Tapiola juonii ja jippoilee?

Irkkimi

Taas Tapiola kusettaa! Tämän yhtiön kanssa on aivan helvetin vaikeaa. Vaikka korvauksista valittaa, niin sitä valittamistakin täytyy Tapiolan terrorisoida. Terrori tehdään tällä kertaa siten, että aina valituksen jälkeen maksetaan jotain ja ilman mitään ilmoitusta tulee pienestö summasta saapumisilmoitus tilille. Että jurppii. Sillähän taas pelataan sitä aikaa ja vakuutuslautakuntaan valituskin menettää tehoaan, koska Tapiola on ilmoittanut maksaneensa (jotain) kaikkien oppiensa mukaan. Alkaa olla mitta täysi, mutta taistelu jatkukoon. Neljä vuotta jo!

3

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyhnhdx

      Pohjolankin kanssa, en ymmärrä kuinka siellä voi olla koko ajan ruuhkaa käsittelyissä, luulis että pitäis palkata lisää työvoimaa jos asiat on monta kuukautta myöhässä tai teettää ylitöitä, pikkuhiljaa herää epäilys että korvattavilla rahoilla pyöritetään jotain muutakin bisnestä, pienistä rahamääristä kertyy iso läjä ja sen kun sijoittaa johonkin muutamaksi kuukaudeksi niin..ja ihmiset odottaa korvauksiaan. Ihan kiusantekoa että saataisiin korvauksenomistajalta hermot riekaleiksi ja siihen tilaan että vetää itsensä kiikkuun..ihme kun ei saada järkevämpää lakia tähän hommaan.

    • Häärääjät

      Tappiolassa, hinnat nousee, palvelu huononee jne,jne

      • huononnee

        menee alaspäin kun lehmän häntä, nyt vaihtoon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2352
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      25
      1837
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1663
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1108
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      979
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe