Mitä järkeä on suojella luontoa? Eikös se ole meille tärkeintä, että ihminen pysyy maan pääll? Kukin laji saa huolehtia itse itsestään, ja kilpailla toisten lajien kanssa miten lystää. Me olemme ihmisiä, eikä luonnonsuojelusta meille ole mitään hyötyä. Meidän vastuullamme on nimenomaan oma lajimme, kuten kaikilla lajeilla juuri se omansa. Jos joku laji ei pärjää toiselle, niin oi voi. Ihminen on ihminen ja sen tulisi viettää elämäänsä lajinsa parhaaksi. Ihminen on kehittynyt maapallon hallitsijaksi, joka omistaa maapallon omalle lajilleen maailmanloppuun saakka. Kun kerran luonto on muokannut ihmisistä maailman hallitsijoita ja voittajia, niin miksi emme hyödynnä sitä niin paljon kuin olisi mahdollista, vaan emme kunnioita luontoa, eli tee sitä mitä varten luonto meidät kehitti -olemaan vahvoja ja syrjayttämään koko muu luonto -?
Ärsyttävät suojelukiihkot
21
490
Vastaukset
- Ukuli
Kyllä se luonnonsuojelu palvelee ihmisen intressejä kaikin mahdollisin tavoin pitkällä aikavälillä. Ihminen tuhoaa ekosysteemit ja elämän maapallolta loputtoman talouskasvun ja ahneuden päähänpinttymän siivittämänä. Niinpä me järsimme omaa pohjaamme, ryöstömentaliteetilla minimoimme jatkuvasti niitä samoja mahdollisuuksia, joihin pyrimme. Maanviljelykseen sopivat alueet, ja puhtaat vesivarat ovat jo nyt käymässä nopeasti vähiin ja ovat siis elimellinen rajoittava tekijä talouskasvulle, ihmisen toiminnasta aiheutuva aavikoituminen heikentää entisestään kasvun toivoa.
Tällaista järjettömyyttä on yksinkertaisesti naiivia perustella luonnonvalinanlla ja ihmisen mahdollisuuksilla. Se voimapiikki jonka ihmiskunta on viime vuosisadan aikana onnistunut haalimaan, tulee olemaan pian meille ikuisesti saavuttamattomissa. Olemme osa luontoa, emme sen herroja, olemme riippuvaisia luonnosta, tuhoamalla ja alistamalla sen tulemme tuhoamaan itsemme.
Itsetuhoisuuden kultti hallitsee. - joujoo
ja lapsenlapsillesi, että sory vaan me käytimme kaikki resurssit teille ei jäänytkään elinmahdollisuuksia. Mahtavat kiitellä esi-isiään. Kuvitelma ihmislajin kyvystä irtaantua biosfäärin lainalaisuuksista on NAURETTAVA.
- Vai mitä
Mutta selitä oikein. Ja selitä sekin, että teitpä mitä tahansa, niin yhtä tyhjän kanssa koko touhu, koska se vain ON totuus.
Jos luonto ei kestä, niin se ei vain kestä, ja sillä sipuli, enkä tarkoitra sitä, että tahallaan pitää kaikki sotkea, mutta sitä tarkoitan, että näiden "vihreiden" pakokauhuinen hulluus on HULLUUTTA, koska edelleenkin samat muovipullot ja pussit ja tiesuolat ja muut paskat joutuu vesistöön ja maaperään, ja vaikka tulisi ydinsota, jolla porukkaa vähennetään, niin se ydinsota tuhoaisi monituhat kertaisesti luontoa, kuin tämä markkinavouhotus. -
Ja samalla te luonnonsuojelijat-ainakin jotkut,- rätkyttävät jopa poronhoitoa lopetetettavaksi, koska se tuhoaa luontoa,, vaikka on mitä ekologisinta ja luonnollisinta toimeentuloa, verrattuna kaupunkien ja muun teollisuuden aiheuttamiin päästöihin, joten turha hurskastella, kun järki ei kelpaa, eikä tule kysymykseenkään, edes venäjällä, jonka propakanda johtajat väitti, ettei kommunismi saastuta luontoa, vaikka he olivat pahimmat luonnonturmelijat, ja valehtelijat, mitä koskaan on nähty. - jouka
Vai mitä kirjoitti:
Mutta selitä oikein. Ja selitä sekin, että teitpä mitä tahansa, niin yhtä tyhjän kanssa koko touhu, koska se vain ON totuus.
Jos luonto ei kestä, niin se ei vain kestä, ja sillä sipuli, enkä tarkoitra sitä, että tahallaan pitää kaikki sotkea, mutta sitä tarkoitan, että näiden "vihreiden" pakokauhuinen hulluus on HULLUUTTA, koska edelleenkin samat muovipullot ja pussit ja tiesuolat ja muut paskat joutuu vesistöön ja maaperään, ja vaikka tulisi ydinsota, jolla porukkaa vähennetään, niin se ydinsota tuhoaisi monituhat kertaisesti luontoa, kuin tämä markkinavouhotus. -
Ja samalla te luonnonsuojelijat-ainakin jotkut,- rätkyttävät jopa poronhoitoa lopetetettavaksi, koska se tuhoaa luontoa,, vaikka on mitä ekologisinta ja luonnollisinta toimeentuloa, verrattuna kaupunkien ja muun teollisuuden aiheuttamiin päästöihin, joten turha hurskastella, kun järki ei kelpaa, eikä tule kysymykseenkään, edes venäjällä, jonka propakanda johtajat väitti, ettei kommunismi saastuta luontoa, vaikka he olivat pahimmat luonnonturmelijat, ja valehtelijat, mitä koskaan on nähty.vielä kenenkään vaativan poronhoitoa lopetettavaksi - sinäkö olet, jos niin esitätkö viitteen asiaan, lukisin mielelläni. Porojen ylilaidunnuksesta olen toki lukenut.
- Sieltä ne löytyy
jouka kirjoitti:
vielä kenenkään vaativan poronhoitoa lopetettavaksi - sinäkö olet, jos niin esitätkö viitteen asiaan, lukisin mielelläni. Porojen ylilaidunnuksesta olen toki lukenut.
Onko jääny lukematta noita sivuja, joissa jotkut luonnonsuojelijaksi itseään tituleeraavat haukkuvat poronhoidon aivan lättään, siis kokonaan, susien suojelun hyväksi, koska poroja kuulemma ei enää tartte kasvattaa, kun muutenkin lapissa lappalaiset nyt jo pärjäävät, ja tulevat toimeen.
Paskat minä tässä rupea mitää linkkejä sulle etsimään, senkun kaivelet suojelijoiden äääliömäisiä mielipiteitä. - jouka
Sieltä ne löytyy kirjoitti:
Onko jääny lukematta noita sivuja, joissa jotkut luonnonsuojelijaksi itseään tituleeraavat haukkuvat poronhoidon aivan lättään, siis kokonaan, susien suojelun hyväksi, koska poroja kuulemma ei enää tartte kasvattaa, kun muutenkin lapissa lappalaiset nyt jo pärjäävät, ja tulevat toimeen.
Paskat minä tässä rupea mitää linkkejä sulle etsimään, senkun kaivelet suojelijoiden äääliömäisiä mielipiteitä.kuullut moista; joten paskapuheita on täällä helppo ladella vaan vaikeampi todistaa
- jouka
koska ilman luontoa ei olisi ihmistä - näin se vain on
- aloittaja"
>>koska ilman luontoa ei olisi ihmistä>>
Ihminenhän voi säästää sen luonnon mistä on hyötyä, mutta sitä käsittelin, että miksi tuhlata rahaa, aikaa ja luonnonvarojen hyötykäyttöä, meille turhan luonnon suojeluun... - Ukuli
aloittaja" kirjoitti:
>>koska ilman luontoa ei olisi ihmistä>>
Ihminenhän voi säästää sen luonnon mistä on hyötyä, mutta sitä käsittelin, että miksi tuhlata rahaa, aikaa ja luonnonvarojen hyötykäyttöä, meille turhan luonnon suojeluun...Esim. koska se meille "hyödyllinen luonto" saattaa olla riippuvainen tuosta "hyödyttömästä luonnosta", kuten näin usein on. Esim. plankton ei meitä suoraan hyödytä, mutta se on koko meren ravintopyramidin pohja ja siis ruokakalojemme ravintoa. Ihminen on lyhytnäköinen hyödyntavoittelussa, eikä ymmärretä että "hyödytöntä" osaa luonnosta ei yleensä voi poistaa ilman että sillä olisi jotain vaikutuksia tälle hyödylliselle osalle luonnosta. Kaikilla eliölajeilla on osansa biosfäärissä, elämän kiertokulussa, eliöt elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Poista palikka systeemistä ja se romahtaa.
- aloittaja"
Ukuli kirjoitti:
Esim. koska se meille "hyödyllinen luonto" saattaa olla riippuvainen tuosta "hyödyttömästä luonnosta", kuten näin usein on. Esim. plankton ei meitä suoraan hyödytä, mutta se on koko meren ravintopyramidin pohja ja siis ruokakalojemme ravintoa. Ihminen on lyhytnäköinen hyödyntavoittelussa, eikä ymmärretä että "hyödytöntä" osaa luonnosta ei yleensä voi poistaa ilman että sillä olisi jotain vaikutuksia tälle hyödylliselle osalle luonnosta. Kaikilla eliölajeilla on osansa biosfäärissä, elämän kiertokulussa, eliöt elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Poista palikka systeemistä ja se romahtaa.
Voisimme poistaa vaikka haitalliset petoeläimet ja sitten hoitaa niiden työn itse, eli vähentää liiat hirvieläinkannat sopiviin mittoihin tulevia kausia varten meidän hyödyksemme, jotta saamme kunnon murkinaa niistä ainakin. Ketut ja muut pienpedot pois kilpailemasta meille suotuisista ruuista. Pedoista ei ole mitään hyötyä meille,päinvastoin, ne ovat vain haitaksi! Mihin petoeläimiä tarvitaan ekosysteemissä, kun ihminenkin voi niiden roolin hoitaa? Plankton on joo kaiken juuri ja alku, joten siitä on luonnon kautta hyötyä meille saakka ravintoketjussa. Mutta kyllä me voisimme jatkaa helpommallakin tavalla kuin nykyään, eli turhat suojelut pois pelistä ja eletään parhaalla mahdollisella tavallamme. Luonnonsuojelussa on meille sekä >>turhat>> että >>hyödylliset>> osuutensa.
- nuoruus ja hulluus

yksikään muu eläin ei sotke luonnon tasapainoa kuin ihminen.
meidän tietämys ekosysteemistä on niin rajattu.
Ravitoketjun osiin puuttuminen sekoittaa ja pahimmissa tapauksissa tuhoaa.
luonnon suojelijoiden tiedot on lähinnä nippeli tietoa ja mitäpä muuta se voi nuorilla ollakkaan - suojelkaa
nuoruus ja hulluus kirjoitti:
yksikään muu eläin ei sotke luonnon tasapainoa kuin ihminen.
meidän tietämys ekosysteemistä on niin rajattu.
Ravitoketjun osiin puuttuminen sekoittaa ja pahimmissa tapauksissa tuhoaa.
luonnon suojelijoiden tiedot on lähinnä nippeli tietoa ja mitäpä muuta se voi nuorilla ollakkaanSuojelkaa Sipoonranta , parasta suojelua olisi lopettaa jatkuva rakentaminen pääkaupunkiseudulla.
Metsää on hävitetty jo nyt aivan liikaa,rakennetaan liikaa,liian tiiviisti.
Suojelkaa Sipoonranta. - Elukkako viisaampi
nuoruus ja hulluus kirjoitti:
yksikään muu eläin ei sotke luonnon tasapainoa kuin ihminen.
meidän tietämys ekosysteemistä on niin rajattu.
Ravitoketjun osiin puuttuminen sekoittaa ja pahimmissa tapauksissa tuhoaa.
luonnon suojelijoiden tiedot on lähinnä nippeli tietoa ja mitäpä muuta se voi nuorilla ollakkaanVai ei yksikään muu eläin sotke luonnon tasapainoa ? -Viepä pari sutta saarelle, jossa on vaikka parisataapäinen ja ainutlaatuinen populaatio jotain eläinlajia, ja mee kato viiden vuoden päästä, mitä sieltä löytyy muuta kuin 50 sutta, eikä mitään muuta.
Joten aivan turha vedota eläinten järkeen luonnon tasapainon ylläpitäjinä. Ja tämä sama malliesim. pätee muihinkin esimerkkeihin, niitä luettelematta. Sen tähdenhän elukat vaihtavat maisemaa kun syövät kaiken tyhjäksi ympäristöstään.
- --------
Saatana mä en ymmärrä, minkä takia me tehdään aivan turhaan muiden eläinten elämästä yhtä helvettiä. Suoritetaan eläinkokeita, metsästetään niitä huvin vuoksi, kasvatetaan luonnottomissa oloissa maatiloilla, lahdataan niitä tautien pelossa...
Helvetti vertailkaa omaa ja muiden eläinten elämää! Vittu teidän elämä on helppoa! Ihmisten ei tarvitse Suomessa tehdä yhtään mitään ja ne saa sossusta rahat asuntoon, ruokaan ja vieläpä ylimääräistä huvitteluun. Tämän lisäksi ihminen voi omaa tyhmyyttään tuhota terveyttään ja eikös vaan lääketiede senkin useimmiten korjaa, on kivunlievitykset ja kaikki. Luonnon eläimet taas tekee itse kaiken. Hankkii katon pään päälle, hankkii itse ravintonsa...Niillä ei ole käytettävissä lääketieteen apuja. Jos ne tuolla luonnossa haavoittuu ne kituu sitten kuoliaaksi.
Sitten ihmisillä on pokkaa vaikeuttaa niiden elämää entisestään! Saatana ihmiset on säälittäviä paskoja!- Ex Hukka-Musti
Ihminen voisi ottaa mallia luonnonlta. Esimerkiksi rottanaaras on erittäin huolehtivainen ja vastuuntuntoinen äiti, joka voi saada vuodessa lähes sata jälkeläistä, eikä luovu niistä yhdenkään huolehtimisesta ja kasvattamisesta, ennen kuin ovat kasvaneet isoiksi. Ihmislapset eivät meinaa oppia elämään maailmassa kuin vasta 15-20-vuotiaina aikuisina, kun taas luonnon eläimet varttuvat aikuisten selviytymistavoille harmittoman nuorina (jolla voi verrata ihmisen ja eläinten älykkyyttä). Naakat jakavat sosiaalisesti ravintnsa sekä auttavat ihmisiä, korjaamalla meidän itse ympäristöömme heittämämme ruuantähteet (saman palveluksen tekevät meille rotat). Ihminen metsästää kaiken laista riistaa ravinnokseen, mutta onko lajeja pakko siitä raa`asta karhunpalveluksesta palkita nimenomaan metsästämällä niitä vielä huvikseen? Ihminen on maailman lajeista paitsi haitallinen, myös törkein ja ahnein.
- tonttuw
Ex Hukka-Musti kirjoitti:

Ketjun aloittajan lähtökohta on ongelmallinen, hän ajattelee ettei luontoa kannata suojella koska siitä ei ole mitään hyötyä. Luontoa on kuitenkin monenlaista; sellaista joka on ehdottoman välttämätöntä ihmisille, sellaista joka on hyödyllistä ihmisille, sellaista joka on hyödyllistä osalle ihmisistä ja sellaista joka voi tulevaisuudessa olla hyödyksi ainakin joillekin ihmisille.
Jokainen voi tietysti ajatella asiaa omalta kantiltaan, ja määritellä turhaksi sellaisen luonnon jota ei itse tarvitse. Mutta demokraattiselta kannalta vastuuntuntoisesti ajatellen ei ole olemassa sellaista luontoa jolla ei olisi arvoa ihmisille. Kysymys on sitten tietysti siitä arvostetaanko jotain muuta asiaa kovasti enemmän kuin jotain luonnon osaa. Kuitenkin näen asian niin että on järkevää ja vastuuntuntoista toimintaa pyrkiä säästämään tulevillekin ihmissukupolville mahdollisimman monipuolinen luonto, josta saa sitten kukin yksilö valita sen osan mitä arvostaa ja mitä ei.
Yksi iso tekijä luonnon hyödyntämisessä ovat erilaiset vapaa-ajan harrastukset; metsästys, kalastus, retkeily, lintuharrastus, kasviharrastus, hyönteisharrastus, valokuvaus jne.
Näitä harrastaville ihmisille heitä kiinnostava luonto on yhtä arvokas asia kuin jollekkin toiselle se luontoa hyväksikäyttämällä saadulla rahalla ostettu tietokonepeli, moottoripyörä tai kallis viini.
Yrittäkää aina muistaa että toiset kokevat maailman aina enemmän tai vähemmän erilailla kuin te ja että arvostukset vaihtelevat yksilöittäin.
Luonnon- ja ympäristön suojeleminen vaatii tiettyjä uhrauksia osalta ihmisistä, kuten osan luonnonvaroista jättämistä käyttämättä, enemmän valmistelua monessa tuotantovaiheessa, ammattitaidon lisäämisen tarvetta jne. Mutta toisaalta sitten tarjoaa mahdollisuuksia monille ihmisille pitkälle tulevaisuuteen. Pitkällä aikavälillä katsoen luonnonsuojelu (siis tehokas ja toimiva) on varmasti järkevää ihmiskunnan kannalta. Lyhyellä tähtäimellä siitä kuitenkin on vaivaa osalle ihmisistä. - Hupituttia :)
Ex Hukka-Musti kirjoitti:
Ihminen voisi ottaa mallia luonnonlta. Esimerkiksi rottanaaras on erittäin huolehtivainen ja vastuuntuntoinen äiti, joka voi saada vuodessa lähes sata jälkeläistä, eikä luovu niistä yhdenkään huolehtimisesta ja kasvattamisesta, ennen kuin ovat kasvaneet isoiksi. Ihmislapset eivät meinaa oppia elämään maailmassa kuin vasta 15-20-vuotiaina aikuisina, kun taas luonnon eläimet varttuvat aikuisten selviytymistavoille harmittoman nuorina (jolla voi verrata ihmisen ja eläinten älykkyyttä). Naakat jakavat sosiaalisesti ravintnsa sekä auttavat ihmisiä, korjaamalla meidän itse ympäristöömme heittämämme ruuantähteet (saman palveluksen tekevät meille rotat). Ihminen metsästää kaiken laista riistaa ravinnokseen, mutta onko lajeja pakko siitä raa`asta karhunpalveluksesta palkita nimenomaan metsästämällä niitä vielä huvikseen? Ihminen on maailman lajeista paitsi haitallinen, myös törkein ja ahnein.
Jos jotkut ampuvat riistaa huvikseen, sinä kai tarkoitat, että he sitten huvittelevat sillä riistalla, jollain mielisairaalla tavalla, vai onko itsepyydystetyn lihan syöminen sinusta huvittelua ?-
Minusta aika outo väite sulta. Ja juuri semmonen, ettet ite huomaa "huvittelevasi", kun haet kaupasta metwurstia ja grillimakkaraa, joissa olevan lihan on joku HUVITTELEMALLA tappanu. - Örmy
Hupituttia :) kirjoitti:
Jos jotkut ampuvat riistaa huvikseen, sinä kai tarkoitat, että he sitten huvittelevat sillä riistalla, jollain mielisairaalla tavalla, vai onko itsepyydystetyn lihan syöminen sinusta huvittelua ?-
Minusta aika outo väite sulta. Ja juuri semmonen, ettet ite huomaa "huvittelevasi", kun haet kaupasta metwurstia ja grillimakkaraa, joissa olevan lihan on joku HUVITTELEMALLA tappanu.olen joskus luuullut ymmärtäväni,mitä luonnonsuojelu on,tämän mielipideketjun
jälkeen uskon,että luontoa ei voi "suojella". - entinen aneeminen
Örmy kirjoitti:
olen joskus luuullut ymmärtäväni,mitä luonnonsuojelu on,tämän mielipideketjun
jälkeen uskon,että luontoa ei voi "suojella".Poroja on liikaa on ehkä tosi,
navetat,kanalat sikalat on ahtaat mikä neuvoksi.
kysykää vanhuksilta ajasta kun kaikki oli vielä hyvin,ruoka oli puhdasta ei säilöntäaineta , kylmä ketjukin oli pätkissä.
Huvikseen syöminen oli täysin outo termi jos metsästä jotain sain se varmasti syötiin ,jänikset, linnut ,hirvet, porot marjat kaikki oli tervetullut lisä ankeaan ruokavalioon,hupi oli siitä kaukana vaikka se hauskaa olikin.
Aika kultaa muistoja ja rautatablettien makukaa ei tunnu enää suussa.
Anteeksi että ole näin ajattelematon että unohdan joskus että suomessa on vielä tänäpäivänäkin ihmisiä leipäjonossa,ehkä he osaisivat määritellä sen hupi syömisen.
Globaali ajattelu on kapitalistien kehittämä brändi nälkäinen sillan alla nuokkuva köyhä helsingissä ei kiinnosta ketään onhan sillä tarpeeksi neliöitä käytössä,sika herättää sympatioita ruokaa on liikaa lämmintä riittää,mutta pahus elin aikaa vain muutamia kuukausia,järkyttävää eikö totta. Kotieläinten olot vaivaa monia aktivistiä on selvä että eläinten hoitaja kun sairastuu siitä ei hyvää seuraa,olipa hoidettavia 1 tai 100 mutta vain isot uutiset säväyttää
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k693769On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382381Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712348Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602228Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.331994Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711584- 761497
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581061Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?681012Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40929