EMEA:n raportin mukaan Pandemrix rokotteen mahdollisia sivuvaikutuksia ovat unettomuus, päänsärky, pyörrytystä, oksentaminen, vatsakipu, ripuli, turvotusta rokotekohdassa, lisääntyvä hikoileminen, ihottumaa, nivelsärkyjä, kuume, väsymys, vapinaa, influenssan kaltainen olotila, pistokohdassa kipua ja kutinaa, ruokahaluttomuutta, hermosärkyä, kouristuksia, allergisia kohtauksia, on raportoitu shokkiin joutumisia, munuaishäiriöitä, hermotautia, rauhasten turpoamista niskassa, nokkosihottumaa, allergiset reaktiot joka voi johtaa verenpaineen laskuun joka taas voi johtaa shokkiin, kouristuksia, verisuonten tulehdus ja Guillan Barre oireita.
Kaikille ei tule näitä oireita, mutta joillekin voi tulla. Lukematon määrä on jo Suomessakin raportoitu sivuvaikutuksista kuten kuumetta, kipua päässä tai nivelissä, väsymystä jne. Miksi jotkut saavat näin voimakkaita oireita Pandemrix rokotteesta? EMEA:n raportin mukaan rokote sisältää tiomersaalia, jonka takia haitallisia sivuvaikutuksia voi esiintyä. Käytäntö osoittaa, että ei vain voi, vaan haitallisia sivuvaikutuksia lievempine tai voimakkaampine oireineen esiintyy siellä missä rokotetta on annettu. Euroopan lääkevirasto myönsi myös itse, että juuri tiomersaalin takia haitallisia sivuvaikutuksia voi esiintyä. On siis selvää, että myös asiantuntijat myöntävät tiomersaalin vaarallisuuden.
Pandermix rokote sisältää tiomersaalia, jossa on 49,6% etyylielohopeaa sekä etanolia. Etyylielohopea on vaarallinen ympäristö-, ja hermomyrkky.
Rokotteessa on myös etanolia, joka on myrkyllistä antiseptistä etyylialkoholia.
Formaldehydi. Suomeen tilattu Pandemrix rokote sisältää formaldehydiä. Rokotteessa olevaa formaldehydiä on käytetty influenssaviruksen inaktivointiin, eli poistamiseen. Pandemrix rokotteen sekoittamisen jälkeen formaldehydiä on rokotteessa enintään 50 mikrogrammaa. Formaldehydi aiheuttaa myös syöpää, jos sille altistuu toistuvasti ja pitkäaikaisesti. Formaldehydi imeytyy helposti limakalvoihin, jonka tähden silmän sidekalvot ja ylähengitysteiden limakalvot ärsyyntyvät. Oireet ilmaantuvat jatkuvana yskänä, nuhana, tukkoisena nenänä ja silmien kirvelynä sekä pahoinvointia, väsymystä, hengenahdistusta ja päänsärkyä. Formaldehydiliuos saattaa aiheuttaa ihon kutinaa, kuivumista sekä punoitusta.
Adjuvantti. Pandemrixin AS03 adjuvantti on tehosteaine, eli auttava yhdiste, jonka tarkoitus on yhdessä rokotteen antigeenin kanssa antaa voimakkaampi ja pitempi suoja tauteja vastaan, eli sen tarkoitus on olla pitkään elimistössä. Adjuvantti voimistaa rokotteen tehoa. Pandemrixin adjuvantissa on mm. skvaleenia 10,69 milligrammaa. Ihmisen elimistö tuottaa myös skvaleenia ja tarvitsee sitä. Skvaleenia on mm. hermostossa ja aivoissa. Pandemrix rokotteen mukana tuleva skvaleeni tulee elimistöön vieraana skavleenina, ei kehon omana ja rokotteen skvaleeni tulee elimistöön yhdessä rokotteen ainesosien kanssa, josta muodostuu suuria ongelmia. Rokotteen skvaleeni ainesosineen laukaisee elimistön immuunijärjestelmän yrittämään tuhota elimistössä olevaa skvaleenia. Tämä tarkoittaa sitä että elimistön immuunijärjestelmä yrittää tuhota niin rokotteessa olevan skvaleenin kuin myös elimistössä olevan luonnollisen skvaleenin. Skvaleeni on tarpeellinen hermoston oikealle toiminnalle. Tämän tähden Pandermixissä oleva skvaleeni on elimistölle todella vaarallista, koska se tuhoaa elimistön omaa immuunijärjestelmää sekä hermojärjestelmää.
Lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/sikainfluenssarokote.html
Sikarokote todella myrkyllinen!
76
3991
Vastaukset
- omat aivot
Polysorbaatti 80. Pandemrixin AS03 adjuvantissa on polysorbaatti 80 (4,86 milligrammaa) nimistä ainetta, joka on erittäin myrkyllinen aine. Vaarallista polysorbaatti 80 esiintyy vähäisiä määriä mm. maitotuotteissa, jäätelössä, joissakin vitamiini tableteissa ja kasvovoiteissa. Polysorbaatti 80 ei saa syödä, juoda, joutua ihokontaktiin eikä sitä saisi antaa neularuiskeena. Polysorbaatti 80 on todella vaarallinen jos se annetaan pistoksena (injektiona) ihmisen elimistöön. Polysorbaatti 80 heikentää immuunijärjestelmää ja joissakin tapauksissa se aiheuttaa jopa kuoleman. Polysorbaatti 80 aiheuttaa myös hedelmättömyyttä naisille. Rottakokeilla on saatu selville, että se aiheutti hedelmättömyyttä rotille. Kun polysorbaatti 80 annetaan pistoksena elimistöön, niin voi tapahtua välittömästi kohtalokkaita seurauksia, kuten sydämentoiminnan muutoksia, sydänkohtauksia ja veritulppia, jotka voivat johtaa kuolemaan. Raskaana olevien sikiölle polysorbaatti 80 on todella vaarallista. On myös selvää, että polysorbaatti 80 injektiona annettuna adjuvantin eli tehosteaineen kanssa on vieläkin vaarallisempaa ja voi aiheuttaa ongelmia ihmiselle pitkänkin ajan perästä piikityksen jälkeen.
Kun olen tutkinut Pandemrix rokotteessa olevia aineita ja sitä kuinka vaarallisia ne ovat ja kuinka paljon yhteensä näitä vaarallisia aineita on laitettu Pandemrix rokotteeseen, niin en voi välttyä sellaiselta ajatukselta, että onko jollakin tarkoitus suorittaa maapallolla väestönvähennystä. Edellä esitetty ajatus saa enemmän tulta purjeisiin myös sen takia, koska koko maailmassa on käynnissä laajamittainen rokotuskampanja erilaisilla sikainfluenssarokotteilla. Entisestään tämä ajatus vahvistuu kun tiedämme sen, että tavallinen kausi-influenssa tappaa joka vuosi todella paljon enemmän ihmisiä kuin sikainfluenssa, johon kuolee vuodessa todella pieni murto-osa siitä kuinka paljon tavalliseen kausi-influenssaan kuolee. Eräs asia ihmetyttää kovasti kun raskaana olevat ovat ensimmäisiä rokotusjonossa. Pandemrix rokotteen aineista iso osa on erittäin vaarallisia ja injektiona niiden vaaralliset ainesosat vaarantavat sikiön sekä myös äidin terveyden. Minulla on sellainen olo ja tuntemus, että tässä sikainfluenssa kampanjassa ei kaikki ole kohdallaan, sillä rokote sisältää paljon vaarallisia myrkkyjä. Sanotaan, että niitä ainesosia on vain pieniä määriä, mutta totuus on kuitenkin se, että nämä vaaralliset aineet yhdessä muodostavat sellaisen määrän vaarallisia aineita, että niitä ei saisi ruiskuttaa ihmisen elimistöön. Epäilen, että rokotuksen suurimmat haitat puhkeavat joidenkin kohdalla vakavina sairauksina vasta vuosien päästä.
Lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/sikainfluenssarokote.html- hedelmät pois?
"Polysorbaatti 80 aiheuttaa myös hedelmättömyyttä naisille."
sama vaikutus kuin elohopealla, sitäkin löytyy rokotteesta..........
PIIKIN TARKOITUKSENA LOPETTAA IHMISTEN LISÄÄNTYMINEN JA LISÄTÄ SAIRAUKSIA MYRKKYJENSÄ ANSIOSTA? - minä itse
taitaa olla rokotteen sivu vaikutukset pahemmat ku tauti
- 15+15
hedelmät pois? kirjoitti:
"Polysorbaatti 80 aiheuttaa myös hedelmättömyyttä naisille."
sama vaikutus kuin elohopealla, sitäkin löytyy rokotteesta..........
PIIKIN TARKOITUKSENA LOPETTAA IHMISTEN LISÄÄNTYMINEN JA LISÄTÄ SAIRAUKSIA MYRKKYJENSÄ ANSIOSTA?Maaapallon suuri ongelma on liikakansoitus. Nyt on keksitty yksinkertainen ratkaisu siihen!
- Väestönkasvun
15+15 kirjoitti:
Maaapallon suuri ongelma on liikakansoitus. Nyt on keksitty yksinkertainen ratkaisu siihen!
Kontrollointia. Ensin levitetään virus ja lietsotaan pelkoa että saataisiin massat ottamaan itseensä näitä em. lapsettomuutta aiheuttavia myrkkyjä.
Samaa massojen myrkyttämistä se on jatkuvasti myös esim. elintarviketeollisuudessa. Laitetaan kaikenmaailman lisäaineita ruokiin.
Myös vesijohtovettä myrkytetään kyseenalaisesti fluorilla esim. USA:ssa muka terveysen nimissä.
Joka puolella maailmaa testataan jatkuvasti eri kemikaaleilla väestönvähennystä.
Pahinta on, että rokotteessa käytetään liuottimena divetymonoksidia, joka tappaa kymmeniä suomalaisia joka vuosi!
- valmis ottamaan
vastuun ihmishengistä, jotka menetetään sun kirjoituksen takia?
- vastuun
valmis ottamaan kirjoitti:
vastuun ihmishengistä, jotka menetetään sun kirjoituksen takia?
jo rokotuksesta aiheutuu jotain vakavaa?
- voi hyvänen aika
valmis ottamaan kirjoitti:
vastuun ihmishengistä, jotka menetetään sun kirjoituksen takia?
Kuka ottaa vastuuta, jos sikapiikki aiheuttaa vakavia sairauksia ja on syynä joidenkin kuolemaan, jotka ovat rokotuksen jälkeen kuolleet?
Jokainen ottakoon vastuun itsestään, mutta hyvä on tuoda asia esiin monipuolisestí! valmis ottamaan kirjoitti:
vastuun ihmishengistä, jotka menetetään sun kirjoituksen takia?
Vitsi oli niin iankaikkisen vanha, etten usko kenenkään siitä naurusta tikahtuneen... ; )
- Kaikki kelpaa
Kollimaattori kirjoitti:
Vitsi oli niin iankaikkisen vanha, etten usko kenenkään siitä naurusta tikahtuneen... ; )
vanhaan ihmiseen. No onhan se divetymonoksiidi vaarallinen. Jyväskylässäkin se oli lähellä taas tappaa Tuomiojärvellä luistelleen papparaisen. Ja joka Juhannus siihen kuolee useita ihmisiä.
- järki-mies
voi hyvänen aika kirjoitti:
Kuka ottaa vastuuta, jos sikapiikki aiheuttaa vakavia sairauksia ja on syynä joidenkin kuolemaan, jotka ovat rokotuksen jälkeen kuolleet?
Jokainen ottakoon vastuun itsestään, mutta hyvä on tuoda asia esiin monipuolisestí!Tutkitusti raskausaikana sairastettu influenssa altistaa lapsen skitsofrenialle.
http://www.poliklinikka.fi/terveysuutiset/&id=0436979
Onko rokotevastaisten äidit sairastaneet influenssan raskausaikana. Olisi mielenkiintoista tietää. - myrkyt pois lapsilta
Totta, aivan viime päivinä monia lapsiakin on siihen taas kuollut.
- näseme
- Yoshino & Yoshino, 1994
- Lorentzen, 1999
- Kuroda et al, 2004
- Petrik, Wong, Tabata, Garry, Shaw.
Yoshino & Yoshino, 1994
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7522973?dopt=Citation
Kuroda, 2004:
http://tinyurl.com/yhq2r3x
Carlson, Jansson, Larsson, Bucht, Lorentzen
http://ajp.amjpathol.org/cgi/content/abstract/156/6/2057
Petrik, Wong, Tabata, Garry, Shaw.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17114826?itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsPanel.Pubmed_RVDocSum&ordinalpos=11
Lisää tutkimuksia:
http://www.novaccine.com/vaccine-ingredients/results.asp?p=1&s=2&sc=27&scientific=Y
FDA / Squalene:
http://www.fda.gov/ohrms/dockets/dockets/80n0208/80n-0208-c000037-15-01-vol151.pdf
http://www.autoimmune.com/GWSGen.html
http://anthraxvaccine.blogspot.com/2009/07/h1n1-vaccines-with-novel-adjuvants.html- ei piikille
Jotakin hämärää tässä hommassa on!
- paha paha juttu
ei piikille kirjoitti:
Jotakin hämärää tässä hommassa on!
Tää on tosi paha juttu. Luulenpa että tästä tulee vielä iso sotku, jota selvitellään vuosia tai sitten halutaan vuosia välttää vastuuta.
- Se logiikka...
Etkös sinä taannoin höyrynnyt, että Pandemrix-rokotteen turvallisuutta ei voisi perustella aiempien kokemusten tiedoilla vastaavista komponenteista tehdyillä rokotuskokemuksilla. Nyt yrität mustamaalata rokotetta viittaamalla tutkimuksiin, jotka on tehty toisenlaisilla yhdistelmillä kuin mitä Pandemrix-rokotteessa on. Ja lisäksi ihan toisissa tarkoituksissa ja monta kertaluokkaa suuremmilla annoksilla. Voidaanko siis tulkita että Pandemrix on sinunkin mielestäsi turvallista, koska samantyyppisestä rokotteesta on hyvä kokemukset jo kymmenillä miljoonilla ihmisillä?
- Testaus jatkuu
Se logiikka... kirjoitti:

Mistä hatusta vedi tuon kymmenen miljoonaa? Puskastako. Rokotetta testataan jokaisella rokotetulla, et kai muuta edes kehtaa väittää!
- pimeää suorastaan
ei piikille kirjoitti:
Jotakin hämärää tässä hommassa on!
Todella hämärää on rokotesalkkarin ajatuksenjuoksu.
- myrkkyä se on
Koska söin kerran erikoisen makuisen appelsiinin, johon mitä ilmeisemmin oli pumpattu elohopeaa.
Viikon kova kuume ja tärisyttävät kouristukset olivat oireena. Lääkärissäkin kävin, mutta sanottiin vaan, että se on joku virus.- djidvugf
"Koska söin kerran erikoisen makuisen appelsiinin, johon mitä ilmeisemmin oli pumpattu elohopeaa."
Jos noin on niin poistata elohopea. Sitä voi olla vieläkin. Elimistöä voi puhdistaa jos löytää oikeat keinot!
TOSIN sana "ilmeisemmin" tekee kirjoituksestasi vainoharhaiselta kuulostavan - ehkä haluat tehdä pilaa elohopeakriitikoista leimaamalla heidät "arvailijoiksi". Sekin kertoisi taas paljon. - voi voi ja voi
djidvugf kirjoitti:
"Koska söin kerran erikoisen makuisen appelsiinin, johon mitä ilmeisemmin oli pumpattu elohopeaa."
Jos noin on niin poistata elohopea. Sitä voi olla vieläkin. Elimistöä voi puhdistaa jos löytää oikeat keinot!
TOSIN sana "ilmeisemmin" tekee kirjoituksestasi vainoharhaiselta kuulostavan - ehkä haluat tehdä pilaa elohopeakriitikoista leimaamalla heidät "arvailijoiksi". Sekin kertoisi taas paljon.aikanaan esille. THL on tehnyt emämunauksen.
- protein
voi voi ja voi kirjoitti:
aikanaan esille. THL on tehnyt emämunauksen.
Oikeasti nämä salaliittoteorian lietsojat oli yksi syy miksi sittenkin rokotutin lapseni. Kun asiallista kritiikkiä ei oikeastaan enää ole, ja monet jutut päättyvät ufoihin tai jeesukseen, niin alkaa kyllä väsyttää.
- ei rokotusta
protein kirjoitti:

Biologista sodankäyntiä & kansanmurha käynnissä!
http://nwohavaintoja.blogspot.com/ - 666:ko, sinä
protein kirjoitti:
Oikeasti nämä salaliittoteorian lietsojat oli yksi syy miksi sittenkin rokotutin lapseni. Kun asiallista kritiikkiä ei oikeastaan enää ole, ja monet jutut päättyvät ufoihin tai jeesukseen, niin alkaa kyllä väsyttää.
Ufoja ei ole, mutta Jeesus on. Tiedoksi sinulle protein, jolla ei ole poikaa ( Jeesusta), sillä ei ole Isääkään ( Jumalaa). Paina tämä tyhmään kalloosi.
Toivon, että joskus tulet perumaan puheesi. - hoitaja5
protein kirjoitti:
Oikeasti nämä salaliittoteorian lietsojat oli yksi syy miksi sittenkin rokotutin lapseni. Kun asiallista kritiikkiä ei oikeastaan enää ole, ja monet jutut päättyvät ufoihin tai jeesukseen, niin alkaa kyllä väsyttää.
Asiallista kritiikkiä on paljonkin, täytyy vain osata poimia ne ja tehdä sitten omat päätelmät. Runsaasti ajatuksia herättäviä kommentteja näilläkin sivuilla, kiitos kirjoittajille. Ja netissä muutenkin esim. lääkäri Antti Heikkilä kirjoittaa blogeissaan selkeää tekstiä ja perustelee kantansa.
- jaazaa
ei ole myrkyllinen.
3. viikkoa sitten pistetty enkä ole saanut itse ainakaan mitään oireita, tosin jatkosta en tiedä.
Suhtautuin itsekin alunperin rokotteeseen hyvin kriittisesti kun lueskelin näitä kauhutarinoita mitä oli tapahtunut jenkeissä, nyt kuitenkin näyttäisi että ne jutut on vahvasti liioteltuja vai moniko Suomessa on halvaantunut rokotteeseen?
Nyt puhutaan että sikatautiin sairastuisi enää maksimissaan 700.000 suomalaista, ennen rokotuksia puhuttiin 1,4 miljoonasta eli rokote on todennäköisesti auttanut yli puoleen.
Kun otatte minkä tahansa lääkkeen, lukekaa mitä haittavaikutuksia lääkeselosteessa lukee, oletteko saaneet niitä? Sama pätee tähän sikarokotteeseen.- just joo ja silleen
kyllä kun näitä ketjuja lukee niin ei voi kuin ihmetellä miten joillakin riittääa aikaa ja energiaa vouhottaa ihan mitä sattuu.
nämä jotka niin tuntuvat tietävän näistä näistä rokotteista ja haitoista niin voisivatko vastata:
a) mihin tuktimukseen perustuu näkemys, että h1n1 -rokotteesta saatavalla ns elohopeamäärällä on terveyden kannlta oletettavasti olemassa oleva riski? ja miten n riski on osoitettavissa syys-seuraus suhteella?
b) mikä sairastuvuus on ilman rokotteen h1n1 ottoa tähän virukseen?
c) mikä sairastuvuus sikainluenssaan jos ottanut h1n1 rokotteen??
d) mitä tällä vouhkaamisella oikein saavutetaan?? hyötyä vai haittaa??
Kyllä itse luotan 100 % tutkittuun tietoon ja terv.huollon ammattilaisiin enkä suomi 24 h keskustelupaltojen juttuihin! - jaazaa
just joo ja silleen kirjoitti:
kyllä kun näitä ketjuja lukee niin ei voi kuin ihmetellä miten joillakin riittääa aikaa ja energiaa vouhottaa ihan mitä sattuu.
nämä jotka niin tuntuvat tietävän näistä näistä rokotteista ja haitoista niin voisivatko vastata:
a) mihin tuktimukseen perustuu näkemys, että h1n1 -rokotteesta saatavalla ns elohopeamäärällä on terveyden kannlta oletettavasti olemassa oleva riski? ja miten n riski on osoitettavissa syys-seuraus suhteella?
b) mikä sairastuvuus on ilman rokotteen h1n1 ottoa tähän virukseen?
c) mikä sairastuvuus sikainluenssaan jos ottanut h1n1 rokotteen??
d) mitä tällä vouhkaamisella oikein saavutetaan?? hyötyä vai haittaa??
Kyllä itse luotan 100 % tutkittuun tietoon ja terv.huollon ammattilaisiin enkä suomi 24 h keskustelupaltojen juttuihin!100%:sti samaa mieltä!
Kiitos kirjoituksestasi! - tuunari_mikko
just joo ja silleen kirjoitti:
kyllä kun näitä ketjuja lukee niin ei voi kuin ihmetellä miten joillakin riittääa aikaa ja energiaa vouhottaa ihan mitä sattuu.
nämä jotka niin tuntuvat tietävän näistä näistä rokotteista ja haitoista niin voisivatko vastata:
a) mihin tuktimukseen perustuu näkemys, että h1n1 -rokotteesta saatavalla ns elohopeamäärällä on terveyden kannlta oletettavasti olemassa oleva riski? ja miten n riski on osoitettavissa syys-seuraus suhteella?
b) mikä sairastuvuus on ilman rokotteen h1n1 ottoa tähän virukseen?
c) mikä sairastuvuus sikainluenssaan jos ottanut h1n1 rokotteen??
d) mitä tällä vouhkaamisella oikein saavutetaan?? hyötyä vai haittaa??
Kyllä itse luotan 100 % tutkittuun tietoon ja terv.huollon ammattilaisiin enkä suomi 24 h keskustelupaltojen juttuihin!Keski-ikäiselle terveellä ei oo niin väliä, mutta lapsilla..
(a)elohopea määrät (=hermomyrkky) on vähennetty radikaalisti ~2005 neuvola rokotteistakin, sekä pistosmäärää vähennetty, kun on haluttu tehdä sairaampia kansalaisia ja huonontaa laatua.
(b)10%, kerran sairastettu suojaa aina
(c)5%, rokote suojaa muutaman kuukauden
(d)hyötyä muille ja saa samalla kerrottua omaa erinomaisuutta muille. Joku haluaa etuilla jonossa pelottemalla muita. Osa valistaa ihan lähimmäisen rakkaudesta ja tekemisen puutteesta.
100% tutkittua tietoa ei ole. Pitkäaikaisvaikutuksista on thl:n lupaukset haitattomuudesta, joka on aivan tyhjä lupaus. Ammattilaisetkaan ei osaa sanoa varmasti mitään, kun ei ole kerta kaikkiaan tietoa tästä koe-rokotteesta, esim. vauvoihin tai sairaisiin. Moni ammattilainen äänestää jaloillaan, eikä ota rokotetta vaikka painostus on paikoin kova. - tuunari_mikko
tuunari_mikko kirjoitti:
Keski-ikäiselle terveellä ei oo niin väliä, mutta lapsilla..
(a)elohopea määrät (=hermomyrkky) on vähennetty radikaalisti ~2005 neuvola rokotteistakin, sekä pistosmäärää vähennetty, kun on haluttu tehdä sairaampia kansalaisia ja huonontaa laatua.
(b)10%, kerran sairastettu suojaa aina
(c)5%, rokote suojaa muutaman kuukauden
(d)hyötyä muille ja saa samalla kerrottua omaa erinomaisuutta muille. Joku haluaa etuilla jonossa pelottemalla muita. Osa valistaa ihan lähimmäisen rakkaudesta ja tekemisen puutteesta.
100% tutkittua tietoa ei ole. Pitkäaikaisvaikutuksista on thl:n lupaukset haitattomuudesta, joka on aivan tyhjä lupaus. Ammattilaisetkaan ei osaa sanoa varmasti mitään, kun ei ole kerta kaikkiaan tietoa tästä koe-rokotteesta, esim. vauvoihin tai sairaisiin. Moni ammattilainen äänestää jaloillaan, eikä ota rokotetta vaikka painostus on paikoin kova.kohdat b ja c ihan täyttä shuittia
- uhottiin
tulevan n.6000.. taitaa sikapiikki toimii, ku ei olla viel ihan noissa lukemissa.
- Totuutta etsivä
Joku tekee bisnestä myrkyillä, eikä edes pysty kertomaan miten ne vaikuttavat pitkällä aikavälillä. Kaiken lisäksi pandemia-määritelmän avulla sekä valmistajat että muut markkinointiin osallistuneet kuten THL, ovat juridisesta vastuusta vapautettuja. Ilman pandemian julistamista näin huonosti tutkittu rokote olisi kiellety ja se olisi laiton ainakin Suomessa.
SikaInfluenssasta tiedetään että se ei ole edes mikään riski terveille ihmisille ja että kuolleisuus ei ylety lähellekään monia muita perusflunssoja. Rokotteesta taas varmasti tiedetään, että se on täysi arvoitus. Se voi olla erittäinkin tuhoisa aikapommi jos huono tuuri käy, tai sitten ei käy kuinkaan. Mutta mitä järkeä on ottaa valtava riski kun on riskitönkin vaihtoehto olemassa. Täälläkin joku äiti sanoo rokotuttaneensa lapsensa kun täällä kirjoitetaan huuhaa juttuja. ...Onpa älykäs peruste riskeerata lapsensa koko elämä. - sdfgs
Totuutta etsivä kirjoitti:
Joku tekee bisnestä myrkyillä, eikä edes pysty kertomaan miten ne vaikuttavat pitkällä aikavälillä. Kaiken lisäksi pandemia-määritelmän avulla sekä valmistajat että muut markkinointiin osallistuneet kuten THL, ovat juridisesta vastuusta vapautettuja. Ilman pandemian julistamista näin huonosti tutkittu rokote olisi kiellety ja se olisi laiton ainakin Suomessa.
SikaInfluenssasta tiedetään että se ei ole edes mikään riski terveille ihmisille ja että kuolleisuus ei ylety lähellekään monia muita perusflunssoja. Rokotteesta taas varmasti tiedetään, että se on täysi arvoitus. Se voi olla erittäinkin tuhoisa aikapommi jos huono tuuri käy, tai sitten ei käy kuinkaan. Mutta mitä järkeä on ottaa valtava riski kun on riskitönkin vaihtoehto olemassa. Täälläkin joku äiti sanoo rokotuttaneensa lapsensa kun täällä kirjoitetaan huuhaa juttuja. ...Onpa älykäs peruste riskeerata lapsensa koko elämä.http://www.youtube.com/watch?v=nEiLgbBGKVk&feature=player_embedded
- ZZzzZZzzzt
Olen nukkunut erittäin hyvin rokotteen jälkeen. Pari ekaa päivää oli käsi kipee, mutta sekään ei haitannut nukkumista.
- silloin ei tiedetty
jos sikapiikin jälkeen noin alkaa nukuttaa. Nyt siitä on jo kokemusta.
- Omatohtori
Influenssarokotteet, myös Pandemrix ovat melko lailla samanlaisia kuin muutkin rokotteet, Pandemrix poikkesi muista rokotteista lähinnä viruskannan suhteen. "Sikainfluenssa"-viruskantaa vastaan sai suojan viime vuoden 2010 lopulla annetusta kausi-influenssarokotteesta.
Rokotteiden ottaminen on jokaisen henkilökohtainen valinta. Ainoa rokote jonka ottamatta jättämisestä tulee seurauksia on keltakuumerokote, josta seuraus on se ettei pääse maihin jotka vaativat rokotteen olevan voimassa että päästävät maahansa.
Sananvapauden ansiosta kuka tahansa voi kritisoida mitä tahansa täysin väärillä ja virheellisillä tiedoilla ja perusteluilla, paisuttaa asioita ja tehdä mitättömistä pikkuasioista kuten rokotteiden väitetyistä terveyshaitoista suuria otsikoita.
Länsimaissa ja Suomessa tärkeimmät kansanterveyteen vaikuttavat tekijät ovat elintavat kuten tupakointi, ylipaino ja ylensyönti sekä liikunnan vähäisyys. Minimisuositus liikunnan suhteen on noin tunnin eli 5-6 km kävely vuorokaudessa, joka ei useimmilla toteudu koskaan, ja suurin osa väestöstä on ylipainoisia. Tupakointia ei suosittele kukaan eikä ylensyöntiä, sen sijaan molempien vaaroista ja terveyshaitoista valistetaan kaikkialla, melko lailla tuloksetta.
Laajojen tutkimusten ansiosta on rokotteet havaittu varsin turvallisiksi ja vaarattomiksi, ja koska rokotteita annetaan terveille ihmisille muista syistä kuin sairauden hoitoon rokotteilta vaaditaan suurempaa turvallisuutta kuin miltään muulta lääketehtaan valmisteelta kuten lääkkeeltä ja kosmetiikkatuotteelta.
Ihminen voi itse päättää ottaako rokotteen vai ei; yksilöllä on ainakin Suomessa oikeus halutessaan kieltäytyä rokotuksista ja muista lääkärien ehdottamista tai suosittelemista hoidoista.- totuus esiin
tavallisempiin influenssarokotteisiin, koska se nyt sisälsi sitä kirottua skvaleenia.
Rokote, jossa on adjuvantti ja jota ei ole riittävillä tutkimuksilla vaarattomaksi osoitettu, on aina suuri riski. Tämä on ollut jo pitkään tiedossa ja myös THL:n Terhi Kilpi lopulta myönsi tämän suoraan. On suurta typeryyttä valita koskaan kenellekään rokote, jossa on adjuvantti, jos sitä ei ole riittävillä tutkimuksilla vaarattomaksi osoitettu. Pandemrix on adjuvanttirokoite, jota ei ollut ehditty tutkia riittävästi. Samaan aikaan oli tarjolla myös toisen firman turvallisempi rokote, jossa ei käsittääkseni ole adjuvanttia. - Omatohtori
totuus esiin kirjoitti:
tavallisempiin influenssarokotteisiin, koska se nyt sisälsi sitä kirottua skvaleenia.
Rokote, jossa on adjuvantti ja jota ei ole riittävillä tutkimuksilla vaarattomaksi osoitettu, on aina suuri riski. Tämä on ollut jo pitkään tiedossa ja myös THL:n Terhi Kilpi lopulta myönsi tämän suoraan. On suurta typeryyttä valita koskaan kenellekään rokote, jossa on adjuvantti, jos sitä ei ole riittävillä tutkimuksilla vaarattomaksi osoitettu. Pandemrix on adjuvanttirokoite, jota ei ollut ehditty tutkia riittävästi. Samaan aikaan oli tarjolla myös toisen firman turvallisempi rokote, jossa ei käsittääkseni ole adjuvanttia.Useimmissa rokotteissa on ns. adjuvantti joka tarkoittaa apuainetta, etenkin rokotteen ainesosaa, joka vahvistaa immuunivastetta. Inaktivoituja (toimimattomiksi tehtyjä) mikrobeja tai mikrobin osia käyttävissä rokotteissa käytetään rokotuksen vaikutuksen tehostamiseksi ja aikaansaamiseksi adjuvanttia, jonka tehtävä on ärsyttää elimistö muodostamaan puolustusreaktio varsinaista antigeenia vastaan. Useimmiten adjuvantit ovat alumiinipohjaisia.
Useimmat rokotteet ovat koostumukseltaan melko samanlaisia, ja niitä on käytetty vähintään kymmeniä vuosia kymmenillä tai sadoilla miljoonilla ihmisillä. Rokotteiden apuaineiden, säilöntäaineiden ja liottimien määrät ovat niin vähäisiä ettei niistä ole vaaraa.
Suurimmat terveysriskit länsimaissa ja Suomessa ovat edelleenkin liian vähäinen liikunta, ylipaino, ylensyönti, tupakka, alkoholi ja liikenne, eli omat elintapavalinnat.
Terveydenhuollon organisaatiot eikä niiden henkilökunta eivät lisää ihmisten terveysriskejä.
Rokotteita ei kukaan voi pitää terveysriskinä, eikä rokotteita tarvitse ottaa jos ei halua. - myönnetty selviö
Omatohtori kirjoitti:
Useimmissa rokotteissa on ns. adjuvantti joka tarkoittaa apuainetta, etenkin rokotteen ainesosaa, joka vahvistaa immuunivastetta. Inaktivoituja (toimimattomiksi tehtyjä) mikrobeja tai mikrobin osia käyttävissä rokotteissa käytetään rokotuksen vaikutuksen tehostamiseksi ja aikaansaamiseksi adjuvanttia, jonka tehtävä on ärsyttää elimistö muodostamaan puolustusreaktio varsinaista antigeenia vastaan. Useimmiten adjuvantit ovat alumiinipohjaisia.
Useimmat rokotteet ovat koostumukseltaan melko samanlaisia, ja niitä on käytetty vähintään kymmeniä vuosia kymmenillä tai sadoilla miljoonilla ihmisillä. Rokotteiden apuaineiden, säilöntäaineiden ja liottimien määrät ovat niin vähäisiä ettei niistä ole vaaraa.
Suurimmat terveysriskit länsimaissa ja Suomessa ovat edelleenkin liian vähäinen liikunta, ylipaino, ylensyönti, tupakka, alkoholi ja liikenne, eli omat elintapavalinnat.
Terveydenhuollon organisaatiot eikä niiden henkilökunta eivät lisää ihmisten terveysriskejä.
Rokotteita ei kukaan voi pitää terveysriskinä, eikä rokotteita tarvitse ottaa jos ei halua.lykättiin sikainfluenssarokotteeseen valmistusteknisistä syistä, jotta lääkevalmistaja voi siten maksimoida voittonsa saamalla helposti aikaan suuria määriä tuota parjonparjattua litkua?
- 12
myönnetty selviö kirjoitti:
lykättiin sikainfluenssarokotteeseen valmistusteknisistä syistä, jotta lääkevalmistaja voi siten maksimoida voittonsa saamalla helposti aikaan suuria määriä tuota parjonparjattua litkua?
Ei, vaan tehostamaan rokotetta.
Jo sananvalintasi "paljonparjattu" "litku" osoittavat sinut täysin kykenemättömäksi objektiseen näkemykseen ja tasapuoliseen tietoon pyrkivään keskusteluun. - johan nyt
12 kirjoitti:
Ei, vaan tehostamaan rokotetta.
Jo sananvalintasi "paljonparjattu" "litku" osoittavat sinut täysin kykenemättömäksi objektiseen näkemykseen ja tasapuoliseen tietoon pyrkivään keskusteluun.että adjuvantin lisäys sikainfluenssarokotteeseen oli virhe, sinä et?
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/0a093d19-e604-41cf-80ea-238cb90a157c - kaikkea se tekee
johan nyt kirjoitti:
että adjuvantin lisäys sikainfluenssarokotteeseen oli virhe, sinä et?
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/0a093d19-e604-41cf-80ea-238cb90a157crottavauvatkin saivat siitä niveltulehduksen.
- tio.mer.saa.li
12 kirjoitti:
Ei, vaan tehostamaan rokotetta.
Jo sananvalintasi "paljonparjattu" "litku" osoittavat sinut täysin kykenemättömäksi objektiseen näkemykseen ja tasapuoliseen tietoon pyrkivään keskusteluun.Aivan kuten tiomersaali niin myös skvaleeni vähentää rokotteen valmistamiseen kuluvia kustannuksia ja samalla lisää rokotteen myrkyllisyyttä ja rokotetuissa ihmisissä ilmaantuvia sairauksia, jotka puolestaan lisäävät kysyntää lääketehtaiden muille tuotteille eli lääkkeille, vitamiineille ja luontaistuotteille.
Skvaleeni on siis rokotteen kannalta sekä säästöä tuova että vaikutusta tehostava aine! - Tasapuoliso
tio.mer.saa.li kirjoitti:
Aivan kuten tiomersaali niin myös skvaleeni vähentää rokotteen valmistamiseen kuluvia kustannuksia ja samalla lisää rokotteen myrkyllisyyttä ja rokotetuissa ihmisissä ilmaantuvia sairauksia, jotka puolestaan lisäävät kysyntää lääketehtaiden muille tuotteille eli lääkkeille, vitamiineille ja luontaistuotteille.
Skvaleeni on siis rokotteen kannalta sekä säästöä tuova että vaikutusta tehostava aine!Joku toinen vähemmän kriittinen voisi sanoa että sen avulla ehdittiin valmistaa enemmän rokotetta vähemmin kustannuksin jolloin se saatiin useamman maan ja ihmisen ulottuville... Ei välttämättä huono tavoite sekään varsinkin jos pandemia olisi osoittautunut vaaralisemmaksi kuin se nyt oli.
- tio.mer.saa.li
Tasapuoliso kirjoitti:
Joku toinen vähemmän kriittinen voisi sanoa että sen avulla ehdittiin valmistaa enemmän rokotetta vähemmin kustannuksin jolloin se saatiin useamman maan ja ihmisen ulottuville... Ei välttämättä huono tavoite sekään varsinkin jos pandemia olisi osoittautunut vaaralisemmaksi kuin se nyt oli.
Mutta rokotetuille kustannukset eivät ole vähäisempiä. Tiomersaalia saaneiden keskimääräiset lääkekulut elämän aikana ovat huomattavasti suuremmat kuin ilman myrkkyjä eläneiden. Eli todellisuudessa ei säästöä ihmisille. Lääketeollisuudelle tottakai säästöä sekä lisää tuottoa.
- =kyllä
myönnetty selviö kirjoitti:
lykättiin sikainfluenssarokotteeseen valmistusteknisistä syistä, jotta lääkevalmistaja voi siten maksimoida voittonsa saamalla helposti aikaan suuria määriä tuota parjonparjattua litkua?
Skvaleeniadjuvantti lisättiin sikainfluenssarokotteeseen jotta lääkevalmistaja voisi siten maksimoida voittonsa. Markkinointistrategian onnistumiseksi käytettiin häikäilemätöntä pelon lietsontaa sillä, että antigeeni ilman skvaleenia loppuisi kesken jos epidemia osoittautuisi todelliseksi.
- Omatohtori
Joku tai jotkut näyttävät yrittävän väittää lääketehtaiden ja/tai lääkärien ja/tai terveydenhuollon organisaatioiden rahastavan rokotuksilla ja lääkkeillä.
Tosiasia on että lääkärit, lääketiede, lääketehtaat ja lääkkeet ovat tarkemmin lakien ja asetusten valvomia aloja kuin mitkään muut alat. Sekä lääkärit että lääketehtaat ovat varsin tarkasti vastuussa kaikista tekemisistään ja sanomisistaan.
Yksittäisen lääkemolekyylin matka perustutkimuksista tuhansien tai kymmenien tuhansien kehitettyjen joukosta lääketehdaan tuotantoon virallisesti lääkkeeksi luokitelluksi, myyntiluvan saaneeksi ja apteekin hyllylle on kymmenien vuosien ja kymmenien tai tuhansien miljardien eurojen uhrausten tulosta. Lääkkeeksi luokitellun molekyylin ja valmisteen tulee vaikuttaa tavalla jonka lääketiede on todennut hyödylliseksi. Esimerkiksi rokote virusta vastaan edellyttää että virus on löydetty ja tunnistettu, sekä pystytty eristämään ja tuottamaan niiden osia siinä määrin että rokotteen kehitys on mahdollista.
Virukset ovat varsin pieniä, 20 - 300 metrin miljardisosaa (nanometri). Tämä on mahdollista mm. elektronimikroskoopin keksimisen ansiosta (valomikroskoopilla ei virus näy), ja sen että on opittu viljelemään ja monistamaan viruksia. Lääketiede perustuu aikaisempaan tieteissä vahvistettuun tietoon jota tietoa kyseenalaistetaan ja tutkitaan kaikilla tieteen aloilla yhä uudelleen
Ne useimmiten täysin tietämättämät ja asiantuntemattomat "itsenäiset ajattelijat", toimittajat, juontajat ja yksityiset ihmiset jotka nostavat metelin lääkkeen, rokotteen, lääketieteen menetelmän tms. vaikutuksista yksittäisiin tapauksiin tai lehtikirjoituksiin vedoten ovat vailla minkäänlaista itsekritiikkiä, ja vailla vastuuta puheistaan.
Jos ja kun halutaan vain ja ainoastaan rahastaa välittämättä siitä onko tehosta tai turvallisuudesta mitään näyttöä myydään "terveysvaikutteisia" tuotteita, "probiootteja" tai "luontaistuotteita" joista kuka tahansa saa väittää mitä tahansa kenelle tahansa ilman minkäänlaista näyttöä ja todistetta. Mitä tahansa ainetta jota kutsuu luontaistuotteeksi tai terveysvaikutteiseksi voi kuka tahansa myydä ilman minkäänlaista valvontaa, ja laittaa hintalappuun nollan tai muutaman perään. Luontaistuotteiden, probioottien ja terveysvaikutteisten tuotteiden kauppa käy ja kaikki tapahtuu kuluttajan omalla vastuulla.- Omatohtori
tutukta? kirjoitti:
Toimittajilla mediasta riippumatta samoin kuin asioihin perehtymättömillä ihmisillä on yleisesti tunnettu taipumus ymmärtää väärin tieteellisten tutkimusten tulokset ja yksittäisten tutkimusten arvo.
Yksinomaan lääketieteessä tehdään samoista melko pienistäkin asioista satoja tai tuhansia tutkimuksia joka vuosi, ja lääketieteellisiä lehtiä julkaistaan tuhansia joista monet keskittyvät yhteen erikoisalaan tai erikoisalan osaan.
Laajojen, kattavien ja hyvin tehtyjen yksittäisten tutkimusten perusteella ei tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä missään tieteessä. Jokaisen laajankin tutkimuksen antama tieto on vain pisara tiedon valtameressä, eikä (juuri) mikään tieteellinen tieto ole absoluuttinen totuus. Tiede ja sen antama tieto muuttuu jatkuvasti, tutkimusmenetelmät muuttuvat, tutkimuksilta vaadittavat standardit muuttuvat jatkuvasti. Se mikä on tämän päivän käsitys jostain voi olla 10 vuoden kuluttua aivan jotain muuta. - muuttuu
Omatohtori kirjoitti:
Toimittajilla mediasta riippumatta samoin kuin asioihin perehtymättömillä ihmisillä on yleisesti tunnettu taipumus ymmärtää väärin tieteellisten tutkimusten tulokset ja yksittäisten tutkimusten arvo.
Yksinomaan lääketieteessä tehdään samoista melko pienistäkin asioista satoja tai tuhansia tutkimuksia joka vuosi, ja lääketieteellisiä lehtiä julkaistaan tuhansia joista monet keskittyvät yhteen erikoisalaan tai erikoisalan osaan.
Laajojen, kattavien ja hyvin tehtyjen yksittäisten tutkimusten perusteella ei tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä missään tieteessä. Jokaisen laajankin tutkimuksen antama tieto on vain pisara tiedon valtameressä, eikä (juuri) mikään tieteellinen tieto ole absoluuttinen totuus. Tiede ja sen antama tieto muuttuu jatkuvasti, tutkimusmenetelmät muuttuvat, tutkimuksilta vaadittavat standardit muuttuvat jatkuvasti. Se mikä on tämän päivän käsitys jostain voi olla 10 vuoden kuluttua aivan jotain muuta.> Se mikä on tämän päivän käsitys jostain voi olla 10 vuoden kuluttua aivan jotain muuta.
Miksi kuitenkin niin härkäpäisesti nyt vannotaan vain sen yhden ainoan totuuden nimiin, vaikka jopa jo ensi vuonna, puhumattakaan pitemmän ajanjakson kuluessa, tämän päivän totuus voi olla vain historiaa, jota sitten hämmästellään? - paljon mätää
muuttuu kirjoitti:
> Se mikä on tämän päivän käsitys jostain voi olla 10 vuoden kuluttua aivan jotain muuta.
Miksi kuitenkin niin härkäpäisesti nyt vannotaan vain sen yhden ainoan totuuden nimiin, vaikka jopa jo ensi vuonna, puhumattakaan pitemmän ajanjakson kuluessa, tämän päivän totuus voi olla vain historiaa, jota sitten hämmästellään?juuri ollutkin ihmisten tasapäistäminen ikäänkuin oltaisiin yhtä suurta karjaa, vaikka kolmasosalla väestöstä on esim. geenit, jotka eivät sikapiikin hermomyrkkyjä kestäneet. Juuri tällä tavoin on tehty suuri karhunpalvelus tieteelle, jos se sitä on koskaan ollutkaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Esimerkkejä toki on useita, kuten nuo statiinit, joista monellekaan ei ole mitään hyötyä ja valtaosalle pelkkää haittaa. Silti niitä edelleenkin vaan toisinaan tupataan määräämään.
- yksilöitä!
paljon mätää kirjoitti:
juuri ollutkin ihmisten tasapäistäminen ikäänkuin oltaisiin yhtä suurta karjaa, vaikka kolmasosalla väestöstä on esim. geenit, jotka eivät sikapiikin hermomyrkkyjä kestäneet. Juuri tällä tavoin on tehty suuri karhunpalvelus tieteelle, jos se sitä on koskaan ollutkaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Esimerkkejä toki on useita, kuten nuo statiinit, joista monellekaan ei ole mitään hyötyä ja valtaosalle pelkkää haittaa. Silti niitä edelleenkin vaan toisinaan tupataan määräämään.
Onko siellä lauma-ajattelussa kuultukaan, että ihmiset ovat YKSILÖITÄ!
Kaikki ei sovi kaikille.
Se mikä sopii Matille, ei välttämättä sovi enää Maijalle!
Tai jos pannaan sopimaan, siitä voi olla erilaisia seurauksia.
Myös niitä vähemmän toivottujakin! - tarkkana on oltava
yksilöitä! kirjoitti:
Onko siellä lauma-ajattelussa kuultukaan, että ihmiset ovat YKSILÖITÄ!
Kaikki ei sovi kaikille.
Se mikä sopii Matille, ei välttämättä sovi enää Maijalle!
Tai jos pannaan sopimaan, siitä voi olla erilaisia seurauksia.
Myös niitä vähemmän toivottujakin!elintarviketeollisuudessa. Eineksiin ja makkaroihin edelleenkin tupataan lykkäämään natriumglutamaattia, vaikka se tekee monille ihmeitä. Vieläkin pahempia myrkkyjä tuntuu olevan liikkeellä. Tuo E621 muuten aiheuttaa epämuodostumia esim. rottavauvoilla eikä sitä näinollen voi raskaanaolevillekaan suositella.
- harmaakaihikin vielä
tarkkana on oltava kirjoitti:
elintarviketeollisuudessa. Eineksiin ja makkaroihin edelleenkin tupataan lykkäämään natriumglutamaattia, vaikka se tekee monille ihmeitä. Vieläkin pahempia myrkkyjä tuntuu olevan liikkeellä. Tuo E621 muuten aiheuttaa epämuodostumia esim. rottavauvoilla eikä sitä näinollen voi raskaanaolevillekaan suositella.
Glutamiinihappo ja sen suolat
Glutamiinihapoista ja sen suoloista on Suomessa käytössä lähinnä natriumglutamaatti E621. Se on ylisimpiä arominvahventeita. Sillä pyritään vaikuttamaan elintarvikkeen makuun ja hajuun. Se korostaa tuotteen omaa aromia. Ei vaikuta säilyvyyteen. Käyttö vauvojen ja pikkulasten tuotteissa kielletty. Pahentaa allergikkojen, astmaatikkojen oireita ja päänsärkyä. Voi aiheuttaa migreenikohtauksen. Koe-eläimillä natriumglutamaatti aiheuttaa sikiövaurioita. Kannattanee siis raskauden aikana välttää natriumglutamaattia. Eläinkokeissa ravinnon normaalien natriumglutamaattiannosten on osoitettu aiheuttavan erilaisia haittoja: vastasyntyneillä rotilla altistus on aiheuttanut oppimisvaikeuksia ja painomuutoksia myöhemmällä iällä ja muutoksia kasvuhormonin eritykseen, hermosoluvaurioita hypotalamuksessa, sokeriaineenvaihdunnan heikentymistä.
Tutkimustiivistelmiä:
Hiirillä natriumglutamaatin on todettu kulkevan istukan läpi suoraan sikiöön. Odottaville hiirille 2,5 mg:n annos painogrammaa kohden joka toinen päivä aiheutti sikiöille aivovaurioita. Myöhemmällä iällä samoilla hiirillä huomattiin oppimis- ja muistihäiriöitä. Gau J et al, 1994.
Neonataalinen altistus rotilla johti oireyhtymään, jolle oli tyypillistä alentunut kasvu, lihavuus, pienentynyt aivolisäke, suurentunut kilpirauhanen ja sukupuolinen kypsymättömyys (annos 4 mg/ruumiinpaino). Miskowiak B et Partyka M, 1993.
1992 julkaistussa rottakokeessa annettiin natriumglutamaattia 5mg/1 gramma ruumiinpainoa kohti 1. ja 10. päivänä syntymän jälkeen. 75% rotista sai harmaakaihin neljän kuukauden kuluttua. Kawamura M et Azuma N, 1992. - kertoo
harmaakaihikin vielä kirjoitti:
Glutamiinihappo ja sen suolat
Glutamiinihapoista ja sen suoloista on Suomessa käytössä lähinnä natriumglutamaatti E621. Se on ylisimpiä arominvahventeita. Sillä pyritään vaikuttamaan elintarvikkeen makuun ja hajuun. Se korostaa tuotteen omaa aromia. Ei vaikuta säilyvyyteen. Käyttö vauvojen ja pikkulasten tuotteissa kielletty. Pahentaa allergikkojen, astmaatikkojen oireita ja päänsärkyä. Voi aiheuttaa migreenikohtauksen. Koe-eläimillä natriumglutamaatti aiheuttaa sikiövaurioita. Kannattanee siis raskauden aikana välttää natriumglutamaattia. Eläinkokeissa ravinnon normaalien natriumglutamaattiannosten on osoitettu aiheuttavan erilaisia haittoja: vastasyntyneillä rotilla altistus on aiheuttanut oppimisvaikeuksia ja painomuutoksia myöhemmällä iällä ja muutoksia kasvuhormonin eritykseen, hermosoluvaurioita hypotalamuksessa, sokeriaineenvaihdunnan heikentymistä.
Tutkimustiivistelmiä:
Hiirillä natriumglutamaatin on todettu kulkevan istukan läpi suoraan sikiöön. Odottaville hiirille 2,5 mg:n annos painogrammaa kohden joka toinen päivä aiheutti sikiöille aivovaurioita. Myöhemmällä iällä samoilla hiirillä huomattiin oppimis- ja muistihäiriöitä. Gau J et al, 1994.
Neonataalinen altistus rotilla johti oireyhtymään, jolle oli tyypillistä alentunut kasvu, lihavuus, pienentynyt aivolisäke, suurentunut kilpirauhanen ja sukupuolinen kypsymättömyys (annos 4 mg/ruumiinpaino). Miskowiak B et Partyka M, 1993.
1992 julkaistussa rottakokeessa annettiin natriumglutamaattia 5mg/1 gramma ruumiinpainoa kohti 1. ja 10. päivänä syntymän jälkeen. 75% rotista sai harmaakaihin neljän kuukauden kuluttua. Kawamura M et Azuma N, 1992.Nehän ovat niitä tutkittuja ja turvallisiksi todettuja lisäaineita!
- lopultakin selvisi
harmaakaihikin vielä kirjoitti:
Glutamiinihappo ja sen suolat
Glutamiinihapoista ja sen suoloista on Suomessa käytössä lähinnä natriumglutamaatti E621. Se on ylisimpiä arominvahventeita. Sillä pyritään vaikuttamaan elintarvikkeen makuun ja hajuun. Se korostaa tuotteen omaa aromia. Ei vaikuta säilyvyyteen. Käyttö vauvojen ja pikkulasten tuotteissa kielletty. Pahentaa allergikkojen, astmaatikkojen oireita ja päänsärkyä. Voi aiheuttaa migreenikohtauksen. Koe-eläimillä natriumglutamaatti aiheuttaa sikiövaurioita. Kannattanee siis raskauden aikana välttää natriumglutamaattia. Eläinkokeissa ravinnon normaalien natriumglutamaattiannosten on osoitettu aiheuttavan erilaisia haittoja: vastasyntyneillä rotilla altistus on aiheuttanut oppimisvaikeuksia ja painomuutoksia myöhemmällä iällä ja muutoksia kasvuhormonin eritykseen, hermosoluvaurioita hypotalamuksessa, sokeriaineenvaihdunnan heikentymistä.
Tutkimustiivistelmiä:
Hiirillä natriumglutamaatin on todettu kulkevan istukan läpi suoraan sikiöön. Odottaville hiirille 2,5 mg:n annos painogrammaa kohden joka toinen päivä aiheutti sikiöille aivovaurioita. Myöhemmällä iällä samoilla hiirillä huomattiin oppimis- ja muistihäiriöitä. Gau J et al, 1994.
Neonataalinen altistus rotilla johti oireyhtymään, jolle oli tyypillistä alentunut kasvu, lihavuus, pienentynyt aivolisäke, suurentunut kilpirauhanen ja sukupuolinen kypsymättömyys (annos 4 mg/ruumiinpaino). Miskowiak B et Partyka M, 1993.
1992 julkaistussa rottakokeessa annettiin natriumglutamaattia 5mg/1 gramma ruumiinpainoa kohti 1. ja 10. päivänä syntymän jälkeen. 75% rotista sai harmaakaihin neljän kuukauden kuluttua. Kawamura M et Azuma N, 1992.harmaakaihista on kysymys aivan kuten sikapiikinkin kohdalla. Myrkyillä on siis paljonkin yhteistä, vaikkei sitä vieläkään haluta myöntää.
- aivan kauheaa
lopultakin selvisi kirjoitti:
harmaakaihista on kysymys aivan kuten sikapiikinkin kohdalla. Myrkyillä on siis paljonkin yhteistä, vaikkei sitä vieläkään haluta myöntää.
vielä myöhemmällä iällä sikapiikitettyjen lasten kohdalla. Nuo oppimisvaikeudet ja sokeriaineenvaihduntahäiriöt, paino-ongelmat ja sukupuolen kehittymättömyyshäiriöt. Muistikaan ei pelitä ja tyhmyys kukoistaa.
- ylimääräistä vauivaa
aivan kauheaa kirjoitti:
vielä myöhemmällä iällä sikapiikitettyjen lasten kohdalla. Nuo oppimisvaikeudet ja sokeriaineenvaihduntahäiriöt, paino-ongelmat ja sukupuolen kehittymättömyyshäiriöt. Muistikaan ei pelitä ja tyhmyys kukoistaa.
tarkkailla sikapiikin kokeneiden lasten varttumista, mutta nyt alkaa tuntua, että ainakin murrosikään asti on mentävä ennenkuin selvät merkit alkavat näkyä?
- elämänkokemustako
ylimääräistä vauivaa kirjoitti:
tarkkailla sikapiikin kokeneiden lasten varttumista, mutta nyt alkaa tuntua, että ainakin murrosikään asti on mentävä ennenkuin selvät merkit alkavat näkyä?
- loppusijoituspaikka
ylimääräistä vauivaa kirjoitti:
tarkkailla sikapiikin kokeneiden lasten varttumista, mutta nyt alkaa tuntua, että ainakin murrosikään asti on mentävä ennenkuin selvät merkit alkavat näkyä?
Ihminenkö on se kaiken maailman myrkkyjen loppusijoituspaikka?
Kuinka paljon se saakaan myrkkyjä kehoonsa jo ravintonsa ja terveytensä hoidon seurauksena.
Myös ympäristöstäänkin tulee täydennystä tähän myrkkykoktailiin.
Ym.ym.
Kuinka se voisi kaikeasta altistumisesta huolimatta pysyä vielä terveenäkin? - viisastunut
loppusijoituspaikka kirjoitti:
Ihminenkö on se kaiken maailman myrkkyjen loppusijoituspaikka?
Kuinka paljon se saakaan myrkkyjä kehoonsa jo ravintonsa ja terveytensä hoidon seurauksena.
Myös ympäristöstäänkin tulee täydennystä tähän myrkkykoktailiin.
Ym.ym.
Kuinka se voisi kaikeasta altistumisesta huolimatta pysyä vielä terveenäkin?kokeneemmat tiesivät kertoa, että ruoka on hitaasti tappavaa myrkkyä, johon viisaammat tokaisivat, että mitä sillä sitten on väliä, vaikkei niin pian kuolekaan. Tuntuukin, että tuota tappotahtia yritetään nykyisin paljonkin nopeuttaa keinoja kaihtamatta ja erityisen tarkkana on oltava, jos normaalinmittaisen elämän haluaa kokea, kunnes kuolema erottaa.
- Varatohtori
harmaakaihikin vielä kirjoitti:
Glutamiinihappo ja sen suolat
Glutamiinihapoista ja sen suoloista on Suomessa käytössä lähinnä natriumglutamaatti E621. Se on ylisimpiä arominvahventeita. Sillä pyritään vaikuttamaan elintarvikkeen makuun ja hajuun. Se korostaa tuotteen omaa aromia. Ei vaikuta säilyvyyteen. Käyttö vauvojen ja pikkulasten tuotteissa kielletty. Pahentaa allergikkojen, astmaatikkojen oireita ja päänsärkyä. Voi aiheuttaa migreenikohtauksen. Koe-eläimillä natriumglutamaatti aiheuttaa sikiövaurioita. Kannattanee siis raskauden aikana välttää natriumglutamaattia. Eläinkokeissa ravinnon normaalien natriumglutamaattiannosten on osoitettu aiheuttavan erilaisia haittoja: vastasyntyneillä rotilla altistus on aiheuttanut oppimisvaikeuksia ja painomuutoksia myöhemmällä iällä ja muutoksia kasvuhormonin eritykseen, hermosoluvaurioita hypotalamuksessa, sokeriaineenvaihdunnan heikentymistä.
Tutkimustiivistelmiä:
Hiirillä natriumglutamaatin on todettu kulkevan istukan läpi suoraan sikiöön. Odottaville hiirille 2,5 mg:n annos painogrammaa kohden joka toinen päivä aiheutti sikiöille aivovaurioita. Myöhemmällä iällä samoilla hiirillä huomattiin oppimis- ja muistihäiriöitä. Gau J et al, 1994.
Neonataalinen altistus rotilla johti oireyhtymään, jolle oli tyypillistä alentunut kasvu, lihavuus, pienentynyt aivolisäke, suurentunut kilpirauhanen ja sukupuolinen kypsymättömyys (annos 4 mg/ruumiinpaino). Miskowiak B et Partyka M, 1993.
1992 julkaistussa rottakokeessa annettiin natriumglutamaattia 5mg/1 gramma ruumiinpainoa kohti 1. ja 10. päivänä syntymän jälkeen. 75% rotista sai harmaakaihin neljän kuukauden kuluttua. Kawamura M et Azuma N, 1992.Huomaatte kai että tuota natriumglutamaattia rotilla tutkittaessa on käytetty valtavia annoksia, aivan kuten eri aineiden turvallisuutta tutkittaessa yleensä. Tuo 5 mg/1 gramma ruumiinpainoa kohden olisi 80 kg ihmisellä 400 grammaa.
Eläinkokeita tehdään eri aineiden turvallisuutta tutkittaessa, ja joistakin aineista on tiedossa myös NS. LD50 annokset. Myrkyllisyyttä kuvataan usein LD-50-termillä (lethal dose). Se on ainemäärä, joka yhtenä annoksena tappaa yhdessä viikossa 50% koe-eläimistä.
Noita ei pidä asiantuntemattomien tulkita. Kaikille aineille, jopa vedelle löytyy tappava annos eli LD50. Toiset aineet ovat myrkyllisempiä kuin toiset, esimerkiksi joidenkin bakteerien, sienien, eläinten ja kasvien myrkyt ovat tappavia niin pieninä annoksina että nuolaisu riittää. - suhteet selville
Varatohtori kirjoitti:
Huomaatte kai että tuota natriumglutamaattia rotilla tutkittaessa on käytetty valtavia annoksia, aivan kuten eri aineiden turvallisuutta tutkittaessa yleensä. Tuo 5 mg/1 gramma ruumiinpainoa kohden olisi 80 kg ihmisellä 400 grammaa.
Eläinkokeita tehdään eri aineiden turvallisuutta tutkittaessa, ja joistakin aineista on tiedossa myös NS. LD50 annokset. Myrkyllisyyttä kuvataan usein LD-50-termillä (lethal dose). Se on ainemäärä, joka yhtenä annoksena tappaa yhdessä viikossa 50% koe-eläimistä.
Noita ei pidä asiantuntemattomien tulkita. Kaikille aineille, jopa vedelle löytyy tappava annos eli LD50. Toiset aineet ovat myrkyllisempiä kuin toiset, esimerkiksi joidenkin bakteerien, sienien, eläinten ja kasvien myrkyt ovat tappavia niin pieninä annoksina että nuolaisu riittää.5g painokiloa kohti eli 4-kiloiselle poikavauvalle 20g, mikä ei ole juuri enempää kuin 1 silakka.
- tutkittua tietoa
Varatohtori kirjoitti:
Huomaatte kai että tuota natriumglutamaattia rotilla tutkittaessa on käytetty valtavia annoksia, aivan kuten eri aineiden turvallisuutta tutkittaessa yleensä. Tuo 5 mg/1 gramma ruumiinpainoa kohden olisi 80 kg ihmisellä 400 grammaa.
Eläinkokeita tehdään eri aineiden turvallisuutta tutkittaessa, ja joistakin aineista on tiedossa myös NS. LD50 annokset. Myrkyllisyyttä kuvataan usein LD-50-termillä (lethal dose). Se on ainemäärä, joka yhtenä annoksena tappaa yhdessä viikossa 50% koe-eläimistä.
Noita ei pidä asiantuntemattomien tulkita. Kaikille aineille, jopa vedelle löytyy tappava annos eli LD50. Toiset aineet ovat myrkyllisempiä kuin toiset, esimerkiksi joidenkin bakteerien, sienien, eläinten ja kasvien myrkyt ovat tappavia niin pieninä annoksina että nuolaisu riittää. - Ahti Suo
suhteet selville kirjoitti:
5g painokiloa kohti eli 4-kiloiselle poikavauvalle 20g, mikä ei ole juuri enempää kuin 1 silakka.
Kait silakassa on muutakin ainetta kuin glutamaattia?
- en luota E-koodeihin
tutkittua tietoa kirjoitti:
rottakokeet eivät välttämättä kerro koko totuutta, koska rotat eivät osaa sanoa, koska niillä on pää kipeä. Nimittäin eihän tarvitse syödä kuin yksi siivu aamupalajuustoa ja pää särkee sen jälkeen jo kolme päivää, mutta milläs rotta sen kertoisi?
- että sillai
Ahti Suo kirjoitti:
Kait silakassa on muutakin ainetta kuin glutamaattia?
verrannollinen, kuten tarkkaavaisemmat ehkä huomasivatkin. Myös tulitikkuaskia pidetään usein mittapuuna, jos on vaan koosta kyse.
- katastrofaalista
kertoo kirjoitti:
Nehän ovat niitä tutkittuja ja turvallisiksi todettuja lisäaineita!
hengenvaarallisia. Kokeilin pari kertaa laittaa tuota 15 prosenttista juustoa leivän päälle siivun, mutta kova päänsärky kesti neljä päivää jälkeen. Aivan samoin on laita kevytlauantaimakkaran kanssa. Olo oli kuin olisi pansuolaa sisuksiinsa saanut. Kun sitten mittasin verenpaineeni, se oli 150/110 niin kauan kunnes nuo kevyet myrkyt olivat täysin poistuneet elimistöstä ja siihen menee päiviä. Kuitenkin minulla on säännöllinen verenpainelääkitys Enalapril comp 20mg, joilla paineet normaaliolosuhteissa pysyvät lukemissa 135/85 (mies 57v).Herääkin kysymys, onko Evira syyllistynyt samaan paperienpyörittelyyn kuin THL, joka toimii vaan WHO:n ja lääketehtaiden kumileimasimena. Tuntuu ihmeelliseltä, jos ei nykyteknologialla vielä osata valmistaa niin pientä mansettia, että se sopisi testirotan koipeen? Vai onko kysymys siitä, että rotta on niin levoton, ettei mittausta voida tehdä ilman rauhoittavia aineita, jotka vääristävät mittaustulosta alakanttiin?
- errehdyin viime talv
no voikos oireet ilmantua 2-5v päästä rokkotuksestsa
- oikea maanvaiva
Ikäväkseni täytyy todeta, että pahin on vasta edessä 10-15 vuoden päästä.
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1325825/narkolepsia_voi_puhjeta_vasta_1015_vuoden_paasta - todellisuudentajuine
Niinpä, mistä sitten saadaan rahat noiden kaikkien korvauksiin? Onneksi on vielä aikaa pistää rahaa sukanvarteen pahenevien päivien varalle. On myös puhuttu, että karmosiini auttaa poistamaan ylimääräiset elohopeat aivoista jo sitä ennen, joten vaihtoehtokin on olemassa.
- tiede kehittyy
Karnosiinilla on saatu tuloksia aikaan jo autismin ja muiden aivosairauksien hoidossa.
Karnosiini koeputkikokeissa
Karnosiini ehkäisee triglyseridien ja kolesterolin hapettumista sekä glykaatiota koeputkikokeissa. [37][38][39] [38][40]
Karnosiini saattaa suojata viljeltyjä soluja hapettumistressiltä, ja proteiinejä glykaatiolta.[41][42] Karnosiini hidastaa ihmisen viljeltyjen sidekudossolujen (fibroblastien) vanhenemista ja pidentää niiden elinikää huomattavasti.[43][44][45]. Vaikutus perustunee kromosomien DNA:n telomeerien vaurioiden ehkäisyyn.[46]
L-karnosiini lisää sydänlihaksen iskuvoimaa yhtä tehokkaasti kuin verapamiili. [47]
Eräät tutkijat ovat esittäneet hypoteesin, että karnosiini voi antioksidanttivaikutiksillaan lievittää Alzheimerin taudin aiheuttamia solukuolemaa, muun muassa lievittää taudin alkuvaiheeseen liittyvää hapetusvaurioita sekä estää proteiinien glykaatiota ja siten karnosiinilla saattaisi mahdollisesti olla potentiaalista käyttöä Alzheimersin taudin hoidoss - ihme eliksiiri
Tuo ainehan palauttaa jopa menetetyn hajuaistin. Norjassahan n. 30 ihmistä menetti hajuaistinsa sikapiikin seurauksena.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&lang=fi&id=702 - haisee pahasti
No nythän noita haistamattomia on jo 79 kpl Norjassa. Kaikki siis rokotteen tiomersaalin syytä.
http://translate.googleusercontent.com/translate_c?hl=fi&langpair=en|fi&u=http://www.parentingbanter.com/showthread.php?t=66522&rurl=translate.google.fi&usg=ALkJrhiQfJKVAbt0g9JJhMnKx6mAycHV_Q - koetetaan uudelleen
Linkkikin sekoilee hajuaistien lisäksi.
http://translate.google.fi/translate?hl=fi&langpair=en|fi&u=http://www.whale.to/vaccine/79.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k583979Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k142793Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet552006Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille2071655- 721436
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761290Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911091- 901089
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41906Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?55904