Oikea tasa-arvo ei salli edes ns. positiivista syrjintää, etuoikeuksien myöntämistä tietyille ihmisryhmille, toisten ihmisten nostamisen muiden yläpuolelle yms.
Inhottavaa, kun tietyt ryhmät saavat etuoikeuksia, minut nitistetään syrjään ja heille rullataan punaista mattoa.
Tästä syystä aina kaupan pihassa pysäköin perhepaikoille, jos invalidipaikkoja ei ole vapaana. Ei ole oikein, että lapsiperheet ja invalidit, jotka lapsilisien ja sairastukiensa kanssa ryöväävät verorahojani, saavat paremmat paikat kuin minä. Tasa-arvoa saavutetaan tällä toiminnalla. Ei oikeutta maassa saa, ken sit ei itse hanki.
Vääryyttä on myöskin se, että toiset saavat valtiolta ilmaista rahaa kun toiset tekevät työtä. Maahanmuuttajat, työttömät, sun muut sosiaalipummit. On väärin että toisille maksetaan vain sillä perusteella että ovat köyhiä. Sama kuin sairaanhoitoon päästettäisiin vain rikkaat. Tasa-arvoa peräänkuulutan tässäkin.
Myöskin verotuksellinen tasa-arvo pitäisi toteuttaa. Jos tasavero on liian huono ratkaisu valtiontalouden kannalta, niin on se kuitenkin väärin, että minä maksan kovasta työnteostani joka kuukausi melkein 2000e veroa, kun jotkut maksavat alle 500 tai eivät yhtään.
Tasaveron sijasta ehdotankin yhteiskuntaluokkia. Esimerkiksi sosiaalipummi liimanhaistelija, joka ei maksa käytännössä lainkaan veroa, saa nolla-luokan kansansalaiskortin. Näin ollen, jos hän kusee vappuna kaupungintalon seinään ja potkii istutuksia, niin täysi korvausvaade ja poliisi voisi vaikka antaa vähän pamppua piippalakkiin, että huppu heiluu ja ehkä katkaista vielä yhden sormen varoitukseksi.
Kun taas jos minä käyn vappuna pikkuisen simaa juoneena kusemassa kaupungintalon seinään ja potkaisen nuo törkeästi kauneudentajuani loukkaavat kukkaistutukset pois tieltäni, niin poliisin saapuessa näyttäisin minulle tulojeni perusteella myönnettyä esim. IV. luokan kansalaiskorttiani ja minun ei tarvitsisi maksaa mitään, minähän nuo istutukset ja kaupungintalon olen verorahoillani maksanutkin. Poliisi toivottaa minulle vain hyvää vappua.
Ja sitten vielä yksi asia: Nimittäin jalankulkijat jäävät jatkuvasti auton alle ja autoilijoita syytetään. Minusta tuntuu liki mahdottomalta jäädä auton alle jalankulkiessa, ellei ole totaalinen puusilmä, joka ei ymmärrä katsoa ympärilleen yhtään. Auto sen sijaan voi liusua liukkaalla, vaikka kuinka painaisi jarrua.
Tässähän nyt pitää huomioida, että jalankulkija ei maksa välttämättä lainkaan veroa. Sen sijaan autoilija maksaa, paljon! Uuden auton hintaan lätkäistään Suomessa 100% vero päälle, bensiinistä joku 75% on veroa, sitten on kiskurihintaiset autoverot joka vuosi. Plus välilliset verot, mitä maksetaan auton huolloista ja varaosista. Autoilija myöskin työllistää ison määrän ihmisiä huoltoasematyöntekijöistä autonvalmistajiin ja huoltamoihin. Saksa ja sitä myötä euroopan talous käy voimakkaasti juuri autoteollisuuden avulla.
Niinpä siis: Jalankulkijoilla ei mitään asiaa autotielle, kuin omalla vastuulla ja autoilijoille täysi oikeus pysäköidä jalkakäytäville tarvittaessa. Nykyinen tilanne on todella epätasa-arvoista autoilijoita kohtaan.
Ja niin mukava olisi taas herätä tasa-arvoisempaan maailmaan näiden muutosten tapahduttua. :) Ja eikun vappua viettämään hymyssä suin. =)
...ja muistakaa ihmiset se huumorinkukka. ;)
OIKEA tasa-arvo
2
434
Vastaukset
- mr. briljant
Ehkä vielä täysköyhät voisi siirtää pois vaarantamasta työtätekevien ja omistavan luokan henkilökohtaista turvallisuutta ja omaisuutta? Rikollisiksihan ne heittäytyvät, jos eivät saa alkeellisintakaan elintasoa.
Jollekin ahvenanmaan tapaiselle isolle saarelle, samalla biojätteet voisi proomulla siirtää sinne solidaarsena tukena, että saavat syödä niitä.... - halon hakkaaja heter
seksuaalinen tasa- arvo on mennyt jo niin pitkälle ,että suurlähetystöistämmekään ei kuulu enää muuta kuin kiimaisten karju hurjaa urahtelua yön uumenissa ,--missä etelä -euroopan maassa se nyt olikaan ,kun naapurit alkoivat epäillä että seinän takana taitaa olla homojen haaremi ,-ilmoittivat poliisille metelistä ,ja kuinkas ollakkaan Suomen suurlähetystöhän siellä oli.--- siis näin pitkällä ollaan jo, ja Pekka Haavistoa tilalle ,---kuinkahan tasa -arvoisia olemme 8 vuoden päässä ja ketkä ja mihin niitä verorahoja oiken viedään!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202242Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi762185Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä412069Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma521438- 741366
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?63892Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8781- 52753
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33744