Perheeseeni saapuu kolmen viikon päästä uusi koiranpentu. Kaipaisin nyt nimi ehdotuksia uros kultaisellenoutajalle...
Koiralle nimi
4
588
Vastaukset
- niiskuneitinen
Lyhyt, yksi- tai kaksitavuinen nimi, on koiralle paras ja helpoin nimi oppia. Mieti miltä koirasi näyttää ja millaisia ilmeitä sillä on, ja keksi sille siltä pohjalta nimi. Myös netistä löytyy koirille nimikalentereita, joista voi löytyä sopivia nimiä koirallesi. Voit myös toki yrittää muunnella kasvattajan antamasta nimestä lyhyemmän, koiralle sopivan nimen.
- Tuleva omistaja
Olenkin miettinyt että nimi olisi joku 3-4 kirjaiminen, elikkä kohtuu lyhyt. Kun ensimmäisen kerran sain pennun syliin se alkoi kivuta minua ylöspäin ja nuolla. Valitsimme pentueesta vilkkaimman pennun, koska siitä tulisi niin minulle näyttelykoira, sekä veljilleni ja isälleni metsäkoira. Pentu oli kaikista vaalein.
Siinä olisi vähän koiran luonteesta ja ulkonäöstä, joten auttakaa minua nimen valinnassa.
- volleyxx8
itse keksiä. Lyhyt nimi, missä toivottavasti on jotakin "särähtävää". Esimerkiksi Rutja on sellainen nimi.
Joo, lyhyt ja ytimekäs nimi =) R on hyvä olla nimessä, antaa nimeen tehoa ni ei tarvii sitä perkelettä toitottaa mikä myös toimii hyvin =D
Mieleen tulee; Remu, Dari, Garka yms =) Mut kaikista paras on oottaa kun se koira on kotona, katsella sitä, miltä nimeltä se koira vaikuttaa =)
Onnea uudesta perheenjäsenestä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192186Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281980Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52723
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32708