Onneksi on alennusmyynnit. Ja varsinkin Kirjatori ja Kirjapörssi-ketjut, joissa arvostettukin kirja voi lähteä vitosella parin vuoden päästä julkaisusta, puhumattakaan "2 euron päivistä" säännöllisin väliajoin.
Tosin em. liikkeitä on aika niukasti, isoimmissa kaupungeissa lähinnä.
Yritin tuossa "Kaikkihan rahan takia kirjoittavat"-ketjussa herätellä keskustelua kirjojen (yli)hinnasta tässä maassa. Vai ovatko ne mielestänne kalliita?
Käytän esimerkkinä 2007 julkaistua kovakantista suomalaista romaania, josta veloitetaan kolmekymppiä, ja vähän ylikin (31,90?), vaikka sivuja vaivaiset 115. Eikä tämä ole ainoa esimerkki.
Tämä nykyinen pokkaribuumi tuli todelliseen tarpeeseen. Itse en yhtään vähättele pokkareita, kuten jotkut, ja esim. kirjailija Pirjo Hassinen on sanonut, että hänelle pehmeäkantinen on aivan yhtä arvokas kuin kovakantinen, eikä hän ikinä jättäisi pokkaria esim. junaan tms.
8 euroa pokkarista on juuri sopiva hinta. Eläköön Loisto-kustantamo! Tosin julkaisette turhan paljon elokuviin ja muuhun hömppään perustuvia pokkareita.
Ottakaa kantaa.
Kirjat ovat kalliita uutena
3
483
Vastaukset
- Vaari ja totilasi
Pokkarien rinnalla myös kirjastot ja divarit. Nuo meidän köyhien eläkeläisten aarreaitat. Ja kiitos Helsingin kirjamessuille, siellä oli puoli hallillista antikvariaatteja ja likimain kaikki löytyi mitä eri toimeksiannoista etsin maalaiskavereille.
Toivottavasti en elä niin kauaa, että näkisin sähköisten lukukoneiden syrjäyttävän paperikirjan lopullisesti.- halpaa on
Tuosta saisi kymmenen Sidney Sheldonin kovakantista kirjaa kympillä.
http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=119141391 - Kirjahullux
Divarit ja antivariaatit ovat kirjallisuuden ystävien aaresaaria. Sieltä löytyy hyvää ja halvalla. Itse ostan lähes kaikki kirjani divareista, kirpputoreilta ja alennusmyynneistä. Kuka maksaa uudesta kirjasta kun sen saa monta kertaa halvemmalla divarista aika pien ilmestymisen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133948- 54843
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22673- 40668
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625