Psykiatriset hoitovirheet, psyykenlääkityksellä vahingoittaminen

Hei!

Minua kiinnostavat ihmisten kokemukset, joissa he ovat kokeneet tulleensa vahingoitetuiksi psykiatrisella hoidolla. Tämä aihe ei usein nouse julkisuuteen ja päivänvaloon sillä edes potilasvahinkokeskus ei korvaa psykiatrian hoitovirheitä. On siis syytä kysyä miksi.
Onko "mielenterveys" pelkkää haihattelua ja epäuskottavaa, vaika tällainen valtava tiede liittyy siihen, mikäli siihen viittavat asiat katsotaan hullujen löpinäksi? Olisiko syytä muuttaa terminologiaa ja puhua aivosairauksista ja neurologisesta, "aivostollisesta" vahingoittamisesta.

Ihmisen aivotoiminta ja ihmisaivot ovat niin monimutkaisia, ettei niiden toimintaa tarkkaan kunnolla tunneta. On syytä kysyä ääneen, että miksi on sallittua määrätä psyykenlääkkeitä, joiden toimintamekanismia ei tarkkaan tunneta, vaan ne "ilmeisesti", "ehkä", ne "saattavat" tehdä jotakin?
Miksi niitä määrätään ilman edes diagnoosia, jota edes yksi ihminen ei saisi koskaan tehdä, vaikka olisi kuinka lääkäri, sillä lääkäreidenkin joukossa on valitettavasti häiriintyneitä henkilöitä. Ei se ammatista ole kiinni milloin paha henkilö tulee vastaan. Onhan yhä enemmän tullut hoitajista ja lääkäreistä vakavia murhauutisia jopa julkisuuteenkin. Eikö silloin psyykenlääkkeiden määräminen ole jo itsessään kaikkea muuta kuin oikein?

Olen itse joutunut heti ensimmäisellä lääkärin tapaamisella kaksikymppisenä ahdistavassa ja kuormittavassa elämäntilanteessa hoitovirheen ja huonon kohtelun uhriksi. Lääkärin ei itse kuuluisi olla päällekäyvä, psykoottinen ja outoja puhuva, mutta valitettavasti sellainen henkilö oli kysymyksessä. Hän halusi mm. tietää olenko harrastanut seksiä naisen kanssa. Paikalla ei ollut muita, joten ei ole ketään todistajia. Minulle määrättiin vahva skitsofreniaan tarkoitettu psyykenlääke, vaikka pelkkä rauhoittava lääke olisi riittänyt sekä puhuminen, sillä en ollut hakemassa kouraani reseptiä, vaan apua asiaan joka painoi mieltäni. Kyllä minä olin ihan järjissäni ja siksi minua järkytti jälkeenpäin lääkärin oma käyttäytyminen.

Siitä sitten seurasi jotakin kamalaa. Menetin muutamassa viikossa tunteeni, joiden kautta olin yhteydessä itseeni, sekä esteettiset näköelämykset, ja sitten säikähdyksestä ja kauhusta romahti aivotoimintani niin pahasti että vammauduin lopuksi ikääni.

Parantaa sitä ei voida. Kaiken olen koettanut. Tapahtunut mikä tapahtunut. Potilasvakuutuskeskus ei lotkauttanut korviaan ja kyseisen lääkärin vastine sinne tapahtumista oli suorastaan pöyristyttävä. Tunsin jopa myötähäpeää. Paatoksellisessa vastineessa psykiatriaa uskontonaan pitävä kiihkeä mies tituleerasi minua hulluja puhuvaksi, sillä siihenhän oli erittäin helppoa vedota, nimitti minua halventavasti ja väänteli sanojani yrittäen sillä tavalla saada minut epäuskottavaan ja epäilyttävään valoon.

Jos lääkäri haluaisi potilaidensa parasta, ei hän tekisi niin. Hän tuntisi empatiaa, sääliä ja pyytäisi nöyrästi anteeksi.

Kyseinen lääkäri on yhä toimessa sillä toki päiden vääntäminen ja nappuloiden määrääminen on hänen elämäntyönsä ja elämäntehtävänsä. Kyseinen määrätietoinen ja kaikkivoipa, itseään suuressa arvossa pitävä ja itsestään ylistäviä kommentteja internettiin kirjoittava herra työskentelee Anjalankoskella ja ennen sitä ainakin Joutsenossa.

Mikäli sinulla on kokemuksia psykiatrisesta hoitovirheestä, ole ystävällinen ja kerro siitä.
Asiat on saatava päivänvaloon, sillä kysymyksessä ei ole mikään pieni asia, vaan peruttamattomat ihmishenget ja ihmisten täysin ainutkertaiset elämät.

5

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuoruus turmeltui

      vuotiaana tullut väärin hoidetuksi ja elämäni meni piloille kymmenen seuraavan vuoden aikana. Sillä,...minulle määräsi psykiatri ( yksityinen ) neuroleptejä ja amfetamiinijohdannaista sekä barbituraatteja. Olin lääkkeistä aivan sekaisin. En pystynyt tekemään muuta kuin pilaamaan kaiken, mitä tein.

      Pääsin eräälle hyvälle lääkärille potilaaksi joksikin ajaksi ja hän vieroitti minut noista lääkkeistä. Nyt olen suhteellisen hyvässä ammatissa, mutta se tärkein aika elämästäni meni taisteluun lääkkeiden kanssa.

      Mennyttä aikaa ei saa takaisin, jotta voisi elää tuon ajan uudelleen. Kymmenen vuotta siis elämästäni meni psykiatrin vallan alla ja väärillä lääkkeillä.

      Minulle ei oikeesti kuulu lääkkeitä edes syöttää, koska minulla ei ole mitään psyykkistä. Tuolloin kahdeksantoistavuotiaana olin vain murrosiän loppuvaiheessa ja aikuistumiskriisissä. Minun kanssasi ei tuo psykiatri keskustellut, vaan korvasi kaiken keskustelun lääkityksellä. Tuo psykiatri on ollut haudassa jo yli kymmenen vuotta. Toivottavasti hän ei nouse mullan alta. Saa nukkua ikuista untaan ihan rauhassa.

      • Matti.Saarimaa..xy.

        edesmennyt psykiatrisi oli siis aktiivi lääketehtaan agentti ja tuollaisia psykiatrit tavallisesti ovatkin. Eivät he loppujenlopuksi halua kuulla potilaiden asioita, vaikka kutsuvatkin itseään terapeuteiksi. Tärkein asia on saada jokainen potilas / asiakas käyttämään lääkkeitä, sillä lääkkeiden kirjoittaminen pitää psykiatrit hengissä. Itse he eivät edes koske pilleripurkkiin saatikka nielaisisivat lääkkeen. Poikkeuksia kyllä löytyy, jolloin psykiatrista itsestään on tullut lääkkeiden väärinkäyttäjiä, mutta he toimivat siitäkin huolimatta ammatissaan, vaikkakin ovat melkoisessa pillerihumalassa.
        http://www.youtube.com/watch?v=7kGugK1F85s&feature=related

        http://www.youtube.com/watch?v=47Z_KLGZ8Kw&feature=related


    • kokenut minäkin

      ja syynä on ollut psykiatrin määräämä bensodiatsepaami. Tuo lääkeannos oli tuolloin psykiatrin määräämänä annoksena minusta pidemmän ajan liian korkealla annoksella, koska olin hyvin väsynyt ja nukahdin töissäkin keskellä päivää. Laahustin kävellessäni enkä jaksanut nostella kävellessäni jalkojani normaaliin tapaan. Kaksi vuotta takaperin kaaduin neljä kertaa. Kaksi kertaa murtui nilkka. Ehti juuri ja juuri parantua, kun oli jälleen kipsi jalassa.

      Lisään etten käytä alkoholia lainkaan. Kerroin psykiatrilleni, mutta hän vaikeni asiasta. Hän myöskin näki omin silmin minun saapaskipsini.

      Bentso laitettiin minulle päälle, koska lähiomaiseni kuoli. Itse laskin annosta ja nyt minulla ei enää ole bentsoa eikä muutakaan lääkettä päällä.

    • anttonolevainen
      • "terve mieli"

        Hyvä kysymys. Psykiatrisella puolella voimavarat hoitojen suhteen ovat melko heikot ja helpoin tapa on turvautua lääkkeisiin. Monet potilaista haluavat nopeasti saada avun ja jopa itse pyytävät lääkäriltä psyykenlääkkeitä, koska luottavat niiden tehoon. Kuten tuossa edellä olevassa dokumentissa kävi ilmi, niin psyykenlääkkeet ovat kovaa bisnestä lääketehtaille ja niiden käyttöä voidaan laajentaa aina tarvittaessa mihin sairaiuteen tahansa. Koska psyykkiset sairaudet eivät ole mitattavissa laboratoriokokein tai muilla mittausvälineillä, niin helpoin tapa tehdä diagnoosi vaikeasti tunnistettavista sairauksista tai hätiköidyin päätöksin tehdystä keskustelusta on, että kyse on mielenterveysongelmasta ja kirjoitetaan psyykenlääkeresepti.

        Psyykenlääkkeet ovat tavoittaneet kaikki ikäluokat. Vaikka nuorten kehitys ja kasvu olisikin vielä kesken ja nuori kipuilee omaan ikäänsä kuuluvaa kipuilua, niin helpoin tapa nuortenkin kasvavissa ongelmissa on tarjota heille lääkkeitä. Mennään sieltä yli mistä aita on matalin. Lääkehoito tulee yhteiskunnalle paljon halvemmaksi kuin terapiahoidot. Vanhusten masennusta hoidetaan monilla lääkkeillä, vaikka syy olisikin yksinäisyys ja turhautuminen. Työelämässä olevien ei anneta sairastaa kauaa aikaa, vaan lääkityksellä pyritään ihminen saamaan takaisin työkuntoiseksi hinnalla millä hyvänsä, usein jopa vaihtamalla aina uuteen kokeilulääkkeeseen, jos edellinen ei ole auttanut. Työuupumusta ja stressiä hoidetaan psyykenlääkkeillä, vaikka tarvittaisiin toisenlaisia toimenpiteitä työikäisten työpaineen poistamiseksi.

        Lääketeollisuus on luonut ajatuksen, jossa ihminen voi hallita elämäänsä ja siihen liittyviä vaikeita asioita lääkitsemällä niitä lääkkeillä. Lääkärit eivät automaattisesti kerro potilaalle lääkkeiden haittavaikutuksista, ellei potilas itse sitä kysy. Lääkkeiden sivuvaikutuksia vähätellään ja lääkkeen tehokkuutta halutaan korostaa. Todellista tietoa ei lopultakaan ole kenelläkään lääkärillä miten esim. nopeasti markkinoille tuotu uusi lääke vaikuttaa ja mitkä sen haittavaikutukset todellisuudessa ovat.

        Uskon, että psyykenlääkkeet ovat tuottoisa ja hyvin kasvava bisnes, jonka tarkoituksena on yhä nopeammassa tahdissa keksiä uusia ja "tehokkaampia" lääkkeitä markkinoille, joiden haittavaikutuksien testaamisen seuranta voi jäädä kovinkin lyhyeksi.

        Valitettavasti moni tyytyy syömään psyykenlääkkeitä, koska muuta hoitoa on vaikea saada. Helposti sitä uskoo ammatti-ihmiseen, joka vakuttaa ja vannoo lääkkeiden tehokkuuteen ja turvallisuuteen.

        Psyykenlääkkeillä hoitaminen fyysisissäkin sairauksissa on niin yleistä, että jokainen on jossakin elämänsä vaiheessa varmasti saanut psyykenlääkereseptin käteensä ihan terveyskeskuksessa käydessään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12833
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4780
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2788
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1955
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      111
      1706
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe