Ei näytä vaalirahakohu ohittaneen Ylöjärveäkään, vaikka siitä ei paikallinen lehti mitään ole kirjoittanutkaan. Ei tietenkään, koska vastaavia tapauksia taitaa löytyä myös oikealta reunalta.
Helsingin Sanomat kirjoittaa jo 24.9 otsikolla "Kunta-Asunnot tuki oman hallituksensa puheenjohtajaa" ja jatkaa:
"Yleishyödyllinen rakennuttaja Kunta-Asunnot Oy tuki oman hallituksensa puheenjohtajaa, Ylöjärven kaupunginjohtaja Pentti Sivusta (sd) vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Vielä torstaina silloinen toimitusjohtaja Veijo Lehto (sd) väitti Helsingin Sanomille, että yhtiö osallistui vain "joihinkin kahvitilaisuuksiin". Hän ei maininnut yhtiön tukeneen hallituksen puheenjohtajaa, vaikka hän oli siitä tietoinen tehtyään päätöksen itse.
Lehto ei nähnyt tukemisessa mitään ihmeellistä. "En nähnyt, enkä nytkään näe."
Yhtiö osallistui Sivusen järjestämään maksulliseen vaaliseminaariin."
Huonomuistisia näkyy siis löytyvän myös oman kylän poliitikkojen taustalta. Olisi äänestäjien kannalta toivottavaa, että taustat tutkittaisiin kunnolla. On valitettavaa, että paikallislehti ei uskalla lähteä penkomaan asioita lisäpaljastusten pelossa, eikä missään nimessä edes julkaisisi aihepiiriin liittyviä ulkopuolisten paljastuksia.
Sivusen kytköksistä saisi kyllä ahkera toimittaja laajankin artikkelin. Ehkä Aamulehti uskaltaisi julkaista tulokset.
Sivusen vaalirahat
7
602
Vastaukset
- !!!!
koskaan henkilöön jonka nimen perässä on sd?
- tietoa on
menee ja ei ole ainoa.
Taitaa olla toveriseuran tileissäkin jotain tutkimista- naapurin kääkkä
Taitaa se olla pata kattilaa soimaamassa,musta kylki kummallakin.Eiköhän se ole melko tekopyhä asenne alkaa päivittelemään jälkikäteen tällaisia asioita?Olisi sen voinut tehdä jo pari vuotta sitten.Tosin siinä olisi voinut yht äkkiä havaita että paljastus puhujaa olisi kyörätty kiivaasti pitkäänniemeen.Sillä tavalla voi olla iloinen näistä paljastuspuheista että niitä on vihdoin tullut.Vielä kun saataisiin todiste että se paljonpuhuttu poliittinen vastuu todella tarkoitaa jotain.Ettei sekin olisi vain "vaaliraha ilmoitus"josta ei seuraa sanktioita.
- kelkka45
naapurin kääkkä kirjoitti:

Loistava provo koko kirjoitus! Hetkinen, kunta-asunnot tukeneet kaupunginjohta-ehdokasta, ei varmaan tarvi edes selittää yksinkertaisimmille. Olisin hiukan huolissani tuista jotka velvoittavat ehdokasta esiintymään tietyssä valossa. Näitä kauppoja on Ylöjärvelläkin nähty jo monia ja harvemmassa mukana on ollut ehdokas jonka perässä on ollut (SD.). Niistä ei sen enempää...
- IP-poliisi
kelkka45 kirjoitti:

Siis onko Kunta-asunnot tukenut vai ei? Tämä juttu ei selvinnyt ollenkaan. Onko aloittaja kenties syyllistynyt perättömään julkilausumaan?
- IP-poliisi
"Sivusen kytköksistä saisi kyllä ahkera toimittaja laajankin artikkelin."
Alahan selvittää mitä kytköksiä. Ei tuollaisia heittoja noin vain saa tehdä.- 8+7=
on IP:ssä, muttei siellä vielä poliisia oo näkyny. Vaan onhan se tieten se Atte joka tykkää aina leikkiä poliisia. Attekos se täällä kirjoitteleeki?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi3125141Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1142661Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1431696- 1031180
Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.3481085Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1391044Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N270994Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si37889IS Viikonloppu 4.-6.4.2026
Nyt on Viitamäeltä pääkuvaton ristikko. Nimimerkki happonen kehui kovasti "On kyllä laadukas pahis, iso kiitos tästä ja91877- 40841