aiheuttaneen kuulohermotulehduksen.
http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2006571
Sikapiikin epäillään
12
302
Vastaukset
- oihjihguf
Ei pelkkä ajallinen yhteys kerro mitään syystä ja seurauksesta. Rokotteestahan oli kuitenkin kulunut jo aikaa.
- fughijhio
Siis ei kerro?
Ja kertoo kuitenkin?
Kuulostaapi jo erehdyttävästi THL:n meiningiltä. - öjhuyfh
fughijhio kirjoitti:
Siis ei kerro?
Ja kertoo kuitenkin?
Kuulostaapi jo erehdyttävästi THL:n meiningiltä.Mieti ihan itse. Oletetaan, että rokotettuja on kuudessa kuukaudessa 2 000 000 kpl. Oletetaan, että kuulohermotapauksia ilmenee x kpl/ vuosi. Mikä on todennäköisyys, että joku saa halvauksen heti rokotetta seuraavana päivänä? Se on helppo laskea ihan peruskoulumatikalla. Jos x on edes tuhansia vuodessa, tilastollisesti seuraavan päivän halvauksia tulee pakostakin. Asia vaan on niin. Ei THL sentään tilastomatiikkaa manipuloi.
- Alkaa pelottaa
Oliskohan johtunut sikapiikistä?
- pirun piikki
puolestaan oli keuhkoahtautumatauti ja meni sikapiikin ottamaan. Nyt on sitten vainaa.
- Oo noo no noo
pirun piikki kirjoitti:
puolestaan oli keuhkoahtautumatauti ja meni sikapiikin ottamaan. Nyt on sitten vainaa.
yli sata tuttua joista yksikään ei käynyt piikillä ja kaikki voivat erinomaisen hyvin...
- Sattui se näinkin
pirun piikki kirjoitti:
puolestaan oli keuhkoahtautumatauti ja meni sikapiikin ottamaan. Nyt on sitten vainaa.
Mun tuttu, serkun tyttö, 50 v sairaanhoitaja, sai valita piikin tai lopputilin. Valitsi piikin ja kuoli siihen marraskuun puolivälissä 2009. Ei kaukana Hesasta...
- tutkittu
Sattui se näinkin kirjoitti:
Mun tuttu, serkun tyttö, 50 v sairaanhoitaja, sai valita piikin tai lopputilin. Valitsi piikin ja kuoli siihen marraskuun puolivälissä 2009. Ei kaukana Hesasta...
Kuinka on tapahtumat selvitetty?
- 21
Sattui se näinkin kirjoitti:
Mun tuttu, serkun tyttö, 50 v sairaanhoitaja, sai valita piikin tai lopputilin. Valitsi piikin ja kuoli siihen marraskuun puolivälissä 2009. Ei kaukana Hesasta...
Onkos todisteita, vai onko tämäkin vain rokotusiholaisten propagandatarinaa?
- hyvää hoitoa
21 kirjoitti:
Onkos todisteita, vai onko tämäkin vain rokotusiholaisten propagandatarinaa?
Sitähän se on kun henki lähtee.
Näinhän se menee! - ihme sensuuria
hyvää hoitoa kirjoitti:
Sitähän se on kun henki lähtee.
Näinhän se menee!joukko muitakin kuolemantapauksia rokotuksen tiimoilta, mutta mitään ei enää kerrota. Suurin osa kuolemista tapahtui marraskuun puolella, kun piikkihysteria oli pahimmillaan. Asiat kuitenkin pysyvät muistissa ja leviävät kyllä tuttavien kautta.
- kaikki parhain päin
ihme sensuuria kirjoitti:
joukko muitakin kuolemantapauksia rokotuksen tiimoilta, mutta mitään ei enää kerrota. Suurin osa kuolemista tapahtui marraskuun puolella, kun piikkihysteria oli pahimmillaan. Asiat kuitenkin pysyvät muistissa ja leviävät kyllä tuttavien kautta.
niin, että kaikki heikkohenkiset pyrittiinkin eliminoimaan siksi, kun heidän hoitokulunsa tulevat yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin kertaluontoinen hautaaminen. Lisäksi on huomattu, että hoitolaitoksissa on liian monta potilasta yhtä hoitajaa kohti eikä ole varaa palkata lisää. Näin siis säästetään lisäksi monta "burnouttia" tässä yhteiskunnassa ja ennakoidaan eläkepommin räjähtämistä käsiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192166Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392065Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä251945Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461367- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46863Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56792Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698