Kopioitu vapaa-ajattelijoiden sivulta

ghjklö

Maineikas Suomen koulu ja universaali etiikka
Maamme koululaitos on PISA-tutkimuksen myötä niittänyt mainetta maailmalla. Koulu on lähtenyt kehittämään itseään ja onnistunut siinä - Kiitos opettajien, ja päättäjien. Mm. Ruotsissa on käytössä uskontotieto-niminen oppiaine, mutta oppiaineen sisältö on käytännössä sama kuin entisen evankelisluterilaisen uskonnon opetus. Yleismaailmalliset arvot puuttuvat. Suomen ei pidä lähteä matkimaan tätä.

Kun Suomen koulua ollaan viemässä ulkomaille, on oivallinen hetki muuttaa myös sen tuntijakoa vastaamaan ajan haastetta, ja vähän tulevankin. Kehitetään kouluun ristiriitoja herättävän uskonnon tilalle arvokasvatusta vaikkapa nimellä maailmanetiikka. Kun maailmassa lienee vain kolme maata, joissa uskontoa ei opeteta kouluissa (USA, Ranska, Turkki), Suomi liittyisi niiden joukkoon, mutta toisi kouluun uskonnon tilalle uuden oppiaineen, universaalin etiikan.

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n mielestä tällaisen yhteisen aineen tunneilla pitäisi ennen kaikkea opettaa eri vakaumuskuntia yhdistäviä asioita etiikasta ja siten edistää vakaumusten tasa-arvoa.

(Tässä valossa tuntuu yliampuvalta vaatimukset uskonnon opetuksen poistamisesta. Kun vain kolmessa maassa ei opeteta uskontoa niin mikä hätä Suomi on tehdä samanlaiseksi)

2

572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rompix

      Mää mää, lampaita oomme kaikki, oomme kaikki....

      Mitäs jos oltais edelläkävijöitä? Mitäs jos tehtäis asioita järkevästi, eikä odotella että:
      "mee sä eka"
      "eiku sä"
      "eiku sä"
      "no eiku mee sä"
      "emmä, mee sä"

      "mutku noi muut" on paska perustelu yhtään millekään.

      Tuolla on se koko kannanotto perusopetuksen katsomusaineiden opetuksesta:
      http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/tuntijako

      • ajattelija vapaana

        tosi hyvii linkkejä: www.uskojaurheilu.fi www.netmission.fi www.todistajat.net www.kan.fi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      68
      3751
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2381
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2338
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2228
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      32
      1675
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1584
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1487
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1061
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      1012
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      909
    Aihe