Valokuvaaminen ja kameran säätäminen

hhhhhhhhhyyyyyyyyyyy

Ostin järjestelmäkameran. En osaa kuvata. Olen kuvaillut sisätiloissa kuvia perheen pienimmistä.

Meneekö tämä nyt näin, että ensin katsotaan:

- Valoitus ja säädetään valkotasapaino
- Säädetään iso luku sopivaksi
- Kasvokuvissa säädetään f luku pieneksi
- laajemmissa kuvissa säädetään f luku isommaksi jotta koko kuva olisi tarkka

Näinkö tämä valokuvaus toimii? Ja näillä ohjeilla pitäisi saada hyviä kuvia?

14

1443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valonkuvaaja-

      Ennen noita säätöjä pitää säätää ja ottaa monta asiaa huomioon.
      -Onko kuvauskohde ja ympäristö kuvauksellinen. Kokeile eri kuvaussuuntia. Liikaa "rekvisiittaa" tai muuta pääkohteeseen kuulumatonta tekee kuvista yleensä rauhattoman, katse harhailee kohteessa eikä oikein tiedä mihin keskittyisi. Valokuvissa yleensä toimii parhaiten "vähemmän on enemmän".
      Varsinkin pienten lasten ja koirien kuvissa huomaa aloittelijoilla tyypillisen virheen: Kuvaaja seisoo jokaisessa kuvassa suorassa kuin tikku paskassa, ainoastaan kamera on kääntynyt hieman kohteen suuntaan. Kannattaa joskus kokeilla polvistumista kuvattavan kohteen tasolle, ja jos vaatetus ei ole se ainoa kaapista löytyvä Bossin puku, niin jopa mennä ihan maahan makaamaan ja ottaa kuva alaviistosta.
      -Kuvausetäisyys vaikuttaa kuvaan vähintään yhtä paljon kuin muutkin osa-alueet. Kun haluttu kuvausetäisyys on löytynyt, sitten voi vasta miettiä sopivaa rajausta (polttoväliä). Paras kuvausetäisyys on harvoin se mihin olet hetken mielijohteesta sattunut pysähtymään.
      -Lasten kuvaamisessa kannattaa pyrkiä siihen että kuvattava kohde ei poseeraa vaan touhuaa omiaan, muuten kuvista tulee lavastetun näköisiä. Niitä passikuvapönötyksiä ei jaksa loputtomiin ottaa ja katsella, edes omasta lapsesta. Mitä useammin sinulla on kamera esillä, sitä vähemmän lapsi alkaa kiinnittämään siihen huomiota. Jos se on harvoin kädessä, silloin lapsi huomaa että hänestä otetaan kuva, leikki keskeytyy ja lapsi jää poseeraamaan. Samaan lopputulokseen pääset kun levittelet lelut kuvauskohtaan ja käsket lapsen näyttää siltä kuin olisi leikkimässä.
      -Onko valaistus sopiva (valkotasapaino, määrä, suunta). Suora auringonvalo varsinkin kasvokuvissa on huono asia eikä se yleensä maisemakuvissakaan ole hyväksi. Paras luonnonvalo on silloin kun aurinko on alhaalla ja siivilöityy puiden läpi kohteeseen, tai tulee ohuen pilven läpi.
      -F-lukua säädetään että saadaan haluttu syväterävyysalue. Mikään ei kiellä kuvaamasta kasvokuvia pienellä aukolla, mutta suuren aukon käyttö on edellytys jos kohde halutaan irroittaa taustasta.

      Tuossa vain osa huomioon otettavista asioista.

      Tässä pari lapsikuvaa jotka on mielestäni toistensa vastakohtia.

      http://www.flickr.com/photos/dallaportfolio/375494479/sizes/m/
      http://www.pbase.com/image/119891336

      • ressukkaa

        Meneekö tämä nyt näin, että ensin katsotaan:
        - Valoitus ja säädetään valkotasapaino
        - Säädetään iso luku sopivaksi
        - Kasvokuvissa säädetään f luku pieneksi
        - laajemmissa kuvissa säädetään f luku isommaksi

        vrt

        "Bossin puku
        ei jaksa loputtomiin ottaa ja katsella
        leikki keskeytyy ja lapsi jää poseeraamaan
        kun aurinko on alhaalla ja siivilöityy puiden läpi
        kohde halutaan irroittaa taustasta."


      • voi voi.
        ressukkaa kirjoitti:

        Meneekö tämä nyt näin, että ensin katsotaan:
        - Valoitus ja säädetään valkotasapaino
        - Säädetään iso luku sopivaksi
        - Kasvokuvissa säädetään f luku pieneksi
        - laajemmissa kuvissa säädetään f luku isommaksi

        vrt

        "Bossin puku
        ei jaksa loputtomiin ottaa ja katsella
        leikki keskeytyy ja lapsi jää poseeraamaan
        kun aurinko on alhaalla ja siivilöityy puiden läpi
        kohde halutaan irroittaa taustasta."

        Suuri Valokuvausguru™ laittaa aloittajalle niitä neuvoja, jos niitä löytyy. Muussa tapauksessa suksi vaikka vittuun, nyt on hyvät hiihtokelit.


      • Taitava>
        ressukkaa kirjoitti:

        Meneekö tämä nyt näin, että ensin katsotaan:
        - Valoitus ja säädetään valkotasapaino
        - Säädetään iso luku sopivaksi
        - Kasvokuvissa säädetään f luku pieneksi
        - laajemmissa kuvissa säädetään f luku isommaksi

        vrt

        "Bossin puku
        ei jaksa loputtomiin ottaa ja katsella
        leikki keskeytyy ja lapsi jää poseeraamaan
        kun aurinko on alhaalla ja siivilöityy puiden läpi
        kohde halutaan irroittaa taustasta."

        Sarkasmi on taitolaji, kaikki ei sitä osaa eikä kaikki sitä ymmärrä. Sinulla taitaa olla liian pieni pipo tai liian suuri anustappi.


    • 2x4

      pari säätöä lisäisin listaan ja pientää säätöä listaan
      – minusta järkkärillä kuvataan RAW:ta joten valkotasapainon jättäisin automatiikalle
      – valotuksen saat tarkimmin oikeaksi mittaamalla ns. harmaakortista
      – ISO-luku, aukkoarvo ja valotusaika ovat kiinteästi naimisissa keskenään joten ne pitää säätää toisiinsa sopiviksi
      – tuo pieni f-luku (esim f/2) on hieman kompleksinen tapa ilmaista asia ja johtaa helposti väärinkäsityksiin. käyttäisin mieluummin määritystä suuri aukko (f/2 on todellisuudessa suurempi luku kuin f/8, sillä ne ovat murtolukuja).
      Kasvokuvissa suurella aukolla tavoitellaan epäterävää taustaa (miksi?).
      – laajempiin kuviin käy ihan sama aukko kuin suppeampiinkin, sillä aukko vaikuttaa ensisijassa terävyyteen syvyyssuunnassa. Eli jos haluat sekä lähellä, että kaulana olevat kohteet teräviksi niin silloin kannattaa valita pieni aukko (esim f/8 ja säädä matka 1/3 syvyydestä)

      "Ja näillä ohjeilla pitäisi saada hyviä kuvia? "
      (Eo:sta ensin mieleeni johtunutta)
      – mene lähemmäksi
      – sijoita kamera (jos mahdollista jalustalle) oikeaan paikkaan, myös korkeussuunnassa (esim n. lapsen silmän korkeudelle), huomioi valon suunta!
      – ota kuvanvatkain pois päältä (jalustalla) jos kamerassasi on sellainen
      – säädä valotusarvot (aukko, aika, ISO)
      – sommittele kuva (jätä tilaa katseen ja liikkeen suuntaan), älä laita nenää keskelle kuvaa, älä "amputoi" lasten jalkoja nilkan kohdalta (kuten tavallista), sommittelun perussäännöt kannattaa opiskella (kultainen leikkaus yms)
      – laukaise kamera juuri oikealla hetkellä, tai oikeastaan juuri ennen (reaktioaika)
      – älä säästä "filmiä"
      – opiskele (RAW) kuvansäädön perusteet (rajaus, valkotasapaino, tumma pää, vaalea pää, kirkkaus, kontrasti, kylläisyys, vinjetointi, vääristymät ja aberraatio)

      Harjoitus tekee mestarin – övninghet ger färdighet

    • noppeesalamaseepra

      Yksinkertaisinta on käyttää sisällä salamaa, normaaliasetuksia ja automatiikkaa. Jos haluaa hienostella niin sitten täytyy opetella asiaa oikein oikeasti ja siihen ei muutama ranskalainen viiva riitä.

      • ranskalainen…

        "siihen ei muutama ranskalainen viiva riitä"

        Kiitos! tämä oli juuri se minulta puuttuva tieto.
        Arvelin kyllä ihan itsekin, että muutama ei riitä. Osaatko sanoa montako niitä pitäisi olla?

        Kertoisitko vielä vaikuttaako nuo ranskalaiset viivat enempi digillä vai filmillä?

        PS.
        Missähän kohdassa minun kamerassa (EOS 1000) on tuo ramskalaisten viivojen säätö tai asetus?


    • Simo10

      Käytätkö salamaa? Ja jos käytät, niin minkälaista? Digirungosta lienee kysymys, kun puhut valkotasapainosta?

      Alkuun kannattaa lähteä kameran automaattien avustuksella. Valotus ja valkotasapaino onnistuu useimmilta kameroilta normaaliolosuhteissa hyvin. Valotusta voi tarpeen mukaan lisätä tai vähentää myös automaatilla. Valoa olisi hyvä olla sen verran, että pystyt käyttämään 100-400 ISOa. Täys- tai puoliautomaatista voikin pian siirtyä aukkoautomatiikkaan. Kokeile eri aukkovaihtoehdoilla, minkälaisia lopputuloksia saat niillä.

      Kertomillasi ohjeilla ei vielä saa hyviä tai huonoja kuvia. Mutta yhtään sellaista kohtaa siinä ei ole, joka automaattisesti pilaisi kuvan. Kysymys on hieman samanluonteinen kuin kysyisi onko autolle 75 km/h sopiva nopeus, tai onko kolmos- vai nelosvaihde parempi?

      • dfgdfg

        Onpas täällä hyviä vastauksia paljon. Kiitos kaikille vastaajille. Nyt takaisin harjoittelemaan...


      • tai onko

        "onko autolle 75 km/h sopiva nopeus,
        —tuo nopeus on oikein sopiva 80 rajoitusalueelle

        tai onko kolmos- vai nelosvaihde parempi? "
        —ylämäessä käyttäisin kolmosta muulloin nelonen säästää luontoa ja €uroja


    • näi o näppylät

      .. kokeilemaan reilua ylivalotusta röntgenkuvien saamiseksi esim.. minkkitakkiin pukeutuneista venäjän turisteista ;)

    • 7678786868867867

      lainaa/osta joku valokuvauskirja noin niinkun aluksi.

    • tumpelokuvaaja

      Käy katsastamassa tämä:

      http://www.digitaalikuvaus.com

      Sieltä löysin itse apua perusasioihin, kun aloin opetella 1. järkkärikameran kanssa kuvaamista.

      • aika paljon

        omituisia tai/ja vääriä tietoja/neuvoja

        esim.
        Kameran runko pitää sisällään kennon, joka muodostaa varsinaisen kuvan.
        Kenno muodostaa kuvan yksittäistä, eri värisistä pisteistä eli pikseleistä.
        … pikseleiden määrä … ei kerro kuvanlaadusta mitään

        Jalustan avulla kamera saadaan pysymään tukevasti paikallaan. Tämä on välttämätöntä, jos kuvataan hiukankaan pidemmillä valotusajoilla, jolloin käsivaralta kuvattaessa kameran liike ja heilahtelut estäisivät kuvien säilymisen terävinä. Jalusta on käytännössä välttämätön esim. maisemakuvauksessa, jossa kuvataan pienellä aukolla ja pitkillä valotusajoilla.
        … maisemakuvissa, jolloin mahdollisimman suuri osa kuvasta halutaan pitää terävänä.
        Joskus kameran pitäminen mahdollisimman tukevasti paikallaan on tärkeää onnistuneen kuvan saamiseksi.
        Parhaan lopputuloksen saa, kun lisää vielä alustan ja kameran väliin jonkin pehmeän, helposti muotoutuvan, esineen.
        Jos polviasentokin tuntuu liian huteralta tai muuten epämukavalta esim. polvivaivojen takia, voi tästä jatkaa vielä askeleen pidemmälle ja mennä kuvaamaan vatsalleen maahan.

        Valotusaika on aika, jonka kameran suljin on auki ja päästää valoa kennolle. Mitä heikommassa valossa kuvataan, sitä pidempi valotusaika vaaditaan ja vastaavasti kirkkaassa valossa kuvattaessa valotusajat ovat erittäin lyhyitä.
        F-arvo ilmoitetaan tyyliin 1 : suurin käytettävissä oleva f-arvo.
        … käytetään myös nimitystä suljinaukko (tällä tarkoitetaan siis himmentimen aukkoa).

        Manual-tila … eikä sovellu aivan aloittelijoille.

        …käytännöllinen ISO-arvo riippuu aina kamerasta ja sen kohinanpoisto-ominaisuuksista.
        Parhaaseen kuvanlaatuun päästään pienellä arvolla,

        Käytännössä valkotasapaino määrittää, minkä värisenä valkoinen väri kuvassa toistuu. Kamera osaa määrittää valkotasapainon AUTO-asennossa automaattisesti …
        … kameralla otetaan kuva jostain pinnasta joka on valkoinen. Näin kameralle tavallaan kerrotaan, miltä valkoinen noissa olosuhteissa näyttää ja tällä perusteella kamera osaa asettaa valkotasapainon oikein.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2509
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2497
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2155
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1695
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1153
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      896
    Aihe