Eurytmiakursseja

Eurytmiasta kiinnost

Olen monta kertaa miettinyt, miksi eurytmiakursseja järjestetään niin vähän ja hieman vaikeasti löydettävissä. Pitää osata kaivaa tietoa esiin esim. Suom. antrop. seuran sivuilta. Ehkä jostakin muualtakin löytyisi.

On varmasti ihmisiä jotka haluaisivat tutustua tähän taidemuotoon ja sitä kautta ehkä oppia tuntemaan sitä paremmin kuin vain lukemalla muiden hämäriä mielipiteitä siitä.

Meille miehille eräs kokemani ongelma on siinä, että ryhmät yleensä koostuvat vain (tai 99 %) naisista, opettajaa myöten. Minulla ei ole mitään naisia vastaan (päin vastoin !), mutta tällaisen ryhmän kokoonpano ja dynamiikka voi toimia tehokkaana jarruna meille miehille osallistua niihin.
Koin tämän itse joitakin vuosia sitten, kun ensimmäistä kertaa sitten koulueukan (= 15 v ) päätin voitaa vanhat pelkoni ja osallistua eurytmiakursseille. Miehiä oli (sentään) kaksi joista toinen putosi pois puolivälissä. Naisia oli 10 tai jopa enemmän. Ei se varsinaisesti estänyt minua osallistumasta, mutta tunsin kyllä oloni vaivautuneeksi, tyyliin olinkohan nyt oikeassa paikassa. Ainoa mies planeetalla? Eksynyt?

Eurytmia ei kuitenkaan ole mitenkään sukupuoleen sidottu, mutta harjoitukset ja koko meininki ja ilmapiiri muuttuu aika naiselliseksi touhuksi, mikä ei pitkään puhuttele meitä miehiä. Tulee helposti yksinäinen olo ja tunne että nuo naisetkin miettivät, mitä tuo outolintu siellä oikein tekee. Puhun tässä titenkin omista tunteistani, mutta silti tunteet on vaikea sivuuttaa. Minuun se evarmasti vaikutti hieman rajoittavasti: en oikein uskaltanut panostaa liikkeissiin, siinä pelossa että näyttäisin naisten silmissä naiselliselta. Keskityin siis osittain siihen, miten muut minut mahdollisesti kokivat. Sellainen vie keskittymisen väärään suntaan. Se lienee myös perimmäinen syy miksi en halunut jatkaa uudemman kerran. Opettaja oli kyllä inspiroiva ja osaava.

Joku voi tietenkin nyt suuressa viisaudessaan tokaista, että mitäs menit mukaan tuohon "homojen hommaan". Siksi että tunnen aineen entuudestaan ja olen edelleenkin No - siitähän eurytmiassa ei kuitenkaan ole kyse - eikä liiemmin jossakin tai chi'ssa - eikä pilateksessa - eikä joogassa....

Olen silti edelleen kiinnostunut eurytmiasta (vaikka tästä on nyt kulunut 10 v) ja vosin osallistua uudelleenkin. Mutta itse toivoisin että järjestettäisiin eurytmiakurssi, joka on suunnattu suoraan meille miehille. Se ei tule olemaan ole helppoa, tiedän. Mutta jos se onnistuisi, me voisimme ehkä jopa relata hieman ja saada jotakin irti harjoituksesta, sen sijaan että osa energiaamme palaa hukaan yrittäessämme puolipeloissame/häpeissämme todistaa olevamme oikeita miehiä kaikkien naisten edessä (vrt tilnaetta yksi ainoa nainen 10 miehen joukossa...). Sitä paitsi miehet ovat tottuneet tekeemmään asioita yhdessä. Kun naiset astuu kuvaan, korttipakka sekoaa heti. Harjoitukset saisivat kylläkin olla meille miehille paremmin suunnattuja.
Onnistuessan se voisi jopa lisätä kiinnostusta eurytmiaa kohtaan.

0

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        20
        2212
      2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        72
        2157
      3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        30
        2009
      4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        47
        1406
      5. Mitä kirjainta haluaisit

        Ra kastella mahdottomasti?
        Ikävä
        74
        1356
      6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

        Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
        Ikävä
        46
        893
      7. Kaunein nimi

        Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
        Ikävä
        56
        822
      8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

        Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        761
      9. Arvaa sattuuko se

        Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
        Ikävä
        52
        743
      10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

        Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
        Rakkaus ja rakastaminen
        33
        734
      Aihe