Haluan maalaamaan taidekouluun.

Taiteilija ja minä.

Minua kiinnostaa öljyvärimaalaus ja olon miettinyt taidekouluun pyrkimistä. Mitä taidekouluja täällä suomessa on ja miten niihin haetaan?

21

1133

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Artti

      Vaikka hakusanoilla Taidekoulu, taidekoulutus.

      • pesten

        Mitä nyt äkkiä tulee mieleen niin Helsingissä Taidekoulu Maa, Kuvataideakatemia. Jos klassinen maalaus kiinnostaa niin ainoa mikä taitaa suomessa olla edes sinne päin on Kotkassa oleva Repin-Instituutti. Ammattikorkeakoulupohjaista kuvataitelijakoulutusta ainakin Kankaanpää, Lahti, Imatra ja Joensuussakin taitaa olla vielä, mutta kuulemma aika kehno.

        Jos ei nyt ole ihan varma että haluaako sitä ihan oikeasti pitkään opiskella niin kansanopistot järjestävät myös hyvän vaihtoehdon ja niistä saa valmiuksia menestyä korkeakoulujen pääsykokeissa. Limingan Taidekoulun olen itse käynyt ennen AMK:hon menemistä ja ihan hyvänä pidän sitä.

        Kansanopistot ottavat sisään ilmoittautumisjärjestyksessä (ainakin Liminka).

        Korkeakouluihin haetaan yhteishaussa. Ensin kouluun lähetetään näytetöitä, joiden perusteella valitaan osa hakijoista pääsykokeisiin. Meillä sitten nuo pääsykokeet kestivät viikon, tehtiin mallipiirrustusta, maalausta ja kaikenlaisia tehtäviä mitä ne nyt oli keksinyt. Kolmasosa pääsykokeissa olleista valittiin sitten koulutusohjelmaan.

      • kansalaisopistonope

        Onko tää Artti todellakin näin tyhmä tapaus!

        HEI, unohdit listauksestasi tuon googlen jälkeen sen kansalaisopistosi!!!!! ha ha ha

    • BARE...

      Ensiksi kyselisin sun tavoitettas.

      Millasta taidetta haluat tehdä. Jos haluat vähän oppia silloin tällöin hassuttelemaan jotain öljymaaleilla, niin en osaa oikein sanoa mitään.

      Jos haluat oikeasti oppia piirtämään ja sitä kautta maalaamaan. Niin suosittelen tota kotkan Repin instituutti juttua. Ja pitkä jänteistä itsekseen harjoittelua. Ulkomailla on myös hyviä kouluja tohon tarkoitukseen, tosin aika kalliita, verrataen ilmaisiin suomalaisiin kouluihin :D.

    • _Eppu_

      On mielestäni yksi parhaimmista.

      • Taiteilija..

        Minusta opettajien pitää osata itsekin maalata. Muutenhan siitä ei tule mitään..

      • . . . .
        Taiteilija.. kirjoitti:

        Minusta opettajien pitää osata itsekin maalata. Muutenhan siitä ei tule mitään..

        ...voinut silloin vaikkapa yrittää opettaa niitä opettajia. Nyt kumpikaan osapuoli ei ole hyötynyt mitään siitä sinun koulutuksestasi. Et päässyt edes taidemaalariliittoon ja opettajat silti saavat jatkaa opettamistaan. Epäreilua!!!!

      • ??????
        . . . . kirjoitti:

        ...voinut silloin vaikkapa yrittää opettaa niitä opettajia. Nyt kumpikaan osapuoli ei ole hyötynyt mitään siitä sinun koulutuksestasi. Et päässyt edes taidemaalariliittoon ja opettajat silti saavat jatkaa opettamistaan. Epäreilua!!!!

        Luuloharhako ja vainoharhainen kateus siellä taas kirjoittelee ja kuvittelee viestin kirjoittajaa aivan toiseksi kuin todellisuus on. Katkera ajojahti siis jatkuu vieläkin taholtasi, no eihän tuolla lahjakkuudella muuta voi tehdäkään.

      • Perfect painter

        ...itse käynyt mainostamasi koulun? Ja jos olet, voisitko esitellä teoksiasi ja näyttää mitä olet siellä oppinut? Noi opettajien työt on meinaan aivan kauheita.

        Ettei kirjoituksesi vaan olisi opettajien tekemä mainos tälle palstalle, sattuneesta syystä?

      • vapis
        Perfect painter kirjoitti:

        ...itse käynyt mainostamasi koulun? Ja jos olet, voisitko esitellä teoksiasi ja näyttää mitä olet siellä oppinut? Noi opettajien työt on meinaan aivan kauheita.

        Ettei kirjoituksesi vaan olisi opettajien tekemä mainos tälle palstalle, sattuneesta syystä?

        Viestisi oli tarkoitettu minulle? Kyllä olen käynyt kyseisen koulun ja siksi sitä suosittelenkin henkilölle joka tahtoo saada oppia taideMAALAUKSESTA. Huom. nyt ei puhuta kuvittamisesta eikä kankaan julisteeksi nuolemisesta. Koulussa kyllä myös mm. piirretään mallia joka viikko.
        Tuskinpa minun tarvitsee täällä todistella omilla töilläni yhtään mitään, taikka koulun mainostaa itseään jossain suomi24:lla. Sinne kyllä riittää joka vuosi pyrkijöitä, ja moni halukas ja lahjakaskin ei valitettavasti pääse sisään.
        Puolestasi sinä voisit kertoa mikä opettajien töistä tekee "kauheita"?
        Huomautan vain että kyllä siellä opettaa päteviä ja menestyneitä taiteilijoita. Nimiä googlaamalla selviää.
        Mutta onneksi sinun ei tarvitse nimimerkistäsi päätellen kouluja käydä;)

      • _Eppu_

        "Olet siis käynyt koulun ja suosittelet sitä muillekin, silti et kehtaa näyttää omia teoksiasi ja esittää mitä siellä olet oppinut. Ei kuulosta kovinkaan hyvältä, ikävä kyllä. Jos minä olisin käynyt taidekoulun jonka katsoisin antaneen minulle valmiudet toimia kuvataiteilijana tai taidemaalarina, sekä kehuisin sitä julkisesti ja suosittelisin muillekin. Niin ilman muuta paras tae kehumisen tueksi, olisi ilolla esitellä mitä siellä opittiin. Koska et kuitenkaan tätä tee, niin juttusi motiivit jäävät pahasti pimentoon, eikä mainos kuulosta mitenkään vakuuttavalta."

        Taidatpa sittenkin puhua totta. Olet kertonut itse käyneesi tuon koulun ja toden totta, olet esitellyt täälläkin auliisti niitä omia töitäsi eikä tuo koulutus ainakaan niissä näy. Niin alokasmaista jälkeä että! Kaiken lisäksi ne ovat tyypillisiä aloittelijan "vahinkonaivistisia" jotka tuppaavat kiusallisesti hymyilyttämään niinkuin se Aukeallakin tällä hetkellä oleva. Sinulla on kova tarve päästä Hannu Karpoksi Hannu Karpon tilalle. Ne on kuule niin suuret kengät että sinä hukut niihin kokonaan.
        Kaiken kaikkiaan huvittavaa tuo sinun "suomen pelastajan" pyrkyryys ja huomionhakuisuus, heh mennä nyt maalaamaan eduskuntatalon edustalle muka pelastamaan suomea korruptiolta. Korkeintaan se herättää hilpeyttä ja hiukan sääliä kun tuloskin on tuollaista.

      • vapis

        Vapaa Taidekoulu oli siis kyseessa. Sekoitatkohan nyt johonkin muuhun laitokseen, Alfa artiin kenties? Ei nimittäin opettajat ja muu tietosi tunnu olevan oikein kohdallaan..
        opettajista ja muusta saa tietoa: vapaataidekoulu.fi

      • Perfect Painter
        _Eppu_ kirjoitti:

        ""Olet kertonut itse käyneesi tuon koulun""

        Mielestäni "oppilaitos" oli aivan surkea, mainosti itseeään jopa itse keksityllä ammattinimikkeellä, haaliakseen oppilaita. Minulla ei ole siitä mitään hyvää sanottavaa ja eikös se ole lasten kuvataidekoulusta lähtenyt??? Opettajia vain ei ole vaihdettu aikuisten opettajiin, siksi koulukin on lasten asteella.

        ""olet esitellyt täälläkin auliisti niitä omia töitäsi eikä tuo koulutus ainakaan niissä näy.""

        Siinä olet oikeassa, opettajilla ei kertakaikkiaan ollut mitään annettavaa Perfect Painterille, mutta kovastipa utelivat ja seurasivat työskentelyäni ja kuuntelivat tietojani taiteesta. Opettivat jopa minun jutuillani alempaa luokkaa.

        ""Niin alokasmaista jälkeä että! Kaiken lisäksi ne ovat tyypillisiä aloittelijan "vahinkonaivistisia" jotka tuppaavat kiusallisesti hymyilyttämään niinkuin se Aukeallakin tällä hetkellä oleva.""

        No mutta mitäpä ne sinun omat teoksesi ovat, niitä et ole esitellyt ollenkaan ja me molemmathan tiedämme syyn siihen. Vaikeatahan se on mestarin kanssa mitellä, muuten kuin nimimerkin suojassa piilosta.

        ""Sinulla on kova tarve päästä Hannu Karpoksi Hannu Karpon tilalle. Ne on kuule niin suuret kengät että sinä hukut niihin kokonaan.""

        En ole ostamassa karvahattua, enkä muutenkaan aio kalifiksi kalifin paikalle. Minulle riittää olla minä itseni, se on kaikista mielenkiintoisin ja hauskin osa.

        ""Kaiken kaikkiaan huvittavaa tuo sinun "suomen pelastajan" pyrkyryys ja huomionhakuisuus, heh mennä nyt maalaamaan eduskuntatalon edustalle muka pelastamaan suomea korruptiolta.""

        En ole pelastamassa ketään, otan vain kantaa maassamme vallitsevaan tilanteeseen. Se on sitä taiteilijan vapautta, johon minulla on laillinen oikeus. On tietenkin helppo dumata kenenkä tahansa teokset ja niiden tekomotiivit, ainakin nimimerkin suojasta ettei tarvitse ottaa vastuuta jutuistaan. Sillä rohkeudella ei ainakaan tuonne eduskuntatalon edustalle mennä maalaamaan ja kuten tiedämme ei edes teoksiaan esittelemään.

      • Perfect Painter
        vapis kirjoitti:

        Vapaa Taidekoulu oli siis kyseessa. Sekoitatkohan nyt johonkin muuhun laitokseen, Alfa artiin kenties? Ei nimittäin opettajat ja muu tietosi tunnu olevan oikein kohdallaan..
        opettajista ja muusta saa tietoa: vapaataidekoulu.fi

        Puhun siitä "koulusta" jonka nimimerkki Eppu mainitsee viestissään mihin olen vastannut. Katso tosta viestien esitystavasta ja klikkaa ensimmäisestä, niin näet kuka on vastannut ja mihin viestiin. Mutta kyseessä ei ehdottomasti ollut vapaa taidekoulu, sen opetuksesta tai opettajista en tiedä mitään, ei se ainakaan huonompi voi olla kuin Epun mainitsema.

      • vapis
        Perfect Painter kirjoitti:

        Ahaa, okei, pahoittelut sekaannuksesta.

      • _Eppu_
        Perfect Painter kirjoitti:

        ""Olet kertonut itse käyneesi tuon koulun""

        Mielestäni "oppilaitos" oli aivan surkea, mainosti itseeään jopa itse keksityllä ammattinimikkeellä, haaliakseen oppilaita. Minulla ei ole siitä mitään hyvää sanottavaa ja eikös se ole lasten kuvataidekoulusta lähtenyt??? Opettajia vain ei ole vaihdettu aikuisten opettajiin, siksi koulukin on lasten asteella.

        ""olet esitellyt täälläkin auliisti niitä omia töitäsi eikä tuo koulutus ainakaan niissä näy.""

        Siinä olet oikeassa, opettajilla ei kertakaikkiaan ollut mitään annettavaa Perfect Painterille, mutta kovastipa utelivat ja seurasivat työskentelyäni ja kuuntelivat tietojani taiteesta. Opettivat jopa minun jutuillani alempaa luokkaa.

        ""Niin alokasmaista jälkeä että! Kaiken lisäksi ne ovat tyypillisiä aloittelijan "vahinkonaivistisia" jotka tuppaavat kiusallisesti hymyilyttämään niinkuin se Aukeallakin tällä hetkellä oleva.""

        No mutta mitäpä ne sinun omat teoksesi ovat, niitä et ole esitellyt ollenkaan ja me molemmathan tiedämme syyn siihen. Vaikeatahan se on mestarin kanssa mitellä, muuten kuin nimimerkin suojassa piilosta.

        ""Sinulla on kova tarve päästä Hannu Karpoksi Hannu Karpon tilalle. Ne on kuule niin suuret kengät että sinä hukut niihin kokonaan.""

        En ole ostamassa karvahattua, enkä muutenkaan aio kalifiksi kalifin paikalle. Minulle riittää olla minä itseni, se on kaikista mielenkiintoisin ja hauskin osa.

        ""Kaiken kaikkiaan huvittavaa tuo sinun "suomen pelastajan" pyrkyryys ja huomionhakuisuus, heh mennä nyt maalaamaan eduskuntatalon edustalle muka pelastamaan suomea korruptiolta.""

        En ole pelastamassa ketään, otan vain kantaa maassamme vallitsevaan tilanteeseen. Se on sitä taiteilijan vapautta, johon minulla on laillinen oikeus. On tietenkin helppo dumata kenenkä tahansa teokset ja niiden tekomotiivit, ainakin nimimerkin suojasta ettei tarvitse ottaa vastuuta jutuistaan. Sillä rohkeudella ei ainakaan tuonne eduskuntatalon edustalle mennä maalaamaan ja kuten tiedämme ei edes teoksiaan esittelemään.

        Kysymys ei ole siitä haluanko mennä, ei myöskään siitä haluanko esitellä omia töitäni niin sinulle kuin kenellekään muulle näillä palstoilla. Minä en vain ole niin typerän julkisuushakuinen kuin sinä esimerkiksi.
        Myöskin tämän palstan perusidea on että täällä voi keskustella nimettömänä, onko se niin vaikea sinun ymmärtää? Jos olet tupeksinut itse niin että olet joutunut paljastamaan henkilöllisyytesi osoittaa vaan omaa henkistä kypsymättömyyttäsi ja sinua rassaa vitusti että muut täällä pystyvät vielä esiintymään anonyyminä sinun harmiksesi. Niin makaa kuin petaa hyvä mies! Olet harvinaisen yksinkertaisesti ajatteleva ihminen joka tekeytyy muka vielä taiteilijaksi. Juuri nuo työsi kuvastavat sitä naivistista ajattelutapaasi.
        Eikö sinun vain yksinkertaisesti kannata harkita vetäytymistä täältä kokonaan kun saat noin lujaa turpiin vähän jokaisessa postauksessa. Noudatat vain samoja tylsiä kaavoja noissa vastauksissasi ja ne ovat aina niin ennakolta arvattavissa. Yritä nyt edes niihin keksiä jotain uutta! Pistä vaikka tästä paremmaksi.

      • Perfeck Painter

        ""Kysymys ei ole siitä haluanko mennä,""

        Ei tietenkään, kyse on siitä uskallatko???

        ""ei myöskään siitä haluanko esitellä omia töitäni niin sinulle kuin kenellekään muulle näillä palstoilla.""

        Aivan samoin tässäkin siis on kyseessä uskalluksen puute.

        ""Minä en vain ole niin typerän julkisuushakuinen kuin sinä esimerkiksi.""

        Ai minusta tuntuu että sinä juuri haluat pitää minun julkisuuttani esillä täällä, koska olen muusta julkisuudesta kieltäytynyt. On hieman outoa väittää minua julkisuushakuiseksi, koska minulle on tarjottu julkisuutta useammastakin suunnasta, jopa televisiosta, mutta en ole ollut kiinnostunut.

        ""Myöskin tämän palstan perusidea on että täällä voi keskustella nimettömänä, onko se niin vaikea sinun ymmärtää?""

        No mutta miksi sitten kovasti keskustelet nimeltä tietämäsi taiteilijan kanssa mollaten häntä, siksikö että nimeltä tietämätöntähän on huono mollata. Ja nimimerkin suojasta on helppo huudella, kun huudoista ei tarvitse vastata. Reiluun peliinhän kuuluu samat säännöt molemmille, joten jos tiedät kirjoittajan, eikö silloin kuuluisi vastata ainakin hänelle omalla nimellä rohkeasti tai olla vastaamatta lainkaan???

        ""Jos olet tupeksinut itse niin että olet joutunut paljastamaan henkilöllisyytesi osoittaa vaan omaa henkistä kypsymättömyyttäsi ja sinua rassaa vitusti että muut täällä pystyvät vielä esiintymään anonyyminä sinun harmiksesi. Niin makaa kuin petaa hyvä mies!""

        No minä tulin palstalle tuossa hieman alempana olevan viestiketjun takia kaksi puolivuotta sitten, puolustamaan teostani. Väitettiin ettei sellaisia teoksia kuin minä maalaan, kukaan pysty käsin maalaamaan ja näitä väitteitä tehtiin useilla nettitaidepalstoilla. Mutta aivan kuten maalauksissanikin myös kirjoituksissani on niin persoonallinen ote ja tyyli, että jopa sinäkin ne tunnistat. Mites muuten ne sun työt, mitä niistä sanotaan???

        ""Olet harvinaisen yksinkertaisesti ajatteleva ihminen joka tekeytyy muka vielä taiteilijaksi. Juuri nuo työsi kuvastavat sitä naivistista ajattelutapaasi.""

        Ja sinun lahjasi viittaavat paljon enemmän mustamaalauksen mestariosaamiseen, kuin taidemaalauksen ja sitä osaamista kyllä rohkenet nimimerkin suojasta esitellä.

        ""Eikö sinun vain yksinkertaisesti kannata harkita vetäytymistä täältä kokonaan kun saat noin lujaa turpiin vähän jokaisessa postauksessa.""

        No mutta mitä sinä sitten tekisit ja minne asti perässäni juoksisit???

        ""Noudatat vain samoja tylsiä kaavoja noissa vastauksissasi ja ne ovat aina niin ennakolta arvattavissa. Yritä nyt edes niihin keksiä jotain uutta! Pistä vaikka tästä paremmaksi.""

        Sinua siis vaivaa alemmuuskompleksi huonommuudestasi jonka itsekin tiedostat ja siksi pyydät minua laittamaan paremmaksi. Yrität epäonnistuneesti kilpailla kanssani, kun et pysty tekemään sitä taiteellasi niin yrität mollaamalla nimimerkin suojassa. Kuvittelet jotenkin antavasi minulle turpiin ja kuitenkin joka kerta löydät itsesi makaamasta kanveesista tiedottomana ja alemmuuskompleksisi minua kohtaan vain kasvaa.

      • 'tuomari'
        Perfeck Painter kirjoitti:

        Miksi lainailet toisten tekstiä? Etkö todellakaan osaa muuta?
        Taas tuli turpaan ja lujaa!

    • vapis

      Taidekoulu keskittyy nimenomaan maalaamiseen. Koulusta valmistuu taidemaalariksi. Ensin on karsintakurssi, josta pääsee sisään n. 20 oppilasta. Sen jälkeen ensimmäisen vuoden jälkeen vielä karsiutuu n. puolet pois.
      Opinnot kestävät 4 vuotta.
      Suosittelen.

    • Artti

      Ilmeisesti ottavat ystävällisesti tutustumiskierrokselle. Voi siis nähdä millaista tekevät, kun käy paikan päällä katsomassa! Palstalla ei ole näyttelytilaa, joten on jotenkin epätaiteelista vaatia kirjoittajia esittelemään töitään. Taide vaatii myös aikaa ja tilaa. Kirjoittajien olisi parempi selata nuiden koulujen kotisivuja, jos sieltä löytyisi opiskelijoiden töitä.
      Erikoista on, että muutaman jutun jälkeen kirjopittelu menee epätaiteellisuuden puolelle. Aikaisemmin tuota oli n. 15 jutun jälkeen, mutta nyt on jo mennyt alle 10 kommentin. Jotenkin sairasta tuollainen.

      • Welho19

        Oon ollu 5v taidekoulus ja voin sanoo et:Älä mee sinne!Se on ihan karmee paikka hintakin on rapiat 100€Joten ja joudun vieläkin olemaan sielä tyhmässä koulussa koska tätini pitää sitä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      69
      3769
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2381
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2348
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2228
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      33
      1994
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1584
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1497
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1061
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      1012
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      929
    Aihe