airedalenterrieri meille?

äiti74--

Olemme mieheni kanssa suunnitellut koiranhankintaa jo jonkin aikaa, airis on kovasti kummankin mieleen, mutta mietimme, voiko lapsemme 10 ja 13 vuotiaat lenkittää sitä? Kuinka suuri airedalesta todella tulee? En ole oiken saanut selvää, koska joillain sivuilla sanotaan 20 kiloa ja joillain 30 kg? Minkä kokoisia omat koiranne ovat ja oletteko antaneet niitä lapsienne lenkitettäväksi?

3

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • borderit rulaa

      Airis on tosi hieno ja majesteetillinen koira. Sen kun kouluttaa kunnolla niin varmaan saa itselleen upean ystävän enkä yhtään epäile, etteikö airikset olisi tosi mukavia perhekoiria myös. Mulla itsellä tai perheessämme ei ole ollut airista, mutta ihan lähipiirissä kyllä, joten tunnen rodun sikäli. Se oli hyvin uskollinen koira, ainakin tämä yksilö valitsi perheestä se yhden kaikkein tärkeimmän ihmisensä, jota se palvoi.
      Upea koiruus kaiken kaikkiaan.

      Mutta sitä vastoin olen kyllä sitä mieltä ettei 10 vuotias voi airista yksin ulkoiluttaa. Ja olisin kyllä varovainen antamaan vielä 13 vuotiaallekaan yksin ulkoilutettavaksi.

    • Airislainen

      nyt 14 viikkoa vanha airispentu. Tämä on meille ensimmäinen koira, joten en osaa vielä tarkkaan sanoa millanen airis isona tulee olemaan. Pennun emä on kuitenkin luonteeltaan todella rauhallinen ja rakastettava. Airis kasvaa kuitenkin todella isoksi, urospuolinen jopa sen 30kg painoiseksi. Tämä meidän "pikkuinen" on nyt 10kg ja vetää kyllä innostuessaan hihnassa jo aika reippaasti. En siis antaisi airista lapsen lenkitettäväksi ennen kuin se todella osaa hihnassa kulkemisen. Mutta niinhän se pitäisi olla kaikkien koirien kohdalla! Kyllä sellainen pienikin terrieri vetää pientä lasta mukanaan ja hyppii ihmisten päälle, jahtaa autoja jne... Et myöskään koskaan tiedä vastaan tulevista koirista. Mitä jos toinen koira hyökkääkin omanne kimppuun? Pystyykö nuori tai lapsi tällöin ottamaan vastuun tilanteesta? Kaikkea tällaista kannattaa miettiä tarkkaan. Koira on siis joka tapauksessa teidän aikuisten vastuulla, oli se kuinka iso vaan.
      Tästä taisi tulla nyt oikea saarna vastaukseksi :) Harmittaa vaan todella kun ihmiset antaa koirat lasten käsiin ja sitten ne hyppelevät autotielle, toisten ihmisten päälle jne...
      Airis on kuitenkin terriereistä sieltä rauhallisimmasta päästä, ainakaan meidän ei esim. vahdi tai hauku niin paljoa kuin jotkut pienet terrierit. Ihanan elinkumppanin ja kaverin siitä kyllä saa, suosittelen :)

      • tärrin omistaja

        Meillä myös on tuommoinen jättikokoinen airis. Säkä päälle 60 cm:n ja painoa liki 30 kg. Tätä koiruutta on koulutettu pienestä asti erittäin aktiivisesti, mutta nyt parivuotiaana on sen verta "murkkuikäinen", että en arvaisi antaa kovin pienten käsiin. Ainakaan paikoissa, missä enempi muuta liikennettä (ihmisiä, toisia koiria jne.). Pysyy näpissä, mutta voimaa on sen verran paljon, ettei pienet taluttajat voi mitään, jos tämä päättää lähteä...

        Tästä huolimatta äärimmäisen kiva perhekoira, rakastaa lapsia yli kaiken jne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2487
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1695
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1153
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe