yksin synnyttämään, kuka hoitaa lapsiani?

avuton :(

Olen eronnut, raskaana ja minulla on vanhempia lapsia. Miten te vastaavassa tilanteessa olevat olette järjestäneet lasten hoidon, kun tulee aika lähteä synnyttämään? Lasteni isä ei voi juurikaan auttaa tilanteessa. Sukulaisia ei ole montaa ja ne vähät asuvat kaukana. Ystäviäkään ei ole liikaa. Niistä harva on sellainen jolta voisin pyytää apua, mutta heilläpä onkin sitten omat lapset kotonaan, joita eivät voi jättää.

Siis enhän voi olla maailman ensimmäinen synnyttäjä jolla ei ole kätevästi ihmistä lähellä, joka pystyy päivystämään ja pyyhältää hoitamaan lapsiani, kun itse lähden synnyttämään??

14

459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sadfhrfhrhrh

      sun täytyy vain hankkia hoitaja jostain, mutta älä kysy multa että mistä :)

      ota asia puheeksi neuvolassa, ehkä siellä on tietoa ja kokemusta näistä asioista. ole liikkeellä ajoissa, niin ei iske paniikki!!!

    • miinuuu

      ota yhteyttä esimerkiksi paikalliseen mannerheimin lastensuojeluliittoon. olen itse ollut sitä kautta hoitajana perheissä joissa äiti tarvinnu päivystävää hoitajaa siltä varalta että synnytys käynnistyy kun isä on matkoilla. täällä meilläpäin sellainen ainakin toiminut.

    • TaksiTuoJaTaksiVie

      Mut eikö ystävät ole kumminki sen takia, että auttavat hädässä ja se sinulla kumminkin on. Voisivathan lapsesi mennä heidän luokseen kun synnytys alkaa. Ainakin omat ystävät auttaisivat jos olisi vastaava tilanne. Tietty kaikki tavallaan... neuvolassa et varmasti ole ensimmäinen joka törmää tähän tilanteeseen niin siellä osaavat auttaa. Eikö miehesi voi ottaa lapsia siksi aikaa? onhan hänelläkin vastuu ja velvollisuus. Outoa, minun mielestä.

      • avuton:(

        Ei tässä kyllä mitään outoa ole, kiitos vaan. Syitä voi olla lukuisia, minkä takia lasteni isä (EI siis todellakaan mieheni) ei voi minua tilanteessa auttaa. Käytäpä mielikuvitusta. Omaa tilannettani en ala tässä tilittämään, kun se ei ole kysymykseni kannalta merkityksellinen.
        Ystävien apua käytän niin paljon kuin se on mahdollista, mutta minun on otettava huomioon myöskin tilanne, jossa synnytys käynnistyy keskellä yötä. En voi ajatellakaan, että lähtisin lapsiani kiskomaan sängystä ja viemään hoitoon synnytystuskissani. Synnytykseni ovat aiemmilla kerroilla käynnistyneet melkoisen rivakasti. Voi herran jestas sitä kaaosta ja traumojen määrää.. Lapseni ovat kaiken lisäksi aika pieniä vielä.
        Yksi seikka tosiaan on sitten se, ettei minulla juurikaan ole sellaisia ystäviä joilta edes voisin pyytää apua. Myönnän syyllistyväni tähän rikokseen, mutta nyt on vähän liian myöhäistä alkaa tilannetta korjaamaan..

        No, se näistä puolustuksista. Ymmärrän kyllä miten normaalitilanteessa toimitaan ja siksi kysyinkin, että onko kellään kokemusia epänormaalista tilanteesta. Onneksi minulla on vielä aikaa, eikä paniikkiin vielä ole aihetta. Aion toki kysellä neuvolasta neuvoa. Tuota MLL:a olen pitänyt erittäin varteenotettavana vaihtoehtona, mutta en tiennyt onko sitä käytetty tämmöisessä tilanteessa. Ihanaa kuulla, että jossain ainakin on käytetty. Heti tuli hyvä mieli ja rohkeutta ottaa sinne yhteyttä. :)

      • helmeri0609
        avuton:( kirjoitti:

        kotkassa tai lähellä niin minä autan mielelläni :)
        eikönäillä ystävillä keneltä voisit pyytääapua, ole puolisoa kuka voisi jäädä nukkumaan ja ystäväsi tulla luoksesi?hankalaa kyllä ja meillä kun mies on riessu-ammatissa oli sama pohdinta ja säätämiseks ois menny jos mies ois ollu reissussa toisen syntyessä...
        myös ensi- ja turvakoti vois tarjota apua?tai neuvolasta vois kysyä perhetyöntekijältä apua, tekeehän se ilasinkin joskus töiä perheissä?ja joistain pväkodeista voi saada tilapäishoitoa...TAI...kuten me teimme kun toinen syntyi...mies oli toisessa kaupungissa töissä missä oli sukulaisiakin...mepä elelimme tällätoisella paikkakunnalla siihen asti kun vaavi syntyi ja synnytimme siis "väärällä" paikkakunnalla..ei siinämtn tarvinnu ilmotella,senkus meni vaan sairaalaan synnyttämään :) sieltä lähettivät paperit sitten oikealle paikkakunnalle...ompahan ainakin lapsille varma hoitopaikka :) miinusta siinäkyllä on se ettei saa olla rauhassa kotona mutta....

      • pomelo3
        avuton:( kirjoitti:

        Ei tässä kyllä mitään outoa ole, kiitos vaan. Syitä voi olla lukuisia, minkä takia lasteni isä (EI siis todellakaan mieheni) ei voi minua tilanteessa auttaa. Käytäpä mielikuvitusta. Omaa tilannettani en ala tässä tilittämään, kun se ei ole kysymykseni kannalta merkityksellinen.
        Ystävien apua käytän niin paljon kuin se on mahdollista, mutta minun on otettava huomioon myöskin tilanne, jossa synnytys käynnistyy keskellä yötä. En voi ajatellakaan, että lähtisin lapsiani kiskomaan sängystä ja viemään hoitoon synnytystuskissani. Synnytykseni ovat aiemmilla kerroilla käynnistyneet melkoisen rivakasti. Voi herran jestas sitä kaaosta ja traumojen määrää.. Lapseni ovat kaiken lisäksi aika pieniä vielä.
        Yksi seikka tosiaan on sitten se, ettei minulla juurikaan ole sellaisia ystäviä joilta edes voisin pyytää apua. Myönnän syyllistyväni tähän rikokseen, mutta nyt on vähän liian myöhäistä alkaa tilannetta korjaamaan..

        No, se näistä puolustuksista. Ymmärrän kyllä miten normaalitilanteessa toimitaan ja siksi kysyinkin, että onko kellään kokemusia epänormaalista tilanteesta. Onneksi minulla on vielä aikaa, eikä paniikkiin vielä ole aihetta. Aion toki kysellä neuvolasta neuvoa. Tuota MLL:a olen pitänyt erittäin varteenotettavana vaihtoehtona, mutta en tiennyt onko sitä käytetty tämmöisessä tilanteessa. Ihanaa kuulla, että jossain ainakin on käytetty. Heti tuli hyvä mieli ja rohkeutta ottaa sinne yhteyttä. :)

        Minä en kyllä ihan tajua... Sinulla on tulevan lapsen isä nykyinen miehesi mahdolliset muiden lasten isät ystäviä, mutta ketään noista et halua vaivata vaan haluat jonkun ulkopuolisen hoitamaan lapsiasi? Kyllä tässä minun mielestäni olisi jonkinlaisen selityksen paikka, että miksi ei tuttujen apu kelpaa...

      • avuton:(
        pomelo3 kirjoitti:

        Voi herran jumala!!! Oletko säkin "pomelo3" joku salapoliisi vai mikä ihme on ongelma??? Jos ei ole ketään jonka pyytää hoitamaan lapsiansa tällaisessa tilanteessa, ei siinä todellakaan ole mitään "selityksen paikkaa". Ei varsinkaan sulle. Sitten taas jos kysyy muiden kokemuksia vastaavassa tilanteessa, siihen toivoo niitä asiallisia vastauksia, muut voi mennä vaikka peilin eteen solvaamaan itseään jos siitä solvaamisesta saa jonkunlaiset kiksit.

        Mulla on ainoastaan olemassa tämä lasten isä. Ei mitään isäkaartia, niinkuin ihanasti annoit itsesi ymmärtää. Ystävistäkin jo kerroinkin edellä. Pitäiskö sun treenata lukemisen ymmärtämistä?

        Helmerille; En asu lähimainkaan Kotkaa. Sinun vastauksesi oli kannustava, kiitos siitä. Tiedän kyllä, että loppujen lopuksi asiat ratkeavat tavalla tai toisella, mutta on mukava kuulla toisten kokemuksia. :)

      • Pomelo3

        "Syitä voi olla lukuisia, minkä takia lasteni isä (EI siis todellakaan mieheni) ei voi minua tilanteessa auttaa. Käytäpä mielikuvitusta. Omaa tilannettani en ala tässä tilittämään, kun se ei ole kysymykseni kannalta merkityksellinen."

        No, minä vaan käytin mielikuvitustani, niin kuin sinä käskit tekemään:D Tuo maininta lasten isästä, joka EI todellakaan ole miehesi, herätti niin paljon ihmetystä että mitä tarkoittanee, että oli pakko kirjoittaa. En tajua hölkkäsen pöläystä siitä, miten jollain voi olla niin täysin pois suljettu se, että lapsen/lasten siittäjää ja isää pyytäisi auttamaan ja se on kyllä minusta tämän ongelman ratkaisun kannalta merkityksellistä.

      • älä panikoi
        Pomelo3 kirjoitti:

        Kirjoita paikallislehden yleisönosastoon taikka pyydä toimittajaa tekemään juttu, voi olla että halukkaita auttajia tarjoutuu. Apu ei ole pahitteeksi synnytyksen jälkeenkään. Onko lapsilla kummit? Mitä he ovat tehneet? Kuulutko johonkin srk, mitä siellä sanotaan?

      • ojhyk
        Pomelo3 kirjoitti:

        "Syitä voi olla lukuisia, minkä takia lasteni isä (EI siis todellakaan mieheni) ei voi minua tilanteessa auttaa. Käytäpä mielikuvitusta. Omaa tilannettani en ala tässä tilittämään, kun se ei ole kysymykseni kannalta merkityksellinen."

        No, minä vaan käytin mielikuvitustani, niin kuin sinä käskit tekemään:D Tuo maininta lasten isästä, joka EI todellakaan ole miehesi, herätti niin paljon ihmetystä että mitä tarkoittanee, että oli pakko kirjoittaa. En tajua hölkkäsen pöläystä siitä, miten jollain voi olla niin täysin pois suljettu se, että lapsen/lasten siittäjää ja isää pyytäisi auttamaan ja se on kyllä minusta tämän ongelman ratkaisun kannalta merkityksellistä.

        minäkin käytin mielikuvitustani ja helposti keksin moniakin syitä miksi näiden lasten isä ei ole kykenevä ottamaan lapsia: neliraajahalvaus, asuu jossain laitoksessa (sairaala, mielisairaala, vankila yms), on kuollut, narkkari, pedofiili, koditon....

      • keväthymy
        avuton:( kirjoitti:

        Voi herran jumala!!! Oletko säkin "pomelo3" joku salapoliisi vai mikä ihme on ongelma??? Jos ei ole ketään jonka pyytää hoitamaan lapsiansa tällaisessa tilanteessa, ei siinä todellakaan ole mitään "selityksen paikkaa". Ei varsinkaan sulle. Sitten taas jos kysyy muiden kokemuksia vastaavassa tilanteessa, siihen toivoo niitä asiallisia vastauksia, muut voi mennä vaikka peilin eteen solvaamaan itseään jos siitä solvaamisesta saa jonkunlaiset kiksit.

        Mulla on ainoastaan olemassa tämä lasten isä. Ei mitään isäkaartia, niinkuin ihanasti annoit itsesi ymmärtää. Ystävistäkin jo kerroinkin edellä. Pitäiskö sun treenata lukemisen ymmärtämistä?

        Helmerille; En asu lähimainkaan Kotkaa. Sinun vastauksesi oli kannustava, kiitos siitä. Tiedän kyllä, että loppujen lopuksi asiat ratkeavat tavalla tai toisella, mutta on mukava kuulla toisten kokemuksia. :)

        ..on Mannerheiminlastensuojeluliiton järjestämiä perhekahviloita.Siellä käy paljon äitejä.

        Vaatii tietysti hurjasti rohkeutta ottaa asia puheeksi jossain sen kaltaisessa paikassa.Kyllä äidit äitejä auttavat.Varmasti!!

        Ainakin meillä hieman erilaista tilannetta seuranneena.Yksin jäänyt 3 lapsen äiti sairastui rintasyöpään.Kaikki joilla oli pienikin mahdollisuus auttaa auttoivat.

        Ihan varmasti meitä on paljon jotka haluavat auttaa.

        Rohkeasti vaan pyytämään apua,vaikka se onkin se vaikein osuus asiassa!

        auringon paistetta odotukseen.

        Koska laskettu aikasi muuten on?

      • avuton:(
        keväthymy kirjoitti:

        Voi teitä.. En tiedä itkiskö vai nauraisko. Jos mä sanon, ettei lasten isästä ole juurikaan apua tilanteessa, en voi hänen apuunsa siis sataprosenttisesti luottaa. Sitten kysyn muiden kokemuksia, jos niitä jollain on, niin sitten on nää ihmiset, jotka väen vängällä jäävät viilaamaan pilkkua ja jankkaamaan sitä kuinka nyt isän pitäis sitä ja tätä ja mikä ihmeen juttu tää nyt on ja missä ne ystävätkin luuraa.
        Onko se vaan niin vaikeeta keskittyä olennaiseen? Tai jos ei ole asiaan mitään rakentavaa sanottavaa, menis vaan seuraavaan keskusteluun?? Ehkä kohta joku kyseenalaistaa koko mun tilanteen, kun en kirjoita edes omalla nimelläni..? =))))

        Se mun laskettu aika on heinäkuussa, joten mähän ehdin tässä vielä vaikka etsiä miehen itselleni. Ollaan sitten kaikki samanlailla yhteiskuntakelpoisia eikä munkaan tarvi täällä marista..

        No, leikki leikkinä. Ja Kiitos edelleen vastauksistanne, iiihan kaikista. ;)

    • Samaa kokenut

      Monella on samanlaisia ongelmia ja kaikilla ne tiettävästi on jotenkin ratkennut. Itse olen huomannut sen, että kun on tällainen tilanne, niin auttajatarjokkaita löytyy paljon muistakin kuin niistä hyvistä ystävistä, joita ei ehkä ole lähellä tai käytettävissä. Varmasti joku sinullekin apua tarjoaa, ehkä monikin.

      Minulle aikoinaan sanottiin neuvolassa, että jos mitään muuta keinoa ei ole, niin isommat lapset pitää vain ottaa mukaan sairaalaan. Se ei toki ole toivottavaa, mutta kun ei heitä kotiinkaan voi jättää ja hoitajaa ei ole, niin siellä heistä pidetään huolta sen aikaa kun on pakko. Et olisi ainut, joka niin tekee.

      Vaikka ymmärrän, että se tuntuu vaikealta pyytää niitä lapsellisia ystäviä jne, niin puhu heidän kanssaan kuitenkin asiasta. Monilla varmaan on esimerkiksi se mies, joka voi jäädä omien lasten unta valvomaan kotiin, jos sinun synnytys sattuu yöllä. Ja vaikka sanoitkin, että et halua lapsiasi repiä yöllä sängystä yökylään, niin ei sen nyt ihan ylivoimaista pitäisi olla sen yhden kerran kun synnytys on. Et niitä varmaankaan supistellessa oikein pysty hoitamaan, mutta jos vaikka joku passissa oleva ystäväsi intoutuisi hakemaan heidät. Lopulta voi olla, että synnytys käynnistyy vaikka päivällä ja juuri silloin kun äitisi on kylässä käymässä jostain pidemmältä tai jotain vastaavaa. Ei sillä liikaa kannata etukäteen stressata.

    • pikku_äippä

      Minäkin joudun yksin lähteä synnyttämään kun se aika koittaa. Mieheni tekee vuorotöitä ja hänellä on usein yötöitä.. n. joka toinen viikko. Mieheni ajaa työkseen rekkaa eikä varmasti pääse paikalle jos synnytys käynnistyy hänen ollessa töissä. Meillä on ennestään alle kolme vuotias poika. Kun tulee aika lähteä synnärille, mieheni jää kotia pojan kanssa jos on vapaalla ja jos ei soitan jonkun siskoistani paikalle. Olen pyytänyt että siskoni pitäisivät vuorokauden ympäri puhelinta päällä ja olisivat valmiita tulemaan paikalle vaikka keskellä yötä tai sitten olisivat vuorotellen meillä yötä kun miehelläni on töitä. Siskoni ovat viellä niin nuoria ettei heillä ole omaa perhettä, joutavat hyvin paikalle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2212
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      49
      2120
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      30
      1999
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1406
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1346
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      883
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      822
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      751
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      733
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      724
    Aihe