Tutkijat huolestuneita Kouvolan aikeista

YK:n kriisinhallintaraportti Presidentti Haloselle.

SUUR-KOUVOLAN SYNTY HUOLESTUTTAA GEOPOLITIIKAN TUTKIJOITA

Vuoden 2009 alusta tuli Suomessa voimaan runsaasti kuntaliitoksia. Harva niistä on kuitenkaan puhuttanut geopolitiikan asiantuntijoita ja YK:n kriisinhallintaa yhtä paljon kuin Suur-Kouvolan syntyminen.

Suurin kritiikki on kohdistettu ns. Eskolanmäen sopimukseen, jossa Kouvolan kaupunginjohto sai kiristettyä ex-presidentti Bushilta, pääministeri Putinilta ja Kiinan Kommunistisen Puolueen pääsihteeri Herra Huulta suostumuksen Anjalankosken, Ellimäen, Jaalan, Kuusankosken ja Valkealan liittämiseksi osaksi Kouvolaa. Suurvallat katsoivat, että sopimuksella voidaan välttää välien kiristyminen äärimmilleen ja estää Pohjois-Kymenlaakson tilanteen laajeneminen myös Kotkaan, Lappeenrantaan ja Lahteen.

Todennäköisesti Kouvolan aluevaatimukset kuitenkin jatkuvat lähitulevaisuudessa."Kymenlaakso, sun laulusi soikoon yli kauniin Suomenmaan" lauletaan Kymenlaakson laulussa. Monet pelkäävät sen käyvän toteen lähiaikoina.

Kouvolan ilmeisen eskalaatioaikeen torjumiseksi on tarpeen, että osittain tai kokonaan lakkautetut Lappeenrannan, Lahden ja Kotkan varuskunnat perustetaan uudelleen. Vekarajärven ja Utin varuskuntien upseeristo on vaihdettava ugandalaisiin rauhanturvaajiin siltä varalta, että nykyinen upseeristo ei pysy lojaanina hallitukselle.
2381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajatus lentää hulvattomasti ...

Äänestä

: D. onha tääl huumormiehiikii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sven Dufva kirjoitti:

YK:n kriisinhallintaraportti Presidentti Haloselle.

SUUR-KOUVOLAN SYNTY HUOLESTUTTAA GEOPOLITIIKAN TUTKIJOITA

Vuoden 2009 alusta tuli Suomessa voimaan runsaasti kuntaliitoksia. Harva niistä on kuitenkaan puhuttanut geopolitiikan asiantuntijoita ja YK:n kriisinhallintaa yhtä paljon kuin Suur-Kouvolan syntyminen.

Suurin kritiikki on kohdistettu ns. Eskolanmäen sopimukseen, jossa Kouvolan kaupunginjohto sai kiristettyä ex-presidentti Bushilta, pääministeri Putinilta ja Kiinan Kommunistisen Puolueen pääsihteeri Herra Huulta suostumuksen Anjalankosken, Ellimäen, Jaalan, Kuusankosken ja Valkealan liittämiseksi osaksi Kouvolaa. Suurvallat katsoivat, että sopimuksella voidaan välttää välien kiristyminen äärimmilleen ja estää Pohjois-Kymenlaakson tilanteen laajeneminen myös Kotkaan, Lappeenrantaan ja Lahteen.

Todennäköisesti Kouvolan aluevaatimukset kuitenkin jatkuvat lähitulevaisuudessa."Kymenlaakso, sun laulusi soikoon yli kauniin Suomenmaan" lauletaan Kymenlaakson laulussa. Monet pelkäävät sen käyvän toteen lähiaikoina.

Kouvolan ilmeisen eskalaatioaikeen torjumiseksi on tarpeen, että osittain tai kokonaan lakkautetut Lappeenrannan, Lahden ja Kotkan varuskunnat perustetaan uudelleen. Vekarajärven ja Utin varuskuntien upseeristo on vaihdettava ugandalaisiin rauhanturvaajiin siltä varalta, että nykyinen upseeristo ei pysy lojaanina hallitukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu