Olen siis 19 vuotta juuri täyttänyt nuori nainen, joka on haaveillut tässä jo ainakin vuoden ajan tanssin aloittamisesta. Kuitenkin kynnys tunneille lähteä on suuri, koska tuntuu että kaikki harrastukset aloitetaan jo lapsena ja kaikessa pitää olla niin hyvä ja mestari. Luulisi että jos menen tanssimaan ikäisteni kanssa, niin siellä on kaikki muut jo todella kokeneita ja näky on säälittävä kun yritän ensimmäisiä askeleita hahmottaa. Haluisin tanssia vain omaksi ilokseni ja kohottaa samalla kuntoani, koska en ole ikinä vielä löytänyt sitä omaa juttuani joten kuntoilusta ei ole tullut mitään. Ikinä en ole tanssia harrastanut, joten sekin mietityttää että voiko siitä tulla yhtään mitään. Kerran yläasteella muistan olleeni power mover tanssikisassa ja vaikka askeleet tuntuivat aluksi mahdottomilta, loppujen lopuksi se kai sujuikin aika hyvin. Tai ainakin minusta tuntui että tanssiessa olin kuin taivaissa. :D Joten kyllä minulta kömpelykseltä luulisi edes jonkunlainen tanssiminen sujuvan.
Haluisin tanssia siis jotain streetdancen tyylistä. Hip hoppia näyttää ainakin olevan minun paikkakunnallani.
Voiko näin "vanhana" aloittaa vielä tanssin (street). ?
12
3952
Vastaukset
- Mummeli!
Vanha ole, turhaan mietit kun menoks vaan eikä kannata muita miettiä.
Siinä kai opit kuten muutkin.
Nautinnollisia tanssitunteja.
T. Yks lähes koko ikänsä tanssinut mummeli. - keskenkasvuinen
kylläpä Sinä olet TOSI VANHA,ei nyt enää mitään voi alotta,kiikkutuoliin vaan !Kaikkea Sinäkin kyselet
- Epätietoinen19
En tarkoittanut todellakaan että olisin itseni mielestä mitenkään vanha. -.- Keskenkasvuinen kakara varmasti todellakin, MUTTA olenko TANSSIN aloittamiseen liian vanha. ! Tuntuu että alkeiskurssit näyttää täälläpäin olevan hyvin nuorille tai alle täysi-ikäisille tms, joten minne minä sitten kuuluisin. Jos on vanhempi niin kuuluuko sitten jo osatakkin jotain. ? Ikävää sinänsä kun minun pitäisi juuri niille alkeiskursseille sitten mennä, mutta jos niitä ei ole niin äh. Mutta en silti halua kymmenen vuoden päästä katua kun en aloittanutkaan tanssia ja kokeillut. Sitten se varmaan alkaa ainakin olemaan myöhäistä.
- Kursseilla rampannut
Epätietoinen19 kirjoitti:
En tarkoittanut todellakaan että olisin itseni mielestä mitenkään vanha. -.- Keskenkasvuinen kakara varmasti todellakin, MUTTA olenko TANSSIN aloittamiseen liian vanha. ! Tuntuu että alkeiskurssit näyttää täälläpäin olevan hyvin nuorille tai alle täysi-ikäisille tms, joten minne minä sitten kuuluisin. Jos on vanhempi niin kuuluuko sitten jo osatakkin jotain. ? Ikävää sinänsä kun minun pitäisi juuri niille alkeiskursseille sitten mennä, mutta jos niitä ei ole niin äh. Mutta en silti halua kymmenen vuoden päästä katua kun en aloittanutkaan tanssia ja kokeillut. Sitten se varmaan alkaa ainakin olemaan myöhäistä.
Tanssikursseille mukaan vaan, jos kerran kiinnostusta on. Sillä selviää onko tanssi sinun juttisi vai ei!
- wa-na-ha
Mitä en ymmärrä niin sitä, että miksi olet hukannut vuoden pelkkään haaveiluun, kun kerran olet iästä huolissasi? Mars tanssitunnille siitä, muista että jos se hiphop ei sitten tunnukaan jostain syystä hyvältä niin on kymmenittäin muita tanssilajeja joita kannattaa kokeilla. Mm. Reggaeton-tanssi voisi sopia sulle, se on vähän kuin lattari-hiphoppia ja Reggaetonissa käy aikuisempia ihmisiä.
- Epätietoinen19
Vuoden olen hukannut haaveiluun koska ei yksinkertaisesti ole varaa tanssitunteihin. ! Maksavat aivan törkeästi. Tai ainakin täällä missä noita tanssipaikkoja ei ole kuin muutama. Keväällä ehkä sitten vasta. :/ Koska kesken lukukauden ei kuulemma kannata mennä.
- trendiiva
Tanssitunteja on eri-ikäisille ja -tasoisille, joten eiköhän sinullekkin sopivia löydy!
Uskon, että täysin uuden harrastuksen aloittaminen voi tuntua hassulta täysi-ikäisenä, kun on paljon ketä on tehnyt sitä juttua tyyliin ennen syntymäänsä, mutta niin joka päivä monet oikeasti vanhuksetkin aloittavat uusia harrastuksia.
10-vuotiaana aloittaessa on 15-vuotiaana harrastanut 5 vuotta ja voi olettaen jo olla hyvä. 19-vuotiaana aloittaessa on 24-vuotiaana harrastanut saman verran ja siten voi olla yhtä hyvä eikä silti vielä yhtään vanha.
Oppiminen voi tuntua toisaalta hankalammalta vanhempana, mutta esimerkiksi keho ei enään muutu varmasti yhtä paljon, joten sekin helpottaa asiaa.
Aloita ihmessä jokin street -tanssilaji, sitä kannattaa ainakin kokeilla! :) Me love! - nes_rre
minullakin on vaikeuksia lähteä tanssikouluun vaikka todellakin haluaisin aloittaa tanssin. mitenkähän saisi aikaiseksi mennä/ilmottautua tanssiin, olen miettinyt myös ettei tällä paikka kunnalla edes ole kuin muutama tanssikoulu. jossa minun ikäiseni pitävät tunteja, olisin omasta mielestä jotenkin noloa mennä sinne tunneille... mitenkähän voisin aloittaa tanssin, pitäisi olla joku kaveri joka lähtee samalta viivalta!
- Streetdancer92'
Heippa!
Mietin ihan samaa kun olin 16-17-vuotias, että olisin "liian vanha" aloittamaan tanssimista uudestaan. Rohkenin kuitenkin kokeilla hip hop tunteja, ja siitä se sitten lähti. Nykyään tanssin waackingiä, hoppia ja lockingia. Olen yksi menestyneimmistä lockaajista Suomessa, sekä tanssin muitakin katutansseja SM tasoisena. En voi uskoa mitä olisi käynyt, jos en olisi uskaltanut aloittaa tanssimista! Et todellakaan ole vielä liian vanha aloittamaan streetlajeja: hyvä ystäväni aloitti katutanssien ja nykytanssin harrastamisen 25-vuotiaana. Menkää tanssitunneille hyvät ihmiset, jos kerran haluatte! Jos on suuri motivaatio tanssimista kohtaan sekä halu kehittyä, niin silloin siinä kehittyykin hyvin nopeasti, varsinkin kun on aloittanut vähän vanhemmalla iällä. - 18271492342
Onko 14v liian vanha alottamaan streetdancen?
- Böö...
Minäkin mietin että aloittaisin streetin tyylisen tanssin, ja olen 14v, mutta en löydä mistään että missä voisin aloittaa...???
- Ylpeä lankeaja
Sekaan vaan. Liikunnan riemu ja musiikki palkitsee. Sosiaalisesta elämästä ei kannata ottaa paineita, vaikka niitä joku tarjoaisikin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202242Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi762195Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä412069Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma521438- 741366
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?63892Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8781- 52753
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33744