Teini-ikäiset pojat hinasivat vesisuksilla olevaa 12-vuotiasta siskoaan mooottoriveneellä. Siskon kaaduttua pojat päättivät vähän säikytellä häntä ja kurvasivat aivan tytön vierestä. Valitettavasti tyttö oli sotkeutunut hinausköyteen, joka tarttui potkuriin ja veti tytön veden alle potkuriin leikattavaksi.
Pojat sammuttivat moottorin ja yrittivät saada kappaleiksi leikkaantuneen siskonsa pois veden alta. Vesi oli punaisenaan verestä ja siinä kellui lihanpaloja. Lopulta pojat saivat ruhjoutuneen siskon veneeseen ja ajoivat kaasu pohjassa rantaan. Siskolta roikkui suolet ulkona ja pakara puuttui. Osa suolista oli potkurin ympärillä. Verta tuli julmetusti.
Hän pelastui kuin ihmeen kaupalla, mutta ei enää koskaan kykene normaalielämään eikä esimerkiksi syömään ruokaa ihan siitä syystä, että suolia ei ole.
Tässä taas esimerkki kuinka nuorten impulsiivisuus voi saada pahaa aikaan. :(
Lestadiolaisyhteisön raju veneonnettomuus
6
971
Vastaukset 6
- kummastunut.
Voin todella pahoin lukiessani tuon. Miten kummassa tuommoiset keskenkasvuiset päästetään leikkimään tuollaisilla härveleillä?
Ja olivatko sitten lestadiolaisia?- awsed
Miten tuo lestadiolaisuus liittyy asiaan??
- !!!1
awsed kirjoitti:
Miten tuo lestadiolaisuus liittyy asiaan??
vaan joskos se liittyi siten että lapset vahtivat lapsia?! Typerää silti laittaa asiaa esille, siis tätä uskonnollisuutta
- Ronskilan Hilkka
!!!1 kirjoitti:
vaan joskos se liittyi siten että lapset vahtivat lapsia?! Typerää silti laittaa asiaa esille, siis tätä uskonnollisuutta
??????????????
- Osma74
Missä lähdeviite? En ole kuullut tarinasta muualta. Tähän aikaan vuodesta ei ainakaan kamalasti vesihiihtoa harrasteta.
Oletko katsonut koskaan kotivideo-ohjelmia? Isotkin ihmiset saavat joskus päähänpistoja, jotka eivät ole loppuun asti ajateltuja. Eli ohjelmassa sattuu koko ajan ja paljon, ja vammautumisen todennäköísyys on massiivinen. Itse ymmärrän termin impulsiivisuus lähinnä aggressiivisuuden synonyymina. Ajattelemattomuus on eri asia. Tietokonepelissä jos tekee virheen, se ei ole vaarallinen. Jos virhe tai ajatushäiriö tapahtuu tilanteessa, jossa ihmiseen kohdistuu suuria voimia tai ollaan tekemisissä esim. aineiden kanssa, voi virhe olla kohtalokas. - Sandra25
ihmettelen myös miksi olet ottanut lestaadiolaisuuden tällä tavallä puheeksi.. lessulapset hoitavat toisia lapsia ja lapsien perään ei muka yhtään katsota --siinäkö mättää? luuletko ettei tällaisia tapahtumia voi sattua kenellekkään muille kuin lessulapsille? itse olen sukua lestaadiolaisille ja voin sanoa että tuo on todella törkeetä ja loukkaavaa!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302186
- 511009
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160887Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.152633- 53627
- 67626
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136576- 4539
- 6524
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463