Onhan niin, että kaikki kiinteistövälittäjät ovat huijareita ja välistävetäjiä. Jos kukaan on ikinä joutunut tekemisiin moisen rupusakin kanssa varmaankin tämän huomaavat. Itseasiassa mielestäni parempi nimitys olisi kiinteistöhuijari. Nämä kaverit puhuvat sontaa molempiin suuntiin, sekä ostajalle että myyjälle kunhan vain saavat palkkionsa. Mutta: tällekin rupusakille pitää saada vastuullisuus osaksi ammattia. Nythän on niin, että kun kiinteistö on myyty niin mitään vastuuta ei jää välittäjälle, vaikka puhuisikin p*skaa joka käänteessä. Yleisesti ottaen ko. alalle hakeutuvat rupusakin edustajat, jotka ei mistään muualta töitä saa, seuraava porras alaspäin on enää ovelta ovelle pölynimurikauppias. :-) Myykää ihmiset itse asuntonne, eipä ole vaikeaa, ja eipä tarvitse moisia kerjäläisiä elättää ja nekin joutuvat itselleen hommaamaan ihan oikean ammatin.
Kiinteistövälittäjä, osa III
48
1978
Vastaukset
- Näin on käynyt
Ja toimintahan jatkuu kiivain kaupankaynnein ja rottinkirinnoin. Kohteethan revitään käsistä, niin kuin on viimeisen vuoden kuluessa nähty.
Jututhan on kuin Ghaddafilla, jota kansa rakastaa. - kaupankäynnein kiiva
Nähty on. Laskiko kukaan, montako kauppaa tuli? Kuinka pitkällä myyntiajalla?
- No heh heh
Kyllä nyt olisi syytä tuo kyseenalaista kunniaa saanut nimi haudata kauhakuormaajalla kivikkoon. Vaan taaplaapa frouva taas tyylillänsä. Kuvittelee kai olevansa fiksu.
- toimintakielto
Mitä merkitsee tuo liiketoimintakielto? Täällä siitä oli kommentti, joka näyttää johonkin hävinneen.
Eli nyt on mukavasti luppoaikaa ja rouva istuskelee kotona persiillänsä palstoja sensuroimassa! Pystyykö vielä ennen linnaan menoa muuta tekemään? - Linna odottaa
Aivan. Kaupankäynnein kiivain ja kiirettä pitää. Tämän kun on se ammattitaitoisin ja kaunein, niinhän "tukijoukot" väittivät. Eihän poloiset ihmiset ilman palveluitaan pärjää millään.
Ansiolistaan voisi lisätä vielä huolimattomuuden. Sitähän puolustus yritti oikeudessa tolkuttaa. Että ihan vaan huolimaton oli muutaman vuoden ajan...
Eukkohan voi putiikissaan peukaloita pyöritellä, pointti on se, löytyykö asiakkaita. Jokainen tekee, miten lystää. Minä en rikollisten kanssa asioi.
Eikös muuten porsaanreikien etsiminen kulje ihan suvussa?- Motto:)
Lakimiehin ja lausunnoin hoidetaan asia kuin asia.
Eikö lakimiehet palkata porsaanreikiä etsimään?
- porsass
Siinä voi porsaansa reikää ihailla. Ostajat äänestää jaloillansa.
- Periaatteen mies
Nähtäväksi jää. Mielenkiintoista tämä on seurata.
- reikää on
no kyllä on porsaalla REIKÄ!
- Rouvalogiikkaa
Ei taida olla ostajista tunkua rouvien työpäiviä häiritsemään. Jää hyvästi aikaa kahvikupposta kallistellen panna palstoja sensuuriin. Niinhän se on maine puhdistettu ja kiiltää kun läkkipelti. Rikoksia ja rötöksiä ei muista kukaan.
- Sopu säilyy
Ei ennätä ehkä tulemaan toimeentulo-ongelmia, kun toinen lähtee kohta lusimaan. Linnasta käsin ei paljon pomotella.
- Luristi
Nythän poika tempun teit! Pyydä äkkiää poistoa, ei toisen nimellä saa kirjoittaa.
- liian vaikiata
Jokohan meni kaupaksi tuo Styypsundi, kun sitä koskevia kommentteja poistettu?
- hyvällä autolla
Onkohan kovin kivaa löysässä hirressä odottaa lopullista niittiä linnatuomioon?
- ihme & kumma
Moni tuota kyselee, mutta kuka tietäisi vastauksen? Onneksi voivat asiakkaat äänestää jaloillaan. Ei ole välittäjistä puutetta Porvoossa.
- ihmettelen vain
Niin - liiketoimintakielto astunut voimaan ja poliisi vie kämppänsä sinne myyntiin...
- valinnat
Polliisi tuon kai hyvin tietää virkansa puolesta, mitenkä porsaanreiästä lakia rikkomatta paskotaan.
Hyviä kauppoja vaan pitkin hinnoin ja lyhkäsin myyntiajoin! - hyvä sydän?
Saattoi olla pelkkä huuli tuo poliisin asuntomyynti, mutta pikkuinen kommentti siihen kuitenkin. Alkaisikohan hyväsydäminen poliisi jossoin vaiheessa sääliä rikollista?
- tulevaisuus turvattu
Vartti-lehti kertoi nimet mainiten, että tietty rakentaja, joka on tietyn kiinteistövälittäjän veli, on ostanut Wilenin telakan tontin hintaan 800 000 euroa. Asuntokäyttöön siis telakka ja vahän rimaa kun naulaa seinänrakoihin, niin hyvä tulee. Siinäpä myytävää välittäjäsiskolle!
Nuo nimethän ovat tällä palstalla kuin häpeällinen kirosana ja kommentti menee heti poistoon. Vaikka lehdet ovat nimet kertoneet jo moneen kertaan, niin kuin yrittäjien osalta pitääkin.- Hotellin omistaja
Porvoossa Porvoon lait ??
Niin kauppa jatkuu, toiminta pyörii - eipä väliä oikeuden antamista tuomioista - ei Porvoossa. Käsittämätöntä ja hävettävää.
Helppoa tuo rikastuminen ; hyi hyi noin ei saa tehdä..........ja sitten takaisin duuniin kepulikonsteilla saadut omaisuudet pohjana. Kuka niistä ehdollisista rangaistuksista välittää...........tai sakoista. - herää kysymys
En ole huomannut Uusimaan kertoneen tästä, vaikka Wilenin telakan kohtaloa on muuten seurattu. Miksi?
- lehteen painettua
herää kysymys kirjoitti:
En ole huomannut Uusimaan kertoneen tästä, vaikka Wilenin telakan kohtaloa on muuten seurattu. Miksi?
Onhan se lehti juuri tänäänkin kommentoinut kiinteistöjen ja asuntojen hinnoista Porvoossa, siellä kaikki välittäjät vannoivat kuin yhteen ääneen että kauppa käy vaikka tuntuu samat asunnot pyörivän eri välittäjillä, muutaman kympin halvemmalla, kun ensimmäinen on asunnon hinnoitellut niin pieleen, ei enää oikeaa hintaa löydä muutkaan. Jos asunto ei mene kahdessa viikossa niin sen myynti sitten saattaa hieman venyä, taitaa oranssilla hieman olla venyneet nuo myyntiajat, kun voi maallikkokin katsoa myyntisivuilta, että kaikki unigue kohteet ovat olleet lähes 1,5 -2 vuotta myytävänä- kesällä talvikuvilla ja talvella kesäkuvilla- kun ei viitsitä mitään tehdä kohteiden eteen, kun kerran ollaan listoille saatu tai sitten että 40 esittelyä viikossa voihan niitä olla vaikka sata jos mitään ei saada myytyä- hyvin oli hiljaista maanantain näytöissä- kun kiertelin asuntoja katsomassa. Siis hinnoittelu kohdalleen- niin kauppakin mahdollisesti alkaa käymään...
- herää kysymys)
lehteen painettua kirjoitti:

Minä tarkoitin siis tuota Wilenin telakan kauppaa. Sen osti Vartissa olleen tiedon mukaan tämän linnatuomion sekä liiketoimintakiellon saaneen asuntovälittäjän ehdollisen linnatuomion saanut veli. Siitä on Uusimaa ollut hipihiljaa.
- hipihiljaa miksikö
herää kysymys) kirjoitti:
Minä tarkoitin siis tuota Wilenin telakan kauppaa. Sen osti Vartissa olleen tiedon mukaan tämän linnatuomion sekä liiketoimintakiellon saaneen asuntovälittäjän ehdollisen linnatuomion saanut veli. Siitä on Uusimaa ollut hipihiljaa.
Miksi tässä tarvitsee herätä kysymyksiä, nyt voi taas sanoa että ei eipä kannata uskoa painettuun sanaan, ei kyseistä telakkaa ole kukaan ostanut eikä kaiketi ole telakka edes ollut myytävänä, varmaankin kyseiset henkilöt senkin ostaisivat. Kaupungin järjestämässä tonttien tarjouskilpailussa kaksi rakennusliikettä on saanut ostaa kaupungilta tonttimaata korkeimmilla tarjouksilla Länsirannalta, joten mitä ihmeen kirjoittelua siinä tarvitsee paikallislehdissä olla- saisi mennä Vartin pääjornealisti ensin oppiin eikä kirjoittele sulkakynällä mitä sattuu ja asian vierestä.
- jornealisti
hipihiljaa miksikö kirjoitti:

Todella huolestuttavaa on, että Länsirannaltakin menee tontteja kovin arveluttavaa jälkea tekeville timpermanneille. Tähän saakka ovat isot rakennusfirmat onnistyneet pitämään yhtenäisen linjan arkkitehtuurissa. Toivottavasti asioita joku valvoo, muuten on odotettavissa ympäristöä raiskaavaa rakentamista.
- kyläkauppias
Liiketoimintakielto tuli vaan välittäjäsiskolle samoin kuin ehdoton linnatuomio, jota nyt sitten hovissa kaikin konstein yritetään muuttaa. Ja liiketoimintahan sujuu, heh-heh...
Velimies sai ehdollista, mutta pitikö jotain korvauksia maksaa, siitä ei taidettu lehdissä kertoa?- Metkuli Mamma
Juu, ja sisko on myös ÄITI !! Hmmm, tässä toinen vain miettii kuka petaa lapsilleen moiset ohjeet ja mallit.............Toisaalta, rikkaana on parempi porskuttaa...........
Jo kauan sitten sanottiin, että on parempi itkeä Mersun kuin Ladan takapenkillä - totta varmasti. Hyvät mallit ja tulevaisuus kaikille ; wau ! - Vailla omaatuntoa
Metkuli Mamma kirjoitti:
Juu, ja sisko on myös ÄITI !! Hmmm, tässä toinen vain miettii kuka petaa lapsilleen moiset ohjeet ja mallit.............Toisaalta, rikkaana on parempi porskuttaa...........
Jo kauan sitten sanottiin, että on parempi itkeä Mersun kuin Ladan takapenkillä - totta varmasti. Hyvät mallit ja tulevaisuus kaikille ; wau !Taitaa tulla itku vasta sitten, kun mersukin viedään perseen alta pois.
- Rainetar
No eikö se ollut se veli joka sain Länsirannalta tontit kaupungilta, ehkä ne ovat ne korvaukset.
- onnillinen
Niin, kivusta ja särystä ja maineen menetyksestä!
- asuntotarjonta
Liiketoimintakielto on sen verran purrut, että myyntiin saadut "arvoasunnot" on muuttuneet aika vaatimattomiin lääviin. Ja kun niitäkin on vain muutama, niin tiukkaa tekee niillä ansioilla pitää pystyssä kokonainen (ilman kunnon tuloja) oleva perhe ja maksaa siihen vielä pakollinen ulkopuolinen työntekijä. Ihmettelen, ettei jo luovuta.
- kiähkiäh
Totta turiset. Katselin listaa myytävistä, kyllä on mennyt heikoksi.
Järkevä asunnonmyyjä katselee kyllä toista rehellistä välittäjää.
Onneksi sillä on tuomion saanut velipoika joka edelleen luottaa siskoonsa.
- velipoika pykää
Kolmen vuoden päästä on taas mitä myydä ja siskokin jo vapaalla jalalla.
- elanto
Tuollapa joutaa sisko hääräilemään kuoharia kaatelemassa Onnin teatteriväelle. Ilmeisesti ei ole lapsista pärjääjiksi edes kuppilanpidossa, kun täytyy muorin hihat kääräistä ja ihmisten silmätikuksi sinne vääntäytyä.Toivottavasti edes pikkuisen kassa kilisee.
Sanotaan, että monet syövät huoliinsa ja entisestäänkin pönäköityneemmältä mamma nykyisin näyttää. Trikoo on riskillä ruma niinkuin tiedetään. Ei auta, vaikka olisi mustakin. No, edessä on todennäköisesti vähän laihemmat päivät... - onnenkantamoinen1
Katsokaa mainostamistaan UM:ssa. Myydystä luukusta valtaisa kuva ja päällä kyltti: Ostotarjous hyväksytty. Näin varmaan seuraavat neljä viikkoa ja luodaan valheellista mielikuvaa tehokkaasta myyjästä. Kusetettavina näyttää pitävän ostajakuntaa edelleenkin.
- Vesku1952_
On muuten töykein ja itsekkäin akka johon olen koskaan törmännyt, käytöstavat täysin hukassa. Ei mitään sympatioita että joutuu kivensisään..
- Outolempi:)
Kiven sisällä ehkä jotakin oppii semmoinenkin luonnon oikku, jolle normaalit tavat ja elämisen arvot menevät yli hilseen. Toivoa sopii. Ja sympatiota? Phah!!!
- Bessimisti
Jos ei mitään opikaan, niin onpahan hetken poissa silmistä!
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole232269Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi782206Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422081Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561464- 741376
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?66915Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9797- 52763
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi34760