Kirkko rypee rahassa

nimi merkki

5

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KÖYHÄT KYYKKYYN

      JA RUTIKÖYHÄT SELÄLLEEN

    • Engelin suunnittelem

      Se on C.L. Engelin suunnittelema rakennus vuodelta 1827 ja jo ikänsä takia suojelukohde.

      Jos seurakunnat remontoivat omia kiinteistöjään eivätkä jätä niitä homehtumaan tai muuten anna tulla sellaiseen kuntoon, että ne ovat terveydelle haitallisia, niin se on siis väärin. Hyvä on, eli on moraalisesti oikeampaa se, että käyttäjät altistuvat mahdollisesti terveydelle vaarallisille homoitiöille ja saavat vakavia hengitystiesairauksia. Eli työntekijät, nuoret, eri piiriläiset, lapset saavat esim. astman??? Tai sekin on moraalisesti oikein, jos keittiössä tulee vakava vesivahinko, joka aiheuttaa miljoonakulut? Tai sähköistys ikänsä puolesta hapristuu ja sytyttää tulipalon? Tai että kantavat rakenteet jätetään vaille huoltoa ja yllättäen puinen katto on syöpynyt niin pahasti, että romahtaa (ja onnekkaassa tapauksessa ihmisiä loukkaantuu tai kuolee? Tai esimerkiksi (todellinen esimerkki eräästä mahdollisesta vaaratilanteesta) lattian alta maa on valunut niin paljon, että sinne on muodostunut 1,5 m tyhjää tilaa, lattia romahtaa alta ja ihmisiä loukkaantuu vakavasti? Tämä on siis moraalisesti oikeututumpaa kuin ennaltaehkäistä riskejä, kuten kunnostaa arvokas puurakennus (mitä varten oli varat budjetoitu vuosien ajan) ja säilyttää se edelleen toimintakäytössä?

      Uskontovastaisuus se aiheuttaa toisinaan todellisia aivopieruja.

      • kenen rahoilla?

        eikö jumala pidäkään omistaan huolta vaan yrittää kaikin keinoin aiheuttaa vaaratilanteita?
        eikö rukouksilla pysty yhtä taloa kuntoon saattamaan?


      • älä ole atte
        kenen rahoilla? kirjoitti:

        eikö jumala pidäkään omistaan huolta vaan yrittää kaikin keinoin aiheuttaa vaaratilanteita?
        eikö rukouksilla pysty yhtä taloa kuntoon saattamaan?

        häätäisin mieluummin ateistit siperiaan


    • ttkk

      Kirkonjäsenten yhteiset kokoontumistilat ovat tärkeitä! Niihin ovat kristityt uhranneet varoja paljon. Siis kirkonjäsenten yhteisiä hankkeita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2460
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2447
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2342
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1826
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1663
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1098
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1004
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      959
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      854
    Aihe