no nyt on mengelen meininki:

paaria, jo varattu

HS:n mukaan TE-ministeriön ohjeistaa työvoimavirkailijoita luokittelemaan työnhakijoita: Vaikeille tapauksille luokitus 0900, mikä tarkoittaa, että tähän ryhmään kuuluville ei anneta mitään palveluita, he ovat vain hakemassa päivärahoja.

No, minun kohdalla luokitus on ilmeisesti ollut sitten voimassa jo pitempään, enpä ole saanut mitään palveluita ja ilmoittautumassakin on pitänyt käydä neljän kuukauden välein tai harvemmin. Tämä on myös ohjeeseen kuuluva asia: 0900:ksi luokitellut, heitä ei edes kutsuta te-toimistoon tai haluta tavata liian usein.

Saako asianomainen työnhakija itse tietää tulleensa luokitelluksi 0900:ksi, ettei sitten turhaan hae edes koulutuspaikkoja työvoimavirkailijoitten naurettavana.

Entä siis se, että työvoimavirkailija tekee luokituksen! Niin, silloinhan se saattaa mennä ihan pärstäkertoimen mukaan tai kerran sanoo sille jotenkin pahasti tai sellaiseksi tulkittavalla äänenpainolla, niin 0900 tulee, kun virkailijaa ottaa pattiin joutua haukuttavaksi, tai silkkaa kiusaamistaan tai ilkeyttään pistää sen luokituksen. Kenen asiantuntijan (työvoimavirkailijaa en ainakaan minä koe asiantuntijaksi) lausuntoon perustuu luokitus 0900?

OLISI SIIS AIHEELLISTA ETTÄ SE LUOKITUS OLISI SITTEN TYÖNHAKIJAN ITSENSÄ TIEDOSSA! JA PERUSTEET!

Näin lähettää terveisiä, se jota te-toimisto ei ole auttanut tähänkään mennessä, tulee vaan Ecamin koulutustarjouksia........... Olen vaikea, sittenhän olen - vaadinko te:ltä jotain? Vaadinko itseltäni jotain?

JOOO; VAIKEA OLEN!

13

1020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...sillä on ?

      Juokseeko korvaus normaalilla tavalla, vaikka kuuluisikin tuohon 0900 -luokkaan ?

      Itse koulutettuna (DI) en mitään työkkärin palveluita edes kaipaa. Ainoa kaipaamani on

      a) palkallinen koulutusta vastaava työ ja sitä ei työkkäristä saa. Sitä osaan myös hakea ja koko ajan haenkin itse. tai...
      b) työttömyyskorvaus, jolla pysyn hengissä töitä etsiessäni.

      En näe mitään hyötyä työkkärin merkonomitätien kanssa seurustellakaan. Itse asiassa en haluakaan, sillä sen verran erikoista porukkaa nuo ovat.

      • sekavaa, jooo

        mutta mihin sitten tarvitaan koko TE-toimistoja. Saman tien voisi laittaa 0900 näille tädeille ja sedille itselleen.

        Onhan se aika loukkaavaa jos saa tietää olevansa luokiteltu paariaksi. Jos saa tietää siitä vahingossa, ei edes pystytä kertomaan suoraan, että joo sinä olet nyt sellainen mielenterveysongelmainen tai päihdeongelmainen, johon me ei kosketa paskasella tikullakaan. Niin, nimenomaan sellainen, sillä töissähän on jatkuvasti päihdeongelmaisia ja mielenterveysongelmaisia, joitten ansiosta aina joku joutuu kärsimään jopa siellä työpaikalla ja näitä helvetin kusipäitä sitten hyysätään ja paijataan ja suositaan ja kannustetaan siihen pahantekoonsa sen minkä keretään. Näille ei voi mitään! Psykopaatit!

        Viimeksi kun kävin tätiä katsomassa, niin mulle sanoi, kun olin hakenut kurssille jo siinä vaiheessa ihan omatoimisesti, niin tuota, esitteli siinä jotain diagrammaa tilanteestani, en tiedä miten se koneen taulukkolaskenta sen oli laatinut, mutta sen mukaan minä en ole vaarassa pitkäaikaistyöttömäksi joutua, ikänikään ei ole vielä kovin paha, vaikka kohta jo viittäkymppiä mennään, ja mitä kaikkea muuta siinä nyt olikaan. Olisi ollut kiva tietää mitä se kone otti huomioon: Senkö että ole jotain saanut hankittua työpaikkoja (itse) - nyt vaan on se tilanne, että tässä ympäristössä ei niitä paikkoja ole liiemmin, eli .... pitäisi vaihtaa maisemaa, no antakaa raha niin vaihdetaan, kun ei tässä ilmaiseksi sitäkään saa kukaan. Ja ottaako se kone sitten huomioon jonain faktorina sen, että se laskee kuinka monta työpaikkaa olisi tarjolla koko alalta - ai, menee ristiriitaiseksi, kun justiinsa kirjotit, että ei ole töitä - noo, sepä se, kun suppea osaaminen ei riitä jokaiseen paikkaan, vaikka kuinka sanotte, että kyllä töitä löytyy kun vaan hakee, no, valintakriteerit sitä on paikoissa aina ja sen suppean osaamisen taitajia löytyy toisista. Niin,että ei edes pystynyt selittämään mitä tekijöitä sen koneen laskennassa on käytetty!

        Niin, että riittääkö kantti sitten sanoa, että joo sulla on 0900 leima. Sinä olet täysi hullu tai alkoholisti!

        Ja entäs ne kusipäät, joille sitä leimaa ei koskaan tule, vaikka ne sen ansaitsisivat, ne jotka luovivat työpaikoilla taitavasti häiriköiden ja sortaen, leveitä perseitään keikutellen!

      • näin, jo varattu
        sekavaa, jooo kirjoitti:

        JOSTAIN SYYSTÄ HESARI ON NYT SITTEN PIILOTTANUT SEN UUTISEN MAKSULLISEN NETTILEHTENSÄ SISÄÄN! SAMOIN KUIN TEKI SENKIN UUTISEN, JOSSA KERTOI SATA-KOMITEAN ESITTÄVÄN ETTÄ STADI JAKAISI VUOKRA-ASUNTONSA ASUMISTUKEA SAAVILLE SEN SIJAAN, ETTÄ KÄYTTÄÄ NIITÄ HYVÄPALKKAISTEN ETUNA JA TYÖSUHDEASUNTOINA!

        LÖYTYVÄT TOKI PAPERILEHDESTÄ, VAAN NETISSÄ PISTETTY IKÄÄN KUIN PIILOON!

      • kirjoitettu lehdestä

        eivät enää saa työ- ja elinkeinotoimistoissa (TE-toimisto, entinen työvoimatoimisto) aktiivista palvelua.

        Työ- ja elinkeinoministeriö on ohjeessaan päättänyt, että TE-toimistot jakavat asiakkaat ryhmiin, joita palvellaan eritasoisesti. Erityisosaamista annetaan muun muassa maahanmuuttajille, kansainväliseen työnvälitykseen, koulutusneuvontaan, ammatinvalintaan ja urasuunnitteluun.
        Nämä palvelut myös keskitetään tiettyihin toimistoihin.

        Asiakaspalvelussa, julkisuudessa ja opasteissa "segmenteistä käytetään nimiä työnvälitys, koulutus ja osaamisen kehittäminen sekä työmarkkinavalmiuksien parantaminen", ministeriön ohjekirjeessä sanotaan.

        Ohjeen mukaan näiden ryhmien lisäksi TE-toimistojen asiakkaisiin luetaan ihmiset, joiden asiointi perustuu toimeentuloetuuden hakemiseen. Tähän ryhmään kuuluu myös asiakkaita, jotka eivät ole TE-toimiston keinoin autettavissa, esimerkiksi vaikeista päihde- tai mielenterveysongelmista kärsivät ja työkyvyttömät, joille ei ole kyetty löytämään muuta vaihtoehtoista toimeentuloa.

        Palvelujen ulkopuolelle suljettujen ihmisten papereihin merkitään numerokoodi 0900, mikä merkitsee, että nämä ihmiset on siirretty "lepäämään".

        "Näiden henkilöiden asiointi tulee pyrkiä järjestämään vähimmäisasiointina, mikäli edellyksiä työllistymiselle ei katsota olevan. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että myös näiden asiakkaiden tilannetta seurataan ja asiakkaan tilanteen mahdollisesti muuttuessa aktiivinen palvelu käynnistyy TE-toimistossa", osastopäällikkö Tuija Oivon ja työmarkkinaneuvos Marja Rantakaulion allekirjoittamassa ministeriön ohjeessa sanotaan.

        Rantakaulion mukaan ohjetta tehtäessä mietittiin, onko teksti pahasti sanottu, mutta tähän päädyttiin yhteistuumin.

        TE-toimistot työskentelevät kovan paineen alla, Rantakaulio sanoo. "Olisi vedetty matto henkilöstön alta, ellei tähän asiaan olisi otettu kantaa."

        Rantakaulion mukaan on realismia todeta, että kaikkia ihmisiä ei saada työllistetyksi ihmisistä itsestään johtuvista syistä. Koska heille ei ole löydetty muuta vaihtoehtoista toimeentuloa, he ovat TE-toimistojen asiakkaita.

        "Tämä ohje ei poikkea paljon siitä, miten on aiemmin toimittu."

        Rantakaulio muistuttaa, että TE-toimistot ovat tehneet asiakkaistaan arvion, jonka perusteella jo nähtiin joukko ihmisiä, joka on vaikea tai mahdoton työllistää.

        Asiakkaan kohtalo ratkaistaan TE-toimiston tekemässä alkukartoituksessa. Siinä tunnistetaan ja määritellään mihin asiakasryhmään ihminen kuuluu ja minkälaisia palveluita hän saa.

        Työ- ja elinkeinoministeriön julkistamassa lakiehdotuksessa hallitus esittää, että työ- ja elinkeinotoimiston tulisi arvioida työnhakijan palvelutarve ja laatu kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta."

        HS Kotimaa 23.12.2009 Riitta Vainio

      • kirjoitettu lehdestä
        kirjoitettu lehdestä kirjoitti:

        "Kuulotaapa tylyltä"

        Mielenterveystyön tekijät vaativat korvaavaa palvelua.

        Lappeenranta. "Ensimmäinen ajatus on, että kuulostaapa tylyltä", sanoo johtava sosiaalityöntekijä Leena Virsu Lappeenrannan A-klinikalta.

        Mielenterveys- ja päihdetyötä Lappeenrannassa tekevien piirissä työ- ja elinkeinoministeriön ohje herättää kummastusta. Leena Virsun mielestä uudesta ohjeesta syntyyy vaikutelma, että vakavista ongelmista kärsivät olisivat kakkosluokan kansalaisia.
        "Ihmisten luokittelu ei mielestäni saisi olla julkisen palvelun tuottajan näkökulma", hän sanoo.

        Ohje myös herätää kysymyksen siitä, mihin vakavien ongelmien raja vedetään.

        Mielenterveyspalvelujen johtaja Timo Salmisaari toteaa, että suurella osalla ihmisistä on elämässään mielenterveysongelmia. Missä kohtaa ihminen pitää siirtää "vähimmäisasioinnin" piiriin?
        "Suuri osa mielenterveysongelmista paranee", Salmisaari huomauttaa.

        Salmisaari ei tyrmää muutosta, sillä päihteiden ja mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevat eivät välttämättä hyödy työ- ja elinkeinotoimistojen palveluista samoin kuin muut.
        Hän kuitenkin huomauttaa, että tilalle pitäisi tarjota jotakin muuta. "Linjaus olisi perusteltu silloin, jos siihen sisältyy se, että heidät ohjataan johonkin muualle", hän kertoo.
        "Heitä ei saa jättää pulaan", Salmisaari sanoo.

        Vaikeasti työllistyviä on ohjattu viime vuosina työvoiman palvelukeskuksiin, joissa työelämään paluuseen yritetään antaa pehmeä lasku.
        Lappeenrannassa palvelukeskuksesta on saatu hyviä kokemuksia."

        HS 23.12.2009 Kotimaa, Juhani Saarinen

      • dhöghföghdfgödhfgö

        sillä päihteiden ja mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevat

        Huomatkaa sana JA. Siis ei TAI. No siinä vasta vaikea on kun on kummatkin.

      • ...työllistyvä...
        kirjoitettu lehdestä kirjoitti:

        eivät enää saa työ- ja elinkeinotoimistoissa (TE-toimisto, entinen työvoimatoimisto) aktiivista palvelua.

        Työ- ja elinkeinoministeriö on ohjeessaan päättänyt, että TE-toimistot jakavat asiakkaat ryhmiin, joita palvellaan eritasoisesti. Erityisosaamista annetaan muun muassa maahanmuuttajille, kansainväliseen työnvälitykseen, koulutusneuvontaan, ammatinvalintaan ja urasuunnitteluun.
        Nämä palvelut myös keskitetään tiettyihin toimistoihin.

        Asiakaspalvelussa, julkisuudessa ja opasteissa "segmenteistä käytetään nimiä työnvälitys, koulutus ja osaamisen kehittäminen sekä työmarkkinavalmiuksien parantaminen", ministeriön ohjekirjeessä sanotaan.

        Ohjeen mukaan näiden ryhmien lisäksi TE-toimistojen asiakkaisiin luetaan ihmiset, joiden asiointi perustuu toimeentuloetuuden hakemiseen. Tähän ryhmään kuuluu myös asiakkaita, jotka eivät ole TE-toimiston keinoin autettavissa, esimerkiksi vaikeista päihde- tai mielenterveysongelmista kärsivät ja työkyvyttömät, joille ei ole kyetty löytämään muuta vaihtoehtoista toimeentuloa.

        Palvelujen ulkopuolelle suljettujen ihmisten papereihin merkitään numerokoodi 0900, mikä merkitsee, että nämä ihmiset on siirretty "lepäämään".

        "Näiden henkilöiden asiointi tulee pyrkiä järjestämään vähimmäisasiointina, mikäli edellyksiä työllistymiselle ei katsota olevan. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että myös näiden asiakkaiden tilannetta seurataan ja asiakkaan tilanteen mahdollisesti muuttuessa aktiivinen palvelu käynnistyy TE-toimistossa", osastopäällikkö Tuija Oivon ja työmarkkinaneuvos Marja Rantakaulion allekirjoittamassa ministeriön ohjeessa sanotaan.

        Rantakaulion mukaan ohjetta tehtäessä mietittiin, onko teksti pahasti sanottu, mutta tähän päädyttiin yhteistuumin.

        TE-toimistot työskentelevät kovan paineen alla, Rantakaulio sanoo. "Olisi vedetty matto henkilöstön alta, ellei tähän asiaan olisi otettu kantaa."

        Rantakaulion mukaan on realismia todeta, että kaikkia ihmisiä ei saada työllistetyksi ihmisistä itsestään johtuvista syistä. Koska heille ei ole löydetty muuta vaihtoehtoista toimeentuloa, he ovat TE-toimistojen asiakkaita.

        "Tämä ohje ei poikkea paljon siitä, miten on aiemmin toimittu."

        Rantakaulio muistuttaa, että TE-toimistot ovat tehneet asiakkaistaan arvion, jonka perusteella jo nähtiin joukko ihmisiä, joka on vaikea tai mahdoton työllistää.

        Asiakkaan kohtalo ratkaistaan TE-toimiston tekemässä alkukartoituksessa. Siinä tunnistetaan ja määritellään mihin asiakasryhmään ihminen kuuluu ja minkälaisia palveluita hän saa.

        Työ- ja elinkeinoministeriön julkistamassa lakiehdotuksessa hallitus esittää, että työ- ja elinkeinotoimiston tulisi arvioida työnhakijan palvelutarve ja laatu kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta."

        HS Kotimaa 23.12.2009 Riitta Vainio

        Pitkä ura teollisuudessa, pääosin johtotehtävissä. Akateeminen koulutus (DI), myös insinööri aikaisemmin.

        Työvoimatoimiston papereissa "erittäin aktiivinen" työnhakija. Töitä ei vain kohdalle satu, koskaan ei ole profiili sattunut olemaan juuri oikea tehtävään. Hopeamitaleita kaapissa pitkä rivi.

        Työkkäristä erikoispalveluna "keskustelemaan" työpsykologien (työvoimakouluttajaorganisaatio) kanssa tulevaisuudesta. Lopputulos: Kädet pystyyn. Emme voi täällä tehdä yhtään mitään hyväksesi. Raitis, positiivinen, rationaalinen mies, ei masennusta, pitkäjänteinen, hyvä koulutus, erittäin vahva työkokemus, itsetunto kohdallaan, kova tulevaisuuden tavoitetaso ja erittäin aktiivinen.

        Emme me voi täällä mitään sille, että et pääse töihin.

        Niin että 0900 sitten vai?

      • 23

        Ohjeen mukaan näiden ryhmien lisäksi TE-toimistojen asiakkaisiin luetaan ihmiset, joiden asiointi perustuu toimeentuloetuuden hakemiseen. Tähän ryhmään kuuluu myös asiakkaita, jotka eivät ole TE-toimiston keinoin autettavissa

        EIKÖHÄN 99% TYÖKKÄRIN ASIAKKAISTA OLE SIELLÄ PÄIVÄRAHOJEN TAKIA,

      • 0900
        23 kirjoitti:

        myös peruste 0900 luokitukselle. ävin pitkän kamppailun päästä palkkatukityöhön olin jo itse hommannut sopivan paikan. Virkailija vain nyrpisti nenäänsä ja snoi että nyt on ain niin että vain alle 30 vuotiaat pääsevät palkkatukeen. Tiesin että se on valhe koska tulevalla työpaikalla on jatkuvasti eri-ikäisiä ja -kuntoisia työntekijöitä.Mutta varmaan mun paperissa luki hankala ja vetoaa lakeihin ym selvä 0900.

        Ei muuten olisi niin paha tuo luokitus jos vain työkkärikorvaus olisi riittävä ja samalla saisi tehdä pienmuotoista duunia tai vaikkapa olla yrittäjänä rauhassa. Mutta sehän olisi kansalaispalkka ja se on ruma sana eikä sellaista voi suvaita tähän kontrolliyhteiskuntaan.

      • hdsöshggöfhdföghö
        ...työllistyvä... kirjoitti:

        Pitkä ura teollisuudessa, pääosin johtotehtävissä. Akateeminen koulutus (DI), myös insinööri aikaisemmin.

        Työvoimatoimiston papereissa "erittäin aktiivinen" työnhakija. Töitä ei vain kohdalle satu, koskaan ei ole profiili sattunut olemaan juuri oikea tehtävään. Hopeamitaleita kaapissa pitkä rivi.

        Työkkäristä erikoispalveluna "keskustelemaan" työpsykologien (työvoimakouluttajaorganisaatio) kanssa tulevaisuudesta. Lopputulos: Kädet pystyyn. Emme voi täällä tehdä yhtään mitään hyväksesi. Raitis, positiivinen, rationaalinen mies, ei masennusta, pitkäjänteinen, hyvä koulutus, erittäin vahva työkokemus, itsetunto kohdallaan, kova tulevaisuuden tavoitetaso ja erittäin aktiivinen.

        Emme me voi täällä mitään sille, että et pääse töihin.

        Niin että 0900 sitten vai?

        ole niitä, joita pitäisi auttaa urasuunnittelussa ja jatkokoulutuksessa ynnä muussa. Kaikki tuo urasuunnitteluun panostaminen ja paneutuminen ynnä muu, sehän viittaa vain siihen, että akateemiset ne on jotka saavat apua, sääliä ynnä muuta!

      • ??????????????
        hdsöshggöfhdföghö kirjoitti:

        ole niitä, joita pitäisi auttaa urasuunnittelussa ja jatkokoulutuksessa ynnä muussa. Kaikki tuo urasuunnitteluun panostaminen ja paneutuminen ynnä muu, sehän viittaa vain siihen, että akateemiset ne on jotka saavat apua, sääliä ynnä muuta!

        mitenkäs se sanoikaan, että ajattelivat työvoimavirkailijoita - ahaa, onko mahdollisesti jossain laissa tulossa jotain velvoitteita työvoimavirkailijoille, niin varautuvat jo näin, että 0900 otsaan niskuroiville, valittajille, arvostelijoille, kiittämättömille jne.

    • Kerstin

      Mielestäni Timo Salmisaaresta voi todeta suomalaisen kirjailijan sanoin, että on vain näköalakysymys, kummalla puolella pöytää hän istuu.

    • Linda

      Joo...!

      Joitakuita vetää psykiatrin ammattiin sen tarjoama mahdollisuus vallankäyttöön. Potilaat ovat niitä, jotka tulevat sen huomaamaan.
      Psykiatrin on pakko olla empaattinen ja viisas.
      Sehän on miesvaltainen ala, ja tavallaan Sofi Oksasta mukaillen voisi ajatella, että kun suomalainen mies ei enää 2000-luvulla saa suomalaista naista muuten kuriin, niin niitä on joko pakko lyödä tai psykiatrina heille on mahdollisuus tehdä mitä tahansa. Potilasvahinkoja ei korvata. Joten onnea Itä-Suomeen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7594
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      125
      3012
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1854
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      66
      1696
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1522
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1472
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe