NUT:n sulkeminen sekoitti tämän palstan

Ihmettelenvain

Kun NUT:n palsta meni kiinni, täällä alkoi olla kovasti eripuraa ja suoranaista kiusaamista. Jostain kumman syystä NUT:ssa riidellään kovasti, kun on ylimääräisiä kokouksia yms.
Tämä kaikki vain vahvistaa käsitystäni siitä, että nimenomaan narsistit siellä hääräävät.

60

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lottamari_1

      Aika vähän on tullut seurattua juttuja yhtään missään palstoilla viime aikoina ja tätäkään palstaa en ole kauheasti kerinnyt seuraamaan. En ole silti huomannut, että täällä olisi mitään sen kummallisempaa tapahtunut, minusta ihan sitä samaa paranoidista skitsoilua kuin aina ennenkin.

      • henna001

        "Jostain kumman syystä NUT:ssa riidellään kovasti"

        Se mitä NUTia olen lukenut niin siellä eivät tavalliset kirjoittajat riitele juuri ollenkaan keskenään, moderaattorit pitää tiukasti huolen siitä, että sellaista ei tapahdu.

      • lottamari_1

        Itse en haluaisi missään tapauksessa myöskään kirjoitella niin ahdasmielisessä paikassa kuin NUT. Täällä keskustelu narsismista on monipuolisempaa :)

      • yxex
        lottamari_1 kirjoitti:

        Elämälle nauraminen on suuri tavoittelemisen arvoinen asia! =)

      • yxex

        Veljekset kuin ilvekset, tai härkäpari

      • henna001
        lottamari_1 kirjoitti:

        Itse en haluaisi missään tapauksessa myöskään kirjoitella niin ahdasmielisessä paikassa kuin NUT. Täällä keskustelu narsismista on monipuolisempaa :)

        "Täällä keskustelu narsismista on monipuolisempaa :) "
        Täällä saa myös vähän riidellä, ei mene hymistelyksi.

      • henna001
        henna001 kirjoitti:

        Näen kyllä että NUTin palsta on ollut hyvä ja tarpeellinen, mikään ei ole kuitenkaan täydellinen.

      • lottamari_1
        henna001 kirjoitti:

        Näen kyllä että NUTin palsta on ollut hyvä ja tarpeellinen, mikään ei ole kuitenkaan täydellinen.

        Kyllä, uskon että monille tuollainen tukipaikka on ihan jees, mutta itse en jakasisi loputtomiin jauhaa omaa suhdettani, vaan haluan yleisellä tasolla keskustella narsismista ja kaikesta mitä siihen voi liittyä ja vähän ulkopuoleltakin asian. En halua katsella aisaa ihan vain uhrin näkökulmasta, vaan mielestäni aihetta voi laajentaa lähestymällä sitä jostain tosestakin suunnasta.

        Hih!
        Siksi meidän "rannalla" on se temppuilijan istuttama puu, minkä rohkeimmat voi kiertää..

      • henna001
        yxex kirjoitti:

        "En halua katsella aisaa ihan vain uhrin näkökulmasta, vaan mielestäni aihetta voi laajentaa lähestymällä sitä jostain tosestakin suunnasta."

        "Akuuteimmassa kriisissä" tuo ei kai uhrilta onnistu mutta se on tärkeää sitten kun siihen on voimia ja suhteeseen etäisyyttä.

      • lottamari_1
        henna001 kirjoitti:

        "En halua katsella aisaa ihan vain uhrin näkökulmasta, vaan mielestäni aihetta voi laajentaa lähestymällä sitä jostain tosestakin suunnasta."

        "Akuuteimmassa kriisissä" tuo ei kai uhrilta onnistu mutta se on tärkeää sitten kun siihen on voimia ja suhteeseen etäisyyttä.

        Voi olla, mielestäni on kiinni paljon omasta persoonasta, miten ongelmaan suhtautuu ja miten sen näkee. Jokaisen tapaus on myös niin erilainen, eikä kahta samanlaista löydy mitä voisi täysin verrata toisiinsa. Asia on siis sillä tavalla monimutkainen, että siihen vaikuttavat niin monet tekijät. Kaikki eivät tarvitse tukitomintaa, toiset ovat siitä riippuvaisia jopa koko ikänsä.

      • lottamari_1
        yxex kirjoitti:

        Hih!
        Siksi meidän "rannalla" on se temppuilijan istuttama puu, minkä rohkeimmat voi kiertää..

        Niin, ja se puu on varmasti tuhat vuotta vanha oleva Tammi, kun me Temppuilijan kanssa ollaan kierretty sitä jo kauan, ja vielä vaan kierretään ;)

      • Kyllä riidellään
        henna001 kirjoitti:

        "Jostain kumman syystä NUT:ssa riidellään kovasti"

        Se mitä NUTia olen lukenut niin siellä eivät tavalliset kirjoittajat riitele juuri ollenkaan keskenään, moderaattorit pitää tiukasti huolen siitä, että sellaista ei tapahdu.

        Ei siellä palstalla riidelläkään, koska siellä vallitsee sensuuri. Mitään kyseenalaistamista tai erilaista ajattelutapaa ei suvaita. Jos esim. joku "narsistin uhri" kirjoittaa siellä tehneensä jotain sellaista, josta normi-ihminen kauhistuu ja uskaltaa ilmaista, ettei sellainen ole hyväksyttävää ja että se loukkaa teon kohdetta, siitä saa hirveän syytösryöpyn niskaansa ja usein myös narsistin leiman.

        Mutta yhdistyksessä riidellään ja kovasti. Siellä taistellaan vallasta näköjään hyvinkin raadollisesti.

      • lottamari_1

        Niin, se taitaa haarautua vuosi vuodelta yhä isommaksi ja runkokin vaan leviää, kiertämistä riittää vielä kauan. Siinä puussa on kuitenkin kaikki arvokasta, ilman juuria ja runkoa puu ei pysyisi pystyssä, ilman oksia se ei tuottaisi mitään ja ilman latvaa sen ei tiedettäisi olevan elossa. Tosiaan kaunis puu, kamu

      • henna001
        lottamari_1 kirjoitti:

        Voi olla, mielestäni on kiinni paljon omasta persoonasta, miten ongelmaan suhtautuu ja miten sen näkee. Jokaisen tapaus on myös niin erilainen, eikä kahta samanlaista löydy mitä voisi täysin verrata toisiinsa. Asia on siis sillä tavalla monimutkainen, että siihen vaikuttavat niin monet tekijät. Kaikki eivät tarvitse tukitomintaa, toiset ovat siitä riippuvaisia jopa koko ikänsä.

        Ja joillekin tukitoiminta on sysäys omaan asioiden käsittelyyn. Mutta totta puhut mielestäni.

      • ei saa ei saa hyi hy
        Kyllä riidellään kirjoitti:

        Ei siellä palstalla riidelläkään, koska siellä vallitsee sensuuri. Mitään kyseenalaistamista tai erilaista ajattelutapaa ei suvaita. Jos esim. joku "narsistin uhri" kirjoittaa siellä tehneensä jotain sellaista, josta normi-ihminen kauhistuu ja uskaltaa ilmaista, ettei sellainen ole hyväksyttävää ja että se loukkaa teon kohdetta, siitä saa hirveän syytösryöpyn niskaansa ja usein myös narsistin leiman.

        Mutta yhdistyksessä riidellään ja kovasti. Siellä taistellaan vallasta näköjään hyvinkin raadollisesti.

        nuilla NUT sivuilla meinaan jos sanot epäileväsi olevasi esim exvaimon uhri ja että tämä ex yrittää vaikuttaa ihan kaikkeen ja kaikkiin niin siitä alkaa se ryöpytys ei SAA hyi hyi sinua mene vain pois pois täälä tai siis sieltä kun siellä saa vain haukkua ex miestä ja varsinkin tämän mahdollistu uutta ystävää..

      • yxex

        Sen puun nimi on "lempeys" eikä se ylpisty koskaan vaikka sitä useat ihailee =)

        Sen kaarnaan on veistetty pieni sydän jossa kirjaimet

      • lottamari_1
        yxex kirjoitti:

        Sen puun nimi on "lempeys" eikä se ylpisty koskaan vaikka sitä useat ihailee =)

        Sen kaarnaan on veistetty pieni sydän jossa kirjaimet

        Olet ihanan herttainen romantikko, suloista ;)

      • yxex
        lottamari_1 kirjoitti:

        Olet ihanan herttainen romantikko, suloista ;)

        Vain höpsö vanha äijä, parrassa alkaa olla se viimeinen väri..

        =)

      • lottamari_1
        yxex kirjoitti:

        Vain höpsö vanha äijä, parrassa alkaa olla se viimeinen väri..

        =)

        Höpsöt vanhat äijät ovat herttaisia

      • Onhan noita

        Kerran esim. siellä joku "uhri" jätti miehensä ja lähti salaa lasten kanssa pois kotoa, jätti pöydälle pilkallisen viestin. Sitten vielä kauhisteli kuinka kauhea mies on kun on viranomaisten avustuksella ottanut selville mihin nainen on lapset vienyt.
        Missään ei paljastunut mitään sellaista, josta olisi voinut päätellä miehen olevan narsisti; ei väkivaltaa, ei alistamista, ihan vaan normaalia parisuhdetta erimielisyyksineen.
        Joku erehtyi kyseenalaistamaan naisen toiminnan ja siitäkös palstan "uhrit" raivostuivat.

        Temppuilija kyseli "ei saa ei saa hyi hyi:ltä" esimerkkiä siitä, kuinka jonkun miehen ex-vaimoa epäiltiin narsistiksi ja mitä siitä seurasi. Koska palsta on kiinni, ei voi esimerkkiä hakea. Mutta mitä minä olen seurannut, järkiään jos joku miehen uusi puoliso on tullut palstalle ja kertonut narsistiksi epäilemästään miehen ex-vaimosta, palstan "naisuhrit" ovat selvin sanoin (julman vihaisesti) ilmaisseet, että tämä kirjoittaja on vain tullut miehen manipuloimaksi, ettei siinä ex-vaimossa ole mitään vikaa, vaan mies se narsisti on. Tällaisten kirjoittajien on ollut hyvin vaikea saada mitään vertaistukea NUT:ssa.

      • bbbbbbbbbbbbbbbbbbbb
        ei saa ei saa hyi hy kirjoitti:

        nuilla NUT sivuilla meinaan jos sanot epäileväsi olevasi esim exvaimon uhri ja että tämä ex yrittää vaikuttaa ihan kaikkeen ja kaikkiin niin siitä alkaa se ryöpytys ei SAA hyi hyi sinua mene vain pois pois täälä tai siis sieltä kun siellä saa vain haukkua ex miestä ja varsinkin tämän mahdollistu uutta ystävää..

        Onko sinulla omakohtainen kokemus asiasta?

      • linkki kiinni kuis?

        kun sivut suljettu meinaan tota linkkiä varmaan mutta samaa mieltä olen tosta tuomitaan tuomitaan

      • tilanne on
        Onhan noita kirjoitti:

        Kerran esim. siellä joku "uhri" jätti miehensä ja lähti salaa lasten kanssa pois kotoa, jätti pöydälle pilkallisen viestin. Sitten vielä kauhisteli kuinka kauhea mies on kun on viranomaisten avustuksella ottanut selville mihin nainen on lapset vienyt.
        Missään ei paljastunut mitään sellaista, josta olisi voinut päätellä miehen olevan narsisti; ei väkivaltaa, ei alistamista, ihan vaan normaalia parisuhdetta erimielisyyksineen.
        Joku erehtyi kyseenalaistamaan naisen toiminnan ja siitäkös palstan "uhrit" raivostuivat.

        Temppuilija kyseli "ei saa ei saa hyi hyi:ltä" esimerkkiä siitä, kuinka jonkun miehen ex-vaimoa epäiltiin narsistiksi ja mitä siitä seurasi. Koska palsta on kiinni, ei voi esimerkkiä hakea. Mutta mitä minä olen seurannut, järkiään jos joku miehen uusi puoliso on tullut palstalle ja kertonut narsistiksi epäilemästään miehen ex-vaimosta, palstan "naisuhrit" ovat selvin sanoin (julman vihaisesti) ilmaisseet, että tämä kirjoittaja on vain tullut miehen manipuloimaksi, ettei siinä ex-vaimossa ole mitään vikaa, vaan mies se narsisti on. Tällaisten kirjoittajien on ollut hyvin vaikea saada mitään vertaistukea NUT:ssa.

        olen lueskellut NUT: in sivuja enkä ole huomannut mitään väittämästäsi. Monet siellä kirjoittavat ovat saaneet avun ja sehän on se tärkein tuon palstan toiminnassa.
        Olen sitämieltä että ei jokainen hankala ihminen ole narsisti ja sitäkin tuotiin tuolla palstalla esille useasti.
        VArmaan jokaisessa erossa on tilanteita joiden perusteella voisi sanoa että kumpikin osapuoli ovat narsisteja. Ahtaalleajettu ihminen käyttäytyy hysteerisesti eikä sen perusteella voida antaa mitään diagnooseja. Me täällä emme tunne tilanteita eikä noiden ihmisten elämää joten meillä ei ole tietoa siitä eikä myöskään oikeutta arvostella.
        En tarkoita että jokainen sillä palstalla kirjoittanut olisi narsistin uhri vaikka heitä kyllä oli. Oli miten oli niin jos he ovat saaneet apua omaan tuskaansa siellä kirjoittelusta ja keskustelusta niin silloinhan se palsta on täyttänyt tarkoituksensa.
        Tuo edellä mainittu exrouvan kirjoittelu on minnulta jäänyt täysin huomaamatta.
        Turhat arvostelut pois.

      • lottamari_1
        tilanne on kirjoitti:

        Totta, mutta helposti tuollaisesta toiminnasta voi tulla myös katkerien ihmisten "kaatopaikka".

      • tilanne on
        lottamari_1 kirjoitti:

        Totta, mutta helposti tuollaisesta toiminnasta voi tulla myös katkerien ihmisten "kaatopaikka".

        Niinhän se on. Mutta jos saavat tyydytystä ja pääsevet siten elämässä eteenpäin niin se heille suotakoon. He eivät vahingoita ketään. .
        Suru ja viha tarvitsevat kananvansa, joillekin tuo palsta on ollut ehkä juuri se ainoa oikea kanava.
        Samoin kuin tällä palstallakin kirjoittelijoille on tämä oikea kanava.

      • lottamari_1
        tilanne on kirjoitti:

        Niinhän se on. Mutta jos saavat tyydytystä ja pääsevet siten elämässä eteenpäin niin se heille suotakoon. He eivät vahingoita ketään. .
        Suru ja viha tarvitsevat kananvansa, joillekin tuo palsta on ollut ehkä juuri se ainoa oikea kanava.
        Samoin kuin tällä palstallakin kirjoittelijoille on tämä oikea kanava.

        Oikeassa olet. Suotakoon jokaiselle se mistä apunsa ja tyydytyksensä saa. Päämäränä kuitenkin toivottavasti juuri tuo elämässä eteenpäin pääseminen. Miten, oletko itse ollut muuta kuin lukijana Nut,n sivuilla? Mitä ajattelet, voiko tuohon toimintaan jäädä myös koukkuun?, mikä käsitys sinulla on, onko joillekin voinut niin käydä??

      • kevät tuo ...
        Onhan noita kirjoitti:

        Kerran esim. siellä joku "uhri" jätti miehensä ja lähti salaa lasten kanssa pois kotoa, jätti pöydälle pilkallisen viestin. Sitten vielä kauhisteli kuinka kauhea mies on kun on viranomaisten avustuksella ottanut selville mihin nainen on lapset vienyt.
        Missään ei paljastunut mitään sellaista, josta olisi voinut päätellä miehen olevan narsisti; ei väkivaltaa, ei alistamista, ihan vaan normaalia parisuhdetta erimielisyyksineen.
        Joku erehtyi kyseenalaistamaan naisen toiminnan ja siitäkös palstan "uhrit" raivostuivat.

        Temppuilija kyseli "ei saa ei saa hyi hyi:ltä" esimerkkiä siitä, kuinka jonkun miehen ex-vaimoa epäiltiin narsistiksi ja mitä siitä seurasi. Koska palsta on kiinni, ei voi esimerkkiä hakea. Mutta mitä minä olen seurannut, järkiään jos joku miehen uusi puoliso on tullut palstalle ja kertonut narsistiksi epäilemästään miehen ex-vaimosta, palstan "naisuhrit" ovat selvin sanoin (julman vihaisesti) ilmaisseet, että tämä kirjoittaja on vain tullut miehen manipuloimaksi, ettei siinä ex-vaimossa ole mitään vikaa, vaan mies se narsisti on. Tällaisten kirjoittajien on ollut hyvin vaikea saada mitään vertaistukea NUT:ssa.

        sanoilla olin vastaamassa kunnes luin tuon sinun viestisi ja huomaat varmaan että nämä samat tyypit ovat myös täällä. NUT sivuilla oli yksi kirjoittaja esim monella nimimerkillä, arvosteli exää ja tämän uutta ja sitten toisella nimimerkillä kehui omaa kirjoitustaan. Hei mutta pidettiin hauskaa nuiden juttujen kanssa elämä vain on sellaista joillakin kilahtaa pahemmin kuin toisilla. Annetaan heidän siellä, jos ne sivut viellä avataan, kirjoitella kivahan niitä on vaikka illanistujaisissa lukea...tai voi niistä tehdä esim jonkun saippuan. Kupla ...ihana aurinkoinen sää niin tulee kaikkea hullua juttua mieleen.

      • hyi olkoon
        ei saa ei saa hyi hy kirjoitti:

        nuilla NUT sivuilla meinaan jos sanot epäileväsi olevasi esim exvaimon uhri ja että tämä ex yrittää vaikuttaa ihan kaikkeen ja kaikkiin niin siitä alkaa se ryöpytys ei SAA hyi hyi sinua mene vain pois pois täälä tai siis sieltä kun siellä saa vain haukkua ex miestä ja varsinkin tämän mahdollistu uutta ystävää..

        näen nuo sormet jotka sanoo hyi hyi varmaan vanhat ja kurttaiset!

      • Onhan noita
        kevät tuo ... kirjoitti:

        sanoilla olin vastaamassa kunnes luin tuon sinun viestisi ja huomaat varmaan että nämä samat tyypit ovat myös täällä. NUT sivuilla oli yksi kirjoittaja esim monella nimimerkillä, arvosteli exää ja tämän uutta ja sitten toisella nimimerkillä kehui omaa kirjoitustaan. Hei mutta pidettiin hauskaa nuiden juttujen kanssa elämä vain on sellaista joillakin kilahtaa pahemmin kuin toisilla. Annetaan heidän siellä, jos ne sivut viellä avataan, kirjoitella kivahan niitä on vaikka illanistujaisissa lukea...tai voi niistä tehdä esim jonkun saippuan. Kupla ...ihana aurinkoinen sää niin tulee kaikkea hullua juttua mieleen.

        Juu, siellä oli pari tyyppiä, jotka hyökkäsi raivokkaasti sinne kirjoittaneen miehen uuden naisen kimppuun. Tulihan sinne sitten toki muita puolustamaan ketjun aloittajaa ja hänen oikeuttaan vertaistukeen, mutta nämä pari monsteria kyllä hyökkäsi kuin hyeenat.
        Yksi siellä on vaihdellut nimimerkkiään useastikin ja mitä hänen kirjoituksiaan luin, niin jos siinä joku narsisti oli, niin hän itse.
        Valitettavasti samantyyppistä kirjoittelua on yrittänyt tännekin pesiytyä, vaikka pääsääntöisesti täällä on tosi hyvää porukkaa.

      • sairaita ovat

        kirjoitin NUT lähipiirissä osioon miesytävänä exästä ja kuinka epäilin häntä narsistiksi sain nuo "tyypit" välittömästi kimppuuni ja koin myös että sama lähestyi monella eri nimimerkillä sitten sain yksityisviestin joka vahvisti epäilyni eräältä näistä "tyypeistä" ja myös yhdeltä oikealta tai siis sanoisinko sivustoa kunnioittavalta ja oikein käyttävältä.

      • Onhan noita
        sairaita ovat kirjoitti:

        Mä jo olenkin ajatellut, että eivätkö ne siellä näe läpi, että jotkut eivät tosiaan ole mitään uhreja (itse ainakin näkee niistä jutuista kyllä että ei tod. ole).
        En ole itse viime aikoina ollut kovin aktiivinen siellä, joten en saa yksäreitäkään, joten olen ajatellut että kai se menee ihan täysillä läpi sentään. Inhottaa vaan, että oikeat uhrit, joita siellä toki myös on, saavat näiltä sairailta yksilöiltä neuvoja, joilla

        Mutta on siellä hyvääkin; minusta se narsistien lasten osio on tosissaan tarpeeseen ja hyvä.

      • tilanne on
        lottamari_1 kirjoitti:

        Oikeassa olet. Suotakoon jokaiselle se mistä apunsa ja tyydytyksensä saa. Päämäränä kuitenkin toivottavasti juuri tuo elämässä eteenpäin pääseminen. Miten, oletko itse ollut muuta kuin lukijana Nut,n sivuilla? Mitä ajattelet, voiko tuohon toimintaan jäädä myös koukkuun?, mikä käsitys sinulla on, onko joillekin voinut niin käydä??

        Kirjoittelin siellä aikoinaan useastikin mutta viimevuosina olen pääasiassa käynyt vain lukemassa uusia tapauksia. Ja tuttua on. Jokaisen narsistin uhrin kokemukset ovat melkolailla samanlaisia, kuitenkin niin erinlaisia, koska henkilöt on eriä. Mielestäni on häikäilemätöntä syyttää jotakin tiettyä henkilöä tämän kirjoitelleen siellä monella nimimerkillä. Eihän sellaista voi kukaan tietää ja sielläkin toimi modet jotka aivan varmasti puuttuivat sellaiseen toimintaan.
        Enkä ihmettelisi ollenkaan jos joku on jäänyt koukkuun siellä kirjoitteluun koska se on ollut jonkinlainen henkireikä ahdistavassa tilanteessa olevalle ihmiselle.
        Aivan kuten tämäkin palsta.

      • kilikili
        ei saa ei saa hyi hy kirjoitti:

        nuilla NUT sivuilla meinaan jos sanot epäileväsi olevasi esim exvaimon uhri ja että tämä ex yrittää vaikuttaa ihan kaikkeen ja kaikkiin niin siitä alkaa se ryöpytys ei SAA hyi hyi sinua mene vain pois pois täälä tai siis sieltä kun siellä saa vain haukkua ex miestä ja varsinkin tämän mahdollistu uutta ystävää..

        lantti kaaliin. Puhutteko te siitä tapauksesta jossa exän nykynen oli söhlinyt tossa liitossa ja manipuloinut rouvaraukkaa uskomaan puolisoaan narsistiksi.

      • tilanne on
        Kyllä riidellään kirjoitti:

        Ei siellä palstalla riidelläkään, koska siellä vallitsee sensuuri. Mitään kyseenalaistamista tai erilaista ajattelutapaa ei suvaita. Jos esim. joku "narsistin uhri" kirjoittaa siellä tehneensä jotain sellaista, josta normi-ihminen kauhistuu ja uskaltaa ilmaista, ettei sellainen ole hyväksyttävää ja että se loukkaa teon kohdetta, siitä saa hirveän syytösryöpyn niskaansa ja usein myös narsistin leiman.

        Mutta yhdistyksessä riidellään ja kovasti. Siellä taistellaan vallasta näköjään hyvinkin raadollisesti.

        En nyt ymmärrä mitä riitelyä tarkoitat. Tämä keskustelu täällä on mennyt täysin NUT ilaisten haukkumiseksi. Ikävää. Tosi ikävää. En ole sen neljän vuoden aikana mitä tuolla palstalla osallistuin törmännyt riitelyyn. Keskustelijat eivät riitele keskenään. Sen varmistaa modet. Eikä tietääkseni ole missään yhteydessä haukuttu yhtäkään palstalla kirjoittelevaa henkilöä narsistiksi.

        Ikävää tässä on se että yhdistyksen sisällä, johtokunnassa, on erimiellisyyksiä joista ovat syyttömät palstalaiset joutuneet kärsimään.

      • tilanne on
        sairaita ovat kirjoitti:

        kirjoitin NUT lähipiirissä osioon miesytävänä exästä ja kuinka epäilin häntä narsistiksi sain nuo "tyypit" välittömästi kimppuuni ja koin myös että sama lähestyi monella eri nimimerkillä sitten sain yksityisviestin joka vahvisti epäilyni eräältä näistä "tyypeistä" ja myös yhdeltä oikealta tai siis sanoisinko sivustoa kunnioittavalta ja oikein käyttävältä.

        toi on ihme juttu. Tieätsä ett modeill oli jokasen palstalle kirjautuneen henkilön koneen IP numerot ja he ihan varmasti puuttuivat jos ilmeni että joku kirjoitteli monel nimmaril.
        Yksäreihin ei voinu modetkaan puuttua. Et onkohan kertomasi ihan 100.

      • be ware there

        ja modet tietää be ware!

      • exmode
        be ware there kirjoitti:

        ja modet tietää be ware!

        No johan jotakin, vai olit monella nimmarilla siellä ja modet tietää. . Hyvä vain että on suljettu koko palsta.

      • hyvä että loppui
        tilanne on kirjoitti:

        En nyt ymmärrä mitä riitelyä tarkoitat. Tämä keskustelu täällä on mennyt täysin NUT ilaisten haukkumiseksi. Ikävää. Tosi ikävää. En ole sen neljän vuoden aikana mitä tuolla palstalla osallistuin törmännyt riitelyyn. Keskustelijat eivät riitele keskenään. Sen varmistaa modet. Eikä tietääkseni ole missään yhteydessä haukuttu yhtäkään palstalla kirjoittelevaa henkilöä narsistiksi.

        Ikävää tässä on se että yhdistyksen sisällä, johtokunnassa, on erimiellisyyksiä joista ovat syyttömät palstalaiset joutuneet kärsimään.

        loi säännöt joiden puitteissa vain voi keskustella. Yli asioita joita ei saanut missään nimessä edes manita kenenkään kesken. Ne keskustelut suljettiin heti ja ne yleensä olivat niitä asioita jotka saattoivat loukata palstan narsistisimpaa lahkoa. Mitään väliä ei kuitenkaan ikinä ollut sillä oliko kirjoittaja narsisti vai ei. Ei myöskään sillä pystyikö kirjoittajan tunnistamaan ja samoin hänen puolisonsa joita siellä pääasiassa haukuttiin. Pääasia oli että palstalle määrätyt leninmäiset arvot säilyivät.
        Mikään paranemisen kehto palsta ei myöskään ollut.

      • hyvä että loppui
        sairaita ovat kirjoitti:

        kirjoitin NUT lähipiirissä osioon miesytävänä exästä ja kuinka epäilin häntä narsistiksi sain nuo "tyypit" välittömästi kimppuuni ja koin myös että sama lähestyi monella eri nimimerkillä sitten sain yksityisviestin joka vahvisti epäilyni eräältä näistä "tyypeistä" ja myös yhdeltä oikealta tai siis sanoisinko sivustoa kunnioittavalta ja oikein käyttävältä.

        mulla on samanlainen kokemus siitä palstasta. Kimppuun hyökättiin kuin eläimet. Mietin silloin onkohan koko paikka narsistien vallassa ja olihan se.

      • aika paha
        exmode kirjoitti:

        No johan jotakin, vai olit monella nimmarilla siellä ja modet tietää. . Hyvä vain että on suljettu koko palsta.

        siellähän jo moni kirjoitti kuinka on vaihtanut nimimerkkiään jäätyään ns kiinni mitä sinne kirjoittaa ei tuo voinut olla sinulle uusitieto tai sitten et halua myöntää eihän se vain ollut niin että ne jotka ovat narsisteja ja jotka ovat siellä olleet muussa tarkoituksessa kuin uhrina ja vertaistukea vailla siis olleet siellä ns pahat mielessä ovat saaneet myös modet koukkuun?

      • kehto
        hyvä että loppui kirjoitti:

        loi säännöt joiden puitteissa vain voi keskustella. Yli asioita joita ei saanut missään nimessä edes manita kenenkään kesken. Ne keskustelut suljettiin heti ja ne yleensä olivat niitä asioita jotka saattoivat loukata palstan narsistisimpaa lahkoa. Mitään väliä ei kuitenkaan ikinä ollut sillä oliko kirjoittaja narsisti vai ei. Ei myöskään sillä pystyikö kirjoittajan tunnistamaan ja samoin hänen puolisonsa joita siellä pääasiassa haukuttiin. Pääasia oli että palstalle määrätyt leninmäiset arvot säilyivät.
        Mikään paranemisen kehto palsta ei myöskään ollut.

        Toi oli hyvä sana ja en usko että kukaan voi saada mistään vertaistukisivustolta niin suurta apua että voisi parantua tai selvitä uhriutumisesta siihen tarvitaan oikeaoppista hoitoa ja kaikkein tärkein on oma halu irrottautua tuosta suhteesta ja myöntää myös omat puutteensa. Hyvä kun loppui olen samaa mieltä.

      • Narskujatäynnä
        hyvä että loppui kirjoitti:

        mulla on samanlainen kokemus siitä palstasta. Kimppuun hyökättiin kuin eläimet. Mietin silloin onkohan koko paikka narsistien vallassa ja olihan se.

        Kyllähän sekin, että yhdistyksessä riidellään niin paljon, kertoo omaa karua kieltään koko yhdistyksestä - palstasta puhumattakaan.

      • ei enään riidellä
        tilanne on kirjoitti:

        En nyt ymmärrä mitä riitelyä tarkoitat. Tämä keskustelu täällä on mennyt täysin NUT ilaisten haukkumiseksi. Ikävää. Tosi ikävää. En ole sen neljän vuoden aikana mitä tuolla palstalla osallistuin törmännyt riitelyyn. Keskustelijat eivät riitele keskenään. Sen varmistaa modet. Eikä tietääkseni ole missään yhteydessä haukuttu yhtäkään palstalla kirjoittelevaa henkilöä narsistiksi.

        Ikävää tässä on se että yhdistyksen sisällä, johtokunnassa, on erimiellisyyksiä joista ovat syyttömät palstalaiset joutuneet kärsimään.

        Palsta suljettiin harmittavalla tavalla. Emme edes me moderaattorit tienneet että palsta suljetaan. Moni akuutissa tilanteessa elänyt jäi ilman tukea, tyhjän päälle. Onneksi tukea voi saada muualta ja nykyään myös narsismi tunnetaan suhteellisen hyvin.

        Olen itse saanut avun NUT palstalta 4 v sitten ja jatkoin moderointia tähän talveen asti. Olen osallistunut yhdistyksen toiminnan "kritisoimiseen" tarkoituksenani saada yhdistyksen toiminta näkyvämmäksi ja vertaistuki organisoidummaksi.

        Vaikka "hävisimme" yhdistyksen nykyisen linjan toimijoille, niin häviö tuntuu voitolta kun tiedän möykänneeni oikeiden asioiden puolesta. En halua että vapaaehtoisuuteen perustuva vertaistuki muuttuu voittoa tavoittelevaksi oy:si ja avoin yhdistystoiminta kääntyy suppean sisäpiirin toiminnaksi.
        Tällä hetkellä yhdistyksestä erkaantuminen on ollut minulle suuri vapautus, vaikka palstalla kirjoittavia onkin ollut ikävä.

        yllä kritisoitiin palstan moderointia ja ilmapiiriä. Monen kirjoittajan kritiikki on ihan totta: sivustolla haukutaan paljon exiä, mutta se on alistetussa suhteessa eläneelle ihmiselle paras tapa päästä henkisesti suhteesta eroon. Viha kuuluu toipumiseen, mutta vihaan kuten myöskään uhriuteen ei saa jäädä kiinni.

        Palstan moderointi on tiukkaa, se johtuu palstan luonteesta. Epäasiallisia tekstejä poistettiin nopeasti, ja kaikkia mielipiteitä ei päästetty kukkimaan. Tähän on omat syynsä, joita en nyt tässä ala avata. On selvä, että kaikki kirjoittajat eivät ole eläneet persoonallisuushäiriöisen kanssa, vaan kirjoituksista paistaa katkeruus, mustasukkaisuus ja että perheessä on sikamaisesti käyttäytyvä kuspää, eikä niinkään narsisti. Heille on hyvä antaa peilata omia kokemuksiaan palstalla, jotta saavat näkökulmaa omaan elämäänsä.

        Tekstit ovat harvoin tunnistettavia. NArsistin uhrien kertomukset muistuttavat yllättävän paljon toisiaan, ja kaikki tunnisteet pyritään poistattamaan mahd. pian. En usko että tämä on ollut palstalle mitenkään tyypillinen piirre, vaan päinvastoin, kuten äskön kirjoitin palsta oli vahvasti moderoitu.

        Se mikä sopii yhdelle ei kuitenaan sovi toiselle. Uskon, että netin kautta vertaistuki toimii, ja olen
        vielä valmis virittelemään positiivieslla hengellä toimivaa vertaistsukitoimintaa mutta jossain toisessa konseptissa. Tsemppiä teille kaikille.

      • se jeessus
        ei enään riidellä kirjoitti:

        En nyt koskaan ole perehtynyt koko menneeseen palstaan.. mutta, johtuiskohan sen sulkeminen ihan rahanpuutteesta, vaikkapa suhteessa hyötyyn? Yleisellä urlissa palsta tai mikään muukaan ole ilmaista. tällaiseen on keksitty sanan: Lahjoita.

        Voisin melkeen veikata, että moni "uhri" oli itse näitä "narsisteja", jotka sitten kaiken sympatian saaneena naureskeli jossain ruudun takana kuppasta höhötystä. Don't feed the Troll, Y know. Ja millä kädellä moderoida tommosta palstaa oikeasti, kun ei tiedä miten kaltaisia ne tapahtumat on oikeasti olleet, vaikka kokemusta yhden suhteen itsellä olisskin? Riittää, kun asiat on samankaltaisia, niin moderoidaan ja poistetaan... joo.

        Oikea moderointi perustuu siihen, että saa tarpeeksi valitusta jostain aiheesta/viestistä, jonka jälkeen itse katsot onko se näin oikeasti näin ja joko poistat sen tai et, riippuen miten se oikeasti halventaisi tai loukkaisi foorumin järjestyssääntöjä.

      • ja kommentoi sitten
        se jeessus kirjoitti:

        Perehdy, ja anna palaute vasta sitten. Juuri tuollaiset kommentit ovat juuri niitä kaikkein säälittävimpiä. Et edes tiedä mitä kommentoit, mutta luulet ja veikkaat, ja sitten kerrot mitä kenenkin pitää tehdä... joo sanon minäkin

      • ei enään riidellä kirjoitti:

        Palsta suljettiin harmittavalla tavalla. Emme edes me moderaattorit tienneet että palsta suljetaan. Moni akuutissa tilanteessa elänyt jäi ilman tukea, tyhjän päälle. Onneksi tukea voi saada muualta ja nykyään myös narsismi tunnetaan suhteellisen hyvin.

        Olen itse saanut avun NUT palstalta 4 v sitten ja jatkoin moderointia tähän talveen asti. Olen osallistunut yhdistyksen toiminnan "kritisoimiseen" tarkoituksenani saada yhdistyksen toiminta näkyvämmäksi ja vertaistuki organisoidummaksi.

        Vaikka "hävisimme" yhdistyksen nykyisen linjan toimijoille, niin häviö tuntuu voitolta kun tiedän möykänneeni oikeiden asioiden puolesta. En halua että vapaaehtoisuuteen perustuva vertaistuki muuttuu voittoa tavoittelevaksi oy:si ja avoin yhdistystoiminta kääntyy suppean sisäpiirin toiminnaksi.
        Tällä hetkellä yhdistyksestä erkaantuminen on ollut minulle suuri vapautus, vaikka palstalla kirjoittavia onkin ollut ikävä.

        yllä kritisoitiin palstan moderointia ja ilmapiiriä. Monen kirjoittajan kritiikki on ihan totta: sivustolla haukutaan paljon exiä, mutta se on alistetussa suhteessa eläneelle ihmiselle paras tapa päästä henkisesti suhteesta eroon. Viha kuuluu toipumiseen, mutta vihaan kuten myöskään uhriuteen ei saa jäädä kiinni.

        Palstan moderointi on tiukkaa, se johtuu palstan luonteesta. Epäasiallisia tekstejä poistettiin nopeasti, ja kaikkia mielipiteitä ei päästetty kukkimaan. Tähän on omat syynsä, joita en nyt tässä ala avata. On selvä, että kaikki kirjoittajat eivät ole eläneet persoonallisuushäiriöisen kanssa, vaan kirjoituksista paistaa katkeruus, mustasukkaisuus ja että perheessä on sikamaisesti käyttäytyvä kuspää, eikä niinkään narsisti. Heille on hyvä antaa peilata omia kokemuksiaan palstalla, jotta saavat näkökulmaa omaan elämäänsä.

        Tekstit ovat harvoin tunnistettavia. NArsistin uhrien kertomukset muistuttavat yllättävän paljon toisiaan, ja kaikki tunnisteet pyritään poistattamaan mahd. pian. En usko että tämä on ollut palstalle mitenkään tyypillinen piirre, vaan päinvastoin, kuten äskön kirjoitin palsta oli vahvasti moderoitu.

        Se mikä sopii yhdelle ei kuitenaan sovi toiselle. Uskon, että netin kautta vertaistuki toimii, ja olen
        vielä valmis virittelemään positiivieslla hengellä toimivaa vertaistsukitoimintaa mutta jossain toisessa konseptissa. Tsemppiä teille kaikille.

      • hohohoho
        kevät tuo ... kirjoitti:

        sanoilla olin vastaamassa kunnes luin tuon sinun viestisi ja huomaat varmaan että nämä samat tyypit ovat myös täällä. NUT sivuilla oli yksi kirjoittaja esim monella nimimerkillä, arvosteli exää ja tämän uutta ja sitten toisella nimimerkillä kehui omaa kirjoitustaan. Hei mutta pidettiin hauskaa nuiden juttujen kanssa elämä vain on sellaista joillakin kilahtaa pahemmin kuin toisilla. Annetaan heidän siellä, jos ne sivut viellä avataan, kirjoitella kivahan niitä on vaikka illanistujaisissa lukea...tai voi niistä tehdä esim jonkun saippuan. Kupla ...ihana aurinkoinen sää niin tulee kaikkea hullua juttua mieleen.

        Noinhan ne narskut tekee. Uhria pilkataan ja hänen kustannuksella nauretaan.

      • komsiikomsaaa
        hyvä että loppui kirjoitti:

        mulla on samanlainen kokemus siitä palstasta. Kimppuun hyökättiin kuin eläimet. Mietin silloin onkohan koko paikka narsistien vallassa ja olihan se.

        Mutta toisaalta minusta oli hyvä että tuo palsta oli olemassa siellä ne narsistit saattoivat vaihtaa mielipiteitään ja syyttää toisia ihmisiä omista epäonnistumisista. Nyt sitten heille on oltava joku muu kanava jolla saavat "paskaa jauhaa" ja riitaa haastaa uhriensa kustannuksella. Ja jotkut voivat aloittaa taas lähestymisen uhreihinsa koska tuolla palstalla kirjoittelulla kuittasivat halun ottaa suoraan kontaktia uhreihin vaan palsta toimi äänitorvena. Oikeammin he luulivat sen toimivan eihän kukaan itseään kunnioittava ihminen lue nuita hassuja sepustuksia joissa on joka toinen sanan MINÄ MINÄ OLEN MAAILMAN PARAS JA KAUNEIN...oh my dear ...

      • hohohoho
        komsiikomsaaa kirjoitti:

        Oletpa sinäkin lukenut ..... ja kirjoitellutkin siellä. Kirjoitukses on tuttu.

      • Toisinpäin
        komsiikomsaaa kirjoitti:

        Mutta toisaalta minusta oli hyvä että tuo palsta oli olemassa siellä ne narsistit saattoivat vaihtaa mielipiteitään ja syyttää toisia ihmisiä omista epäonnistumisista. Nyt sitten heille on oltava joku muu kanava jolla saavat "paskaa jauhaa" ja riitaa haastaa uhriensa kustannuksella. Ja jotkut voivat aloittaa taas lähestymisen uhreihinsa koska tuolla palstalla kirjoittelulla kuittasivat halun ottaa suoraan kontaktia uhreihin vaan palsta toimi äänitorvena. Oikeammin he luulivat sen toimivan eihän kukaan itseään kunnioittava ihminen lue nuita hassuja sepustuksia joissa on joka toinen sanan MINÄ MINÄ OLEN MAAILMAN PARAS JA KAUNEIN...oh my dear ...

        Minusta tilanne oli usein päinvastoin.
        Palsta kannusti "uhria" pitämään yhteyttä ja etsimään konfliktia "narskun" (lue=uhrin) kanssa, jotta sitten oli mitä palstalla selittää ja siten sai "vertaistukea" ja sympatiaa.

      • exmode
        Onhan noita kirjoitti:

        Kerran esim. siellä joku "uhri" jätti miehensä ja lähti salaa lasten kanssa pois kotoa, jätti pöydälle pilkallisen viestin. Sitten vielä kauhisteli kuinka kauhea mies on kun on viranomaisten avustuksella ottanut selville mihin nainen on lapset vienyt.
        Missään ei paljastunut mitään sellaista, josta olisi voinut päätellä miehen olevan narsisti; ei väkivaltaa, ei alistamista, ihan vaan normaalia parisuhdetta erimielisyyksineen.
        Joku erehtyi kyseenalaistamaan naisen toiminnan ja siitäkös palstan "uhrit" raivostuivat.

        Temppuilija kyseli "ei saa ei saa hyi hyi:ltä" esimerkkiä siitä, kuinka jonkun miehen ex-vaimoa epäiltiin narsistiksi ja mitä siitä seurasi. Koska palsta on kiinni, ei voi esimerkkiä hakea. Mutta mitä minä olen seurannut, järkiään jos joku miehen uusi puoliso on tullut palstalle ja kertonut narsistiksi epäilemästään miehen ex-vaimosta, palstan "naisuhrit" ovat selvin sanoin (julman vihaisesti) ilmaisseet, että tämä kirjoittaja on vain tullut miehen manipuloimaksi, ettei siinä ex-vaimossa ole mitään vikaa, vaan mies se narsisti on. Tällaisten kirjoittajien on ollut hyvin vaikea saada mitään vertaistukea NUT:ssa.

        Juttunne on ainostaan tyhjää panettelua.
        Palstalla on ihmetelty että miten uusirouva on saanut päähänsä että exrouva on narsu..... Siis miehen puheiden perusteella. On myöskin ihmetelty että minkälainen vertaistuen tarve on uudellarouvalla kun mieskään ei ole tukea hakenut.
        Avoin keskustelu olisi tuossakin kohtaa ollut paikallaan eikä palstalaisten panettelu. Et tuonu asiaasi julki aikasemmin että olis voinu todisteita hakea joten HYI, HYi.

      • kysymysmerkkinä

        Täällä kerottu että exmiehen ei tarvinnut hakea apua? En löydä sellaista teksitiä mistään?

      • kuinkas muutenkaan
        kysymysmerkkinä kirjoitti:

        Täällä kerottu että exmiehen ei tarvinnut hakea apua? En löydä sellaista teksitiä mistään?

        tuo "todiste juttu" paljasti....taas

      • --------------------

        Käsittääkseni tässä on kokoajan haukuttu NUT palstaa ja siellä kirjoittelevia narsistin uhreja. Ja jos oikein muistan tapauksen josta on juttua ollut niin uusirouva haki itselleen tukea ei miehelleen.

      • --------------------
        kuinkas muutenkaan kirjoitti:

        tuo "todiste juttu" paljasti....taas

        Niinpä, olet tunnistettavissa koska sinähän niitä todistetia keräät jopa tuntemattomien kirjoituksista. D

      • Mitätöiväkommentti
        exmode kirjoitti:

        Juttunne on ainostaan tyhjää panettelua.
        Palstalla on ihmetelty että miten uusirouva on saanut päähänsä että exrouva on narsu..... Siis miehen puheiden perusteella. On myöskin ihmetelty että minkälainen vertaistuen tarve on uudellarouvalla kun mieskään ei ole tukea hakenut.
        Avoin keskustelu olisi tuossakin kohtaa ollut paikallaan eikä palstalaisten panettelu. Et tuonu asiaasi julki aikasemmin että olis voinu todisteita hakea joten HYI, HYi.

        Voihan olla, että kirjoittanut miehen uusi on päätellyt asian tämän ex-rouvan käytöksestä ja tekemisistä. Näinhän useimmiten on, ei kukaan niin tyhmä ole, ettei suodattaisi eronneiden ihmisten kertomuksia ex-puolisostaan. Tuollainen ihmettely on erittäin julmaa mitätöintiä. Tunnettu tosiasia on, etteivät miehet hae apua, vaikka olisivat tulleet pahoinpidellyiksi ja kärsineet henkisesti vaikka kuinka. Uusi puoliso ei ole tottunut tällaiseen ja joutuessaan miehen ex-puolison taholta kammottavan kohtelun kohteeksi ja seuraamaan rakastamansa ihmisen kamppailua narsistin ylivoimaa vastaan, kaipaa todellakin ulkopuolista tukea jotta jaksaisi tukea miestänsä. Usein myös lasten oireilu ja lasten joutuminen välikäteen ja narsistin pelinappulaksi on kovaa katsottavaa sille uudelle puolisolle.

        Minusta NUT:n palstalla tällaisten uhrien on ollut erittäin vaikeaa saada minkäänlaista vertaistukea.

    • haripo

      olet oikeassa

    • lottamari_1

      Ihmetyttää, miksi kaikki hyvästä ajatuksesta lähtöisin osataankin pilata jollain kummalla tavalla. Tämä ilmiö toistuu kerta toisensa jälkeen, nähty on. Vaikka samanmielisiä ollaan, niin ihmisellä on taipumus ahneuteen, vallanhimoon ja ylpistymiseen, koko aate ja hyvä tarkoitus unohtuu, kun oma ego alkaa nostaa päätään. Narsistista!?

      • lottamari_1

        Niin, tai ei kielletä mutta ei tunnisteta sitä? Ehkä uhrit ovat kiinni tiukasti siinä ajatuksessa, että pystyvät hallitsemaan omaa mieltään ja ajatuksiaan toisin kuin narsisti, mutta se vaatii tietoista oppimista itsestä ja ihmisestä, nöyryyttä henkiseen kasvamiseen, jotta oppii tunnistamaan myös oman narsistisuutensa.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      38
      3545
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      32
      2315
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2243
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      45
      2111
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1484
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      18
      1445
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1396
    8. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      957
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      48
      945
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      823
    Aihe