Postimuseo avaa näyttelyn Graf Zeppelin – ilmojen jättiläinen 23. päivänä huhtikuuta. Näyttely kertoo mannerten välisen lentomatkailun uranuurtajan Graf Zeppelinin Helsingin vierailusta 80 vuotta sitten. Zeppelinin vierailua Helsingissä voi verrata kansainvälisen megatähden vierailuun nykyisin. Se aiheutti valtavan mediakohun ja sai liikkeelle kymmeniä tuhansia ihmisiä. Zeppelinin kunniaksi painettuun postimerkkiin pääsi pujahtamaan virhepainama, josta tuli Suomen kuuluisin, kansainvälisestikin haluttu harvinaisuus. Näyttely on esillä 8.8.2010 saakka.
Graf Zeppelin – ilmojen jättiläinen -näyttely valottaa ilmalaivan vierailun valmisteluita, matkustamista ilmalaivalla, sen toimintaperiaatteita ja tärkeitä vaikuttajia ilmalaivan takana. Mukana on luonnollisesti kertomus Zeppelin-lisäpainaman synnystä ja virhepainamasta sekä arvokkaita filateelisia Zeppelin-kokoelmia. Näyttelyyn on lainattu materiaalia Saksasta Friedrichshafenin Zeppelin-museosta.
Postimuseo sijaitsee Helsingin pääpostitalossa, Asema-aukio 5 H. Museo on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10–18 ja viikonloppuisin kello 12–17.
Graf Zeppelin laskeutuu Postimuseoon huhtikuussa
Postimuseo
0
299
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482529Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732392Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.662184Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231195Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71044Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411025Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59932