mull on ollut jo n.2-3 vuotta finnejä naamassa, nyt kuitenkin enemmän kuin aikaisemmin.. pesen aamuin illoin naamani herbina-kasvovedellä+iltaisin huuhdon myös vedellä naaman. viikonloppuisin käytän myös garnier-täsmäpuikkoa, mutta mikään ei tunnu auttavan! kouluun naamani peitän kylläkin vain kevyellä meikkivoide-kerroksella ja puuterilla. kiitos paljon niille, jotka viittii vastata otsikon kyssään!! <3<3<3<3
hmm. itse suosittlen puhdistamaan kasvosi myös puhdistusgeelillä...sen jälkeen vielä pyyhkimään kasvovedellä. itse käytän lorealin pure zone tuotteita, ovat mulla toimineet aika hyvin, joskin ovat aika kuivattavia..
apteekista saa ilman reseptiä acnex-liuosta, maksaa jotain 5-6e muistaakseni. kuivattavaa ja aika ytyä ainetta, samoin kuin myös reseptivapaa basiron-geeli. itse olen käyttänyt molempia, koska ihoni ei ole erityisen herkkä.
Jos ei mikään tunnu auttavan niin kannattaa kipaista ihotautilääkärille. itse ekalla kerralla sain antibioottikuurin, finnit lähtivät pois mutta tulivat takasin heti kuurin loputtua. menin uudestaan lekurille ja sain roacuttania.. oikeastaan sen rinnakkaislääkettä.. ei mennyt kuin viikko niin tuntu että finnit alkoi vähentyä.. kuivattaa tosin... mullakin nenästä paraikaa hilseilee iho pois. kuuri on vasta alussa, katsotaan miten tämä tästä edistyy.
toivottavasti oli jotain apua.
ja ainiin, liikaa ei pidä kuivattaa. kosteus on myös tärkeää... itse käytän kosteusvoiteena apteekista saatavaa humektania.. edullinen eikä tuki huokosia. tietysti eri kosmetiikkasarjoillakin on omat tuotteensa..
Tietääkö kukaan miten saam yhteyttä ihotautilääkäriin?
Mulla on ollut jo n.3 vuotta finnejä naamas. Olen kokeillut mm.kaiken laisia kasvovesiä,geelejä ja muita puhdistus aineita, mutta mikään ei tunnu auttavan vaikka käytän niitä ammuin illoin. Mutta veljeni tyttöystävä on maskeeraaja ja sanoi että jos mua häiritsee finnit kamalasti voisin mennä ihotautiläärille. Se alkoi kiinostaa mutta en tiedä miten saan yhteyttä ja kuinka vanhat sinne voi mennä sillä olen itse 12.v .Joten jos joku on käynnyt niin voisiko vähän auttaa?
hei te 12 vuotiaat mä oon myös 12 ja mul on nyt viimepäivinä näkyny mun naamassa finnejä koitan putsata niitä jollain puhdistus maidolla ja jollain kasvo vedellä.. ne ei lähe ois kiva tietää miten ne saa poistettuu.. kertokaa pliis??? + mmul on isot tissit se on toinen ongelma ja hei haloo oon vasta 12 ois kiva jos joku myös kertois että saako niitä pienennetyy ja oon jo aika laiha nii en usko että laihduttaminen auttaa.. ?? :(((
vastaanpa nyt tähän...
"mmul on isot tissit se on toinen ongelma ja hei haloo oon vasta 12 ois kiva jos joku myös kertois että saako niitä pienennetyy ja oon jo aika laiha nii en usko että laihduttaminen auttaa.. ?? :((( "
tuskinpa niitä saa pienennettyä. ole onnellinen. ne ovat osa sinua. ei siis kannata inhota niitä. kehityt omaan tahtiisi, sille ei voi mitään. eikä sun kannata laihuttaa, paitsi jos painoindeksis on yli 25 ja tuskin on...?
EI saa mainostaa,mutta on pakko sanoa tuotteen nimi. luontaistuotekaupasta Tea Tree öljyä.olen hoitanut sillä paljon finnejä. huuliherpes ei edes nouse kun alkuvaiheessa useasti päivässä laittaa. kynsisienenkin olen hoitanut sillä.Kaikki ei tykkää hajusta ja mausta(ei niellä).mitäpä ei tekisi kauneudewn tähden.
Mitäs öljyä tuo oikein on? Kuulostaa hyvältä. Onko kallistakin?
Tehoaako tuo muka oikeasti kynsisieneen? Ihmettelen. Finnejäkin tässä naamassa on, joten aine kiinnostaa.
Ajattelin kertoa omat kommenttini tea treestä. Ainakin minulla aine on tehonnut hyvin. Ja nyt naamaani uskaltaa jo katsella ;). Joku antoi sellaisen vinkin, että puhdistettuaan ensiksi kasvovedellä kasvonsa, laittaa samaan vanuun kolme tippaa tt:tä ja uudestaan käy joko näppylä-kohdat tai sitten kokonaisuudessaan kasvot läpi. Aineen kuivuttua pitää muistaa rasvata kasvonsa esim. Humektanilla, jota saa apteekista.
Kannattaa kokeilla=).
Mulla on ollu nyt kolme vuotta finnejä naama täyssä ja mua haukutaankin sen taki tosi paljon. Tekisin mitä vaan että saisin sileän ja puhtaan ihon itselleni. Edellis päivänä sain allergia kohtauksen ja naamani punotti ja oli näppylöitä täyssä. Menin sitten lääkäriin ja sain antibiootti kuurin, lähteekö finnit sillä pois ?
Mulla oli akne pari vuotta takaperin ja äiti sitten tilas kerran ajan kosmetologille ja sitten kävin siellä 1½ vuoden ajan kerran kuussa kasvojen puhdistuksessa ja mikrohionnassa. Kosmetologilta ostin myös omalle iholle sopivat hoitotuotteet. Ne autto mun aknen parantumista ehdottomasti. Kavereita kyllä kävi lääkärin kautta ja haki lääkkeitä siihen.
Ja voihan olla että sulla on liian vahva tuo puhdistusaine, jos finnejä tulee vaikka putsaiskin. Kyllähän niitä joskus tulee vielä, mutta oikeanlaisilla iholle sopivilla aineilla ne pitäs ainaki vähentyä.
Suosittelen sun ostavan vähän kalliimpia puhdistusaineita kuin nuo ruokakaupasta ostettavat. Joillekkin (ei niin herkkäihoisille) ne toimii ja puhdistaa muttei kaikille.
Itse käytän finnien ehkäisemiseen VALCREMA:a mitä pitäis saada ihan tavallisesta kaupastakin. Se on voidetta jota levitetään ennen nukkumaanmenoa vastapestyille kasvoille ja annetaan vaikuttaa ja olla koko yön yli.
Se ei tee ihosta rasvaista eikä kuivaa. Yksi huono puoli siinä kuitenkin on. Jos hikoilet; harjoitat jumppaa, lenkkeilet, juokset, se saa kasvot kiiltämään.
Mulla oli paljon finnejä vielä vuos sitten, nyt ei enää yhtään. hain apteekista sellaista puhdistusainetta, mitä laitetaan joka ilta ja aamu. niin ne finnit lähtivät.
mullla oli sellasii pikkku näppylöitsä otsassa ja vähän sellasia isompia finnei niiiin ostin ihan kaupasta sellsta garnier pure 3 in 1 mikä toimiii kuorintana puhdistuksena tai naamiona niiin heti alko väheneee ja sit aurinko kyll kesäl auttaa kans:P
itsekin käytän tuota garnier pure 3 in 1, mutta niinku kaikki tuotteet toimii mulla - 2 viikkoa toimii, sen jälkee taas finnit takas... alkaa ärsyttää kun ei mistään löydy mitään KUNNON tuotetta joka KESTÄIS ja toimis kauan ja koko ajan !
että saa vastata mullekki jos tän viestin luet :)
tässä vähän tietoa miten pesen kasvot :
ensin pyyhin öljy 'lapuilla' kaiken meikin, saa hyvin ripsivärinki pois, sitte sormilla sivelen vettä öljyn päälle ja hieron saippualla öljyn pois, ettei rasvoittas ihoa. sitte pesen tolla garnier pure 3 in 1'lla koko naaman, kaulankin. pesen pois. annan kasvojen kuivua, jälkeenpäin laitan garnierin kasvovettä ja annan kuivua ja lopuksi kosteusvoidetta. tätä tehnyt säännöllisesti. aamulla jätän kasvoveden välistä, ettei kuivattaisi ennen meikkiä...ja tota garnier pure 3 in 1, käytän kuorintana ja naamiona kerran viikossa.
oon kokeillu kaikenlaisia kotikeinoja ja kaikenlaisia tuotteita...
mielestäni puhdistan kasvoni oikein...(?)
lisää vaan kertomuksia tänne ja suositeltavia tuotteita.
ps. onko kellään kokemusta proactivesta?
Kasvovesi ei ole yksinään riittävä aine kasvojenpuhdistukseen! Varsinkin kun meikkaat säännöllisesti kasvojesi ihoa, niin tarvitset puhdistusaineet, jotka poistavat meikin yöksi kasvoilta perusteellisesti.
Kasvot pitäisi ensin puhdistaa esim. puhdistusgeelillä/puhdistusmaidolla ja vedellä. Sen jälkeen kasvot pyyhitään pumpulilapulla jossa on kasvovettä. Jos pumpulilappuun jää vielä meikkiä, niin puhdistus ei ole ollut tarpeeksi perusteellinen. Kun kasvot ovat varmasti puhtaat, niin levitetään kosteusvoide. Jos ihosi on kuiva, niin aamulla jättää vesipesun väliin ja ennen meikin levittämistä puhdistaa kasvot vain kasvovedellä ja levittää kosteusvoiteen.
Kaikki ihonhoitotuotteet pitäisi valita ihotyypin mukaan. Jos ihosi on rasvainen, valitse puhdistusgeeli, rasvaiselle iholle tarkoitettu kasvovesi ja geelimäinen kosteusvoide. Jos ihosi on kuiva/pintakuiva, valitse puhdistusmaito, kosteuttava kasvovesi ja paksumpi kosteusvoide. Ihon kosteutuksentarve vaihtelee myös vuodenajan mukaan: Talvella iho saattaa kuivua kuivan sisäilman, lämmityksen ja pakkasen takia, mutta kesällä se voikin tarvita rasvaisen ihon tuotteita.
Eli ihan ensin perusihonhoito kuntoon! Jos säännöllisen puhdistusrutiinin noudattamisen jälkeen vielä muutaman kuukauden päästäkään finnit eivät ole vähentyneet, niin kannattaa käydä kysymässä neuvoa ihotautilääkäriltä.
Aamulla:
-Pesen kasvot viileällä vedellä.
-Laitan sellaista "Clearasil SatyClear" finnien kohdalle. Tämä "voide" auttaa puhdistamaan finnit ja peittää ne myös hyvin! Se on meinaan sellasta ihon väristä... Laitan sitä siis vain ihan vähän, ihan ohuen kerroksen.
Illalla:
Sama juttu, kuin aamulla!
Itse olen huomannut, että finnit lähtee, kun olen tehnyt noin aina aamuin ja illoin!
puolikarkeaa hiomapaperia käteen ja eikun hiomaan.. jos ei ite osaa ni menee puusepältä kysymään apua XD. no vitsi vitsi. kannattaa iltasin käyttää semmost ilman reseptiä saatavaa pois pestävää ainetta sit myös jotain kuorinta aineita ja sn jälkeen vielä kasvo vettä. kannattaa myös varoa ettei käytä liikaa ettei pääse iho kuivamaan. sitä pois pestävää ainetta saa apteekista ilman reseptiä ja kasvovettä ihan normaali kaupoista. kannattaa vaik mutsi pistää asialle jos ei ite uskalla XD
Aivan, kasvovesi ei todellakaan riitä puhdistukseen. Kunnnon rutiini ja aineet käyttöön. Alkoholia sisältävät tuotteet eivät kaikkien iholle sovi. Ne kuivattavat ihoa, joka taas kompensoi rasvottumalla lisää.. turhaa.
Itse kärsin finneistä yläasteelta lukion läpi yliopistoon asti ennen kuin tajusin mennä lääkärille joka määräsi clindoxylia. Se sisältää valkaisuainetta ja antibioottia, joten yleensä käytetään vain kuurina, mutta lääkäri sanoi että voin käyttää koko ajan kun se kerran auttaa. Lisäksi aloitin e-pillerit, joissa on hormonia, joka lieventää finnien muodostumista (cypretyl). Ja ihan vinkkinä: Koska se on sairauden hoitoon saan siitä kela-korvauksen.. hinnaksi jää alle 5 e/3kk paketti :)
Lisäksi lopetin ihoni tukehduttamisen paksulla meikkikerroksella. Siirryin meikkivoiteesta väriä sisältävään päivävoiteeseen (lumene), pistän vain hiukan punaisuuden poistajaa (lumene) näpyille jos niitä on ja kevyesti huiskulla puuteria. Ensin se vaivasi, mutta vain itseäni.. kaverit ei juuri edes huomannu. Oli vaan tyytyväisiä. Ja itekin sit osas arvostaa nopeampaa aamumeikkausta.
Ilalla puhdistan naamani Lumenen sekaiholle tarkoitetulla puhdistusgeelillä ja levitän clindoxylin yöksi. Ensin käytin "kasvoharjaa", sellaista pehmeää pientä harjaa mitä myydään joillakin kosmetiikkaosastoilla. Sillä vaahdotin geelin naamallani ja samalla se kuori ihoa hellästi.. myöhemmin lopetin sen käytön kun ajattelin ettei joka päivä ole hyvä kuoria. Aamulla pesen naamani Humektanilla (ei ole rasvaista vaan kosteuttavaa! jos kosteusvoide ei heti imeydy ihoon se on akneiholle liian rasvaista.) ja sitten kosteutan sen taas Humektanilla. Syön aamupalan ja aloitan meikkaamisen sävytetyllä kosteusvoiteella. Kuorinnan hoidan suihkun jälkeen kun iho on pehmeä, kastelen froteepyyhkeen kulman kuumalla vedellä ja hieron sillä kevyesti kasvot läpi. Ja ehdottomasti SORMET IRTI! EI PURISTELUA!
Eipä ole vuoteen näpyt vaivannut. ja iho on paljon terveempi. Mulle ei nuo kaupan halvemmat tuotteet sopinut. Lumene on tosiaan suomalaiselle iholle (ei tarkotus mainostaa! sanon vaa mikä mulla toimi). Kasvovesi vaan kuivatti ihon ja tuo Tea tree (= teepuuöljy, saa apteekeista ja luontaistuoteosastoilta) vaan kuivatti näpyn kerrallaan pois muutamassa päivässä. Mitä apua ku 2-3 tuli heti tilalle.. Toimii tosin hyttysenpuremiin :) Selvitä onko sulla seka-, rasvanen -vai kuivaiho niin osaat valita tuotteet. Rahaa kannattaa käyttää.
Toivottavsti saitte jotain vinkkejä. Kaikkien iho on tosin erilainen mutta paras tarttua toimeen ja ruveta kuuntelemaan ihoaan eikä vaan vihata, kuivattaa, kaivella, kuoria tai tukehduttaa sitä. :)
Olen 10-vuotias tyttö (pian 11)ja minulla on alkanut tulemaan finnejä.Äitini sanoo,että minulle alkaa tulemaan pikkuhiljaa murrosikä...Olisiko mitään keinoa saada finnit mahdollisimman nopeasti pois?Minulla on myös sellainen ongelma,että revin finnini ja ne ovat alkaneet punottamaan.Otsassani on n.5 näkyvää finniä ja ehkä 3 arpea :((
SebaMedin tuotteita ostelkaa, kaikkia mahdollisia, löytyy geeliä, voidetta, kasvovettä sun muuta.
Niit ku käytätte oikein muutaman viikon niin naamanne voisi vaikka nuolla!
Mulla on aina ollu iho ihan hyvässä kunnossa vaikka en pahemmin kasvovesiä käyttänyt mutta nut 3 kuukauden aikana mulle on tullut tosi paljon näppyjä otsaan. Pesen kasvot joka aamu ja ilta juuri noin niinkun suositellaan mutta ei se kauheena ole auttanu. Mun iho ei kumminkaa oo nii huonossa kunnossa et omasta mielestäni tarvitsisin mitään apteekin aineita ku on vaan pari iso finniä ja sitte niitä näppyjä et oisko joku jolla on ollu vastaava tilanne ja osaa suositella jotain hyvää ainetta? Ei haittaa vaikka se olisikin vähän kalliimpaa... Mun ihotyyppi on kai normaali. Kiitti jo etkukäteen (:
Ja samalla aattelin kysysä apua yhelle kaverille jolla on selässä aika paljon finnejä. Ne on tosi kipeitä ja punottaa ja se ei halua käyttää mitään selästä avoimia paitoja ja häpeää niitä todella paljon ja haluun auttaa sitä. Et jos joku tietäis jotain mitä sille vois tehä?
Mä oon 13v.. Pia 14 =) Ja mulla on ollu ainaki 3 vuotta finnejä. Eka naamassa.. Sit ne vaa lisäänty, alko tulla selkää ja rintakehää. Käytän Brevoxyl nimistä rasvaa, sitä saa apteekista. Oon huomannu et se auttaa, mutta kun pari kertaa jättää käyttämättä, finnejä alkaa taas ilmestyä.. En kehtaa edes käyttää toppeja -_- Otsatukan leikkasin finnien takia. ;/ Äiti sano et voidaa käydä iholääkärillä.. Oon täs ootellu 2 vuotta.. Oikeestiii byääää. :'< Auttaako se paljon, jos käy ihotautilääkärillä? Kannattaako? Tosin se maksaa. Itse oon käyttäny 2 rasvaa, sitten sitä proactiv tuotesarjaa (ei auttanut) Ja seba med vaahtoaa.. ei sekään auttanut. Toi Brevoxyl ainoo mistä näkyy tulosta.. Kehtaiskin mennä uimaankaan. Ei niitä finnejä liikaa oo, mutta on kumminkin sen verran, että näkyy ! =( Rintakehässä & selässä ja naamassa ! Ja on myös se ongelma, että tykkään puristella finnit pois. Naama siis vähän arvilla. Pitää käyttää meikkiä, ettei haukuta.. Kaikki on semmosia nukkeja, niin mäki haluisin ! : <
.. Mennä lääkärille. oon ite 13 ja mulla on ollu ny sen parisen vuotta kans finnejä ja äiti soitti jonnekki terveyskeskukseen siitä ja menin sit lääkärille ja mulle todettii lievä akne. Mulle kyl määrättiin lääke voide mikä ei auttanu, sain toisen lääkevoiteen reseptin eikä sekää oo kyllä nyt auttanu, syksyllä alkaa antibiootti kuuri, jospa se vaik auttais = )). Mut suosittelen menee sinne lääkärille, koska saatte sieltä ees jonkillaista apua.
Äitit.. Se sano etten käytä sitä apteekin rasvaa tarpeeks.. en kyl käytä.. Mut oon oottanu et pääsis sinne lääkärii :::D jospa se vaa soittas sinne. 8< en jaksa mun rumaa ihoooooooooo. : < "rumaa ja rumaa " pahempiiki on nähty mut SILTI. 8<
Oon 12v ja finnejä on ollu reilun vuoden. Aluksi ihan pieniä ja ihan hiusrajassa mutta nut melkein koko naama punainen. Käytän clerasiliä mutta ei tunnu auttavan nyt aloin käyttää ihan jtn. Pirkan kasvovettä, apua ei suuremmin ole ollut mutta auttaako kummatkaan tuotteet jos jaksaa säännöllisesti ja monen viikon ajan käyttää?
Mun vinkit on tälläset :
-Juo _paljon_ vettä!Mä juon vähintään 9dl vettä päivässä niin on jo paljon parempi.
-Kannattaa ainakin vähentää kaikki rasvasia herkkuja,ei tarvitse kokonaan jättää syömättä:)
-Kotona kannattaa pitää jotain pantaa tms.,siis niin että kasvoilla ei ole hiuksia(jotka voivat olla varsinkin nuorena vähän rasvaisia) ja muutenkin iho saa hengittää.
-Osta naaman pesemiseen jotain hellävaraista puhdistusgeeliä/saippuaa/vaahtoa(esim.erisan,vichy,sebamed),hyvää kasvovettä ja tehokasta kosteusvoidetta(bodyshopissa on erittäin hyvät kosteus voiteet) sekä joku oikeinvahva ja kuivattava finnistikki,tai tea tree öljyä(jota saa myös vaikka bodyshopista).Naamaa ei kannata puhdistaa jollain esim.clerasilin tuotteilla koska ne ovat mielestäni aika vahvoja...Clerasilillä on kyllä hyvät finnistikit.Puhdista tässä järjestyksessä:puhdistus geeli,kasvovesi,finnistikki ja viimeisenä kosteusvoide.Varo finnistikin kanssa että laitat sitä pelkästään niille finneille!
-Hammastahna on myös aika hyvä finneille mutta se ei ole välttämättä mikään paras aine ihon kannalta...
Mäkin oon yrittäny repiä finnejä pois, ja nekin rupesivat punoittamaan. (okei, sanon huvikseni ja ällöksenne, että kun tökkäsin finniä, sieltä tursusi jtn valkoista töhnää XP) mä raatelin yhtä finniä, (se sattui olemaan juuri se, mistä tuli töhnää.) ja se oli tietty hieman kivuliasta. Ja mä luulen, ettei se repiminen auta, mutta luulen myös että ne punaiset arvet lähtevät vuosien saatossa pois.
elä tyttö hyvä revi niitä.. Ne arvet eivät kyllä lähde joskin voivat vaaleta.. On olemassa erilaisia kuorivia hoitoja ja laserhoitoja joilla noita arpia saa sitten häivytettyä, mutta se on jo prosessi sinänsä. Helpommalla pääset kun hillitset itsesi nyt niin saat aikuisena nauttia kauniista ihosta!
Itse olen nyt 32 ja nuorena mullakin oli paha akne. Akne vaihe kesti noin pari vuotta ja alkoi sitten aikuisuuden kynnyksellä helpottamaan.. Nykyisin tosi hyvä iho, eikä arpia kun äiti kielsi repimästä finnejä. Äidillä itsellään pahat arvet vieläkin yli 60 vuotiaana!
Koittakaa nuoret jaksaa, finnit ovat todella kiusallisia, mutta kuuluvat puberteettiin.. suurimmalla osalla niistä joilla on nuorena paljon finnejä on aikuisena hyvä iho! Itselläni jopa parempi kuin monella ystävälläni jolla ei nuorena finnejä ollut!
Itellä ollu huono iho yli 5 vuotta ja 2½ vuotta sitten muuttu keskivaikeaks akneks, pari kk sitten menin lääkäriin ja sain reseptillä differin geeliä jota laitetaan vaan yöks ja se on alkanu auttaa, ei oo moneen vuoteen ollu näin hyvä iho, toivottavasti ne lähtee lopullisesti pois. pesen naaman jollain acon puhdistusaineella jota saa apteekista ja puhdistusharjalla, 3 kertaa päivässä aamulla, illalla ja meikit pois kun tuun koulusta, jonka jälken acon kasvovettä joka poistaa samantien suurimman osan mustapäistä.
hei ei kannata käyttää cleasirin tuotteita,mun äiti on kosmetologi ja se kertoi että ne tuotteet
eivät oikeasti auta,ottaa ehkä pari finniä pois mutta palaa heti takaisin ! itse käytän the body shopista
saatavaa tea tree sarjaan kuuluvaa puhdistus vaahtoa (maksaa n. 10.50e) se auttaaa (: mut jos
finnit ei ala lähtee ni kannattaa käydä kosmetologilla nuorten naaman puhdistuksis niistäkin on
hyötyy (ensin rasvataa ihoo,otetaa laaseril finnei pois,puristetaa finnei,rauhotetaa ihoo naamiol
ja voidaa nyppii kulmiaki(: ja aina ku on ite puristanu finnin ni kannattaa laittaa apteekista
saatavaa desinfiointi ainetta,sit siihen puristettuun finniin ei tule rupea päälle ! toivottavasti näist oli jtn hyötyy;)
Mä sain ihoni parempaan kuntoon, kun aloin ennen jokailtaista ihonpuhdistusta pesemään käteni
kunnolla vedellä ja saippualla. Suosittelen muillekin! Eipä oo voiteista ym. mitään hyötyä, jos
siinä samalla levittää sormistaan iholleen pöpöjä.
Minulle tuo on itsestäänselvyys, mutta ei vaikuta finneihin. Tuosta tuli kuitenkin mieleen, että myös tyynyliina kannattaa kääntää ja vaihtaa säännöllisesti.
itselleni lääkäri määräsi reseptille sen nimistä voidetta kun skinoren vaikkakin tosi vähän ollut finnejä autta tosi hyvin ainut että poltteleee ja kutittaa yön aikana.
Ota kynsi josta leikkaat kärjen veke.. Hiero leikkauspinnalla finniä. Toista käsittely hetken päästä tarvittaessa tai päivänmittaan. Laita ainakin yöksi. Aamulla jo alkanut finni on laskenut huomattavasti! parissa päivässä kadonnut kokonaan.
Valkosipulilla on bakteereja tappava vaikutus. Itse en enää muita näppylätuotteita viitsi edes kokeilla kun kuivattavat liikaa ja tämä toimii paremmin kuin yksikään kallis litku! Varsinkin kun laittaa heti alkavalle näppylälle niin se ei kerkeä edes kunnolla nousemaan.
voi teit finnipäit <3 mul on luonnollinen silkkinen iho niinku vauvvanpeppu (8 oon 13 vuotias (;; mutjooooo eipä oo ainakaa huolii et pitäis saada finnei pois :D:D ;)
Mulla auttaa Vichyn tuotteet,pesuun Normaderm purifying cleansing gel-puhdistusgeeli,Normaderm kasvovesi rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle sekä Normaderm anti-imperfections tri-activ voide.Kaikki maksaa jotain 20€/kpl.Mulla on pysynyt iho hyvänä,kun säännöllisesti käyttää aamuin illoin.
itse joka päivä käytän nivean kasvovettä ja pari kolme kertaa viikossa kuorin naaman , sekä kerran viikossa laitan kasvomaskin (= maski poistaa rasvaisuutta ja tekee ihosta mattapintaisen. minulla se on ainakin toiminut. olen käyttänyt garnier pure 3in1 wash.
Ooon 12 v. melkein 13. Otsassani on finnejä ;(. Kaikki tekee otsastani ison numeron. Luokkani pojat, luokkani tytöt, paras ystäväni, hänen vanhemmat.. haluan ne pois, minulla on arpia ja haluaisin nekin pois. Saako dermalogican tuotteilla tuloksia.En viitsisi käyttää halpiksia sillä niitä on ihan liikaa meillä, eivät auta. PLIIIS! Vastatkaa niin että saan jotain selvää ja että saisin finnini pois :!
v1tuttaa erittäin paljon. oon nimittäöin 11. vuotias ja mulla on naama täynnä finnei. käytän jotai ihmeaineita jota äiti tilaa jostai shopilta. ne auttaa. jotenki. mut ei jaksais koko ajan olla hinkkaamassa naamaa jollai mömmöillä. ensin puhistus , sitten kasvovesi , sitten joku kosteusrasva ja sitten semmone ihmepuikko. siinä on mun arki aamulla ja illalla. :-------------------------------/
Oon 13 vuotias, ja mulla on otsassa haaleita finnejä, siis semmosia, mitkä ei oo punasii, mut ei lähde millään pois! Niitä on aika paljon. Nenässä ja silmänalusten alla mulla on ihan hirveesti pieniä, punasia finnejä, mitkä ei lähde pois, vaikka käytän kasvovettä ja geeliä illalla. Leuassa mulla on pari finniä, mut se ei oo suurikaan ongelma. Käyn joka päivä suihkussa, mikä auttais saamaan nää finnit pois?
en jaksanu lukkee aijempia kirjotuksia, mutta käytä jotaki puhistusgeeliä ja kasvovettä ja lopuksi MUISTA KOSTEUTTAA, vaikka tuntuski siltä että sulla on ihan rasvanen iho nii ne finnit ei lähe sillä ihon kuivattamisella mihinkään ja ihosta tullee vaan rumemman näkönen.
Jos puristelet finnejä nii muista sen jälkeen kasvoveellä pyyhkiä ja rasvaa.
ja sitte myös semmonenki juttu että jos meikkaat nii hyvä kasvojenpuhistus aine ja kasvovesi, eikä liian hellävarasia, että puhistaa varmasti. ite ainaski teen silleen että jos oon meikannu sinä päivänä nii illalla puhistusgeelillä eka ja sitte kahestikki saatan kasvoveellä naaman ottaa, että ei varmasti jää sitä meikkiä sinne ja sitte rasvaa. ja aamulla kasvoveellä ja taas rasvaa jne :)
Joo ... Vähä vanha tää aihe mut mul o iha sama ongelma.. Oon koht 13 vuotias ja mul on ollu n. 3-4 vuotta finnejä, ja nyt se on alkanu pahentumaa .. Ku on voi mennä minnekkää ilman meikkii ku sit haukutaa . Et mitkä tuotteet auttaa ? Ku käytän jotai Erisan Youth-tuottei, iha paskoi, ei auta mihinkää ..
Heipp!
Ajattelin omat kokemukset tänne laittaa ihonhoidosta, kun oon ollut kosmetiikasta ja kauneudenhoidosta ollut kiinnostunut jo muutaman vuoden!
Ensinnäkin, iho on syytä pestä jokainen päivä huolellisesti, aamulla ja illalla.
Iltaisin meikit on pestävä huolellisesti pois, huolellinen pesu geelillä/puhdistusmaidolla tai muulla vastaavalla, jonka jälkeen kasvovedellä kostutetulla vanulapulla pyyhitään kasvot ja tarkistetaan, ettei päivän mittaan kertyneet "moskat" (esimerkiksi meikit :D) ole jääneet ihoon. Ja sitten kosteutus.
toiseksi, valitse ihollesi sopivat tuotteet. Ihotyyppejä on erilaisia: toisilla on normaali ns. "ongelmaton" iho, toisilla kuiva tai pintakuiva, sekaiho (tälläisessä on niin rasvoittuvaa/normaalia kuin kuivaakin ihoa) ja rasvoittuva iho. Ainiin, ja tietenkin herkälle iholle tarkoitetut tuotteet! Näin saat ihollesi oikeanlaista hoivaa. :) Marketeissa olevat aineet eivät ole niin tehokkaita kuin apteekeista tai lääkärin määräyksellä saatavat.
Oikeanlaisia tuotteita löydät tutkimalla ja internetistä, esimerkiksi Youtubessa on paljon ns." kauneusguruja", jotka tekevät arvosteluja ihonhoidon tuotteista ja tietenkin meikeistä.
Jos iho-oireet yltyvät pahaksi, niin kannattaa mahdollisimman pian suunnata lääkärille, he tietävät yleensä parhaiten, ainakin jos iho kärsii aknesta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Akne).
Tietenkin kosmetologeilla on omia palvelujaan tarjota ihonhoidon saralla, myös he osaavat auttaa!
Ja vielä; finnejä ei kannata väkisin puristella pois. Pienimpiä ja selkeimpiä joissa jo se "valkoinen töhnä" eli tali näkyy, niitä voi hellästi yrittää puhdistaa itse. Akne-ihoiselle en kuitenkaan tätä suosittele! Muistakaa kuitenkin pitää kätenne puhtaina jos tätä teette.
Itselläni on sekaiho, ylä-aste ikäisenä en vielä osannut hoitaa ihoani oikein, mutta nyt 20-vuotiaana jo aika hyvin. :) Tosin edelleen on vielä paaaaljon opittavaa.
Toivottavasti nää vinkit auttoi edes vähän! Ja internetistä löytyy tosiaan paljon tietoa.
mulla siis on ollu tässä varmaa pari vuotta finnejä? en oo varma. käytän aina koulussa meikkivoidetta jne.. en kyl haluis käyttää meikkivoidetta:/ ..vaa sen takii kyl käytän koska haluun peittää kaikki finnit. heti ku tuun kotiin nii yleensä puhistan naaman. käytän apteekista saatavia SebaMed puhdistusvaahtoa ja kasvovettä...kellää mun kaverilla ei oo finnei, ja mul on sillee aika paljo kavereita kuitenki...haluisin nää äkkiä pois että voisin olla luonnollinen...APUA!
Lopettakaa se stressaaminen finneistä! Mulla oli sama ongelma n. vuosi sitten ja lopetin niitten peittämisen ja en murehtinut niistä. Pesin vain kasvoni puhdistus geelillä ja kasvovedellä normaalisti. Eipä oo enää :)
Eli tässä ois pari vinkkiä miten ite tein. aluksi pesin kädet saippualla ja heitin viellä desinfiointi ainetta käsiin.. laitoin sopivan lämmintä vettä ja hierosin hetken. sitten laitoin garnierin 3 in 1 voidetta kasvoille, minusta ainakin auttaa tosi paljon! sitten pesin ne pois ja jos oli isompia finnejä laitoin hammas tahnaa niihin ja annoin tahnan kuivua pesin huolelisesti pois ja laitoin kosteus voidetta. huomaa heti miten pehmeämpi ja sileämpi iho on noiden jälkeen eikä tarvitse käydä missään eikä vetää mtn ihme lääkkeitä ne ovat aivan turhaa paskaa!! ja semmone vinkki et jos pojalla/miehellä tulee finnejä siitä että ajaa parran pois niin auttaa se että joka kerta tai joka toinen kerta heittää ne terät desinfiointi aineeseen.. kiitos!
Mul on ollu jtn 2 vuotta finnejä, aluks niit oli tosi vähä, sit pikku hiljaa ne kasvoi ja niit tuli enemmä. Ennen finnei mul oli syyliä iha joka paikas, mut sitku nää finnit tuli nii syylät katos. :D En tiiä oliks se vaa sattumaa.. Oon kerra käyny kosmetologil, mut jos haluis finnit lopullisesti pois ni siel pitäis käydä tosi mont kertaa ja se maksaa nii hirveest et ei mun äiti suostunu siihe. Oli jtn 53€.. Ja se kans sattu!
Oon 11 täyttäny n.5kuukaut sitte ja mulla on otsa ihan täynnä finnejä ,yhes vaihees ne lähti sit tuli vaa lisaa enemmä ja enemmä mä haluaisin vihdoin saada ne pois kun meen 5.luokalle. Et en meinaa kehdata mennä ees kouluun joskus ::D mut pakko... Et voisko joku antaa neuvoja ? :)
Hyvät ihmiset vaihtakaa ne teidän tönköt meikkivoiteeet "jauhomaisiin" MINERAALIMEIKKEIHIN!!! Ne eivät tuki ihohuokosia ja saavat aikaan luonnollisen lopputuloksen MUTTA SAMALLA PEITTÄVÄT HYVIN !! Ja jos haluu punasuutta viä paremmin peittää nii on sellasii ihon neutralisoijia mikkä on vihreetä (ei hätää pistät päälle ton mineraalimeikkipohjan nii ei se näy). Niitä saa tilattuu netistä ja musta peittävimmät on Lily Lolo ja Everyday Minerals niiden nettisivuilta saa tilattua edullisia näytteitä ja löytyy myös tosi vaaleita sävyjä. ( muistakaas sitt et nää levitetää iha omalla kabukilla. Esim. Lily Lololta löytyy hyvä, pehmeä sellainen) Mulla on ainakin näihin vaihtaminen auttanu suuresti.
Sitt kans muistakaa juoda paljon vettä. Se kosteuttaa ihoa mut sitä pitäs juoda paljon n.8 ISOA lasia päiväss (koittakaas joskus! on ihan sika vaikeeta) Ja naama pesun yhteydessä ei kannata löträtä veden kaa koska se taas kuivattaa ihoo.
Mullakin on ollu nää akne ongelmat pari vuoden ajan, ja tiedän se on stressaavaa kun MIKÄÄN ei auta. Oon käyny koko apteekin aine aineelta läpi eikä mikään oo auttanu( + oon käyny kaupat ja netistä tilatut esim. Proactive <--- IHAN SURKEETA KAMAA, läpi) kohta varmaan pitäs mennä lääkärille mut jotenki se vaa pelottaaa ;) mullakin fobiat....
Ja sitt on myös yks syy miks teistä saattaa tuntuu et tänään on hyvä iho mut OHO huomenna ei kehtaa kävellä ees postilaatikolle nii se et yleensä viikko/ ½ viikkoo ennen menkkoja naama ( esim mun ) kirjaimellisesti RÄJÄHTÄÄÄ se on ihan hirveetä ja niistä mun finneistä tulee sillo isoja punasi paiseita mikkä on kipeitä. sit se siinä hetken aikaa on ja kohta on enää sillai normaalisti t alueella. Tiiän stressaavaa on mutta pitää yrittää vaa selvitä. :)
JA LOPUKLS HAISTAKAA paska KAIKKI JOKKA HAUKKUU TOISIA FINNIEN/EPÄPUHTAUKSIEN TAKIA!!!
Mutta onneks meistä huono ihosista kasvaa lopulta vahvoja ihmisiä koska ollaa näinä "vaikeina vuosina" jouduttu selviää ;)
hei ootko kokeillu vichyn normaderm-tuotteita? mulla on ne auttanu ihan hyvin ja ei maksa paljoa se puhdistusgeeli, kasvovesi ja kosteusvoide (: (mut tosin se kasvovesi sisältää himpun alkoholia eli en suosittele herkkäihoisille) (:
Eilen ajattlin et ¨nyt saa oikeesti riittää tää finni-naamasuus¨joo-o :D Eli kyllästyin lopulta finneihin :D Sit oon tän ja eilisen päivän pessy naamaani tunnin välein eka vähä jotain saippuaa ja sit jotain ihmeen litkua mikä estää finnit ym. ja luulen et alkaa jo vähän loppuu tää finnien punotus...Mut ei mikään paras hoito ::)
Ei kannata ny noin paljoa pestä! Iho kuivuu ja reagoi erittäen vaan lisää rasvaa. Kahesti päivässä olisi parempi, ja se ettei koske naamaan niin ei pääse bakteereja iholle.
Itelläni oli kans tosi kauan finnejä, mutta sitten löyty semmonen kuorivapesuaine joka toimii mulla ainakin. Ja jos rasvaa laitan vähänkin naamaan niin finni on taatusti seuraavana aamuna :( Eli en muutakuin pese naamani, joten voi olla että kaikille ei sovi mitkään rasvat yms. Itselläni oli pahin otsan alue, mutta kun kasvatin otsatukan pois niin otsa näyttää sileältä mutta on siinä jotai näppyjä jotka eivät punoita tai mitään (: ja näin kesäsin kannattaa jättää se meikkivoide ja puuteri ainakin pois, siinäkin itsellä tasoittui hyvin ja rusketusta tuli (:
Oon 14 w.Eli mulla oli sellasii pienii punasii finnejä(muutama isompi) naama täynnä ja karseennäkönen. Tottakai olin kokeillu jo kaikenlaiset halppismerkit läpi, eikä mitään apua,päinvastoin. No sitten päätin, et nyt ostan oikeen kunnon puhdistussarjan hinnalla millä hyvänsä, ja suuntasin sokokseen. Ensin ajattelin Acoa tms. ostaa, mut katsottuaan mun naamaa,myyjänä ollut kosmetologi johdatti mut pelastuksen luo: Phytomer-hyllylle.
Se on sellanen merellinen ihonhoitosarja, joka sisältää siis merellisiä ainesosia.
Mukaan kotiin lähti siis kasvojenpuhdistusaine,kasvovesi ja voide. Mukana sain myös lahjapakkauksen, jossa oli kuorintavoidetta, jotaa toista puhdistusainetta ja ruusukasvovettä. Halpaahan tuo lysti ei kyllä sitten ole, että varaudu siitä n.80-90 euroa pulittamaan.
Aloin käyttää noita aina illalla ja n.3 viikon kuluttua aloittamisesta lähes kaikki finnit olivat poissa ja kaunis iho.
Huom.Kun aloin puhdistaa sarjalla, jätin suklaan pois kokonaan, enkä meikannut yhtään, niin iho sai hengittää.
MUTTA,kun iho oli parantunut, aloin taas syödä välillä suklaata ja käytin L'Orealin puuteria,kuten ennen, ja takapakkia tuli, naama alkoi taas kukkia.Nyt ,kun taas lopetin molemmat,naama parani taas kauniiksi.Vaihdankin luultavasti lähitulevaisuudessa luonnonkosmetiikkaan.
Joten tiivistettynä:
-Phytomer-sarja sokoksesta
-Kallis, mutta oikeasti toimiva n.80-90 e
-2-4 viikkoa, niin näkyy varmasti
-On maltettava olla meikkaamatta, ainakaan millään huonoilla meikeillä, ja syömättä suklaata,niin paranee(ainakin minulla näin)
Ps. Toki kaikilla on erilainen iho ja tulokset sen mukaisia,mutta mun ihoani sarja helpotti sanoinkuvaamattoman paljon.Jos vaan on rahaa,ni nyt mars sokokseen:)
Sitten viellä lisäys ylempään,että aine alkaa pukkaamaan epäpuhtauksia ihon alta pois synnyttäen pieniä mätäpäitä,ja se on merkki toimivuudesta.Kyllä ne mätäpäitten ilmestymiset häviää jonkin ajan kuluttua,oo vaan kärsivällinen.
Mene apteekkiin ja kysy sieltä. Kannattaa katsoa onko tuotteessa joko salisyylihappoa tai bentsoyyliperoksidia (tosin se on PAHAAN akneen), ne nimittäin kuivattaa finnit pois. Muista kuitenkin kosteuttaa ihoa käytön jäljeen.
mua ärsyttää iha hirveesti ku on otsas pari finnii sitku puristan ne välil ni ne tulee siihe takas? käytän kyl puhdistusainetta jotai lorealin mut se ei auta mitää :( ett jos viititte antaa vinkkei mitkä ois hyvii aineit iholle? =))
Itsellä oli kanssa samanlainen ongelma vuosi sitten,ja päälle vielä revin finnejäni. Etsin melko pitkään omalle iholle sopivaa tuotetta ja sanon että tuo grnierin kuorinta-aine toimii,mutta kuivattaa ihoa paljon. Käytän myös garnierin täsmähoitokynää.Teen itse joka päivä näin:
Aamulla laitan kosteusvoidetta ennen meikkiä (koska finnit tulevat kuivalle iholle helpommin)
päivällä kun tulen kotiin puhdistan kasvot garnierin kuorintavoiteella mutta en aina käytän välistä sellaista maito meikinpuhdistusainetta.
Joskus kun finnejä tulee enemmän teen "vesihöyrykylvyn" kasvoille,eli laitan tulikuumaa vettä sankkoon ja kasvoni siihen päälle ja pyyhe pitämään köyryn sisällä,ja sen jälkeen teen vielä ihon kuorinnan ja kosteutan sen jälkeen. Minulla ainakin toimii !
on ite käyny kosmetologilla hakemassa sellasia erikoisempia meikkejä jotka ei rasita ihoa niinku normimeikit, oon ostanu apteekista kaikenmaailman tököttejä ja oon tehny vaikka mitä että finnit lähtis.
karu totuus on kuitenki se että ei ne finnit sieltä mihinkään lähe, ainakaan mitenkään terveellisesti. ne kuuluu murrosikään ja se pitää itekki oppia hyväksyyn.
kannattaa malttaa olla puristelematta koska sillon se finni todennäköisesti tulehtuu ja siitä saattaa jäädä arpi.. ja saatte aikuisena nauttii hyvästä ihosta ilman arpia ja muita (:
joten koittakaapa kestää vielä jonku verran! (; ei ne finnit teillä koko loppuelämää ole...
Mulla on ollu nyt vähän aikaa nenän varressa kauheena finnejä ja pienii
näppylöitä...äitini sanoi että saattaisi johtua meikkivoiteesta mutta empä usko
koska olen käyttänyt meikkivoidetta jo aika kauan eikä mitään finnejä ole ollut ;o
kun aloin käyttää nivean kosteusvoidetta niin siitä ne varmaan tulivat mutta en ole varma :s harmi jos finnit johtuvat meikkivoiteesta..
En lukenu keskustelua, mutta omasta kokemuksesta voin sanoo, että iho ei parane pelkillä puhdistusaineilla, ainakaan täysin. Iho nimittäin tottuu käyttämääsi tuotteeseen, eikä tuote pysty enää pitämään finnejä pois, kun iho alkaa seuraavaksi vaatimaan jotain vielä vahvempaa. Minulla näpyt palasivat jo kuukaudessa. Toki hyvä ihonhoitotuote voi vähän helpottaa elämää, mutta kyllä ne finnit palaa. Syö terveellisesti, se auttaa! Jos haluat finneistä eroon lopullisesti, on melkeinpä pakko mennä joku kuuri ottamaan. Itse odotan nyt rauhassa murrosiän loppumista ja katson sitten uudestaan. Oma naamani ei ole kuitenkaan sieltä pahimmasta päästä, joten toivoa varmaan on ilman kuurejakin.:)
Pari kertaa viikossa kannattaa tehdä kasvojen kuorinta sitruunamehulla ja sokerilla. Kostutetaan sitruunamehulla vanulappu ja ripotellaan lapulle noin puoli teelusikallista tavallista kidesokeria ja hierotaan kasvot pyörivin liikkein. Sitruunamehu on niin hapanta että se estää bakteerien kasvua iholla ja toisaalta sitruunamehulla on kirkastava vaikutus ihoon muutenkin. Sanotaanpa sen tepsivän myös maksaläiskiin vaalentavan vaikutuksensa vuoksi. Itsekin harrastan tehdä silloin tällöin sitruunamehu-sokeri kuorinnan vaikkei minulla finnejä olekaan. Tykkään siitä ihanan pehmeästä tunteesta iholla kuorinnan jälkeen.
MÄKIN TYKSIN GOSUSTA SIIS GOSUPERMODEL - WHERE GIRLZ RULE !!!!!!!
OBANA PAIKKA OIKEASTI!!!!! IAHANAIAIA OOTTE NII MUSSUAJA VITT T¨ÅÅSÅ9HA HERMOSTUU HYVÖÄÄÖ UUUTTA VUOTTA KAIKILLE 1.1.12 !!!
RÄMÖN VIESIN MINÄ LAADIN SUNNUNTAINA KELLO 3.50 !!! toivottavsai tätä vielstiä ei poisteta on niin hauskaaa menen nukkumaan nyt minua väsyttää ja pistän ihmnohoitoyuotteita naamal ee itu,
Minulta tähtee finnit kun kuorii ihon kerran kuukaudessa, pesee kasvot aamuin illoin kasvo maidolla,ja rasvaa ihon joka toinen päivä muuten ihosta tulee aika rasvanen. meikkiä kannattaa välttää.ja jos meikkaa niin meikin alle suosittelen kasvo voiteen.
mulla on kans aika paljon finnejä ja yritän parhaillaan päästä niistä eroo ni kokeilen tällästä tyyliä:
aamuin illoin pesen naaman sebamed puhdistusvaahdolla, ja pesun jälkeen sebamed kasvovettä ja sebamed moisturizing care geeliä.
^tollee oon siis tehny suunnillee kuukauden, onha niitä finnejä silti tullu, mut voishan se pahempiki olla. pakko silti viel kokeilla jotai, koska haluun oikeesti kirkkaamman ihon, joten lisään tohon vielä että pistän illalla (en nyt ihan joka ilta ettei kuivus ihan kamalasti) hammastahnaa VAAN NIIHIN PAHIMPIIN FINNEIHIN, etten rupee koko naamaan, enkä jokaisee pikkufinnii ja arpeen (mitä multa todellakin löytyy) sitä tunkee, ettei se kauheesti kuivuis. Sitte annan sen hammastahnan kuivuu siinä iholla (n.15min) ja sit pesen sen pois hieroen ne hammastahnan vaahdot mitkä on kuivunu siihen finneihin, koko naamaan ja pesen huolella. sitte lopuks pistän neutrogenan - oil-free moisturiser rasvaa, enkä hiplaile naamaa koko iltana. saa nähä sitte että toimiiko!
kiitti kaikille neuvoista mitä täältä luin tän illan aikana :) (PLUS MONELTA MUULTA SIVULTA)
Haluaisin vähän avautua...... Mulla tuli ekan kerran finnejä, kun olin 11v.. Aateltiin silloin äitin kanssa, että kyllähän ne varmaan siitä iän myötä pikkuhiljaa katoaa.. Noh eipä kadonnut.. Siitä alko sitte hirvee rubmalanssi, joka itseasiassa jatkuu vieläkin.. Noh.. Tosiaan ekan kerran koitettiin jotain ihme clearface vai mikä olikaan, ni sen puhdistusgeelejä.. Ei toiminu.. Sen jälkeen siirryttiin apteekin kalleimpiin saman kaltasiin tuotteisiin.. Eipä tuottanu tulosta.. Tämän jälkeen kovasti lääkärillä käytyämme sain suun kautta nieltäviä (ei roaccutan) tabuletteja, joita 5kk syötyäni ei tulosta tuottanut.. Tämän jälkeen olen syönyt 3x roaccutan kuurin ja nyt 3x päivässä 9kk ajan niitä syöneenä EI OLE FINNEJÄ! Mutta olen silti täysin varma, että taas viimeistään vuoden päästä naama on kun.. No sanotaan että pahan näköinen.. Arpinen ja täynnä kipeitä, kutisevia möykkyjä.. Onko kukaan tehnyt teille niin, että katsoo teitä ja raapii samalla omaa naamansa? Se on ihan helvetin ärsyttävää..
mä oon 17v ja mulla on ollu 4 luokalta asti finneja ja on vieläkin valittetavasti oon käyny ihotautilääkärillä ja ne anto mulle jonku ihotauti läkkeen käytin sitä pitkään muttei auttanut ja sit menin uudelle ja ne anto yhet tabletit ja nekään ei auttanut
syön kunnolla enkä ole allerginen millään ,urheilen, en käytä meikkiä pesen kasvo aamulla ja illalla ja kuorin.
Noniin.. Olen 18 -vuotias, jo ainakin 4-5 vuotta aknesta kärsinyt ja siihen vaivaan pari lääkekuuriakin syönyt.. Tärkein neuvo: Älkää missään nimessä käyttäkö markettien kasvonpuhdistustuotteita (kuten Clerasil, Loreal... ym.)!! Ne todella vain ajan myötä pahentavat tilannetta, vaikka tuntuisi pesun jälkeen, että ihanan puhdas iho! Ne ovat yksinkertaisesti liian voimakkaita. Kohdelkaa akneihoa, kuin se olisi herkkäiho. Ostakaa kasvonpuhdistustuotteet apteekista (kuten Acnicyl puhdisemulsio, Humektan kosteusvoide.) Pitäkää sormet erossa naamasta, ja peskää kädet ennen kuin esim. meikkaatte, levitätte kosteusvoidetta ja kuivatkaa kädet paperiin (ei pyyhkeeseen, jossa muhii miljoonia bakteereja!). Finneille voi ostaa täsmätuotteen, kuten Acnicylin (se on tarpeeksi mieto.) Jos naama on todella finninen (ei siis tarkoita, että naamassa on 5 finniä..) niin suosittelen menemään ihotautilääkärille niin ainakin ihon kunto paranee hieman. :)
ps. Älkää missään nimessä käyttäkö sitä hammastahnaa finnien kuivatukseen, tai ajatelko että LIIAN ahkera peseminen auttaa! Se todellakin pahentaa tilannetta, Hoitakaa ihoa hellävaroen! :)
tässä yksinkertaisia vinkkejä teille:
1. osta kaupasta vihreää teetä ja juo sitä vähintään yksi kupillinen päivässä. se auttaa! voit käyttää sitä myös kasvovetenä.
2. vaihda kerran viikossa tyynynliina ja kasvopyyhe.
3. juo paljon vettä (1 l.) ja jätä limsat ja epäterveelliset mehut pois
4. puhdista kasvot puhdistusgeelillä, kasvovedellä, ja kosteusvoiteella. HUOM! saman sarjan tuotteilla.
5. syö terveellisesti, 400grammaa kasviksia, hedelmiä ja vihanneksia päivässä. ja jätä herkut pois tai ainakin vähennä niiden syöntiä.
6. liiku! vähintään puolituntia päivässä!
7. tee kerran viikossa kasvoillesi kuorinta ja kasvonaamio.
8. jos käytät muotoilutuotteita etuhiuksissasi niin laita niitä varovasti etuhiuksiin koska finnit saattaa johtua niistä.
TOIVOTTAVASTI NÄISTÄ ON APUA!
niin, ja sitten vielä lisään tuohon äskeiseen: älä ole kauaa tietokoneella äläkä katso telkkariakaan kauaa. yhteensä ruutua saisi katsoa korkeintaan 2 h päivässä.
ja vielä lisää vinkkejä: Älä stressaa! stressi lisää finnejä! oletko koskaan miettinyt, miksi koulun suosituilla tytöillä/pojilla ei ole/ollut finnejä? no minä olen. syy on tietenkin siinä, että he ovat itsevarmoja, eivätkä he stressaa. ole sinäkin itsevarma! siitä ihosikin tykkää. (koska stressi muuttaa jotenkin hormoneja ja näin syntyy finnejä. olen lukenut lääkäri kirjasta)
hei tyypit, ostakaa olikohan se marraskuun DEMI-lehti! siinä oli justii juttu että miten saa finnit pois. hyviä vinkkejä jotka oikeasrti auttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Teini-iässä on normaalii et tulee finnei ja mustappäit. Jos käytät jo kaikenmaailman tuotteita niin et voi tehdä enempää. Sun pitää vaan odottaa et murrosikä lähtee. :)
Elekää murehtiko, jos olette alle 20 ja finnisiä, niin kyllä ne finnit vielä lähtee. Älkää ainakaan pilatko nahkaanne puristelemalla ja tuskailemalla niiden kanssa.
...
hmm. itse suosittlen puhdistamaan kasvosi myös puhdistusgeelillä...sen jälkeen vielä pyyhkimään kasvovedellä. itse käytän lorealin pure zone tuotteita, ovat mulla toimineet aika hyvin, joskin ovat aika kuivattavia..apteekista saa ilman reseptiä acnex-liuosta, maksaa jotain 5-6e muistaakseni. kuivattavaa ja aika ytyä ainetta, samoin kuin myös reseptivapaa basiron-geeli. itse olen käyttänyt molempia, koska ihoni ei ole erityisen herkkä.
Jos ei mikään tunnu auttavan niin kannattaa kipaista ihotautilääkärille. itse ekalla kerralla sain antibioottikuurin, finnit lähtivät pois mutta tulivat takasin heti kuurin loputtua. menin uudestaan lekurille ja sain roacuttania.. oikeastaan sen rinnakkaislääkettä.. ei mennyt kuin viikko niin tuntu että finnit alkoi vähentyä.. kuivattaa tosin... mullakin nenästä paraikaa hilseilee iho pois. kuuri on vasta alussa, katsotaan miten tämä tästä edistyy.
toivottavasti oli jotain apua.
ja ainiin, liikaa ei pidä kuivattaa. kosteus on myös tärkeää... itse käytän kosteusvoiteena apteekista saatavaa humektania.. edullinen eikä tuki huokosia. tietysti eri kosmetiikkasarjoillakin on omat tuotteensa..
onnea sulle, lannistetaan näppylät =)
Tietääkö kukaan miten saam yhteyttä ihotautilääkäriin?
Mulla on ollut jo n.3 vuotta finnejä naamas. Olen kokeillut mm.kaiken laisia kasvovesiä,geelejä ja muita puhdistus aineita, mutta mikään ei tunnu auttavan vaikka käytän niitä ammuin illoin. Mutta veljeni tyttöystävä on maskeeraaja ja sanoi että jos mua häiritsee finnit kamalasti voisin mennä ihotautiläärille. Se alkoi kiinostaa mutta en tiedä miten saan yhteyttä ja kuinka vanhat sinne voi mennä sillä olen itse 12.v .Joten jos joku on käynnyt niin voisiko vähän auttaa?nooh...
Kysy vanhemmiltasi, jos he voisivat soittaa ihotautilääkärille. Kyllä niitä yksityisiä löytyy...SAMOJA ONGELMII
hei te 12 vuotiaat mä oon myös 12 ja mul on nyt viimepäivinä näkyny mun naamassa finnejä koitan putsata niitä jollain puhdistus maidolla ja jollain kasvo vedellä.. ne ei lähe ois kiva tietää miten ne saa poistettuu.. kertokaa pliis??? + mmul on isot tissit se on toinen ongelma ja hei haloo oon vasta 12 ois kiva jos joku myös kertois että saako niitä pienennetyy ja oon jo aika laiha nii en usko että laihduttaminen auttaa.. ?? :((("mmul on isot tissit se on toinen ongelma ja hei haloo oon vasta 12 ois kiva jos joku myös kertois että saako niitä pienennetyy ja oon jo aika laiha nii en usko että laihduttaminen auttaa.. ?? :((( "
tuskinpa niitä saa pienennettyä. ole onnellinen. ne ovat osa sinua. ei siis kannata inhota niitä. kehityt omaan tahtiisi, sille ei voi mitään. eikä sun kannata laihuttaa, paitsi jos painoindeksis on yli 25 ja tuskin on...?
finnit pois
EI saa mainostaa,mutta on pakko sanoa tuotteen nimi. luontaistuotekaupasta Tea Tree öljyä.olen hoitanut sillä paljon finnejä. huuliherpes ei edes nouse kun alkuvaiheessa useasti päivässä laittaa. kynsisienenkin olen hoitanut sillä.Kaikki ei tykkää hajusta ja mausta(ei niellä).mitäpä ei tekisi kauneudewn tähden.Tea Tree -öljy?
Mitäs öljyä tuo oikein on? Kuulostaa hyvältä. Onko kallistakin?Tehoaako tuo muka oikeasti kynsisieneen? Ihmettelen. Finnejäkin tässä naamassa on, joten aine kiinnostaa.
...
hullua touhua!kiitti vinkeistä
:) kiittitea treestä
Ajattelin kertoa omat kommenttini tea treestä. Ainakin minulla aine on tehonnut hyvin. Ja nyt naamaani uskaltaa jo katsella ;). Joku antoi sellaisen vinkin, että puhdistettuaan ensiksi kasvovedellä kasvonsa, laittaa samaan vanuun kolme tippaa tt:tä ja uudestaan käy joko näppylä-kohdat tai sitten kokonaisuudessaan kasvot läpi. Aineen kuivuttua pitää muistaa rasvata kasvonsa esim. Humektanilla, jota saa apteekista.Kannattaa kokeilla=).
Kosmetologi
Mulla oli akne pari vuotta takaperin ja äiti sitten tilas kerran ajan kosmetologille ja sitten kävin siellä 1½ vuoden ajan kerran kuussa kasvojen puhdistuksessa ja mikrohionnassa. Kosmetologilta ostin myös omalle iholle sopivat hoitotuotteet. Ne autto mun aknen parantumista ehdottomasti. Kavereita kyllä kävi lääkärin kautta ja haki lääkkeitä siihen.Ja voihan olla että sulla on liian vahva tuo puhdistusaine, jos finnejä tulee vaikka putsaiskin. Kyllähän niitä joskus tulee vielä, mutta oikeanlaisilla iholle sopivilla aineilla ne pitäs ainaki vähentyä.
Suosittelen sun ostavan vähän kalliimpia puhdistusaineita kuin nuo ruokakaupasta ostettavat. Joillekkin (ei niin herkkäihoisille) ne toimii ja puhdistaa muttei kaikille.
mistä?
mistä sitä tea tree ainetta saa??jepulis
Itse käytän finnien ehkäisemiseen VALCREMA:a mitä pitäis saada ihan tavallisesta kaupastakin. Se on voidetta jota levitetään ennen nukkumaanmenoa vastapestyille kasvoille ja annetaan vaikuttaa ja olla koko yön yli.Se ei tee ihosta rasvaista eikä kuivaa. Yksi huono puoli siinä kuitenkin on. Jos hikoilet; harjoitat jumppaa, lenkkeilet, juokset, se saa kasvot kiiltämään.
moiiii
Mulla oli paljon finnejä vielä vuos sitten, nyt ei enää yhtään. hain apteekista sellaista puhdistusainetta, mitä laitetaan joka ilta ja aamu. niin ne finnit lähtivät.vitun horo
joo mitä vittuu? toihan kerto paljonsellaista puhdistusainetta?
kertookin paljon O.o!?Finnit pois
ROACCUTAN.Sillä lähtee.Erikois lääkäri määrää.Sillä in kyllä sivuvaikutuksia , mutta kuulema finnit lähttee pois.finni
mullla oli sellasii pikkku näppylöitsä otsassa ja vähän sellasia isompia finnei niiiin ostin ihan kaupasta sellsta garnier pure 3 in 1 mikä toimiii kuorintana puhdistuksena tai naamiona niiin heti alko väheneee ja sit aurinko kyll kesäl auttaa kans:P...
itsekin käytän tuota garnier pure 3 in 1, mutta niinku kaikki tuotteet toimii mulla - 2 viikkoa toimii, sen jälkee taas finnit takas... alkaa ärsyttää kun ei mistään löydy mitään KUNNON tuotetta joka KESTÄIS ja toimis kauan ja koko ajan !että saa vastata mullekki jos tän viestin luet :)
tässä vähän tietoa miten pesen kasvot :
ensin pyyhin öljy 'lapuilla' kaiken meikin, saa hyvin ripsivärinki pois, sitte sormilla sivelen vettä öljyn päälle ja hieron saippualla öljyn pois, ettei rasvoittas ihoa. sitte pesen tolla garnier pure 3 in 1'lla koko naaman, kaulankin. pesen pois. annan kasvojen kuivua, jälkeenpäin laitan garnierin kasvovettä ja annan kuivua ja lopuksi kosteusvoidetta. tätä tehnyt säännöllisesti. aamulla jätän kasvoveden välistä, ettei kuivattaisi ennen meikkiä...ja tota garnier pure 3 in 1, käytän kuorintana ja naamiona kerran viikossa.
oon kokeillu kaikenlaisia kotikeinoja ja kaikenlaisia tuotteita...
mielestäni puhdistan kasvoni oikein...(?)
lisää vaan kertomuksia tänne ja suositeltavia tuotteita.
ps. onko kellään kokemusta proactivesta?
Kasvovesi ei
Kasvovesi ei ole yksinään riittävä aine kasvojenpuhdistukseen! Varsinkin kun meikkaat säännöllisesti kasvojesi ihoa, niin tarvitset puhdistusaineet, jotka poistavat meikin yöksi kasvoilta perusteellisesti.Kasvot pitäisi ensin puhdistaa esim. puhdistusgeelillä/puhdistusmaidolla ja vedellä. Sen jälkeen kasvot pyyhitään pumpulilapulla jossa on kasvovettä. Jos pumpulilappuun jää vielä meikkiä, niin puhdistus ei ole ollut tarpeeksi perusteellinen. Kun kasvot ovat varmasti puhtaat, niin levitetään kosteusvoide. Jos ihosi on kuiva, niin aamulla jättää vesipesun väliin ja ennen meikin levittämistä puhdistaa kasvot vain kasvovedellä ja levittää kosteusvoiteen.
Kaikki ihonhoitotuotteet pitäisi valita ihotyypin mukaan. Jos ihosi on rasvainen, valitse puhdistusgeeli, rasvaiselle iholle tarkoitettu kasvovesi ja geelimäinen kosteusvoide. Jos ihosi on kuiva/pintakuiva, valitse puhdistusmaito, kosteuttava kasvovesi ja paksumpi kosteusvoide. Ihon kosteutuksentarve vaihtelee myös vuodenajan mukaan: Talvella iho saattaa kuivua kuivan sisäilman, lämmityksen ja pakkasen takia, mutta kesällä se voikin tarvita rasvaisen ihon tuotteita.
Eli ihan ensin perusihonhoito kuntoon! Jos säännöllisen puhdistusrutiinin noudattamisen jälkeen vielä muutaman kuukauden päästäkään finnit eivät ole vähentyneet, niin kannattaa käydä kysymässä neuvoa ihotautilääkäriltä.
Itse teen näin finneille:
Aamulla:-Pesen kasvot viileällä vedellä.
-Laitan sellaista "Clearasil SatyClear" finnien kohdalle. Tämä "voide" auttaa puhdistamaan finnit ja peittää ne myös hyvin! Se on meinaan sellasta ihon väristä... Laitan sitä siis vain ihan vähän, ihan ohuen kerroksen.
Illalla:
Sama juttu, kuin aamulla!
Itse olen huomannut, että finnit lähtee, kun olen tehnyt noin aina aamuin ja illoin!
Suosittelen!
toimiva konsti :D
puolikarkeaa hiomapaperia käteen ja eikun hiomaan.. jos ei ite osaa ni menee puusepältä kysymään apua XD. no vitsi vitsi. kannattaa iltasin käyttää semmost ilman reseptiä saatavaa pois pestävää ainetta sit myös jotain kuorinta aineita ja sn jälkeen vielä kasvo vettä. kannattaa myös varoa ettei käytä liikaa ettei pääse iho kuivamaan. sitä pois pestävää ainetta saa apteekista ilman reseptiä ja kasvovettä ihan normaali kaupoista. kannattaa vaik mutsi pistää asialle jos ei ite uskalla XDItse kärsin finneistä yläasteelta lukion läpi yliopistoon asti ennen kuin tajusin mennä lääkärille joka määräsi clindoxylia. Se sisältää valkaisuainetta ja antibioottia, joten yleensä käytetään vain kuurina, mutta lääkäri sanoi että voin käyttää koko ajan kun se kerran auttaa. Lisäksi aloitin e-pillerit, joissa on hormonia, joka lieventää finnien muodostumista (cypretyl). Ja ihan vinkkinä: Koska se on sairauden hoitoon saan siitä kela-korvauksen.. hinnaksi jää alle 5 e/3kk paketti :)
Lisäksi lopetin ihoni tukehduttamisen paksulla meikkikerroksella. Siirryin meikkivoiteesta väriä sisältävään päivävoiteeseen (lumene), pistän vain hiukan punaisuuden poistajaa (lumene) näpyille jos niitä on ja kevyesti huiskulla puuteria. Ensin se vaivasi, mutta vain itseäni.. kaverit ei juuri edes huomannu. Oli vaan tyytyväisiä. Ja itekin sit osas arvostaa nopeampaa aamumeikkausta.
Ilalla puhdistan naamani Lumenen sekaiholle tarkoitetulla puhdistusgeelillä ja levitän clindoxylin yöksi. Ensin käytin "kasvoharjaa", sellaista pehmeää pientä harjaa mitä myydään joillakin kosmetiikkaosastoilla. Sillä vaahdotin geelin naamallani ja samalla se kuori ihoa hellästi.. myöhemmin lopetin sen käytön kun ajattelin ettei joka päivä ole hyvä kuoria. Aamulla pesen naamani Humektanilla (ei ole rasvaista vaan kosteuttavaa! jos kosteusvoide ei heti imeydy ihoon se on akneiholle liian rasvaista.) ja sitten kosteutan sen taas Humektanilla. Syön aamupalan ja aloitan meikkaamisen sävytetyllä kosteusvoiteella. Kuorinnan hoidan suihkun jälkeen kun iho on pehmeä, kastelen froteepyyhkeen kulman kuumalla vedellä ja hieron sillä kevyesti kasvot läpi. Ja ehdottomasti SORMET IRTI! EI PURISTELUA!
Eipä ole vuoteen näpyt vaivannut. ja iho on paljon terveempi. Mulle ei nuo kaupan halvemmat tuotteet sopinut. Lumene on tosiaan suomalaiselle iholle (ei tarkotus mainostaa! sanon vaa mikä mulla toimi). Kasvovesi vaan kuivatti ihon ja tuo Tea tree (= teepuuöljy, saa apteekeista ja luontaistuoteosastoilta) vaan kuivatti näpyn kerrallaan pois muutamassa päivässä. Mitä apua ku 2-3 tuli heti tilalle.. Toimii tosin hyttysenpuremiin :) Selvitä onko sulla seka-, rasvanen -vai kuivaiho niin osaat valita tuotteet. Rahaa kannattaa käyttää.
Toivottavsti saitte jotain vinkkejä. Kaikkien iho on tosin erilainen mutta paras tarttua toimeen ja ruveta kuuntelemaan ihoaan eikä vaan vihata, kuivattaa, kaivella, kuoria tai tukehduttaa sitä. :)
FINNIT ON ÄRSYTTÄVIÄ ;(
Olen 10-vuotias tyttö (pian 11)ja minulla on alkanut tulemaan finnejä.Äitini sanoo,että minulle alkaa tulemaan pikkuhiljaa murrosikä...Olisiko mitään keinoa saada finnit mahdollisimman nopeasti pois?Minulla on myös sellainen ongelma,että revin finnini ja ne ovat alkaneet punottamaan.Otsassani on n.5 näkyvää finniä ja ehkä 3 arpea :((SebaMed
SebaMedin tuotteita ostelkaa, kaikkia mahdollisia, löytyy geeliä, voidetta, kasvovettä sun muuta.Niit ku käytätte oikein muutaman viikon niin naamanne voisi vaikka nuolla!
apua?
Mulla on aina ollu iho ihan hyvässä kunnossa vaikka en pahemmin kasvovesiä käyttänyt mutta nut 3 kuukauden aikana mulle on tullut tosi paljon näppyjä otsaan. Pesen kasvot joka aamu ja ilta juuri noin niinkun suositellaan mutta ei se kauheena ole auttanu. Mun iho ei kumminkaa oo nii huonossa kunnossa et omasta mielestäni tarvitsisin mitään apteekin aineita ku on vaan pari iso finniä ja sitte niitä näppyjä et oisko joku jolla on ollu vastaava tilanne ja osaa suositella jotain hyvää ainetta? Ei haittaa vaikka se olisikin vähän kalliimpaa... Mun ihotyyppi on kai normaali. Kiitti jo etkukäteen (:Ja samalla aattelin kysysä apua yhelle kaverille jolla on selässä aika paljon finnejä. Ne on tosi kipeitä ja punottaa ja se ei halua käyttää mitään selästä avoimia paitoja ja häpeää niitä todella paljon ja haluun auttaa sitä. Et jos joku tietäis jotain mitä sille vois tehä?
=((
Mä oon 13v.. Pia 14 =) Ja mulla on ollu ainaki 3 vuotta finnejä. Eka naamassa.. Sit ne vaa lisäänty, alko tulla selkää ja rintakehää. Käytän Brevoxyl nimistä rasvaa, sitä saa apteekista. Oon huomannu et se auttaa, mutta kun pari kertaa jättää käyttämättä, finnejä alkaa taas ilmestyä.. En kehtaa edes käyttää toppeja -_- Otsatukan leikkasin finnien takia. ;/ Äiti sano et voidaa käydä iholääkärillä.. Oon täs ootellu 2 vuotta.. Oikeestiii byääää. :'< Auttaako se paljon, jos käy ihotautilääkärillä? Kannattaako? Tosin se maksaa. Itse oon käyttäny 2 rasvaa, sitten sitä proactiv tuotesarjaa (ei auttanut) Ja seba med vaahtoaa.. ei sekään auttanut. Toi Brevoxyl ainoo mistä näkyy tulosta.. Kehtaiskin mennä uimaankaan. Ei niitä finnejä liikaa oo, mutta on kumminkin sen verran, että näkyy ! =( Rintakehässä & selässä ja naamassa ! Ja on myös se ongelma, että tykkään puristella finnit pois. Naama siis vähän arvilla. Pitää käyttää meikkiä, ettei haukuta.. Kaikki on semmosia nukkeja, niin mäki haluisin ! : <Ehkä teijän kannattais
.. Mennä lääkärille. oon ite 13 ja mulla on ollu ny sen parisen vuotta kans finnejä ja äiti soitti jonnekki terveyskeskukseen siitä ja menin sit lääkärille ja mulle todettii lievä akne. Mulle kyl määrättiin lääke voide mikä ei auttanu, sain toisen lääkevoiteen reseptin eikä sekää oo kyllä nyt auttanu, syksyllä alkaa antibiootti kuuri, jospa se vaik auttais = )). Mut suosittelen menee sinne lääkärille, koska saatte sieltä ees jonkillaista apua.Sitä samaa..
Oon 12v ja finnejä on ollu reilun vuoden. Aluksi ihan pieniä ja ihan hiusrajassa mutta nut melkein koko naama punainen. Käytän clerasiliä mutta ei tunnu auttavan nyt aloin käyttää ihan jtn. Pirkan kasvovettä, apua ei suuremmin ole ollut mutta auttaako kummatkaan tuotteet jos jaksaa säännöllisesti ja monen viikon ajan käyttää?Punoitus pois?
Eli ihan normi ongelma finnien punoitus. Miten voisi saada pois kun ei aina viitsisi peitevärejä käyttää..?Suklaa pois?
Auttaako jos lopettaa limsan juomisen sipsien ja suklaan syönnin? Ja juo paljon vettä?Helpotus!
Mun vinkit on tälläset :-Juo _paljon_ vettä!Mä juon vähintään 9dl vettä päivässä niin on jo paljon parempi.
-Kannattaa ainakin vähentää kaikki rasvasia herkkuja,ei tarvitse kokonaan jättää syömättä:)
-Kotona kannattaa pitää jotain pantaa tms.,siis niin että kasvoilla ei ole hiuksia(jotka voivat olla varsinkin nuorena vähän rasvaisia) ja muutenkin iho saa hengittää.
-Osta naaman pesemiseen jotain hellävaraista puhdistusgeeliä/saippuaa/vaahtoa(esim.erisan,vichy,sebamed),hyvää kasvovettä ja tehokasta kosteusvoidetta(bodyshopissa on erittäin hyvät kosteus voiteet) sekä joku oikeinvahva ja kuivattava finnistikki,tai tea tree öljyä(jota saa myös vaikka bodyshopista).Naamaa ei kannata puhdistaa jollain esim.clerasilin tuotteilla koska ne ovat mielestäni aika vahvoja...Clerasilillä on kyllä hyvät finnistikit.Puhdista tässä järjestyksessä:puhdistus geeli,kasvovesi,finnistikki ja viimeisenä kosteusvoide.Varo finnistikin kanssa että laitat sitä pelkästään niille finneille!
-Hammastahna on myös aika hyvä finneille mutta se ei ole välttämättä mikään paras aine ihon kannalta...
mitä järkeä tän lähettämises oli?
Mäkin oon yrittäny repiä finnejä pois, ja nekin rupesivat punoittamaan. (okei, sanon huvikseni ja ällöksenne, että kun tökkäsin finniä, sieltä tursusi jtn valkoista töhnää XP) mä raatelin yhtä finniä, (se sattui olemaan juuri se, mistä tuli töhnää.) ja se oli tietty hieman kivuliasta. Ja mä luulen, ettei se repiminen auta, mutta luulen myös että ne punaiset arvet lähtevät vuosien saatossa pois.jepajepa
elä tyttö hyvä revi niitä.. Ne arvet eivät kyllä lähde joskin voivat vaaleta.. On olemassa erilaisia kuorivia hoitoja ja laserhoitoja joilla noita arpia saa sitten häivytettyä, mutta se on jo prosessi sinänsä. Helpommalla pääset kun hillitset itsesi nyt niin saat aikuisena nauttia kauniista ihosta!Itse olen nyt 32 ja nuorena mullakin oli paha akne. Akne vaihe kesti noin pari vuotta ja alkoi sitten aikuisuuden kynnyksellä helpottamaan.. Nykyisin tosi hyvä iho, eikä arpia kun äiti kielsi repimästä finnejä. Äidillä itsellään pahat arvet vieläkin yli 60 vuotiaana!
Koittakaa nuoret jaksaa, finnit ovat todella kiusallisia, mutta kuuluvat puberteettiin.. suurimmalla osalla niistä joilla on nuorena paljon finnejä on aikuisena hyvä iho! Itselläni jopa parempi kuin monella ystävälläni jolla ei nuorena finnejä ollut!
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä kaikille!
eivät oikeasti auta,ottaa ehkä pari finniä pois mutta palaa heti takaisin ! itse käytän the body shopista
saatavaa tea tree sarjaan kuuluvaa puhdistus vaahtoa (maksaa n. 10.50e) se auttaaa (: mut jos
finnit ei ala lähtee ni kannattaa käydä kosmetologilla nuorten naaman puhdistuksis niistäkin on
hyötyy (ensin rasvataa ihoo,otetaa laaseril finnei pois,puristetaa finnei,rauhotetaa ihoo naamiol
ja voidaa nyppii kulmiaki(: ja aina ku on ite puristanu finnin ni kannattaa laittaa apteekista
saatavaa desinfiointi ainetta,sit siihen puristettuun finniin ei tule rupea päälle ! toivottavasti näist oli jtn hyötyy;)
käsien pesu tärkeää
Mä sain ihoni parempaan kuntoon, kun aloin ennen jokailtaista ihonpuhdistusta pesemään kätenikunnolla vedellä ja saippualla. Suosittelen muillekin! Eipä oo voiteista ym. mitään hyötyä, jos
siinä samalla levittää sormistaan iholleen pöpöjä.
itse
itselleni lääkäri määräsi reseptille sen nimistä voidetta kun skinoren vaikkakin tosi vähän ollut finnejä autta tosi hyvin ainut että poltteleee ja kutittaa yön aikana.paras täsmätuote ja HALPA..
..on VALKOSIPULI!Ota kynsi josta leikkaat kärjen veke.. Hiero leikkauspinnalla finniä. Toista käsittely hetken päästä tarvittaessa tai päivänmittaan. Laita ainakin yöksi. Aamulla jo alkanut finni on laskenut huomattavasti! parissa päivässä kadonnut kokonaan.
Valkosipulilla on bakteereja tappava vaikutus. Itse en enää muita näppylätuotteita viitsi edes kokeilla kun kuivattavat liikaa ja tämä toimii paremmin kuin yksikään kallis litku! Varsinkin kun laittaa heti alkavalle näppylälle niin se ei kerkeä edes kunnolla nousemaan.
Ennemmin sitä kannattaa kokeilla sisäisesti, monilla se on lievittänyt aknea.
Jos puristelet finnejä nii muista sen jälkeen kasvoveellä pyyhkiä ja rasvaa.
ja sitte myös semmonenki juttu että jos meikkaat nii hyvä kasvojenpuhistus aine ja kasvovesi, eikä liian hellävarasia, että puhistaa varmasti. ite ainaski teen silleen että jos oon meikannu sinä päivänä nii illalla puhistusgeelillä eka ja sitte kahestikki saatan kasvoveellä naaman ottaa, että ei varmasti jää sitä meikkiä sinne ja sitte rasvaa. ja aamulla kasvoveellä ja taas rasvaa jne :)
Ajattelin omat kokemukset tänne laittaa ihonhoidosta, kun oon ollut kosmetiikasta ja kauneudenhoidosta ollut kiinnostunut jo muutaman vuoden!
Ensinnäkin, iho on syytä pestä jokainen päivä huolellisesti, aamulla ja illalla.
Iltaisin meikit on pestävä huolellisesti pois, huolellinen pesu geelillä/puhdistusmaidolla tai muulla vastaavalla, jonka jälkeen kasvovedellä kostutetulla vanulapulla pyyhitään kasvot ja tarkistetaan, ettei päivän mittaan kertyneet "moskat" (esimerkiksi meikit :D) ole jääneet ihoon. Ja sitten kosteutus.
toiseksi, valitse ihollesi sopivat tuotteet. Ihotyyppejä on erilaisia: toisilla on normaali ns. "ongelmaton" iho, toisilla kuiva tai pintakuiva, sekaiho (tälläisessä on niin rasvoittuvaa/normaalia kuin kuivaakin ihoa) ja rasvoittuva iho. Ainiin, ja tietenkin herkälle iholle tarkoitetut tuotteet! Näin saat ihollesi oikeanlaista hoivaa. :) Marketeissa olevat aineet eivät ole niin tehokkaita kuin apteekeista tai lääkärin määräyksellä saatavat.
Oikeanlaisia tuotteita löydät tutkimalla ja internetistä, esimerkiksi Youtubessa on paljon ns." kauneusguruja", jotka tekevät arvosteluja ihonhoidon tuotteista ja tietenkin meikeistä.
Jos iho-oireet yltyvät pahaksi, niin kannattaa mahdollisimman pian suunnata lääkärille, he tietävät yleensä parhaiten, ainakin jos iho kärsii aknesta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Akne).
Tietenkin kosmetologeilla on omia palvelujaan tarjota ihonhoidon saralla, myös he osaavat auttaa!
Ja vielä; finnejä ei kannata väkisin puristella pois. Pienimpiä ja selkeimpiä joissa jo se "valkoinen töhnä" eli tali näkyy, niitä voi hellästi yrittää puhdistaa itse. Akne-ihoiselle en kuitenkaan tätä suosittele! Muistakaa kuitenkin pitää kätenne puhtaina jos tätä teette.
Itselläni on sekaiho, ylä-aste ikäisenä en vielä osannut hoitaa ihoani oikein, mutta nyt 20-vuotiaana jo aika hyvin. :) Tosin edelleen on vielä paaaaljon opittavaa.
Toivottavasti nää vinkit auttoi edes vähän! Ja internetistä löytyy tosiaan paljon tietoa.
tässä pari videota, jotka löysin netistä. :D
http://www.youtube.com/watch?v=7xm0TEXPDWk
http://www.youtube.com/watch?v=rnIx6yPbT0s
www.myprecious.fi
Kiitos!
Sitt kans muistakaa juoda paljon vettä. Se kosteuttaa ihoa mut sitä pitäs juoda paljon n.8 ISOA lasia päiväss (koittakaas joskus! on ihan sika vaikeeta) Ja naama pesun yhteydessä ei kannata löträtä veden kaa koska se taas kuivattaa ihoo.
Mullakin on ollu nää akne ongelmat pari vuoden ajan, ja tiedän se on stressaavaa kun MIKÄÄN ei auta. Oon käyny koko apteekin aine aineelta läpi eikä mikään oo auttanu( + oon käyny kaupat ja netistä tilatut esim. Proactive <--- IHAN SURKEETA KAMAA, läpi) kohta varmaan pitäs mennä lääkärille mut jotenki se vaa pelottaaa ;) mullakin fobiat....
Ja sitt on myös yks syy miks teistä saattaa tuntuu et tänään on hyvä iho mut OHO huomenna ei kehtaa kävellä ees postilaatikolle nii se et yleensä viikko/ ½ viikkoo ennen menkkoja naama ( esim mun ) kirjaimellisesti RÄJÄHTÄÄÄ se on ihan hirveetä ja niistä mun finneistä tulee sillo isoja punasi paiseita mikkä on kipeitä. sit se siinä hetken aikaa on ja kohta on enää sillai normaalisti t alueella. Tiiän stressaavaa on mutta pitää yrittää vaa selvitä. :)
JA LOPUKLS HAISTAKAA paska KAIKKI JOKKA HAUKKUU TOISIA FINNIEN/EPÄPUHTAUKSIEN TAKIA!!!
Mutta onneks meistä huono ihosista kasvaa lopulta vahvoja ihmisiä koska ollaa näinä "vaikeina vuosina" jouduttu selviää ;)
Se on sellanen merellinen ihonhoitosarja, joka sisältää siis merellisiä ainesosia.
Mukaan kotiin lähti siis kasvojenpuhdistusaine,kasvovesi ja voide. Mukana sain myös lahjapakkauksen, jossa oli kuorintavoidetta, jotaa toista puhdistusainetta ja ruusukasvovettä. Halpaahan tuo lysti ei kyllä sitten ole, että varaudu siitä n.80-90 euroa pulittamaan.
Aloin käyttää noita aina illalla ja n.3 viikon kuluttua aloittamisesta lähes kaikki finnit olivat poissa ja kaunis iho.
Huom.Kun aloin puhdistaa sarjalla, jätin suklaan pois kokonaan, enkä meikannut yhtään, niin iho sai hengittää.
MUTTA,kun iho oli parantunut, aloin taas syödä välillä suklaata ja käytin L'Orealin puuteria,kuten ennen, ja takapakkia tuli, naama alkoi taas kukkia.Nyt ,kun taas lopetin molemmat,naama parani taas kauniiksi.Vaihdankin luultavasti lähitulevaisuudessa luonnonkosmetiikkaan.
Joten tiivistettynä:
-Phytomer-sarja sokoksesta
-Kallis, mutta oikeasti toimiva n.80-90 e
-2-4 viikkoa, niin näkyy varmasti
-On maltettava olla meikkaamatta, ainakaan millään huonoilla meikeillä, ja syömättä suklaata,niin paranee(ainakin minulla näin)
Ps. Toki kaikilla on erilainen iho ja tulokset sen mukaisia,mutta mun ihoani sarja helpotti sanoinkuvaamattoman paljon.Jos vaan on rahaa,ni nyt mars sokokseen:)
voisiko joku tullla auttamaan minua tuolla keskustelussa ^^
Ja ite suosin body shopin tea tree - tuottei :)
Aamulla laitan kosteusvoidetta ennen meikkiä (koska finnit tulevat kuivalle iholle helpommin)
päivällä kun tulen kotiin puhdistan kasvot garnierin kuorintavoiteella mutta en aina käytän välistä sellaista maito meikinpuhdistusainetta.
Joskus kun finnejä tulee enemmän teen "vesihöyrykylvyn" kasvoille,eli laitan tulikuumaa vettä sankkoon ja kasvoni siihen päälle ja pyyhe pitämään köyryn sisällä,ja sen jälkeen teen vielä ihon kuorinnan ja kosteutan sen jälkeen. Minulla ainakin toimii !
karu totuus on kuitenki se että ei ne finnit sieltä mihinkään lähe, ainakaan mitenkään terveellisesti. ne kuuluu murrosikään ja se pitää itekki oppia hyväksyyn.
kannattaa malttaa olla puristelematta koska sillon se finni todennäköisesti tulehtuu ja siitä saattaa jäädä arpi.. ja saatte aikuisena nauttii hyvästä ihosta ilman arpia ja muita (:
joten koittakaapa kestää vielä jonku verran! (; ei ne finnit teillä koko loppuelämää ole...
näppylöitä...äitini sanoi että saattaisi johtua meikkivoiteesta mutta empä usko
koska olen käyttänyt meikkivoidetta jo aika kauan eikä mitään finnejä ole ollut ;o
kun aloin käyttää nivean kosteusvoidetta niin siitä ne varmaan tulivat mutta en ole varma :s harmi jos finnit johtuvat meikkivoiteesta..
OBANA PAIKKA OIKEASTI!!!!! IAHANAIAIA OOTTE NII MUSSUAJA VITT T¨ÅÅSÅ9HA HERMOSTUU HYVÖÄÄÖ UUUTTA VUOTTA KAIKILLE 1.1.12 !!!
RÄMÖN VIESIN MINÄ LAADIN SUNNUNTAINA KELLO 3.50 !!! toivottavsai tätä vielstiä ei poisteta on niin hauskaaa menen nukkumaan nyt minua väsyttää ja pistän ihmnohoitoyuotteita naamal ee itu,
sydämmmell'ä: kukkasanoetoisinkakkataisiissanomuikunniinsaattuikun
aamuin illoin pesen naaman sebamed puhdistusvaahdolla, ja pesun jälkeen sebamed kasvovettä ja sebamed moisturizing care geeliä.
^tollee oon siis tehny suunnillee kuukauden, onha niitä finnejä silti tullu, mut voishan se pahempiki olla. pakko silti viel kokeilla jotai, koska haluun oikeesti kirkkaamman ihon, joten lisään tohon vielä että pistän illalla (en nyt ihan joka ilta ettei kuivus ihan kamalasti) hammastahnaa VAAN NIIHIN PAHIMPIIN FINNEIHIN, etten rupee koko naamaan, enkä jokaisee pikkufinnii ja arpeen (mitä multa todellakin löytyy) sitä tunkee, ettei se kauheesti kuivuis. Sitte annan sen hammastahnan kuivuu siinä iholla (n.15min) ja sit pesen sen pois hieroen ne hammastahnan vaahdot mitkä on kuivunu siihen finneihin, koko naamaan ja pesen huolella. sitte lopuks pistän neutrogenan - oil-free moisturiser rasvaa, enkä hiplaile naamaa koko iltana. saa nähä sitte että toimiiko!
kiitti kaikille neuvoista mitä täältä luin tän illan aikana :) (PLUS MONELTA MUULTA SIVULTA)
Haluaisin vähän avautua...... Mulla tuli ekan kerran finnejä, kun olin 11v.. Aateltiin silloin äitin kanssa, että kyllähän ne varmaan siitä iän myötä pikkuhiljaa katoaa.. Noh eipä kadonnut.. Siitä alko sitte hirvee rubmalanssi, joka itseasiassa jatkuu vieläkin.. Noh.. Tosiaan ekan kerran koitettiin jotain ihme clearface vai mikä olikaan, ni sen puhdistusgeelejä.. Ei toiminu.. Sen jälkeen siirryttiin apteekin kalleimpiin saman kaltasiin tuotteisiin.. Eipä tuottanu tulosta.. Tämän jälkeen kovasti lääkärillä käytyämme sain suun kautta nieltäviä (ei roaccutan) tabuletteja, joita 5kk syötyäni ei tulosta tuottanut.. Tämän jälkeen olen syönyt 3x roaccutan kuurin ja nyt 3x päivässä 9kk ajan niitä syöneenä EI OLE FINNEJÄ! Mutta olen silti täysin varma, että taas viimeistään vuoden päästä naama on kun.. No sanotaan että pahan näköinen.. Arpinen ja täynnä kipeitä, kutisevia möykkyjä.. Onko kukaan tehnyt teille niin, että katsoo teitä ja raapii samalla omaa naamansa? Se on ihan helvetin ärsyttävää..
syön kunnolla enkä ole allerginen millään ,urheilen, en käytä meikkiä pesen kasvo aamulla ja illalla ja kuorin.
voisiko kukaan autttaaa muaa pliiiz