Tietääkö kukaan minkälaista vauhtia rikosilmoitukset Plontzo-Pluntzureita kohtaan ovat kasvaneet?
KUULEMMA Plontzoja kohtaan tehtyjen rikosilmoitusten- ja vahingonkorvausvaatimusten määrässä on tapahtunut 400% kasvu.
Henkilökohtaisesti en ole asiaa pystynyt VERIFIOIMAAN, "koska tässä on tämä", mutta näin minulle on KERROTTU ja KERTOJIEN taholta myös VAHVISTETTU.
KÄSITTÄÄKSENI KERTOJIEN minulle kymmeniä, tai jopa satojakertoja KERTOMA asia pitää paikkansa.
WinCapita rikoksen pohjalta perustellusti Plontzo-Pluntzureita vastaan kohdistettujen rikosilomoitusten ja vahingonkorvausvaatimusten määrä on uusi Suomenennätys, Suomen talousrikoshistoriassa.
Kaikki tämä järkevä ja oikeutettu toiminta on käynnistynyt heti EOK:n asioihin puuttumisen jälkeen.
EOK on kertonut asiat WinCapitasta kuten ne todellisuudessa ovat
14.11.2009 EOK KERTOI ja VAKUUTTI lehdistötilaisuudessaan, ettei WinCapitan ole koskaan luvannut minkäänlaisia tuottoja jäsenille, tai käynyt valuuttakauppaa jäsenten puolesta ja ettei WinCapitan ollut koskaan edes tarkoitus käydä valuuttakauppa jäsenten puolesta.
Pääkusettaja Haanukas Kaalisjärvi vapautui 14.12. 2009 vankilasta.
Heti kun hän muilta kiireiltään kerkesi, vakuutti Haanukaskin ettei hän ole koskaan luvannut minkäänlaisia valuuttakauppa- tai muitakaan tuottoja kenellekkään hänen kusetus hommiinsa sijoittaneele tyypille ja ettei WinCapita ole koskaan luvannut käydä valuuttakauppaa "jäsenten", eli siis noiden raskaasti silmäänkustujen tyyppien puolesta.
Em. tiedotteista johtuen USKON, että minulle ja EOK:lle KERROTTU ja KERROTUKSI kymmeniä kertoja VARMISTETTU, sekä KERTOJIEN toimesta jopa mahdollisesti satojakin kertoja VAKUTETTU asia, että WinCapita oli vain suuri kupla pitää paikkansa.
Asian on minulle henkilökohtaisesti sähköpostilla VAKUUTTANUT itse pääkusettaja ja SUURI HAISUNÄÄTÄ, Haanukas Kaalisjärvi.
Eo ole kuitenkaan henkilökohtaisesti pystynyt asiaa VERIFIOIMAANN, koska tässä on tämä....mutta uskon että minulle VAKUTETTU asia on totta ja sen pohjalta käsitykseni on, että WinCapita oli vain "suuri kupla".
Ps.
Nyt kaikki WinCapitassa Handen ja Plontzo-Pluntzureiden kusettamiksi joutuneen rehelliset ihmiset nopeasti, siis Hopi, Hopi sinne poliisiasemalle tekemään sitä rikosilmoitusta.
hehee
paskaläjä on päässyt kusimyrskystä kirjoittelemaan taas.Siinä tulikin lyhyt ja asiallinen vastaus
Osoittaa kirjoittajan koulutus ja sivistystason suoraan. Kotonasi varmaan käytät tällaista kieltä keskusteluissa.Paras mahdollinen
vastaus avaajalle. Täysin ansaittu kommentti, hyvä!Pitikö vielä tulla saman Säälittävän Reppanan
Vastaamaan. "Paras mahdollinen" ("paskaläjä on päässyt kusimyrskystä kirjoittelemaan taas") Tällainen vastaus on kirjoittajan mielestä paras mahdollinen. Kertoo kaiken kirjoittajasta.Alkuperäinen avaus oli
jälkeenjääneen idiootin tekemä. Heille on oma palstansa ja heidän pitäisi käyttää ilmaista avustajaa.Tarkoitatko että kusetetut eivät saa
SINULTA tai muilta WinCapitan Plontzo-Pluntzureilta?KIRJOITAT:
"Pitikö vielä tulla saman Säälittävän Reppanan
Yök, Yök ! Vastaamaan. "Paras mahdollinen" ("paskaläjä on päässyt kusimyrskystä kirjoittelemaan taas") Tällainen vastaus on kirjoittajan mielestä paras mahdollinen. Kertoo kaiken kirjoittajasta."
WIN CAPITASSA TUTUSTUNEESEESI KUSETTAJAKAVERSI MIELESTÄ:
"Alkuperäinen avaus oli, jälkeenjääneen idiootin tekemä. Heille on oma palstansa ja heidän pitäisi käyttää ilmaista avustajaa."
Plontzo kaverisi kirjoittavat minusta melko "erikoisia näkemyksisä".
Jos noin mielestäsi on, vastaatko WinCapitan jäsenenä ja WinCapitan kansainvälisen valuuttakaupan ja Haanukas Kaalisjärven sisäpiirissä olleena muutamiin WinCapitassa raskaasti silmään kustuja "jäseniä" askarruttaviin kysymyksiin?
Please ole kiltti ja vastaa kysymyksiini, kysymysten mukaisessa järjestyksessä?
Tokihan sinä tiedät kaikkiin esittämiini kysymyksiin oiketa, ja ei, "KORPPIEN" vääristämät vastaukset.
Olethan WinCapitan avulla nousut vain muutamien ihmisten haaveilemaan vaurauteen.
Olet päässyt miljonääriksi tekemättä yhtäkään valuuttakauppaa henkilökohtaisesti.
Parasta kaikessa on, ettei sellaiseen vaurauteen pääseminen ole edellyttänyt minkäänlaista henkilökohtaista ponnistusta tai osaamista asiassa.
Sinuthan on täysin tuntemattomasta ja järjelle selittävästi syystä valittu jostakin perähikiältä tai mansikkapellon laidalta mukaan WinCapitan valuuttageneraattorista loputtomasti tulevien voittojen jakajien joukkoon.
No näinhän se menee....jep. jep
Tässä kyasymykset:
1.
MISSÄ ON RAHAT?
2.
PALJONKO KUSETIT?
3.
MOIKKAAVATKO EX-TYÖ, TAI MUUTKAAN KAVERISI SINUA EDELLEEN MUULLA KUIN LUUVITOSELLA?
4.
PALJONKO OLET HANDELTA/WINCAPITALTA OSTAMALLASI AUTOMAATTISELLA FOREX SIGNALS VALUUTTAKAUPPALISENSILLÄ VIIMEISEN 22. KUUKAUDEN AIKANA DOLLARI/EURO PARILLA TEHNYT SITÄ NS. "TUOTTOA"?
5.
PALJONKO ON TIETOJESI MUKAAN PÄÄKUSETTAJA HAANUKAS KAALISJÄRVI TEHNYT MANUAALILAATIKOLLA TUOTTOA TEILLE JÄSENILLE VIIMEISEN KUUKAUDEN AIKANA?
6.
ONKO HAANUKAS KALISJÄRVI MIELESTÄSI WINCAPITA RIKOKSEN PÄÄKUSTTAJA JA SUURI HAISUNÄÄTÄ?
Kusettaja Pluntzu, missä vastaus
Sinun ja kusettajakaveriesi mielestä asiat ovat ilmoittamallenna mallilla."Pitikö vielä tulla saman Säälittävän Reppanan Yök, Yök ! Vastaamaan. "Paras mahdollinen" ("paskaläjä on päässyt kusimyrskystä kirjoittelemaan taas") Tällainen vastaus on kirjoittajan mielestä paras mahdollinen. Kertoo kaiken kirjoittajasta."
"Alkuperäinen avaus oli, jälkeenjääneen idiootin tekemä. Heille on oma palstansa ja heidän pitäisi käyttää ilmaista avustajaa."
Ps.
Koska WinCapitan ja/tai ex-kavereidesi rahojen varastajana olet ilmaissut noinkin tarkasti mielipiteesi siitä mitä minä olen.
Vastannet muutamiin WinCapita rikoksessa sinunkin toimestan raskaasti kusetetuksi tulleiden, eli ns. "jäsenten" mieltä edelleen askurrattaviin kysymyksiin.
Tässä kyasymykset:
1.
MISSÄ ON RAHAT?
2.
PALJONKO KUSETIT?
3.
MOIKKAAVATKO EX-TYÖ, TAI MUUTKAAN KAVERISI SINUA EDELLEEN MUULLA KUIN LUUVITOSELLA?
4.
PALJONKO OLET HANDELTA/WINCAPITALTA OSTAMALLASI AUTOMAATTISELLA FOREX SIGNALS VALUUTTAKAUPPALISENSILLÄ VIIMEISEN 22. KUUKAUDEN AIKANA DOLLARI/EURO PARILLA TEHNYT SITÄ NS. "TUOTTOA"?
5.
PALJONKO ON TIETOJESI MUKAAN PÄÄKUSETTAJA HAANUKAS KAALISJÄRVI TEHNYT MANUAALILAATIKOLLA TUOTTOA TEILLE JÄSENILLE VIIMEISEN KUUKAUDEN AIKANA?
6.
ONKO HAANUKAS KALISJÄRVI MIELESTÄSI WINCAPITA RIKOKSEN PÄÄKUSTTAJA JA SUURI HAISUNÄÄTÄ?
VASTAAKerro kaverille: Ilmoita asiattomasta viestistä
Vastaa viestiin
Kirjaudu sisään tai liity jäseneksi, jos haluat käyttää omaa nimimerkkiä viestissäsi.
Otsikko (ei pakollinen)
Tekstin maksimimäärä 5000 merkkiäViesti
Nimimerkki
JURVAPÄÄ, missä vastaus WESSA-kysymyksiin
KIRJOITIT KUSETTAJAKAVERISI KANSSA:"Pitikö vielä tulla saman Säälittävän Reppanan Yök, Yök ! Vastaamaan. "Paras mahdollinen" ("paskaläjä on päässyt kusimyrskystä kirjoittelemaan taas") Tällainen vastaus on kirjoittajan mielestä paras mahdollinen. Kertoo kaiken kirjoittajasta."
"Alkuperäinen avaus oli, jälkeenjääneen idiootin tekemä. Heille on oma palstansa ja heidän pitäisi käyttää ilmaista avustajaa."
Etkö nyt kansainvälisen valuuttakaupan erikoisosaajana voisi vihdoinkin vastata noihin muutamiin WinCapitan "jäseniä" edelleen askarrataviin kysymyksiin?
Missä sinä paskahousu Pauli oikein nykyisin asustelet?
Oletteko nykyisin kämppäkavereita Pirkanmaalla, Pedo-Timon, Rötös-Riston tai pääkusettaja Haanukas Kaalisjärven kanssa?
Vastausta peliin WinCapita kusettaja!!!!...HOPI, HOPI!!!!!
Ps.1
Vieläkö vaimosi uskoo sinun ketomallasi tavalla Wincapitan käsittämätttömän suuriin, eli siis ainakin 400% suuruisiin valuuttakauppavoittohin, jota Hande ja RUBLUUTTI jatkuvasti teidän perheenne omistamalle valuuttakauppatilille lähettävät?
Ps.
Koska vaimosi, ja/tai tyttöystäväsi, ja/tai ex-kaverisi sanoi sinulle ensimmäisen kerran, että puhut Wincapitasta ja sen valuuttakauppatuotoista pelkkää paskaa, kuten kokoWinCapita kusetuksen käyntiin polkaissut Haanukas Kaalisjärvikin
Pluntzu, jos et masennuksesi keskeltä jaksa vastata kaikkiin kysymyksiin, vastaa edes vuosiluku.
Koska lähdit Haanukas Kaalisjärven mukaan WinCapitan kusetushommiin?
Jurvanuttu, missä viipyy vastauksesi?
Heips!Siis sinä EX.kansainvälinen valuutta-osaaja.
Ps.
Paljonko kusetit, tai huijasit Haanukas Kaalisjärven kehittämässä ja johtamassa WiNCapita nimisessä PoNTZI kusetuksessa, itsensä VALUUTTAMESTARIN, eli kultasydän Handen johdolla?
Jurvanuttu, uskotko että WESSASI vielä
No et tietenkään usko!!!!!!Muutenhan olisit itsekkin muutakin ´kuin ´Win-ja kusetus Capitan JURVATAPPI !!!!
Ps.
Tarkkana sitten siellä Plontzoja odottavan vankilan suihkussa.
Jurvatappi missä olet? Koska kommentoit
Jurvatappi hei, koska olet viimeksi "kotiuttanut" WinCapitaan tekemiesi sijoitusten n. 400% tuotoja?Ps.
Oletko ollut viimeaikoina REHTUURIN ja/tai TUUKKAEDESSÄTAKANA sekapään kanssa tekemisissä?
Minkälaista autoasi, sekapäinen, nimimerkillä TUUKKAEDESSÄTAKANA tunnettu ja WinCapitassa järkensä menettäny therra nykyisin bensamittarikentän bemsamittarilla numero 3. tankkaa?
Onko 4 ovinen, 1,3 litrainen "ESKOSI" kuinkakin vanhaa vuosimallia? Onko miltei ruostevapaa "eskosi" vuosimallia 1997, vai 1998?
Ps.
Oletko muuten kuullut, että olisiko Pipsilässä Euro/Dolariparista johdetut Pupsit viimeaikoina paukkuneet PipsiPupsilassa.
Minulle on EEEUUKOON ja Plontzp-Pluntzureiden taholta KERROTTU ja VAKUUTETTU, että PipsiPupsilassa eivät enää Pipsit ja/tai Pupsit enää pauku.
En ole kuitenkaan pystynyt asiaa VERIFIOIMAAN, koska tässä on tämä, siis tämä, tämä-.....
Minulle on kuitenkin asiasta KERTOINEIDEN kusettajien taholta VAKUUTETTU, että KERROTUSSA asiassa ei ole, eikä ole koskaan ollut edes tarkoitus olla minkäänlaista perää.
REHTUURI on vain erehtynyt WinCapita kusetuksen perusteista 400% varmasti.
paskahousu Pauli on omalta puoleltaan ymmärtänyt vanhana ketjukirjekusettajana WinCapita kusetuksen perimmäisen tarkoitulksen. Eli sen, että tyhmiltä otetaan WinCapitakusetuksessa rahat pois ja laitetaan sen jälkeen MONEYBOOKERSSIN välityksellä suoraan paskahousu Paulin ja Plontzo-Pluntzureidean omaan taskuun.
HOPI, HOPI kaikki WinCapitassa kusetetut sinne poliisiasemalle!!!!!!!!
Alkaa olla kiire tehdä rikosilmoitus
Mitäs mieltä olet tästä käsityksestäni?On tärkeä muistaa, että tehdessään esitutkintapyynnön nyt, kun juttu vielä on esitutkintavaiheessa, pääsee esitutkintapyynnön tehnyt yhtymään yleisen syyttäjän vaatimuksiin ja voi samalla pyyttää yleistä syyttäjää ajamaan omaa vahingonkorvausasiaa juttun ohessa. Tällainen menettely on kusetetulle täysin ilmainen ja täysin vaivaton.
Mikäli jättää vahingonkorvausasiansa hoitamisen vasta tuomioiden jälkeiseen aikaan, joutuu kusetettu aloittamaan uuden oikeusprosessin saadakseen kusetetut rahat takaisin. Tällaiseen prosessiin kuluu aikaa helposti 2-3 vuotta ja kaikki oikeudenkäyntikulut prossessin aikana joutuu maksamaan itse.
Ei ole siis minkäänlaista järkeä odottaa oikeuden lopullisia tuomioita, vaan kannattaa käynnistää omien etujen hoitaminen heti menemällä poliisiasemalle tekemään esitutkintapyyntö.
Esitutkintapyyntöä ei edes tarvitse kohdistaa kehenkään nimettyyn henkilöön, vaan voi pyytää poliisia tutkimaan onko JOKU MAHDOLLISESTI syyllistynyt WinCapitassa esitutkintapyynnön tehnyttä kohtaan rikolliseen menettelyyn.
Poliisi selvittää ja tutkii asian viranpuolesta ja esitutkintapyynnön tehneelle täysin ilmaiseksi.
HOPi, HOPI poliisiasemalle ja 20. vuoden ulosotto- vahingonkorvausautomaatti käyntiin sekä Plontzot vastuuseen rikoksistaan.
Ps.
Plontzojen puuhastelu WinCapita rikoksen yhteydessä, sekä Wincapita rikosta johtaneen Haanukas Kaalisjärven kanssa on johtamassa Plontzo-Pluntzurit 20. vuoden ulosottokierteeseen Hovioikeden lainvoimaisten päätösten jälkeen.
Asia tarkoittaa käytännössä sitä, että Plontzon palkan tai eläkkeen ulosmittaus päättyy "jo" 2032 tai 2033.
Sitä ennen lähtee ulosmittaukseen kaikki mitä Pluntzu omistaa, sekä mahdollinen tuleva perintö-osuus, kuten tietysti oikein onkin.
Kyllä siinä Pluntzurilla on samalainen tunnelma, kuin ex-kansainvälinenvaluuttakauppiasPlontzo olisi yllättäen joutunut 20. vuodeksi haisunäätien kusimyrskyn keskellä.
Ps.
Soitellaan, mutta eri bändeissä...heh
WinCapitan kusettaja Pluntzu, kitara vai
Jos sinulle sopii, soitan rumpuja, koska en osaa soittaa kitaraa WinCapita kusetuksessa Kultasydän Handen tarkoittamalla tavalla.Puhumattakaan että osaisin kusettaa edelleen nykyisiä kavereitani Handen esittämäällä ja tarkoittamalla tavalla.
Harmi, että nämäkin Haanukas Kaalisjärven valmistamat ja kansainväliseen valuuttakauppaan tarkoitetut rumpupalikat sulivat samalla tavalla, kuten WinCapita kusetuksen PÄÄJOHTAJA, eli Haanukas Kaalisjärvikin, eli siis kuin kusi LUMEEN!
Vastaa, pelottaako WibCapita-kusettajaa
Kirjoittamastasi päätellen on hermo ex-valuuttakauppasijoittajalla melko kireällä."paskaläjä on päässyt kusimyrskystä kirjoittelemaan taas."
Koska muuten muijasi ja rahasi lähtivät taskustasi ja kodistasi?
voi voi
kaivaudu takaisin sinne kolooosi.Jurvatappi Plontzuuri on ulosottokauhusta
Hyvä niin!Pluntzu, oletko selvillä minkälaiseen koloon se WinCapita kusetuksen keksinyt ja kusetusta vuosia johtanut Haanukas Kaalisjärvi on kaivautunut?
WinCapitan pääkusettja ja SUURI HASISUNÄÄTÄ, Haanukas Kaalisjärvi häipyi heti kuin kusi lumeen, kun WinCapitan pääkusettaja pääsi putkasta ulos.
Ammatikolupohjalta rikos- ja petoshommiin ponnistanut WinCapitan pääkusettaja Hande on tosiasiassa vain surkea pikkurikollinen.
Hande on bvain sellainen hiivaa syönyt taskuvaras.
Rikosilmoitukset WinCapitaRikollisia kohtaan
Kuten oikein on onkin!!! Heh......Ensi jouluna saavatkin sitten nauttia omista palautuslahjoistaan, mikäs sen hauskenpaa, kyllä sitten tunnelma on korkealla.