Sananvapaus

todistavainen

Oletteko törmänneet seurakunnassa sananvapuden rajoittamiseen? Tarkoitan sitä, että "rivijäsenet" eivät saa ääntään kuuluviin, vaikka heillä olisi painavaakin sanottavaa. Ns. "hyvä veli" järjestelmä jyllää, ts. tietyt henkilöt saavat tuoda mielipiteitään esille, ja jopa sulkea toisten mielipiteen pois, ettei jää mahdollisuutta esittää asiaansa. Arvatkaa vain, miltä se pidemmän päälle tuntuu?
Aivan, joku voi mahdollisesti ajatella, että mikähän valittaja nyt kirjoittelee. En ole valittaja, äärimmäisen harvoin minulla on asiaa, silloin kun on, koen todellakin sen Jumalan tahdoksi viedä asiaa eteenpäin.
Vaan siellähän on "jarrumiehet" vastassa.

Uskovien tulisi olla yhtä suurta perhettä. Se on erikoista perhe-elämää, jos toisten tulee olla aina vain hiljaa.

Maailman lehdissä ei uskovien tulisi asioita selittää, vaan ko. toiminnalla ei juuri vaihtoehtoja jätetä.

5

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamatun tiellä

      Meinaatko, et jokaisen pitää saada tuoda omat näkemyksensä seurakuntaan?
      Yks sanoo, että liitytään Natoon, toinen tulee vastustamaan sitä. Ja kolmas pitää sellaista puhetta hengellisenä.
      Seurakuntaan kuuluu VAIN Raamatun sana ja sen selitykset. Omat mielipiteet ja politiikat pitää selvittää muualla.

      • Todistavainen

        Nimenomaan Raamatullista näkemystä. En kirjoittanut sanallakaan politiikasta, se ei kuulu seurakuntaan, miksi asian vedit esille? Vai oletko niitä uskovia, jotka suorastaan pakahtuvat täydellisyyteensä. Kaikki luetaan ja otetaan itsestäänselvyyksinä, luullen tietävän toisen ajatukset ja tarkoitusperät.

        Mielipiteeni liittyy juuri siihen, miten seurakuntaa johdetaan. En todellakaan odota, että vanhimmisto ja paimenet olisivat täydellisiä, mutta jotakin heiltä tulee voida odottaa.
        Jos ko. henkilöt laiminlyövät täysin yhteyden ja yhteydenpidon seurakuntalaisiin, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet sivuun. Hallitsevat ns. "kukkopoikina", eivätkä johda kuten "Yks-tämmönen" kirjoitti siteeraten
        Luuk. 22:26:
        Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.

        Näistä asioista minulla olisi puhuttavaa, mutta eihän ole foorumia, jossa asiat voisit esittää. Ja niinpä pian leimataan tälläinen ihminen vikoilijaksi jne.
        Minua lohduttaa se, että Jumala on oikeudenmukainen. Ihmisiin valitettavasti joutuu usein pettymään.


    • Yks-tämmönen

      sanananvapauden rajoittamiseen en ole itse törmännyt, mutta varmaan se on totta. Ja sitten sellasitakin ikävää asiaa olen kuullut, että srk:n työntekijälle luottamuksella kerrottuja asioita on kerrottu saarnapöntöstä. Minusta se ei ole oikein. Olet oikeassa siinä, että seurakunnan pitäisi olla kuin yhtä perhettä.
      Niin juuri oli alkuserakunnan aikaan. Se vaikuttaa paljon, kuka seurakuntaa johtaa. Onko se Pyhä Henki, vai seurakunnan vanhimmat, eli onko se heidän seurakuntansa, vai Jumalan seurakunta. Jumalan seurakunnassa kaikki saavat kyllä äänensä kuuluviin. Tiedän, että se tuntuu pahalta, kun ei kuunnella, vaikka juuri sinulla saattaa olla Jumalalta seurakunnalle joku sanoma. Jumalalla ei ole seurakunnassa lellilapsia, vaan kaikki ovat tärkeitä ja samanarvoisia. Seurakunnassa ei pitäisi olla mitään "rivijäseniä". Johtajuuskin seurakunnassa käsitetään joskus vähän väärin.

      Luuk. 22:26

      Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.

      • Kaipaa SANAA

        Tampereela nääs.
        Kokouksessa annettiin jokaisen tuoda esiin asiansa. Eräs esitti puheessaan, joka kesti yli tunnin, että kaikkien pitää alkaa käydä jokaisessa kokouspaikassa, ja varsinkin nokiamissionin tilaisuuksissa. Yhtäkään raamatullista asiaa ei ollut. Tuon puhujan mielestä olisi estetty sananvapaus jos hänen ei olisi sallittu pitää puhettaan ex tempore. Paikalla oli veljiä, joilla olisi ollut raamatusta nousevaa opetuksen sanaa. Mun mielestä tuo yllätyspuhuja olisi pitänyt keskeyttää ja antaa puheenvuoro luotettaville puhujille.
        Ei kaikilla ole opetuksen sanaa, vaikka useat niin luulevat.


      • Mukana seurakun.
        Kaipaa SANAA kirjoitti:

        Tampereela nääs.
        Kokouksessa annettiin jokaisen tuoda esiin asiansa. Eräs esitti puheessaan, joka kesti yli tunnin, että kaikkien pitää alkaa käydä jokaisessa kokouspaikassa, ja varsinkin nokiamissionin tilaisuuksissa. Yhtäkään raamatullista asiaa ei ollut. Tuon puhujan mielestä olisi estetty sananvapaus jos hänen ei olisi sallittu pitää puhettaan ex tempore. Paikalla oli veljiä, joilla olisi ollut raamatusta nousevaa opetuksen sanaa. Mun mielestä tuo yllätyspuhuja olisi pitänyt keskeyttää ja antaa puheenvuoro luotettaville puhujille.
        Ei kaikilla ole opetuksen sanaa, vaikka useat niin luulevat.

        Puheenvuoron voi antaa vain raitishenkisille tunnetuille ja luotettaville seurakunnan jäsenille. Tämänhän pitäisi olla selviö.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      77
      2578
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      51
      2560
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      68
      2513
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2422
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      38
      1938
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1769
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1267
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      10
      1267
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1065
    10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    Aihe