Päädyin joulun aikana aloittamaan pitkän tauon jälkeen uudelleen TSH-kirjojen lukemisen. Edellinen ja ensimmäinen lukukierrokseni oli vuonna 2002 - ennenkuin olin nähnyt yhtäkään elokuvaa. Havahduin siihen, etten harmittavasti enää oikein muistanut, mikä sinänsä hienossa leffatrilogiassa perustui suoraan kirjoihin ja mikä taas ohjaajan omiin muunnelmiin.
Nyt on Sormuksen ritarit melkein luettuna, ja muisti on verestynyt.:) Minusta se onnistuu erityisen kutkuttavasti kuvaamaan sormusaaveiden aavemmaisen uhkan ja hobittien epätoivoisen paon pitkin erämaita. Ekalla lukukerralla muistan omankin vereni melkein hyytyneen illalla lampun valossa. Nyt vaikutus ei ollut ihan yhtä vahva, vaikka joltisestakin kauhukertomuksesta voinee hyvin puhua.
Leffoissakin sormusaaveet on minusta esitetty upeasti: jylhinä, salaperäisinä ja uhkaavina. Angmarin noitakuningas kypärineen kerää minun pisteeni! Sormuksen ritarien leffaversiossa edettiin sen verran suoraviivaisesti, ettei aaveiden ja hobittien kuluttava kissa ja hiiri -leikki ihan päässyt vaikuttamaan täydessä voimassaan, mutta aika hyvin kuitenkin.
Sormusaaveet kirjassa ja leffoissa
Uusherännyt fani
1
919
Vastaukset
- Ent Fan
Miten mielestäsi enttien gangbang sessiot on onnistuttu kuvaamaan elokuvassa, verrattuna kirjaan?
Entäs Huorn Huoraaja, Fangornin kovakyrpäisin mieshuora entti, miten hän on henkilöhahmona onnistunut elokuvassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192176Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä271963Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471376- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698