöjä vahvistetaan. Propagandaosasto kymmenkertaistetaan.
Eemerituseverstejä palkataan henkilöstöosastoille, konttorihin jaetaan Mauno Koiviston pikakiväärin plagiaatteja, Matti Vanhanen alkaa lukea aamutv:ssä Mannerheimin muistelmia."
http://lehti.samizdat.info/2009/02/katainen-elvyttaisi-ampumalla-venalaisia/ - ?1?
!?! kirjoitti:
Supon kimppuun Nato-asiassa
6.9.2010 18.37 - Nelonen (Päivitetty 6.9.2010 19.13)
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hyökkäsi kovin sanoin suojelupoliisin kimppuun Nato-asiassa viisi vuotta sitten.
Katainen oli tuohtunut lausunnoista, jotka vähättelivät Naton roolia terrorismin torjunnassa.
Nelosen uutisten hankkimasta aineistosta käy ilmi, että kokoomusjohtaja syytti Supon päällikköä Seppo Nevalaa sekä Supon virkamiestä yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä.
Kataisen yhteydenoton jälkeen Nevala kielsi alaiseltaan kaikki poliittiset lausunnot.
Vuonna 2004 kokoomuksen puheenjohtajaksi noussut Jyrki Katainen on liputtanut avoimesti Nato-jäsenyyden puolesta. Katainen sanoi heinäkuussa 2005, että terrorismin uhka on synnyttänyt Suomeenkin turvavajeen, jonka Nato täyttäisi.
Suojelupoliisin silloinen päällikkö, edesmennyt Seppo Nevala torjui väitteen tietovajeesta tuoreeltaan. Vain runsas kuukausi myöhemmin Supon terrorismin torjunnan asiantuntija oli sisäministerin kutsumassa tilaisuudessa Nevalan kanssa samoilla linjoilla. Katainen närkästyi lausunnosta ja oli heti yhteydessä Nevalaan.
Kokoomuspomon yhteydenoton jälkeen Nevala poltti täysin päreensä alaiseensa.
"Tämä alkaa jo olla liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin. Tähän on reagoitu korkealta poliittiselta tasolta, että suojelupoliisin pikkuvirkamies on ottanut tällaisen kannan", sanoi Nevala alaiselleen puhelimitse Nelosen uutisten haltuunsa saamalla nauhalla. Nauhoitus on tehty 6.9.2005.
"Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. Se on viraston päällikön ja ehkä sitäkin yläpuolella olevien henkilöitten asia. Jos tämä lausunto leviää tämmöisenä niin kuin on levinnyt, sinähän olet munannut raskaimman jälkeen", jatkoi Nevala.
Keskustelun aikana ulkomailla oleva Nevala mainitsee nauhalla useasti Kataisen nimen ja kertoo tämän kovasta syytöksestä.
"Minuun on otettu yhteyttä ja tiedät kuka henkilö on kyseessä. Ei mikä tahansa henkilö, vaan oppositiopuolueen puheenjohtaja, joka syyttää nyt minua että .. on minun asiallani pantu suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä."
"Jos sinä olet tämän sanonut niin tuota sinähän toivottavasti pystyt nyt tajuamaan viimeistään minkälaiseen rakoon sinä olet saattanut viraston päällikön", sanoi Nevala.
Nauhalta paljastuu, että Nevala luottaa Kataisen sanaan.
"En mä nyt usko että kokoomuksen puheenjohtaja lähtee ihan semmoisella tiedolla liikkeelle joka ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä minä uskon .. valitettavasti enemmän Kataista kuin sinua."
"Onhan se aivan ennenkuulumatonta että pikkuvirkamies, joka sinä kuitenkin olet ja me kaikki olemme sitä jossakin määrin niin sinä menet ottamaan kantaa Naton ja terrorismin väliseen suhteeseen. Jos et sinä ymmärrä, että se on tulenarka poliittinen kysymys Suomessa niin kuten sanottu, joudun totemaan, että sinä olet väärällä paikalla", sanoi Nevala.
Nevala kielsi virkamieheltä kaikki lausunnot. Nelosen uutisten haltuunsa saamasta aineistosta käy ilmi lisäksi, että Katainen lähestyi Nato-asiassa henkilökohtaisesti myös ryöpytyksen kohteeksi joutunutta virkamiestä.
Tänään Brysseliin Ecofin-kokoukseen lentänyt Katainen oli haluton kommentoimaan käymiään Nato-keskusteluja."
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/katainen-hyökkäsi-kovin-sanoin-supon-kimppuun-nato-asiassa
"Alan Asiantuntija kirjoitti 05.02.2009:
Alan asiantuntijoiden mukaan Kataisen ehdottamaa mallia on hyvällä menestyksellä kokeiltu Yhdysvalloissa, jossa ns. “Irakin sodan hengessä” on tykitetty ja pommitettu ulkomaalaisia kuoliaaksi ja infrastruktuuria hajalle, jotta saadaan rakennusteollisuudelle rahakkaita jälleenrakennussopimuksia."
http://lehti.samizdat.info/2009/02/katainen-elvyttaisi-ampumalla-venalaisia/- - myös Suomesta
Toimittaja: August Elokuu | 01.12.2005 |
(MALMI) Voimakkaasti kilpailluille matkustajalentomarkkinoille ryminällä tullut amerikkalainen lentoyhtiö CIA aikoo laajentaa reittitarjontaansa Euroopassa, tiedotti yhtiö torstaina.
CIA:n johtajan Porter J. Gossin mukaan se yrittää vallata noin vuodessa vähintään 10 prosentin siivun Euroopan sisäisestä reittiliikenteestä. Tähän asti CIA on tunnettu lähinnä globaalista tilauslentopalvelustaan, joka on ollut suosittua etenkin Aasiassa ja Lähi-idässä. Huolimatta matkustajalentobisneksen suvantovaiheesta yhtiö on vain kasvattanut lentomääriään.
“Menestyksemme salaisuus on yksilöllisessä palvelussa sekä tarkoissa turvatoimissa. CIA:lla on myös erinomainen tunnettuus. Brändimme on tuttu ympäri maailmaa”, Goss kertoi.
Toistaiseksi ei ole varmaa, aikooko CIA lentää myös Suomen kentille. Gossin mukaan joitakin koelentoja on viime vuosina jo tehty, mutta niissä on ollut kyse lähinnä välilaskuista.
“Agenttimme selvittävät paraikaa markkinatilannetta Suomessa, ja heidän raporttinsa ratkaisevat, onko Suomi riittävä markkina-alue CIA:n toimia”, Goss huomautti."
"Ideoiden Eufrat kirjoitti 01.12.2005:
Syrjäseuduillahan on paljon tyhjiä taloja joiden läheisyydessä ei ole naapureitakaan. Ennenkuin suomalaisten kulttuuriperinteiden käyttö puhumishaluttomien ihmisten suostuttelussa kielletään Geneven sopimuksella lisäpöytäkirjalla kannattaisi tarttua tilaisuuteen. Paikat voitaisiin naamioida turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiksi, ja eri viranomais- ja kansalaisorganisaatiot soluttaa niin hyvin että asiattomat eivät kuule paikkojen todellisesta tarkoitusperästä."
"prescott kirjoitti 01.12.2005:
Koe unohtumaton elämys CIAn lennoilla! Kaikilla lennoillamme yksilöllistä palvelua, jollaista et saa missään muussa lentoyhtiössä tai minkään sivistysvaltion maaperällä. Lennon hintaan sisältyy muun muassa ensiluokkaiset ‘sähköhoidot’ ja teostovapaata Metallican musiikkia laadukkaista kuulokkeista koko lennon ajan. Näillä lennoilla et nuku!
Lisäksi täydellisen anonymiteetin takaavat ennen koneeseen astumista päähäsi sidottava säkki. Tätä et koe missään muualla!
Nyt erikoistarjouksena ilmaiset lennot tuntemattomaan paikkaan, josta et koskaan palaa!"
http://lehti.samizdat.info/2005/12/cia_suunnittelee_halpoja_reittilentoja_myf6s_suomesta/
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2247662
"- - Savon Sanomissa heinäkuussa Katainen katsoi, että Suomi ei Naton ulkopuolisena maana saa käyttöönsä kaikkea sitä tietoa, mitä terrorismin vastainen taistelu vaatii.
Supon silloinen, nyt jo edesmennyt päällikkö Seppo Nevala kiisti Kataisen esittämät arvelut turvavajeesta. Kun Supon asiantuntija esitti syyskuussa toimittajatapaamisessa samansuuntaisen arvion, Katainen Nelosen uutisten mukaan "menetti malttinsa" ja syytti Supoa yrityksestä suistaa hänet puolueen puheenjohtajan paikalta.
IS:n tietojen mukaan Kataista suututtanut lause kuului näin:
- Nato keskittyy terrorismiin liittyvään sotilaalliseen ulottuvuuteen. Sillä ei ole merkitystä terrorismin torjunnan kannalta Euroopassa.
Alun perin itsekin samaa mieltä asiantuntijan kanssa ollut Nevala ripitti Kataisen yhteydenoton jälkeen alaistaan. - -"
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2247557
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2247383&ref=lk_is_ko_1 - Imehtijä
?1? kirjoitti:
- - myös Suomesta

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2247383&ref=lk_is_ko_1Nopeasti se on käynyt. Puheenjohtaja on mennyt pilalle. Valta on sairastuttanut. Ei voi kuin ihmetellä!
- Noudaja
Imehtijä kirjoitti:
Nopeasti se on käynyt. Puheenjohtaja on mennyt pilalle. Valta on sairastuttanut. Ei voi kuin ihmetellä!
Kataiselle voi tulla noutaja.
- !?!
Noudaja kirjoitti:
Kataiselle voi tulla noutaja.
Kanerva suuntaa seuraavaksi Ranskaan
Toimittaja: August Elokuu | 18.06.2007 | 9 lukijakirjettä (AC MADIRAN) Suomen ulkoministerin Ilkka Kanervan seuraava ulkomaanmatka suuntautuu Ranskaan, ilmoitti ministeriö myöhään sunnuntai-iltana. Matkalla ei ilmoituksen mukaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että sosialistipoliitikko ja entinen presidenttiehdokas Segolene Royal kertoi samana päivänä eroavansa miehestään.
“Ei niin mitään tekemistä”, ministeriö vahvisti. Vierailun syyksi kerrottiin huoli Suomen ja Ranskan suhteiden kehittymisestä. Maiden johtajat eivät ole tavanneet huipputasolla sitten kun viimeksi ja sillä välin ranskalaiset ovat esimerkiksi tavanneet useampia kertoja aakkosia ja juoda pastista.
Viilentyneiden välien syyksi on uumoiltu mm. demareita ja sosiaalidemokraatteja sekä biorytmejä. Ministeriö vakuuttaa, ettei vierailulla ole mitään tekemistä Royalin muuttuneen siviilisäädyn kanssa.
“Ei niin mitään tekemistä”, ministeriö inttää. Myöskään Laurikaisen Hannulla Puumalassa ei ole mitään tekemistä. Tylsää on muillakin."
"Jiri Parma kirjoitti 18.06.2007:
“Siis tietyissä oloissa, kyllähän mä sosialistiakin voin panna, vaikka kivempaahan se on ollu näiden konservatiivinaisten kanssa”, hahmotteli ulkopoliittisia navanalustuksia ulkoministeri Ilkka Kanerva, vaikka siihen aikaan yöstä ja siinä nousuhumalassa ei olisi enää pitänytkään."
"Pircco Liimanaama (evp.) kirjoitti 21.06.2007:
Vigdis Finnbogadottir ja Elisabet I. Kyllä Ilkka jaksaa! Sauli tulee jatkuvasti, mutta reisille."
http://lehti.samizdat.info/2007/06/kanerva_suuntaa_seuraavaksi_ranskaan/
"Ilkka Kanerva pelasti maailman
Toimittaja: August Elokuu | 14.06.2007 |
(VEGA) Maailma on pelastunut, kertoivat kansainväliset uutistoimistot pääuutisenaan torstaina. Maailman pelastumisen aiheutti luotettavien lähteiden mukaan Suomen ulkoministerin llkka Kanervan alkuviikkoinen vierailu Yhdysvalloissa.
Heti Kanervan tavattua kollegansa Condoleezza Ricen, ovat kaikki maapalloa ja ihmiskuntaa vaivanneet ongelmat poistuneet ja elämä on yhtä auringonpaistetta, lähteet jatkavat. Torstaihin mennessä maailmasta olivat jo kokonaan hävinneet kulkutaudit, nälkä, sodat ja postmoderni rock.
“Odotamme että viimeistään viikonloppuna poistuvat vielä pienet vastoinkäymiset, ikävät epäonnistumiset, Linkin’ Park ja kännimokat”, kertoi maailman virallinen äänitorvi Max Jakobson.
Kanerva ei kuitenkaan ehtinyt enää pelastaa ilmastoa ja Afrikan hätää, sillä G8-huippukokous onnistui siinä harmillisesti vain muutamaa päivää aikaisemmin.- -
http://lehti.samizdat.info/2007/06/ilkka_kanerva_pelasti_maailman/ - kopiomikko

http://lehti.samizdat.info/2007/06/ilkka_kanerva_pelasti_maailman/Mitä järkeä on kopioida Riihimäki-palstalle älyttömiä 3 vuotta vanhoja lehtipakinoita, mitkä eivät millään tavalla koske Riihimäkeä?
Paitsi tietty tunnetun, ainoan oikean ja aidon kopioijansa osalta.
Eikö sinulla todella ole itsellä mitään järkevää sanottava? Vanha sanonta on, että jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä silloin sano mitään. - ... kaksi marjaa?
kopiomikko kirjoitti:
Mitä järkeä on kopioida Riihimäki-palstalle älyttömiä 3 vuotta vanhoja lehtipakinoita, mitkä eivät millään tavalla koske Riihimäkeä?
Paitsi tietty tunnetun, ainoan oikean ja aidon kopioijansa osalta.
Eikö sinulla todella ole itsellä mitään järkevää sanottava? Vanha sanonta on, että jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä silloin sano mitään.Eihän toki ainoa, alkuperäinen ja oikea - ja riemastuttava (!?!) - nimimerkki "... kaksi marjaa?" voi kommentoimatta sivuuttaa sitä, että jälleen näkyvät rappariringin tukemat demarit ja muut porvarit hurvittelevan poliittista potaskaansa kirjoitellen, että milloin muka ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" milloin joku muu nimimerkki, kuten esim. "!?!" olisi r-mäkiläisvaltuutettu Mikko Lund (sd.)!?
Taas on tullut aika ajatella hankkiutumista täältä nykyisestä asemapaikasta eli "Kökarista koilliseen" kohti perinteistä syksyisempää & talvisempaa olotilaa eli "Könkämäenosta koilliseen", jossa aika alkanee kulua rattoisasti "Jo-Vain-Jounin" kanssa - kenties epäpyhää allianssia oikein olantakaa roimien ...
Riihimäki-sivuston keskusteluja äkkipikaisesti tutkiskeltaessa ei voi kuin valittaen todeta, että (alkuperäinen) Tienhaaran Antti on ollut - valitettavan - oikeassa: "täällä vissit "kopiomikot" huhuilevat kadotetun järkensä perään ja kirjoittelevat etupäässä vain koirankakoista ja ilotuliteroskista - ja Mikko Lundista!?!" [ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45692058 ]
Ja vaivataan olemattomia aivosoluja arvuuttelemalla ainoan, alkuperäisen ja oikean nimimerkin "... kaksi marjaa?" persoonaa eli henkilöyttä, joka siis ei ole sen enempää "Tienhaaran Antti" kuin "Mikko Lundkaan"...
Toista oli toki silloin, kun palstalla vielä selväsanaisesti todettiin, että "Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan..."
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121#comment-40999289 ]
Tai vaadittiin, että "Kaupunkilaisten palaute on otettava vastaan"!
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3810884 ]
Ja kun herkeämättä aina moisten vaatimusten jälkeen palstalla R-mäen rapparirinki ja sen rengit vaativat sinnikkäästi "Kuria!!!???"...
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283/flat_thread#comment-22749028 ] ...
... ja huutelivat, "Missä Seriffi? Kaksi marjaa kuriin!´"
ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
... parasta olikin ottaa kirjoitukselliseksi ohjenuorakseen: “Ole realisti: Älä kerro totuutta”...
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8451736#comment-39911438 ]
Rappariringin ja renkiensä uutteran sensuuritoimien vonkaamisen jäljiltäkin nimimerkkiä "... kaksi marjaa?" kaipaavat voivat entuudestaan löytää itse tyydytyksekseen vielä yli - aitoakin; mukaan on näet mahdutettu myös nimimerkkivarkauksellisia päästöjä - monia satoja kirjoituksia...
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"... kaksi marjaa?"?perpage=25&term_keywords=
// 1. Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan...
... - demokratiavajeeltaan kuin... Kirjoittanut: ... kaksi marjaa? 5.1.2007 klo 14.02
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121
- >
281. "Piiäks 13.6.2007 23:15"
Ainoa, alkuperäinen ja oikea nimim. "... kaksi marjaa?" muistelee R-mäki-sivuston keskusteluista löytyviä kolmen vuoden ... 13.6.2007 23:15 Vastauksia: 120 Lukukertoja: 36773 "...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45671685
Niitä(kin) mutusteltaessa aika kulunee rattoisasti - ajankohtaisempia aiheita vielä odoteltaessa, sillä "kirjoitettu sanaa pysyy"!
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45433486
JK. "Keitä muna, et saa lientä, neuvo hullua, et saa mieltä".
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4080106/21695814 - Takamettän Tauno
... kaksi marjaa? kirjoitti:
Eihän toki ainoa, alkuperäinen ja oikea - ja riemastuttava (!?!) - nimimerkki "... kaksi marjaa?" voi kommentoimatta sivuuttaa sitä, että jälleen näkyvät rappariringin tukemat demarit ja muut porvarit hurvittelevan poliittista potaskaansa kirjoitellen, että milloin muka ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" milloin joku muu nimimerkki, kuten esim. "!?!" olisi r-mäkiläisvaltuutettu Mikko Lund (sd.)!?
Taas on tullut aika ajatella hankkiutumista täältä nykyisestä asemapaikasta eli "Kökarista koilliseen" kohti perinteistä syksyisempää & talvisempaa olotilaa eli "Könkämäenosta koilliseen", jossa aika alkanee kulua rattoisasti "Jo-Vain-Jounin" kanssa - kenties epäpyhää allianssia oikein olantakaa roimien ...
Riihimäki-sivuston keskusteluja äkkipikaisesti tutkiskeltaessa ei voi kuin valittaen todeta, että (alkuperäinen) Tienhaaran Antti on ollut - valitettavan - oikeassa: "täällä vissit "kopiomikot" huhuilevat kadotetun järkensä perään ja kirjoittelevat etupäässä vain koirankakoista ja ilotuliteroskista - ja Mikko Lundista!?!" [ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45692058 ]
Ja vaivataan olemattomia aivosoluja arvuuttelemalla ainoan, alkuperäisen ja oikean nimimerkin "... kaksi marjaa?" persoonaa eli henkilöyttä, joka siis ei ole sen enempää "Tienhaaran Antti" kuin "Mikko Lundkaan"...
Toista oli toki silloin, kun palstalla vielä selväsanaisesti todettiin, että "Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan..."
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121#comment-40999289 ]
Tai vaadittiin, että "Kaupunkilaisten palaute on otettava vastaan"!
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3810884 ]
Ja kun herkeämättä aina moisten vaatimusten jälkeen palstalla R-mäen rapparirinki ja sen rengit vaativat sinnikkäästi "Kuria!!!???"...
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283/flat_thread#comment-22749028 ] ...
... ja huutelivat, "Missä Seriffi? Kaksi marjaa kuriin!´"
ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
... parasta olikin ottaa kirjoitukselliseksi ohjenuorakseen: “Ole realisti: Älä kerro totuutta”...
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8451736#comment-39911438 ]
Rappariringin ja renkiensä uutteran sensuuritoimien vonkaamisen jäljiltäkin nimimerkkiä "... kaksi marjaa?" kaipaavat voivat entuudestaan löytää itse tyydytyksekseen vielä yli - aitoakin; mukaan on näet mahdutettu myös nimimerkkivarkauksellisia päästöjä - monia satoja kirjoituksia...
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"... kaksi marjaa?"?perpage=25&term_keywords=
// 1. Kaverieliitin toiminta törkeämpää kuin voi edes kuvitellakaan...
... - demokratiavajeeltaan kuin... Kirjoittanut: ... kaksi marjaa? 5.1.2007 klo 14.02
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121
- >
281. "Piiäks 13.6.2007 23:15"
Ainoa, alkuperäinen ja oikea nimim. "... kaksi marjaa?" muistelee R-mäki-sivuston keskusteluista löytyviä kolmen vuoden ... 13.6.2007 23:15 Vastauksia: 120 Lukukertoja: 36773 "...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45671685
Niitä(kin) mutusteltaessa aika kulunee rattoisasti - ajankohtaisempia aiheita vielä odoteltaessa, sillä "kirjoitettu sanaa pysyy"!
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45433486
JK. "Keitä muna, et saa lientä, neuvo hullua, et saa mieltä".
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4080106/21695814Sitä mää vaa että on se nii sukkelaa ku kattelee ton kaks marjan preivejä nii se aina vaan sen luntin mikon juttuja kertoilee ja toistelee. Ottia tuata miks se ei sitte tuanoi kenenkää muun nimiä mainitte paitti tiätty niitten rappareitten ja muitten ryäväreitten ja kommeljanttareitten. Että onks se ny silläkurin että se marja ja mikko olis jotenkin enemmänkin kimpassa niinkun marjamikko tai sillee. Tai onks se tiämmä sitte sen sisko se marja?
- !?!
Takamettän Tauno kirjoitti:
Sitä mää vaa että on se nii sukkelaa ku kattelee ton kaks marjan preivejä nii se aina vaan sen luntin mikon juttuja kertoilee ja toistelee. Ottia tuata miks se ei sitte tuanoi kenenkää muun nimiä mainitte paitti tiätty niitten rappareitten ja muitten ryäväreitten ja kommeljanttareitten. Että onks se ny silläkurin että se marja ja mikko olis jotenkin enemmänkin kimpassa niinkun marjamikko tai sillee. Tai onks se tiämmä sitte sen sisko se marja?
"Miestenlehtikatsaus perjantaiksi
Toimittaja: August Elokuu | 22.07.2005 |
Vieraalla maalla
– Helenan pyhiinvaellusmatka ulkomaiden eksotiikkaan tuotti täyttymyksen, otsikoi laajalevikkinen Jallu perjantaina. Lehti kertoi Helenan tarttuneen lujalla otteella Muhammedin rakkauden sykkivään minareettiin ja saavuttaneen uskonnollisen hurmion tilan. “Ooh aah”, kommentoi Helena Jallun mukaan.
Heinäpellon huumaa
– Mirjamin ruumis vavahteli kuin viulunkieli talonpoika Ramin tiukassa mutta hellässä otteessa, kertoo valtakunnallinen Kalu-aikakauslehti laajassa artikkelissaan “Mirjamin kuuma kesä Kinkomaalla”. Lehden mukaan Ramin tylppäkärkinen himon heinäseiväs sukelsi syvälle Mirjamin peltoon ja kynti sitä antaumuksen kiihkossa.
Vanhasten buduaarissa
- “Reilun kahden vuoden jälkeen olin niin rikki soutamiseen ja huopaamiseen, että laitoin Matin seinää vasten. Halusin tietää oliko hän tosissaan vai pelkän seksin perässä”, “Kaarina” kertoo Seitsemän päivää -lehdessä. Lehden mukaan on olemassa tiettyjä pelisääntöjä, ja Matti rikkoi niistä jokaista. “Mieshän oli minulle megaluokan erehdys”, “Kaarina” jatkaa."
"Snakke Borg kirjoitti 22.07.2005:
(Anttituuri)Kamerakaupoilla – Kyläkauppiasveljes Vesa on jälleen nähty kiertelemässä eräissäkin musikaalisissa kesätapahtumissa kuten Siiderirokissa, Lärvifolkissa, Pori Fizzeillä ja Kännikihakassa (tapahtumien nimet muutettu) suljinaukkoja katsellen. Vesa on tehnyt lukuisia kamerakauppoja ja pistellyt sitten ostoksiaan osiksi, ilmeisenä aikeenaan perustaa kameran varaosia myyvä osasto kyläkauppaansa. “Muisti hävis eilettäin, mut ei se mitään, meillä ei ole muisti kortilla”, huokaa nuorimmainen Vesa pahnoilta suorin käsin."
"R. Kink O'Bonde kirjoitti 23.07.2005:
303/SL/05
Kantelu
Kantelija on kinkomaalainen maatalousyrittäjä. Hänen mukaansa uutisen toimijoiden kotipaikan paljastaminen jää Kalu-aikakausjulkaisun reportaasista ja Lehden lehtikatsauksessa täysin irralliseksi ja törkeän sensaatiohakuiseksi irtoheitoksi. Se antaa väärän kokonaiskuvan tavasta, jolla kristillishyveellisellä, maineeltaan tahrattomalla paikkakunnalla tulkitaan moraalioppia. Kantelija ei näe paikkakunnan nimen julkaisemiselle kelvollisia perusteita. Hän viittaa journalistin ohjeisiin, joissa edellytetään ihmisarvon kunnioittamista ja hienotunteisuutta, sekä vaatii korvauksia elinkeinonsa mutapaakkujen (alk. kinko) myyntiin aiheutuneeseen vahinkoon."
http://lehti.samizdat.info/2005/07/miestenlehtikatsaus_perjantaiksi/
"Pamela ja Nokia suunnittelivat yhteisen comeback-kiertueen
Toimittaja: Emil Koskela | 07.09.2010 |
(UNOHDUS) 1990-luvulta tuttu silikonitähti Pamela Anderson ja samalta vuosikymmeneltä tuttu matkapuhelinjätti Nokia julistivat tiistaina aloittavansa yhdessä comeback-kiertueen, jolla unohduksiin painuneet starat saataisiin takaisin pinnalle.
Nokia muistetaan monissa tilanteissa tutuksi tulleesta hitistään Tilu-lii-luu, tilu-lii-luu, tilu-lii-luu Lii. Pamela Anderson puolestaan jätti merkittävät jäljet monien teinipoikien lakanoihin sekä feministien kirjoihin.
Wall Streetin ja Helsingin pörssin surulliset runkkarit ottivat tiedon ilolla vastaan, ja Nokian pörssikurssi räjähti 4,46 prosentin nousuun. Meklareiden lahkeessa nousu oli noin 75 astetta. Nousun uskotaan jatkuvan loppuviikon ajan."
"Tepa kirjoitti 07.09.2010:
(Santa Monica) Nokia suunnittelee tiettävästi comebackin kunniaksi uuden puhelinmallin (WTF9), joka ladataan aurinkorannalla juosten rintojen liikekitkalla tai vaihtoehtoisesti suussa edestakaisin liikuttelemalla. Pamela Anderson kommentoi tuoreeltaan olevansa innoissaan saada työskennellä yrityksen kanssa, jolla on samat ruotsalaiset sukujuuret, kuin hänellä. Hän myös kehuu uuden mallin värinäominaiksuuksia ja videotallennuskapasiteettia."
"Ari Mekl kirjoitti 08.09.2010:
Yli 45:tä astetta ei saa visuaalisesti näyttää valtakunnan verkossa, joten huiman 75:n asteen mainitseminen edes tekstimuodossa on varmasti myös täysin moraalitonta, väärin ja kiellettyä näinkin virallisessa julkaisussa.
Sitäpaitsi **tuttaahan se, täälläpäin ei ole suorakulma ylittynyt siten teinikesien."
http://lehti.samizdat.info/2010/09/pamela-ja-nokia-suunnittelivat-yhteisen-comeback-kiertueen/
"Ottia tuata miks se ei sitte tuanoi kenenkää muun nimiä" löydy - Taunolla tuanoi tuolta(ko)kaan?
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/20697649
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"... kaksi marjaa?"?perpage=25&term_keywords= - Järki käteen

http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"... kaksi marjaa?"?perpage=25&term_keywords=Hankkisit apua itsellesi. Vaikka mielenterveyspalveluja on supistettu, niin kyllä sinulle jotain apua voi löytyä.
- ?!?
Järki käteen kirjoitti:
Hankkisit apua itsellesi. Vaikka mielenterveyspalveluja on supistettu, niin kyllä sinulle jotain apua voi löytyä.
Toimittaja: August Elokuu | 06.01.2008 |
Suureen suosioon nousseet sanomalehtien keskustelufoorumit ovat kohottaneet suomalaisen väittelykulttuurin tasoa huomattavasti. Niiden ansiosta aiemmin vähätelty argumentointitaito on noussut uuteen arvoon. Keskustelijat ovat harjaantuneet mm. seuraavien, osin jo hellenistiseltä ajalta periytyvien argumentointikeinojen käytössä:
•“Menisit vittu Venäjälle/Kiinaan/Kazakstaniin/Töölöön saatanan hippi, siellä ei aktivisti huutele.” –
Kyseessä on vanha sokraattinen metodi, jolla osoitetaan, että kohteen toiminta Suomessa on turhaa, koska hän ei voisi toimia samalla tavoin jossain muualla, kuten Kuussa, koska sieltä puuttuu happi.
•“Silloin kun minä olin nuori oli tämä asia/kaikki/kaikki/kaikki paremmin kuin nyt.”
– Muunnelma platonilaisesta gambiitista, jolla kumotaan vastapuolen väite havainnollistamalla itsereflektorisesti, ettei asia ollut sillä tavalla ennen, vaan itse asiassa jollain toisella tavalla.
•“Näin ei ole koska näin ei ole koska näin ei ole.”
– Vanha kunnon Ezra Poundin avaus, joka on siitä kätevä, ettei anna vastapuolelle mitään uusia vastaiskun aukkoja mutta antaa samalla käyttäjälleen sofistikoituneen leiman.
•“Se loukkaa sotaveteraaneja.”
– Uudempaa tuotantoa, eli nk. smedsiläinen parafraasi. Kumoaa vastapuolen näkökannan vetoamalla yhteisesti hyväksyttyihin ja loukkaamattomiin perusarvoihin, kuten Mannerheimiin ja sodomiaan.
•“Muistakaa Jokela/Dien Bien Phu/Bataanin kuolemanmarssi.”
– Läheistä sukua äskeiselle, toiselta nimeltään auviaaninen julistus, joka todistaa, että vastaväite on virheellinen, koska se voi johtaa johonkin ei-toivottuun tulevaisuudessa, menneisyydessä tai valtiosihteerin houreissa."
http://lehti.samizdat.info/2008/01/fakta3a_yleisimpie4_verkkokeskusteluargumentteja/
"Sanomalehden nettikeskustelussa esitettiin älykäs argumentti
Toimittaja: August Elokuu | 06.01.2008 |
(KLAPAUCIUS) Suomalainen yhteiskunta ja koulutusjärjestelmä kokivat valtavan shokin myöhään sunnuntai-iltana, kun sanomalehden verkkokeskustelussa esitettiin kautta aikojen ensimmäinen älykäs ja perusteltu mielipide.
Noin iltayhdeksän aikoihin nurmolainen Velimatti Stanza kirjoitti nimimerkillä “Hannes Fastighet” Helsingin Sanomien uutiskeskusteluun, että hänen mielestään pansuolan käyttö ei ole sen terveellisempää kuin tavallisen suolan, sillä hän käyttää sitä kumminkin tuplasti enemmän ruuanlaitossa sen mauttomuuden vuoksi.
Stanzan mielipide herätti välittömästi laajaa huomiota mediaväen keskuudessa.
“Toden totta. Tässä meillä on kirjoittaja, joka pysyy asiassa, perustelee kantansa omakohtaisella kokemuksella yleistämättä sitä koko yhteiskuntaan ja kohottamatta itseään kaikkien muiden yläpuolelle. Tekstissä ei myöskään mainita kertaakaan sanoja aktivismi, Töölö, ennen vanhaan, silloin kun minä olin nuori ja hipit töihin. Hämmästyttävää. Yhdyssanatkin oikein”, pohtii tiedotusopin professori Lahjoitus Virassa.
Aiemmin lähimpänä älykkään argumentin rajan rikkomista oli nummelalainen Martta Ville-Kuusinen, jonka viimekeväinen yritys kuitenkin kariutui viime metreillä. Ville-Kuusinen katsoi, että “ei nuoret mitään tiloja tarvi, menisivät Venäjälle, siellä saavat pampusta vittu minä oon katkera ihminen”.
“Muuten hyvä, mutta kansalaisjournalistinen ote puuttuu”, kommentoi Virassa."
J"iri Parma kirjoitti 07.01.2008:
Mitään näistä ei olisi tapahtunut, jos Suomi ei olisi liittynyt EU:hun vuonna 1995. Sen myötä koiranomistajien kakattaminen pihateillä on lisääntynyt, kuin myös venäläiset, alkoholin kulutus, yhdys sana virheet ja hipit ja muu eläinsuojeluterrorismi. Ei sitä minun nuoruudessani vuonna 1994 vielä sentään, ei."
"Inga Skräp kirjoitti 07.01.2008:
Minun nuoruudessani ei mitään eikä kukaan! Toista se oli ennen vanhaan, mitä tahansa ja kaikki."
"Sala P. Nimi kirjoitti 07.01.2008:
Hei! Kyllä minäkin oon katkera ihminen!"
http://lehti.samizdat.info/2008/01/sanomalehden_nettikeskustelussa_esitettiin_e4lyke4s_argumentti/
- Ahaa!
Hei! Jos aiot saada ääniä vaaleissa, lopeta tämä pelleily. Jokainen tässä kylässä tietää, että kirjoittelet tänne eri nimimerkeillä kehuskellaksesi itseäsi.
- !?!
- - verkkokeskusteluun
Toimittaja: August Elokuu | 20.05.2007 |
(WEB 2.0) Julkisen sanan neuvoston mielestä tyhmillä ihmisillä pitäisi olla muita vähemmän oikeuksia käydä julkista keskustelua internetissä. Neuvosto julkisti viikonloppuna pitkään odotetun julkilausumansa netin keskustelupalstoista.
“JSN on pohdinnoissaan tullut siihen tulokseen, ettei verkkokeskustelun ongelmana ole itse väline tai moderoinnin puute vaan se, että liian monilla vitun tyhmillä on pääsy internetiin. Se on valitettavasti tehty liian helpoksi”, linjaa neuvoston tiedottaja Erkon Hyväksymä Kriittinen Toimittaja.
Kivistö toivoisikin puhelinyhtiöiltä ja muilta operaattoreilta vastuullisempaa otetta, jotta “kaikki saatanan vatipäät paska-aivot” saataisiin pysymään poissa verkosta. Tällä tavoin kovaa keskustelua herättäneet verkon kunnianloukkaus- ja julkisuuskysymykset hoituisivat ilman uutta lainsäädäntöä tai sivustojen ylläpitäjille koituvia kohtuuttomia lisärasituksia.
Lehden saamien tietojen mukaan ensimmäisten joukossa internetin käyttöoikeuksia rajoitetaan kaikilta Suomi24-palstan kävijöiltä, Irc-gallerian jäseniltä, kaikilta nimimerkillä Helsingin Sanomien verkkokeskusteluun osallistuvilta sekä Lehden lukijoilta.
Myös tietokonealan ammattilaiset pitävät JSN:n ehdotusta tervetulleena.
“Tämä on enemmän kuin web 2.0, tämä on Web 2.1 – nyt ilman tyhmiä ihmisiä!” lanseeraa it-guru Petteri Järvinen."
"on Suomen ekumeenisen neuvoston jäsen tai vastaava kirjoitti 22.05.2007:
Miksi verkkokeskusteluja pitäisi rajoittaa, eihän kenenkään ole pakko niitä seurata. Mun mielestä tärkeämpää olisi sensuroida tyhmien toimittajien ja tuottajien tv-ohjelmat telkkarista, koska niitä on jokaisen pakko seurata.
Mielestäni Yleisradion 2 kanavaa ovat riittävästi välittämään meille tietoa ryhävalaiden vedenalaisesta elämästä, välittämään kirkasotsaisia poliitikkoja värikuvina sekä tuomaan lauantai-illan huumaa hra Maturan muodossa."
"Jiri Parma kirjoitti 22.05.2007:
Miehen nimi oli Matula. Myös Horst Tappertin nimi on syytä mainita tässä. Muuta mainitsemisen arvoista tuolla meediavirrassa ei sitten juuri esiinnykään. Internetin keskustelupalstoilla täysin hallitsematon määrä kusipäitä ja minäkin täällä jonon jatkeena.
Onkohan tässä koneessa virtapainiketta missään? Lopullinen ratkaisukin kelpaisi."
"Suomen ekumeenisen neuvoston jäsen tai vastaava kirjoitti 23.05.2007:
Mutta oh my Darling: Mikäli muuttaisimme metsiin, eloon jäisivät vain käytännön töihin kouluttautuneet amisviiksineen. Insinöörit ja humanistit (lue: älykkäimmät) kuolisivat heti, elleivät osaisi vietellä maajusseja/maajuttia. Nykyinen maailmanmeno on kuin luonnonsuojelua, annetaan elämisen mahdollisuus onnettomille nyhveröille, jotka eivät oikean työnteon yhteiskunnassa selviäisi.
Ja Jiri Parmalle: Pahoittelen, olen katsonut liikaa mäkihyppyä ja liian vähän dekkareita – Jan Matura — Josef Matula – sama asia. Mäkihyppy on vain jotenkin niin fallista: muna-asento, haarat levällään, lentää pitkälle ja pysyy loppuun asti pystyssä. Suokaa anteeksi, älkääkä kertoko piispalle."
"Virallinen Mielipide kirjoitti 23.05.2007:
Jos kaikille foorumeille pitäisi osata kirjoittaa tekstiin oikein yksi sana (ollikivinen), niin suurin osa idioottimaisimmista kirjoituksista ei pääsisi läpi."
http://lehti.samizdat.info/2007/05/jsn_rajoittaisi_tyhmien_ihmisten_oikeutta_verkkokeskusteluun/
"Tutkimus: Lehtien keskustelupalstojen kirjoittajat tyhmiä
Toimittaja: August Elokuu | 30.07.2009 |
(JURMALA) Sanomalehtien keskustelupalstoille kirjoittavat ihmiset ovat huomattavasti keskimääräistä tyhmempiä, paljastaa Jyväskylän yliopiston nollatutkimuksen huippuyksikön selvitys. Selvityksessä tutkittiin useden kuukausien ajan suurten lehtien palstojen sisältöä.
“Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että keskiverto palstalle kirjoittaja on ihan saatanan vati, etten sanoisi aivan vitun saapas”, summaa tutkimusryhmän johtaja Antero Lukijasuhde.
Lukijasuhteen mukaan vain nykyisten selainten sekä flash- ja java-pohjaisten sovelmien helppous tekee mahdolliseksi sen, että palstojen käyttäjät ylipäätään kykenevät kirjoittamaan niille. Hankalampi käyttöliittymä olisi heille ylivoimainen.
Älykkyystutkimuksen ohella Lukijasuhteen ryhmä kehitti yleisen keskustelupalstakommentin arkkityypin, jolle on jo haettu patenttia. Se kuuluu:
“Ihan käsittämätön ratkaisu! Ei ennen näin ollut! Ei ole taas kansaa kuunneltu! Minunkin tuttuni yhden kerran ja itsekin kerran melkein. Miksi tehdään tämmöistä, kun samaan aikaan vanhuksia ei hoideta ja veteraanit kuolee? Wikipediassakin sanottiin että. Ja sitten on vielä nämä maahanmuuttajat.”
"Ano Nyymi kirjoitti 01.08.2009:
Tällaiseen juttuun nyt on turha odottaa kommentteja muuta kuin aiva täysimbesilleiltä."
"sauli niinistö kirjoitti 01.08.2009:
hei, tulin just"
http://lehti.samizdat.info/2009/07/tutkimus-lehtien-keskustelupalstojen-kirjoittajat-tyhmia/ - Kuka sanoisi...

http://lehti.samizdat.info/2009/07/tutkimus-lehtien-keskustelupalstojen-kirjoittajat-tyhmia/Yhdysvaltalainen viikkolehti Newsweek on arvioinut Suomen maailman parhaaksi maaksi. Nolla - selvitys, sillä mitäpä selvitys ottaisi todella huomioon, mitä Suomessa on:
Työttömyyttä.
Lähes miljoona köyhää!
Kuka sanoisi näille amerikan pelleile, että pysyisivät vaan kotona eivätkä turhaan mestaroisi asioiota, joita he eivät tunne? - Ameriikan idiootti
Kuka sanoisi... kirjoitti:
Yhdysvaltalainen viikkolehti Newsweek on arvioinut Suomen maailman parhaaksi maaksi. Nolla - selvitys, sillä mitäpä selvitys ottaisi todella huomioon, mitä Suomessa on:
Työttömyyttä.
Lähes miljoona köyhää!
Kuka sanoisi näille amerikan pelleile, että pysyisivät vaan kotona eivätkä turhaan mestaroisi asioiota, joita he eivät tunne?Näin se pitää olla. Jos meistä puhutaan paskaa, niin pois meistä se.
- Eenokki Eräs
Ameriikan idiootti kirjoitti:
Näin se pitää olla. Jos meistä puhutaan paskaa, niin pois meistä se.
Kysyypi Eenokki Eräs
- Honk honk
Eenokki Eräs kirjoitti:
Kysyypi Eenokki Eräs
Onk tää Mikko Lund-palsta joku politiikkapalsta vai kui?
- Poliitikkopa hyvinki
Honk honk kirjoitti:
Onk tää Mikko Lund-palsta joku politiikkapalsta vai kui?
Hän on sosialidemokraatti!
Lisää tietoa löytyy www.kolumbus.fi/mikko.lund - !?!
Kuka sanoisi... kirjoitti:
Yhdysvaltalainen viikkolehti Newsweek on arvioinut Suomen maailman parhaaksi maaksi. Nolla - selvitys, sillä mitäpä selvitys ottaisi todella huomioon, mitä Suomessa on:
Työttömyyttä.
Lähes miljoona köyhää!
Kuka sanoisi näille amerikan pelleile, että pysyisivät vaan kotona eivätkä turhaan mestaroisi asioiota, joita he eivät tunne?- - huolissaan energiapolitiikasta
Toimittaja: Usko Tyykkä | 11.11.2009 |
(U235) Ydinvoimalla toimiva Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen muistuttaa kansalaisia uusien ydinvoimaloiden rakentamisen tärkeydestä. Kahden A4W-reaktorin voimin operoiva Katainen kommentoi Työ- ja elinkeinoministeriön arviota sähkönkulutuksen kehityksestä lähivuosina muistuttamalla, että Suomi tarvitsee tulevaisuudessa ydinenergiaa paitsi teollisuuden niin myös johtavien poliitikkojen tarpeisiin.
“On ensiarvoisen tärkeää, että turvaamme puolueiden puheenjohtajien toimintakyvyn äärimmäisissä olosuhteissa, joissa polttoainetäydennystä ei välttämättä ole saatavilla vuosiin. Näissä tilanteissa ainoastaan ydinvoima takaa riittävän toimintavarmuuden”, Katainen sanoi ja laukaisi F-18C-rynnäkkökoneen kanneltaan.
Valmistajan ilmoituksen mukaan Jyrki Kataisen kaksoisreaktorien toimintaikä on arviolta 23 vuotta."
"Teräslepakkohämähäkki-mies kirjoitti 11.11.2009:
Jyrki altistui kokoomusnuorena ydinräjähdykselle ja hänestä kasvoi: HULK – vähemmän vihreä jätti. Yhdessä Kapteeni Amerikan kanssa he asustelevat teletappimaassa ja vartioivat ettei “Pai”-niminen selvä punikkiteletappi pääse toteuttamaan vallankumouksellista “isoa halia”."
"Raid Over SDP kirjoitti 12.11.2009:
Mikähän mahtaa olla puheenjohtajan suoltaman tuuban puoliintumisaika? Esimerkiksi viime kesän “fantastista talouspolitiikkaa” -lausunto säteillee Lohjan uimahallin betonijalassa vielä vuoden 9810 vaalienkin jälkeen."
"Radikaalikeskustanuori kirjoitti 12.11.2009:
Mikä on porvarihallituksen puolittumisaika?"
http://lehti.samizdat.info/2009/11/ydinkayttoinen-jyrki-katainen-huolissaan-suomen-energiapolitiikasta/
"Kohuväite: Martti Backmanin lämpenemisestä ei todisteita
Toimittaja: Usko Tyykkä | 10.11.2009 |
(YLEISOHJELMA) Lehden tutkivien journalistien keräämien tietojen mukaan väitteet Martti Backmanin lämpenemisestä eivät pidä paikkaansa. Ylen MOT-ohjelman toimittajana toimivan Backmanin aivojen lämpötilan on väitetty viime vuosina nousseen enemmän kuin pelkän keski-ikäistymisen perusteella voisi olettaa.
Lehden saamien tietojen mukaan kyseessä on kuitenkin pelkkä maailmanlaajuinen ympäristötutkijoiden salaliitto, jonka tarkoituksena on säikäyttää kansalaiset ja harhauttaa poliitikot säätämään turhia lakeja.
“Puheet Backmanin lämpötilan kohoamisesta ovat pelkkää pahantahtoista huhua. Erityisen selvää on, että ihmisten toimilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Backmanin lämpötila on heilahdellut edellisten 10 000 vuoden aikana itsestään enemmän kuin viimeisen 20 vuoden aikana ihmisten toimien takia”, itsestään kolmannessa persoonassa puhuva Backman sanoi."
"Tri Schrünkel kirjoitti 10.11.2009:
Voisin ruveta tutkimaan asiaa, kunhan saan Tekesiltä, Anemialta tai EU:lta tarpeeksi pitkän ja runsaan rahoituksen. Loppuraportin saatte noin vuonna 2022. Tutkimusmenetelmäni on heuristinen ja kolloidinen puppugeneraattori, aputyövoimaa palkkaan Elboniasta tai Kaminiasta."
"Alana Siantuntija kirjoitti 17.11.2009:
Asiantuntijalähteiden(kok.) mukaan myös huhut ilmaston lämpenemisestä ovat kommunistista propagandaa, jonka tavoitteena on kuihduttaa ja saastuttaa kapitalistisen maailman kallisarvoiset elämännesteet, kuten halpa raakaöljy.
“Kommunistista propagandaa”, kommentoi ilmaston lämpenemisestä käytävää keskustelua meteoronomi MBA Visa Koivu-Klapi Liikemiesten kauppaopiston ilmastotaloustieteen laitokselta."
http://lehti.samizdat.info/2009/11/kohuvaite-martti-backmanin-lampenemisesta-ei-todisteita/
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45744996 - Minä itse
Poliitikkopa hyvinki kirjoitti:
Hän on sosialidemokraatti!
Lisää tietoa löytyy www.kolumbus.fi/mikko.lundVai sosiaalidemokraatti. No jos kaikki demarit on ajatuksenjuoksultaan yhtä sekavia ja vaikeaselkoisia kuin tääkin keskusteluketju ja sen monet tekstiä kuin oksennusta suoltavat nimimerkit niin hyvä että oppositiossa istuvat ja mahdollisimman pitkään. Ja omahyväisiä ja itseriittoisia kun keskustelukumppaniksi riittää täysin minä itse.
Enpä minäkään äänestäisi. - Minä itse Enpä minä?
Minä itse kirjoitti:
Vai sosiaalidemokraatti. No jos kaikki demarit on ajatuksenjuoksultaan yhtä sekavia ja vaikeaselkoisia kuin tääkin keskusteluketju ja sen monet tekstiä kuin oksennusta suoltavat nimimerkit niin hyvä että oppositiossa istuvat ja mahdollisimman pitkään. Ja omahyväisiä ja itseriittoisia kun keskustelukumppaniksi riittää täysin minä itse.
Enpä minäkään äänestäisi.- - tyhmien lisääntymistä
Toimittaja: August Elokuu | 02.07.2004 |
(MAJDANEK) Suomen Eugeniikkayhdistys Seyss valittelee sitä, että maamme lainsäädännön mukaan tyhmät ihmiset saavat lisääntyä. Seyss:in puheenjohtajan Kaarle von Machtin mielestä asetuksin tulisi varmistaa, että vain parhaat geenit saavat jatkaa olemassaoloaan.
“Tilastollisesti ja tieteellisesti, frenologisin menetelmin, on osoitettu, että tyhmät ihmiset lisääntyvät eksponentiaalisesti älykkäisiin verrattuna. Seuraksena on se, että roskaväen määrä lisääntyy, ja fiksut jäävät vähemmistöön. Seuraukset ovat jo nähtävissä”, von Macht valittelee.
Seyss:in kannanoton mukaan hallituksen tulisi nopeasti ryhtyä toimenpiteisiin, ennen kuin on liian myöhäistä. Tosin von Macht epäilee, että roskaväen lisääntymislain armottoman logiikan mukaan myös hallituksessa enemmistö on jo epäkelpoja, eikä hän uskokaan, että edistystä tapahtuisi.
“Aseellinen vallankumous on ehkä ainoa keino”, von Macht arvelee.
Hän ei halua ottaa kantaa siihen, millä perusteella älykkäät eroteltaisiin roskaväestä, mutta vihjaa, että kallonmittaukset, sukututkimukset sekä nenänmuotojen tarkastukset saattavat olla listalla.
“Oluttuvassa tavataan”, huikkaa von Macht jäähyväisiksi ja ontuu paikalta kampurajalkoineen."
http://lehti.samizdat.info/2004/07/suomen_eugeniikkayhdistys_pahoittelee_tyhmien_lise4e4ntymiste4/
“Lisäksi rumia ja yleensä tyhmiä”
Toimittaja: Emil Koskela | 08.01.2007 |
(MEDIA) Suomen johtava mielipidemittari Helsingin Sanomat pitää suomalaisia läskeinä. Tutkijoiden mukaan suurin osa suomalaisista on myös rumia ja yleensä tyhmiä.
“Tyhmä, ruma ja läski. Siihen kategoriaan uppoaa noin 67 prosenttia suomalaisista, noin 80 prosenttia kansanedustajista ja noin 25 prosenttia Idols-hakijoista”, kertoo tutkija Voi Pulla.
Tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, sillä myös muu media on herännyt auttamaan kansalaisia. Helsingin Sanomien keskittyessä karistamaan läskejä paisuneiden suomalaisten vyötäröltä Seiska aikoo aloittaa kansallisen sivistystehtävän.
Tulevaisuudessa Seiskassa julkaistaan juorujen ja rintojen lisäksi myös vapaasti Wikipediasta kopioituja irtonaisia tietopaketteja. Lisäksi Seiska on palkannut uusia nokkelia kolumnisteja vatvomaan kansakunnan poliittisia keskusteluja. Ensimmäisenä kolumnistina aloittaa jo unohdettu Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen.
Myös Yle kertoo halustaan sivistää kansaa jo vuodesta 1926, mutta ketäs se kiinnostaa.
“Rumuuteen ei ole muuta ratkaisua kuin alkoholin käytön lisäämisen. Sitten se serkkukin on herkumpi”, Pulla maiskuttaa."
"lla on ehkä skitsofrenia (ei /juupas/ vaarinhousut) kirjoitti 09.01.2007:
Lehden arvovaltasimpana lukijana (itse itseni ylentäen), olen kovasti huolissani Lehden kommentointien alaarvoisesta (ilman väliviivaa) tasosta. Joten katson tehtäväkseni työmatkalla ajaa päin punaisia, väheksyä turvavälejä ja luonnollisesti ajaa ylinopeutta.
Kysynkin arvon? Lehdeltä, eikö edes tätä ala-arvoista (viivaa nenään) kommenttia pysty moderaattorit poistamaan (itse häntä alentaen)?
Häh?
Nimen kopyraitti saattaa olla jollain?"
"Housuton vaari kirjoitti 10.01.2007:
Huonokin loanheitto on parasta"
http://lehti.samizdat.info/2007/01/5c22lise4ksi_rumia_ja_yleense4_tyhmie45c22/
"Internet lisännyt roskapostin määrää
Toimittaja: August Elokuu | 30.01.2008 |
(ONNIMANNI) Pursuaako sähköpostilaatikkosi turhista mainosviesteistä ja muusta roinasta? Syynä on todennäköisesti internet, paljastaa Innovaatioyliopiston nollatutkimusyksikön tuore selvitys.
Tutkimuksen mukaan roskapostin määrällä ja tietoverkkojen kehittymisellä on selvä syy-seurausyhteys. Todennäköisenä pidetään, että jos verkkoa ei olisi, myös sähköpostin määrä olisi olennaisesti vähäisempi.
“Havaitsimme myös vastaavan riippuvuussuhteen sanomalehtien www-sivujen ja internetin välillä”, kertoo vastaava tutkija Matti Vanhanen-Microsoft.
Tutkimus oli perusteilla olevan Innovaatioyliopiston pilottihanke, joka osaltaan linjaa koko ainutlaatuisen tiedeoppilaitoksen tulevaisuuden suuntaa."
"Alan asiantuntija kirjoitti 30.01.2008:
Alan asiantuntijoiden mukaan roskapostia tulvivat internetit kannattaa tukkia mieluiten luonnonmukaisesta korkkitammesta valmistetulla korkilla."
"Jiri Parma kirjoitti 30.01.2008:
Minä haluaisin joskus tulla naapurini postilaatikkoon. En ole kertonut tästä kenellekään. Nyt olen"
http://lehti.samizdat.info/2008/01/internet_lise4nnyt_roskapostin_me4e4re4e4/
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4482709/23783734
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4482709/26445206 - Minä itte
!?! kirjoitti:
- - huolissaan energiapolitiikasta
Toimittaja: Usko Tyykkä | 11.11.2009 |
(U235) Ydinvoimalla toimiva Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen muistuttaa kansalaisia uusien ydinvoimaloiden rakentamisen tärkeydestä. Kahden A4W-reaktorin voimin operoiva Katainen kommentoi Työ- ja elinkeinoministeriön arviota sähkönkulutuksen kehityksestä lähivuosina muistuttamalla, että Suomi tarvitsee tulevaisuudessa ydinenergiaa paitsi teollisuuden niin myös johtavien poliitikkojen tarpeisiin.
“On ensiarvoisen tärkeää, että turvaamme puolueiden puheenjohtajien toimintakyvyn äärimmäisissä olosuhteissa, joissa polttoainetäydennystä ei välttämättä ole saatavilla vuosiin. Näissä tilanteissa ainoastaan ydinvoima takaa riittävän toimintavarmuuden”, Katainen sanoi ja laukaisi F-18C-rynnäkkökoneen kanneltaan.
Valmistajan ilmoituksen mukaan Jyrki Kataisen kaksoisreaktorien toimintaikä on arviolta 23 vuotta."
"Teräslepakkohämähäkki-mies kirjoitti 11.11.2009:
Jyrki altistui kokoomusnuorena ydinräjähdykselle ja hänestä kasvoi: HULK – vähemmän vihreä jätti. Yhdessä Kapteeni Amerikan kanssa he asustelevat teletappimaassa ja vartioivat ettei “Pai”-niminen selvä punikkiteletappi pääse toteuttamaan vallankumouksellista “isoa halia”."
"Raid Over SDP kirjoitti 12.11.2009:
Mikähän mahtaa olla puheenjohtajan suoltaman tuuban puoliintumisaika? Esimerkiksi viime kesän “fantastista talouspolitiikkaa” -lausunto säteillee Lohjan uimahallin betonijalassa vielä vuoden 9810 vaalienkin jälkeen."
"Radikaalikeskustanuori kirjoitti 12.11.2009:
Mikä on porvarihallituksen puolittumisaika?"
http://lehti.samizdat.info/2009/11/ydinkayttoinen-jyrki-katainen-huolissaan-suomen-energiapolitiikasta/
"Kohuväite: Martti Backmanin lämpenemisestä ei todisteita
Toimittaja: Usko Tyykkä | 10.11.2009 |
(YLEISOHJELMA) Lehden tutkivien journalistien keräämien tietojen mukaan väitteet Martti Backmanin lämpenemisestä eivät pidä paikkaansa. Ylen MOT-ohjelman toimittajana toimivan Backmanin aivojen lämpötilan on väitetty viime vuosina nousseen enemmän kuin pelkän keski-ikäistymisen perusteella voisi olettaa.
Lehden saamien tietojen mukaan kyseessä on kuitenkin pelkkä maailmanlaajuinen ympäristötutkijoiden salaliitto, jonka tarkoituksena on säikäyttää kansalaiset ja harhauttaa poliitikot säätämään turhia lakeja.
“Puheet Backmanin lämpötilan kohoamisesta ovat pelkkää pahantahtoista huhua. Erityisen selvää on, että ihmisten toimilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Backmanin lämpötila on heilahdellut edellisten 10 000 vuoden aikana itsestään enemmän kuin viimeisen 20 vuoden aikana ihmisten toimien takia”, itsestään kolmannessa persoonassa puhuva Backman sanoi."
"Tri Schrünkel kirjoitti 10.11.2009:
Voisin ruveta tutkimaan asiaa, kunhan saan Tekesiltä, Anemialta tai EU:lta tarpeeksi pitkän ja runsaan rahoituksen. Loppuraportin saatte noin vuonna 2022. Tutkimusmenetelmäni on heuristinen ja kolloidinen puppugeneraattori, aputyövoimaa palkkaan Elboniasta tai Kaminiasta."
"Alana Siantuntija kirjoitti 17.11.2009:
Asiantuntijalähteiden(kok.) mukaan myös huhut ilmaston lämpenemisestä ovat kommunistista propagandaa, jonka tavoitteena on kuihduttaa ja saastuttaa kapitalistisen maailman kallisarvoiset elämännesteet, kuten halpa raakaöljy.
“Kommunistista propagandaa”, kommentoi ilmaston lämpenemisestä käytävää keskustelua meteoronomi MBA Visa Koivu-Klapi Liikemiesten kauppaopiston ilmastotaloustieteen laitokselta."
http://lehti.samizdat.info/2009/11/kohuvaite-martti-backmanin-lampenemisesta-ei-todisteita/
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45744996Herra Marja se vaan suoltaa lisää muualta ansiokkaasti kopioitua roskatekstiään lukuisine linkkeineen peittääkseen epämieluisat kommentit mahdolllisimman kauas piiloon lukijoilta. Ja keskustelunyritykset. Keskustelupalstalla?????????!?!
Että se jaksaa vahtia tätä "omaa" ketjuaan ahkerasti yötä päivää. - Edvard Valpas
Minä itse kirjoitti:
Vai sosiaalidemokraatti. No jos kaikki demarit on ajatuksenjuoksultaan yhtä sekavia ja vaikeaselkoisia kuin tääkin keskusteluketju ja sen monet tekstiä kuin oksennusta suoltavat nimimerkit niin hyvä että oppositiossa istuvat ja mahdollisimman pitkään. Ja omahyväisiä ja itseriittoisia kun keskustelukumppaniksi riittää täysin minä itse.
Enpä minäkään äänestäisi.Näin se tuntuu olevan. Ihminen joka ei ymmärrä omaa tilannettaan, yheiskuntaa eikä maailmaa. Tiedostamaton pikkuporvari, joka omassa tietämättömyydessään piehtaroi antisosialidemokratissa.
Kannattaisi hieman opiskella ennen kuin kirjoittaa höpöjä.
Sosialidemokratia on pelastanut Suomen, niin ennen sotia kuin erityisesti sotien jälkeen.
Ei sosialidemokraatit ole sekavia, ei sosialidemokraatit ole tänne kirjoittaneen. Aivan muut kirjoittajat täällä ovat esiintyneet. Esimerkiksi "minä itse". Sekavuus esiintyy juuri kirjoittajassa. - naapurin kalle
Edvard Valpas kirjoitti:
Näin se tuntuu olevan. Ihminen joka ei ymmärrä omaa tilannettaan, yheiskuntaa eikä maailmaa. Tiedostamaton pikkuporvari, joka omassa tietämättömyydessään piehtaroi antisosialidemokratissa.
Kannattaisi hieman opiskella ennen kuin kirjoittaa höpöjä.
Sosialidemokratia on pelastanut Suomen, niin ennen sotia kuin erityisesti sotien jälkeen.
Ei sosialidemokraatit ole sekavia, ei sosialidemokraatit ole tänne kirjoittaneen. Aivan muut kirjoittajat täällä ovat esiintyneet. Esimerkiksi "minä itse". Sekavuus esiintyy juuri kirjoittajassa.Näin se on porvarien kanssa.
- Liisa Lieverstuoreel
naapurin kalle kirjoitti:
Näin se on porvarien kanssa.
Olen samaa mieltä kuin edellä, kuten kaksi marjaa... ym.
- Lissukka J
Minä itte kirjoitti:
Herra Marja se vaan suoltaa lisää muualta ansiokkaasti kopioitua roskatekstiään lukuisine linkkeineen peittääkseen epämieluisat kommentit mahdolllisimman kauas piiloon lukijoilta. Ja keskustelunyritykset. Keskustelupalstalla?????????!?!
Että se jaksaa vahtia tätä "omaa" ketjuaan ahkerasti yötä päivää.Voi miten suloista on porvarien ekoistisuus. Oma suu aina lähellä. Itsekkyyden huippu!
Hyi hyi sinua itsekäs! - Matti Mustikka
Lissukka J kirjoitti:
Voi miten suloista on porvarien ekoistisuus. Oma suu aina lähellä. Itsekkyyden huippu!
Hyi hyi sinua itsekäs!Näin tapahtuu, kun ihmisiä kehoitetaan sukemaan ovat ja ikkunat ja suhtautumaan varoen ulkomaalaisen näköisiin ihmisiin.
Onko ajateltu, miten pelot ja ennakkoluulot leviävät tällaisessa uskottelussa?
Ei näin pitäisi toimia järkevien ihmisten! - Varovainen naapuri
Matti Mustikka kirjoitti:
Näin tapahtuu, kun ihmisiä kehoitetaan sukemaan ovat ja ikkunat ja suhtautumaan varoen ulkomaalaisen näköisiin ihmisiin.
Onko ajateltu, miten pelot ja ennakkoluulot leviävät tällaisessa uskottelussa?
Ei näin pitäisi toimia järkevien ihmisten!Naapurissa varoitetaan:
"Varoitus!
Olkaa varovaisia! Riihimäellä liikkui taas tänään talojen pihoissa romanikerjäläisiä."
Onko oikein?
Vai onko väärin? - romaaneilekin arvo
Varovainen naapuri kirjoitti:
Naapurissa varoitetaan:
"Varoitus!
Olkaa varovaisia! Riihimäellä liikkui taas tänään talojen pihoissa romanikerjäläisiä."
Onko oikein?
Vai onko väärin?Minusta on hyvä perustella mielipiteensä. Minäkin pelkään, että tällainen romaaneilla pelottaminen ei johda hyvään.
- Yks höntti vaan
romaaneilekin arvo kirjoitti:
Minusta on hyvä perustella mielipiteensä. Minäkin pelkään, että tällainen romaaneilla pelottaminen ei johda hyvään.
Eikö tuokin ole erikoista, että Riihimäki- sivustolla kuulostellaan laukauksia ja spekuloidasan niillä?
- Räätykänmäen plikka
Yks höntti vaan kirjoitti:
Eikö tuokin ole erikoista, että Riihimäki- sivustolla kuulostellaan laukauksia ja spekuloidasan niillä?
Kiva mies tuo Mikko. Tapasin hänet asematapahtumassa. Kysyin, miksi hän ei ole kirjoittanut tänne. Sanoi, ettei hän ole aloittanut tätä. Lisäksi koko aloitus hänen mielestään on tehty perusteilla, jotka eivät ehkä kestä julkisuutta. Hän kertoi lukeneensa jonkun kirjoituksen ja olevansa sitä mieltä, että päällimmäisenä on pahansuopuus ja naivi vääristely. Ei sellaiselle areenalle tee mieli tulla. Sain Mikosta todella sympaattisen ja rehellisen kuvan.
- Kumelan kunti
Räätykänmäen plikka kirjoitti:

Jaa ettei Mikko muka olis kirjoittanu tänne... salli mun nauraa vääränä!
Kysy vaan kuinka monella nimimerkillä! Voisinpa laittaa pienen veikan siitä, että Räätykänmäen plikka on yksi niistä monista. Eikä ainoastaan tällä palstalla.
Ja ellet usko niin mietipä sitä, miksi täällä kehua retostellaan vaain yhtä ainoaa poliitikkoa? Eikä vahingossakaan, ei edes hämäyksen vuoksi ketään muuta. - ... kaksi marjaa?
Kumelan kunti kirjoitti:
Jaa ettei Mikko muka olis kirjoittanu tänne... salli mun nauraa vääränä!
Kysy vaan kuinka monella nimimerkillä! Voisinpa laittaa pienen veikan siitä, että Räätykänmäen plikka on yksi niistä monista. Eikä ainoastaan tällä palstalla.
Ja ellet usko niin mietipä sitä, miksi täällä kehua retostellaan vaain yhtä ainoaa poliitikkoa? Eikä vahingossakaan, ei edes hämäyksen vuoksi ketään muuta.... jos sen pontimena ovat harhat, jotka tuntuvat piinaavan jatkuvasti R-mäen rappariringin eli epäpyhän oikeiston renkejä ja piikoja; jopa siinä määrin, että paikallista perheneuvontaakin pitänee vahvistaa?
[ks. http://verkkolehti.kotimaa.fi/images/stories/01tyopaikkapdf/km_87692.pdf ]
Harhat ja suuret tunteet ovat R-mäellä olleet valloillaan jo vuosia, kuten parista aiemmastakin päästöstä voinemme muistella:
"Menetkö taas hoitoon?
kohvila karva 10.9.2009 20:33
Ensin täällä muutamia päiviä riekut, ja sitten sinut viedään hoitoon. Näihän se on käynyt jo kymmeniä kertoja. Se on hyvä asia, ehkä sinusta vielä joskus tulee ihminen."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/39927339
"Painu akka hoitoon!
miksieisitten 26.9.2009 23:12
Eikö niitä hoitopaikkoja enää ole tuollaiselle idiootille. Kuinka miehesi kestää sinua?"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40164741
[Vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8765838/42431328 / http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5470641/29264833 /
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40193278 ]
Älä kysy, kuka tämän on sanonut, vaan...
...tarkkaa, mitä siinä sanotaan".
[ Tuomas Kempiläinen [(1380-1471), alankomaalainen munkki, mystikko ja skolastikko]
"Kuria!!!???
Kyllästynyt.... 19.4.2007 21:04
Eikö tota helvetin apinaa saada kuriin, joka kirjoittelee nimimerkillä "kaksi marjaa"?
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40999289
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
Alkaa pikkuhiljaa ottamaan pannuun nuo jatkuvat lainailut ja ihmisten morkkaukset! Eikö ihmisellä ole todellakaan parempaa tekemistä, kuin kirjoitella tänne onnettomia lainauksia, jotka eivät kiinnosta ketään... Palstalta häviää uskottavuus, jos ei ole jo tähän mennessä hävinnyt! Palsta on mielestäni tarkoitettu asia tekstille eikä tollasella paskanjauhamisella,
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4196908/22375094 ]
joka tulee ihmisen päästä joka mieleltään sairas!! Vaikea arvata kuka tämän nimimerkin takana on???? Vihjettä voin hieman antaa... olisiko kysymyksessä mahdollisesti vanhakunnon kylähullu Lundin Mikko?"
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283 /
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45659504
>>> !!! - Kumelan kunti
... kaksi marjaa? kirjoitti:
... jos sen pontimena ovat harhat, jotka tuntuvat piinaavan jatkuvasti R-mäen rappariringin eli epäpyhän oikeiston renkejä ja piikoja; jopa siinä määrin, että paikallista perheneuvontaakin pitänee vahvistaa?

>>> !!!Kumelan kuntilla ja Riksun demareilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Mutta miksi ihmeessä nimimerkki ... kaksi marjaa? rientää heti peittämään kuntin tekstit moninaisin kopioinnein, herjauksin, solvauksin ja linkityksin? Eikös sen luulisi olevan nimeltä mainitun riihimäkeläispoliitikon oma asia? Vai onko kirjoittajalla, kuten luulen kaksi minää? - Räätykänmäen plikka
Kumelan kunti kirjoitti:
Kumelan kuntilla ja Riksun demareilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Mutta miksi ihmeessä nimimerkki ... kaksi marjaa? rientää heti peittämään kuntin tekstit moninaisin kopioinnein, herjauksin, solvauksin ja linkityksin? Eikös sen luulisi olevan nimeltä mainitun riihimäkeläispoliitikon oma asia? Vai onko kirjoittajalla, kuten luulen kaksi minää?Kaksi marjaa...? osunee taas oikeaan. "Kumelan kunti" on ihka oikeita Rityn demareita, jotka eivät tiedä demokratiasta ja ihmisoikeuksista mitään. Päämotiivina on vain sota Lundia vastaan. Usko vaan, Rityn demareille käy huonosti!
- Kumelan kunti
Räätykänmäen plikka kirjoitti:
Kaksi marjaa...? osunee taas oikeaan. "Kumelan kunti" on ihka oikeita Rityn demareita, jotka eivät tiedä demokratiasta ja ihmisoikeuksista mitään. Päämotiivina on vain sota Lundia vastaan. Usko vaan, Rityn demareille käy huonosti!
Tarkennan vielä, että minähän olen tasan yhtä vähän Rityn demareita kuin Mikolla ja nimimerkin ... kaksi marjaa? habituksella on tekemistä keskenään, hah hah!
- olisko 10
... kaksi marjaa? kirjoitti:
... jos sen pontimena ovat harhat, jotka tuntuvat piinaavan jatkuvasti R-mäen rappariringin eli epäpyhän oikeiston renkejä ja piikoja; jopa siinä määrin, että paikallista perheneuvontaakin pitänee vahvistaa?
[ks. http://verkkolehti.kotimaa.fi/images/stories/01tyopaikkapdf/km_87692.pdf ]
Harhat ja suuret tunteet ovat R-mäellä olleet valloillaan jo vuosia, kuten parista aiemmastakin päästöstä voinemme muistella:
"Menetkö taas hoitoon?
kohvila karva 10.9.2009 20:33
Ensin täällä muutamia päiviä riekut, ja sitten sinut viedään hoitoon. Näihän se on käynyt jo kymmeniä kertoja. Se on hyvä asia, ehkä sinusta vielä joskus tulee ihminen."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/39927339
"Painu akka hoitoon!
miksieisitten 26.9.2009 23:12
Eikö niitä hoitopaikkoja enää ole tuollaiselle idiootille. Kuinka miehesi kestää sinua?"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40164741
[Vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8765838/42431328 / http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5470641/29264833 /
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40193278 ]
Älä kysy, kuka tämän on sanonut, vaan...
...tarkkaa, mitä siinä sanotaan".
[ Tuomas Kempiläinen [(1380-1471), alankomaalainen munkki, mystikko ja skolastikko]
"Kuria!!!???
Kyllästynyt.... 19.4.2007 21:04
Eikö tota helvetin apinaa saada kuriin, joka kirjoittelee nimimerkillä "kaksi marjaa"?
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40999289
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
Alkaa pikkuhiljaa ottamaan pannuun nuo jatkuvat lainailut ja ihmisten morkkaukset! Eikö ihmisellä ole todellakaan parempaa tekemistä, kuin kirjoitella tänne onnettomia lainauksia, jotka eivät kiinnosta ketään... Palstalta häviää uskottavuus, jos ei ole jo tähän mennessä hävinnyt! Palsta on mielestäni tarkoitettu asia tekstille eikä tollasella paskanjauhamisella,
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4196908/22375094 ]
joka tulee ihmisen päästä joka mieleltään sairas!! Vaikea arvata kuka tämän nimimerkin takana on???? Vihjettä voin hieman antaa... olisiko kysymyksessä mahdollisesti vanhakunnon kylähullu Lundin Mikko?"
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283 /
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45659504
>>> !!!kaksi marjaa... on sairas mies, jonka elämässä ei ole koskaan ollut mitään mieltä. Nyt hän purkaa täällä epäonnistuneita miessuhteitaan haukkumalla muita miehiä.
- ... kaksi marjaa?
olisko 10 kirjoitti:
kaksi marjaa... on sairas mies, jonka elämässä ei ole koskaan ollut mitään mieltä. Nyt hän purkaa täällä epäonnistuneita miessuhteitaan haukkumalla muita miehiä.
... jonka ongelmat näkyvät selvästi R-mäki-sivuston o.t.o-diagnostisissa harhoissa, s.o. totaalisessa itsekritiikin puuttumisessa.
Sama tauti tuntuu piinaavan jatkuvasti R-mäen rappariringin eli epäpyhän oikeiston renkejä ja piikoja; jopa siinä määrin, että paikallista perheneuvontaakin pitänee vahvistaa?
[ks. http://verkkolehti.kotimaa.fi/images/stories/01tyopaikkapdf/km_87692.pdf ]
Suuret tunteethan ovat R-mäellä olleet valloillaan jo vuosia, kuten parista seuraavastakin päästöstä voinemme muistella:
"Menetkö taas hoitoon?
kohvila karva 10.9.2009 20:33
Ensin täällä muutamia päiviä riekut, ja sitten sinut viedään hoitoon. Näihän se on käynyt jo kymmeniä kertoja. Se on hyvä asia, ehkä sinusta vielä joskus tulee ihminen."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/39927339
"Painu akka hoitoon!
miksieisitten 26.9.2009 23:12
Eikö niitä hoitopaikkoja enää ole tuollaiselle idiootille. Kuinka miehesi kestää sinua?"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40164741
[Vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8765838/42431328 / http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5470641/29264833 /
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40193278 ]
Älä kysy, kuka tämän on sanonut, vaan...
...tarkkaa, mitä siinä sanotaan".
[ Tuomas Kempiläinen [(1380-1471), alankomaalainen munkki, mystikko ja skolastikko]
"Kuria!!!???
Kyllästynyt.... 19.4.2007 21:04
Eikö tota helvetin apinaa saada kuriin, joka kirjoittelee nimimerkillä "kaksi marjaa"?
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40999289
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4196908#comment-22366866 ]
Alkaa pikkuhiljaa ottamaan pannuun nuo jatkuvat lainailut ja ihmisten morkkaukset! Eikö ihmisellä ole todellakaan parempaa tekemistä, kuin kirjoitella tänne onnettomia lainauksia, jotka eivät kiinnosta ketään... Palstalta häviää uskottavuus, jos ei ole jo tähän mennessä hävinnyt! Palsta on mielestäni tarkoitettu asia tekstille eikä tollasella paskanjauhamisella,
[ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4196908/22375094 ]
joka tulee ihmisen päästä joka mieleltään sairas!! Vaikea arvata kuka tämän nimimerkin takana on???? Vihjettä voin hieman antaa... olisiko kysymyksessä mahdollisesti vanhakunnon kylähullu Lundin Mikko?"
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4313283 /
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45659504
>>> !!! - Puppugeneraattori

>>> !!!Puppugeneraattori.
- V. Eikko

>>> !!!Mitäs puoluetta tämä keskusteluketjun kovasti ylistetty kaupunginvaltuutettu oikein edustaa nykyään? Meinaan kun tuntuu kaikkein kitkerimmin juuri entiset demaritoverinsa haukkuvan. Tekstistä päätellen voisi veikata että keskustaa tai perussuomalaisia. Änkyräperussuomalaiseksi tuntuisi ainakin kovasti hyvin mielipiteiltään sopivan. Ja eikös niillä juuri nyt olisi kovasti poliittista nostettakin.
Ainakin siihen asti kun pitää ruveta sanoistaan vastuuta kantamaan (vrt. SMP) - ... kaksi marjaa?
V. Eikko kirjoitti:
Mitäs puoluetta tämä keskusteluketjun kovasti ylistetty kaupunginvaltuutettu oikein edustaa nykyään? Meinaan kun tuntuu kaikkein kitkerimmin juuri entiset demaritoverinsa haukkuvan. Tekstistä päätellen voisi veikata että keskustaa tai perussuomalaisia. Änkyräperussuomalaiseksi tuntuisi ainakin kovasti hyvin mielipiteiltään sopivan. Ja eikös niillä juuri nyt olisi kovasti poliittista nostettakin.
Ainakin siihen asti kun pitää ruveta sanoistaan vastuuta kantamaan (vrt. SMP)Että voikin R-mäen rappariringin ja renkiensa elämä olla vaikeaa! Ja miten vaikeaa sitten onkaan heidän tunnustaa, että "näin se on", että ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" kirjoittaa ainoastaan ja vain ainoalla, alkuperäisellä ja oikealla nimimerkillään "... kaksi marjaa?"
Eli se tosiasia nyt vaan on kaikenmaailman "T Liisojenöllin" & "VKumelan kuntien" ja "V.Eikkojen" uskottava!
Monesti esitettyyn kysymykseen "Mikset sinä mikko lund kirjoita tänne oikealla nimelläsi niin ei tarvitsisi käyttää joka kerta puolta tekstistään todistaakseen että olet ainoa oikea kaksi marjaa?" on olemassa ihan yksinkertainen vastaus:
Tiettävästi r-mäkeläinen fyysinen henkilö nimeltä "Mikko Lund" nyt vain sattuu olemaan aivan eri persoona kuin ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?", joka tarkastelee tätä maailmanmenoa tätä nykyä täältä "Kökarista koilliseen..." Ja ainakaan minun silmiini ei ole osunut havaintoa, että "Mikko Lund" olisi osallistunut alkuunkaan tähän typerään keskustelunavaukseen...
>>
"Haluamme varmistaa ettet ole roskapostirobotti", tuumaa myös...
.. kaksi marjaa? 24.7.2007 10:36 28.9.2009 20:59 28.9.2009 2 3.10.2009 12:01
Vastauksia: 56 Lukukertoja: 945 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
"Tervehdys Ekokierrosta
Kari Kaistinen 2.10.2009 20:32
Vastauksia: 12 Lukukertoja: 324 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
Kuten aiemmin olen jo sanonut, annan teille mielelläni lisätiedot yrityksestämme. Mutta ensin alkuun haluan kannustaa teitä puhumaan omilla nimillänne. On nimittäin niin, että on turha huudella puskista asioilla, jos ei edes tiedä mistä on kysymys. Todella harmillista jos joku haluaa tavallanne tähän maahan lisää työttömiä tai tällaistä paskakulttuuria jossa huudetaan suurta viisautta ja tietämystä asioista jos toisistakin. Mitä tulee Ekokierto Oy:öön tai sen henkilöstöön, ilmoitan teille että olen jo laittanut roskapostirobotin/henkilöstööni kohdistuvan asiattoman viestin toimimaan. Aivan kaikkea ei heidänkään tarvitse lukea. Jutellaan mieluummin reilusti asioista, se saattaa olla hyödyllisempää meille kaikille.
Rakentavin terveisin Kari Kaistinen
Ekokierto Oy 050 387 3941"
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8504501/40255946
Vrt.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40205276
M.o.t.
JK 1. Ja ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" kohteliaasti ilmoittaa, ettei seuraavanlainenkaan päästö, kuten ei luonnollisesti siihen linkitetty kirjoituskaan, ole ainoan, alkuperäisen ja oikean nimimerkin "... kaksi marjaa?" tuotantoa:
"Hyi viivoitinmies
... kaksi marjaa? 2.10.2009 16:33
Vastauksia: 73 Lukukertoja: 5557 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
kirjoitit ensin tänne ... kaksi marjaa?Sit tänne eipäs käytetä kahta nimimerkkiä kaima!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8504501 "
[ = "KK onko karhukopla?
Viivotinmies 2.10.2009 16:16
Vastauksia: 12 Lukukertoja: 325 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
Kyse on puhtaasti verorahoista hyötyminen muka sosiaalisen työn varjolla. Uskomatonta, että vielä 2000-luvulla törmää ihmisiin, joiden ainoa tarkoitus on hyötyä muiden ihmisten työn hedelmistä! No kohta nämäkin veijarit saadaan tekemään oikeita töitä, kun yhteiskunnan verovarat vähenevät."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8504501/40252188
]
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40252415
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8451736
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40187319
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8451736/40262921
JK 2. Muuten: R-mäellä luullakseni "kaikki sinut tietää", parahin "Töllin Liisa", "Kumelan kunti", nyk. muun muassa "V.Eikko"...
M.o.t.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/40337803
Hyvää ötyä!
- ... kaksi marjaa?
Yksi Kuninkaan (Jeesuksen ) Sotureiden tarkoitus on paljastaa uskonnollisuuden petos maassamme, eli se, että kirkkokunnat eivät ole Jumalan seurakunta, vaikka maamme eri kirkkokunnat harhaanjohtavasti ovatkin Raamattua vääristellen niin antaneet jäsenilleen ymmärtää. Todellinen Jumalan seurakunta on jossakin aivan muualla...
Tiedotusvälineissä on hehkuteltu mm. sillä, että pörssimeklarit huijaavat asiakkaitaan myymällä "olemattomia" osakkeita jne. EIKÖ NYT TIEDOTUSVÄLINEIDEN OLISI JO VIHDOINKIN AIKA PUUTTUA TODELLISEEN PETOKSEEN, ELI SIIHEN, ETTÄ KIRKKOKUNNAT MAASSAMME HUIJAAVAT JÄSENIÄÄN LUPAAMALLA JOTAKIN SELLAISTA, MITÄ JUMALA EI OLE KOSKAAN LUVANNUT! Kirkkokunnat lupaavat jäsenilleen pelastusta vedoten mielivaltaisilla opetuksillaan Raamattuun vain jos nämä sokeasti uskovat heidän opettamiinsa asioihin, joilla ei usein todellisuudessa ole mitään tekemistä TODELLISEN RAAMATUN OPETUKSEN KANSSA...
Jokainen kristillinen kirkkokunta maassamme väittää VALHEELLISESTI OPETUKSENSA PERUSTUVAN VAIN RAAMATTUUN. Häikäilemättömästi nämä kirkkokunnat käyttävät jäsentensä "uskonnollista" vakaumusta hyväkseen saadakseen rahaa ja valtaa. Kristilliset kirkkokunnat ALISTAVAT JÄSENENSÄ TOTTELEMAAN MIELIVALTAISESTI OMIA OPPEJAAN, joilla ei useinkaan ole MITÄÄN TEKEMISTÄ RAAMATUN KANSSA. Kirkkokunnat siis tietoisesti valehtelevat jäsenilleen...
Kirkkokunnat ovat TODELLISIA ASIAKIRJAN VÄÄRENTÄJIÄ! Väärentäen Raamatun selkeät opetukset palvelemaan oman kirkkokuntansa käsityksiä he kieltävät jäseniltään mm. kanssakäymisen toisinajattelijoiden kanssa. Kirkkokunnat tekevät TÖRKEÄÄ HENKISTÄ VÄKIVALTAA jäsenilleen ja jos heidän jäsenensä tarkastavat kirkkokunnan opetuksen heidän omasta "käsikirjastaan" (Raamatusta) ja tulevat vakuuttuneiksi, että kirkkokunta jossa he palvelevat, opettaa vastoin käsikirjaansa (Raamattua), niin silloin nämä "toisinajattelijat" julistetaan kirkkokunnan keskuudessa säälimättömästi "pannaan" ja heitä kohtaan aletaan käyttämään TÖRKEÄÄ HENKISTÄ VÄKIVALTAA!!
Jos jokin ei-uskonnollinen yhdistys valehdellen tekisi jäsenilleen niin törkeää henkistä väkivaltaa kuin kirkkokuntamme tekevät, puitaisiin jutut varmasti maamme oikeusistuimissa. Jos esim. jokin urheiluseura käyttäisi jäseniään kohtaan HENKISTÄ PAKKOSYÖTTÖÄ, niin kuin kirkkokunnat tekevät, VAATIEN JÄSENIÄÄN HELVETTIIN JOUTUMISEN UHALLA PALVELEMAAN SÄÄNTÖJÄÄN, niin varmasti tiedotusvälineet tekisivät asiasta isot "LÖÖPIT". MIKSI USKONNOLLISUUDEN PETOSTA EI HALUTA PALJASTAA?!!!!
Tänä päivänä puhutaan paljon IHMISOIKEUKSISTA. Miksi vaietaan, kun kirkkokunnat esim. väärillä "avioliittotulkinnoillaan" pakottavat jäsenensä elämään usein väkivaltaa täynnä olevassa avioliitossaan ja näin ollen aiheuttavat jäsenilleen kurjuutta enemmän kuin yksikään maallinen ei-uskonnollinen yhteisö? Miksi vaietaan, kun kirkkokunnat pakottavat, käyttäen henkistä väkivaltaa pelotellen helvetillä, jäseniään alistumaan väkivallan uhreiksi avioliitoissaan, joissa mies säälimättömästi hakkaa vaimoaan ja lapsiaan? Miksi vaietaan, kun kirkkokunnat kieltävät jäseniään olemasta missään tekemisissä sukulaistensa ja tuttaviensa kanssa vain siksi, etteivät nämä kuulu samaan kirkkokuntaan kuin he? MIKSI VAIETAAN, KUN NÄMÄ KIRKKOKUNTIEN JÄSENET HALUAVAT EROTA KIRKKOKUNNISTAAN JA HEITÄ KOHTAAN TEHDÄÄN TÄLLÖIN SÄÄLIMÄTÖNTÄ HENKISTÄ VÄKIVALTAA?!!! MIKSI?
Eikö lapsillekin kuuluisi ihmisoikeudet? Miksi vaietaan, kun lapset viedään Luterilaisen kirkon kastettavasi (näin liitetään lapsi kirkollisveron maksajaksi) vastoin lapsen omaa tahtoaan? Miksi esim. ISLAMILAISUUDESTA puhutaan tiedotusvälineissä väittäen, että he orjuuttavat naisiaan jne. Miksi tiedotusvälineet EIVÄT USKALLA PUUTTUA MAASSAMME TAPAHTUVAAN TÖRKEÄÄN HENKISEEN VÄKIVALTAAN, jota kirkkokuntamme säälimättömästi harjoittavat jäseniään kohtaan riippumatta siitä, onko tämä aikuinen vai vasta lapsi? Miksi syytetään Islamilaisia siitä, että he orjuuttavat kansalaisiaan, kun samanlaista orjuuttamista tapahtuu OMASSA MAASSAMME???!!!
KIRKKOKUNNAT OVAT TÖRKEÄSTI VALEHDELLEET JÄSENILLEEN TOIMINTANSA PERIAATTEISTA JA OVAT NÄIN OLLEN SORTUNEET TÖRKEÄÄN PETOKSEEN!!
Jokaisessa ei-kristillisessä yhdistyksessä on jäsenellä oikeus tutkia yhdistyksen sääntöjä (käsikirjaa) ja myöskin puuttua laiminlyönteihin jos niitä esiintyy. Sitä vastoin kirkkokunnat eivät salli jäsenilleen samaa oikeutta mitä ei-kristilliset yhdistykset. Jos kirkkokunnissa ihminen alkaa ajatella "omilla aivoillaan" vedoten kirkkokunnan käsikirjaan (Raamattuun), niin hänet säälimättömästi julistetaan pannaan ja kielletään muita samaan kirkkokuntaan kuuluvia edes seurustelemasta tällaisen ihmisen kanssa. EIKÖ TÄMÄ OLE TÖRKEÄÄ HENKISTÄ VÄKIVALTAA???- C. Anon
Edellinen juttusi on täyskopio sivulta
http://www.kuninkaansoturit.org/SIVU4.htm
Sitä vaan en ymmärrä, että miten se Riihimäkeen ja tähän viestiketjuun liittyy ja mitä kirjoittaja itse sillä haluaa sanoa tämän palstan lukijoille.
PS. Alkoiko maa polttaa jalkojen alla keskustan palstalla kun piti tänne päästä jäähylle kopiojuttuja tekemään. - ... kaksi marjaa?
C. Anon kirjoitti:
Edellinen juttusi on täyskopio sivulta
http://www.kuninkaansoturit.org/SIVU4.htm
Sitä vaan en ymmärrä, että miten se Riihimäkeen ja tähän viestiketjuun liittyy ja mitä kirjoittaja itse sillä haluaa sanoa tämän palstan lukijoille.
PS. Alkoiko maa polttaa jalkojen alla keskustan palstalla kun piti tänne päästä jäähylle kopiojuttuja tekemään.Ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" on nimimerkin "C.Anon" kanssa täysin samaa mieltä: C.Anonin kommentoima juttu näkyy olevan sivulta http://www.kuninkaansoturit.org/SIVU4.htm
[ = Näin kirkkovaalien aikaan...tuumaa, ... kaksi... 16:21 ]
Ja kyseinen sivusto kokonaisuudessaan on vähän väliä toistuvine suurakkostuksineen päivineen sellaista potaskaa, ettei ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" kuunaan päivänä moista kirjoittelisi!
Niinpä onkin selvää, että "kopiokone"-asialla lienee jälleen R-mäki -sivustolla aika ajoin riehuva roskapostirobotti...
[ ks. esim. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8549136/45847173 ]
Ainoa, alkuperäinen ja oikea nimimerkki "... kaksi marjaa?" ei tuumaa nyt eli "näin kirkkovaalien aikaan" eikä muulloinkaan mitään niin typerää kuin mitä http://www.kuninkaansoturit.org -sivusto näyttää olevan pullollaan!
Historiallista faktarekvisiittaa kaikenkarvaisesta nimimerkkivarkailusta löytyy esim. tuota tietä...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45859939
... eli/ja tuolta
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/20697649
PS. Itse varsinaista Riihimäki-sivustolle kuuluvaa asiaahan löytyy esim. tuolta...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121
... ja tuolta
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3899121/45671685
... ja tuolta
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4482709/24156131 - torpan.ukko
C. Anon kirjoitti:
Edellinen juttusi on täyskopio sivulta
http://www.kuninkaansoturit.org/SIVU4.htm
Sitä vaan en ymmärrä, että miten se Riihimäkeen ja tähän viestiketjuun liittyy ja mitä kirjoittaja itse sillä haluaa sanoa tämän palstan lukijoille.
PS. Alkoiko maa polttaa jalkojen alla keskustan palstalla kun piti tänne päästä jäähylle kopiojuttuja tekemään.Jos sinulla on oman kopiokoneesi kanssa ongelmia niin ota vaikka aluksi yhteyttä niitä huoltaviin liikkeisiin. Ettei tartte valitella julkisesti, jos ei jaksa lukea tai keskittyä asiasisältöihin. Itke esimerkiksi mielummin jonkun läheisesi kanssa yhdessä ja kerro häneölle mistä oikeasti pipoa puristaa.
- Spartakus
Ehkä on hyvä käydä keskustelua täällä, mutta todellinen keskustelun paikka on vasemmiston omissa järjestöissä, Siellä missä on perusajatus muuttaa tätä maailman menoa eikä alistua kapitalismin ikeeseen.
Herajoen Työväenyhdistys on antanut vinkin. Se antoi aika jämäkän julkilausuman Riihimäen kaupungin porvarillisesta pulapolitiikasta.
Monesta kohdin voi olla samaa mieltä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1076902
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h915125Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1123376Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333272Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska312419Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191766Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961411Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391362Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311266- 481034