Nordea vs Aktia - tositarina miten isot erot voivat olla

vertailija99999

Otin tuossa asiakseni uudelleenjärjestellä pankkiasioitani ja sain kokea yllätyksen. Tämän kertomuksen tarkoitus on jakaa oma kokemukseni muille eikä suoranaisesti arvostella mitään yritystä eikä ketään henkilöä, vaan ainoastaan jakaa tuntemukseni asiasta.

Olen pankille ns. hyvä asiakas vaikkakaan en erityisen varakas/suurasiakas. Asuntolainaa 200k ja sijoitusvarallisuutta 100k, tulot yli 100ke/v eli pankille maksuvarma mutta vaativa.

Otin yhteyttä kummankin pankin (N ja A) asiakaspalvelunumeroon ja pyysin yhteydenottoa/ajanvarausta konttoriin pankkiasiakkuuden keskittämiseksi, lähtötiedot annettuna. Olin aiemmin ollut Nordean passiivinen asias (mm palkka juoksee heille, kortti ja opintolaina) mutta asuntolaina muualla, Aktiaan ei mitään pitoa. Nordealle kaikki oli aina hoidettu viimeisen päälle täsmällisesti.

Nordeaan tapaaminen järjestyi puhelimessa, Aktia soitti päivän kuluttua sähköisestä yhteydenotosta perään ja sovittiin tapaaminen.

Nordeassa on henkilökohtainen pankkineuvoja -konsepti ja kanta- ja avainasiakkuuksia. Tavattuani kohteliaan oloisen viisissä kymmenissä olevan rouvan kertasin itse heti aluksi, että kysymys on kokonaisuudesta - siis luotoista, korteista ja vakuutuksista jotain ehkä vielä päälle. Neuvoja käytti ensimmäiset 30 minuuttia liki monologiin selvittääkseen asuntolainatarvetta ja sen eri korkovaihtoehtoja ja kuukausieriä, lainaturvia jne tässä vaiheessa varsin irrelevantteja asioita ja printtaili tarpeettomia monisivuisia laskelmia tasalyhenteisen lainan eristä 1-240. Saatuani vihdoin puheenvuoron kerroin mitä teen työkseni ja minkä verran tienaan kuussa jne ja että olisin kiinnostunut vielä vakuutusten keskittämisestä eli jouduin ohjaamaan keskustelua kokonaisuuteen. Virkailija ei selvästi kuunnellut, sillä ainut vastaus oli että vakuutuksesta voisi keskustella eri tiskiltä. OK. Tiedustellessani muista palveluista kuten sijoituksista, sijoituksiin liittyvistä lainoista, vakuuksista jne sain kysymyksiini usein jos ei torjuvan niin ainakin ei ratkaisuun pyrkivän vastauksen, tyyliin "mutta silloin marginaali on korkeampi jos sijoitat osakkeisiin" jne. Listaa voisi jatkaa, mutta paras tuli 45min kohdalla; virkailija muistutti seuraavasta tapaamisestaan joka olisi puolen tunnin kuluttua. Kysyttyäni miten pääsemme asiassa eteenpäin, vastaus oli: "Tee hakemus nettipankissa". Mitä? Tästä syystä tulin pankkiin että tiedän miten päästään eteenpäin?

Aktiassa tuli myös kohtelias asiakaspalvelija ottamaan vastaan, joka kuunteli selkeästi omat tarpeeni ja tulevaisuuden suunnitelmani, kirjasi kaiken ylös ja lupasi laskea sopivan tarjouksen jo saman päivän kuluessa. Samalla keskustelimme eri korkovaihtoehdoista ja asiakaspalvelija ymmärsi keskittyä oleelliseen koska selkeästi ymmärsi, että tässä tapauksessa koska lainanottaja ei ollut ummikko. Hän pahoitteli että vastaus saattaisi mennä yli kl 18, mutta he sanovat olevansa töissä ja tavoitettavissa kun asiakas haluaa. Aikaa meni 45min koko tapaamiseen ja ehdimme käsitellä kaikki asiat. Tehokas tarjous tuli sovitussa ajassa.

Otettuani toisen kierroksen samojen pankkien kanssa ero korostui. Nordean vastaukset lisäkysymyksiin piti esittää "verkkopankin kautta" ja vastaukset olivat valtaosin ei-ratkaisuun pyrkiviä ja vaikuttivat siltä, että virkailija halusi minimoida omaa työtään. Tiedustellessani miten saisin siirrettyä nykyisen asiakkuuteni heille toisesta pankista jos näin haluan, vastauksia piti lypsää ja tuntui että olin itse paremmin kartalla asiasta. Jäi hieman säätämisen kuva. Kysyin marginaalia toisen tyyppiseen lainaan mutta en saanut siitä kuin karkean arvion ennen kuin olisin toimittanut vakuudesta lisätietoja. Olen kuitenkin ollut asiakkaana 20 vuotta, hmm..

Aktian kanssa keskusteltiin puhelimitse heidän aloitteestaan parim viikon kuluttua tapaamisesta ja korostettiin sitä, että kaikki pankinvaihtoon jne liittyvät asiat voidaan hoitaa valtakirjalla heidän toimestaan koska he arvostavat asiakkaan aikaa. Lisäksi käytiin pari meilikirjeenvaihtoa detaileista, ja sain tarjouksen conditions subsequent-ehdolla eli että vakuuden lisätiedot pitävät paikkansa. Tarjous oli vielä huomattavasti edullisempi kuin Nordean. Vakuutukset noin samanhintaisia, erona että kaikki sai Aktiassa samalta luukulta. Nordean vakuutusmyyjä painosti puhelimella joka toinen päivä, Aktiassa yksi henkilö hoiti täsmällisesti kaikki.

En aluksi pitänyt Aktiaa vakavana vaihtoehtona, mutta heidän lupauksensa yksilöllisestä pankkipalvelusta onnistui tässä tapauksessa sataprosenttisesti.

Nopeasti laskettuna Nordea menetti Aktialle tässä tapauksessa n. 15.000 euron vuotuiset korko- vakuutus- ja muut palkkiotuotot siitä syystä, että heidän avainasiakaspalvelunsa taso ainakin tässä tapauksessa vastasi lähinnä peruskassapalveluita. Kyseessä oli kuitenkin Helsingin keskustan konttorit kummassakin tapauksessa.

42

17862

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palvelu ratkaisee

      Nordean palvelu ei ollut tarpeeksi hyvää ja toimivaa. Sen lisäksi asenteissa oli havaittavissa ihmeellistä "nihkeyttä".

      Olen nykyään Aktian asiakas ja erittäin tyytyväinen heidän toimintaansa. Asiat hoituvat ja on sellainen tunne, että minua pidetään tärkeänä asiakkaana, vaikka en mikään suursijoittaja olekaan.

      • Jakki

        Minulla on ihan toinen tunne. Aktian päällikkö, ilmeistä päätellen olisi vaikka sylkäissyt perääni, että mene muualle asioimaan. Jäi todella huono maku. En suosittele. Pankissa pitää olla asiantuntijoita eikä tumpeloita ja toisia alas toivova asenne.


    • ke.

      kiva kun noin nuorilla ja vauraillakin on aikaa kirjoitella täällä,
      toivottavasti sait hyvän tuloksen myös euroina mitattuna, ettet vaan kauniina puheina.

      sitä ihmettelen,
      kun lainan siirsit, eihän llainan muutokset ole olleet järkeviä kolmen vuoteen,
      ainakin meillä on 1 kk euribor 0,32 %,
      onkos tuollaista lainkaan Aktiassa ?

      • 11+20

        Joo, mä kanssa ihmettelen, miten 200k asuntolainen siirtäminen on onnistunut kilpailukykyisellä marginaalilla. Ihan mielenkiinnosta, mikä oli vanha ja uusi marginaali?


      • op forever!

        ei, mut osuuspankissa on kaikki paremmin. op forever!


      • pe-p
        op forever! kirjoitti:

        ei, mut osuuspankissa on kaikki paremmin. op forever!

        "ei, mut osuuspankissa on kaikki paremmin. op forever! "

        puheet ja "tarinat" ovat osuuspankissa aina olleet suuria,
        mutta numeroita ei siellä paljon puhuta.

        Kerropas pari kolme asiaa mikä olisi kilpailukykyinen op:sä numeroina.

        mitä saisin tililleni kun on nyt 85 000 rahaa ja odottaa asuntokauppaa, joka voi tapahtua tänään, kesällä tai syksyllä, nyt saan sammossa sille 2 % korkoa, päiväsaldolle, mitä saisin OP;ssä ?


      • edullisia lainoja

        1kk euribor 0,32% tietää sitä etttä maksamanne korko lie ollut esim. viime vuonna selvästi pienempi kuin todellinen inflaatio !


    • OKHX

      ... ollut ihan hyviä kokemuksia Nordean asiakaspalvelusta, vaikka olenkin sikäli huono asiakas, että ainoastaan tallettelen ja sijoittelen sinne rahaa ja käyttelen käyttelytiliä. Lainaa siis ei ole.

      Mutta nyt Nordea on osoittanut ynseytensä sillä, että siellä on surkeat korot määräaikaisilla tileillä ja myöskin säästötilillä (etutili). Niinpä olen siirtänyt rahani muihin pankkeihin ja käytän Nordeaa vain käyttelytilipankkina. Mutta palauttelen ne heti, kun tilanne korjaantuu (= julkinen elvytys lakkaa).

      • ed

        eikös nordeassa ole todella heikot talletuskorot
        ja
        siinä yhdessä jossa on parempi,
        on "vapaakuukausi aina joka vuosi, jolloin talletetaan,
        eli korko on 13 kk korko eli n. 10 % heikompi kuin nimellinen tilin korko,
        hieno tapa hämätä.


    • MainosMiäs21

      sissimarkkinointia. Vai mitä se oli.

      • 13+14

        Aivan, ja luvut kaiken lisäksi pielessä. Alkuperäinen kirjoittaa: "Nopeasti laskettuna Nordea menetti Aktialle tässä tapauksessa n. 15.000 euron vuotuiset korko- vakuutus- ja muut palkkiotuotot...". Aktia on todella kallis pankki, jos 200 k€ lainalla, 100 k€ sijoituksilla ja vakuutuksilla tuottaa pankille 15.000 euroa. Nimittäin 200 k€ lainan korkotulo tänä päivänä on luokkaa 3000 euroa 1,5 % korolla, perheen vakuutuksista 3000 euroa on tosi paljon, ja jos 100.000 euron sijoituksista menee pankille 9.000 euroa palkkiotuottoina, niin kyllä on huonosti asiat.


    • varallisuutta

      .

      kyllä ihmettelen aloittajan näkemystä,
      todellisuudenhan näet vasta vuoden kuluttua, nuo oli arvioitasi vaan.

      vai onkohan kyseessä AKTIAN mainos ?????????





      .

      • sepä se

        Mielestäni aloitusviestin kirjoittaja kertoi asiakaspalvelun laatuerosta hyvin selkeästi.


      • Aktian mainosmies ?
        sepä se kirjoitti:

        Mielestäni aloitusviestin kirjoittaja kertoi asiakaspalvelun laatuerosta hyvin selkeästi.

        "Mielestäni aloitusviestin kirjoittaja kertoi asiakaspalvelun laatuerosta hyvin selkeästi. "

        minusta kertoi hyvin epäuskottavasti, jos laittaa kertomuksen numeroiksi, kai jos et ole Aktian mainosmies,
        kerro NUMEROINA, mistä voi tulla aloittajan summilla ?


        "Nopeasti laskettuna Nordea menetti Aktialle tässä tapauksessa n. 15.000 euron vuotuiset korko- vakuutus- ja muut palkkiotuotot siitä syystä,"


      • sepä se
        Aktian mainosmies ? kirjoitti:

        "Mielestäni aloitusviestin kirjoittaja kertoi asiakaspalvelun laatuerosta hyvin selkeästi. "

        minusta kertoi hyvin epäuskottavasti, jos laittaa kertomuksen numeroiksi, kai jos et ole Aktian mainosmies,
        kerro NUMEROINA, mistä voi tulla aloittajan summilla ?


        "Nopeasti laskettuna Nordea menetti Aktialle tässä tapauksessa n. 15.000 euron vuotuiset korko- vakuutus- ja muut palkkiotuotot siitä syystä,"

        He-he, etkö osaa lukea: Mielestäni aloitusviestin kirjoittaja kertoi asiakaspalvelun laatuerosta hyvin selkeästi. Tai sitten et tiedä mitä sana asiakaspalvelu tarkoittaa?


      • evaan
        sepä se kirjoitti:

        He-he, etkö osaa lukea: Mielestäni aloitusviestin kirjoittaja kertoi asiakaspalvelun laatuerosta hyvin selkeästi. Tai sitten et tiedä mitä sana asiakaspalvelu tarkoittaa?

        "sepä se2.2.2010 00:47 "

        tuollaiset selitykset/kehut voi kirjoittaa aivan etukäteen ja lopussa laittaa pankin nimen perään,

        vieläkö tosiaan on tuollaisia jotka kaikkeen uskovat ???

        toiseksi minä en ainakaan ole ns. palvelusta maksanut mitään,
        vain oikeat eurot ratkaisevat,
        siksi käydäänkin ulkomailla ja lapsilla on varaa harrastaa yms.

        (kyllä tässä iässä jo jotain tietää kun on 4 kakaraa hoitanut lukion asti ja nyt hyvin näyttävät pärjäävän,
        mutta joskus enen kun elämää on nähty paljonkin luulin/uskoin,
        mutta vanhemmat jo opettivat että pankissa ei puheista kannat maksaa, vaan rahasta.


    • ihmettele

      kokemuksiasi. Mitä ilmeisemmin olet kyllä yhtä toivottu asiakas niin Nordeaan kuin Aktiaankin, se vaan kun olit Aktiaan siirtymässä niin ottivaat asiasi paremmin hoidettavakseen ja sitten sinulle sattui Nordeassa huonot virkailijat ja ehkä se että ei asuntolainasi kuitenkaan ollut Nordeasta vaikutti sekin.
      Nordeassa olet nykyään avainasiakas jos talletuksesi lainasi on yht. vähintään 30 000 ja sinulla on viisi eri juttua kuten tilejä ja arvosuustiliä.
      Minulle aikanaan oli nimenomaan Nordea ihan pelastus, kun muut suhtautuivat torjuvasti laina-hakemuksiini hankalassa elämäntilanteessani ja vain Nordeasta lainan sain investointiini joka hyvin kannattava on ollut. Nyttemmin sitten on palvelu Nordeassa vain parantunut entisestään. tuossa tilanteessani karmaisevat kokemukseni on Op-pankista ja Tapiolasta, Aktiassa en ole koskaan käynytkään.

      • huomattavaa..

        jotkut (varsinkin keski- ikäiset) virkailijat ovat epäasiallisia, ja jos tiskille menee jonkun ongelman vuoksi niin aletaan pakkokauppaamaan lainoja ja vaikka mitä tuotteita. Jos virkailija ei heti ymmärrä lopettaa tyrkyttämistä niin kannattaa ilmaista varsin kuuluvalla ja selkeällä äänellä "Että EN HALUA LAINAA ENKÄ MUUTAKAAN!!!.. Ymmärrättekö?!? "MInähän olen kieltänyt markkinoinnin kaikessa muodossaan mutta ilmeisesti te ette osaa edes lukea...!!! Yleensä markkinointi- pelle lopettaa tähän. Muissa pankeissa en ole törmännyt helppoheikkeihin. Ja Nordan virkailijat alkavat usein väittelemään asiakkaan kanssa siitä miksi asiakas tuli konttoriin tai miksi asiakas soitti. Esimerkiksi: "Mutta tehän halusitte tietää juuri sen asian!!" (vaikka asiakas ei ole sanonut mitään sen suuntaistakaan...). Aktia ja Handels ovat hieman parempia kuin muut. Luulisin ainakin oman kokemuksen mukaan. Joskus on vaan kiva mennä Nordeaan huonolla tuulella ja kun virkailija alkaa "myymään" tuotteitaan niin antaa oikein olan takaa helppoheikille kieltävän vastauksen :DDD


      • kuullessa siis :D
        huomattavaa.. kirjoitti:

        jotkut (varsinkin keski- ikäiset) virkailijat ovat epäasiallisia, ja jos tiskille menee jonkun ongelman vuoksi niin aletaan pakkokauppaamaan lainoja ja vaikka mitä tuotteita. Jos virkailija ei heti ymmärrä lopettaa tyrkyttämistä niin kannattaa ilmaista varsin kuuluvalla ja selkeällä äänellä "Että EN HALUA LAINAA ENKÄ MUUTAKAAN!!!.. Ymmärrättekö?!? "MInähän olen kieltänyt markkinoinnin kaikessa muodossaan mutta ilmeisesti te ette osaa edes lukea...!!! Yleensä markkinointi- pelle lopettaa tähän. Muissa pankeissa en ole törmännyt helppoheikkeihin. Ja Nordan virkailijat alkavat usein väittelemään asiakkaan kanssa siitä miksi asiakas tuli konttoriin tai miksi asiakas soitti. Esimerkiksi: "Mutta tehän halusitte tietää juuri sen asian!!" (vaikka asiakas ei ole sanonut mitään sen suuntaistakaan...). Aktia ja Handels ovat hieman parempia kuin muut. Luulisin ainakin oman kokemuksen mukaan. Joskus on vaan kiva mennä Nordeaan huonolla tuulella ja kun virkailija alkaa "myymään" tuotteitaan niin antaa oikein olan takaa helppoheikille kieltävän vastauksen :DDD

        että oppivat ympäripuhumaan niitä Mermeid- rahastojaan ja muitakin huippu- tuottavia sijoituksiaan. (Minä en ollut niin "fiksu" että olisin sellaiseen sijoittanut sillä tunnen helppoheikit jo kaukaa...).


    • TyytyväinenAsiakas

      Sain Meritan tilin lapsena ja siitä sitten sujuvasti olinkin aikuisena Nordean asiakas. Joka kerta, kun olen ollut yhteydessä Nordean asiakasneuvojaan olen saanut todella nihkeää palvelua. Paras oli asuntolainaneuvotteluissa... tädillä oli tosiaan kiire johonkin. Jokaiseen kysymykseeni vastaus oli "verkkopankissa". No lainaa en sieltä ottanut, mutta pidin siellä säästötilin, kun oli aikanaan hyvä korkoinen. Tämäkin on tosin jo vanhaa tietoa, sillä nykyisin paremman koron saa Aktiasta.
      Lainan otin sitten Aktiasta. Asiakasneuvojat ovat asiantuntevia, ottavat todella asiakkaan huomioon ja asiat ovat todella hoituvat. Jos laitan viestin/toimeksiannon verkkopankin kautta, minuun otetaan yhteyttää seuraavana arkipäivänä. Vertauksena Nordea, joka on kaverillani (avainasiakas), vastaus verkkopankin kautta lähetettyyn viestiin tuli reilussa viikossa.
      Kyllä pankilla ja pankilla on eroa.

    • ex-nordealainen

      Olen vähän samoilla linjoilla, henkilökohtaista palvelua ei saa kuin aikaa varaamalla palvelunumerosta. Jos erehdyt käydä konttorissa jotain pientä asiaa selvittämässä niin johan tulee se vakiovastaus "tälläiset voi helposti hoitaa verkkopankissa..." Kyllä vaan, joskus vastaus voi tulla jopa viikossa.

      • Kohta toinenkin

        Juuri näin.Odotin yhdessä Helsingin konttorissa vajaan tunnin ennen kuin annoin periksi. Vastaanottovirkailija pahoitteli vilpittömästi, mutta mitä hän asialle voi kun Nallea ei voisi vähempää kiinnostaa tällaiset tavalliset asiakkaat.


    • Hyvä Nordea

      Kyllä teillä on sattunut huonoja virkalijioita Nordeassa. Kyllä minulla on aivan loistava henkilökohtainen pankkineuvoja. Lainat, sijoitukset, eläkeasiat, kortit, asuntolaina, ym. ym. aina hoituneet mallikkaasti. Myös silloin kun oma pankkineuvojani oli sairaslomalla sain todella hyvää ja ystävällistä palvelua toiselta virkailijalta.

      Joskus konttorissa rahastolunastusta tms. hoitaessa on sattunut nihkeä keski-ikäinen virkailija (joka vieläpä lunasti rahasto-osuuteni Nordean käteistilille ja sain valittaa asiasta...). Kannattaa se aika sinne varata.

      Verkkopankissa saa myös vastauksen yleensä päivässä. En tiedä onko tässäkin avainasiakkailla joku korkeampi prioriteetti.

    • Pieneläkeläinen

      Konttorikohtaista vai omasta asenteesta johtuvaa?

      En voi vähimmässäkään määrin moittia käyttämäni Nordean konttorin palvelua.
      Jokunen vuosi sitten en hyväksynyt minulle vaihdon yhteydessä tarjottua h-k neuvojaa mutta sekin hoitui hyvin nopeasti.

      Muutama vuosi sitten suoritin pankkien tarkistuskierroksen jonka tuloksena jätin pääosan asioistamme Nordeaan.
      H-B:ssa oli suhtautuminen asiaani samaa luokkaa kuin Nordeassa.
      Samposta pääsin ulos nippa nappa poliisit välttäen.
      OP:lla järjestelmät ovat sekavia kuin humalaisen uloste ja asenteet kolkon piittaamattomia.
      Tapiolan persoonattoman ok.

      Pienine eläkkeinemme emme ole toiveasiakkaita.
      Vaimon netto on noin 880€/kk.

      Kaikki raha-asiamme olen pystynyt sopimaan heti h-k neuvojani kanssa.
      Velkaa on noin 20% varallisuudesta ilman asuntoja.
      Ko. kulutusluoton mrginaali on 0,4%.
      En lyhennä sitä. Maksan korot kuukausittain ja halutessani voin maksaa sen pois milloin tahansa.
      Samat ehdot luvattiin H-B:ssa suoraan keskustelussa.

      Nordean ihminen tietää meillä olevan asioita myös Sampossa, H-B:ssa ja Tapiolassa mutt se ei näytä vaikuttavan heidän asenteisiinsa.

      Olen ennenkin ajatellut ettei omia, yhden konttorin kokemuksia kannata kaikilta osin yleistää koskemaan koko pankkiryhmää.

    • molempien asiakas

      Pienen paikkakunnan nordea hakkaa mennen tullen op:n mennen tullen ystävällisenä palveluna, pienempinä marginaaleina ja parempina talletuskorkoina. Verkkopankin kautta vastaus tulee vuorokaudessa, kysymyksiin vastataan eikä markkinoida muita mitä ei kysy.

    • Wombut

      Mukavaa miten asiakaspalvelusta puhuttaessa yleistetään koko pankki samantien... Eiköhän ne ole ihmisiä/yksilöitä. Mielessänne ei varmaan käynnyt että se viereisen loossin täti/setä olisi voinut olla aivan eri luokassa mitä tulee asiakaspalveluun. Numerot ja faktat ovat niitä millä kilpailutetaan. Itselläni on juuri nyt menossa pankkien kilpailutus asuntolainan suhteen, ja vaikka eräässä pankissa palvelu/keskustelut olivat ohi noin 15 minuutissa kun toisessa juteltiin 45min, pidän silti ne numerot esillä päätöstä tehdessä. En minäkään huutele täällä miten kaikki suomen R-kioskit on ihan surkeita kun sain kerran väärin rahaa takaisin.

    • Pieneläkeläinen

      Juuri noin!

      Myös saman konttorin sisällä, kuten mainitsit.

      H-k neuvojan vaihdon yhteydessä uusi tarjokas oli jotenkin muodollisen kolkko.
      Ilmaistuani mielipiteeni neuvoja vaihtui hyvin asiallisen miellyttävään, tehokkaaseen, avuliaaseen ja aktiiviseen henkilöön jonka kanssa asioimme hänen eläköitymiseensä saakka.

      Nykyiseen uuteen en ole vielä tutustunut mutta on varmaan näkötuttu.

      Saman konttorin päällikön kanssa menivät aikanaan sukset ristiin ja vaihdoin silloin pankkia.

      Pankkikonserni luo puitteet joissa paikalliset henkilöt toimivat, eri lailla.

    • pankkeja pankkeja

      Itse kävin Nordealla lainaneuvottelussa ja palvelu oli ihan asiallista.
      Sain kysyttyä kaiken mitä halusin tietää ja sain keskusteltua myös omien vakuutusten siirtämisestä nordean alla toimivalle vakuutusyhtiölle.
      Lisäksi antoivat erivaihtoehtoja nykyisten luottojen siirtoon OP:stä Nordealle.

      Pitää katsella vaihdanko OP:stä Nordeaan. OP:n asiakkaana ollut noin 17 vuotta.

    • löjjkö

      Varokaapa vaan jos vaikka sairastutte tai menetätte työpaikkanne ja siinä rytäkässä joudutte pieniinkään maksuvaikeuksiin. Silloin Nordeassa muuttuu äänensävy ja tiedät olevasi pelkkää paskaa.

    • norssi yök

      Älkää vaan menkö Nordeaan hoitamaan pienintäkään asiaa, jos muuta voitte! Toimin kolmessa kuolinpesässä pesänhoitajana ja huh huh mitä pompottelua ja asioista tietämättömyyttä sieltä saa osakseen.

      Olen asioinut saman konttorin 3 eri virkailijan kanssa ja jokaiselle olen joutunut osoittamaan HEIDÄN OMASTA ESITTEESTÄÄN mitä liitteitä heille missäkin asiassa toimitetaan. Ennen kuin olen heille asian sormella osoittanut, on vaatimukset esim. juuri todisteiden suhteen ollut näiden virkailijoiden henkilökohtaisesta hatustaan vedettyjä ja täysin vailla mitään todellisuuspohjaa.

      Kaksi kertaa olen joutunut soittamaan omalle lakimiehelleni ja sen jälkeen selittämään virkailijalle, miksi minulla nyt on oikeasti oikeus toimia siten kuin olen toiminut. Käsittämätöntä "kyllä minä pankkivirkailijana tiedän kaiken" -asennetta. Ja joka kerralla olen ollut oikeassa ja he väärässä.

      Yök.

      No, ei tarvitse ainakaan arvuutella mitä teen jatkossa Nordean asiakkuuden suhteen.

    • Oiskos

      En ole vielä Aktian kanssa asioinut käyttötiliä kummoisempia asioita mutta on tullut istuttua tiskin ääressä isän kanssa erinäisissä laina-asioissa. Aina mieleen on jäänyt vuorovaikutus, pankkivirkailija kuuntelee, tekee muistiinpanot ja laskee lainasuunnitelman.

      Kaikenkaikkiaan kiireetöntä toimintaa, en ymmärrä miksi pankki hoputtaisi ihmisiä tälläisissä asioissa. Taloustilanne ei ole paranemaan päin eikä vakaa työsuhde ole enään itsestäänselvyys kenellekään.

    • nokkelanimimerkki3

      Mulla on tosi huonoja kokemuksia Aktia konsernista, joka sisältää veritaksen ja folksomin. Myydään vanhoille ihmisille tuotteita joita he eivät koskaan tule tarvitsemaan. Äidilleni 75v myytiin jokin kallis vakuusrahasto, jossa oli niin korkeat kulut, että tuottojen tekeminen oli täysin mahdotonta.

    • Ellen Ahonen

      En pääse verkkopankkiin

    • Mies 31v

      Kysyttiin vaimon kanssa 6 eri pankista asuntolaina tarjousta. Aktia oli selkeästi edullisin kun huomioidaan myös vakuutukset. Itse olen ollut Nordean asiakas käytännössä koko ikäni, mutta heidän asuntolainatarjous oli täysin mettässä.
      Toki oli muutama muukin joka oli vielä kalliimpi. Suupohjan osuuspankki kaikista kallein ja siellä kiinnostus meidän asuntolainakyselyssä oli todella nihkeätä.
      Aktiaan siis vaihdettiin eikä syyttä. Aktian kanssa pystyttiin sähköpostilla ja puhelimessa sopimaan monia asioita, joita näissä isoissa pankeissa ei olisi ikinä onnistunut. Toiminta aivan liian jäykkää.

      • Aktia on huono

        40 v Aktian asiakkaana. Isä kun tunsi kaikki ja ruotsinsuomalaisena oli Aktian pankeissa kuin kotonaan. Nyt yritin sitten pienyrittäjänä saada asuntolainaa, niin en kelpaa vakuudet vähintään 1/5i Ihan järjetöntä 2 kk kestävää kyykytystä. Tulos on ulos. Kun kerrankin tarvitsee lainaa. Kaikki laina on aina maksettu ja kunnialla hoidettu. Eivät osaa lukea yrityksen kirjanpitoa pätkääkään.


    • Aktia on hyvä

      Minulle on aina tullut tarjoukset Aktiasta lainoihin, vakuutuksiin jne nopeasti. Ja lainaakin sain mökkihankintaan pari vuotta sitten, vaikka olen yrittäjä ja vakuuksia piisaa. En ole ruotsinkielinen, mutta asiakas kuitenkin jo 40 vuotta. Mukavaa, kun on oma pankkihenkilö, joka tuntee minut ja minun vaikeudet saada lainaa (yrittäjänä). Eivät edes katso nykyään tilinpäätöksiä, jos tarvitsen pikkuvippejä alle 50000. Kaikki asuntolainat olen maksanut Aktialle ajallaan ja olen lähes velaton nyt. Visa kortistakin luovuin, kun noita erilaisia kulutusluottokortteja alkoi olla liikaa. Jätin pari korttia pienellä luottorajalla, mutta nuo 6000 EUR luottokortit peruutin. Ja Aktiasta ihmettelivät, miksi. Mutta kun en halua hassata kaikkia rahoja kapakassa tai nettikasinossa.

      • Anonyymi

        Aktiaan ei millään saa yhteyttä, että sais jonkun virkailijan kanssa selvitettyä tilillä tapahtuneen asian. En suosittele pankkia kenellekään. Hyvä, kun pääsin siitä eroon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aktiaan ei millään saa yhteyttä, että sais jonkun virkailijan kanssa selvitettyä tilillä tapahtuneen asian. En suosittele pankkia kenellekään. Hyvä, kun pääsin siitä eroon.

        Joo en suosittele minäkään, palkasta jää kumminkin 2500€/kk käteen, luottotiedot kunnossa ja ainoastaan opinto lainaa muutama tonni jäljellä eivätkä siitä huolimatta myöntäneet 4500€ lainaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo en suosittele minäkään, palkasta jää kumminkin 2500€/kk käteen, luottotiedot kunnossa ja ainoastaan opinto lainaa muutama tonni jäljellä eivätkä siitä huolimatta myöntäneet 4500€ lainaa.

        Niin ja omistan vielä velattoman omakotitalon...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja omistan vielä velattoman omakotitalon...

        Ja auton. Vaimolla myös auto ja lapsella koira ja kissa. Kaikki ovat hyvin toimeentulevia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja auton. Vaimolla myös auto ja lapsella koira ja kissa. Kaikki ovat hyvin toimeentulevia.

        Pankki katsoo paitsi tuloja myös menoja, eli katsovat tilihistoriaasi 3-6 kk taaksepäin. Jos pankki arvioi että palkkapäivän edellä tilisi on liian usein liian tyhjä niin vetävät siitä omat johtopäätöksensa.


    • Anonyymi

      varo aktiaa,ne antaa ihmisten mädäntyä ojassa jos ei oo rahaa maksaa takas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2860
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2420
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2200
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2002
    5. 171
      1842
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1836
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe