nimetä silleen että esim ottaa äidin toisen tai kolmannen nimen lapsen etunimeksi? esim.jos äiti on saara liisa marja niin voiko lapsen etunimeksi antaa ton marjan????
voiko
3
260
Vastaukset
- Eräs lukija
Mikäpä estää. Voi etunimenkin käsittääkseni siirtää jälkikasvulle, vaikka tuo ei yleinen tapa täällä päin maailmaa olekaan.
- ---------
Paljon sellaista tehdäänkin. Sitten voi olla myös jokin suvussa kulkeva nimi, joka annetaan jokaiselle lapselle vaikkapa toiseksi nimeksi jne. Tiedän yhden perheen, jonka isän nimi on Tuomo ja kaikkien seitsemän pojan toinen nimi on Tuomo.
- *surullinen*
Voiko todellakin olla näin?
Olen nimittäin lukenut että lapsella ei voi olla sama etunimi (etunimi=kaikki muut nimet paitsi sukunimi) kun sisarella tai puolsisarella.
http://kaksplus.fi/odotus-ja-synnytys/mika-lapselle-nimeksi/mika-lapselle-nimeksi
Tämä surettaa sillä meille on tulossa "rakkaudenhedelmä" jonka vauvan isä haluaisi että kantaa hänen "toista" etunimeään mutta olemme ymmärtäneet että tämä ei käy päihinsä sillä miehen ensimmäisestä avioliitosta on jo 20v poika jolla jo on kyseistä isän toista nimeä.. :'( (miehen "ensimmäistä" etunimeä ei vaan mitenkään sovi "toiseksi nimeksi")
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192156Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392055Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä241939Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461357- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46863Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56792Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52703
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32688