Kuvat nettiin ilman lupaa

anonyymi

Kiitos, joku teistä vastaisisi kommenttiini.

Kuvat nettiin ilman toisten lupaa (henkilö kuvassa) voi johtaa suuriin vaikeuksiin. Eikös ole epäoikeudenmukaista, jos joku valokuvaaja tekee tuolla tavoin? Entisessä työpaikassani olin laittamassa ruokia ja esimieheni kysyi että saako hän valokuvata minua, niin kysyin että miksi, niin hän sanoi vain yllätyksenä. Muutaman epävarma kyselyni jälkeen minua siis otettiin kuva joka oli ns. "annettu lupa". Kuvassa siis laitoin ruuan uuniin hymyillen. Muutaman viikon jälkeen esimieheni näytti minulle hänen työhuoneessaan kuvan minusta, jossa oli pistetty nettiin! Vaikka yhtiön nettisivusto oli esikatselu-muotona, eli ei siis julkinen, tajuatteko kuinka siitä seuraa? Olin raivoissaan hänen tyhmyyksistä! Vaikka hän pyysikin minulta anteeksi tästä asiasta, luuleeko hän että vuosien päästä leppyisisin? Eikös ole enemmän luotettavampaa, jos asiat kerrotaan etukäteen? Minun nykyisessä työpaikassa, jossa käsitellään nettisivustoa, työntekijät kertovat minulle, että he pyrkii aina kunnioittamaan ihmisten päätöksiä ja kertovat aina etukäteen valokuvien laittamista nettiin. Se on paljon luotettavampaa verrattuna toisen ihmisen yllätys-hölmöys. Esim. sinä henkilö, josta me keskustelimme filmikameroitten kuvat nettiin sekä sanomalehtiin, mitä mieltä olet tästä asiasta?

5

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anonyymikk0

      Annoit luvan ottaa kuvan, et antanut lupaa laittaa nettiin. Tosin työpaikalla on vähän riskiä alkaa hyppimään pomon silmille. Saattaa olla että työsuhteen kesto lyhenee merkittävästi. Pomosi saattaa yhtäkkiä keksiä ettet ole pätevä hommiisi, saat muutaman huomautuksen ja sitten saatkin lopputilin ja tilallesi otetaan joku toinen.

      • anonyymi

        Ei irtisanominen johtunut valokuvauksesta ollenkaan vaan kaunan takia. Puoli vuotta myöhemmin karkasin ulkomaille ja kun palasin Suomeen, en halunnut olla enää siellä kyseisessä työpaikassa. Lopputili johtuivat siis kaunan ja ihmissuhdeongelmien vuoksi, ei valokuvauksesta. Siis kaunan vuoksi. Mutta eihän tässä valokuvaamisessa ole silti järkevä, varsinkin siinä kohdassa mitä se kyseinen henkilö teki.


      • anonyymi

        Nykyaikana digikamerat ovat kehittyneet paljon paremmaksi, että valokuvaamisen jälkeen kamera kytketään koneelle ja muutaman klikkauksen jälkeen kuvat menevät suoraan kovalevylle plus nettiin (kuten IRC, SumoPaint ja Worth1000). Skannaaminen (niin filmille tarkoitettu sekä tavallinen kuvaskanneri kartonkikuvan kanssa) kestää jonkin aikaa ja siksi digikamera on paljon nopeampi verrattuna skannerista.


      • panonyymi.
        anonyymi kirjoitti:

        Nykyaikana digikamerat ovat kehittyneet paljon paremmaksi, että valokuvaamisen jälkeen kamera kytketään koneelle ja muutaman klikkauksen jälkeen kuvat menevät suoraan kovalevylle plus nettiin (kuten IRC, SumoPaint ja Worth1000). Skannaaminen (niin filmille tarkoitettu sekä tavallinen kuvaskanneri kartonkikuvan kanssa) kestää jonkin aikaa ja siksi digikamera on paljon nopeampi verrattuna skannerista.

        Liittyy asiaan?


      • yritän uudestaan...
        panonyymi. kirjoitti:

        Liittyy asiaan?

        Itse mainitsit lopputilistä. Tarkennettuna sanon että minä otin lopputilin omatahtoisesti, ei sitä että pomo antoi minulle potkut. Motiivina on kauna. Mutta muutenkin tällä hetkellä puhun valokuvista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      67
      3745
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2381
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2338
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2228
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      30
      1667
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1574
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1477
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      57
      1047
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      1002
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      909
    Aihe