Mistä apua?

Aholi

Apua tuntuu olevan vaikea saada, kun pitäisi läheisen alkoholin käyttö saada loppumaan. Hän on itse todennut saman, että näin ei voi jatkua. Viimeksi tänään on kaaduttu portaissa ja lenkkeilijät löytäneet lumihangesta makaamasta.

Mistä apua kannattaa hakea? Keskussairaalassa kävimme kaksi viikkoa sitten, siellä muutaman päivän oltua "päihdeosastolla" lähetettiin pois. Tarkoitus mennä sunnuntaina, tai maanantaina takaisin. Onko muita paikkoja Keski Suomen alueella.

5

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkoholisti

      ...kunhan on oikeasti halukas lopettamaan juomisen itsensä takia.

      • Aholi

        hän sanoo haluavansa päästä hoitolaitokseen, mutta keskussairaalan kautta ei ole ohjeita saatu. ainakaan vielä.

        kysyn vain että onko jotain, yksityistä paikkaa, tai vastaavaa johon voisi viedä edes käymään, tutustumaan? jos vaikka sitten hänellä tämä halu hoitoon pääsystä kasvaisi.


      • .
        Aholi kirjoitti:

        hän sanoo haluavansa päästä hoitolaitokseen, mutta keskussairaalan kautta ei ole ohjeita saatu. ainakaan vielä.

        kysyn vain että onko jotain, yksityistä paikkaa, tai vastaavaa johon voisi viedä edes käymään, tutustumaan? jos vaikka sitten hänellä tämä halu hoitoon pääsystä kasvaisi.

        mahdollisuus ensin hakeutua A-klinikan kautta katkolle valvottuihin olosuhteisiin viikoksi, niin saa ainakin huikan poikki ja lootan suunnilleen kuntoon, ja sieltä voi suunnitella ja hakeutua eteenpäin.

        http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/kaikki.html

        http://neuvoa-antavat.stakes.fi/tietokannat/hoitopaikat/


      • Aholi

    • Vara-omatunto

      Ei tippaakaan. Yksikin keskikalja niin käsistä lähtee. Se on sen oma valinta, ja jos se ei tajua, hei hei.

      Sitä ei kestä loputtomiin, eikä tarvitse kestää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      77
      2548
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      49
      2546
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2412
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2200
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      33
      1915
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1234
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1045
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      965
    Aihe