Palvelussa huutoaika päättyy ennalta-arvaamatta. Tavaraoista ei tule kuvia vaikka niitä luvataan. Tavaramääriä ei ilmoiteta tarkkaan. Kokonaisuutenaan sekä myyvä pesä että huutajat kärsivät huonosta palvelusta. Isompien kohteiden myynnissä tällainen palvelu jossa huutajanan huomaat vaan ykskaks huudon päättyneen tunti sitten, jolloin joku teki paremman tarjouksen voi jäädä kovastikin harmittamaan. Se ei ole varmasti kenenkään edun mukaista.
Miksi siis pesänhoitajat käyttävät tällaista palvelua kun muitakin palveluja olis käytettävissä. Kaiken lisäksi kaikki on kysyttäessä aina pesänhoitajan vikaa ja lainvoima.com on ainoastaan välittäjänä. Enkä itse ole minkään muun palvelun osakas, vaan ihan vaan käyttäjä.
Se myös ihmetyttää miksi eilen aiheesta aloittamani asiallinen viestiketjun avaus poistui tältä palstalta? Aikaisempi keskustelu poistui myös, mikä kyllä oli väärällä palstalla, eli talousrikokset palstalla.
Itse olen saanut ihan asiallisestikin sieltä tavaraa ostettua, mutta kokonaisuutenaanhan tuo kuitenkin on palvelu mitä pitää kytätä jos sieltä mielii jotain kohtuudella saada.
Kirjoittakaa kokemuksia miten lainvoima.com on muuten toiminut?





Miksi ylläpito poisti viestin?
Pyydän ylläpitoa vastaamaan, miksi eilinen keskustelunavaus poistettiin? Se ymmärrän että aiempi keskustelu oli väärällä palstalla sinäänsä enkä sitä ollut aloittanutkaan, vaan jatkoin todellisilla tapahtumilla.Lainvoima sanoo ettei ole pyytänyt keskustelun poistamista, eikä ole edes osallistunut keskusteluun, vaikka siltä se vanhassa väärällä osastolla olleessa keskustelussa kovasti vaikutti.
Onko tällä palstalla sananvapautta??? Kylläkai täällä voi ja palstan tarkoituskin on arvioida palvelun toimivuutta. Sitähän voi kukatahansa arvioida mihintahansa suuntaan.
Lainvoima.com ihmetyttää
Karstulalaisen Jalec Oy:n konkurssipesän tavaroita myydään vieläkin ko. palvelussa. Huutoon oli pienirtainta laitettu 23.2 ja huutoa oli alettu sulkea jo samalla viikolla parin päivän päästä. Perjantaina illalla sillä viikolla kun sivuille eksyin oli mielenkiintoinen osuus jo suljettu. Kohteita on kuitenkin avoinna edelleenkin samasta listasta.Jos huudolla olisi selvä päättymisaika voisi jotain tapahtua, mutta tuossa palvelussa homma on kyttäämistä jos sattuu tulemaan mielenkiintoista ja jos pari päivää olet lomalla se ennättää mennä ohi. Toisaalta jos teet tarjouksen jostain saat tuotteen vasta ennalta arvaamattoman ajan jälkeen..
Päättymisajankohta määräytyy useammasta tekijästä, jonka takia ennalta määriteltyä aikaa ei ilmoiteta. Kyttäämistä käytön ei tarvitse olla, koska ylittyneestä tarjouksesta edellinen huutaja saa tiedon sähköpostilla tai halutessaan tekstiviestillä.
Kenen mahtaa olla vastuu, kun kaupaavat välillä viallisia laitteita, joilla ei ole kuin romun arvo jäljellä.
Ilmoituksissa tulisi olla aina maininta, että laite ei toimi.
Älä inise. Käyttöehdot luodaan juuri tuollaisia puupäitä varten!
Tekstiviesti-pohjainen tunnistautuminen vaikuttaa puhtaalta rahastukselta, sillä paremmin suunnitelluissa sivustoissa se tapahtuu pankkitunnusten avulla ilmaiseksi ja täysin turvallisesti.
Tavaroiden näyttöaikoja siellä ei myöskään ole. Olisi mukava kuulla kuluttajaviranomaisen kanta siihen, onko sivusto lakien ja nettikaupan säädösten mukainen ...
Lainvoima.com toimii kilpailijoihinsa verraten parhaiten Suomen Konkurssiasiamiehen ohjeistuksen mukaan. Kulloisetkin tarjoukset ja kaupat ovat Konkurssiasiamiehen ja hoitavan asianajotoimiston vapaasti seurattavissa. Jopa pari vuotta jälkeenpäinkin. Kuvineen ja tietoineen, kaikki.
Emme voi vastata kaikkiin kysymyksiin tuotteen yksityiskohdista, koska ne sijaitsevat eri puolilla Suomea. Yksi tyypillinen kysymys: " Minkä tuumaiset renkaat ovat tuotteessa xxx?"
Vaatisi mahdottomia ajomatkoja ja tuntien käyttöä.
Konkurssipesien tuotteet myydään vain niiden tietojen perusteella, joita sivustolla annetaan. Ostaja voi ottaa riskin tai jättää tarjoamatta.
Tuotteiden kunnosta ja lisätiedoista pyrimme aina antamaan asiankuuluvaa tietoa.
Annetaan asaankuuluvaa tietoa Valhe
Suljetaan sitten kun on soiteltu tarpeeksi.
Vedätystä todella paljon
Täällä esitetyt asiat näyttäisivät tukevan tätä havaintoa, varsinkin nämä sulkeutumiset-> joku tarjous on pitkään voimassa, ja vaikka uusia tarjouksia ei tule, kohdetta ei suljeta.
Huutohistoria paljastaisi tälläisen toiminnan kaikkein selviten: mikäli kohteella olisi näkyvissä historia, jossa näkyisi tarjouksen tekijä, voisi historiasta nähdä jokaisen kohteen kohdalla onko siellä joku tietty tajouksen tekijä, joka tekee paljon tarjouksia.
Tämä on mielestäni selvä epäkohta tässä palvelussa, varsinkin kun tunnistautumisesta pitää maksaa. Perusteluni tälle on se, että joudut tuotteen halutessasi maksamaan kovemman hinnan mitä tuotteelle olisi muodostunut ilman näitä "haamutarjouksen" tekijöitä. Tässä siis tulee sellainen tilanne, että maksat siitä että pääset vedätettäväksi.
Kysymys Lainvoimalle: Mikä estää näyttämästä tarjoushistoriaa kohteen tiedoissa? Eikö olisi reilua palvelusta maksaville käyttäjille, että he näkisivät tarjousten tekijät? Jos tarjoushistoriassa ei ole mitään salattavaa, miksi sitä ei voisi laittaa näkyviin?
www.ps.nu
Eikä toimi:
Kohteessa oli teksti "KOHDE VOIDAAN SULKEA SILLOIN KUN KULUVAN PÄIVÄN AIKANA UUTTA TARJOUSTA EI OLE TEHTY ( EI KUITENKAAN VIIKONLOPPUISIN LA-SU )"
Uutta tarjousta ei ole tehty kahteen päivään, mutta kauppaa ei vain ole suljettu. Ennen tuon ilmoituksen ilmestymistä tietoihin uusia tarjouksia ei ollut tullut moneen päivään.
Tässä palvelussa siis tarjouksien tekijät maksavat kulut, ja myyjät vedättävät miten haluavat. Ehdoissa on kuitenkin sääntö, jonka mukaan myyjä voi laskuttaa aiheutuneita kuluja mikäli tarjouksen tekijä ei ostakaan tuotetta. Tämä on todella väärin, varsinkin silloin kun kaupan ilmoitetaan päättyvän mikäli uutta tarjousta ei ole tehty.
Tälläinen alusta pitäisi toimia siten, että kun siellä on tuollainen ilmoitus, kauppa katkeaa AUTOMAATTISESTI vuorokauden vaihtuessa, eikä vasta sitten kun myyjä niin päättää. Jos siellä on joku automatiikka, se EI TOIMI.
Kokonaisuudessaan palvelu on sellainen, että toista kertaa en sinne käyttäjätunnuksesta maksa. Enkä käyttäisi edes ilmaiseksi, jos ehdot ja toiminta muutu sellaiseksi, että ne vastaavat huutokaupan periaatteita.
En yhtään ihmettele, jos lainvoima.com:ssa ei ole paljon käyttäjiä. Kukapa se haluaisi maksaa huonosta palvelusta:
Korjattavaa:
- Tarjoushistoria puuttuu (hinnan nostattamisen mahdollisuus)
- Päättyneen kaupan hinta ei tule näkyviin
- Kaupankäynnin katkaisu
- Ehtojen tasapuollistaminen (tarjous sitova, mutta myyjän ei ole pakko myydä -> maksat palvelusta, mutta et ole varma voitko edes saada tuotetta vaikka tarjoat siitä voittavan hinnan). Jos siis kerran laittaa sen sinne myyntiin, on se myös myytävä.
En voi suositella kenellekkään, ja itse en toista kertaa osta tunnusta.
Eikä maksa kuin että kirjaudut tarvii kuitenkin pankkitunnukset.
On sielläkin kaiken karvaisia myyjiä mutta pääsääntö esim.
konkurssipesät myy 99% myynnissä olevista.
sivuilla ja kaikki mitä tänään oli myynnissä kohteita oli tänään 7 kpl
joista kaikki konkurssipesiä huudot on vaikka vasta päättyneet hyväksytty
kaikki.
Seurata pitää vaan tuleeko niihin kohteisiin myyty sana sillä silloin se on myös
noiden sivujen mukaan myös maksettu.
lainvoiman.paremmat kuvat ja tietoa on enemmän.
huutokaupat.com on tästä syystä ottanut sivuileen myös kaikenlaisia jobbareita. Ja jos joskus saa esim. konkurssipesältä myyntiin tuotteen, josta ei määräaikana makseta "riittävästi" - tekevät itse tai lähipiiriläinen tarjouksen, joka hyväksytään. Sitten tuote ilmoitetaan myydyksi.
Nämä jobbarit, jotka huutokaupat.com:in sivuilla myös esiintyvät poistavat sillä hetkellä tuoteen, jos eivät ole saaneet riittävää hintaa.
www.lainvoima.com:in myynti perustuu pelkästään viranomaismääräyksiin, eikä tarjouksissa temppuilla. Kaikki myydään ja poikkeuksena edellisestä myös ostaja on sivuilla identifioitu. Vain omistusoikeuden myöhemmin havaittu muutos saattaa aiheuttaa tuotteen poiston myynnistä.
Ja lisää: www.lainvoima.com:issa asiakkaan tuotekysely saattaa aiheuttaa ongelmia, koska kaikkin ei millään muodolla osata vastata. Myytävät sijaitsevat eri puolella Suomea, eikä ole järkevää vaatia henkilökuntaa vastaamaan esim. rengaskokoa kysyvään tiedusteluun. Täytyy vain luottaa tuote-esittelyyn annetussa muodossaan tai olla osallistumatta huutokauppaan.
Kuitenkin ostohinta on useimmiten vain murto-osa tuotteen reaalisesta arvosta murto-osa
Selvittäkääpä ensin kohteen uushankinta arvo ja verratkaapa sitten hintaan noihin huutoihin,yllätytte varmasti.
Kyllä taas näki tuon edellämainitun tekstin. Olin juuri huutamassa Tamperelaisen kultasepänliikkeen yhtä kohdetta, jossa oli van vain yksi 30 € tarjous valomainoksesta ja maarkiiseista. Oli poistettu myynnistä, aivan kuten jopparit tekevät, jos hinat ei nouse heitä tyydyttävälle tasolle.
Kyllä Lainvoima on suorastaan paskaa puhuva yritys!
Myynnin ajankohdasta ja tarjouksen hyväksymisestä vastaa kutakin konkurssipesää hoitava lakitoimisto. Joskus, harvoin, hyväksyntää myyntiin ei ole saatu. Ajan liikaa pitkistyessä tuote saatetaan kuitenkin poistaa ja sittemmin siirtää uudelleen myyntiin kohteessa "useiden konkurssipesien omaisuutta". Tätä ei kuitenkaan mielellään tehdä, koska usein silloin tavaroita joudutaan siirtämään ja varastoimaan, mikä aiheuttaa lisää kustannuksia. 99% kohteista myydään kuitenkin suoraan kyseisen konkurssipesän sivuilla. Mitään ei koskaan ole jäänyt kokonaan myymättä.
Kohde suljetaan, kun kuluvan päivän aikana uutta tarjousta ei ole tehty, ei kuitenkaan viikonloppuisin la-su.
paska palvelu. Risat tavarat ne kyllä osaa lyödä kiinni heti.
Vaikka uusia tarjouksia ei tule, niin siltikään kohdetta ei suljeta, vaan pahimmillaan kohde on viikkotolkulla myynnissä senkin jälkeen.
Tuo ainut itse havaitsemani epäkohta joka syö luottamusta palvelua kohtaan. Tosin muuta kokemusta minulla ei olekaan kuin ilmoitusten seuraamista.
Seuraavana päivänä asiainhoitaja soittaa ja ilmoittaa että pesänhoitaja on pannut myyntikieltoon
yhden tuotteen ko. huudosta. Sovin asiainhoitajan kanssa että noudan muut tavarat ja myyntikieltoon
laitettu tietokone läheteään tyhjennyksen jälkeen jälkitoimituksella minulle.
Nyt asianhoitaja ilmoitti että eivät toimita minulle ko. tietokonetta.
Kertokaapa miten tulkitsette lainvoima.com myyntiehdot. Onko tuote minun omistuksessa vai kenen?
Sivustolla lukee..
"Omistusoikeus kaupan kohteeseen
Ostajan omistusoikeus kaupan kohteena olevaan materiaaliin syntyy silloin
kun maksu on kokonaisuudessaan saapunut myyjän osoittamalle tilille."
Sieltä löytyy
perseestä koko huijaava systeemi.
Menisköhän kiinni jos olis sukulainen tai kaveri ostamassa , vois saada välistä.
Eilen luovuin pelistä kun hinta nousi liian korkealle. Sain viestin että tarjoukseni on ylittynyt.
Tänä aamuna huomasin että voittava huuto oli poistettu ja minun huutoni on voittava. En aio enää ostaa koska investoin jo muualle.
Todella omituista toimintaa, aion olla yhteydessä konkurssiasiamieheen kyseenalaisista huutokauppamenettelyistä.
Eikös reilun huutokauppatavam mukaan pitäisi koko kauppa aloittaa alusta jos "joku" perääntyy ja poistelee tarjouksiaan?
Homma korjattu.
Tuotteet on poistettu myynnistä.
Ei kai kukaan valita esim. huuto.netille tai tori.fi:llekaan jos joku yksittäinen myyjä tekee oharit tai jostain muusta syystä päättää olla myymättä tuotettansa?
Näin moni luulee että sai ostettua tuotteen kun joku veti huutonsa pois (tai Lainvoima.comsivusto ilmoittaa että voittohuutaja oli sulkulistalla, siksi huuto poistettiin). Selkeää vedätystä.
Olisi kiva tietää kuinka moni on joutunut vedätyksen uhriksi.
Äskeiselle kirjoittajalle tiedoksi, että Tori.fi eikä huuto.netissäkään kukaan ei pysty poistamaan voittohuutoja mielivaltaisesti. Siellä ei vedätys ole tuohon tyyliin mahdollista, muita keinoja varmaan on,..
Ja noissa sivustoissa on palautteiden ja myyjien pisteiden perusteella mahdollista harkita minkälainen myyjä on vastassa. Ja jos joku ei myy tuotettaan, voi myös jättää palautteen.
Lainvoima.com pystyisi olemaan hyväkin keino myydä tavaraa, mutta kun koko homma on pilattu vedätyksillä ym. mokilla. Ostajakunta jättää huutamatta ja näinollen pesät saavat huonommat hinnat tavaroistaan.
Amatöörien pelleilyä sanon minä ja jätän vastedes huutoni tekemättä.
Tietosuojasyistä rekistereitä ei voi julkaista. Vedätystä epäilevä voi tehdä tutkintapyynnön, jolloin rekisterijärjestelmät voidaan tutkia.
Omat kokemukseni lainvoiman kanssa ovat olleet hyviä. Ostoja on kertynyt lähes neljännesmiljoonalla vuosien varrella.
Kannattaa muistaa että kukaan ei pakota ostamaan mitään. Jos markettimyynti on enemmän juttusi, jolkottele Prismaan.