Kotitöiden jakaminen - lapsellistako?

ei jaksa tapella

Meidän kahden hengen taloudessamme on yksi jatkuva riidan aihe - nimittäin ne kotityöt. Mies on sitä mieltä, että tekee paljon enemmän kuin minä, kun taas minä olen juuri toista mieltä. Miehen mielestä kotityöt tekee se, jolla on aikaa ja joka viitsii ja joka ensimmäisenä huomaa vaikka roskiksen olevan täynnä. Näin olemme eläneet jo kolme vuotta saman katon alla ja suurimman ajan ongelmitta. Nyt _miehen_ mitta tuntuu olevan täynnä, mikä on omasta mielestäni ihan käsittämätöntä kun itse koen tekeväni suurimman osan töistä. Minä pesen pyykit, muut hommat meidän pitäisi tehdä puoliksi. Siinähän on jo minulle enemmän työtä, kun kerran yhteisten lisäksi pesen myös pyykit. Lisäksi mielestäni tyhjennän esimerkiksi tiskikonetta huomattavasti useammin, mies ei vaan aina huomaa kun teen töitä.

Ongelma on nyt se, että miehen ego ei kerta kaikkiaan kestä sitä ajatusta, että jakaisimme kotityöt keskenämme. Eli niin, että toinen vie vaikka roskiksen ja toinen tekee pyykit. Tai että vuoroviikoin toinen tyhjentää astianpesukoneen ja toinen vie roskat. Hänen mielestään tällainen jako on lapsellista, minun mielestäni töiden tasainen jako on parisuhteen hyvinvoinnin kannalta erinomainen ajatus. Miehen mielestä kukaan muu pari ei jaa kotitöitä. Hän sanoo kotikotonaan tehneensä paljon töitä, mutta itse asiassa hänen äitinsä hoiti lähes kaikki työt, lähtien pyykkien hakemisesta miehen huoneesta. Mies on varmaan lähinnä tehnyt joitain töitä silloin kun on pyydetty. Mutta hän ei selvästikään ymmärrä sitä työtaakkaa, jonka hänen äitinsä on tehnyt. Minä en halua alkaa hänen äidikseen, vaan haluan jakaa kotityöt tasaisesti.

Minä olisin valmis myös siihen, että pistettäisiin vaikka rasti ruutuun joka kerta kun jompikumpi tekee jonkun työn ja sitten voidaan katsoa jakautuvatko ne oikeasti epätasaisesti. Kun kerran kumpikin väittää tekevänsä toista enemmän.

Mutta miten ihmeessä voin saada miehen ymmärtämään, ettei siinä ole mitään lapsellista!??! Minä EN HALUA tapella kotitöistä joka viikko, vaan haluan keksiä siihen jonkun ratkaisun. Mies vaikuttaa näköjään tyytyväiseltä vain silloin, kun "se tekee joka ehtii". Silti hänellä on pokkaa valittaa minulle siitä, etten muka tee mitään. Hän myös pelaa jotain omia "valtapelejään", esimerkiksi olematta tyhjentämättä tiskikonetta kun "testaa" teenkö minä asialle jotain. Miksi se on niin vaikeaa olla oikeasti tasapuolisia ja jakaa ne työt niin ei tarvitsisi näistä iänikuisista asioista tapella?!?!

Onko tässä joku miehisen egon ongelma, vai miksi hän ei halua edes yrittää jotain keinoa välttyä näiltä ikuisilta tappeluilta? Vai tietääkö hän kuitenkin sisimmässään että saattaa päästä helpommalla, eikä siksi halua töitä jakaa?

Onko muilla jaettu kotityöt ja jos niin miten olette sen perustelleet vähemmän halukkaalle osapuolelle?
Tai onko kellään linkkejä hyviin artikkeleihin aiheesta, joita voisin miehelle näyttää? Vaikka kylläkin hänen mielestään kaikki psykologinen parisuhdeanalysointihömpötys on pelkkää soopaa.. Jos jotain yritän hänelle ehdottaa tai kertoa, tulee sieltä vastaus "mistä demin palstalta sä oot tonkin neuvon taas repinyt..."

2

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alpo Analyysi

      on jäänyt esimerkki lapsuudesta mieleen että naiset tekee kaikki kotityöt. Joten hän ei laita tikkua ristiin parisuhteessakaan. Sitten hänellä voi olla mielikuva miesten stereotypiasta että miehet ei tee kotitöitä taloudessa. Itse hän on lapsellinen, ei vaan tiedä sitä tai osaa myöntää. Peittää sen heikon itsetunnon alle.

      Tee se taulu missä on kotityöt niin näette konkreettisesti että kumpi tekee ja mitä.

      • ei jaksa tapella

        että kyse olisi tuostakaan. Hän on kuitenkin sanonut että kotityöt tulisi jakaa ja suhteemme alussa kun asuin hänen asunnollaan jonkin aikaa, hän teki paljon kotitöitä. Pakko myöntää, että minä olen/olin meistä se "sotkuisempi" osapuoli. Mies onkin sanonut, että hän on luovuttanut kodin siistinä pitämisen kauan sitten. Eli ei enää jaksa edes yrittää. Tämän jälkeen minä olen tehnyt suuremman osan. Aikansa sikolätissä asuminen saa tehokkaasti avaamaan silmät ja nyt kun minä haluaisin pitää asunnon siistinä tasapuolisilla töillä, niin mies tekee kaikkensa protestoidakseen sitä vastaan. Ehkä hän kuvittelee että minä olen hänelle nyt "velkaa" siitä, että ennen teki itse enemmän töitä. Yhdessä ollaan kuitenkin asuttu jo monta vuotta, joten aika kummalliselta tuntuu vieläkin olettaa tuollaista.

        Hmmh, kai sitä saa mitä tilaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      116
      3913
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2425
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      72
      2393
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2292
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      41
      2050
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      78
      1620
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      77
      1537
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      10
      1245
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1087
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1081
    Aihe