kaikki kuulolle

Loppu häämöttää

Laitan nyt vielä uuden ketjun tilanteestani, sillä täällä on valitettavasti eräs henkilö, joka on ottanut elämäntehtäväkseen minun haukkumiseni ja syyttelyn. olen siis 40-vuotias perheenäiti pirkanmaalta ja tarvitsen lainaksi 2000€ nopeasti. aikaa on viimeistään huomiseen virka-ajan loppuun. kaiken tiedon minulta saa kyllä. ei ole mitään syytä peitellä ongelmiani. ja minulla ei ole mitään aikomusta tai tarvetta huijata ketään. niin vääristynyt elämänkatsomus minulla ei ole. tiedän, että olen tuntematon henkilö, johon on vaikea luottaa,mutta niin paljon on tämä eräskin henkilö täällä minusta kirjoitellut, että kyllä ihmetyttää, sillä en häntä kyllä mitenkään tunne, eikä hän siis minua. toista on vaan niin helppoa anonyymisti arvostella ja vetää omia johtopäätöksiä. siis nöyrästi pyydän sinua, jolla on aivan omat aivot ja oma arvostelukyky, ota minuun yhteyttä pikaisesti, niin keskustellaan lainaan liittyvistä asioista. sinähän lainaajana kuitenkin pitkälle asetat ehdot. kiitos [email protected]

104

1997

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palstalle!

      sori, en tiennyt, että tämä on pikavippipalsta. luulin tulevani sellaiselle palstalle, jossa kysellään lainapaikkoja ja neuvoja omaan kurjaan tilanteeseensa. sitten täällä lainaillaan toisilta rahaa. tai kerjäillään. mitenkähän sen hienosti sanoisi.

    • aikuisten oikeesti

      Jos sinulla ei ole mitään mitä peitellä niin kerro suoraan ettei sinulla ole mitään pantiksi annettavaa. Et voi mitenkään taata maksuhalukuuttasi lainanantajalle. Rehellinen lainanhakija ymmärtäisi sen, huijari yrittää siitä huolimatta. Jokainen jolla on omat aivot ja arvostelukykyä ei lähde lainaamaan tuntemattomalle ilman vakuuksia, eikä kukaan omat aivot omistava ja arvostelukykyinen lähde pyytämään lainaa samoilla edellytyksillä.

      • Loppu häämöttää

        ja taas menit metsään, valitettavasti...

      • -firmassa ollaan!

        ei voi olla totta. täällä kerjätään rahaa, suomeksi sanottuna. aikuisten oikeesti, oot oikeessa, vaikken nyt paljon ole tästä jutusta selvillä, kun vasta tulin tänne palstalle. ei kukaan omat aivot omistava ja arvostelukykyinen voi tehdä noin. mun mielestä lainapaikat on muualla. onko tämä henkilö tosiaan niin suossa, että kehtaa tulla kerjäämään rahaa. tai kai aina kerjätä voi, eri asia kuka maksaa.

      • ......
        -firmassa ollaan! kirjoitti:

        Avustuksia kerjätään, eikä makseta takaisi, mutta lainaa pyydetään ja anotaan ja laina myös maksetaan takaisin.

      • 12
        ...... kirjoitti:

        Ja lisäksi yksityishenkilöiden välisissä lainoissa tulee antaa lainalle pantti, muuten lainanottaja voi jättää lainan maksamatta. Henkilöt jotka eivät tätä ymmärrä ovat ennemminkin avustusten tarpeessa tai huijareita.

      • ......
        12 kirjoitti:

        Tarkoitin siis kun täällä niin puhutaan kerjäläisistä, että eihän nämä nyt kaikki kerjää, vaan pyytävät yksinkertaisesti lainaa. Ja mitä se meille kuuluu jos löytävät tätä kautta lainaajan. Mihin on jäänyt lähimmäisenrakkaus ja ymmärtämys huono-osaisempia kohtaan?

      • ja äkkiä!

        kerjääjä käskee toisten mennä hoitoon, eikö itse jo jotain hoitoa kaipais silloin, kun kehtaa kerjätä. jos sulla on huono rahatilanne, paraneeko se täällä? ehkä, en tiedä. no, täällä on ainakin hyvä se, että täällä viestitellään anonyymisti. onko täällä aina kerjäläsiä? taidan vaihtaa palstaa, esim pikavippeihin, siellä ei oo ainakaan kerjäläisiä. vaikka siellä vittuillaan ja muuta kivaa, niin siellä ei ainakaan kukaan kerjää keltään rahaa.

      • ymmärtänyt
        ...... kirjoitti:

        Tarkoitin siis kun täällä niin puhutaan kerjäläisistä, että eihän nämä nyt kaikki kerjää, vaan pyytävät yksinkertaisesti lainaa. Ja mitä se meille kuuluu jos löytävät tätä kautta lainaajan. Mihin on jäänyt lähimmäisenrakkaus ja ymmärtämys huono-osaisempia kohtaan?

        anteeksi, etten heti ymmärtänyt, että täällä on yksityishenkilöiden väliset lainaneuvottelut menossa. ihan rauhassa vaan. toivotaan, että kaikilla kaikki kääntyis parhainpäin.

    • 11+6

      Tämä henkilö on selvä huijari. Älkää vaan menkö vipuun ja lainaamaan rahaa hänelle. Hän on kerran jo uhannut erästä arvostelijaa vasten tehdä kunnianloukkauksesta rikosilmoituksen, mutta ei tietenkään huijarina ole voinut sitä tehdä.

      • Loppu häämöttää

        en kyllä oo uhannut tehdä mitään rikosilmoitusta, vaan totesin että haukkumiset alkaa jo oleen kunninloukkausta. lueppa tekstiä, äläkä tekstin vierestä. ja mua on huijattu niin monta kertaa elämäni aikana, etten sitä kenellekään halua. jos mulla on rahavaikeuksia, niin ei se tee musta mitään huijaria. ja kyllähän mun mielestäni lainanantajallakin on oikeus varmistaa ettei tule huijatuksi, eikä mulla ole mitään salattavaa. joten en todellakaan huijaa ketään,mutta yksityiskohdat ja tärkeät asiat kuuluvat vain ja ainoastaan asianosaisten tietoon.

      • on!

        ei saa häiritä yksityishenkilöiden välisiä lainaneuvotteluja, joo.

      • ylivelkaantuneeksi!
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        en kyllä oo uhannut tehdä mitään rikosilmoitusta, vaan totesin että haukkumiset alkaa jo oleen kunninloukkausta. lueppa tekstiä, äläkä tekstin vierestä. ja mua on huijattu niin monta kertaa elämäni aikana, etten sitä kenellekään halua. jos mulla on rahavaikeuksia, niin ei se tee musta mitään huijaria. ja kyllähän mun mielestäni lainanantajallakin on oikeus varmistaa ettei tule huijatuksi, eikä mulla ole mitään salattavaa. joten en todellakaan huijaa ketään,mutta yksityiskohdat ja tärkeät asiat kuuluvat vain ja ainoastaan asianosaisten tietoon.

        yleensä ylivelkaantuneet ihmiset ovat masentuneita tai yrittävät hoidella asioitaan muualla kun suomi24 lainat ja velkapalstalla. kovinpa epäilisin asiaa, että tuo velka täällä paranisi. no, enpä tiedä, voi olla voi olla että ei. ei sullakaan kauaa aikaa sitten ole järjestää asoitasi kun huomiseen iltapäivään. meinaatko sitten siihen asti hoidella noita velkaneuvotteluja täällä palstalla? no, toivotan onnea. anteeksi, ei ollut tarkoitus häiritä yksityishenkilöiden välisiä velkaneuvotteluja.

      • Loppu häämöttää
        ylivelkaantuneeksi! kirjoitti:

        kyllä kertoisin vaikka teille kaikille elämäni kurjan puolen, mutta kun täällä eimkaikki osaa pysyä asiallisella linjalla, niin olkoon. ja kyllä valitettavasti tällä hetkellä lainansaanti on ainoa ratkaisu tähän tilanteeseen. ymmärtäisit varmasti jos tietäisit. en yleensä välitä toisten panettelusta, mutta kun tarpeeks potkitaan, niin kyllä siinä sisuuntuu.

      • Janne V.

        Vielä kerran siis kaikille: kyse on yhdestä ja samasta huijarista, joka on välillä naismuusikko, välillä muori40 jne. Kaikki teksti on keksitty rahan huijaamiseksi. Älkää siis menkö tähän halpaan.

      • nii-i

        enhän tiedä tilannettasi, mistäpä tuon tietäisin. etkö sitten ole käynyt velkaneuvojalla tms. musta vaan oli kummallista tää yksityishenkilöiden välinen velkaneuvottelu. no, eipä kuulu mulle. ihan rauhass vaan.

      • jonkun
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        kyllä kertoisin vaikka teille kaikille elämäni kurjan puolen, mutta kun täällä eimkaikki osaa pysyä asiallisella linjalla, niin olkoon. ja kyllä valitettavasti tällä hetkellä lainansaanti on ainoa ratkaisu tähän tilanteeseen. ymmärtäisit varmasti jos tietäisit. en yleensä välitä toisten panettelusta, mutta kun tarpeeks potkitaan, niin kyllä siinä sisuuntuu.

        aikaa lueskellut tätä palstaa, ja huomannut mm. nämä sinun rahan pyytämiset. Itselläni on velkaa liki 100 teur ja olen niinikään yli nelikymppinen yh-äiti. Koko ajan mietin kuumeisesti kuinka selvitä ja säästän aivan kaikessa mahdollisessa. Olen päättänyt selvitä veloistani, osan pystyy neuvottelemaan pienempiin eriin ja osaa maksellaan aina korttiluotoilta vapautuvilla varoilla. Ärsyttää kun jokainen sentti menee mikä tulee, eikä suoraan sanottuna aivan riitäkään, mutta kekseliäisyys ja armoton säästäminen tuovat vähitellen tulosta. Sekin ärsyttää, että en ole tässä tilanteessa kokonaan omaa syytäni. Lasten isä teki helvetin katalan tempun ja sitten sairastuin vielä vakavasti (siis aivan fyysisen puolen sairaus). Kaiken muun olen pystynyt korvieni välissä kääntämään voitoksi ja opiksi, mutta ex-ukon temppu saa vieläkin sapen kiehumaan, ehkä se viha on sitten kuitenkin eteenpäin vievä voima. Saa ukko-per...e vielä nähdä, että selviän. Sinun velkasi on vielä todella pieni, eikö oikeasti ole muuta keinoa kuin pummata tällä palstalla ja ottaa sontaa niskaan?! Siis, jos et oikeasti tarvitse muuta kuin pari tonnia, niin se kyllä on hoidettavissa muutoinkin...näin uskon.

      • aikuisten oikeesti
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        en kyllä oo uhannut tehdä mitään rikosilmoitusta, vaan totesin että haukkumiset alkaa jo oleen kunninloukkausta. lueppa tekstiä, äläkä tekstin vierestä. ja mua on huijattu niin monta kertaa elämäni aikana, etten sitä kenellekään halua. jos mulla on rahavaikeuksia, niin ei se tee musta mitään huijaria. ja kyllähän mun mielestäni lainanantajallakin on oikeus varmistaa ettei tule huijatuksi, eikä mulla ole mitään salattavaa. joten en todellakaan huijaa ketään,mutta yksityiskohdat ja tärkeät asiat kuuluvat vain ja ainoastaan asianosaisten tietoon.

        Jos sinua on kerran huijattu monesti ja et sitä kenellekkään halua niin silloin sinä ymmärtäisit pantin merkityksen lainassa. Jälleen kerran sanomisesi ja esittämäsi faktat eivät kohtaa.

      • sano maksaneensa!
        Janne V. kirjoitti:

        Vielä kerran siis kaikille: kyse on yhdestä ja samasta huijarista, joka on välillä naismuusikko, välillä muori40 jne. Kaikki teksti on keksitty rahan huijaamiseksi. Älkää siis menkö tähän halpaan.

        ei saa häiritä yksityishenkilöiden välisiä velkaneuvotteluja! joo. ei kai ihmisellä niin huonosti asiat ole, että täältä täytyy lainaa hakea. mun mielestä on pankit ym. ja viimeisenä on vielä perintäyhtiöt. sitten tulee luonnollisesti ulosottoihminen, joka niputtaa kaikki velat siististi ja vie osan tuloista, jos tulot jää alle n.620, ulosottoihminen ei vie mitään. mutta tietysti se on luonnollisesti tällaisissa tapauksissa, niinkuin yksityishenkilöiden väliset lainaneuvottelut, niin ainahan saa pyytää. ei sitä vielä vissiin kukaan ole kieltänyt. se jää sitten sen harmiksi, joka antaa lainaa, jos rahat jää saamatta. ja vielä, että lainaneuvottelut käydään sähköpostin välityksellä?? joka on joku @luukku.com tai @gmail.com., jollaisen saa kuka vaan ja huomenna sitä sähköpostia ei ole. oikeasti hieman järkytyin, kun tulin tänne palstalle, josko täältä saisin esim. vertaistukea ja täällä on lainaneuvottelut menossa.

        niin minähän en mikään muusikkoole, enkä koskaan ole ollutkaan. olet kyllä aika meedio...

      • Loppu häämöttää
        jonkun kirjoitti:

        aikaa lueskellut tätä palstaa, ja huomannut mm. nämä sinun rahan pyytämiset. Itselläni on velkaa liki 100 teur ja olen niinikään yli nelikymppinen yh-äiti. Koko ajan mietin kuumeisesti kuinka selvitä ja säästän aivan kaikessa mahdollisessa. Olen päättänyt selvitä veloistani, osan pystyy neuvottelemaan pienempiin eriin ja osaa maksellaan aina korttiluotoilta vapautuvilla varoilla. Ärsyttää kun jokainen sentti menee mikä tulee, eikä suoraan sanottuna aivan riitäkään, mutta kekseliäisyys ja armoton säästäminen tuovat vähitellen tulosta. Sekin ärsyttää, että en ole tässä tilanteessa kokonaan omaa syytäni. Lasten isä teki helvetin katalan tempun ja sitten sairastuin vielä vakavasti (siis aivan fyysisen puolen sairaus). Kaiken muun olen pystynyt korvieni välissä kääntämään voitoksi ja opiksi, mutta ex-ukon temppu saa vieläkin sapen kiehumaan, ehkä se viha on sitten kuitenkin eteenpäin vievä voima. Saa ukko-per...e vielä nähdä, että selviän. Sinun velkasi on vielä todella pieni, eikö oikeasti ole muuta keinoa kuin pummata tällä palstalla ja ottaa sontaa niskaan?! Siis, jos et oikeasti tarvitse muuta kuin pari tonnia, niin se kyllä on hoidettavissa muutoinkin...näin uskon.

        kerrankin rakentavasta kritiikistä, eikä vaan siitä sonnasta. tilanteeni vaan on nyt se, että tuli kuvainnollisestilaitettua kaikki munat samaan koriin eikä sit käynytkään kuin elokuvissa. toivon sulle hyviä jatkoja ja näytä sille miehelle! niin minäkin vielä joskus teen.

      • Loppu häämöttää
        aikuisten oikeesti kirjoitti:

        Jos sinua on kerran huijattu monesti ja et sitä kenellekkään halua niin silloin sinä ymmärtäisit pantin merkityksen lainassa. Jälleen kerran sanomisesi ja esittämäsi faktat eivät kohtaa.

        tämähän on vaan sun mielipiteesi. ja huijausta on monenlaista.

      • Loppu häämöttää
        sano maksaneensa! kirjoitti:

        ei saa häiritä yksityishenkilöiden välisiä velkaneuvotteluja! joo. ei kai ihmisellä niin huonosti asiat ole, että täältä täytyy lainaa hakea. mun mielestä on pankit ym. ja viimeisenä on vielä perintäyhtiöt. sitten tulee luonnollisesti ulosottoihminen, joka niputtaa kaikki velat siististi ja vie osan tuloista, jos tulot jää alle n.620, ulosottoihminen ei vie mitään. mutta tietysti se on luonnollisesti tällaisissa tapauksissa, niinkuin yksityishenkilöiden väliset lainaneuvottelut, niin ainahan saa pyytää. ei sitä vielä vissiin kukaan ole kieltänyt. se jää sitten sen harmiksi, joka antaa lainaa, jos rahat jää saamatta. ja vielä, että lainaneuvottelut käydään sähköpostin välityksellä?? joka on joku @luukku.com tai @gmail.com., jollaisen saa kuka vaan ja huomenna sitä sähköpostia ei ole. oikeasti hieman järkytyin, kun tulin tänne palstalle, josko täältä saisin esim. vertaistukea ja täällä on lainaneuvottelut menossa.

        neuvotteluthan vain aloitetaan sähköpostilla. totta kai osapuolten täytyy tavata ym. jotta asiat menisi molempien kannalta oikein.

      • aikuisten oikeesti
        sano maksaneensa! kirjoitti:

        ei saa häiritä yksityishenkilöiden välisiä velkaneuvotteluja! joo. ei kai ihmisellä niin huonosti asiat ole, että täältä täytyy lainaa hakea. mun mielestä on pankit ym. ja viimeisenä on vielä perintäyhtiöt. sitten tulee luonnollisesti ulosottoihminen, joka niputtaa kaikki velat siististi ja vie osan tuloista, jos tulot jää alle n.620, ulosottoihminen ei vie mitään. mutta tietysti se on luonnollisesti tällaisissa tapauksissa, niinkuin yksityishenkilöiden väliset lainaneuvottelut, niin ainahan saa pyytää. ei sitä vielä vissiin kukaan ole kieltänyt. se jää sitten sen harmiksi, joka antaa lainaa, jos rahat jää saamatta. ja vielä, että lainaneuvottelut käydään sähköpostin välityksellä?? joka on joku @luukku.com tai @gmail.com., jollaisen saa kuka vaan ja huomenna sitä sähköpostia ei ole. oikeasti hieman järkytyin, kun tulin tänne palstalle, josko täältä saisin esim. vertaistukea ja täällä on lainaneuvottelut menossa.

        Harmin välttämiseksi lainalle tulee saada pantti, muorilla ei ole sellista tarjota. Mutta kuten sanoit, se on aivan jokaisen (tyhmän) oma asia antaa ilman vakuuksia jo ennestään maksuvaikeuksissa olevalle ja itsetuhoiselle lisää velkaa.

      • 31
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        tämähän on vaan sun mielipiteesi. ja huijausta on monenlaista.

        Juuri niin, huijari ei laske omia vedätyksiään huijauksiksi. Jos ei anna vakuutta lainalle eikä ole mistä ulosmitata niin vipata voi ihan rauhassa, eihän se tunnu edes huijaukselta jos rahaa saa ilman vastiketta niin helposti.

    • mh

      Olisin onnellinen jos minä tarvitsisin 2000e mutta kun tarpeeni olisi 75000e. pystysin maksamaan 750e kk jos saisin lainan jostakin. Olen ulosoton listalla velkaneuvonnasta en apua saanut . Kokeiltiin sovittelemalla mutta yksi velkojista hylkäsi.Velkajärjestelyyn en voi koskska yhdessä lainassa on takaajat enkä halua heitä pulaan.Ulosoton kanssa en tule toimeen,enkä myöskään saa toimeentulotukea koska eivät ota huomioon pankkilainaa.Olen menettämässä järkeni kun en tiedä millä ostaa edes lääkkeet puhumattakaan ruuasta. Rahaa jää ulosoton ja vuokran jälkeen 350e ja siitä kun maksaa muut välttämättömät menot niin olen parikin viikkoa kuukaudessa ilman rahaa. Tekisi mieli ottaa lopputili töistä ja ruveta sosialipummiksi ,mutta luonto ei anna periksi niin tedä. Haluan maksaa velkani kunniallisesti pois.

      • järjestelystä!

        http://www.oikeus.fi/6558.htm#Ulosottoasiat
        http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/a-o-hakemisto/hakutulos/index.jsp?q1=velkajärjestely&lang_hide=true&ao_index=true

        Vakaviin velkaongelmiin joutuneelle yksityishenkilölle voidaan myöntää käräjäoikeudessa velkajärjestely jos velkojien kanssa ei päästä sovintoratkaisuun.
        Oikeusministeriö OM
        Sijainti Suomi.fi:ssä: Etusivu / Asiointi ja lomakkeet / Velkajärjestelyhakemus

        tällainen teksti oli tuossa viimeisessä linkissä, kun tällainen teksti on oikeusministeriön sivulla, luulisi sen painavan hieman enemmän, kuin ulosoton. ja vielä siitä, jos sitä takausvelkaa ei jätetä ulkopuolelle, onko sun mahdollista sopia takaajien kanssa keskenään siitä maksusta. kokemuksesta voin sanoa, että ei ole kivaa maksaa takausvelkaa. varmasti itselläsikin on käynyt näin, ehkä? kun tuo sinun velkasi on niin suuri?? koita ihmeessä tuota. ja finlex, suomi.fi ja oikeusministeriö, sieltä löytyy lisää tietoa. hyvää hyvyyttäni koitan auttaa, niin, että kai sitten muistat ne takaajat? ilmoitithan, ettet halua heitä pulaan!!!! jos tämä tällain onnistuisi.

      • jos nyt linkki näkyy
        järjestelystä! kirjoitti:

        http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/a-o-hakemisto/index.html?q1=V*
        tästä viimesestä linkistä pääsee aakkoselliseen hakemistoon, jossa on tuo hakemus. jos nämä linkit suostuvat näkymään.

      • ja sitten!
        jos nyt linkki näkyy kirjoitti:

        http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/a-o-hakemisto/hakutulos/index.jsp?q1=velkajärjestely&lang_hide=true&ao_index=true
        http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/a-o-hakemisto/index.html?q1=V*
        tästä viimesestä linkistä pääsee aakkoselliseen hakemistoon, jossa on tuo hakemus. jos nämä linkit suostuvat näkymään.

        jos joku on sulle velkaa, laitat sen ulosottoon. että silleen. tästä prosessista en nyt tiedä, mutta yks kaverini teki niin, kun entinen ukko oli velkaa. ilmeisesti se sitten onnistuu. itekin tekisin niin, jos joku olis mulle velkaa. kyllä noilta sivuilta saa paljon tietoa kaikista "prosesseista".

      • hoida nyt asiasi!

        kun kävit velkaneuvojan juttusilla ja sinulle sanottiin, että yksi velkoja hylkäsi. et sitten ole seurannut aloittamaasi viestiketjua. jossain viestissä luki, että käräjäoikeus pystyy tekemään päätöksen, vaikka kaikki velkojat olisivat sitä vastaan, et sitten sitä yrittänyt? ja 2000e; llä et pitkälle pötki, niinkuin joku täällä kirjoitti. ja sama ihminen kirjoitti, että jos olet siellä " nyrkin ja hellan välissä" sosiaalitoimisto hommaa sinulla ja lapsillesi asunnon. se on heidän velvollisuutensa, kun lapset ovat kyseessä. nämä sinun kirjoituksesi ovat jokseenkin sekavia. en tiedä muuta sanoa. et sitten voisi myös huolinesi käydä myös mielenterveystoimistossa? se on sitä nykypäivää, sitä ei tarvitse hävetä.

    • toinen muori

      Oletko hakenut velkajärjestelyä? Vai oletko yksityiselle velkaa?

    • Hätäapu

      Missä päin Suomea olet? Miten tapaaminen onnnistuu jos oletkin jossain Muoniossa, kun itse voisin auttaa todellisessa hädässä ja olen Joensuussa?

      • Loppu häämöttää

        Ihanaa kuulla, että on ihmisiä jotka oikeesti haluavat auttaa. Olen vaan ikävä kyllä Tampereella, joten tapaaminen taitaa ollaaika hankalaa. Laita kuitenkin sähköpostia, niin voidaan vaihtaa ajatuksia. Kiitos todella paljon!

      • 26
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Ihanaa kuulla, että on ihmisiä jotka oikeesti haluavat auttaa. Olen vaan ikävä kyllä Tampereella, joten tapaaminen taitaa ollaaika hankalaa. Laita kuitenkin sähköpostia, niin voidaan vaihtaa ajatuksia. Kiitos todella paljon!

        Missäs se loppu oli? Eikö moneen kertaan vaihtunut eräpäivä vieläkään tullut? Joko keräät rahaa seuraavaa matka varten?

      • Hätäapu
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Ihanaa kuulla, että on ihmisiä jotka oikeesti haluavat auttaa. Olen vaan ikävä kyllä Tampereella, joten tapaaminen taitaa ollaaika hankalaa. Laita kuitenkin sähköpostia, niin voidaan vaihtaa ajatuksia. Kiitos todella paljon!

        sitten hutkitaan, sanoi äitimuorini jo 60-luvulla!
        Kuten sanoin, että lähimmäistä voi ja pitää mahdollisuuksien mukaan auttaa todellisessa hädässä.
        Kerrotko, että millaisesta hädästä on kysymys? Perhetilanteesi ja työ- ja elämänpiirisi.
        Olen tavallinen yksityinen ihminen enkä missään nimessä kirjoita omalla nimelläni omasta sähköpostistani ilman tietoja, mistä asiassa on kysymys ja missä mennään yleensäkin.
        Lainasta kun on kysymys, niin miten takaisinmaksu ja vakuus järjestyy?
        Varmasti ymmärrät, että varovaisuus on valttia. Äitimuorin sanoja nuokin, ja varsin tosia erityisesti raha-asioissa.

      • Loppu lähellä
        Hätäapu kirjoitti:

        No lyhkäisyydessään laskuja on kertynyt tuhottomasti kun pääsivät kasaantumaan pitkän sairasloman (työtapaturma) takia. Alkuun siirsin ja sovin maksuja,mut siitähän se oravanpyörä tulikin. Oletin (kenties tyhmänä) saavani 6kk palkat,jotka vakuutusyhtiö hylkäsi tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan kautta, sillä ortopedi oli sitä mieltä ettei asiassa ole mitään epäselvää. No sitten tuli sieltäkin hylkypäätös ja maailmani romahti. Minulla on kouluikäisiä lapsia 3 ja olen ns. nimellisesti naimisissa. Mieheni kanssa eletään pakosta yhdessä. Toiveeni olisikin, että jonain päivänä saisin elämäni siihen jamaan, että voisin lasten kanssa jatkaa yksin. Henkinen paine on suuri ja olisi kiva joskus olla muunkin kuin "nyrkin ja hellan" välissä. Tällä hetkellä olen työssä. On vakituinen työpaikka. Joka päivä pelkään postilaatikkoa, eli mitä sieltä taas tipahtaa. Ja tiedän, jos tämä ei kohtaselkiinny, niin saan lähteä miehen toimesta. Asuntomme ainoa omistaja on hän. Tämä on kaiken kaikkiaan pitkä tarina, mutta jos haluat, voimme jatkaa keskustelua, vaikka vielä sähköpostilla tai puhelimitse. Minulla ei ole mitään salattavaa ja myönnän kyllä virheeni ja sinisilmäisyyteni. En ole täydellinen,mutta parhaani yritän. Jos vaan sopii, niin takaisinmaksun ja vakuuden saisin sovittua niin, ettäkun saan palkan 2 kertaa kuussa, niin työnantaja voisi suoraan laittaa tilistä lainanmaksun tilillesi.
        Toivon todellakin, että voisimme vieläjatkaa keskustelua,mutta ymmärrän toki jos sinua ei kiinnosta. Ja juuri näitten tiettyjen pahaa-puhujien takia keskustelisin henk.kohtaisesti,muuten eiolisi väliä. Ei vaan kestä ja jaksa määräänsä enempää....
        Viisas äiti on sulla muuten!

      • aikuisten oikeesti
        Loppu lähellä kirjoitti:

        Uusi laina on vihonviimeinen asia mitä tarvitset! Jos olet pulassa jo pelkkien normaalien laskujen kanssa niin mitäs sitten kun vielä pitäisi lainaa lyhentää?

        Ensimmäiseksi sinä tarvitset itsetuhoisten ajatuksiesi takia mielenterveyspalveluita. Rahalla ei niitä hoideta.

        Toiseksi poliisia. Jos miehesi pahoinpitelee sinua ei siihenkään raha auta.

        Kolmanneksi jos sinua uhkaa taivasalle joutuminen ja lisäksi olet väkivallan kohteena auttaa kunnan sosiaalitoimi hankkimaan sinulle ja lapsillesi uuden katon pään päälle. Tämäkin ongelma hoituu ilman uuden velan tekemistä.

        Neljänneksi rahaongelmat eivät hoidu lisää velkaa hakemalla ja ongelmia kasaamalla. Tämä olisikin ainoa sinun ongelmista mikä hoituisi rahalla - ilmaisella sellaisella, ei lainalla. Sinulle on jo monesti ehdotettu tällä palstalla velkaneuvojalle menoa. Miksi et mene? Eikö siellä auteta huijareita?

        Mikä vakuus on suostumus, että työnantaja maksaa osan palkastasi lainanantajan tilille? EI MIKÄÄN! Voit milloin tahaansa käskeä työnantajaa lopettamaan maksut. Ja entä jos jäät työttömäksi tai lomautetuksi, mistäs sitten rahat siirretään? Ehdottamasi vakuus on täysin arvoton. Jos uskot tuon toimivan vakuutena olet tosiaan sinisilmäinen.

      • 19+7

        Alusta loppuun pelkkää satua. Tarvittavat rahamäärät, nimimerkit ja määräajat vaihtuvat, mutta takana on yksi ja sama häiriintynyt henkilö, joka yrittää saada toisilta huijattua rahaa.

      • mutta muualta
        Loppu lähellä kirjoitti:

        No lyhkäisyydessään laskuja on kertynyt tuhottomasti kun pääsivät kasaantumaan pitkän sairasloman (työtapaturma) takia. Alkuun siirsin ja sovin maksuja,mut siitähän se oravanpyörä tulikin. Oletin (kenties tyhmänä) saavani 6kk palkat,jotka vakuutusyhtiö hylkäsi tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan kautta, sillä ortopedi oli sitä mieltä ettei asiassa ole mitään epäselvää. No sitten tuli sieltäkin hylkypäätös ja maailmani romahti. Minulla on kouluikäisiä lapsia 3 ja olen ns. nimellisesti naimisissa. Mieheni kanssa eletään pakosta yhdessä. Toiveeni olisikin, että jonain päivänä saisin elämäni siihen jamaan, että voisin lasten kanssa jatkaa yksin. Henkinen paine on suuri ja olisi kiva joskus olla muunkin kuin "nyrkin ja hellan" välissä. Tällä hetkellä olen työssä. On vakituinen työpaikka. Joka päivä pelkään postilaatikkoa, eli mitä sieltä taas tipahtaa. Ja tiedän, jos tämä ei kohtaselkiinny, niin saan lähteä miehen toimesta. Asuntomme ainoa omistaja on hän. Tämä on kaiken kaikkiaan pitkä tarina, mutta jos haluat, voimme jatkaa keskustelua, vaikka vielä sähköpostilla tai puhelimitse. Minulla ei ole mitään salattavaa ja myönnän kyllä virheeni ja sinisilmäisyyteni. En ole täydellinen,mutta parhaani yritän. Jos vaan sopii, niin takaisinmaksun ja vakuuden saisin sovittua niin, ettäkun saan palkan 2 kertaa kuussa, niin työnantaja voisi suoraan laittaa tilistä lainanmaksun tilillesi.
        Toivon todellakin, että voisimme vieläjatkaa keskustelua,mutta ymmärrän toki jos sinua ei kiinnosta. Ja juuri näitten tiettyjen pahaa-puhujien takia keskustelisin henk.kohtaisesti,muuten eiolisi väliä. Ei vaan kestä ja jaksa määräänsä enempää....
        Viisas äiti on sulla muuten!

        Tarvitset selvästi apua, mutta olet itse niin keskellä omaa ongelmaasi ettet näe metsää puilta. Mikäli sinulla on 6kk rahat (palkat, korvaukset, sairaspäivärahat) jäänyt saamatta ja siten myös 6kk ajalta tavallinen talous ja laskut jäänyt maksamatta, niin siihen ei pari tonnia viimeistään silloin-ja-silloin auta mitään. Siirtää toki ongelmaa, mutta ei pitkäksi aikaa eikä näin ollen loppupeleissä helpota yhtään.

        Niinkuin tälläkin palstalla usein kerrotaan, niin jossain vaiheessa se tulvapato vaan murtuu ja asiat jauhaa omalla painollaan. Tarkoitan, että laskut kertakaikkiaan jää maksamatta ja sitten ne alkaa pyöriä sitä omaa rataansa. Perintään ja ulosottoon menneitä laskuja voi sitten alkaa hoitaa, kun taas pystyy hoitamaan.

        Olet työssä, joten ulosotto ottaa sitten palkasta. Myöhemmin voi alkaa sopia velkojien kanssa tai voudin kanssa, kunhan tästä taas jaksaa. Ei siinä sen kummempaa. Olin aikoinani yhdessä työpaikassa ja siinä esimiehen kanssa jutellessä todettiin, että tästäkin porukasta ulosottomies kuittaa osansa palkasta vissiin jokaiselta. Myös sitä esimieheltä. Kaikki me ollaan vieläkin hengissä, osalla velat menneet kait jo vanhaksi, osa hoitaa niitä muuten, mutta en oo huomannut pahemmin kenenkään (ainakaan siksi) kompuroivan.

        Enemmänkin tommoset muodolliset avioliitot, jossa lassten takia kärivistellään on vahingollisia kaikille, ja varsinkin lapsille. Jos mies painostaa sillä tiedolla että hänpä on asunnon ainoa omistaja, niin sittepähän painostelee. Voi myös painostella ittensa yksin sinne asumaan. Omia lapsiaan joutuu silti elättämään ja tukemaan, vaikkei sinusta välitäkään.

        Vaikka minä (eilinen nimimerkki Hätäapu) lainaisinkin sulle rahaa, niin sitten sulla olis edelleen rahapula ja olisit velkaa useisiin paikkoihin ja lisäksi minulle. Ei kuulosta hyvältä, eikä järkevältä ollenkaan. Vaihda keskustelupalstaa jonnekin tuonne suhteet ja tunteet-osastolle.

      • Tapaturma2004

        Myös minä olen työtapaturman uhri, mutta vakuutusyhtiö ei maksa mitään. On ortopedit ja muut systeemit käyty sekä tapaturma-asian muutoksenhakulautakunta, joka on huu-haalaitos. Sieltä ei tule íkinä uhrille mitään korvauksia, koska muuten sahaavat omaa nilkkaansa. vakutuutusyhtiö maksaa heidän kulunsa, ja jos he tekevät vastakkaisia päätöksiä, kukas heidän kulunkinsa maksaa, kun vakuutusyhtiö joutusisi maksamaan uhrille korvaukset??

        Joka tapauksessa sinuna hakisin asuntoa lasten kanssa ja laittaisin avioeropaperit eteenpäin.
        Kunnalta voisit saada asunnon vetoamalla hankalaan elämäntilanteeseen.
        Sen jälkeen käyt pyytämässä oikeusapua lasten elatus-maksuihin sekä ositukseen, koska olette olleet naimisissa. Vaikka teillä olisi avioehto, kannattaa asia selvittää perinpohjin, siis omaisuus-ja asuntoasia. Pienituloisena lakimies ei paljona maksa, ellei lainkaan.
        Kelasta tulee asumistukea ja sossusta toimeentulo-tukea. Yksinhuoltajalle yh-lapsilisät.

        Jos olet edelleen puolikuntoinen, Kelasta kannattaa hakea vammaisen/vammautuneen hoitotukea, jota saa nimenomaan, kun on työelämässä. Se on aika iso raha, jota käsittääkseni ei voida ottaa huomioon toimeentulolaskelmissa. Vaatii E-lausunnon ja tutkimustulokset, kannattaa pyytää lääkäriä tai kuntoutuslaitoksen/sairaanhoidon sosiaalityöntekijää auttamaan. Myös Kelassa autetaan kaavakkeen täyttämisessä, jos on ongelmia, yleensä sinne pitää varata aika kuntoutus-asioista vastaavalle.

        Kelasta saa muuten selville, mikä se asumistuki olisi jos esim. vuokra on 450 euroa sinun tuloillasi ja asumismenoillasi. Se kannattaa selvittää, ennen kuin hakee kunnan vuokra-kämppää, niin tietää etukäteen, mihin on varaa. Sossustakin voi kysellä tai tutkia sossun toimeentulotuen taulukoita/Nettilaskureita, mikä tilanteesi olisi yh:na.

        Tsemppiä elämään!

      • Loppu lähellä
        mutta muualta kirjoitti:

        Tarvitset selvästi apua, mutta olet itse niin keskellä omaa ongelmaasi ettet näe metsää puilta. Mikäli sinulla on 6kk rahat (palkat, korvaukset, sairaspäivärahat) jäänyt saamatta ja siten myös 6kk ajalta tavallinen talous ja laskut jäänyt maksamatta, niin siihen ei pari tonnia viimeistään silloin-ja-silloin auta mitään. Siirtää toki ongelmaa, mutta ei pitkäksi aikaa eikä näin ollen loppupeleissä helpota yhtään.

        Niinkuin tälläkin palstalla usein kerrotaan, niin jossain vaiheessa se tulvapato vaan murtuu ja asiat jauhaa omalla painollaan. Tarkoitan, että laskut kertakaikkiaan jää maksamatta ja sitten ne alkaa pyöriä sitä omaa rataansa. Perintään ja ulosottoon menneitä laskuja voi sitten alkaa hoitaa, kun taas pystyy hoitamaan.

        Olet työssä, joten ulosotto ottaa sitten palkasta. Myöhemmin voi alkaa sopia velkojien kanssa tai voudin kanssa, kunhan tästä taas jaksaa. Ei siinä sen kummempaa. Olin aikoinani yhdessä työpaikassa ja siinä esimiehen kanssa jutellessä todettiin, että tästäkin porukasta ulosottomies kuittaa osansa palkasta vissiin jokaiselta. Myös sitä esimieheltä. Kaikki me ollaan vieläkin hengissä, osalla velat menneet kait jo vanhaksi, osa hoitaa niitä muuten, mutta en oo huomannut pahemmin kenenkään (ainakaan siksi) kompuroivan.

        Enemmänkin tommoset muodolliset avioliitot, jossa lassten takia kärivistellään on vahingollisia kaikille, ja varsinkin lapsille. Jos mies painostaa sillä tiedolla että hänpä on asunnon ainoa omistaja, niin sittepähän painostelee. Voi myös painostella ittensa yksin sinne asumaan. Omia lapsiaan joutuu silti elättämään ja tukemaan, vaikkei sinusta välitäkään.

        Vaikka minä (eilinen nimimerkki Hätäapu) lainaisinkin sulle rahaa, niin sitten sulla olis edelleen rahapula ja olisit velkaa useisiin paikkoihin ja lisäksi minulle. Ei kuulosta hyvältä, eikä järkevältä ollenkaan. Vaihda keskustelupalstaa jonnekin tuonne suhteet ja tunteet-osastolle.

        Kiitos ihanasta ja kannustavasta viestistäsi. Tiedän kyllä itsekin, että olen liiaksi tämän ongelmani keskellä,mutta vaikka kuinka ajattelisin, niin en näe mitään muuta vaihtoehtoa. Olen kyllä jollain konstilla aina jotakin maksanutkin ja nyt on vaan se tilaane, että pari tonnia pitäis maksaa niinkun "eilen". Eli ei oo enempää rästissä ja näin saisin maksaa nyt kuukausittain pienemmissä erissä. Ei olekaan ollut tarkoitus, että ottaisin velkaa vielä muitten päälle, vaan maksaisin itseni ns. kuiville. Olisi vaan niin paljon helpompaa,kun ei tarttis joka suuntaan yrittää repiä rahaa.
        Jatiedän, ettämun on tästä suhteesta päästävä eroon,mutta siinäkohtaa mulla tarvii olla niin taloudellisesti, kuin henkisesti voimia siihen, sillä tappelematta en lapsia itselleni saa. Ja heistä, jos jostain olen kyllä valmis tappelemaan! Kiitos sulle tosi paljon,ja voit milloin tahansa ottaa yhteyttä sähköpostiin, jos vaikka mielesi muutaisit, tai jos vaan muuten haluaisit tilanteestani vaihtaa ajatuksia. [email protected]

      • 13

        Et sinä saisi itseäsi kuiville parilla tonnilla. Ei velka mihinkään katoa, jos maksat sen toisella lainalla. Yksityiseltä otettu laina tosin on helpointa jättää maksamatta, jos sille ei ole antanut kunnon panttia.
        Jos et saa otettua itseäsi niskasta kiinni mennäksesi hakemaan apua itsellesi (rikosilmoitus pahoinpitelystä, velkaneuvoja ja sosiaalipuolelta uutta asuntoa apua lasten huoltajuuskiistaan) niin miten sinä pystyisit pitämään lupauksesi rehellisestä lainanmaksusta? Mistään vertaistuesta ei ole apua, jos et ala itse edes vähän hoitamaan tilannettasi.

      • ?????
        Loppu lähellä kirjoitti:

        Kiitos ihanasta ja kannustavasta viestistäsi. Tiedän kyllä itsekin, että olen liiaksi tämän ongelmani keskellä,mutta vaikka kuinka ajattelisin, niin en näe mitään muuta vaihtoehtoa. Olen kyllä jollain konstilla aina jotakin maksanutkin ja nyt on vaan se tilaane, että pari tonnia pitäis maksaa niinkun "eilen". Eli ei oo enempää rästissä ja näin saisin maksaa nyt kuukausittain pienemmissä erissä. Ei olekaan ollut tarkoitus, että ottaisin velkaa vielä muitten päälle, vaan maksaisin itseni ns. kuiville. Olisi vaan niin paljon helpompaa,kun ei tarttis joka suuntaan yrittää repiä rahaa.
        Jatiedän, ettämun on tästä suhteesta päästävä eroon,mutta siinäkohtaa mulla tarvii olla niin taloudellisesti, kuin henkisesti voimia siihen, sillä tappelematta en lapsia itselleni saa. Ja heistä, jos jostain olen kyllä valmis tappelemaan! Kiitos sulle tosi paljon,ja voit milloin tahansa ottaa yhteyttä sähköpostiin, jos vaikka mielesi muutaisit, tai jos vaan muuten haluaisit tilanteestani vaihtaa ajatuksia. [email protected]

        sulle on niin paljon ohjeita tässä viestiketjussa annettu, etkä kuitenkaan pysty toimimaan, vaikka oot käyny kovan elämänkoulun, omien puheittes mukaan. onko tää joku vitsi? vai ootko oikeesti hädänalainen? koko ajan tulee uutta selitystä. usko nyt, että 2000e; llä et tee yhtään mitään, jos sulla kerran on yli 60000 velkaa. tällä palstalla on ollut vinkkiä ja linkkiä pilvinpimein, eikö ne auta? ei jaksa. sun pitää oikeesti mennä sinne mtt; lle. saatko nukuttua edes, kun tuntuu, että vinkit ja linkit ei mee perille. tämä on väärä paikka asioihin, joissa tarvitsisi ammattiauttajaa. täällä keskustellaan veloista ja lainoista. täällä on yritetty auttaa sua ja rupee tuntuun, että vedätät ihmisiä, jotka hyväähyvyyttään yrittää auttaa. ei millään pahalla, mutta, jos oot rättipoikki, mee vaikka tk; lle sieltä saa MIEDON nukkupillerin, että saat nukuttua ja seuraavana päivänä ajattelet paljon selkeämmin.

      • Loppu häämöttää
        ????? kirjoitti:

        Helppohan se on sanoa, kun ei ole tässä tilanteessa. Ja voin kertoa, että kaikkia vaihtoehtoja olen miettinyt. Ja mistä ihmeen kummasta olet saanut päähäs että mulla olis 60000 velkaa. Ei muuten ole. Mulla on myös todistaa kaikki sanomani. Näin on. Voimat ei vaan kohta riitä...

      • tilanteessa?

        mulla sattuu olemaan asiat huonosti, jollei huonommin, kun sulla. sä et eiedä mustä musta hvetti yhtään mitään. jos oot sitä 67000euroas vailla, lue tää viestiketju, jonka olet aloittanut. täällä on paljon neuvoja. revi siitä. äläkä tule mulle kertomaan, että mulla on asiat hyvin. menikö perille? aloittamassasi viestiketjussa lukee ihan selvällä suomenkielellä, että velkasi on 67000e. että voisit esim. olla aliarvioimatta toisia ihmisiä, joita et tiedä yhtään mitään. oot ilmeisesti sen pari tonnia vaille, niin oon kuule ihan itekin, mutta en tule ruikuttaan paria tonnia. jos ihminen on jotain rahaa vailla, sen täytyy hoitaa se muuta kautta.

      • anteeksi!
        tilanteessa? kirjoitti:

        75000e.

      • pitää hakea apua!
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Helppohan se on sanoa, kun ei ole tässä tilanteessa. Ja voin kertoa, että kaikkia vaihtoehtoja olen miettinyt. Ja mistä ihmeen kummasta olet saanut päähäs että mulla olis 60000 velkaa. Ei muuten ole. Mulla on myös todistaa kaikki sanomani. Näin on. Voimat ei vaan kohta riitä...

        en tarkoita ensimmäisenä rahallista sellaista!

      • vitsi?
        aikuisten oikeesti kirjoitti:

        Uusi laina on vihonviimeinen asia mitä tarvitset! Jos olet pulassa jo pelkkien normaalien laskujen kanssa niin mitäs sitten kun vielä pitäisi lainaa lyhentää?

        Ensimmäiseksi sinä tarvitset itsetuhoisten ajatuksiesi takia mielenterveyspalveluita. Rahalla ei niitä hoideta.

        Toiseksi poliisia. Jos miehesi pahoinpitelee sinua ei siihenkään raha auta.

        Kolmanneksi jos sinua uhkaa taivasalle joutuminen ja lisäksi olet väkivallan kohteena auttaa kunnan sosiaalitoimi hankkimaan sinulle ja lapsillesi uuden katon pään päälle. Tämäkin ongelma hoituu ilman uuden velan tekemistä.

        Neljänneksi rahaongelmat eivät hoidu lisää velkaa hakemalla ja ongelmia kasaamalla. Tämä olisikin ainoa sinun ongelmista mikä hoituisi rahalla - ilmaisella sellaisella, ei lainalla. Sinulle on jo monesti ehdotettu tällä palstalla velkaneuvojalle menoa. Miksi et mene? Eikö siellä auteta huijareita?

        Mikä vakuus on suostumus, että työnantaja maksaa osan palkastasi lainanantajan tilille? EI MIKÄÄN! Voit milloin tahaansa käskeä työnantajaa lopettamaan maksut. Ja entä jos jäät työttömäksi tai lomautetuksi, mistäs sitten rahat siirretään? Ehdottamasi vakuus on täysin arvoton. Jos uskot tuon toimivan vakuutena olet tosiaan sinisilmäinen.

        aikuisten oikeesti. ei ole totta. mutta voisit kertoa, onko tämä vitsi tämä viestketju?

      • Totuus kannattaa..
        Loppu lähellä kirjoitti:

        No lyhkäisyydessään laskuja on kertynyt tuhottomasti kun pääsivät kasaantumaan pitkän sairasloman (työtapaturma) takia. Alkuun siirsin ja sovin maksuja,mut siitähän se oravanpyörä tulikin. Oletin (kenties tyhmänä) saavani 6kk palkat,jotka vakuutusyhtiö hylkäsi tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan kautta, sillä ortopedi oli sitä mieltä ettei asiassa ole mitään epäselvää. No sitten tuli sieltäkin hylkypäätös ja maailmani romahti. Minulla on kouluikäisiä lapsia 3 ja olen ns. nimellisesti naimisissa. Mieheni kanssa eletään pakosta yhdessä. Toiveeni olisikin, että jonain päivänä saisin elämäni siihen jamaan, että voisin lasten kanssa jatkaa yksin. Henkinen paine on suuri ja olisi kiva joskus olla muunkin kuin "nyrkin ja hellan" välissä. Tällä hetkellä olen työssä. On vakituinen työpaikka. Joka päivä pelkään postilaatikkoa, eli mitä sieltä taas tipahtaa. Ja tiedän, jos tämä ei kohtaselkiinny, niin saan lähteä miehen toimesta. Asuntomme ainoa omistaja on hän. Tämä on kaiken kaikkiaan pitkä tarina, mutta jos haluat, voimme jatkaa keskustelua, vaikka vielä sähköpostilla tai puhelimitse. Minulla ei ole mitään salattavaa ja myönnän kyllä virheeni ja sinisilmäisyyteni. En ole täydellinen,mutta parhaani yritän. Jos vaan sopii, niin takaisinmaksun ja vakuuden saisin sovittua niin, ettäkun saan palkan 2 kertaa kuussa, niin työnantaja voisi suoraan laittaa tilistä lainanmaksun tilillesi.
        Toivon todellakin, että voisimme vieläjatkaa keskustelua,mutta ymmärrän toki jos sinua ei kiinnosta. Ja juuri näitten tiettyjen pahaa-puhujien takia keskustelisin henk.kohtaisesti,muuten eiolisi väliä. Ei vaan kestä ja jaksa määräänsä enempää....
        Viisas äiti on sulla muuten!

        tämän jo alusta alkaen niin olisit saannut kaikkien sympatian ja kenties jonkun auttajankin asiaan...

      • Loppu häämöttää
        tilanteessa? kirjoitti:

        mulla sattuu olemaan asiat huonosti, jollei huonommin, kun sulla. sä et eiedä mustä musta hvetti yhtään mitään. jos oot sitä 67000euroas vailla, lue tää viestiketju, jonka olet aloittanut. täällä on paljon neuvoja. revi siitä. äläkä tule mulle kertomaan, että mulla on asiat hyvin. menikö perille? aloittamassasi viestiketjussa lukee ihan selvällä suomenkielellä, että velkasi on 67000e. että voisit esim. olla aliarvioimatta toisia ihmisiä, joita et tiedä yhtään mitään. oot ilmeisesti sen pari tonnia vaille, niin oon kuule ihan itekin, mutta en tule ruikuttaan paria tonnia. jos ihminen on jotain rahaa vailla, sen täytyy hoitaa se muuta kautta.

        Anteeksi kovasti, eikä ole tarkoitus millään lailla aliarvioida, mutta en ole kyllä missään vaiheessa sanonut, että mulla ois 67000 velkaa. Saattaa olla joku muu viestiketju. Eikä ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi. Ihmettelin vaan... Sillä jos mulla ois noin paljon velkaa, niin mitä silloin tekisin 2000? Enkä halua lainata, kun vaan sen verran mitä tarvitsen ja takaisin pystyn maksaan.

      • Loppu häämöttää
        Totuus kannattaa.. kirjoitti:

        tämän jo alusta alkaen niin olisit saannut kaikkien sympatian ja kenties jonkun auttajankin asiaan...

        Tiedän,mutta kun välillä hävettää aikuisena ihmisenä olla tässä jamassa... Anteeksi.

      • 22
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Anteeksi kovasti, eikä ole tarkoitus millään lailla aliarvioida, mutta en ole kyllä missään vaiheessa sanonut, että mulla ois 67000 velkaa. Saattaa olla joku muu viestiketju. Eikä ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi. Ihmettelin vaan... Sillä jos mulla ois noin paljon velkaa, niin mitä silloin tekisin 2000? Enkä halua lainata, kun vaan sen verran mitä tarvitsen ja takaisin pystyn maksaan.

        Edelleenkin uuden lainan ottaminen vain pahentaa tilannettasi, koita jo ymmärtää se. Jos et saa edes sen verranb aikaiseksi että haet apua noista paikoista mitä sinulle on kerrottu niin miten helvetissä pystyt edes käymään töissä? Niin saamaton henkilö, joka ei saa edes haettua apua velkaneuvojalta, mtt:sta ja sossusta ei saa mitään muutakaan aikaiseksi.
        Tyhmän yksityisen lainanantajan vedättäminen taas kannattaa aina.

      • Varma Tieto
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Tiedän,mutta kun välillä hävettää aikuisena ihmisenä olla tässä jamassa... Anteeksi.

        Eli jos on näin, että 2000 kaikki asiat selviää ja olet kuivilla ja jatkat vihellellen etiäpäin, niin käyppä omassa palkkapankissa ja ota tilillsesi jotain lainaa/joustoa/jeesiä tai velkaa ilman takaajia, niin kaikki on kunnossa! Työpaikkakin on. Sitä voi sitten maksella vaikka miten pienissä erissä vaikka maailman tappiin.
        Jos olet salannut asioitasi vittumaiselta mieheltäsi joka piakkoin määrää sut muuttamaan kämpästään näiden raha-asioiden takia, niin sehän nyt ihan niin mene kuitenkaan. Että otappa ihan rauhallisesti ja asia kerrallaan. Lainaa ei multa tule.

      • Loppu häämöttää
        Varma Tieto kirjoitti:

        Mutta kun luottotiedot on mennyt tämän tilanteen aiheuttamana, niin onko silti mahkuja saada pankista pieni laina? Menen kyllä heti hattu kourassa nöyränä kysymään, jos on mahdollista.

      • 20
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Mutta kun luottotiedot on mennyt tämän tilanteen aiheuttamana, niin onko silti mahkuja saada pankista pieni laina? Menen kyllä heti hattu kourassa nöyränä kysymään, jos on mahdollista.

        Luottotiedot menettänyt voi saada tutusta pankista lainaa, jos muuten maksukyky on riittävä. Mutta koska pienetkin laskut näyttävät tuottavan sinulle nyt ylitsepääsemättömiä ongelmia niin tuskin lainaa mistään heruu. Koska pankkikin varmasti arvioi riskin liian suureksi niin miksi sitten yksityinen haluaisi ottaa samaa riskiä? Koska et omista mitään, et edes asuntoa, niin sinulla on kaksi paikkaa mistä voit aloittaa: velkaneuvoja ja sossu. Pankissa tietenkinkannattaa käydä kysymässä josko lainaa saisi, mutta ethän sinä saa itseäsi niskasta kiinni, etsit vain ilmaista rahaa netistä.

      • takaajaa!!!
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Mutta kun luottotiedot on mennyt tämän tilanteen aiheuttamana, niin onko silti mahkuja saada pankista pieni laina? Menen kyllä heti hattu kourassa nöyränä kysymään, jos on mahdollista.

        jos en nyt ihan väärin muista....

      • ihan noinkaan
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Mutta kun luottotiedot on mennyt tämän tilanteen aiheuttamana, niin onko silti mahkuja saada pankista pieni laina? Menen kyllä heti hattu kourassa nöyränä kysymään, jos on mahdollista.

        mene tässä maailmassa ollenkaan. itelle tuli lindorffilta 15 000 euron lasku takausesta, jonka takasin kahdelle niin idiootille kuin voi vielä äänestysoikeuden saaneena olla. luotettavia joo ja takaus ihan pelkkä muodollisuus.kaikki omat laskut onkin olleet jo kuukauden pystyssä ku en ole pyystynyt kykeentymään. en silti ole valehdellut miehelleni ettei tässä mitään hätää ja joojoo maksan kaikki, vaan olen kertonut sille että tämmönen juttu tuli nyt. toisin kuin vissiin sinä.
        luottotiedottomana en kässää ollenkaan että edes voit kysellä lainaa. et voi saada sitä pankista eikä kukaan yksityinen tietenkään täysissä järjissään voi lainata.

      • Ehheh..
        ihan noinkaan kirjoitti:

        "Idiootit" höynäyttää sua ihan 6-0..

        No sulla on varmaan sit ihan ok mies. Näin kun ei ole kaikilla. Ja en silti sano, etteikö se olis myös osaltaan mun omaa vikaa. Ois pitäny joskus valkata vähän paremmin... Ja oon kyllä sitä mieltä, että ei se aina ole niin, jos luottotiedot on mennyt, että henkilö olis täysi epäluotettava. Joskus elämä vain ajautuu siihen vaikeuksissa. En kaipaa kyllä mitään sääliä, sillä sääli on sairautta, mutta jos nyt joku voisi/haluaisi/tietäisi jonkun joka voisi auttaa ja lainata, niin nöyrästi otan kaikki ehdot lainalle vastaan. Saa ottaa yhteyttä... Kiitos

      • 28

        Luottotietojen menetys on jo osoitus ettet ole pystynyt/halunnut hoitaa maksuja sopimuksen mukaisesti. Vain reaalivakuudella voit todistaa haluavasi maksaa lainan takaisin.

      • 34
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        No sulla on varmaan sit ihan ok mies. Näin kun ei ole kaikilla. Ja en silti sano, etteikö se olis myös osaltaan mun omaa vikaa. Ois pitäny joskus valkata vähän paremmin... Ja oon kyllä sitä mieltä, että ei se aina ole niin, jos luottotiedot on mennyt, että henkilö olis täysi epäluotettava. Joskus elämä vain ajautuu siihen vaikeuksissa. En kaipaa kyllä mitään sääliä, sillä sääli on sairautta, mutta jos nyt joku voisi/haluaisi/tietäisi jonkun joka voisi auttaa ja lainata, niin nöyrästi otan kaikki ehdot lainalle vastaan. Saa ottaa yhteyttä... Kiitos

        Ja uusi laina on edelleen väärä ratkaisu yrittää korjata sinun tilannetta, jos se on oikeasti sellainen kuin kerrot. Oikeat tavat on kerrottu aikaisemmin, mutta et tälläkään viikolla halua hoitaa tilannettasi kuntoon?

      • sulla sekaisin
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        No sulla on varmaan sit ihan ok mies. Näin kun ei ole kaikilla. Ja en silti sano, etteikö se olis myös osaltaan mun omaa vikaa. Ois pitäny joskus valkata vähän paremmin... Ja oon kyllä sitä mieltä, että ei se aina ole niin, jos luottotiedot on mennyt, että henkilö olis täysi epäluotettava. Joskus elämä vain ajautuu siihen vaikeuksissa. En kaipaa kyllä mitään sääliä, sillä sääli on sairautta, mutta jos nyt joku voisi/haluaisi/tietäisi jonkun joka voisi auttaa ja lainata, niin nöyrästi otan kaikki ehdot lainalle vastaan. Saa ottaa yhteyttä... Kiitos

        Sulla on tässä sun casessa yksi ihan perustavaa laatua oleva väärinkäsitys ja tietämättömyyden tai pöljyyden kokoinen aukko todellisuudessa.

        Asiahan on nimittäin aivan kiistatta ja välttämättä sillä tavalla, että ilman luottotietoja et ole niinsanotusti minkään väärtti lainaa kysellessä. Sulla ei ole mitään pakkoa maksaa lainaamasi rahoja takaisin, kun nimi on jo mennyt. Perittävää ei ole eikä paljon hiru vaikka vouti kävisi jotain perään kyselemässä.
        Mitkään vakuuttelut takaisnmaksusta ei nekään ole mistään kotoisin, kun niitä luottiksia ei ole.
        Menetetyt luottotidot kertoo justiin sitä, että sulle ei kannata lainata. Sitten kun ne tiedot palautuu, niin sittten taas voi lainata se joka lainaa.
        Jos sulla on kunnon vakuutta laittaa lainan antajalle, niin asia on toinen. Vakuus pitää olla semmoista arvonsa pitävää tavaraa, jonka saa helposti muuettua rahaksi hyvästä summasa, jos käy niin, ettei se lainan takaisinmaksu ihan mene niinku on sovittu.

        Nämä asiat pitäis olla kyllä aikuiselle ihmiselle päivänselviä ja on ne sullekin jo monenn kertaan selitetty, mutta eipä näytä menevän perille. Turhaa jankkausta mutta tulipahan taas kirjoitettua,

      • Loppu häämöttää
        sulla sekaisin kirjoitti:

        Nyt vetoan vielä kaikkiin joilla mahdollisuus ja halua auttaa! Velkasaneeraus ei onnistu, mielenterveystoimistoon pitkät jonot(eikä sieltä rahallista apua saa). Ottakaa yhteyttä jos olisitte edes halukkaita yrittämään auttaa. Katsotaan sit sitä reaalivakuuttakin yhdessä. Mun elämäni todellakin pelastuisi 2000:lla. Ja sit voisin rakentaa elämäni uudelleen. En ole mikään pöpi tai hullu, vaan muuten ajautunut rahallisesti ahdinkoon. Maksan varmasti takaisin, sillä en kyllä kaipaa enää enempää harmeja elämääni. Autathan mua??? [email protected]

      • auta?

        kuuntelitko ollenkaan, mitä hän sanoi? ja 2000e, se on niin pieni raha, että sen voisi vaikk maksaa osiss, en kylläkään tiiä, mihin oot velkaa.

      • Loppu häämöttää
        auta? kirjoitti:

        kuuntelitko ollenkaan, mitä hän sanoi? ja 2000e, se on niin pieni raha, että sen voisi vaikk maksaa osiss, en kylläkään tiiä, mihin oot velkaa.

        Kyllä kuuntelin, mutta rästilaskut on liian pieniä mihinkään saneeraukseen, joten vaihtoehdot on vähissä. Ja huonosti käy, jos en saa asioita hoituun nopeesti...

      • tässä maailmassa
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Kyllä kuuntelin, mutta rästilaskut on liian pieniä mihinkään saneeraukseen, joten vaihtoehdot on vähissä. Ja huonosti käy, jos en saa asioita hoituun nopeesti...

        niinku oot vissiin salannut mieheltäsi rahatilanteesi, ja jos ei jotkut laskut jollakin keinolla äkkiä tule taikatempulla häviämään, niin jodut miehesi toimesta ulos hänen omistamastaan kämpästä. näinhän sitä luulis. mutta asiat ei niin mene.olette kait naimisissa ja on yhteisiä huollettavia lapsia, joten suakaan ei voi ihan muovikassi kädessä pistää kadulle siesomaan ilman asuntoa, vaikka ero tulisikin.
        sitä ajattelee, että "kunhan mä tästä selviän ja saan tämän siirrettyä ja selväksi, niin sitten mä voin tehdä-sitä-ja-sitä ja sanoa sille niin-ja-niin ja sitten kaikki onkin selvää."
        niin ei asiat elämässä mene, vaan hommat jatkuu pitkäänkin sitä samaa uraa, mitä ne on menneet jo kauan.
        onnea elämänmuutokselle, joka on voimia ja aikaa vievä operaatio ja huolellisesti tehtävä muutos.
        hutiloimalla ei synny mitään, muuta kuin uutta sotkua.
        ota vaan asiat asioina ja ota vastaan sitä miltä näyttää olevan tulossa.

      • aikuisten oikeesti
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Kyllä kuuntelin, mutta rästilaskut on liian pieniä mihinkään saneeraukseen, joten vaihtoehdot on vähissä. Ja huonosti käy, jos en saa asioita hoituun nopeesti...

        HÖPÖHÖPÖ! Aiemmin kerroit ettet ole käynyt velkaneuvojan luona, kun sinne on niin pitkä jono. Taas tieto muuttuu yhtä nopeasti kuin eräpäivätkin. Onko alkuperäisestä tarinasta enää mitään mikä ei olisi muuttunut?
        Jos velkaneuvoja ei voi auttaa sinua niin silloin sinulla on NIIN VÄHÄN rästissä, että selviät laskuistasi leikiten tekemällä sopimukset itse velkojien kanssa.
        Mielenterveystoimistoimistoihin ei ole pitkä jono niillä joilla on oikea akuuttihätä. Ja aina voi aloittaa myös terveyskeskuksen päivystyksestä.
        Mistä sinä nyt olet löytänyt jotain vakuudeksi? Aiemmin ei ollut mitään mitä lainanantaja olisi voinut muuttaa helposti rahaksi, jos (kun) et maksa velkaa takaisin.
        Miten tarvittava rahamäärä muuttuu lähes päivittäin. Äsken tarvitsit vain 600€, nyt 2000€. Tuleeko karhukirjeitä niin tiuhaan, ettet pysy kärryillä? Kun olet kokoajan pulassa ja loppu on tullossa milloin tahaansa niin miten 2000€:n laina voisi auttaa sinua? Vain ILMAINEN raha auttaisi sinua ja sitä sinä täältä etsit.
        Loppu on ollut lähellä kuukauden, mutta vieläkään ei ole käynyt huonosti. Kenen luulet enää uskovan sinuun? Läytyykö täältä tosiaan niin tyhmiä idiootteja, jotka lainaisivat (lahjoittaisivat) satujesi jälkeen sinulle mitään?

        No sinähätn et aikuisten oikeesti mitään tiedä... En ole sanonutkaan käyneeni missään, vaan olen soittanut. Ja 2000 rästit työssäkäyvälle ei heidän mukaan ole paljon. Näin kuules sanottiin. Eikä se varmaan olekaan, mut tää henkinen puoli tässä enemmänkin raastaa. Ja en milloinkaan ole 600 lainaksi pyytänyt, vaan 2000. Ihme juttuja... Enkä ole ilmaista rahaa pyytänyt, vaan L-A-I-N-A-N!
        Opettele nyt ensin lukemaan ja sit vasta aukomaan... Kotona tulee niin paljon p******aa niskaan, etten sitä enempää kaipaa. Kyllä voin katella ympärilleni ja järjestää sitä vakuuttakin, kunhan ensin päästään neuvottelemaan. Ja kyllä se loppu on kuule lähempänä kun arvaatkaan, mutta niin kauan kun on toivoa on vielä elämää...

        Mihin sinä sitä lainaa tarvitset? 2000€:n rästit eivät ole paljoa. Kerran jaksat päivästä toiseen ruikuttaa täältä rahaa niin jaksat silloin ottaa yhteyttä myös velkojiin ja tehdä heidän kanssa maksusopimukset. Jos sinulla olisi vara maksaa yksityiselle lainaajalle pankkeja suurempaa korkoa niin pystyt maksamaan rästisi hetkessä.
        Kyllä se 600€ lainapyyntö löytyisi, jos näitä sinun kerjäyksiä ei sääntörikkomuksen takia poistettaisi.
        Laina yksityilseltä luottotiedottomalle ilman kunnon vakuutta on yhtä kuin rahan lahjoittaminen. Mistä sinä olet nyt vakuuuden löytänyt? Aiemmin sitä ei ollut tarjota. Jos et tiedä sellaista olevan niin ei sitä sinulla ole, ei kenenkään nurkissa loju sellaista arvokasta tavaraa. JOS lojuisi niin silloin sinun kannattaa myydä se, tulee paljon halvemmaksi. Tarkoittaako vakuuden etsiminen ja järjestely jotain laitonta? Olisiko pantti sitten niin kuumaa tavaraa ettei sitä voisi vuosiin realisoida?
        Mene nyt jo sinne terveyskeskukseen, jos sinun kirjoituksissa edes jokin pitää paikkaansa. Sieltä alkaa sitten sinun auttaminen ihan oikealla tavalla. Kuka täysijärkinen haluaisi lainata itsetuhoiselle ja luottotiedottomalle maksuhäiriöiselle rahaa?

        Olet kyllä kova leimaamaan muita ilman minkäänlaista faktaa! En viitsi enää sun kans vääntää. Vääntämistä on ihan omasta takaa. Mutta kuten sanoin kaikki lainan ehdot otan huomioon. Hyvää loppuelämää vaan sulle "aikuisten oikeesti".

      • aikuisten oikeesti
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Olet kyllä kova leimaamaan muita ilman minkäänlaista faktaa! En viitsi enää sun kans vääntää. Vääntämistä on ihan omasta takaa. Mutta kuten sanoin kaikki lainan ehdot otan huomioon. Hyvää loppuelämää vaan sulle "aikuisten oikeesti".

        Kuin itse vaihtelet eräpäiviä lopulle, lainasummia etkä myöskään tahdo uskoa hyviä neuvoja mitä sinulle kerrotaan niin mitä muuta voi olettaa kuin ettet kerro totuutta. Huijarit pyytävät päästä keskustelemaan kahdenkeskisesti sähköpostin välityksellä, jottei tunteisiinvetoavat huijaustarinat paljastu liian helposti. Jos joku olisi kirjaimellisesti puun ja kuoren välissä ja rehellisesti lainaa hakemassa hän kyllä kertoisi tilanteensa kaikille, joilta mahdollisesti voisi lainaa saada. Jos on paskassa kaulaansa asti niin silloin pystyy nielemään ylpeytensä ja kertomaan suoraan palstalla sen mitä kysytään.
        Maailma on kova paikka eikä kukaan saa sääliä ilmaiseksi. Turha sitä täältä hakea. Mene itkemään ensin noihin paikkoihin mitä sinulle on neuvottu niin elämäsi helpottaa. Sen jälkeen voit hakea keskustelupalstalta vertaistukea, jos muualta ei löydy, mutta lainan kerjäämiseen tämä on aivan väärä paikka.

      • raha-asioissa
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Olet kyllä kova leimaamaan muita ilman minkäänlaista faktaa! En viitsi enää sun kans vääntää. Vääntämistä on ihan omasta takaa. Mutta kuten sanoin kaikki lainan ehdot otan huomioon. Hyvää loppuelämää vaan sulle "aikuisten oikeesti".

        Ihailtavaa sitkeyttä, samaa asiaa viikkojen kuluessa eikä asia etene eikä neuvot tai avut näytä mitään muuttavan. Samalla sinnillä kun soittelet muutaman velkojan läpi tuon parin tonnin takia, niin avot; kaikki ongelmat on ohi. Voit aloittaa puhtaalta pöydältä.

        Toisaalta hieman alkaa huolestuttaa, ettei sulla mene mikään perille ikäänkuin. Vähän pelkään että tämä sama viesti ja sama tarina keikkuu täällä vielä ensi syksynäkin. Asianmukaisen dramaattisesti lopun enteillä ja kaiken lopulla koristeltuna.

        Kuluuhan se aika näinkin, tässä vaan kirjoitellessa. Älä tietenkään vastaa mihinkään selvään neuvoon mitenkään, vaan muista aina välillä olla asiaankuuluvan nöyrä. Välillä meinaat sen unohtaa.

        Lisätietoja ihmiset kaipais kun tilanne tuntuu olevan kovin draamantäytteinen, mutta infoa ei oikein heru. Tiukkana vaan, että aina ei jaksa kun liikaa vittuillaan. Siinä on kyllä sekin puoli, että olet lainaa pyytämässä tuntemattomilta ihmisiltä ilman asiaankuuluvia vakuuksia saatika luottotietoja. Vaarana silloin on, että vittuilaan. Ei voi mittään.

    • enhuijaaenhuijaaen

      Ja edelleen palsta jolla olet ei ole "anna rahaa en huijaa..."

      Palstalle kirjoittavat henkilöt harkitsevat itsekin lainan ottoa, kukapa sellainen lainaisi sinulle mitään.

      Vouti ei ketään tapa, se on hämärätyyppien hommia se sellainen soramonttu touhuilu. Elämähän loppuu jos ei syö, ja siihen menee kuukausi. Hanastahan saa vettä. Janoon kuolisit nopeammin. Ja jos hana ei toimi, on ulkona lunta.

      Olen se mieki velkaa 30 000 euroa joku toinen on enempi. Ja jos tarvin tuollaisen karkkirahan johonkin, hommaan sen viikossa itkemättä yhtään ventovierailta.

    • -

      Tukinet, oletko kokeillut? Jotain tunnut tarvitsevan, etkä kerro kaikkea. Toisaalta et anna periksi millään, eivät laskut voi saada ketään noin ahdinkoon, tiedän omasta kokemuksesta, maksuaikaa saa jopa sähkölaskulle, ilman katkaisua, puhelimelle myös, ilman sitä ei tule toimeen.

      • Loppu häämöttää

        en ole kokeillut,kun en moisesta ole tiennyt. kiitos. mitä en kerro, tai mitä vielä haluatte tietää? kerron kyllä. olen viimeksi eilen siirtänyt jälleen pari laskua ja yhden pienen maksoinkin. jos olisin yksin tai puoliso ymmärtäisi edes vähän, niin eihän tää niin epätoivoista ois, mutta... en minä nyt ihan tyhmä tai saamaton ole. pulaan olen silti joutunut ja tämä on epätoivoisen ihmisen epätoivoinen yritys. eipä tästä mitään taida tulla, joten odottelen viikonlopun yli yhteydenottoja ja sit vaikenen. kiitos silti teille jotka olette ymmärtäneet ja antaneet hyviä neuvoja. en ole niitä sivuuttanut.

        Toivottavasti lupauksesi vihdoinkin pitää paikkaansa. Monesti olemme joutuneet jo todenneet viimeisen lopun jälkeen tulleen uuden alun ja uuden kerjäysviestin. yrität vain yhä uudelleen vedot heikoimpien tunteisiin, mutta ethän sinä saa edes haettua itsellesi apua. Niin saamaton olet ette saa edes puhelinta käteen järjestelläksesi asioitasi kuntoon. Kyllä, noin pienet asiat voisit hoitaa kuntoonihan puhelimella, neuvot on mainittu tässäkin viestiketjussa.

      • Kokemusta riittää

        nyt hyvät ihmiset lyökö lyötyä. Ne jotka eivät ole olleet tuossa vastaavanlaisessa tilanteessa, ei voi tietää mitä se on. Onhan se sivullisten hyvä antaa "neuvoja", mutta ei se aina ole niin yksinkertaista. Tiedän sen itse vuosien piinasta. Toivon sinulle voimia voittaa vaikeudet, ja sanompahan vaan, että kyllä se loppu kävi minullakin todella lähellä. Minut pelasti toinen ihminen, sillä ei muualta kyllä oikeata apua herunut.

      • aikuisten oikeesti
        Kokemusta riittää kirjoitti:

        Jos ketjun aloittaja saa edes haettua terveydellisiin ja sosiaalisiin ongemiin apua niin miten hän pystyy hoitamaan rahaongelmat kuntoon? Kuka tervejärkinen lainaa (=lahjoittaa) luottotiedottomalle, maksuhäiriöiselle ja itsetuhoiselle rahaa? Vieläpä ilman panttia! Jos sinusta se tuntuu hyvältä idealta niin tee niin, minusta koko kerjääminen tuoksuu pahasti huijaukselta. Aloittaja vakuuttelee maksavansa rehellisesti ja aivan sopimuksenmukaisesti lainan pois. toisessa ketjussa hän kertoi maksavansa 2000€ puolessa vuodessa takaisin. Jos hän pystyy maksamaan yli 400€ (lyhennys korko) kuussa velkaa pois ei hänellä pitäisi olla tarvetta lainata yksityiselta 2000€. Jos maksuja on rästissä niin tuolla maksuvalmiudella pystyy tekemään velkojien kanssa maksusopimuksen, kunhan vain ottaa heihin yhteyttä. Huijari ei tietenkään tätä voi tehdä, koska mitään rästilaskuja ei ole.

        Anna nyt jo mun olla! Olen jo aiemminkin sanonut että on näyttää faktat kaikesta, toista kun sulla. Oletkohan mahtanut nuorempana ollut koulun pahin koulukiusaaja? Vai saatko jotain ihme tyydytystä mun vainoamisesta? Ja vakuudet on lainaajalle. En ole sitä täysin milloinkaan kieltänyt. Joten lopeta jo nyt toi hourailu ja hanki elämä! Ja jos mulla ei aiemmin ole ollut mielenterveys-ongelmia, niin kyllä sinä niitä ainakin aiheutat. Nyt en sun jorinoihis enää vastaa, kun et mun kirjoituksiani osaa lukea. Ja eihän sellainen ihminen voi mitään lainata, jos ei ole maksukykyä tarpeeksi hoitaa sitä takaisin....vai?

      • Jojensuusta päin

        Et osaa tai halua lukea sitä kysymystä, mitä sulta kysytään. Siksi, tai jostain muusta syystä et sitten vastaa, vaan ketju venyy ja paukkuu eikä homma etene. Apua pitää hädänalaiselle tarjota mahdollisuuksien mukaan, mutta silloin sinunkin pitää tulla kovasti paljon enemmän vastaan.

        Mikä ja mistä se muodostuu se ratkaiseva 2000? Hyvä, että siitä on faktat näyttää, sillä nyt voisit niitä hieman katsastella ja kertoa.
        Onko se yksi velka, velkojia, kulutusluottoa, puhelinlaskua vai yhtiövastikkeita? Oletko jo sopinut velasta vai onko se sopimatta? Mikä on eräpäivä ja miksi se on viimeinen eräpäivä? Miksi sitten tulee loppu? Millainen loppu?

        Uskoisin että näihin kysymyksiin vastaamalla alkaa jo meille tuntemattomillekin asia hahmottua.

        Jos sinulla on antaa vakuus saat lainaa muualtakin kuin keskustelupalstalta kerjäämällä. Olet jo ensimmäisestä kerjuuketjusta alkaen kertonut lopun olevan lähellä, olevasi todella ahdistunut, itsetuhoinen, masentunut... Miten mielenterveysongelmasi voivat olla minun aiheuttamia kun en ole tiennyt sinusta ennen kuin aloit kirjoittamaan palstalle? Jatkat edelleen samalla vanhalla linjalla - kun et halua/pysty kertomaan totuutta keskityt syyllistämiseen.
        "Ja eihän sellainen ihminen voi mitään lainata, jos ei ole maksukykyä tarpeeksi hoitaa sitä takaisin....vai? " Los olisit noudattanut omaa ohjettasi et olisi maksuvaikeuksissa. Olet lainannut (maksanut laskulla yms.) etkä nyt pystykkään maksamaan takaisin ja siksi kerjäät lisää lainaa. Kyllä varaton ja maksukyvytön voi lainata rahaa, jopa ilman aikomustakaan takaisinmaksusta - sitä kutsutaan petokseksi, huijaamiseksi, kusetukseksi...
        Milloin soitat velkojille ja sovit maksuohjelmasta? Kertomuksiesi mukaan sinulla olisi vara tehdä maksusopimukset, mutta miksi et näin ole tehnyt? Entä avun hakeminen mielenterveys- ja perheongelmiin? Sekin onnistuu tietokoneen ääreltä lähes yhtä helposti kuin rahankerjääminen, jos vain tarpeet ovat todellisia.

      • ..

        Kuulkaa kaikki, henkilö PILAILEE, hänelle ei apu kelpaa, on vain kiva katsella toisen epätoivoa, ja hän on askeleen edellä.
        Älkää enää vastailko viesteihin.

      • Loppu häämöttää
        .. kirjoitti:

        Kuka on niin väittänyt, ettei apu kelpaa?

      • aikuisten oikeesti
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Kuka on niin väittänyt, ettei apu kelpaa?

        Sinä. Et ole hakenut apua oikeasti. Jos olisit niin olisit saanut sitä. Velkaneuvojan apua et tarvitse koska velkamääräsi on kertomasi mukaan niin pieni ja maksukykysi hyvä. Mutta mielenterveyteen ja sosiaalisiin ongelmiin et ole hakenut apua. Et ole kertonut mielenterveystoimistolle ahdinkosi tilannetta jos et saa akuutti apua tai tilanteesi on vain kuvitteellinen.

      • Dgdgdgdgdgdgdgdgdgdgeg
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Anna nyt jo mun olla! Olen jo aiemminkin sanonut että on näyttää faktat kaikesta, toista kun sulla. Oletkohan mahtanut nuorempana ollut koulun pahin koulukiusaaja? Vai saatko jotain ihme tyydytystä mun vainoamisesta? Ja vakuudet on lainaajalle. En ole sitä täysin milloinkaan kieltänyt. Joten lopeta jo nyt toi hourailu ja hanki elämä! Ja jos mulla ei aiemmin ole ollut mielenterveys-ongelmia, niin kyllä sinä niitä ainakin aiheutat. Nyt en sun jorinoihis enää vastaa, kun et mun kirjoituksiani osaa lukea. Ja eihän sellainen ihminen voi mitään lainata, jos ei ole maksukykyä tarpeeksi hoitaa sitä takaisin....vai?

        Voi jumalauta jos sulla on vakuudet kunnossa lainan takaisinmaksua varten niin myyppä kuule ne pois niin saat rahasi. 2000€ lainaan tarvit helposti jotain 2500€ arvoista vakuudeksi. Myy ne pois ja lopeta tuo naurettava kitinä. Taitaa vaan tosiasia olla että et ole vakuuksia nähnytkään ja paskaa puhut täällä niin että pahaa tekee..

      • Loppu häämöttää
        Jojensuusta päin kirjoitti:

        Et osaa tai halua lukea sitä kysymystä, mitä sulta kysytään. Siksi, tai jostain muusta syystä et sitten vastaa, vaan ketju venyy ja paukkuu eikä homma etene. Apua pitää hädänalaiselle tarjota mahdollisuuksien mukaan, mutta silloin sinunkin pitää tulla kovasti paljon enemmän vastaan.

        Mikä ja mistä se muodostuu se ratkaiseva 2000? Hyvä, että siitä on faktat näyttää, sillä nyt voisit niitä hieman katsastella ja kertoa.
        Onko se yksi velka, velkojia, kulutusluottoa, puhelinlaskua vai yhtiövastikkeita? Oletko jo sopinut velasta vai onko se sopimatta? Mikä on eräpäivä ja miksi se on viimeinen eräpäivä? Miksi sitten tulee loppu? Millainen loppu?

        Uskoisin että näihin kysymyksiin vastaamalla alkaa jo meille tuntemattomillekin asia hahmottua.

        Katsoppa nyt näitä kirjoituksia täällä palstalla! Tarpeeksi olen kyyneleitä valuttanut näiden ilkeiden ihmisten vuoksi. Kotona on ihan tarpeeksi kestämistä!
        Kaiken kerron salailematta mitään. Täytyy kuitenkin olla reilu molemmin puolin,joten keskustelen asioistani henk.kohtaisesti. En halua enää näitä solvauksia, joten jos tämä käy ja jos joku jotakin haluaa tietää, niin voi olla yhteydessä suoraan [email protected]. Ymmärrättehän? Kiitos! (kaippa tästäkin nyt joku löytää kaikenlaista raskauttavaa aineistoa...)

      • a
        Dgdgdgdgdgdgdgdgdgdgeg kirjoitti:

        Voi jumalauta jos sulla on vakuudet kunnossa lainan takaisinmaksua varten niin myyppä kuule ne pois niin saat rahasi. 2000€ lainaan tarvit helposti jotain 2500€ arvoista vakuudeksi. Myy ne pois ja lopeta tuo naurettava kitinä. Taitaa vaan tosiasia olla että et ole vakuuksia nähnytkään ja paskaa puhut täällä niin että pahaa tekee..

        21.2.10 ap kirjoitti2 aikaa on viimeistään huomiseen virka-ajan loppuun"

        Eipä se loppu tullut tai jos tuli, niin mihin sitä rahaa enään tarvitaan?

        *repeeeeeeeeeeee*

      • --
        a kirjoitti:

        Hän on häiriintynyt henkilö, jolle on tarjottu useasti konkreettista apua, hän ei huoli.
        Rahasta ei ole pulaa. Hän provoilee muillakin palstoilla.

      • mä vaan
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Kuka on niin väittänyt, ettei apu kelpaa?

        Hei, tuli mieleen että myös kirkolta voi yrittää hakea apua. Pitkä sairis ja siihen liittyvät asiat ovat juuri niitä, missä kirkon apu voi tulla kyseeseen.
        tilaa aika diakonissalta ja kerro tilanne. Hän, jos sovit kuvioon, laittaa asian eteenpäin jonnekin kirkkohallitukselle (voi olla jokin muukin), josta voi saada muutaman tonnin selviämiseen. Käsittääkseni apu on sellaista, että sillä saadaan ihminen tolpilleen, mutta jos raha-asiat kuuluu jollekin toiselle instanssille, sossulle tai Kelalle, ei apua tai tukea tule.
        Ja elämässä vain yhden kerran voi hakea tätä vastikeetonta rahaa. Siis rahaa, jota ei tarvitse maksaa takaisin eikä korkoja.

        Joku olikin kirjoittanut, että jos on onnettomuuten joutunut ja edelleen kärsii vaivoista (heikentää työkykyä), voi saada Kelalta vammais/vammautumistukea työhön käyntiin.
        Tarvitsee siis olla työkykyinen, ja työpaikka, mutta vammautunut tai vammainen, jotta sitä voi saada. kelahan ei sitä kailota missään, joten et välttämättä edes tiedä, että sellainen tukimuoto on olemassa. Kannattaa hakea joka tapauksessa, kun hakeminen ei maksa mitään, paitsi lääkärintodistukset, joita sinulla varmasti on yllinkyllin.

      • Loppu häämöttää
        -- kirjoitti:

        Hän on häiriintynyt henkilö, jolle on tarjottu useasti konkreettista apua, hän ei huoli.
        Rahasta ei ole pulaa. Hän provoilee muillakin palstoilla.

        Huolin kyllä, ei siitä ole kyse, vaan tän tilanteeni vuoksi olen hieman ehkä liian varovainen.
        Enkä kyllä ole mitenkään häiriintynyt, enkä provoile, mutta kun ihminen on hädissään, niin pelkää vähän kaikkea.

      • täysjärkinen
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Huolin kyllä, ei siitä ole kyse, vaan tän tilanteeni vuoksi olen hieman ehkä liian varovainen.
        Enkä kyllä ole mitenkään häiriintynyt, enkä provoile, mutta kun ihminen on hädissään, niin pelkää vähän kaikkea.

        21.2. kirjoitit, että VIIMEISTÄÄN huomisen virka-ajan loppuun mennessä 2000 saatava. Siitä on nyt jo 2 viikkoa, ja ruikutus senkun jatkuu.

      • Loppu häämöttää
        täysjärkinen kirjoitti:

        21.2. kirjoitit, että VIIMEISTÄÄN huomisen virka-ajan loppuun mennessä 2000 saatava. Siitä on nyt jo 2 viikkoa, ja ruikutus senkun jatkuu.

        noolen saanut siirrettyä jälleen hieman laskujen eräpäivää. ei sen ihmeellisempää, mut ei niitä määräänsä enempää voi siirrellä.

      • osaavat muutkin
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Huolin kyllä, ei siitä ole kyse, vaan tän tilanteeni vuoksi olen hieman ehkä liian varovainen.
        Enkä kyllä ole mitenkään häiriintynyt, enkä provoile, mutta kun ihminen on hädissään, niin pelkää vähän kaikkea.

        No mikset hanki postilokeroa, niin voit olla piilossa?

      • aikuisten oikeesti
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        noolen saanut siirrettyä jälleen hieman laskujen eräpäivää. ei sen ihmeellisempää, mut ei niitä määräänsä enempää voi siirrellä.

        Tekemällä velkojien kanssa maksusopimukset saat pidemmät ja sinulle sopivat maksuajat. Jos et pysty tekemään maksusopimusta maksukykysi takia niin et silloin pysty lyhentämään myöskään kerjäämääsi lainaa. ELI SINULLA EI JOKO OLE TARVETTA KERJÄTÄ TÄÄLTÄ LAINAA TAI ET PYSTYISI SITÄ MAKSAMAAN.
        Eikä velkojen meneminen ulosottoon ole mikään maailmanloppu, sen jälkeen sinulle saattaa jäädä jopa enemmän rahaa käteen. Varsinkin jos sinulla on alaikäisiä lapsia.

      • Loppu häämöttää
        osaavat muutkin kirjoitti:

        No mikset hanki postilokeroa, niin voit olla piilossa?

        Nyt vielä odottelen tän päivän,jos lainatarjoajia löytyisi. Siis tarve olis tosi nopeasti 2000 ja koron määräät itse. laina-aika n. 6kk. Vakuus on. Laita viestiä nopeasti, niin voidaan sopia muista [email protected]!

      • lainaaa???
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Nyt vielä odottelen tän päivän,jos lainatarjoajia löytyisi. Siis tarve olis tosi nopeasti 2000 ja koron määräät itse. laina-aika n. 6kk. Vakuus on. Laita viestiä nopeasti, niin voidaan sopia muista [email protected]!

        Millainen vakuus? Käykö 18%:n korko? Kuinka paljon pystyt lyhentämään kuukaudessa?

      • 25
        lainaaa??? kirjoitti:

        Miks sä kysyt sitä tällä palstalla,lainaaja on laittanut s-postin johon voi laittaa lainatarjoukset.
        Turhaan kiusaat!!

      • Loppu häämöttää
        lainaaa??? kirjoitti:

        Millainen vakuus? Käykö 18%:n korko? Kuinka paljon pystyt lyhentämään kuukaudessa?

        Vakuus on kyllä kelvollinen, ja siitä lähemmin jos päästään sopimuksiin. Korko on ok. n.400 kuussa pystyn lyhentämään. Ota siis yhteyttä.

    • Näin se poistuu

      VASTAUS: Miten kukaan lainaaja tietää moneltako olet lainaamassa. 5 lainaa ja se tekee 10 000 euroa puhtaana käteen. Sitten vain Turkkiin lomalle ja metsästämään turkkilaisia miehiä. Lainan antajat odottelevat kämmenet hikoilen elämänsä kauppaa ja suuri ansioit. Naurat paskasta naurua Matkaoppaiden saattelmana ja katsomme sen Neloselta tietenkin.

      • Loppu häämöttää

        Hei haloo... Ei mulla ole vakuutta kuin yhteen lainaan! Kyllä sulla leikkaa...

      • ihmettelijä9
        Loppu häämöttää kirjoitti:

        Hei haloo... Ei mulla ole vakuutta kuin yhteen lainaan! Kyllä sulla leikkaa...

        saatanan kitisijä akka..Oikeesti sulla on tosiaan tainnu jäädä pamit aamul ottamatta. Ja ihmetyttää nää muut urpot jotka edes viitsii kommentoida tota rahankerjääjää.,Mee horo sossuun! Eiks toi ylläpito vois karsii tällaset vitun pummit veks täältä. Sitäpaitsi tää akka on saletisti äijä. Lopettakaa tolle hullulle vastailu..Älkää missään nimessä lainatko siis antako rahaa näille urpoille.

      • Loppu häämöttää
        ihmettelijä9 kirjoitti:

        Ei mulle ainakaan vielä ole munia kasvanut... Ja lääkkeetkin jätän ihan toisille. Enhän käytä edes alkoholia. Anteeksi,mutta menipä sunkin veikkaukset metsään.

      • Siisti suusi
        ihmettelijä9 kirjoitti:

        saatanan kitisijä akka..Oikeesti sulla on tosiaan tainnu jäädä pamit aamul ottamatta. Ja ihmetyttää nää muut urpot jotka edes viitsii kommentoida tota rahankerjääjää.,Mee horo sossuun! Eiks toi ylläpito vois karsii tällaset vitun pummit veks täältä. Sitäpaitsi tää akka on saletisti äijä. Lopettakaa tolle hullulle vastailu..Älkää missään nimessä lainatko siis antako rahaa näille urpoille.

        Ei nuin voi ihmisistä sanoa. Häpeä!!!!

      • Daworddddd
        ihmettelijä9 kirjoitti:

        saatanan kitisijä akka..Oikeesti sulla on tosiaan tainnu jäädä pamit aamul ottamatta. Ja ihmetyttää nää muut urpot jotka edes viitsii kommentoida tota rahankerjääjää.,Mee horo sossuun! Eiks toi ylläpito vois karsii tällaset vitun pummit veks täältä. Sitäpaitsi tää akka on saletisti äijä. Lopettakaa tolle hullulle vastailu..Älkää missään nimessä lainatko siis antako rahaa näille urpoille.

        Niin, hyvä osaisimmat ne yleensä sortaa niitä kellä vaikeampaa on.

        Itse olen vähän skeptinen jos joku pyytää lainaa netissä.. hmm..
        no kuitenkin,takuut? omaisuutta tai jotain kuitenkin täytyisi löytyy lainan myöntämiselle

        Mutta, miksi kysyy lainaa suomi24 forumilta? nämä kommentit oli hyvinkin odotettuja sillä suomalaiset on kuiteski suurimmaks osaks aika kusipäistä ja itse rakasta sakkii "mä oon paras" asenteella. no joo, ei kaikki tietenkään kuten tämäkin aihe antoi hyvin ymmärtää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe