Asumme nykyään muualla ja kävimme joulun aikaan Sokoksella. Mieleen tulee ennemminkin kirpputori kuin ns. ylihinnoiteltu "arvostettu" kauppa. Aivan järkyttävän paljon tavaraa sekä ylhäällä että alhaalla. Myyjät kuvittelevat olevan hienossa kaupassa töissä, vaikka totuus on Porvoossa aivan muu...
Miksi pieneen pinta-alaan täytyy tunkea noin tajuttomasti tavaraa. Sokos vaikuttaisi paljon laadukkaammalta kaupalta, jos karsittaisiin tavaramäärää vähintään puolella. Ei kaikkea tarvitse olla myynnissä samalla kerralla.
Porvoon Sokos
16
1356
Vastaukset
- huono osaisempi
En koskaan asioi siinä liikkeessä myyjät luulee olevansa mannekiinejä vaikka ovat ihan tavallisia myyjiä niinkuiun missä tahansa kaupassa.Katsotaan nenänvartta pitkin meitä alempiarvosia vaika mehän niiden palkka maksetaan periaatteessa.Kempparipuolella varsinkin hyi v...u mitä jengiä siel on pari oikein itseensä olevaa"teiniä"menisivät itseensä!!haloo mitä palvelua omaa naamaa tuijotetaan ettei vaan yks ripsi oo vinossa perskele sanon vaan.
- kaunis ja ylpeä
kauniinpien ihmisten ulkonäöstä, toisin sanoen olet siis rumilus, jolla ei ole muuta sanottavaa kuin ulkonäön haukkuminen. Säälittävää... Ja toi tunne siitä että kauniit ihmiset katsovat sinua nenän vartta pitkin kertoo vain huonosta itsetunnostasi.
- Palvelu 10 +
kaunis ja ylpeä kirjoitti:
kauniinpien ihmisten ulkonäöstä, toisin sanoen olet siis rumilus, jolla ei ole muuta sanottavaa kuin ulkonäön haukkuminen. Säälittävää... Ja toi tunne siitä että kauniit ihmiset katsovat sinua nenän vartta pitkin kertoo vain huonosta itsetunnostasi.
Ostan kaikki meikki- ja ihonhoitotuotteet Sokokselta. Sekä " teini"- että vanhemmat myyjät ovat todella ammattitaitoisia ja ystävällisiä. Saan aina hyviä vinkkejä meikkaukseen ja ihonhoitoon. Voit katsoa peiliin ja miettiä josko omassa asenteessasi olisi jotain korjattavaa.
- !!
Jos joku kehtaa haukkua kemikaliopuolen henkilökuntaa niin ei sitten muuta kuin PEILI KÄTEEN! Ihania ovat! komusta vuosikymmeniltä! Ole nyt vaan hiljaa kun et tiedä!
- et hauku!
AINOO PAIKKA PORVOOSSA MISSÄ SAA KUNNON PALVELUA JA KOHTELUA! ja KIITOS SIITÄ! IHME ETTÄ MUUT EI OSAA KIITTÄÄ!!?
- 13+4
Meikä on ollut Sokoksen asiakkaana "aina" ja olen hyvin tyytyväinen talon palveluihin. Henkilökunta on ystävällistä ja kaikista tavaroistani ehkä 90% ostan sieltä.
- Ex-porvoolainen
kirppikseltä... Ei siinä mitään, pidän itsekin kirppiksistä... MUTTA Sokoksella on maine "laadukkaana" kauppana, joka EI todeudu Porvoossa. Sokoksella pitäisi karsia myytävistä tuotteista vähintään puolet. Vieköön vaikka varastoon ja sieltä voivat hakea tarvittaessa tai tilatkoon keskusvarastolta.
Vahva epäilykseni on, että olet kyseisen katon alla myyjänä. En väitä, että juuri Sokoksella, mutta Lundissa. Eivätkö työntekijät saa alennusta...?
Minulla ei ole yleensä mitään Sokosta vastaan, mutta onneksi ei tarvitse käydä Porvoon Sokoksessa. Mieluiten käyn S-Marketissa, koska sinne siellä ei tule tunnetta kirpputorista. Kirppikselle menen mieluiten erikseen. - +
Ex-porvoolainen kirjoitti:
kirppikseltä... Ei siinä mitään, pidän itsekin kirppiksistä... MUTTA Sokoksella on maine "laadukkaana" kauppana, joka EI todeudu Porvoossa. Sokoksella pitäisi karsia myytävistä tuotteista vähintään puolet. Vieköön vaikka varastoon ja sieltä voivat hakea tarvittaessa tai tilatkoon keskusvarastolta.
Vahva epäilykseni on, että olet kyseisen katon alla myyjänä. En väitä, että juuri Sokoksella, mutta Lundissa. Eivätkö työntekijät saa alennusta...?
Minulla ei ole yleensä mitään Sokosta vastaan, mutta onneksi ei tarvitse käydä Porvoon Sokoksessa. Mieluiten käyn S-Marketissa, koska sinne siellä ei tule tunnetta kirpputorista. Kirppikselle menen mieluiten erikseen.Sokos oikein kiva kauppa, "koti-sokos" tosiaankin ahdas mutta onpahan katseltavaa ja ihasteltavaa.
- Ex-porvoolainen
+ kirjoitti:
Sokos oikein kiva kauppa, "koti-sokos" tosiaankin ahdas mutta onpahan katseltavaa ja ihasteltavaa.
No, voisi niin tehdäkin, jos annettaisiin vähän tilaa omallekin ajattelulle... Tarkoitin kyllä kaikkia muita osastoja paitsi S-Markettia! Ylä- ja alakerta yhtä kaaosta. Eihän vaateosastollakaan pystynyt katsomaan vaatteita. Pelkkää sekasotkua koko Sokoksen puoli.
- Haistokoon home

Sokos halveksiin asikkaita. Tavaratalo on yhtää kaaosta ja tavarat ovat hujan hajan. Siellä roikkuu vaatetangoilla ainakin 6-7 vuotta vanhoja vaatteita. Yläkerrassa ei uskalla kääntyä sillä jotain putoaa varmasti! Ei ole kyllä myyjien vika eikä voi motivoida heitäkään työssä.
Eniten ihmettelen, että ei vieläkään tule yleistä keskustelua tavaratalon home ongelmasta. Vettä tipuu ämpäreihin ainakin naisten osastolla ja pukukopeissa kunnon sateilla. Kouluja suljetaan, kun homeet löydetään mutta kauppaa ei taideta edes tarkastaa.
Sekin olisi edistystä, jos ovet edes aukeisivat kokonaan. Mutta millään tasolla ei voi tuntea tulevansa viihtyisään tavarataloon. Kun ei ole muuta ei ole kilpailua... Toivottavasti tänne tulisi kunnon kauppoja. Mielummin ostaisin Porvoosta kuin Helsingistä, Itäkeskusksesta, Jumbosta, Sellosta...
- Sirkklei
Olen ihmetellyt, että mikä siinä kaupassa nykyisin mättää, mutta se onkin tuo rojun määrä. Miten sitä en ole itse tajunnut?Aika harvoin olen nykyisin käynyt siellä, en viihdy enkä löydä sieltä enää mitään. Yläkerrasta en ole ikinä tykännyt, ei siellä uskalla liikkua.
- ohoooooo
Sellainen sekamelska koko kauppa, että voi paskat! Vaatetankojen välistä ei mahdu kävelemään ja loput lojuu lattialla. Itse tänään etsin ihan vain mustaa paitaa ja toivotonta oli. Löysin lopulta sopivan mutta se oli ilmeisesti pyörinyt lattialla pidemmän aikaan koska oli valmiiksi likainen. Myyjä pahoitteli ja totesi, että pitäisi löytyä toinen samaa kokoa (katsoi koneelta mitä oli jäljellä) mutta ei vaan löytynyt...etsittiin kyllä. Myyjä tosesi pahoillaan, että on vähän sekamelskaa kun on alennusmyynnit. Johon johon totesin, että sekaisin ja ahdasta on koko ajan. Myyjä vain hymyili surullisesti... Suorastaan tuli myyjää sääli. Hänhän ne haukut saa vaikka taitaa ihan muut ihmiset kaupasta vastata.
Tämä taitaa olla tätä S-ketjun ahnetta käytöstä ja täällä Porvoossahan he voivat tehdä mitä haluavat. Kohta pukkaa laajennusta ja kaikki muut kaupat joutuvat lopettamaan. Ravintola maailma on valloitettu ja terassit merkattu. Ruoka puoli valmiiksi voideltu ja jne. jne. Hyvä Osla! - Ei valittaja
ohoooooo kirjoitti:
Sellainen sekamelska koko kauppa, että voi paskat! Vaatetankojen välistä ei mahdu kävelemään ja loput lojuu lattialla. Itse tänään etsin ihan vain mustaa paitaa ja toivotonta oli. Löysin lopulta sopivan mutta se oli ilmeisesti pyörinyt lattialla pidemmän aikaan koska oli valmiiksi likainen. Myyjä pahoitteli ja totesi, että pitäisi löytyä toinen samaa kokoa (katsoi koneelta mitä oli jäljellä) mutta ei vaan löytynyt...etsittiin kyllä. Myyjä tosesi pahoillaan, että on vähän sekamelskaa kun on alennusmyynnit. Johon johon totesin, että sekaisin ja ahdasta on koko ajan. Myyjä vain hymyili surullisesti... Suorastaan tuli myyjää sääli. Hänhän ne haukut saa vaikka taitaa ihan muut ihmiset kaupasta vastata.
Tämä taitaa olla tätä S-ketjun ahnetta käytöstä ja täällä Porvoossahan he voivat tehdä mitä haluavat. Kohta pukkaa laajennusta ja kaikki muut kaupat joutuvat lopettamaan. Ravintola maailma on valloitettu ja terassit merkattu. Ruoka puoli valmiiksi voideltu ja jne. jne. Hyvä Osla!Minusta ainakin on kiva käydä Sokoksella. Eihän Porvoossa oikein muutakaan tavarataloa ole. Vai onko?
- maksava
Ei valittaja kirjoitti:
Minusta ainakin on kiva käydä Sokoksella. Eihän Porvoossa oikein muutakaan tavarataloa ole. Vai onko?
Vaikka Sokos onkin Porvoon ainoa tavaratalo, niin ei sen silti tarvitse halveksia maksavia asikkaita. Olisi paljon mukavampi asioida siistissä ja viihtyisässä kaupassa. Kannattaa käydä muiden kaupunkien Sokoksissa, niin huomaa eron.
Sitä on asioita siellä missä on pakko ja siirtää kaikki vähän isompa hankkiminen Helsingin reissuihin. Lahdessakaan ei ole hassumpi Sokos. Kannattaa poiketa myös sinne päin ostoksille. - Asiakas 1
maksava kirjoitti:
Vaikka Sokos onkin Porvoon ainoa tavaratalo, niin ei sen silti tarvitse halveksia maksavia asikkaita. Olisi paljon mukavampi asioida siistissä ja viihtyisässä kaupassa. Kannattaa käydä muiden kaupunkien Sokoksissa, niin huomaa eron.
Sitä on asioita siellä missä on pakko ja siirtää kaikki vähän isompa hankkiminen Helsingin reissuihin. Lahdessakaan ei ole hassumpi Sokos. Kannattaa poiketa myös sinne päin ostoksille.millanen tulee, kun remppa valmistuu.
- nenässä
Jos,....jotain oikeesti haluaisin ostaa ja ..etsisin.. niin menisin juurikin tähän putiikkiin! HUOM! EN ole henkilökuntaa enkä edes sukua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482509Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742497Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612165Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1001727Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko221170Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56906