Suomi on matkalla kohti helevettiä, missä on kurjuutta ja sekaso

Kalle Nevalainen.

Ajan merkit on luettavissa, olemme matkalla kohti kurjuutta ja sekasortoa. Kaikki johtuu viimeisten vuosikymmenien ja nykyajan kehnoista päättäjistä. Suomi ei ole osannut suojata kehittämäänsä tietotaitoa. Elintasomme laskee kuin lehmän häntä. Kansa on Presidenttimme kannattamana globalisoitu työttömäksi. Ilman työtä kansalaiset eivät voi elää, eivät voi perustaa perhettä eivätkä mitään rakentaa. Kaikki Suomen tietotaito on avosylin annettu, lahjoitettu ulkomaille.
Tulevaisuudessa kautta linjan Suomalaiset ovat kovan paikan edessä. Emme ole omavaraisia viljan, emmekä muunkaan ravinnon suhteen, kohta meillä ei ole maatalouttakaan. On rikos tuottaa kotimaista ravintoa.Tällä hetkellä Suomen rattaita pyörittää loisammattikunta “loiset“, “virkakoneisto“. “Loiset“, kansaa ryöstäen keksii yhteiskunnalle uusia tulonlähteitä jotta heidän “loisten” saavuttamat palkkausedut säilyisivät. “Loisilla” ei ole mitään käsitystä yrittämisestä ja työstä, loisten pitää saada kaikkea halvimmalla, seuraamuksista välittämättä.
Tavallisen kansalaisen ympärillä silmukka kiristyy. Yhteiskunnan takana olevat “loiset” pyrkiivät kansaa kaikesta velottamaan vaikkei tuottoakaan olisi, keksitään uusia maksuja ja veroja. Kansalla ei ole työtä, mutta “loiset” pitää huolen että heidän saavuttamat edut ja oikeudet säilyvät ja palkkaus nousee.
Priorisointi on tulevaisuudessa helvettien helvetti jonka meistä jokainen jossain vaiheessa joutuu kohtaamaan. Priorisointi tulee leviämään joka paikkaan.
Tulevaisuudessa vain ne pärjäävät joilla on suhteita ja lisäksi terävät kyynärpäät. Priorisointi alkaa vanhuksista, seuraavana ovat kehitysvammaiset, jopa lisääntymiskyvyttömät, ikään katsomatta pitkäaikaissairaat, suvut joissa esiintyy vakavia sairauksia kuten mielisairautta, oppimiskyvyltään tyhmät ja jopa köyhät ja työttömätkin ja näitähän riittää, toimintatapoihin “loiset” ottaavat mallia Hitlerin Saksasta.
Ennenkuin yhteiskunta laillisesti priorisoi eli teloittaa, kohde ryöstetään putipuhtaaksi. Priorisointi on jo alkanut, kuntien “loiset” on palkattu kirjaamaan ryöstettävät vanhukset. Avuttomilta vahuksilta ryöstetään säästöt ja omaisuudet hoitomaksuina kuntien kassaan, rahaton vanhus on arvoton, vanhus hoidetaan pikimmiten multien alle, varmuudeksi poltetaan.
Laillisen tappamisen suorittavat paikalliset ´viranomaiset, eli vanhuksen hoitohenkilökunta.
Muistakaa lukijat, mitä on kirjoitettu, tämä on vasta alkua. Jos eriarvoisuutta ruokitaan kuten näyttää, tulevaisuuden Suomesta saattaa kehittyä pohjolan Afganistan!

15

496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samanlaisia-

      tarinoita on kirjoiteltu kautta aikain, olipa olosuhteet kuinka hyviä tahansa. Erittäin suosittuja tuollaiset ennustelut kuitenkin on yleisönosastoilla, viestin lähettäjän ei tarvitse ainakaan pelätä tulevansa kokonaan jyrätyksi mielipiteensä vuoksi, vaan aina löytyy runsaasti kannatusta . Vastaavanlaisia kirjoituksia on myöskin "uskonnot ja uskomukset" -sivulla minne juttusi epäilemättä kuuluisi, tarkemmin ilmaistuna sen profetia-osastolle. Ehkä se ei liene sinulle täysin tuntematon.

      • tositarinanlukija

        tositarinahan tämä Kallen kirjoitus on.

      • kerjäläiinen
        tositarinanlukija kirjoitti:

        tositarinahan tämä Kallen kirjoitus on.

        Kirkon papit siunnaa kaiken vääryyden. Papit saarnaa oikeudenmukaisuuden puolesta, siunnaavat priuorisoidut haudan lepoon.

      • Aappa ja A
        kerjäläiinen kirjoitti:

        Kirkon papit siunnaa kaiken vääryyden. Papit saarnaa oikeudenmukaisuuden puolesta, siunnaavat priuorisoidut haudan lepoon.

        Pitää paikkansa,virkamiehet loisia ovat

      • piruilijaa

        Asiallisen kirjoituksen lyttyäminen ei ainakaan suuria itsestäsi osoita. Kallen kirjoitus kun sattuu pitämään paikkansa. Sen sinäkin tulet karvaasti toteamaan omassa elämässäsi. Nyt on vielä helppo huudella,mutta mitäs teet kun suusikin tukitaan kuten aina on tehty totalitäärisissä olosuhteissa. Sinnehän puolue/mafiavalta on ihmiset johtamassa. Regan päästi pirun irti,eikä kukaan pysty sitä enää kesyttämään.

      • joka päättää
        piruilijaa kirjoitti:

        minkä laatuisiin kirjoituksiin voi lähettää oman eriävän mielipiteensä. Niinkö? Syyllistät toisia juuri niistä asioista joihin itse syyllistyt, ja joihin sinulla olisi halu. Tahtoisit tehdä jopa keskustelupalstoille "totalitääriset olosuhteet". Sen jälkeen asettuiset kukkulan kuninkaaksi päättämään rajattomalla oikeassa olemisen taidollasi mikä on sallittua ja mikä ei.
        Älä turhaan ala väittelemään vastaan asiasta jonka tiedät itsekin olevan totta, sisimmässäsi sen tiedät. Minun aliarvioimiseni ei millään tavalla sitä tosiasiaa muuta, tai sinun asemaasi pahnan pohjimmaisena ylennä.
        Mihin uskonlahkoon muuten kuulut? Helluntailaisiin vai vanhoillislestadiolaisiin?
        Yritä tästä lähtien myös kirjoittaa samalla nimimerkillä kaikki viestisi, tai jättää nimimerkki kokonaan käyttämättä. Ei tee hyvää vaikutelmaa jos yrität tämän päiväisen lailla näytellä eri kirjoittajia, ja kaikki viestit on kuitenkin ilmestyneet yht`äkkiä lyhyen ajan sisällä.

      • häpeällistä
        joka päättää kirjoitti:

        Niin sinulle vielä tapahtuu. Saat minulle huudella ihan vapaasti,jotta muutkin huomaa älysi määrän. Sanoin selvästi että joskus tuokin turpa tukkeutuu ihan oman toimintasi seurauksena.
        Kalle kaiketi ei puhunut mitään uskoista,vielä vähemmän minä. Jos joku on uskovainen niin sinä tässä joukossa.
        Sokeus näkevällä on valitettava tauti. Taitaa vaan vaivata useampia kuin sikaflunssa. Itselläni on kyky erottaa totuus saduista,niin Kallellakin. Jotkut kokevat elämän mukavammaksi ilman kritiikkiä ja senkös kaiken maailman KMS-porukat käyttävät hyväksi. Ei mene läpi.

      • kaikki-
        häpeällistä kirjoitti:

        mielisairaat sekä erilaisiin uskonlahkoihin kuuluvat henkilöt; vain heille on annettu kyky eroittaa totuus, ja kaikilta ryhmään kuulumattomilta se on täysin salattu.
        Sellaiseen harhaluuloon on hyvin vaikea vaikuttaa millään normaaleilla keinoilla vaikka yrittäisi esittää kuinka pitävät todisteet tahansa.
        Lähettämäsi viersti kokonaisuudessaan todistaa sinun yksinkertasisuuttasi. Siinä on vain usein käytettyjä -muualta kopioituja- sanontoja joilla sitten koetat saada otetta kohteeseesi. Tuollaisiin yrityksiin ei sorru muut kuin ne, joilla itsellään ei todellisuudessa ole mitään sanomista ja joiden älyllinen kapasiteetti on erittäin rajoittunut.
        Tämä asia on minun osaltani käsitelty, tapanani ei ole alkaa väittelemään sellaisten henkilöiden kanssa joista olen tässä kirjoituksessani maininnut.

    • KOHTI IANKAIKKISUUTT

      Anna hyvä kirjoittaja näiden mellastaa itsensä sinne, minne väität koko suomen joutuvan. Mulle on JO lunastettu paikka PAREMPAAN. Ja itse ei tarvitse eikä voikaan/saakaan tehdä mitään, Vaan ainoastaan ottaa JO SOVITETUT SINUNKIN SYNNIT VASTAAN, ETTÄ JEESUS VOI NE PESTÄ SINUSTA PUHTAAKSI. SIIS TYÖ ON JO TEHTY. JOH: 3:16

      • Johannes.

        Turhaa,turhaa hurskastelua. Joudut viereeni matojen syötäväksi. Tule jo järkiisi.

    • Pois politiikka

      ...mutta kun minulla on hyvä työpaikka, olen terve ja en äänestä, niin mikäs tässä on ollessa. En siis äänestä, koska mitään sen parempaa en poliitikoilta odotakkaan. Mutta en sit valitakkaan, kun sekin vie henkisiä ja fyysisiä voimavarojani ihan turhaan. Ja miksi ruokkisin näitä ns. "loisia"?

      Ihmiset on vaan aivopesty pyörittämään tätä politiikkasirkusta ja näin unohtamaan todelliset ongelmansa. Useimmille kun vaan tulee parempi olo, kun saa jotain puoluetta syyttää.

      • kokenut poliitikko

        Olet vaan unohtanut,että jonain päivänä olet siellä luukulla kerjäämässä apua. Sitä ei sitten saakaan kun ei ole siitä huolehtinut. Vai luuletko KMS:n porukan huolehtivan siitäkin?

      • fariseus
        kokenut poliitikko kirjoitti:

        Olet vaan unohtanut,että jonain päivänä olet siellä luukulla kerjäämässä apua. Sitä ei sitten saakaan kun ei ole siitä huolehtinut. Vai luuletko KMS:n porukan huolehtivan siitäkin?

        Muuta kuoleman jälkeen ei ole kuin pimeetä ja hiljaisuutta
        Uskonnot ja julistukset paratiisin olemassa olosta ovat humpuukia

      • pakana paratiisiin
        fariseus kirjoitti:

        Muuta kuoleman jälkeen ei ole kuin pimeetä ja hiljaisuutta
        Uskonnot ja julistukset paratiisin olemassa olosta ovat humpuukia

        Ei taivaassa mistään tilille jouduta. Kuka niin hölmö on joka taivaalliseen tuomioon uskoo

      • Järjen ääni
        fariseus kirjoitti:

        Muuta kuoleman jälkeen ei ole kuin pimeetä ja hiljaisuutta
        Uskonnot ja julistukset paratiisin olemassa olosta ovat humpuukia

        On uskoa tähän elämään ja tehdä elämästä haluamanlaisensa. Miksi sijoittaa tuon puoleiseen, johonkin epävarmaan jonka olemassaoloa ei ole todistetettu. Tämä on ainut elämä mitä meillä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      118
      7026
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      115
      4802
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      62
      4064
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3394
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      693
      2134
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      243
      1510
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1388
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1368
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1316
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      992
    Aihe