Meni maku Pekka

Mäestä.

Olen arvostanut,ja pitänyt herras-miehenä B-3 tallin omistajaa,ja Asikaisen Valmentajaa Pekka Mäkeä. tätä taustaa vasten olen ihmetellyt hänen lausuntojaan Juho haapojasta. Ymmärrän uhoamisen ennen ottelua se kuuluu lajin luonteeseen,ja bisnekseen. mutta toisaalta niin tapaavat tehdä vain ottelijat,eivät valmentajat.

Jo yli puoli vuotta sitten mäki totesi: "Raskaaseen sarjaan on saatava todellinen mestari Rosberg on urheilija isolla U:lla" tarkoittaen samalla että Haapoja ei sitä ole. Muutama päivä ennen ottelua Mäki totesi: "Pidän ihmeenä jo sitä jos haapoja välttyy tyrmäykseltä ennen kuudetta erää". Kuinka kävi? Oli ihme että Rosberg kesti kuusi erää hän oli putoamisen partaalla toisessa,ja kolmannessa erässä. Myös Asikainen totesi matsin jälkeen että "tuomiosta voidaan olla myös toista mieltä"

Haapoja oli tavallaan auttamassa Mäen tallia (31.5.09 helsinki) Valujev-tsakajev mm-ottelussa joka peruuntui (Tsakajevin.c-hepat.) Haapoja oli valmis mäen pikahälytyksellä ottelemaan amerikkalaista (nimeä en muista) Mutta kuuluu maailmassa raskaansarjan kärki nimiin. Siinä ei päästy vaakaa pitemmälle,mutta tämä osoittaa Haapojan pelottomuuden, ei ole ihme että hän on kansan todellinen suosikki...näkyi olevan myös tamperelaisten. Tästä huolimatta Mäen käytös Haapojaa kohtaan on epäkorrektia....miksi ei muuten Helsingin iltaan Haapojan tilalle laitettu Rosbergia jos hän on mäen mielestä niin hyvä...vai pelottiko rosbergia?

Mutta ei ole ensimmäinen kerta.kun Mäki erehtyy...hän on viime aikoina myös erehtynyt Asikaisen viimeistely harjoituksissa.
Kun valmistautuminen titteli-otteluihin leirityksineen kestää 9-viikkoa, on viimeiseen asti treenattu liian kovaa,sen huomaa maallikkokin asikaisen jäykästä olemuksesta. hän sanoi punnituksessa "olen väsynyt"...siis päivää ennen matsia on väsynyt(EM-ottelu Suomessa 2008 syksyllä)...viimeiset päivät pitäisi levätä että myös hermosto palautuu...silloin asikaisen vaistoon perustuva nyrkkeily olisi parhaimmillaan.
Olen monen urheilijan kuullut sanovan kaksi viikkoa ennen arvokisoja..."enää ei voi muuta tehdä kuin pilata tulevat kisat"...luultavasti näin on Mäen valmentavan Asikaisen käynyt.
Tuli juttua paljon mutta tämä oli vain kirjoitettava.

51

1389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • edelliseen....

      Kun tärkein jäi sanomatta. Pitikö Rosberg saada mestariksi,kun kuuluu Mäen talliin...eihän se nyt sovi,että pienestä Ylihärmästä (3000 asukasta) tulee mies,ja voittaa...eli raha-kysymys Mäen tallille...onkin herännyt keskustelu,että kun on SM-titteli kyseessä pitäisi tuomarit olla ulkomailta...samoinhan kävi toiselle maaseudun-miehelle Reisjärven Myllylälle...tämä vie hyvin alkanutta ammattinyrkkeilyn arvostusta alaspäin Suomessa.

      • Luvunlaskija

        Otan kantaa tähän Myllyllän juttuun. Hän oli niin paljon parempi kuin Piispanen,että osalta tuomareista pitäisi ottaa kortti hyllylle.Hyvänen aika sentään. Asikaisesta:katsokaa varjonyrkkeilyä ja vetäkää johtopäätökset. Täys kipsi päällä,sanon minä .Ingopalloa,rentoutusta ja ennenkaikkea nopeusharjoitteita.

      • sama.,.,.
        Luvunlaskija kirjoitti:

        Otan kantaa tähän Myllyllän juttuun. Hän oli niin paljon parempi kuin Piispanen,että osalta tuomareista pitäisi ottaa kortti hyllylle.Hyvänen aika sentään. Asikaisesta:katsokaa varjonyrkkeilyä ja vetäkää johtopäätökset. Täys kipsi päällä,sanon minä .Ingopalloa,rentoutusta ja ennenkaikkea nopeusharjoitteita.

        Vastustaja tammikuun lopun ottelussa (usa,n Brewster) kun piti olla Haapojaa vastassa helsingissä viime toukokuun lopussa, mutta ei päästy vaakaa pidemmälle. Tulossa mielenkiintoinen matsi

      • nyt-.,
        sama.,.,. kirjoitti:

        Vastustaja tammikuun lopun ottelussa (usa,n Brewster) kun piti olla Haapojaa vastassa helsingissä viime toukokuun lopussa, mutta ei päästy vaakaa pidemmälle. Tulossa mielenkiintoinen matsi

        Mestaruus-vyö palautuu sinne mihin,se kuuluu Ylihärmään Haapojalle. Tuli se oikeus tätä kautta,kun sen puolueellisesti pari tuomaria vei. Ei hyvältä näytä Rosbergin kohdalla kun ei tahdo pärjätä doubattunakaan ja jos vielä tulee kilpailukielto,ei hyvältä näytä uran suhteen.

      • aloittaja-.,
        nyt-., kirjoitti:

        No nyt arvostus Pekka mäkeen palautui aika paljon,kun antoi robing-rosbergille potkut tallistaan. Ja tuskin enää erehtyy vähättelemään Haapojan kykyjä nyrkkeilijänä.

      • 3-dan
        aloittaja-., kirjoitti:

        Että palautui, totuus ei pala tulessakaan tässäkään asiassa. Rosbergin douppaus ei mestaruutta hänelle tuonut, päinvastoin. Kun otetaan kasvuhormonia, tulee hitaammaksi ja muutenkin jäykemmäksi, kun taas otteluissa vaaditaan herkkyyttä yms. Eli Haapoja sai vyön lahjaksi paremmaltaan. Jos Rosberg ei olisi erehtynyt douppaamaan itseään, Haapoja olisi melkoisella varmuudella löytänyt itsensä kanveesilta. Jos Haapoja ottaa vyön "lahjana" itselleen, menee vähäisinkin kunnioitus häntä kohtaan.

      • aloittaja-.,
        3-dan kirjoitti:

        Minä taas näen asian niin,että oikeus Haapojaa kohtaan tuli tätä kautta (vastustajan käry) kun pari tuomaria sen häneltä vei olemalla puolueellisia. Anssi Peräjoki näki selvästi Haapojan paremmaksi kolmen pisteen erolla.

      • .....
        3-dan kirjoitti:

        Että palautui, totuus ei pala tulessakaan tässäkään asiassa. Rosbergin douppaus ei mestaruutta hänelle tuonut, päinvastoin. Kun otetaan kasvuhormonia, tulee hitaammaksi ja muutenkin jäykemmäksi, kun taas otteluissa vaaditaan herkkyyttä yms. Eli Haapoja sai vyön lahjaksi paremmaltaan. Jos Rosberg ei olisi erehtynyt douppaamaan itseään, Haapoja olisi melkoisella varmuudella löytänyt itsensä kanveesilta. Jos Haapoja ottaa vyön "lahjana" itselleen, menee vähäisinkin kunnioitus häntä kohtaan.

        3 dania, asia on just noin.

      • tuntuu-.,
        ..... kirjoitti:

        3 dania, asia on just noin.

        Että teidän mielestä se on Haapojan vika,kun Rosberg kärähti.

      • 3 dan
        tuntuu-., kirjoitti:

        Että teidän mielestä se on Haapojan vika,kun Rosberg kärähti.

        Kukaan ole väittänyt, että se olisi Haapojan vika. Ikävää vain, että paremmin menestyvä nyrkkeilijä joutuu olemaan kehästä pois pitkän aikaa. Ärsyttää vaan kun itketään heti kun hävitään, eikä voida myöntää tappiota. Nyt sitten ollaan niin polleeta että hyvähän sen oli, ku oli doupattu. Totuus vaan on, että tuosta douppauksesta ei Rosbergille ollut mitään hyötyä kehässä, tekee jäykäksi ja hitaaksi. Näin ollen Rosberg antoi Haapojalle jopa tasoitusta tuossa ottelussa.

      • Ingo eli pistepallo
        3 dan kirjoitti:

        Ongelma tuon tallin "asukkailla" on juuri tuo hitaus. Rentous ja herkkyys täysin kateissa. Sieltä jäykkien hartioitten välistä on vaikea lyödä. Tulee mielee kipsiveistos.

      • näin-.,
        Ingo eli pistepallo kirjoitti:

        Kun on kovaa treenattu,ei kahteen viimmeiseen viikkoon tarvitse tehdä mitään,koska levossa kunto nousee,kun on harjoiteltu hyvin. silti Asikainenkin käy lenkillä vielä ottelu-päivän aamulla. Nukkuisi puoleen päivään niin olisi paljon parempi ,koska ottelu on yleensä noin kello 22 illalla. Väitän että mestaruudet on menetetetty viime päivien kovaan treeniin.

      • 6 dan
        näin-., kirjoitti:

        Hohoijaa, pavit. Kiivetkää takas puuhun.

      • 3 dan
        6 dan kirjoitti:

        Hohoijaa, pavit. Kiivetkää takas puuhun.

        Kannattais jo laskeutua sieltä.

      • ei olisi-.,
        3 dan kirjoitti:

        Kannattais jo laskeutua sieltä.

        Muutenkaan koskaan tullut mitään,koska on hidas,ja ennalta-arvattavissa. Hänen iso ja lihaksikas vartalonsa saa monet luulemaan,että hänellä olisi hyvä tulevaisuus nyrkkeilijänä. Tappioton lista Haapojaan asti johtui vain tosi heikoista vastustajista. Rosberg on heti vaikeuksissa,kun vastaan tulee kaveri joka lyö takaisin.

      • ..........
        Ingo eli pistepallo kirjoitti:

        Ongelma tuon tallin "asukkailla" on juuri tuo hitaus. Rentous ja herkkyys täysin kateissa. Sieltä jäykkien hartioitten välistä on vaikea lyödä. Tulee mielee kipsiveistos.

        "Ongelma tuon tallin "asukkailla" on juuri tuo hitaus. Rentous ja herkkyys täysin kateissa. Sieltä jäykkien hartioitten välistä on vaikea lyödä. Tulee mielee kipsiveistos."

        Totta muuten että sekä Asikainen että Rosberg kärsivät jäykkyydestä (jälkimmäinen enemmän). Asikaisella kyse varmaan lähinnä oman nyrkkeilytyylin kapea-alaisuudesta. Tuolla tallissa ei taideta pahemmin muuta harjoitella kuin perusboksausta. Rosbergilla kai sitten aina lihakset ihan pumpissa niin että jäykkyys tulee jo fyysisistä syistä, kumma ettei kukaan ole kertonut sille että kehonrakennus ei ole mikään nyrkkeilyn osa-alue...

      • Keskustelun aloittaj
        .......... kirjoitti:

        Sanot näin...
        Jos Haapoja ottaa vyön "lahjana" itselleen, menee vähäisinkin kunnioitus häntä kohtaan.
        ---------------------------------------------------------------------------------------------
        Olet siis sitä mieltä,että ei se haittaa vaikka douppaakin...nyt pitääkin vain Haapojan hävetä,eikä Rosbergin...ihme logiikkaa.

      • ihmetteliä
        Keskustelun aloittaj kirjoitti:

        mikähän siinä on että nyrkkeilysaleilla ei oteta mallia niistä jotka ovat luontaisia poksareita. ylermi-yliolka ja narukäsi-niilo ovat hyviä esimerkkejä luonnonlahjakkuukista joilta iskut lähtivät luontaisesti ja lujaa. ei sellaista kyyryssä nypläämistä kuin aminilla vaan iskut reilusti olan yli tai alhaalta niinkuin narukädellä. ottivat riskejä mutta voittivat aina. aminin nysvääminen on ikävää katseltavaa ja heti ottelun alussa tietää että turpiin tulee.

      • ......
        Keskustelun aloittaj kirjoitti:

        Sanot näin...
        Jos Haapoja ottaa vyön "lahjana" itselleen, menee vähäisinkin kunnioitus häntä kohtaan.
        ---------------------------------------------------------------------------------------------
        Olet siis sitä mieltä,että ei se haittaa vaikka douppaakin...nyt pitääkin vain Haapojan hävetä,eikä Rosbergin...ihme logiikkaa.

        Tuolta aiemmasta, Haapoja sai tasoitusta tuohon otteluun, douppausta en hyväksy, mutta jos Rosberg olisi ollut ilman aineita, voitto olisi ollut vielä selvemmein hänelle, nyt on kiva ottaa lahjavyö itselleen, itse en kehtaisi, enkä ainakaan pitäisi itseäni todellisena mestarina.

      • selitystä-.,
        ...... kirjoitti:

        Tottakai myös päinvastaisessa tapauksessa. jos Haapoja olisi voittanut matsin,ja sitten kärähtänyt,niin tottakai vyö Rosbergille,eihän siinä ole nokan koputtamista. Myös minä olisin sen hyväksynyt. Säännöt ovat sääntöjä, urheilija tietää etukäteen mitä tapahtuu jos käry käy.

        Sinulla on vinoutunut näkemys,eli ei se haittaa vaikka voitto tulisi vippas konsteilla.

        Älä nyt vain vastaa,että "en minäkään vippaskonsteja hyväksy...mutta kun se Haapoja sen vyön otti"

        Mene selittämään älyttömyyksiäsi Suomen ammatti-nyrkkeily liitolle.

      • ...--...
        selitystä-., kirjoitti:

        Rosberg ei olisi doupannut itseään, Haapoja olisi löytänyt itsensä kanveesilta. Sai vyön lahjana.

      • jos-.,
        ...--... kirjoitti:

        Rosberg ei olisi doupannut itseään, Haapoja olisi löytänyt itsensä kanveesilta. Sai vyön lahjana.

        Jos lehmällä olisi siivet se osaisi lentää...Oma vika,miksi oli niin tyhmä,että Douppasi ?

        Taitaa tulevaisuudessa Rosberg löytää itsensä kanveesilta useastikin,jos ei enää uskalla doupata,koska myös vastustajat kovenevat,jos huipulle aikoo.

      • .....
        jos-., kirjoitti:

        Jos lehmällä olisi siivet se osaisi lentää...Oma vika,miksi oli niin tyhmä,että Douppasi ?

        Taitaa tulevaisuudessa Rosberg löytää itsensä kanveesilta useastikin,jos ei enää uskalla doupata,koska myös vastustajat kovenevat,jos huipulle aikoo.

        On se, että Haapoja sai vyön lahjana.

      • asian-.,
        ..... kirjoitti:

        On se, että Haapoja sai vyön lahjana.

        Niin että nyt Haapoja sai sen joka olisi kuulunut heti ottelun jälkeen...tuli oikes tätä kaurtta kerrankin.....

      • ..,,..
        asian-., kirjoitti:

        Niin että nyt Haapoja sai sen joka olisi kuulunut heti ottelun jälkeen...tuli oikes tätä kaurtta kerrankin.....

        Oikes. Mielestäni tätä kaurtta tuli vääryys.

      • vääryyttä-.,
        ..,,.. kirjoitti:

        Oikes. Mielestäni tätä kaurtta tuli vääryys.

        Ei ole tapahtunut,kuin Rosbergin kiellettyjen aineiden käyttö...Onko vaikeutta mennä jakeluun?

      • -------
        vääryyttä-., kirjoitti:

        Ei ole tapahtunut,kuin Rosbergin kiellettyjen aineiden käyttö...Onko vaikeutta mennä jakeluun?

        Taas "riistettiin" oikealta mestarilta vyö. Onneksi Rosberg oli doupannut itsensä hitaaksi ja jäykäksi, muuten Haapojalle olisi todennäköisesti käynyt aika heikosti, eli tätä kautta huonompi tasoinen nyrkkeilijä sai tasoitusta. Tässä tavallaan annettiin mestaruusvyö Haapojalle lahjaksi.

      • selitystä-.,
        ------- kirjoitti:

        Pitkän kaavan mukaan...ei kai Rosberg ottaisi kiellettyjä,ellei niistä olisi apua? jos Haapoja,ei olisi saanut vyötä olisi tapahtunut kaksinkertainen vääryys...voitto dopingilla,ja tuomaripelillä.

      • yks vaan
        selitystä-., kirjoitti:

        Pitkän kaavan mukaan...ei kai Rosberg ottaisi kiellettyjä,ellei niistä olisi apua? jos Haapoja,ei olisi saanut vyötä olisi tapahtunut kaksinkertainen vääryys...voitto dopingilla,ja tuomaripelillä.

        tekee se douppaus hitaaksi ja jäykäksi kehässä,nythän täällä taas onkin kaikki parhaat tietäjä paikalla taitaa yhdelläkin olla oiken 3 dania LOL ottakaa ihan oikeesti selvää ennen kuin alatte jauhaa paskaa.....

      • H i d a s
        .......... kirjoitti:

        "Ongelma tuon tallin "asukkailla" on juuri tuo hitaus. Rentous ja herkkyys täysin kateissa. Sieltä jäykkien hartioitten välistä on vaikea lyödä. Tulee mielee kipsiveistos."

        Totta muuten että sekä Asikainen että Rosberg kärsivät jäykkyydestä (jälkimmäinen enemmän). Asikaisella kyse varmaan lähinnä oman nyrkkeilytyylin kapea-alaisuudesta. Tuolla tallissa ei taideta pahemmin muuta harjoitella kuin perusboksausta. Rosbergilla kai sitten aina lihakset ihan pumpissa niin että jäykkyys tulee jo fyysisistä syistä, kumma ettei kukaan ole kertonut sille että kehonrakennus ei ole mikään nyrkkeilyn osa-alue...

        Katsokaa Aminin varjonyrkkeilyä,ei sellaista jäykkyyttä ole kellään. Eurosportin illoissa kun katsoo kavereitten varjonyrkkeilyä,niin se on satakertaa rennonpaa.Harjoitusmenetelmiä löytyy aivan varmasti.Yksi on riittävä lepo.

      • !!!!!
        ------- kirjoitti:

        Taas "riistettiin" oikealta mestarilta vyö. Onneksi Rosberg oli doupannut itsensä hitaaksi ja jäykäksi, muuten Haapojalle olisi todennäköisesti käynyt aika heikosti, eli tätä kautta huonompi tasoinen nyrkkeilijä sai tasoitusta. Tässä tavallaan annettiin mestaruusvyö Haapojalle lahjaksi.

        On aina ollut riistäjien maa ja näköjään tulee olemaankin.

      • vielä-.,
        !!!!! kirjoitti:

        On aina ollut riistäjien maa ja näköjään tulee olemaankin.

        Vasemmisto aatettakin kehiin...nyt ymmärrän vinoutuneen arvomaailmasi...Tampere onkin aika punainen kaupunku.

      • !!!!!
        vielä-., kirjoitti:

        Vasemmisto aatettakin kehiin...nyt ymmärrän vinoutuneen arvomaailmasi...Tampere onkin aika punainen kaupunku.

        Varmaan kaupunki? No, ei siinä mitään. Mitäs pahaa siinä aatteessa olisi sen enempää kuin vihreässä tai "oranssissa". En todellakaan ole aatteen ajatuksella mukana, jos olisin, olisi se lähempänä porvari puoluetta. Itseni lisäksi, vaimo akateemisesti koulutettu, omakotitalo pääkaupunkiseudulla ja pari Saksalaista autoa pihalla jne. Eli, jos se on vinoutunutta arvomaailmaa, että esittää mielipiteensä paremmin pärjäävästä pugilistista, olkoon sitten niin. En jatka enää tätä kirjoittelua, jossa olen vain todennut, että Rosberg vain yksinkertaisesti oli parempi ja antoi jopa tasoitusta douppaamalla itsensä jäykäksi

      • näyttää-.,

        Kun Haapojan,ja Rosbergin ura on ohi olen varma,että Haapoja käy korkeammalla Euroopan listalla, koska on parempi nyrkkeilijä...nääs hitaat eivät pärjää. Älä anna Rosbergin ison koon hämätä itseäsi.

      • --.,.,-

        "Suomi on aina ollut riistäjien maa"...no eipä näy olevan sinunkaan kohdallasi.

      • Kanveeesi
        näin-., kirjoitti:

        Kun on kovaa treenattu,ei kahteen viimmeiseen viikkoon tarvitse tehdä mitään,koska levossa kunto nousee,kun on harjoiteltu hyvin. silti Asikainenkin käy lenkillä vielä ottelu-päivän aamulla. Nukkuisi puoleen päivään niin olisi paljon parempi ,koska ottelu on yleensä noin kello 22 illalla. Väitän että mestaruudet on menetetetty viime päivien kovaan treeniin.

        Sama nää villapipopelleilyt sais jättää väliin.

      • vastassa-.,
        H i d a s kirjoitti:

        Katsokaa Aminin varjonyrkkeilyä,ei sellaista jäykkyyttä ole kellään. Eurosportin illoissa kun katsoo kavereitten varjonyrkkeilyä,niin se on satakertaa rennonpaa.Harjoitusmenetelmiä löytyy aivan varmasti.Yksi on riittävä lepo.

        Haapavesi 6.3 taas kova vastus, romanialainen takana 14-tappioton ottelulista,ja 10.cm pitempi Haapojaa.
        Ei siis mitään ylipainoisia taksikuskeja,niin kuin olivat Rosbergin vastustajat Haapojaan asti.

      • KaRu.
        näyttää-., kirjoitti:

        Kun Haapojan,ja Rosbergin ura on ohi olen varma,että Haapoja käy korkeammalla Euroopan listalla, koska on parempi nyrkkeilijä...nääs hitaat eivät pärjää. Älä anna Rosbergin ison koon hämätä itseäsi.

        Olis aika mielenkiintoinen ottelu Haapoja-Helenius.

      • aloittaja-.,
        KaRu. kirjoitti:

        Olis aika mielenkiintoinen ottelu Haapoja-Helenius.

        Vaikka olen Haapojan kannattaja, niin kyllä Helenius olisi kovempi..niin veikkaisin.

      • Jäykkis.
        aloittaja-., kirjoitti:

        Vaikka olen Haapojan kannattaja, niin kyllä Helenius olisi kovempi..niin veikkaisin.

        Helenius on huomattavasti kovempi. Arvostan kuitenkin Haapojaa,kun on harjoitellut oikein eikä ole mennyt kipsipatsassysteemiin mukaan. Hitaan tekemiseen ei paljon taitoa tarvitse. Punttisalille ja kovaa treenaamista aina kilpailua edeltävään päivään asti.

      • Ingopallo
        Ingo eli pistepallo kirjoitti:

        Ongelma tuon tallin "asukkailla" on juuri tuo hitaus. Rentous ja herkkyys täysin kateissa. Sieltä jäykkien hartioitten välistä on vaikea lyödä. Tulee mielee kipsiveistos.

        Ensi Keskiviikkona nelonen pro-kanavalta,pitäisi käsittääkseni tulla helvatin hyvä matsi. Olen sen kerran nähnyt,vuosia sitten.
        Klo 22. juhlamokat esiin , pari dallaspullaa ja nauttimaan hyvästä matsista ilmaiskanavalta.

        Avustajan ohjeet: "lyö ja väistä".

        P.s. tarkastakaa,että matsi varmasti tulee.Välillä on ohjelmanmuutoksia,ainakin urheilukanavalla oli.

      • Hyvä ottelu!
        Ingopallo kirjoitti:

        Taitaa tulla se ottelu tänään.Ennen lähettyvivät nyrkkeilyä keskiviikkoisin.

    • ..--..

      Kun toi Haapoja sai tittelin lahjaksi Rosbergilta, toisaalta olen iloinen että rosberg oli doupannut itsensä hitaaksi, Haapojan ura oli sata varmasti loppunut tuon ottelun jälkeen, vaikka olisi jäänyt henkiinkin.

      • laihduttaa-.,

        Heavy gruiseriin,eli 90,6 kg...ja aikoo nousta euroopan huipulle, mutta puolustaa raskaassa sm-vyötä...Rosberg tulee saamaan turpaansa niin kuin eka kerrallakin (meni kaksi erää että,ei tiennyt mikä on menossa) eri asia viekö tuomarit mestaruuden niin kuin eka kerralla.

    • ......

      Katsoo tuota ottelua nauhalta, tulee väkisinkin mieleen, että Haapoja sai vyön "lahjaksi" Rosbergilta.

      • ei tehnyt-.,

        Muuta,kun pakitteli,ja sitoi....aivan uskomaton tuomari ratkaisu. Anssi Peräjoki näki oikein kolmen pisteen erolla Haapojan paremmaksi...mutta tuskin Rosberg tulee pärjäämään,se on nähty.

    • ^^^^^^

      Mä olisin Haapoja, mä palauttaisin vyön mestarille jolle se kuuluu, en kehtaisi lahjavyötä uumalleni laittaa.

      • jonkun-.,

        Pölvästin kanssa uudelleen aloitaa Haapoja-Rosberg..juupas...eipäs.

      • ..--..
        jonkun-., kirjoitti:

        Pölvästin kanssa uudelleen aloitaa Haapoja-Rosberg..juupas...eipäs.

        Mielestä Rosberg kärsi oikeusmurhan.

      • .......
        jonkun-., kirjoitti:

        Pölvästin kanssa uudelleen aloitaa Haapoja-Rosberg..juupas...eipäs.

        Musta tuntuu, että Rosbergilta riistettiin mestaruusvyö, niin paljon parempi hän kuitenkin oli, vaikka oli doupannut itsensä "jäykäksi" ja antoi täten hyvitystä vastustajalle.

      • mitä varten piti?
        ....... kirjoitti:

        Musta tuntuu, että Rosbergilta riistettiin mestaruusvyö, niin paljon parempi hän kuitenkin oli, vaikka oli doupannut itsensä "jäykäksi" ja antoi täten hyvitystä vastustajalle.

        Haapoja on rehti pohjalainen,ei kavahtanu edes Brewsteriä,Rosbergilla vissiin
        huono itseluottamus jonka takia piti ottaa doupinkia.
        Ihan oikein kun kärys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      74
      3787
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2393
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2348
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      61
      2238
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      33
      2004
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1594
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1497
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1071
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      1024
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      939
    Aihe