menossa hirveä hyökkäys Anttia kohtaan..mistä tämä viha?
Joka tapauksessa,minä haluan mukaan..joten antakaa tulla niitä haukkuja tänne,voitte kohdistaa myös muille tarkoitetut haukut nyt minuun..
Tämä keskustelu on avattu vain sitä varten että voitte minua "antiadventistia" haukkua sydämenne kyllyydestä.
Sitten sen jälkeen voimme katsoa pystymmekö järkevään keskusteluun ilman toisen haukkumista ja tuomitsemista..
Joten nyt vain kaikki viha pois sydämestä mitä sieltä ikinä vaan irtoaa..
Nyt täällä on vuorostaan
183
416
Vastaukset
- vaan
sättiä ja toivottaa tervemenneeksi ihan mihin ikinä haluatte.
Pääasia, että teille tulisi siitä hyvä mieli.
Ja pääsettehän ainakin kerran tuomionne kirjoittamaan.
Minä en siitä loukkaannu tai pahastu.
Päinvastoin.
Sen vain tiedän, että Jumalalla kuitenkin on aina se viimeinen sana.
Sehän riitää minulle.- benedi
sana riittää niin tässä on: " Jos tahdot päästä elämään sisälle,pidä käskyt"
no joo.joo, rikkaale miehellehän Jeesus noin sanoi...no mitä se Jeesus on sanonut snulle ja muutamalle miljoonalle muulle uskoa etsiville? - eremikth32
minua eremithiä, ja onhan sitä jo maistiaisiksi tullutkin! Että lukeudun Stenin38 joukkoon, ja kaikkien muidenkin jotka ajattelevat näistä totuuskysymyksistä samoin kiitos, olen kuin opetuslapsi teidän mukananne. Aivan samoin kaipaamme Anttia myöskin. älkäämme unohtako Bushmannia myöskään kaikki me samoin ymmärtävät.
Job 19:25
Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Laitetaanpa koko tarina tuohon etteivät parjaa irtojakeiden heittelystä:
23 Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan,
24 uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!
25 Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
26 Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, [19:26,27: 1. Kor. 13:12]
27 saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.
28 Mutta te sanotte: "Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin? Syyllinen hän joka tapauksessa on."
29 Pelätkää toki miekkaa! Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari.eremikth32 kirjoitti:
minua eremithiä, ja onhan sitä jo maistiaisiksi tullutkin! Että lukeudun Stenin38 joukkoon, ja kaikkien muidenkin jotka ajattelevat näistä totuuskysymyksistä samoin kiitos, olen kuin opetuslapsi teidän mukananne. Aivan samoin kaipaamme Anttia myöskin. älkäämme unohtako Bushmannia myöskään kaikki me samoin ymmärtävät.
X-hirvas ja Utulila ovat myös olleet halukkaita vuorovaikutukseen ilman
leimoja. Este on ollut adventistien puolella, ennakkoluuloisuus ja
vainoharhaisuus - sokeus. Hirvaksella on oikeus olla lain suhteen jyrkkä,
koskapa ainoa pakanain apostoli muistuttaa, että NYT on lain ja profeettain
esiintuoma evankeliumi ilmoitettu ILMAN LAKIA.
Utulilalla on ollut erityinen taito pyrkiä tasavertaiseen vuorovaikutukseen.
1. Piet. 3:15
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta,
joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
Ei Suuren Taistelun ja endtime.net ( http://www.endtime.net/kinfof.htm ) pohjalta vaan Raamatun!
Meitä ei kuitenkaan yhdistä niinkään vainojen kokeminen kuin Henki.
Ef. 4:3
Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.
Luuk. 10:20 :
Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset,
vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
Antti- IDENEB
benedi kirjoitti:
sana riittää niin tässä on: " Jos tahdot päästä elämään sisälle,pidä käskyt"
no joo.joo, rikkaale miehellehän Jeesus noin sanoi...no mitä se Jeesus on sanonut snulle ja muutamalle miljoonalle muulle uskoa etsiville?\\\ sana riittää niin tässä on:
" Jos tahdot päästä elämään sisälle,pidä käskyt"\\\
Huudat: laki, laki. Jos huutaisit kuin muinainen sokea,
vaikka kielsivät, hän yhä kovemmin huusi: Jeesus Daavidin
poika, armahda minua. Ja tietysti Jeesus armahti kun pyydettiin.
Tämä alkoi nähdä.
Voi sua benedi-reppanaa kun et itse avaa Raamattua vaan suollat sitä
mitä adventisti-eksyttäjät ovat sinulle tulkanneet Ellen-lakinsa kautta!
Et lainkaan käsitä Jeesuksen opetusta. Täysin lain täyttänyt liikemies
meni synkkämielisenä pois Jeesuksen luota ja jatkoi omavalintaista
laintäyttämistä, vaikka Jeesus tahtoi opettaa että laupeutta Herra
tahtoo eikä lakia vaadi. Voi sua adventtikäännynnäistä, synkkämielistä.
Matt.19:20
"Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?"
21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." [Matt. 6:19-21; Luuk. 12:33,34; 1. Tim. 6:19]
22 Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat,
hän lähti surullisena pois,
(sillä hänellä oli paljon omaisuutta.)
Benedi, olet todellakin minun ja muiden kristittyjen vastakohta!
IDENEB - 2342342343
IDENEB kirjoitti:
\\\ sana riittää niin tässä on:

IDENEBkristitty. sinä olet eksyttäjä.
- 2342342343
AnttiVKantola kirjoitti:
X-hirvas ja Utulila ovat myös olleet halukkaita vuorovaikutukseen ilman
leimoja. Este on ollut adventistien puolella, ennakkoluuloisuus ja
vainoharhaisuus - sokeus. Hirvaksella on oikeus olla lain suhteen jyrkkä,
koskapa ainoa pakanain apostoli muistuttaa, että NYT on lain ja profeettain
esiintuoma evankeliumi ilmoitettu ILMAN LAKIA.
Utulilalla on ollut erityinen taito pyrkiä tasavertaiseen vuorovaikutukseen.
1. Piet. 3:15
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta,
joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
Ei Suuren Taistelun ja endtime.net ( http://www.endtime.net/kinfof.htm ) pohjalta vaan Raamatun!
Meitä ei kuitenkaan yhdistä niinkään vainojen kokeminen kuin Henki.
Ef. 4:3
Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.
Luuk. 10:20 :
Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset,
vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
AnttiRaamattua omaksi kadotukseksesi. Emme usko sinua, vaikka mitä väität.
Ei ole eikä voi olla mitään rauhaa teidän (saatanan lapset) ja meidän välillä. - benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ sana riittää niin tässä on:
" Jos tahdot päästä elämään sisälle,pidä käskyt"\\\
Huudat: laki, laki. Jos huutaisit kuin muinainen sokea,
vaikka kielsivät, hän yhä kovemmin huusi: Jeesus Daavidin
poika, armahda minua. Ja tietysti Jeesus armahti kun pyydettiin.
Tämä alkoi nähdä.
Voi sua benedi-reppanaa kun et itse avaa Raamattua vaan suollat sitä
mitä adventisti-eksyttäjät ovat sinulle tulkanneet Ellen-lakinsa kautta!
Et lainkaan käsitä Jeesuksen opetusta. Täysin lain täyttänyt liikemies
meni synkkämielisenä pois Jeesuksen luota ja jatkoi omavalintaista
laintäyttämistä, vaikka Jeesus tahtoi opettaa että laupeutta Herra
tahtoo eikä lakia vaadi. Voi sua adventtikäännynnäistä, synkkämielistä.
Matt.19:20
"Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?"
21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." [Matt. 6:19-21; Luuk. 12:33,34; 1. Tim. 6:19]
22 Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat,
hän lähti surullisena pois,
(sillä hänellä oli paljon omaisuutta.)
Benedi, olet todellakin minun ja muiden kristittyjen vastakohta!
IDENEBvielä vahvaa ruokaa syövä, uskova...ja et siksi tulekaan ellet opi tuntemaan Jumalan valtakunan
salaisuuksia!
Aloitan opettamisesi tästä: " " En minä liittoani riko, enkä muuta sitä mikä minun huuliltani on lähtenyt" Ps 89: 35
Mehän riitelemme siitä onko Jumala liittonsa (10-käskysanaa) rikkonut eli poistanut!
Toki olet laupias minua kohtaan, jos varastelisit vähemmän minulta!
Laupeus ei ole Jumalan lakia vastaan eikä laki laupeutta vastaan!
Jeesus oli ja on armahtava ja laupias, ja juuri hän sanoi: " Minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn
hänen rakkaudessaan"
Juuri tämän vuoksi ideneb opettaa itseään: " Sido todistus talteen, lukitse laki
sinetillä minun opetuslapsiini" Jes 8: 16
Ideneb opettaa benediä kertomalla, että sinetti on yleensä kuninkaan painama
/sulattama leima, jossa on kuninkaan arvovallan tunnusmerkit!
Sinettiä ei kirjeen kantaja saanut murtaa, eikä mitätöidä, kertoo ideneb.
Kun Jumala loi maan ja meren ja kaiken mikä siinä on, niin hän sinetöi luomisen seitsemännellä päivällä'
eli sapatilla, kertoo ideneb benedille!
Ahaa! Kiitos ideneb opetuksesta, nyt minulle valkeni sinetin tarkoitus ja merkitys...Jumala on siis
lukinnut meihin lain sitonut sen yhteen sapatilla eli sinetillä!
Kyllä sä hienosti osaat opetta benediä ,ideneb!
Muista benedi, että sapatti muistuttaa meitä viikottain Jumalasta Luojana, ja erottaa näin meidät
kaikista vääristä valhe jumalista! (ideneb)
" Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia,
mutta Herra on tehnyt taivaat" Ps 96: 5 Kiitos sinulle ideneb tästä tekstistä (benedi)
Ja kun Herra, Jeesus teki taivaat, hän siunasi ja pyhitti sapatin, ja antoi näin esikuvan
että mekin siunaisimme ja pyhittäisimme sen!!
Voi, kuinka hyviä ideoita sinulla ideneb on!
" Jumala joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän,joka on
taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temmppeleissä" Apost 17: 24
Ahaa, eli " Teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli"..Hieono oivallus idenebiltä, me emme siis ole käsillä tehty temppeli, ja tämä temppeli on ruumiimme, ja ruumis pitäisi viedä
jalkojen avulla sapattina kirkkoon, kunnioittamaan Jumalan luomistekoja!
Benedi kysyykin idenebiltä, että tarvitaanko sapattikirkkoon menemiseen uusi vahva henki, vaiko vanha heikko henki?
" Jumala luo minuun puhdas sydän
ja anna minulle uusi vahva henki" Ps 51: 12 Opeta minua ideneb, Mitenkä on? Jos ruumimme on Pyhän Hengen temppeli, niin onko meihin luotu puhdas sydän, jos rikomme käskyt,ja elämme synnissä!?
Onko synnissä rypeminen puhdassydämisyyttä?
1 Kor 6: 10, ...11 .."eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit,
ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa"
Oletko koskaan varastanut Jumalalta tälle kuuluuvaa aikaa esim. sapattisin?
Oletko ahne, siten että teet sapattisin töitä.
Pilkkaatko Jumalaa siten, ettei tämä olisikaan luonut maata ja merta ja mitä niissä on, 6:ssa päivässä?
Anastitko Jumalata sapatin itsellesi työpäiväksi?...Onko sinulla puhdas sydän tässä asiassa?
" Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson
, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalalle hengessä" jae 11
Kuinka voit olla pyhitetty sunnuntaina, kun Herra siunasi ja pyhitti sapatin?
Kuinka olet vanhurskautettu,eli oikeamielistetty Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä,??
kun raamattu sanoo " Se on Herran sapatti"
Herra on antanut nimensä sapatin pyhyydelle, ei muille viikonpäiville lepopäivänä!
Onko sinut valittu uskossa totuuteen? Onko mielestäsi paha työ, mennä sapattina
Herran synagookaan?
" Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten,
jotka Jumala edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" Ef 2: 10
Jumala valmisti sinua varten sapatin jo edeltä, paljon ennenkuin tulit maailmaan!
On hyvä työ vaeltaa käskyissä, jotka ovat edeltä valmistettu meidän noudatettavaksemme!
Jeesus on meidät kutsunut, ja lunastanut, me olemme Herran omaisuutta! Jes 43: 1
Jeesus pelasti meidät pimeyden vallasta, ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan!!
Eivätkö Jumalan käskyt ole Pojan valtakunnan käskyjä, sapatti myös?
Kyllä on, ja meidät on siirretty Jumalan rakaan Pojan valtakuntaan!
Odotamme idenebiä, anttia, x-hirvasta, eremithiä, uskoava_ 1 jne. myös Jumalan Pojan
valtakuntaan!
Ovi menee pian kiinni, ja sitten ei kolkuttelu auta..kuuluu vain ääni: " Menkää pois minun tyköni,
te laittomuuden tekijät, en ole koskaan teitä tuntenut" (Jumalan rakas Poika!) - Stone83
benedi kirjoitti:
vielä vahvaa ruokaa syövä, uskova...ja et siksi tulekaan ellet opi tuntemaan Jumalan valtakunan

te laittomuuden tekijät, en ole koskaan teitä tuntenut" (Jumalan rakas Poika!)tai pikemminkin siteeraa..
(Apt.16:31): "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Rm 3:21-23 "Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa."
Rm 4:4-8 "Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niin kuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
Siinä lukee miten pelastut..missä lukee että pelastut jos pidät sapatin?
Tee sinä samoin,näytä se minulle Raamatusta.. - Malka
häirikkö joka ei muuta tee kuin puhuu muista ja ajattelee itseään?
Palstalla olis mukava keskustella mutta teidän tarkoituksenne on vain estää kaikki normaali keskustelu.
Nytkö teissä alkaa jo esiintymään lieviä masokistisia piirteitä - ruoskikaa minua, ruoskikaa minua ... aaaah
Herää jo, tämä maailma on aivan erilainen kuin luulet. - benedi
Stone83 kirjoitti:
tai pikemminkin siteeraa..
(Apt.16:31): "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Rm 3:21-23 "Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa."
Rm 4:4-8 "Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niin kuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
Siinä lukee miten pelastut..missä lukee että pelastut jos pidät sapatin?
Tee sinä samoin,näytä se minulle Raamatusta..Kol 12: 14-17 Raaqmattu kertoo poistaneensa lain1
minkä lain!
Muuta vaihtoehtoa ei jää kuin Mooseksen laki, sillä Jeesus sanoo:
" Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profettoja kumoamaan; en minä
ole tullut kumoamaan vaan täyttämään"
Matt 5: 17
" Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut" 18
Luehan esim. IV.s käsky ,siinä on suuria ja pieniä kirjaimia sapatista, eikä ainoakaan niistä ole vielä kadonnut!
Kuitenkin Jeesus poisti ja kumosi lain Ef 2: 15..ja naulasi sen ristiin Kol 2: 14...tämä laki oli Mooseksen , seremonia ja järjestyslaki...kukaan ei sinulle tänään lue järjestystä Mooseksen lain mukaan, eikä minullekaan esim. sapatin rikkomisesta jne.!!
jae 19 antaa vakavan varoituksen jos ryhdyt purkamaan yhtäkään näistä käskyistä...mutta hän joka niitä noudattaa on kutsuttava suureksi Jumalan vatakunnassa!
Onko lain noudattaminen sitten syntiä? Room 7:7...Pois sellainen ajatus!
"Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muutoin kuin lain kautta"...Se, joka tietää mitä on tehtävä eikä tee, se tekee syntiä!
Sinä tiedät että IV.s käsky sanoo " Muista pyhittää lepopäivä,...eli sapatinpäivä. Sinä tiedät että niin on tehtävä, ja kun et tee, niin teet syntiä tahallasi,...niin se merkitsee että synti on laittomuus, ja laiton ihminen ei pelastu!
Johan jae 9 kertoo että : " Minä elin ENNEN ilman lakia; eli ennen et noudattanut Jumalan lakia, koska Jumalan Henki ei sinussa ennen asunut!
Mutta nyt: " Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä"! jae 12
" minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa.
Sillä Herran suu on puhunut" Jes 58: 14
Minkä perinnön Jaakob saa? " Minä olen Abrahamin,Iisakin ja Jaakobin Jumala" 2 moos 3: 6
MITEN SAAT TÄMÄN PERINNÖN?
Vastaus: Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi
minun pyhäpäivänäni...Jes 58: 13
Jaakobin perintöosa on iankaikkinen elämä, pelastus Jeesuksessa Kristuksessa, ja jos rikot sapatin
tahallasi ja toimitat omia asioitasi, et saa Jaakobin perintöosaa!
Todistin sen, minkä pyysit! Pelastuksesi meni! " Se, joka tietää mitä on tehtävä, eikä tee, se tekee
tahallaan syntiä"!!
Mikä siis erottaa sinut Jumalasta? .." vaan teidän pahat tekonne, erottavat teidät
Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule teitä" Jes 59: 2
Mitä synti on? " Synti on laittomuus" " Nyt me näemme kuin kuvastimesta, mutta kerran kasvoista kasvoihin" raamattu
Milloin sinä siis katselet Herran kasvoja!! Milloin? ...eikö niin, et koskaan?? - Stone83
benedi kirjoitti:
Kol 12: 14-17 Raaqmattu kertoo poistaneensa lain1

Milloin sinä siis katselet Herran kasvoja!! Milloin? ...eikö niin, et koskaan??halua millään ymmärtää mikä on tie pelastukseen..
Tehdään näin..ymmärrä sinä haluamallasi tavalla,minä omallani..
(Apt.16:31): "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Käyskyjen pitäminen ei sinua taivaaseen vie..
Ja niistä on turha edes jauhaa,koska kun ottaa Jeesuksen elämäänsä,ne täyttyy aika pitkälti itsestään.Niitä tulee noudatettua sen enempää miettimättä.
En tiedä oletko ottanut Jeesusta elämääsi kun joudut niitä koko ajan pohtimaan..ja kaiken lisäksi kohottaa jatkuvasti yhtä käskyä muita ylemmäksi.. - Stone83
benedi kirjoitti:
Kol 12: 14-17 Raaqmattu kertoo poistaneensa lain1
minkä lain!
Muuta vaihtoehtoa ei jää kuin Mooseksen laki, sillä Jeesus sanoo:
" Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profettoja kumoamaan; en minä
ole tullut kumoamaan vaan täyttämään"
Matt 5: 17
" Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut" 18
Luehan esim. IV.s käsky ,siinä on suuria ja pieniä kirjaimia sapatista, eikä ainoakaan niistä ole vielä kadonnut!
Kuitenkin Jeesus poisti ja kumosi lain Ef 2: 15..ja naulasi sen ristiin Kol 2: 14...tämä laki oli Mooseksen , seremonia ja järjestyslaki...kukaan ei sinulle tänään lue järjestystä Mooseksen lain mukaan, eikä minullekaan esim. sapatin rikkomisesta jne.!!
jae 19 antaa vakavan varoituksen jos ryhdyt purkamaan yhtäkään näistä käskyistä...mutta hän joka niitä noudattaa on kutsuttava suureksi Jumalan vatakunnassa!
Onko lain noudattaminen sitten syntiä? Room 7:7...Pois sellainen ajatus!
"Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muutoin kuin lain kautta"...Se, joka tietää mitä on tehtävä eikä tee, se tekee syntiä!
Sinä tiedät että IV.s käsky sanoo " Muista pyhittää lepopäivä,...eli sapatinpäivä. Sinä tiedät että niin on tehtävä, ja kun et tee, niin teet syntiä tahallasi,...niin se merkitsee että synti on laittomuus, ja laiton ihminen ei pelastu!
Johan jae 9 kertoo että : " Minä elin ENNEN ilman lakia; eli ennen et noudattanut Jumalan lakia, koska Jumalan Henki ei sinussa ennen asunut!
Mutta nyt: " Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä"! jae 12
" minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa.
Sillä Herran suu on puhunut" Jes 58: 14
Minkä perinnön Jaakob saa? " Minä olen Abrahamin,Iisakin ja Jaakobin Jumala" 2 moos 3: 6
MITEN SAAT TÄMÄN PERINNÖN?
Vastaus: Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi
minun pyhäpäivänäni...Jes 58: 13
Jaakobin perintöosa on iankaikkinen elämä, pelastus Jeesuksessa Kristuksessa, ja jos rikot sapatin
tahallasi ja toimitat omia asioitasi, et saa Jaakobin perintöosaa!
Todistin sen, minkä pyysit! Pelastuksesi meni! " Se, joka tietää mitä on tehtävä, eikä tee, se tekee
tahallaan syntiä"!!
Mikä siis erottaa sinut Jumalasta? .." vaan teidän pahat tekonne, erottavat teidät
Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule teitä" Jes 59: 2
Mitä synti on? " Synti on laittomuus" " Nyt me näemme kuin kuvastimesta, mutta kerran kasvoista kasvoihin" raamattu
Milloin sinä siis katselet Herran kasvoja!! Milloin? ...eikö niin, et koskaan??Raamatusta sitä mitä sinun piti näyttää..
Sinun piti näyttää että missä lukee,kun pidät sapatin,niin pelastut..tai saat paikan taivaaseen..
Minä näytin kohdan,missä selkeästi sanotaan,että usko Jeesukseen on tie pelastukseen..
Jotenkin taistelet sitäkin vastaan ja rupeat keksimään lisää selityksiä..
Miten tulee sinun mielestäsi uskoa,että saa ikuisen elämän???? - benedi
Stone83 kirjoitti:
halua millään ymmärtää mikä on tie pelastukseen..
Tehdään näin..ymmärrä sinä haluamallasi tavalla,minä omallani..
(Apt.16:31): "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Käyskyjen pitäminen ei sinua taivaaseen vie..
Ja niistä on turha edes jauhaa,koska kun ottaa Jeesuksen elämäänsä,ne täyttyy aika pitkälti itsestään.Niitä tulee noudatettua sen enempää miettimättä.
En tiedä oletko ottanut Jeesusta elämääsi kun joudut niitä koko ajan pohtimaan..ja kaiken lisäksi kohottaa jatkuvasti yhtä käskyä muita ylemmäksi..sinua taivaaseen kuulemma! Helvettiinkö sitten!?
" Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt" kertoi Jeesus
Missä iankaikkinen elämä on? Vastaus: Taivaassa!
Pystynkö ne täyttämään? Jos pystyn, niin miksi Jeesus sanoo:
" Ilman minua te ette voi mitään tehdä" - Stone83
benedi kirjoitti:
sinua taivaaseen kuulemma! Helvettiinkö sitten!?
" Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt" kertoi Jeesus
Missä iankaikkinen elämä on? Vastaus: Taivaassa!
Pystynkö ne täyttämään? Jos pystyn, niin miksi Jeesus sanoo:
" Ilman minua te ette voi mitään tehdä"oikeassa olet..käskyjen pitäminen ilman uskoa vie sinut luultavasti helvettiin..
Niinkuin sanoin..että ihmiselle joka ottaa Jeesuksen elämäänsä,niin käskyjen pitäminen tulee automaattisesti..miksi sinä joudut niitä pyörittelemään koko ajan?Eikö Jeesus kuulu elämääsi ja tunnet liikaa houkutusta pahaan..?
(Apt.16:31): "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Tämä antaa sinulle ikuisen elämän.
Ja edelleen,odotan sitä mitä jätit näyttämättä Raamatulla,alapuolella oleva teksti. - Stone83
benedi kirjoitti:
sinua taivaaseen kuulemma! Helvettiinkö sitten!?
" Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt" kertoi Jeesus
Missä iankaikkinen elämä on? Vastaus: Taivaassa!
Pystynkö ne täyttämään? Jos pystyn, niin miksi Jeesus sanoo:
" Ilman minua te ette voi mitään tehdä"Matt 22:
36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’.
38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen, tämän vertainen, on: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.
40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Room 3:
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Room 3:
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa
Gal 3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. - benedi
Stone83 kirjoitti:
Raamatusta sitä mitä sinun piti näyttää..
Sinun piti näyttää että missä lukee,kun pidät sapatin,niin pelastut..tai saat paikan taivaaseen..
Minä näytin kohdan,missä selkeästi sanotaan,että usko Jeesukseen on tie pelastukseen..
Jotenkin taistelet sitäkin vastaan ja rupeat keksimään lisää selityksiä..
Miten tulee sinun mielestäsi uskoa,että saa ikuisen elämän????pätevä vasta kuoleman jälkeen!
" Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, ...Heb 9: 17
" Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
Jumalan evankeliumiin kuuluu sapatti ja 9 muuta käskyä!
" He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä
he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja
kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomat" Tiit 1: 16
" Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa
Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" ef 2: 10
Kuka valmisti sapatin? Milloin? Onko sen pyhittäminen paha vai hyvä työ? - benedi
Stone83 kirjoitti:
oikeassa olet..käskyjen pitäminen ilman uskoa vie sinut luultavasti helvettiin..
Niinkuin sanoin..että ihmiselle joka ottaa Jeesuksen elämäänsä,niin käskyjen pitäminen tulee automaattisesti..miksi sinä joudut niitä pyörittelemään koko ajan?Eikö Jeesus kuulu elämääsi ja tunnet liikaa houkutusta pahaan..?
(Apt.16:31): "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Tämä antaa sinulle ikuisen elämän.
Ja edelleen,odotan sitä mitä jätit näyttämättä Raamatulla,alapuolella oleva teksti.että: " Älä tapa" ...tarkoittaa juuri sitä!
etkö tiedä: Älä pidä muita jumalia minun rinnallani..?
Pitääkö sinulle näyttää joka käsky erikseen, ettei yhtään niistä saa rikkoa!
Jos noudatat sapatin, ja rikot muut, olet lainrikkoja!
Miksi täällä sanotaan: " Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä...ja kaikki vääryys on syntiä!
Synti on Jumalan lain rikkomista! Ja Jumalan lain IV.s käsky on sapattikäsky,...jos rikot sitä teet väärin, sillä kaikki vääryys on syntiä!
" Eikä yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä" 1 Joh 5 luku
Kerrohan kenestä olet syntynyt?
" Te olette syntyneet isästä perkeleestä, sillä hän on ollut murhaaja ja valehtelija alusta asti!!
Nyt tiedät kenenkä kanssa minä keskustelen - Stone83
benedi kirjoitti:
että: " Älä tapa" ...tarkoittaa juuri sitä!

Nyt tiedät kenenkä kanssa minä keskustelentunnen,miksi ne on sinun mielestäsi tehty?
Ja kenelle?
Vaikea uskoa että Jumala kuuluu elämääsi kirjoituksesi perusteella..uskovalle ihmiselle näistä tulee itsestään selviä asioita joita ei tarvitse jauhaa koko ajan..
Jos joku ei tunne käskyjä,eikä ole ottanut Jeesusta elämäänsä,niin silloin niistä puhutaam..
Mutta miksi jatkuvasti nostat yhtä käskyä ylitse muiden,miksi jauhat yhdestä käskystä jatkuvasti.?
" Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä...ja kaikki vääryys on syntiä!
Tätähän me näemme adventismissa jatkuvasti,sen takia täällä kirjottelemmekkin..mutta kun te ette näe omia syntejänne,on liian kiire päästä tuomitsemaan muita. - Stone83
benedi kirjoitti:
pätevä vasta kuoleman jälkeen!
" Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, ...Heb 9: 17
" Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
Jumalan evankeliumiin kuuluu sapatti ja 9 muuta käskyä!
" He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä
he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja
kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomat" Tiit 1: 16
" Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa
Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" ef 2: 10
Kuka valmisti sapatin? Milloin? Onko sen pyhittäminen paha vai hyvä työ?sapatti ja 9 muuta..ne on 10käskyä piste!!!!se ei ole sapatti ja 9 muuta,vaan kaikki 10!
Miksi höpiset koko ajan laista?Haluatko sitä rikkoa?Onko sisälläsi tarve kapinoida..?
Mikä on sinun mielestäsi tie ikuiseen elämään?
Room 3:
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Gal 3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Room 3:
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa benedi kirjoitti:
pätevä vasta kuoleman jälkeen!
" Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, ...Heb 9: 17
" Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
Jumalan evankeliumiin kuuluu sapatti ja 9 muuta käskyä!
" He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä
he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja
kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomat" Tiit 1: 16
" Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa
Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" ef 2: 10
Kuka valmisti sapatin? Milloin? Onko sen pyhittäminen paha vai hyvä työ?"Etpä sinä ole"-otsikoidussa vuorosanassasi heitit keskusteltavaksi mielenkiintoisen liitto-asian, benedi ...
[][][] Aloitan opettamisesi tästä:
" En minä liittoani riko, enkä muuta sitä mikä minun huuliltani on lähtenyt" Ps 89: 35 [][][]
Katsoin Raamatusta, mitä on Jumalan huulilta lähtenyt elikkä mitä lupaustaan Hän ei riko:
32 (89:33) niin minä rankaisen vitsalla heidän rikoksensa ja heidän pahat tekonsa vitsauksilla;
33 (89:34) mutta armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani.
34 (89:35) En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt.
35 (89:36) Minä olen kerran vannonut pyhyyteni kautta, ja totisesti, minä en Daavidille valhettele:
36 (89:37) 'Hänen jälkeläisensä pysyvät iankaikkisesti, ja hänen valtaistuimensa on minun edessäni niinkuin aurinko,
37 (89:38) se pysyy lujana iankaikkisesti niinkuin kuu. Ja todistaja pilvissä on uskollinen'."
Hyvä avaus tämäkin, benediltä:
[][][] pätevä vasta kuoleman jälkeen!
" Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, ...Heb 9: 17 [][][]
Siinä lukija saa ihan itse oivaltaa, että olemme Jumalan perillisiä ja lapsia Jeesuksen
kanssaperillisinä, eikä esim. sapatinpitämisen vuoksi. Ei Jumalan perintöä ansaita.
Jeesus hamkki sen kuolemansa kautta. Pelastusta emme olisi voineet periä ilman sitä.
Joh. 10:17
Sentähden Isä minua rakastaa,
koska minä annan henkeni,
että minä sen jälleen ottaisin.- oivallus´`'
2342342343 kirjoitti:
Raamattua omaksi kadotukseksesi. Emme usko sinua, vaikka mitä väität.
Ei ole eikä voi olla mitään rauhaa teidän (saatanan lapset) ja meidän välillä."Ei ole eikä voi olla mitään rauhaa teidän (saatanan lapset) ja meidän välillä."
Syyllistyiköhän numeropelle nyt Hengen pilkkaan kun Hengen johdossa
olevia Jumalan lapsia riivaajien kasvateiksi herjaa?
Mark. 3:22
Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat:
"Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
- -
28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".
...
Mark. 9:38-41
38
Johannes sanoi hänelle:
"Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi.
Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin."
[9:38-41: Luuk. 9:49,50 : Luuk. 9:54]
39
Mutta Jeesus vastasi:
"Älkää estäkö häntä.
Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa.
40
Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.
[Matt. 12:30; Luuk. 11:23]
41
Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. [Matt. 10:42 ] - eepu*
Stone83 kirjoitti:
Raamatusta sitä mitä sinun piti näyttää..
Sinun piti näyttää että missä lukee,kun pidät sapatin,niin pelastut..tai saat paikan taivaaseen..
Minä näytin kohdan,missä selkeästi sanotaan,että usko Jeesukseen on tie pelastukseen..
Jotenkin taistelet sitäkin vastaan ja rupeat keksimään lisää selityksiä..
Miten tulee sinun mielestäsi uskoa,että saa ikuisen elämän????Jaakobin kirje:
2:10 "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin."!
"Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät LAITTOMUUTTA, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." - Stone83
eepu* kirjoitti:
Jaakobin kirje:
2:10 "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin."!
"Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät LAITTOMUUTTA, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."siinä on..?
- Stone83
eepu* kirjoitti:
Jaakobin kirje:
2:10 "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin."!
"Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät LAITTOMUUTTA, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."asian yhteyden..
Matt 13:36-43; Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta." Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailmanloppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.
Veljeni, te jotka uskotte meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen, kirkkauden Herraan, älkää erotelko ihmisiä. 2 Jos teidän kokoukseenne tulee mies, jolla on kultasormus sormessaan ja hieno puku yllään, sekä samalla kertaa köyhä nuhruisissa vaatteissaan, 3 niin ettekö vain osoitakin huomiotanne tuolle hienosti pukeutuneelle ja sano hänelle: "Istu tähän, tässä on hyvä paikka"? Köyhälle te sen sijaan sanotte: "Seiso sinä tuossa", tai: "Istu tähän lattialle jalkojeni viereen." 4 Ettekö te silloin syyllisty erotteluun omassa keskuudessanne? Eikö teistä ole tullut tuomareita, jotka tuomitsevat väärin perustein?
Kuulkaa, rakkaat veljeni! Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville
Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. 9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. 10 Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. 11 Hän, joka sanoi: "Älä tee aviorikosta", sanoi myös: "Älä tapa." Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat. 12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. 13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. - Stone83
eepu* kirjoitti:
Jaakobin kirje:
2:10 "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin."!
"Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät LAITTOMUUTTA, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. 15 Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. 16 Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. 17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. 18 Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat.
- Stone83
eepu* kirjoitti:
Jaakobin kirje:
2:10 "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin."!
"Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät LAITTOMUUTTA, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."tarkoitettu eepu..
Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka panettelee veljeään tai tuomitsee hänet, puhuu lakia vastaan ja tuomitsee lain. Mutta jos tuomitset lain, et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. 12 Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi? - Stone83
eepu* kirjoitti:
Jaakobin kirje:
2:10 "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin."!
"Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät LAITTOMUUTTA, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."Kirje efesolaisille 2
1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.HUOM!!
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi
1 Kor 4:7 Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
Gal 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. 36 Mutta te, niin kuin olen teille sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko. 37 Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. 38 Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. 39 Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. 40 Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet."
Rom 10
Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
tunnen,miksi ne on sinun mielestäsi tehty?
Ja kenelle?
Vaikea uskoa että Jumala kuuluu elämääsi kirjoituksesi perusteella..uskovalle ihmiselle näistä tulee itsestään selviä asioita joita ei tarvitse jauhaa koko ajan..
Jos joku ei tunne käskyjä,eikä ole ottanut Jeesusta elämäänsä,niin silloin niistä puhutaam..
Mutta miksi jatkuvasti nostat yhtä käskyä ylitse muiden,miksi jauhat yhdestä käskystä jatkuvasti.?
" Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä...ja kaikki vääryys on syntiä!
Tätähän me näemme adventismissa jatkuvasti,sen takia täällä kirjottelemmekkin..mutta kun te ette näe omia syntejänne,on liian kiire päästä tuomitsemaan muita.siksi, koska te kaikki olette samaa mieltä, kuten minäkin muista käskyistä kuten esim.
VI käskystä " Älä tapa!! - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
Matt 22:
36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’.
38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen, tämän vertainen, on: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.
40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Room 3:
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Room 3:
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa
Gal 3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.laissa!! Ei siis lain ulkopuolella on: " Jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni
- Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
laissa!! Ei siis lain ulkopuolella on: " Jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa - benedi=siunattu
AnttiVKantola kirjoitti:
"Etpä sinä ole"-otsikoidussa vuorosanassasi heitit keskusteltavaksi mielenkiintoisen liitto-asian, benedi ...
[][][] Aloitan opettamisesi tästä:
" En minä liittoani riko, enkä muuta sitä mikä minun huuliltani on lähtenyt" Ps 89: 35 [][][]
Katsoin Raamatusta, mitä on Jumalan huulilta lähtenyt elikkä mitä lupaustaan Hän ei riko:
32 (89:33) niin minä rankaisen vitsalla heidän rikoksensa ja heidän pahat tekonsa vitsauksilla;
33 (89:34) mutta armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani.
34 (89:35) En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt.
35 (89:36) Minä olen kerran vannonut pyhyyteni kautta, ja totisesti, minä en Daavidille valhettele:
36 (89:37) 'Hänen jälkeläisensä pysyvät iankaikkisesti, ja hänen valtaistuimensa on minun edessäni niinkuin aurinko,
37 (89:38) se pysyy lujana iankaikkisesti niinkuin kuu. Ja todistaja pilvissä on uskollinen'."
Hyvä avaus tämäkin, benediltä:
[][][] pätevä vasta kuoleman jälkeen!
" Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, ...Heb 9: 17 [][][]
Siinä lukija saa ihan itse oivaltaa, että olemme Jumalan perillisiä ja lapsia Jeesuksen
kanssaperillisinä, eikä esim. sapatinpitämisen vuoksi. Ei Jumalan perintöä ansaita.
Jeesus hamkki sen kuolemansa kautta. Pelastusta emme olisi voineet periä ilman sitä.
Joh. 10:17
Sentähden Isä minua rakastaa,
koska minä annan henkeni,
että minä sen jälleen ottaisin.Jeesus antoi henkensä, että hän sen jälleen ottaisi, ...ja saisi paljon jalomman
viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton joka on paremmille lupauksille perustettu" Heb 8: 6
Eikö olekin niin, että " jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa
toiselle"? jae 7
Miksi Jumala moittii ensimmäistä liittoa? No, tietenkin siksi , kun israelin kansa rikkoi liitonsanat, eli Jumalan 10- käskyä, tekemällä kultaisen vasikan, ja hyppimällä ja tanssimalla sen ympärillä!
No miksi sitten tämä uusi liitto on parempi kuin edellinen??..Kun se kuitenkin on sisällöltään tarkalleen sama..." Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä" jae 10
Mitä eroa näette? Uskon ettei sokea näe, missä se ero on!
benedi joka vain harvoin kärsii sokeudesta, näkee eron siinä, että ensimmäinen liitto eli sopimus Jumalan 10- käskyjen noudattamisesta oli kansan puolelta tämä:
" Kaiken minkä Herra on puhunut ME TEEMME! ..." Ja Mooses vei kansan vastauksen Herralle"
Uudessa liitossa osa adventisteista ja osa sen ulkopuolelta ymmärtää, ettei tuollaista liittoa kannata Jumalan kanssa tehdä!
Millainen sopimus liitosta sitten kannattaisi tehdä Jumalan kanssa? Menetkö Jumalan tykö, ja sanot: " Kaiken minkä Herra on puhunut , sen minä teen ja toteutan?
Raamattu antaa vinkin: Hän, Jeesus on paremman liiton välimies, liiton joka on paremmille lupauksille perustettu!
Osaako sitten benedi, joka tässä kirjoittaa luvata Jumalalle paremmin kuin esim Antti, tai X- hirvas, stone, vaan jne??
Ei osaa, ja jos lupaan minun lupaukseni ei yllä lähellekään " paremmanliiton välimiehen lupaukselle!!!
Mitenkä pysymme Jumalan liitossa että hän meidät huolisi? Lupauksemme ei ole vielä liitossa pysymistä!!
Mikä on ratkaisu? Ratkaisu on tässä: uusi liitto on perustettu paremmille lupauksille!!
Jeesus on luvannut täyttää liiton sanat meissä!
Hänhän se alunperin ne ( liiton sanat") kirjoittaa sydämiimme ja mieliimme, joten hän on valmistanut myös keinon täyttää Jumalan laki!
Miten? Jeesushan sanoi: " Kun minä menen pois, minä lähetän teille puolustajan Pyhän Hengen, joka ottaa minun omastani ja antaa teille!
Ja vielä: " Ilman minua te ette voi mitään tehdä"
Kun Pyhä Henki asuu teidän temppelissänne, Hän pitää huolen siitä ettei temppeli ole saastainen!!
" Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, jotka saastuttavat ihmisen"
On paha ajatus olla rakastamatta Jumalaa I-IV käskyä ja lähimmäistä aina X käskyyn saakka!
Tämä uusi liitto on vihitty verellä, tosin Karitsan verellä, ja vanha eli ensimmäinen liitto
vihittiin härkäin verellä!
Uusi liitto oli täytetty kun Jeesus huusi ristillä Luuk 22: 20 " Se on täytetty"
Teurasuhri-ja ruokauhri lakkautettiin Dan 9: 27
Mutta tämä uusi liitto, joka on perustettu välimiehemme Jeesuksen kykyyn täyttää
se meissä, on iankaikkinen oikeus pääsystä Jumalan valtakuntaan!
" Kukaan ei tule minun tyköni, kun se, jolle portinvartija avaa!
Pyhä Henki vartioitsee Jumalan lapsia , etteivät he syntiä tekisi! Hän neuvoo, muistuttaa, varoittaa, opettaa, rukoilee, ja huokailee puolestamme!
Saamamme palvelu on täydellistä. Jeesus on luvannut että Hän vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen oman mielisuosionsa mukaan!
Jeesuksen mielisuosio: " Jos tahdot päästä elämään sisälle ,pidä käskyt"...miten?
" Ilman minua te ette voi mitään tehdä"!!
Ei adventistit ovat oikeassa siinä, että Jeesus, välimiehemme pitää Isänsä käskyt meissä, ellemme estä häntä sitä tekemästä!
Lopettakaa siis kiistely siitä, kuka noudattaa käskyjä? Ei kukaan, sillä Jeesus on luvannut tehdä kaiken mitä Herra on käskenyt!! terv. benedi - benedi = siunattu
Stone83 kirjoitti:
sapatti ja 9 muuta..ne on 10käskyä piste!!!!se ei ole sapatti ja 9 muuta,vaan kaikki 10!
Miksi höpiset koko ajan laista?Haluatko sitä rikkoa?Onko sisälläsi tarve kapinoida..?
Mikä on sinun mielestäsi tie ikuiseen elämään?
Room 3:
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Gal 3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Room 3:
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessalain kautta, niin kuka olisi vanhurskas, eli oikeaihminen?
Ei Kukaan!
Mehän olemme kaikki rikkoneet Jumalan käskyt, joten miten meitä voidaan lailla vanhurskautta, lakihan on sitä varten että se osoittaisi synnin!!
Ja kun laki kertoo: benedi on syntinen!, niin miten minä syntisenä voin olla vanhurskas, kuten Jumalakin on??
En mitenkään! Apua on siis etsittävä lain ulkopuolelta, siten ettei laki enää minua syytä!
Miten se käytännössä toteutetaan!?
Mitenkä ihminen tulee vanhurskaaksi!? Eikö uskosta...sillä Aabrahamhan uskoi että Saara saa lapsen, vaikka oli n. 100vuotias.
" Aabraham uskoi että Jumala voi täyttää sen, minkä on luvannut, ja se usko luettiin hänelle vanhurskaudeksi!
Minä uskon että Jeesus voi lupauksensa mukaan pitää Jumalan lain minussa, kun minä en itse siihen kykene!
Tämä uskoni, luetaan minulle vanhurskaudeksi, sillä minä uskon että " Jeesus on paremman liiton välimies, ja hän on perustanut liittonsa paremmille lupauksille!
Minä, ja sinä voidaan luvat pitää käskyt, mutta lupauksemme ovat variksen raakuntaa!
Ja harakan naurua!
" Mutta, sen minkä Jumala on luvannut, hän voi sen täyttää!!
Oletteko nyt kaikki adventistien vastustajat yhtä mieltä siitä, ettei ainokaan adventisti
pysty noudattamaan Jumalan lakia, ellei Jeesus olisi luvannut, sen meissä toteuttaa???
Jos olette, niin ei kiistellä enää Jumalan laista! terv. benedi - eepu*
Stone83 kirjoitti:
Kirje efesolaisille 2
1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.HUOM!!
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi
1 Kor 4:7 Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
Gal 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. 36 Mutta te, niin kuin olen teille sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko. 37 Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. 38 Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. 39 Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. 40 Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet."
Rom 10
Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.”Sillä mikä LAILLE oli mahdotonta, [”Sillä me tiedämme, että laki on HENGELLINEN, mutta (IHMINEN)minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.” (”sillä lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle”)], sen(TÄMÄN) Jumala teki (MAHDOLLISEKSI Pojassaan), lähettämällä oman POIKANSA syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että LAIN VANHURSKAUS täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
Sillä lihan mieli on kuolema, mutta HENGEN MIELI on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”
Siis; ”Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.”
”Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.”!
Kristuksessa/Pyhässä Hengessä on Jumalan Laki sinetöitynä/vahvistettuna, ja me olemme Hänessä; Kristus meissä – olemme samaa Henkeä, Katso:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8895829/42992391
*
" .. pyhittäkää MINUN SAPATTINI; ne olkoot merkkinä välillämme, MINUN ja teidän, että tulisitte tietämään, että MINÄ olen HERRA, teidän JUMALANNE. ".. SAPATTINI MINÄ annoin heille, olemaan MERKKINÄ MINUN ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että MINÄ olen HERRA, joka pyhitän heidät." (ks. Hes.20.Luku)!
*
♥ MARANATA! ♥ - Stone83
benedi = siunattu kirjoitti:
lain kautta, niin kuka olisi vanhurskas, eli oikeaihminen?
Ei Kukaan!
Mehän olemme kaikki rikkoneet Jumalan käskyt, joten miten meitä voidaan lailla vanhurskautta, lakihan on sitä varten että se osoittaisi synnin!!
Ja kun laki kertoo: benedi on syntinen!, niin miten minä syntisenä voin olla vanhurskas, kuten Jumalakin on??
En mitenkään! Apua on siis etsittävä lain ulkopuolelta, siten ettei laki enää minua syytä!
Miten se käytännössä toteutetaan!?
Mitenkä ihminen tulee vanhurskaaksi!? Eikö uskosta...sillä Aabrahamhan uskoi että Saara saa lapsen, vaikka oli n. 100vuotias.
" Aabraham uskoi että Jumala voi täyttää sen, minkä on luvannut, ja se usko luettiin hänelle vanhurskaudeksi!
Minä uskon että Jeesus voi lupauksensa mukaan pitää Jumalan lain minussa, kun minä en itse siihen kykene!
Tämä uskoni, luetaan minulle vanhurskaudeksi, sillä minä uskon että " Jeesus on paremman liiton välimies, ja hän on perustanut liittonsa paremmille lupauksille!
Minä, ja sinä voidaan luvat pitää käskyt, mutta lupauksemme ovat variksen raakuntaa!
Ja harakan naurua!
" Mutta, sen minkä Jumala on luvannut, hän voi sen täyttää!!
Oletteko nyt kaikki adventistien vastustajat yhtä mieltä siitä, ettei ainokaan adventisti
pysty noudattamaan Jumalan lakia, ellei Jeesus olisi luvannut, sen meissä toteuttaa???
Jos olette, niin ei kiistellä enää Jumalan laista! terv. beneditässä on Benedi yritetty koko ajan sanoa,ihminen ei tule vanhurskaaksi lain kautta,vaan uskon Kristukseen ja sillä saa myös ikuisen elämän.
Kukaan ihminen ei ole kykenevä noudattaamaan kaikkia lakeja,ne ovat sitä varten että niitä pyritään noudattamaan,mutta meitä myös armahdetaan jos emme siihen kykene.
Kun ihminen ottaa Jeesuksen elämäänsä,niin Pyhä Henki myös kirjoittaa lain sydämeen,eikä sitä tarvitse sen enempää miettiä,koska uskova pyrkii jo sydämessään sitä parhaansa mukaan noudattamaan..
Joten olet oikeassa,tästä asiasta on turha kiistellä. - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
tässä on Benedi yritetty koko ajan sanoa,ihminen ei tule vanhurskaaksi lain kautta,vaan uskon Kristukseen ja sillä saa myös ikuisen elämän.
Kukaan ihminen ei ole kykenevä noudattaamaan kaikkia lakeja,ne ovat sitä varten että niitä pyritään noudattamaan,mutta meitä myös armahdetaan jos emme siihen kykene.
Kun ihminen ottaa Jeesuksen elämäänsä,niin Pyhä Henki myös kirjoittaa lain sydämeen,eikä sitä tarvitse sen enempää miettiä,koska uskova pyrkii jo sydämessään sitä parhaansa mukaan noudattamaan..
Joten olet oikeassa,tästä asiasta on turha kiistellä.adventisteja kiukuttaa se, kun te sanotte ettei ihminen pysty pitämään Jumalan lakia, ja sillä verukkeella heitätte sapatinkin olkanne yli!
Totuushan tietenkin on se, ettei ihminen, joka on liha, pysty noudattamaan ja venymään Jumalan pyhyyteen saakka!
Mutta armosssa eläessämme, meillä on kuitenkin oikeus uskoa, että Pyhä Henki
asuu meissä, ..ja kulkeeko kaksi yhdessä, jos eivät ole keskenänsä sopineet!?
Jos Pyhä Henki on luvannut, että Hän täyttää meissä ne tehtävät, jotka kuuluvat Kristuksen evankeliumiin, niin mitäs siinä hankaloittamaan Hänen työtään!
Jos Pyhä Henki rakentaa, ja me puramme kaiken sen minkä Hän on saanut meissä aikaan, niin onko se hyä ja pyhä asia?
Varmaan adventisteilla on se käsitys, että uskova pysyy laissa, ei niin, että sitä tarvitsisi edes ajatella, mutta se on osa hänen luontoaan!
Sapatistahan ne suurimmat kiistat täällä on, kun maailmassa on vallalla sunnuntai pyhä käsitys, ja sapatti on IV.s käsky kuitenkin!
Laistahan sitä kiistellään täällä maailmassakin, milloin mistäkin on riita, ja siihen etsitään
laista vastausta! - anti-kristitty
IDENEB kirjoitti:
\\\ sana riittää niin tässä on:
" Jos tahdot päästä elämään sisälle,pidä käskyt"\\\
Huudat: laki, laki. Jos huutaisit kuin muinainen sokea,
vaikka kielsivät, hän yhä kovemmin huusi: Jeesus Daavidin
poika, armahda minua. Ja tietysti Jeesus armahti kun pyydettiin.
Tämä alkoi nähdä.
Voi sua benedi-reppanaa kun et itse avaa Raamattua vaan suollat sitä
mitä adventisti-eksyttäjät ovat sinulle tulkanneet Ellen-lakinsa kautta!
Et lainkaan käsitä Jeesuksen opetusta. Täysin lain täyttänyt liikemies
meni synkkämielisenä pois Jeesuksen luota ja jatkoi omavalintaista
laintäyttämistä, vaikka Jeesus tahtoi opettaa että laupeutta Herra
tahtoo eikä lakia vaadi. Voi sua adventtikäännynnäistä, synkkämielistä.
Matt.19:20
"Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?"
21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." [Matt. 6:19-21; Luuk. 12:33,34; 1. Tim. 6:19]
22 Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat,
hän lähti surullisena pois,
(sillä hänellä oli paljon omaisuutta.)
Benedi, olet todellakin minun ja muiden kristittyjen vastakohta!
IDENEB"Benedi, olet todellakin minun ja muiden kristittyjen vastakohta!"
Hohhoijaa...
Sinä sanot: "laupeutta Herra tahtoo eikä lakia vaadi"
Jeesus sanoo: "Jos tahdot päästä elämään sisälle,pidä käskyt"
Mikä se täsmälleen tuossa, mitä Jeesus sanoo, on se, joka saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että käskyjä EI tarvitse pitää?
Jeesus myös sanoo:
[FinPR92]
Matteus 5
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Ja myöhemmin vielä selkeämmin:
Luukas 11
42 "Voi teitä, fariseukset! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Näitähän teidän pitäisi noudattaa, eikä lyödä laimin noita muitakaan käskyjä.
Jeesus sanoo, että SEKÄ käskyt ETTÄ laupeus, kun taas sinä sanot, että EI käskyjä VAAN PELKKÄ laupeus. Luuletko olevasi viisaampi kuin Jeesus, kun opetat eri tavalla kuin Kristus itse? Pitäisikö muka minun uskoa, että Jeesus on väärässä ja te "tosi kristityt" oikeassa? Aika paksua... Minä valitsen Jeesuksen ja Raamatun, joten pitäkää te "tosi kristityt" vain ihan rauhassa oma isien uskonne ja kirkkoperinteenne.
PS. Ei sillä, että uskoisin, että pakanakristityt olisivat velvolliset noudattamaan Mooseksen lakia, koska sitä ei heille ikinä edes annettu, toisin kuin Nooan lakia. - benedi=siunattu
anti-kristitty kirjoitti:
"Benedi, olet todellakin minun ja muiden kristittyjen vastakohta!"
Hohhoijaa...
Sinä sanot: "laupeutta Herra tahtoo eikä lakia vaadi"
Jeesus sanoo: "Jos tahdot päästä elämään sisälle,pidä käskyt"
Mikä se täsmälleen tuossa, mitä Jeesus sanoo, on se, joka saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että käskyjä EI tarvitse pitää?
Jeesus myös sanoo:
[FinPR92]
Matteus 5
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Ja myöhemmin vielä selkeämmin:
Luukas 11
42 "Voi teitä, fariseukset! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Näitähän teidän pitäisi noudattaa, eikä lyödä laimin noita muitakaan käskyjä.
Jeesus sanoo, että SEKÄ käskyt ETTÄ laupeus, kun taas sinä sanot, että EI käskyjä VAAN PELKKÄ laupeus. Luuletko olevasi viisaampi kuin Jeesus, kun opetat eri tavalla kuin Kristus itse? Pitäisikö muka minun uskoa, että Jeesus on väärässä ja te "tosi kristityt" oikeassa? Aika paksua... Minä valitsen Jeesuksen ja Raamatun, joten pitäkää te "tosi kristityt" vain ihan rauhassa oma isien uskonne ja kirkkoperinteenne.
PS. Ei sillä, että uskoisin, että pakanakristityt olisivat velvolliset noudattamaan Mooseksen lakia, koska sitä ei heille ikinä edes annettu, toisin kuin Nooan lakia.Jumalan sana on kirjoitettu siten, että Rakkaus Jumalaa kohtaa ja lähimmäistä kohtaa
sekä lisättynä laupeudella on juuri lain täyttämistä!
Jopa täydellisesti!
Mitään ristiriitaa ei ole!
" Laupeutta minä tahdon enkä uhria"...Jos päätät tappaa jonkun, ja uhrata syntisen hengen, joka
teki sinulle vääryyttä,...niin harkitse laupeutta!
Jos aiot antaa väärän todistuksen jostakin- niin harkitse laupeutta
Jos aiot tehdä epäjumalan itsellesi, pahvista, paperista,kivestä, metallista jne.. niin harkitse että rakastaisit kuitenkin Jumalaa enemmän, ja olisit Jumalaa kohtaan laupias!
Eihän hänkään pidä sinusta tehtyjä kuvia seinällään, ja niitä palvele!
Mooseksen laki poistettiin jo yli 2000v sitten...oletko hidas hämäläinen? Kol 2: 14-17 ja Ef 2:15
Jos pidät Mooseksen lakia nyt, uskosi Kristukseen mitätöityy Gal. 5: 2-5 - benedi=siunattu
eremikth32 kirjoitti:
minua eremithiä, ja onhan sitä jo maistiaisiksi tullutkin! Että lukeudun Stenin38 joukkoon, ja kaikkien muidenkin jotka ajattelevat näistä totuuskysymyksistä samoin kiitos, olen kuin opetuslapsi teidän mukananne. Aivan samoin kaipaamme Anttia myöskin. älkäämme unohtako Bushmannia myöskään kaikki me samoin ymmärtävät.
niitä jotka uskovat Raamatun todistukseen, on paljon enemmän
kuin muutama antti tahi busmanni
No ketä? Kaikki taivaan enkelit, Jumala, ja kaikki lankeamattomien maailmojen miljardit, biljoonat asukkaat, taivaan avaruuksissa - kvanttimekaniikkaa
benedi kirjoitti:
vielä vahvaa ruokaa syövä, uskova...ja et siksi tulekaan ellet opi tuntemaan Jumalan valtakunan
salaisuuksia!
Aloitan opettamisesi tästä: " " En minä liittoani riko, enkä muuta sitä mikä minun huuliltani on lähtenyt" Ps 89: 35
Mehän riitelemme siitä onko Jumala liittonsa (10-käskysanaa) rikkonut eli poistanut!
Toki olet laupias minua kohtaan, jos varastelisit vähemmän minulta!
Laupeus ei ole Jumalan lakia vastaan eikä laki laupeutta vastaan!
Jeesus oli ja on armahtava ja laupias, ja juuri hän sanoi: " Minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn
hänen rakkaudessaan"
Juuri tämän vuoksi ideneb opettaa itseään: " Sido todistus talteen, lukitse laki
sinetillä minun opetuslapsiini" Jes 8: 16
Ideneb opettaa benediä kertomalla, että sinetti on yleensä kuninkaan painama
/sulattama leima, jossa on kuninkaan arvovallan tunnusmerkit!
Sinettiä ei kirjeen kantaja saanut murtaa, eikä mitätöidä, kertoo ideneb.
Kun Jumala loi maan ja meren ja kaiken mikä siinä on, niin hän sinetöi luomisen seitsemännellä päivällä'
eli sapatilla, kertoo ideneb benedille!
Ahaa! Kiitos ideneb opetuksesta, nyt minulle valkeni sinetin tarkoitus ja merkitys...Jumala on siis
lukinnut meihin lain sitonut sen yhteen sapatilla eli sinetillä!
Kyllä sä hienosti osaat opetta benediä ,ideneb!
Muista benedi, että sapatti muistuttaa meitä viikottain Jumalasta Luojana, ja erottaa näin meidät
kaikista vääristä valhe jumalista! (ideneb)
" Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia,
mutta Herra on tehnyt taivaat" Ps 96: 5 Kiitos sinulle ideneb tästä tekstistä (benedi)
Ja kun Herra, Jeesus teki taivaat, hän siunasi ja pyhitti sapatin, ja antoi näin esikuvan
että mekin siunaisimme ja pyhittäisimme sen!!
Voi, kuinka hyviä ideoita sinulla ideneb on!
" Jumala joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän,joka on
taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temmppeleissä" Apost 17: 24
Ahaa, eli " Teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli"..Hieono oivallus idenebiltä, me emme siis ole käsillä tehty temppeli, ja tämä temppeli on ruumiimme, ja ruumis pitäisi viedä
jalkojen avulla sapattina kirkkoon, kunnioittamaan Jumalan luomistekoja!
Benedi kysyykin idenebiltä, että tarvitaanko sapattikirkkoon menemiseen uusi vahva henki, vaiko vanha heikko henki?
" Jumala luo minuun puhdas sydän
ja anna minulle uusi vahva henki" Ps 51: 12 Opeta minua ideneb, Mitenkä on? Jos ruumimme on Pyhän Hengen temppeli, niin onko meihin luotu puhdas sydän, jos rikomme käskyt,ja elämme synnissä!?
Onko synnissä rypeminen puhdassydämisyyttä?
1 Kor 6: 10, ...11 .."eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit,
ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa"
Oletko koskaan varastanut Jumalalta tälle kuuluuvaa aikaa esim. sapattisin?
Oletko ahne, siten että teet sapattisin töitä.
Pilkkaatko Jumalaa siten, ettei tämä olisikaan luonut maata ja merta ja mitä niissä on, 6:ssa päivässä?
Anastitko Jumalata sapatin itsellesi työpäiväksi?...Onko sinulla puhdas sydän tässä asiassa?
" Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson
, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalalle hengessä" jae 11
Kuinka voit olla pyhitetty sunnuntaina, kun Herra siunasi ja pyhitti sapatin?
Kuinka olet vanhurskautettu,eli oikeamielistetty Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä,??
kun raamattu sanoo " Se on Herran sapatti"
Herra on antanut nimensä sapatin pyhyydelle, ei muille viikonpäiville lepopäivänä!
Onko sinut valittu uskossa totuuteen? Onko mielestäsi paha työ, mennä sapattina
Herran synagookaan?
" Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten,
jotka Jumala edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" Ef 2: 10
Jumala valmisti sinua varten sapatin jo edeltä, paljon ennenkuin tulit maailmaan!
On hyvä työ vaeltaa käskyissä, jotka ovat edeltä valmistettu meidän noudatettavaksemme!
Jeesus on meidät kutsunut, ja lunastanut, me olemme Herran omaisuutta! Jes 43: 1
Jeesus pelasti meidät pimeyden vallasta, ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan!!
Eivätkö Jumalan käskyt ole Pojan valtakunnan käskyjä, sapatti myös?
Kyllä on, ja meidät on siirretty Jumalan rakaan Pojan valtakuntaan!
Odotamme idenebiä, anttia, x-hirvasta, eremithiä, uskoava_ 1 jne. myös Jumalan Pojan
valtakuntaan!
Ovi menee pian kiinni, ja sitten ei kolkuttelu auta..kuuluu vain ääni: " Menkää pois minun tyköni,
te laittomuuden tekijät, en ole koskaan teitä tuntenut" (Jumalan rakas Poika!)Missä vaiheessa ihan tavallisten ihmisten puheet muuttuvat jumalansanaksi? Kuka se oikein pystyy sanomaan toiselle ihmiselle,että nyt minä rupean puhumaan .Miksi jumala ei vaivaudu kommentoimaan ja oikaisemaan että omiasi puhut? Ei ole pukahtanut kahteen tuhanteen pitkään vuoteen.Vai mitenkä asia on ymmärrettävä?
- vaan
benedi=siunattu kirjoitti:
niitä jotka uskovat Raamatun todistukseen, on paljon enemmän
kuin muutama antti tahi busmanni
No ketä? Kaikki taivaan enkelit, Jumala, ja kaikki lankeamattomien maailmojen miljardit, biljoonat asukkaat, taivaan avaruuksissanyt benedi?
Tarvitsevatko taivaan enkelit lakia?
Eivät!
Tarvitsivatko juutalaiset lakia?
Kyllä!
Koska he joutuivat elämään omien tekojensa varjon alla.
Eli jos syntiä teet tulet kuolemaan.
Jos he rikkoivat lakia, ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin kurkottaa tulevaan ja vertauskuvallisesti Jeesuksen sovitustyöstä uhrata eläin syntien sovitukseksi.
Sitten astui Jeesus, se oikea uhrilammas eteemme.
Hänen uhrinsa oli kertakaikkinen ja sovitti koko maailmankaikkeuden synnit.
Myös saatanan!
Eli siis kaikki nekin synnit joita israelin kansa erämaassa tekivät, mutta ainoastaan siis niiden jotka uskoivat, että eläimen veri sovitti heidän rikkomuksensa. Ei siis 10 käskyn pitäminen tai pitämättä jättäminen.
Jeesus sovitti myös niiden synnit, jotka tulevat joskus vielä syntymään maailmaamme.
Kyse on vain siitä, että uskommeko Jeesuksen sovitustyöhön vai rupeammeko itse säveltämään siihen jotain muuta mukaan.
Onko tämä siis uskon asia.
Kyllä on, koska se on monille hyvin vaikea uskoa.
Sentähden pelastettujen luku on pieni, koska useimmat eivät halua uskoa, että Jeesus on kertakaikkiaan sovittanut lopullisesti meidän kaikkien synnit.
"Voi! Jospa teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran..." - fniss!
vaan kirjoitti:
nyt benedi?

"Voi! Jospa teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran..."Miksikös kaunein taivaan enkeleistä ja kolmasosa muita enkeleitä potkittiin taivaasta pois? Nousivat kapinoimaan Jumalan lakia vastaan. Kyllä Taivaassa vallitsee Jumalan laki, mutta siellä ei ole paholainen kuiskuttelemassa enää, että Jumalan laki olisi epäoikeudenmukainen, niinkuin täällä kuiskutellaan. Taivaassa kukaan ei pane ehdolle Jumalan oikeudenmikaisuutta. Jumalan lain vastustajat tuhotaan niin ettei niistä jää juurta eikä oksaa. Eivätkä he taivaassa viihtyisikään jos kerran Jumalan laki on niin vastenmielinen heille jo täällä maan päällä.
- totuuden etsijä
benedi=siunattu kirjoitti:
laissa!! Ei siis lain ulkopuolella on: " Jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni
Benedi. Pitääkö Äidin tai isän katsoa laista, että pitääkö heidän rakastaa pientä lastaan/lapsiaan tai yleensä, kun he kohtelevat rakkaudella lapsiaan ja toisiaan, vai onko heille luontaista tuollainen käyttäytyminen, joka tulee heistä ihan spontaniisena esiin, vai onko se laista opittua? Vaikka he eivät ole edes tuollaisesta lakikokoelmasta ikinä kuulleetkaan !0-käskyn laista?
Ihminen oppii näköjään kaikkeen hyvään ilman, että edes vilkaisi koko raamattuun, puhumattakaan juutalaisten 10-käskyyn. On oikeastaan aika huvittavaa tuo Benedin lain riepotteleminen; tai oikeastaan sehän ilmeisesti kuuluukin pääasiana adventistien oppi-medotiin, että se on kaikkein polttavin kysymys heille, koska he ovat vanhan liiton uskovia johon perustuu heidän pelastusoppinsa. He tarvitsevat lakia, jotta pysyvät jahven oppiin rakennetun dogmaatisen rakennelman aisoissa/sisällä. Eihän Paavalikaan ennen ollut uskossa, vaan juutalaisen lain pikkutarkka noudattaja, joka vainosi Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Vasta Damaskon tapahtuman kautta hänestä tuli kristitty uskovainen Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi sanan merkityksessä. Eihän juutalaisen lain noudattja voikkaan olla kristitty! Hänen tulee tehdä kääntymys, eli Uudestisyntyä Jeesuksen Kristuksen evenkeliumin antamien ohjeiden mukaan, ja tunnustaa Kristus Vapahtjaksi, on aivan naurettavaa puhua enää silloin 10-käskyn noudattamisesta. - benedi
Stone83 kirjoitti:
oikeassa olet..käskyjen pitäminen ilman uskoa vie sinut luultavasti helvettiin..
Niinkuin sanoin..että ihmiselle joka ottaa Jeesuksen elämäänsä,niin käskyjen pitäminen tulee automaattisesti..miksi sinä joudut niitä pyörittelemään koko ajan?Eikö Jeesus kuulu elämääsi ja tunnet liikaa houkutusta pahaan..?
(Apt.16:31): "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Tämä antaa sinulle ikuisen elämän.
Ja edelleen,odotan sitä mitä jätit näyttämättä Raamatulla,alapuolella oleva teksti.eikös paha ole käskyjen rikkomista!? Ja niiden noudattaminen on hyvä?
Jos väität uskovasi Herraa Jeesusta, niin miksi et sitten usko häntä, kun hän sanoi rikkaalle miehelle näin:
" Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä käskyt"
Jos rikas mies joutui helvettiin ja oli siellä vaivattuna,
niin oliko hän siellä siksi, kun piti käskyt!
Mitä sinä itse aivoitteilet, ettei rikas mies ollut se sama mies, jota Jeesus
kehotti käskyjä pitämään!
Jos köyhät on aina keskuudessasi, niin niidenkö ei tarvitse käskyjä pitää, ainoastaan rikkaiden!?
Johtopäätös on, ettet sinä usko Jeesusta, ..Jeesukseen saatat suullasi uskoa, mutta " Usko ilman tekoja on kuollut"
Joten ymmärrätkö nyt, että kuollut, joka on elossa, voi haudata toisen kuolleen, ja mättää
tämän päälle 2 m multaa!! - benedi
Stone83 kirjoitti:
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa JeesuksessaJos kaikki ovat syntiä tehneet, ja ovat Jumalan kirkkautta vailla!
Niin tahdotko että tehdään syntiä edelleen, ja ollaan edelleen Jumalan kirkkautta vailla?
Ole mies! Ja päätä jo kumpaa haluat?
Ollako Jumalan kirkkautta vailla, vai elää pimeässä! - benedi
totuuden etsijä kirjoitti:
Benedi. Pitääkö Äidin tai isän katsoa laista, että pitääkö heidän rakastaa pientä lastaan/lapsiaan tai yleensä, kun he kohtelevat rakkaudella lapsiaan ja toisiaan, vai onko heille luontaista tuollainen käyttäytyminen, joka tulee heistä ihan spontaniisena esiin, vai onko se laista opittua? Vaikka he eivät ole edes tuollaisesta lakikokoelmasta ikinä kuulleetkaan !0-käskyn laista?
Ihminen oppii näköjään kaikkeen hyvään ilman, että edes vilkaisi koko raamattuun, puhumattakaan juutalaisten 10-käskyyn. On oikeastaan aika huvittavaa tuo Benedin lain riepotteleminen; tai oikeastaan sehän ilmeisesti kuuluukin pääasiana adventistien oppi-medotiin, että se on kaikkein polttavin kysymys heille, koska he ovat vanhan liiton uskovia johon perustuu heidän pelastusoppinsa. He tarvitsevat lakia, jotta pysyvät jahven oppiin rakennetun dogmaatisen rakennelman aisoissa/sisällä. Eihän Paavalikaan ennen ollut uskossa, vaan juutalaisen lain pikkutarkka noudattaja, joka vainosi Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Vasta Damaskon tapahtuman kautta hänestä tuli kristitty uskovainen Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi sanan merkityksessä. Eihän juutalaisen lain noudattja voikkaan olla kristitty! Hänen tulee tehdä kääntymys, eli Uudestisyntyä Jeesuksen Kristuksen evenkeliumin antamien ohjeiden mukaan, ja tunnustaa Kristus Vapahtjaksi, on aivan naurettavaa puhua enää silloin 10-käskyn noudattamisesta.ei ollut Juutalaisten, vaan Herran laki Ps 1: 2, 119: 1
Mooseksen laki oli toinen laki Mal. 4: 4
Johan niiden säilytyspaikkakin oli eri!! 5 Moos 10:5 Jumalan laki oli arkissa
ja Mooseksen laki arkin sivulla 5 Moos 31: 26
Mutta on niin että: " Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata täydeksi laskea! - benedi
Stone83 kirjoitti:
Raamatusta sitä mitä sinun piti näyttää..
Sinun piti näyttää että missä lukee,kun pidät sapatin,niin pelastut..tai saat paikan taivaaseen..
Minä näytin kohdan,missä selkeästi sanotaan,että usko Jeesukseen on tie pelastukseen..
Jotenkin taistelet sitäkin vastaan ja rupeat keksimään lisää selityksiä..
Miten tulee sinun mielestäsi uskoa,että saa ikuisen elämän????että usko Jeesukseen on tie pelastukseen, mutta et vielä näyttänyt toteen sitä
minkälainen usko vie pelastukseen?
Sellainenko usko joka on ilman tekoja, vai sellainenko jossa on teot mukana!?
Miksi usko ilman tekoja on kuollut?
Tarkoitatko että olet kuollut jo eläessäsi, ja uskot että kuollut menee taivaaseen?
Ja kun kerta usko ilman tekoja on kuollut, niin olet siis pelastunut?
Pitäiskö tuollaiselle papille palkkaakin maksaa? - benedi
anti-kristitty kirjoitti:
"Benedi, olet todellakin minun ja muiden kristittyjen vastakohta!"
Hohhoijaa...
Sinä sanot: "laupeutta Herra tahtoo eikä lakia vaadi"
Jeesus sanoo: "Jos tahdot päästä elämään sisälle,pidä käskyt"
Mikä se täsmälleen tuossa, mitä Jeesus sanoo, on se, joka saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että käskyjä EI tarvitse pitää?
Jeesus myös sanoo:
[FinPR92]
Matteus 5
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Ja myöhemmin vielä selkeämmin:
Luukas 11
42 "Voi teitä, fariseukset! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Näitähän teidän pitäisi noudattaa, eikä lyödä laimin noita muitakaan käskyjä.
Jeesus sanoo, että SEKÄ käskyt ETTÄ laupeus, kun taas sinä sanot, että EI käskyjä VAAN PELKKÄ laupeus. Luuletko olevasi viisaampi kuin Jeesus, kun opetat eri tavalla kuin Kristus itse? Pitäisikö muka minun uskoa, että Jeesus on väärässä ja te "tosi kristityt" oikeassa? Aika paksua... Minä valitsen Jeesuksen ja Raamatun, joten pitäkää te "tosi kristityt" vain ihan rauhassa oma isien uskonne ja kirkkoperinteenne.
PS. Ei sillä, että uskoisin, että pakanakristityt olisivat velvolliset noudattamaan Mooseksen lakia, koska sitä ei heille ikinä edes annettu, toisin kuin Nooan lakia.mainita kymmenyksistä, ja tilleistä mitään!
Mooseksen kirjassa, joka oli paksu teos,..kylläkin - benedi
vaan kirjoitti:
nyt benedi?
Tarvitsevatko taivaan enkelit lakia?
Eivät!
Tarvitsivatko juutalaiset lakia?
Kyllä!
Koska he joutuivat elämään omien tekojensa varjon alla.
Eli jos syntiä teet tulet kuolemaan.
Jos he rikkoivat lakia, ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin kurkottaa tulevaan ja vertauskuvallisesti Jeesuksen sovitustyöstä uhrata eläin syntien sovitukseksi.
Sitten astui Jeesus, se oikea uhrilammas eteemme.
Hänen uhrinsa oli kertakaikkinen ja sovitti koko maailmankaikkeuden synnit.
Myös saatanan!
Eli siis kaikki nekin synnit joita israelin kansa erämaassa tekivät, mutta ainoastaan siis niiden jotka uskoivat, että eläimen veri sovitti heidän rikkomuksensa. Ei siis 10 käskyn pitäminen tai pitämättä jättäminen.
Jeesus sovitti myös niiden synnit, jotka tulevat joskus vielä syntymään maailmaamme.
Kyse on vain siitä, että uskommeko Jeesuksen sovitustyöhön vai rupeammeko itse säveltämään siihen jotain muuta mukaan.
Onko tämä siis uskon asia.
Kyllä on, koska se on monille hyvin vaikea uskoa.
Sentähden pelastettujen luku on pieni, koska useimmat eivät halua uskoa, että Jeesus on kertakaikkiaan sovittanut lopullisesti meidän kaikkien synnit.
"Voi! Jospa teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran..."ei ollut lakia taivaassa, niin miksi sinä meille yrität syöttää, että
" saatana omien rikkomustensa vuoksi heitettiin alas taivaasta"?
Koeta nyt pysyä Raamatussa, älä sen ulkopuolella - benedi = siunattu
Stone83 kirjoitti:
Raamatusta sitä mitä sinun piti näyttää..
Sinun piti näyttää että missä lukee,kun pidät sapatin,niin pelastut..tai saat paikan taivaaseen..
Minä näytin kohdan,missä selkeästi sanotaan,että usko Jeesukseen on tie pelastukseen..
Jotenkin taistelet sitäkin vastaan ja rupeat keksimään lisää selityksiä..
Miten tulee sinun mielestäsi uskoa,että saa ikuisen elämän????sinulle näyttää, mutta ongelmanasi on heti sen jälkeen se, että tuot ilmi,
että sapatin pyhittäminen, on selvä merkki pelastumisesta, mutta se koskee vain israelilaisia
ei pakanoita!
Siispä päädymme kauttasi jotenkin kummasti juutalaisiin, joilta olet evankeliumin alun alkaenkin saanut, ja pudotat 10:stä käskystä yhden eli IV. käskyn pois , ja sitten niillä mennään!
Kait Jeesus sanoi saatanallekin , kerran jos kaksikin " Herraa Jumalaasi sinun on kumartaminen
ja häntä ainoata palveleminen"
No auttoiko se? Katin konttia!
Saatana jatkoi vääryyden opettamista terv. benedi - Stone83
benedi kirjoitti:
että usko Jeesukseen on tie pelastukseen, mutta et vielä näyttänyt toteen sitä
minkälainen usko vie pelastukseen?
Sellainenko usko joka on ilman tekoja, vai sellainenko jossa on teot mukana!?
Miksi usko ilman tekoja on kuollut?
Tarkoitatko että olet kuollut jo eläessäsi, ja uskot että kuollut menee taivaaseen?
Ja kun kerta usko ilman tekoja on kuollut, niin olet siis pelastunut?
Pitäiskö tuollaiselle papille palkkaakin maksaa?Benedi olla uskossa?
Kysyt minkälainen usko vie pelastukseen..yksinkertaisesti usko!
"Sellainenko usko joka on ilman tekoja, vai sellainenko jossa on teot mukana!?
Miksi usko ilman tekoja on kuollut?"
Jos ihminen on todellisesti uskossa,niin hän ei voi toimia ilman tekoja,koska ne kirjoitettu sydämeen..etkö tunne sitä??
En tiedä kenelle kirjoitit,mutta osui silmään,niin vastasin ainakin omasta puolestani.. - Stone83
benedi kirjoitti:
Jos kaikki ovat syntiä tehneet, ja ovat Jumalan kirkkautta vailla!
Niin tahdotko että tehdään syntiä edelleen, ja ollaan edelleen Jumalan kirkkautta vailla?
Ole mies! Ja päätä jo kumpaa haluat?
Ollako Jumalan kirkkautta vailla, vai elää pimeässä!Jumalan kirkautta vailla..sinusta en tiedä,mutta kannattaa keskittyä itseensä..sinun asemassa..
Jauhat samoja asioita jatkuvasti,kysyt samoja asioita..ja teksteistäsi tulee sitä kautta läpi,kuinka heikko on uskosi..
Keskity sinä tulemaan sinne TODELLISEEN kirkkauteen,joka ei sijaitse adventismisssa,vaan Kristuksessa. - anti-kristitty
benedi kirjoitti:
mainita kymmenyksistä, ja tilleistä mitään!
Mooseksen kirjassa, joka oli paksu teos,..kylläkinKaikki Jeesuksen sanat eivät koskekaan kristittyjä? Oh hoh... vaikka kristityt itse ovatkin aina saarnaamassa siitä, kuinka joka ainoa sana Raamatussa on tulkittava kirkon ja kristinuskon perinteen kautta kristityille ohjeeksi ja elämäksi.
Ja mikä tarkkaan ottaen se Herran laki on ja ketkä kaikki ovat sen alaisia? Jos voisit asian selittää arkisuomeksi niin, että ateistien kasvattama pikkulapsikin sen ymmärtäisi? - benedi
Stone83 kirjoitti:
Jumalan kirkautta vailla..sinusta en tiedä,mutta kannattaa keskittyä itseensä..sinun asemassa..
Jauhat samoja asioita jatkuvasti,kysyt samoja asioita..ja teksteistäsi tulee sitä kautta läpi,kuinka heikko on uskosi..
Keskity sinä tulemaan sinne TODELLISEEN kirkkauteen,joka ei sijaitse adventismisssa,vaan Kristuksessa.että uskoni on heikko? Kuka sinulle sen sanoi, vai sanoitko sen itsestäsi?
Jos ja kun usko on luja luottamus siihen joka ei näy, ja ojentautuminen (totteleminen), sitä varten mitä toivotaan!
Tässä kerrotaan että uskoni ei näy, se on näkymätön, joten et tiedä uskostani onko se heikko vai vahva, ja huomaa että sinun täytyy OJENTAUTUA, sen mukaan mitä toivot!
Sinähän toivot pelastusta, ja " Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä,
käskyt"
Koska et itse voi niitä täyttää, niin soita apua Taivaasta!
" Avuksesi huuda, minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua"
Sinulla on hädän päivä silloin kun teet syntiä, eli rikot lain! 10- käskyn, eli Herran lain
Koska laki ei voi syntejäsi anteeksi antaa, sehän osoittaa missä kohden teit syntiä,!
Koska teit syntiä, olet velkaa lainanantajalle, Jumalalle, sillä häneltähän sait lainaksi elämäsi (fakta),...vai ajoivatko vanhempasi bussilla kaupunkiin ja ostivat sinun elämäsi "lapsikaupasta"??
En usko!
Koska syntisi maksaa niin paljon, ettei sillä ole mittaa rahassa, jäät Jumalalle velkaa!
Ellei Jeesus armahda sinua ja anna velkaasi anteeksi, joudut tyrmään!
Siksipä sinun on huudettaVA AVUKSI SYNNIN teon päivänä Jeesusta, hän ainoastaan voi velkasi maksaa!
Tiesit että synti on laittomuus ja synnin palkka on kuolema, eli sinulla on todellinen hätä käsissäsi lain rikkomustesi vuoksi!
" Ilman minua te ette voi mitään tehdä!! Sinun on uskottava että Jeesus voi auttaa sinua, ja ojentauduttava sen mukaan mitä toivot, eli toivot pelastusta!
Eihän lain kuulijoita pelasteta, vaan lain noudattajat pelastetaan".. Kuka siis pelastaa sinut tästä kuoleman ruumiista?
Jeesus pelastaa, jos huudat häntä avuksi silloin kun teet syntiä ,eli rikot Herran lakia!! Menikö ajatuksen kanssakaan perille? - benedi
Stone83 kirjoitti:
Raamatusta sitä mitä sinun piti näyttää..
Sinun piti näyttää että missä lukee,kun pidät sapatin,niin pelastut..tai saat paikan taivaaseen..
Minä näytin kohdan,missä selkeästi sanotaan,että usko Jeesukseen on tie pelastukseen..
Jotenkin taistelet sitäkin vastaan ja rupeat keksimään lisää selityksiä..
Miten tulee sinun mielestäsi uskoa,että saa ikuisen elämän????Stonea!
Jos minä näytin sinulle toteen, että se joka rikkoo yhtä käskyä vastaan , eli tappaa viikottain, tai rikkoo sapattia viikottain, niin sellainen ihmispolo on " lain rikkoja"
Ei tappamalla ja varastamalla pelastu, eikä myöskään sapattia rikkomalla, vaan
sitä kunnioittamalla ja sen asettajaa tottelemalla ja kumartamalla! - benedi
Stone83 kirjoitti:
tässä on Benedi yritetty koko ajan sanoa,ihminen ei tule vanhurskaaksi lain kautta,vaan uskon Kristukseen ja sillä saa myös ikuisen elämän.
Kukaan ihminen ei ole kykenevä noudattaamaan kaikkia lakeja,ne ovat sitä varten että niitä pyritään noudattamaan,mutta meitä myös armahdetaan jos emme siihen kykene.
Kun ihminen ottaa Jeesuksen elämäänsä,niin Pyhä Henki myös kirjoittaa lain sydämeen,eikä sitä tarvitse sen enempää miettiä,koska uskova pyrkii jo sydämessään sitä parhaansa mukaan noudattamaan..
Joten olet oikeassa,tästä asiasta on turha kiistellä.Henki sinussa, kun se ei enempää mieti, minkä viikonpäivän pyhität
ja kunniassa pidät?
Onko Pyhä Henkikin lainrikkojien joukossa? - Stone83
benedi kirjoitti:
että uskoni on heikko? Kuka sinulle sen sanoi, vai sanoitko sen itsestäsi?
Jos ja kun usko on luja luottamus siihen joka ei näy, ja ojentautuminen (totteleminen), sitä varten mitä toivotaan!
Tässä kerrotaan että uskoni ei näy, se on näkymätön, joten et tiedä uskostani onko se heikko vai vahva, ja huomaa että sinun täytyy OJENTAUTUA, sen mukaan mitä toivot!
Sinähän toivot pelastusta, ja " Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä,
käskyt"
Koska et itse voi niitä täyttää, niin soita apua Taivaasta!
" Avuksesi huuda, minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua"
Sinulla on hädän päivä silloin kun teet syntiä, eli rikot lain! 10- käskyn, eli Herran lain
Koska laki ei voi syntejäsi anteeksi antaa, sehän osoittaa missä kohden teit syntiä,!
Koska teit syntiä, olet velkaa lainanantajalle, Jumalalle, sillä häneltähän sait lainaksi elämäsi (fakta),...vai ajoivatko vanhempasi bussilla kaupunkiin ja ostivat sinun elämäsi "lapsikaupasta"??
En usko!
Koska syntisi maksaa niin paljon, ettei sillä ole mittaa rahassa, jäät Jumalalle velkaa!
Ellei Jeesus armahda sinua ja anna velkaasi anteeksi, joudut tyrmään!
Siksipä sinun on huudettaVA AVUKSI SYNNIN teon päivänä Jeesusta, hän ainoastaan voi velkasi maksaa!
Tiesit että synti on laittomuus ja synnin palkka on kuolema, eli sinulla on todellinen hätä käsissäsi lain rikkomustesi vuoksi!
" Ilman minua te ette voi mitään tehdä!! Sinun on uskottava että Jeesus voi auttaa sinua, ja ojentauduttava sen mukaan mitä toivot, eli toivot pelastusta!
Eihän lain kuulijoita pelasteta, vaan lain noudattajat pelastetaan".. Kuka siis pelastaa sinut tästä kuoleman ruumiista?
Jeesus pelastaa, jos huudat häntä avuksi silloin kun teet syntiä ,eli rikot Herran lakia!! Menikö ajatuksen kanssakaan perille?miltä vaikuttaa,en tiedä uskostasi..itse tiedät..on vain kumma,että joudut laista selittelemään ja käskyjä nostelemaan,ihan kuin yrittäisit todistaa jotain itsellesi ja muille..
Jos olet Jeesuksen vastaanottanut,niin luulisi että nämä asiat olisivat sydämeen kirjattu,eikä niitä tarvisi toistaa jatkuvalla syötöllä.. - Stone83
benedi kirjoitti:
Henki sinussa, kun se ei enempää mieti, minkä viikonpäivän pyhität
ja kunniassa pidät?
Onko Pyhä Henkikin lainrikkojien joukossa?jokainen päivä on pyhitetty Jumalalle..ei yksi ole toista parempi..Hän on minut luonut,joten olen siitä joka päivä kiitollinen ja sen takia minulle jokainen päivä on pyhä..ehkä eritavalla kuin sinulle mutta näin kuitenkin minun kohdalla..
Ja kyllä koen Pyhän Hengen jatkuvasti ja sen takia minun ei tarvitse pähkäillä noita lakeja jatkuvasti,niin kuin sinun..Jumala on täyttänyt minut rakkaudellaan,joten keskityn siihen mihin suuntaan minua opastetaan.. - IDENEB
benedi kirjoitti:
Stonea!
Jos minä näytin sinulle toteen, että se joka rikkoo yhtä käskyä vastaan , eli tappaa viikottain, tai rikkoo sapattia viikottain, niin sellainen ihmispolo on " lain rikkoja"
Ei tappamalla ja varastamalla pelastu, eikä myöskään sapattia rikkomalla, vaan
sitä kunnioittamalla ja sen asettajaa tottelemalla ja kumartamalla!\\\ Jos minä näytin sinulle toteen, että se joka rikkoo yhtä käskyä vastaan , eli tappaa viikottain, tai rikkoo sapattia viikottain, niin sellainen ihmispolo on " lain rikkoja" \\\
Kun Raamattu sanoo että yhden kerran yhtä käskyä rikkonut on jo perinyt
kadotuksen - - niin Raamattu tahtoo sillä opettaa että lain tie on mahdoton. Ei se tahdo yllyttää yhä paremmaksi, täydellisemmäksi - -
tekopyhemmäksi.
SINÄ (ja minä) tapat viikottain, rikot viikottain muutoinkin.
Armon tie on ainoa oljenkortesi, ahdas portti, kaita tie, avoin ovi.
Helvetin portit sulle aukee leveästi tuolla mentaliteetilla että vaadit
täydellsiyyttä lainnoujdattamisessa. Et itse edes yritä, sen huomaa
asenteestasi palstalla.
IDENEB - IDENEB
benedi kirjoitti:
vielä vahvaa ruokaa syövä, uskova...ja et siksi tulekaan ellet opi tuntemaan Jumalan valtakunan
salaisuuksia!
Aloitan opettamisesi tästä: " " En minä liittoani riko, enkä muuta sitä mikä minun huuliltani on lähtenyt" Ps 89: 35
Mehän riitelemme siitä onko Jumala liittonsa (10-käskysanaa) rikkonut eli poistanut!
Toki olet laupias minua kohtaan, jos varastelisit vähemmän minulta!
Laupeus ei ole Jumalan lakia vastaan eikä laki laupeutta vastaan!
Jeesus oli ja on armahtava ja laupias, ja juuri hän sanoi: " Minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn
hänen rakkaudessaan"
Juuri tämän vuoksi ideneb opettaa itseään: " Sido todistus talteen, lukitse laki
sinetillä minun opetuslapsiini" Jes 8: 16
Ideneb opettaa benediä kertomalla, että sinetti on yleensä kuninkaan painama
/sulattama leima, jossa on kuninkaan arvovallan tunnusmerkit!
Sinettiä ei kirjeen kantaja saanut murtaa, eikä mitätöidä, kertoo ideneb.
Kun Jumala loi maan ja meren ja kaiken mikä siinä on, niin hän sinetöi luomisen seitsemännellä päivällä'
eli sapatilla, kertoo ideneb benedille!
Ahaa! Kiitos ideneb opetuksesta, nyt minulle valkeni sinetin tarkoitus ja merkitys...Jumala on siis
lukinnut meihin lain sitonut sen yhteen sapatilla eli sinetillä!
Kyllä sä hienosti osaat opetta benediä ,ideneb!
Muista benedi, että sapatti muistuttaa meitä viikottain Jumalasta Luojana, ja erottaa näin meidät
kaikista vääristä valhe jumalista! (ideneb)
" Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia,
mutta Herra on tehnyt taivaat" Ps 96: 5 Kiitos sinulle ideneb tästä tekstistä (benedi)
Ja kun Herra, Jeesus teki taivaat, hän siunasi ja pyhitti sapatin, ja antoi näin esikuvan
että mekin siunaisimme ja pyhittäisimme sen!!
Voi, kuinka hyviä ideoita sinulla ideneb on!
" Jumala joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän,joka on
taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temmppeleissä" Apost 17: 24
Ahaa, eli " Teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli"..Hieono oivallus idenebiltä, me emme siis ole käsillä tehty temppeli, ja tämä temppeli on ruumiimme, ja ruumis pitäisi viedä
jalkojen avulla sapattina kirkkoon, kunnioittamaan Jumalan luomistekoja!
Benedi kysyykin idenebiltä, että tarvitaanko sapattikirkkoon menemiseen uusi vahva henki, vaiko vanha heikko henki?
" Jumala luo minuun puhdas sydän
ja anna minulle uusi vahva henki" Ps 51: 12 Opeta minua ideneb, Mitenkä on? Jos ruumimme on Pyhän Hengen temppeli, niin onko meihin luotu puhdas sydän, jos rikomme käskyt,ja elämme synnissä!?
Onko synnissä rypeminen puhdassydämisyyttä?
1 Kor 6: 10, ...11 .."eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit,
ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa"
Oletko koskaan varastanut Jumalalta tälle kuuluuvaa aikaa esim. sapattisin?
Oletko ahne, siten että teet sapattisin töitä.
Pilkkaatko Jumalaa siten, ettei tämä olisikaan luonut maata ja merta ja mitä niissä on, 6:ssa päivässä?
Anastitko Jumalata sapatin itsellesi työpäiväksi?...Onko sinulla puhdas sydän tässä asiassa?
" Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson
, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalalle hengessä" jae 11
Kuinka voit olla pyhitetty sunnuntaina, kun Herra siunasi ja pyhitti sapatin?
Kuinka olet vanhurskautettu,eli oikeamielistetty Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä,??
kun raamattu sanoo " Se on Herran sapatti"
Herra on antanut nimensä sapatin pyhyydelle, ei muille viikonpäiville lepopäivänä!
Onko sinut valittu uskossa totuuteen? Onko mielestäsi paha työ, mennä sapattina
Herran synagookaan?
" Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten,
jotka Jumala edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" Ef 2: 10
Jumala valmisti sinua varten sapatin jo edeltä, paljon ennenkuin tulit maailmaan!
On hyvä työ vaeltaa käskyissä, jotka ovat edeltä valmistettu meidän noudatettavaksemme!
Jeesus on meidät kutsunut, ja lunastanut, me olemme Herran omaisuutta! Jes 43: 1
Jeesus pelasti meidät pimeyden vallasta, ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan!!
Eivätkö Jumalan käskyt ole Pojan valtakunnan käskyjä, sapatti myös?
Kyllä on, ja meidät on siirretty Jumalan rakaan Pojan valtakuntaan!
Odotamme idenebiä, anttia, x-hirvasta, eremithiä, uskoava_ 1 jne. myös Jumalan Pojan
valtakuntaan!
Ovi menee pian kiinni, ja sitten ei kolkuttelu auta..kuuluu vain ääni: " Menkää pois minun tyköni,
te laittomuuden tekijät, en ole koskaan teitä tuntenut" (Jumalan rakas Poika!)\\\ Aloitan opettamisesi tästä: " " En minä liittoani riko, enkä muuta sitä mikä minun huuliltani on lähtenyt" Ps 89: 35 \\\
On kyse tietenkin siitä että kehno pilalle rikottu liitto romutetaan.
Ja tehdään uusi testamentti, täysin uusi liitto Jeesuksen veressä!!
Hoos. 6:7
Te rikoitte liiton Adamissa, olitte siellä minulle uskottomia.
Voi sua benedi kun olet vielä Aatamissa!! Voi sinun ymmärtämättömyyttäsi hengellisissä asioissa!!!!
Jeremia 31.
31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. - IDENEB
benedi kirjoitti:
Kol 12: 14-17 Raaqmattu kertoo poistaneensa lain1
minkä lain!
Muuta vaihtoehtoa ei jää kuin Mooseksen laki, sillä Jeesus sanoo:
" Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profettoja kumoamaan; en minä
ole tullut kumoamaan vaan täyttämään"
Matt 5: 17
" Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut" 18
Luehan esim. IV.s käsky ,siinä on suuria ja pieniä kirjaimia sapatista, eikä ainoakaan niistä ole vielä kadonnut!
Kuitenkin Jeesus poisti ja kumosi lain Ef 2: 15..ja naulasi sen ristiin Kol 2: 14...tämä laki oli Mooseksen , seremonia ja järjestyslaki...kukaan ei sinulle tänään lue järjestystä Mooseksen lain mukaan, eikä minullekaan esim. sapatin rikkomisesta jne.!!
jae 19 antaa vakavan varoituksen jos ryhdyt purkamaan yhtäkään näistä käskyistä...mutta hän joka niitä noudattaa on kutsuttava suureksi Jumalan vatakunnassa!
Onko lain noudattaminen sitten syntiä? Room 7:7...Pois sellainen ajatus!
"Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muutoin kuin lain kautta"...Se, joka tietää mitä on tehtävä eikä tee, se tekee syntiä!
Sinä tiedät että IV.s käsky sanoo " Muista pyhittää lepopäivä,...eli sapatinpäivä. Sinä tiedät että niin on tehtävä, ja kun et tee, niin teet syntiä tahallasi,...niin se merkitsee että synti on laittomuus, ja laiton ihminen ei pelastu!
Johan jae 9 kertoo että : " Minä elin ENNEN ilman lakia; eli ennen et noudattanut Jumalan lakia, koska Jumalan Henki ei sinussa ennen asunut!
Mutta nyt: " Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä"! jae 12
" minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa.
Sillä Herran suu on puhunut" Jes 58: 14
Minkä perinnön Jaakob saa? " Minä olen Abrahamin,Iisakin ja Jaakobin Jumala" 2 moos 3: 6
MITEN SAAT TÄMÄN PERINNÖN?
Vastaus: Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi
minun pyhäpäivänäni...Jes 58: 13
Jaakobin perintöosa on iankaikkinen elämä, pelastus Jeesuksessa Kristuksessa, ja jos rikot sapatin
tahallasi ja toimitat omia asioitasi, et saa Jaakobin perintöosaa!
Todistin sen, minkä pyysit! Pelastuksesi meni! " Se, joka tietää mitä on tehtävä, eikä tee, se tekee
tahallaan syntiä"!!
Mikä siis erottaa sinut Jumalasta? .." vaan teidän pahat tekonne, erottavat teidät
Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule teitä" Jes 59: 2
Mitä synti on? " Synti on laittomuus" " Nyt me näemme kuin kuvastimesta, mutta kerran kasvoista kasvoihin" raamattu
Milloin sinä siis katselet Herran kasvoja!! Milloin? ...eikö niin, et koskaan??\\\ Kol 12: 14-17 Raamattu kertoo poistaneensa lain.
minkä lain! \\\
"Käskyjen lain", sanoo Sana. Ja oikein rautalangasta vääntää Paavali sen ..
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Room. 4:6
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja
IDENEB - IDENEB
benedi kirjoitti:
sinua taivaaseen kuulemma! Helvettiinkö sitten!?
" Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt" kertoi Jeesus
Missä iankaikkinen elämä on? Vastaus: Taivaassa!
Pystynkö ne täyttämään? Jos pystyn, niin miksi Jeesus sanoo:
" Ilman minua te ette voi mitään tehdä"Saat uskoa tämänkin Sanan. Miksi ilouutinen ei kelpaa?
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Room. 4:6
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja
Lainnoudattajat ilman muuta menevät kadotukseen sillä he ovat kaikki
tekopyhiä luulevaisia. Kukaan ei siten käskyjä osaa pitää kuin Jumala
edellyttää oikealta lainnoudattajalta. Siksi annettiin armon tie. - IDENEB
benedi kirjoitti:
että: " Älä tapa" ...tarkoittaa juuri sitä!
etkö tiedä: Älä pidä muita jumalia minun rinnallani..?
Pitääkö sinulle näyttää joka käsky erikseen, ettei yhtään niistä saa rikkoa!
Jos noudatat sapatin, ja rikot muut, olet lainrikkoja!
Miksi täällä sanotaan: " Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä...ja kaikki vääryys on syntiä!
Synti on Jumalan lain rikkomista! Ja Jumalan lain IV.s käsky on sapattikäsky,...jos rikot sitä teet väärin, sillä kaikki vääryys on syntiä!
" Eikä yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä" 1 Joh 5 luku
Kerrohan kenestä olet syntynyt?
" Te olette syntyneet isästä perkeleestä, sillä hän on ollut murhaaja ja valehtelija alusta asti!!
Nyt tiedät kenenkä kanssa minä keskustelen\\\ " Eikä yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä" 1 Joh 5 luku
Kerrohan kenestä olet syntynyt? \\\
Olet täynnä lusifeerusta, joka lankesi ylpeyteen ja joka siteerasi
Jeesukselle oikeita sananparsia väärässä paikassa. Herätys! -->
1. Joh. 1:8
Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
Olet, benedi, tuo Jeesuksen kuvaama synkkämielinen lakimies!!
Joka menee pois Jeesuksen lähietäisyydeltä!!
Markus 10.
19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."
20 Mutta hän sanoi hänelle: "Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti".
21 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua".
22 Mutta hän synkistyi siitä puheesta ja meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. - IDENEB
benedi kirjoitti:
eikös paha ole käskyjen rikkomista!? Ja niiden noudattaminen on hyvä?
Jos väität uskovasi Herraa Jeesusta, niin miksi et sitten usko häntä, kun hän sanoi rikkaalle miehelle näin:
" Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä käskyt"
Jos rikas mies joutui helvettiin ja oli siellä vaivattuna,
niin oliko hän siellä siksi, kun piti käskyt!
Mitä sinä itse aivoitteilet, ettei rikas mies ollut se sama mies, jota Jeesus
kehotti käskyjä pitämään!
Jos köyhät on aina keskuudessasi, niin niidenkö ei tarvitse käskyjä pitää, ainoastaan rikkaiden!?
Johtopäätös on, ettet sinä usko Jeesusta, ..Jeesukseen saatat suullasi uskoa, mutta " Usko ilman tekoja on kuollut"
Joten ymmärrätkö nyt, että kuollut, joka on elossa, voi haudata toisen kuolleen, ja mättää
tämän päälle 2 m multaa!!\\\ eikös paha ole käskyjen rikkomista!? Ja niiden noudattaminen on hyvä? \\\
Ei ole ketään joka hyvää tekee, sen tietää jokainen hengellinen ihminen.
Käskyjen täyttäminen on sitä että luulee täyttävänsä käskyt.
Room. 3.
22 Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, [Room. 10:12; Gal. 3:28; Kol. 3:11]
23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta [Room. 11:32; Gal. 3:22]
24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. - IDENEB
benedi kirjoitti:
Jos kaikki ovat syntiä tehneet, ja ovat Jumalan kirkkautta vailla!
Niin tahdotko että tehdään syntiä edelleen, ja ollaan edelleen Jumalan kirkkautta vailla?
Ole mies! Ja päätä jo kumpaa haluat?
Ollako Jumalan kirkkautta vailla, vai elää pimeässä!Joh. 8:7
Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".
Joh.Ilm.3.
17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. - IDENEB
benedi kirjoitti:
että uskoni on heikko? Kuka sinulle sen sanoi, vai sanoitko sen itsestäsi?
Jos ja kun usko on luja luottamus siihen joka ei näy, ja ojentautuminen (totteleminen), sitä varten mitä toivotaan!
Tässä kerrotaan että uskoni ei näy, se on näkymätön, joten et tiedä uskostani onko se heikko vai vahva, ja huomaa että sinun täytyy OJENTAUTUA, sen mukaan mitä toivot!
Sinähän toivot pelastusta, ja " Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä,
käskyt"
Koska et itse voi niitä täyttää, niin soita apua Taivaasta!
" Avuksesi huuda, minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua"
Sinulla on hädän päivä silloin kun teet syntiä, eli rikot lain! 10- käskyn, eli Herran lain
Koska laki ei voi syntejäsi anteeksi antaa, sehän osoittaa missä kohden teit syntiä,!
Koska teit syntiä, olet velkaa lainanantajalle, Jumalalle, sillä häneltähän sait lainaksi elämäsi (fakta),...vai ajoivatko vanhempasi bussilla kaupunkiin ja ostivat sinun elämäsi "lapsikaupasta"??
En usko!
Koska syntisi maksaa niin paljon, ettei sillä ole mittaa rahassa, jäät Jumalalle velkaa!
Ellei Jeesus armahda sinua ja anna velkaasi anteeksi, joudut tyrmään!
Siksipä sinun on huudettaVA AVUKSI SYNNIN teon päivänä Jeesusta, hän ainoastaan voi velkasi maksaa!
Tiesit että synti on laittomuus ja synnin palkka on kuolema, eli sinulla on todellinen hätä käsissäsi lain rikkomustesi vuoksi!
" Ilman minua te ette voi mitään tehdä!! Sinun on uskottava että Jeesus voi auttaa sinua, ja ojentauduttava sen mukaan mitä toivot, eli toivot pelastusta!
Eihän lain kuulijoita pelasteta, vaan lain noudattajat pelastetaan".. Kuka siis pelastaa sinut tästä kuoleman ruumiista?
Jeesus pelastaa, jos huudat häntä avuksi silloin kun teet syntiä ,eli rikot Herran lakia!! Menikö ajatuksen kanssakaan perille?\\\ Jos ja kun usko on luja luottamus siihen joka ei näy, ja ojentautuminen (totteleminen), sitä varten mitä toivotaan! \\\
Tuossa ja tässä ei ole kysymys lain vaatimisesta ei-adventisteilta - - vaan
rukousvastauksiin ojentautumisesta!!
Luuk. 18:1
Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.
KAIKKI VERTAUKSETKIN PUHUVAT SIITÄ ETTÄ TULEE AINA RUKOILLA
USKOSSA OJENTAUTUEN VASTAUSTA KOHTI, EIKÄ VÄSYÄ!! - IDENEB
benedi kirjoitti:
ei ollut Juutalaisten, vaan Herran laki Ps 1: 2, 119: 1
Mooseksen laki oli toinen laki Mal. 4: 4
Johan niiden säilytyspaikkakin oli eri!! 5 Moos 10:5 Jumalan laki oli arkissa
ja Mooseksen laki arkin sivulla 5 Moos 31: 26
Mutta on niin että: " Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata täydeksi laskea!\\\ ei ollut Juutalaisten, vaan Herran laki Ps 1: 2, 119: 1
Mooseksen laki oli toinen laki Mal. 4: 4 \\\
Kyllä mekin tiedämme että Ellen opettaa tuolla lailla että on Mooseksen
laki ja Jumalan ja että ne mukamas ajavat eri asiaa. (Eivät muuten voi!)
Mutta laki on 10 käskyä ja sen selitykset, tarkennukset, satoja niitä.
Kikella sillä on tarkoitus esiintuoda uutta liittoa. Se romuttuu niinkuin
avaruussukkulan lähetystorni.
Luuk. 24:44
Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa".
Joh. 5:46
Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
Miksi perustat juutalaisten kirjoituksiin kun meillä on kristillisen
seurakunnan apostolinen Uusi Testamentti? - IDENEB
benedi kirjoitti:
pätevä vasta kuoleman jälkeen!
" Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, ...Heb 9: 17
" Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
Jumalan evankeliumiin kuuluu sapatti ja 9 muuta käskyä!
" He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä
he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja
kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomat" Tiit 1: 16
" Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa
Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" ef 2: 10
Kuka valmisti sapatin? Milloin? Onko sen pyhittäminen paha vai hyvä työ?\\\ " Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, ...Heb 9: 17 \\\
Jeesus on testamentannut taivasperinnön niille jotka uskovat hänen
kuolemansa ja ylösnousemisensa. Muunlaisia testamentteja Jumala ei
tarjoa. Muuhun hengelliseen tuo sana ei sovellu.
Ei mitään sapattisinettejä sen testamentin sivuilla ole vakuutena.
Vain Jeesuksen veri. - IDENEB
benedi kirjoitti:
Henki sinussa, kun se ei enempää mieti, minkä viikonpäivän pyhität
ja kunniassa pidät?
Onko Pyhä Henkikin lainrikkojien joukossa?Tuo että nukkuuko Pyhä Henki. Se on Pyhän Hengen pilkkaamista ehkä.
Mark.3.
28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin." - benedi=siunattu
IDENEB kirjoitti:
Tuo että nukkuuko Pyhä Henki. Se on Pyhän Hengen pilkkaamista ehkä.
Mark.3.
28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."vastata, eikä Pyhän Hengen!
Siis, nukkuuko Pyhä Henki teissä, kun ei älyä, varoittaa, opettaa, nuhdella
ja rukoilla teidän puolestanne, kun elätte synnissä, kun rikotte lakia!
" Syntiä en olisi tullut tuntemaan, ellei laki olisi kertonut mikä on syntiä!
Pyhä Henki kyllä itse tietää nukkuuko hän vai ei, mutta jos rikot esim. sapatin tai jonkun muun käskyn, niin miksei sitteen kukaan sinussa varoita synnistä, jos Pyhä Henki sinussa asuu?? terkkuja benediltä :-) - benedi on siunattu
IDENEB kirjoitti:
\\\ " Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, ...Heb 9: 17 \\\
Jeesus on testamentannut taivasperinnön niille jotka uskovat hänen
kuolemansa ja ylösnousemisensa. Muunlaisia testamentteja Jumala ei
tarjoa. Muuhun hengelliseen tuo sana ei sovellu.
Ei mitään sapattisinettejä sen testamentin sivuilla ole vakuutena.
Vain Jeesuksen veri.siitä onko muita testamentteja kuin vain sinun mainitsemasi!!
" And he took and put the TESTIMONY,into the ark, and set the staves on
the ark, and put the mercy seat above upon the ark" 2 Moos 40: 20...muitakin mainintoja testamentista on! eli Jumalan laita!
Miksi sinä ideneb et suostu tulemaan minun opetettavakseni, minun joka olen sinua
10 kertaa viisaampi, kenties kasvisruoan tähden! vrt Daniel ja kasvisruoka!
:-) t. benedi - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
Benedi olla uskossa?
Kysyt minkälainen usko vie pelastukseen..yksinkertaisesti usko!
"Sellainenko usko joka on ilman tekoja, vai sellainenko jossa on teot mukana!?
Miksi usko ilman tekoja on kuollut?"
Jos ihminen on todellisesti uskossa,niin hän ei voi toimia ilman tekoja,koska ne kirjoitettu sydämeen..etkö tunne sitä??
En tiedä kenelle kirjoitit,mutta osui silmään,niin vastasin ainakin omasta puolestani..rikot sitä uskoa vastaan, joka on kirjoitettu sun sydämeesi?
- benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ " Eikä yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä" 1 Joh 5 luku
Kerrohan kenestä olet syntynyt? \\\
Olet täynnä lusifeerusta, joka lankesi ylpeyteen ja joka siteerasi
Jeesukselle oikeita sananparsia väärässä paikassa. Herätys! -->
1. Joh. 1:8
Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
Olet, benedi, tuo Jeesuksen kuvaama synkkämielinen lakimies!!
Joka menee pois Jeesuksen lähietäisyydeltä!!
Markus 10.
19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."
20 Mutta hän sanoi hänelle: "Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti".
21 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua".
22 Mutta hän synkistyi siitä puheesta ja meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta." olet täynnä lusifeerusta" Itsestäsikö sinä noin sanoit, vai ovatko muut minusta noin sanoneet!
Menkää pois minun edestäni te laittomuuden tekijät" Jeesus
Enkö minä ole opettanut ja ojentanut idenebiä: " Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt, ja varastele vähemmän benediltä, tai ei ollenkaan, nyt en muista lukua ja jaetta - benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ eikös paha ole käskyjen rikkomista!? Ja niiden noudattaminen on hyvä? \\\
Ei ole ketään joka hyvää tekee, sen tietää jokainen hengellinen ihminen.
Käskyjen täyttäminen on sitä että luulee täyttävänsä käskyt.
Room. 3.
22 Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, [Room. 10:12; Gal. 3:28; Kol. 3:11]
23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta [Room. 11:32; Gal. 3:22]
24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.johtopäätökseksi jää, ettei ole ketään saatanaa, ja hänen palvelijoitaan jotka hyvää tekis...eli onko idenebkin, saatanan proffettoin joukossa?
Puhu sinä ideneb vain omasta puolestasi, kuten jo puhuitkin että olet sellainen ettet tee hyvää!
No , kyllähän minä sen tiedän, sinun kukkaroosihan se mun ideneb nimimerkkinikin katosi!
Ahaa! Kristus siis lunasti kuolemallaan, minun ideneb nimimerkkini ja antoi sinulle?
Kylläpä sinulla ihmispololla on johtopäätösten teko hallussa?? - benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ ei ollut Juutalaisten, vaan Herran laki Ps 1: 2, 119: 1
Mooseksen laki oli toinen laki Mal. 4: 4 \\\
Kyllä mekin tiedämme että Ellen opettaa tuolla lailla että on Mooseksen
laki ja Jumalan ja että ne mukamas ajavat eri asiaa. (Eivät muuten voi!)
Mutta laki on 10 käskyä ja sen selitykset, tarkennukset, satoja niitä.
Kikella sillä on tarkoitus esiintuoda uutta liittoa. Se romuttuu niinkuin
avaruussukkulan lähetystorni.
Luuk. 24:44
Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa".
Joh. 5:46
Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
Miksi perustat juutalaisten kirjoituksiin kun meillä on kristillisen
seurakunnan apostolinen Uusi Testamentti?sinua kivellä, heitä, vaan Jeesusjan on synnitön Kivi, jonka rakentajat
hylkäsivät.
Hänhän sinua kivelleä heittää, ja sen kiven alle murskaudut!
" Kuka on synnitön, se heittäköön sinua ensimmäisenä kivellä"!
Väitätkö ettei Jeesus voi heittää sinua Kiverllä, hänhän on synnitön!
" Minun on kosto sanoo, Herra Sebaot - benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ Aloitan opettamisesi tästä: " " En minä liittoani riko, enkä muuta sitä mikä minun huuliltani on lähtenyt" Ps 89: 35 \\\
On kyse tietenkin siitä että kehno pilalle rikottu liitto romutetaan.
Ja tehdään uusi testamentti, täysin uusi liitto Jeesuksen veressä!!
Hoos. 6:7
Te rikoitte liiton Adamissa, olitte siellä minulle uskottomia.
Voi sua benedi kun olet vielä Aatamissa!! Voi sinun ymmärtämättömyyttäsi hengellisissä asioissa!!!!
Jeremia 31.
31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.Jumalan sanan perusteella, romutetaanko pilalle rikottu liitto!
Ehei suinkaan liittoa rikota, mutta nämä pilalle menneet liiton rikkojat
romutetaan alkutekijöihinsä!!
Sehän pysyy iankaikkisesti Ps 111: 7, 8....mutta pahat liitonrikkoja huligaanit
romutetaan, romutuspäivänä kts. Malakia 4: 1, 3
ja Ps: 9: 17 " Pahat tullaan polttamaan helvetissä, ja kaikki kansat (myös suomalaiset) ,jotka unhottavat Jumalan" eng. versio - benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ Jos minä näytin sinulle toteen, että se joka rikkoo yhtä käskyä vastaan , eli tappaa viikottain, tai rikkoo sapattia viikottain, niin sellainen ihmispolo on " lain rikkoja" \\\
Kun Raamattu sanoo että yhden kerran yhtä käskyä rikkonut on jo perinyt
kadotuksen - - niin Raamattu tahtoo sillä opettaa että lain tie on mahdoton. Ei se tahdo yllyttää yhä paremmaksi, täydellisemmäksi - -
tekopyhemmäksi.
SINÄ (ja minä) tapat viikottain, rikot viikottain muutoinkin.
Armon tie on ainoa oljenkortesi, ahdas portti, kaita tie, avoin ovi.
Helvetin portit sulle aukee leveästi tuolla mentaliteetilla että vaadit
täydellsiyyttä lainnoujdattamisessa. Et itse edes yritä, sen huomaa
asenteestasi palstalla.
IDENEBalakoululaisia...huokaus
Lain tie on sinulle ja minulle mahdoton, mutta mepä emme enää elä,
vaan Kristus elää minussa"
Kristusko minussa se onkin nyt se lainrikkoja?
"Ilman minua te ette voi mitään tehdä" - benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ Kol 12: 14-17 Raamattu kertoo poistaneensa lain.
minkä lain! \\\
"Käskyjen lain", sanoo Sana. Ja oikein rautalangasta vääntää Paavali sen ..
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Room. 4:6
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja
IDENEB" Mutta me uskovat tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille..
(onko ideneb lain alainen?), että jokainen suu tukittaisiin, ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä! Room 3: 19
Onko suomi tätämaailmaa? Ja asuuko ideneb suomessa? Eli ideneb on syyllinen Jumalan edessä,koska hän on lain alainen!
Miten laki,joka on kiveen kirjoitettu, Jumalan sormella, voisi tehdä
ihmisen vanhurskaaksi eli oikeamieliseksi? Ei mitenkään...sillä alain kautta tulee synnin
tunto, jolloin ihminen voi tulla uskoon!
Jumalan vanhurskaus tulee ihmiseen Kristuksen kautta uskosta!
" Teemmekkö siis lain mitättömäksi uskon kautta (KYSYY IDENEB)
Pois se" Vaan ME vahvistamme lain Room 3: 31
En tee lakia mitättömäksi kertoo ideneb benedille, mutta myöntää että hänet oikeamielistetään uskon kautta, ilman lain tekoja jae 28.
Kuka ne lain teot nyt sitten idenebissä uskon kautta tekee ja toimittaa?
Ideneb opettaa Jeesuksen sanoneen: " Ilman minua te ette voi mitään tehdä"
"Haluaisin pyhittää sapatin, kertoo ideneb!
Et sinä voi sitä pyhittää,koska Kristus on sen jo pyhittänyt ja siunannut! - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
rikot sitä uskoa vastaan, joka on kirjoitettu sun sydämeesi?
minä sitä rikon?
benedi kirjoitti:
johtopäätökseksi jää, ettei ole ketään saatanaa, ja hänen palvelijoitaan jotka hyvää tekis...eli onko idenebkin, saatanan proffettoin joukossa?
Puhu sinä ideneb vain omasta puolestasi, kuten jo puhuitkin että olet sellainen ettet tee hyvää!
No , kyllähän minä sen tiedän, sinun kukkaroosihan se mun ideneb nimimerkkinikin katosi!
Ahaa! Kristus siis lunasti kuolemallaan, minun ideneb nimimerkkini ja antoi sinulle?
Kylläpä sinulla ihmispololla on johtopäätösten teko hallussa??Onko tuo peitetarina, tuo että sinulta olisi varastettu rekisteröity nimimerkki? Sillä olethan muutamaan otteeseen kertonut täällä,
että adventtikirkon luottamushenkilö varasti sinulta rekisteröidyn vaimon.
Mutta mitä tulee tuohon "IDENEB"-nimeen, niin kyseinen sisko on minulle
kertonut että nimi tulee kahdesta osasta: ide ja neb.
Ideana on muistuttaa itselleen että Nebukadnessar joutui kasvisdieetille,
kunnes alkaisi taas antamaan kaiken kunnian Israelin Jumalalle.
Niin sitten Nebukadnessar, vuosien jälkeen, julistikin Israelin Jumalan
koko maailman Jumalaksi - - ja ruoka alkoi taas maistua.
Tapaus löydettävissä ainakin 2.Kun.24-25.
- ketä kuullaan?
Tarkoititko sitä, että Antti opettaa Jumalan tahdon vähennysmatematiikkaa ja Jeesus sanoo taas, että sitä ei ole lupa tehdä.
Siitäkö sinulla on huoli? Eikö paremmin ole huoli siitä, että jos sitä yhtälöä ei sanottaisikaan, mitä Jeesus opettaessaan on pannut esille!
Vai mikä on tämä "hyökkäys" käsitteesi?
Eikös tarkempaa ole tutkia sitä, että onko puheet niinkuin sana opettaa, vai pitäisikö mennä seurakuntien sen perään, mitä jumalattomuuden lähteistä opetetaan?
Kerropa.
"Vaan" kohdalla hänen sanansa eivät paina, jos "kirjoitettu on" ei paina mitään hänen huulillaan.
Jumala mittaa sanansa mukaan, niin käärmeitten kielestä ei kannata puhetapojaan opetella.
Käärmeen kieli kylvi jo paratiisissa 1 Moos 3:1 sanoja ja samoja ajatuksia ei kannata korviinsa ottaa nytkään.
Etkö sinä yhtään pelkää Jumalaa? Hän on Pyhä kuningasten Kuningas, jonka edessä kaikkien polvien on notkistuttava!
Täällä on paljon jäykkäpovisia ja jäykkäniskaisia kirjoittajia omaksi vahingokseen. - kuokkavieras
Onko sinusta Stone83 toisten haukkuminen oikein ja rakentavaa? Jos ei, niin miksi yllytät toisia tekemään sitä, mitä itse pidät vääränä? Vai saatko jonkinlaista sairasta tyydytystä siitä, jos sinua haukutaan? Kirjoituksestasi paistaa läpi hienoinen kateus Anttia kohtaan, kun hänet huomataan enemmän kuin sinut. Aikaisemmin olet valittanut adventistien haukkuvan sinua ja kysellyt jopa anteeksipyyntöjä. Nyt oikein kyselet haukkumisten perään. Oletko pettynyt, kun et saa tarpeeksi haukkumisia, että pääsisit taas takaisin marttyyrin osaan? Mitä sinä oikeastaan haluat? Mikä sinua vaivaa, kerro?
- Stone83
se että hyökkäätte,nyt lähinnä Antin kimppuun jatkuvalla syötöllä..
Laittakaa osa minulle,tällä tarkoitan että haukkukaa jos sillä siitä päästään..
Eli jos olo helpottaa sillä,niin antakaa tulla..parempi tässä,kun ihan sitä varten keskustelun avasin..ei siinä että Antti tuo esille mielipiteensä ja käytte päälle kuin yleiset syyttäjät..
Se mitä haluan,on että pystyisi käydä keskuteluja ja tuoda esille mielipiteitään ilman haukkumista,tuomitsemista ja parjaamista,mutta taitaa olla toiveajattelua..
"Onko sinusta Stone83 toisten haukkuminen oikein ja rakentavaa? "
Joskus voi olla..jos on sisäisiä agressioita,niinkuin täällä näyttää joillakin olevan,niin päästäköön pihalle nyt tässä,niin ehkä helpottaa olo ja voidaan käydä normaalia keskutelua..
"Kirjoituksestasi paistaa läpi hienoinen kateus Anttia kohtaan, kun hänet huomataan enemmän kuin sinut."
Hmm..omituinen tulkinta,mutta se on mielipiteesi,pidä se..
Ehkä omanlainen kateus Anttia kohtaan siitä,että hän uskaltaa täällä omalla nimellään kirjoittaa ja tuoda esille asiat mitä hän pitää vääränä.
"Aikaisemmin olet valittanut adventistien haukkuvan sinua ja kysellyt jopa anteeksipyyntöjä."
Asian yhteydessä missä minua syytettiin toisen tekemästä kirjoituksesta ja käskettiin pyytämään anteeksi,kun asia selvisi niin totesin että missä minun anteeksi pyyntöni?
Eli voinko tulkita tämän niin,että jos muuta ovat väärässä niin heidän pitää pyytää anteeksi teiltä,mutta jos te olette väärässä niin teidän ei tarvitse..??
Sinun filosofiasi on todella omituinen,en ymmärrä mitä haet takaa..?
Kerro nyt meille kaikille että miten pitäisi toimia,että se olisi sinun mielestäsi sitten oikein..?
Onko se tämä että me "antiadventistit"sanomme jotain väärää ja olemme anteeksi pyynnön velkaa,mutta te voitte temmeltää miten haluatte toisista välittämättä..? - kuokkavieras
Stone83 kirjoitti:
se että hyökkäätte,nyt lähinnä Antin kimppuun jatkuvalla syötöllä..
Laittakaa osa minulle,tällä tarkoitan että haukkukaa jos sillä siitä päästään..
Eli jos olo helpottaa sillä,niin antakaa tulla..parempi tässä,kun ihan sitä varten keskustelun avasin..ei siinä että Antti tuo esille mielipiteensä ja käytte päälle kuin yleiset syyttäjät..
Se mitä haluan,on että pystyisi käydä keskuteluja ja tuoda esille mielipiteitään ilman haukkumista,tuomitsemista ja parjaamista,mutta taitaa olla toiveajattelua..
"Onko sinusta Stone83 toisten haukkuminen oikein ja rakentavaa? "
Joskus voi olla..jos on sisäisiä agressioita,niinkuin täällä näyttää joillakin olevan,niin päästäköön pihalle nyt tässä,niin ehkä helpottaa olo ja voidaan käydä normaalia keskutelua..
"Kirjoituksestasi paistaa läpi hienoinen kateus Anttia kohtaan, kun hänet huomataan enemmän kuin sinut."
Hmm..omituinen tulkinta,mutta se on mielipiteesi,pidä se..
Ehkä omanlainen kateus Anttia kohtaan siitä,että hän uskaltaa täällä omalla nimellään kirjoittaa ja tuoda esille asiat mitä hän pitää vääränä.
"Aikaisemmin olet valittanut adventistien haukkuvan sinua ja kysellyt jopa anteeksipyyntöjä."
Asian yhteydessä missä minua syytettiin toisen tekemästä kirjoituksesta ja käskettiin pyytämään anteeksi,kun asia selvisi niin totesin että missä minun anteeksi pyyntöni?
Eli voinko tulkita tämän niin,että jos muuta ovat väärässä niin heidän pitää pyytää anteeksi teiltä,mutta jos te olette väärässä niin teidän ei tarvitse..??
Sinun filosofiasi on todella omituinen,en ymmärrä mitä haet takaa..?
Kerro nyt meille kaikille että miten pitäisi toimia,että se olisi sinun mielestäsi sitten oikein..?
Onko se tämä että me "antiadventistit"sanomme jotain väärää ja olemme anteeksi pyynnön velkaa,mutta te voitte temmeltää miten haluatte toisista välittämättä..?Haluat siis olla Antin sijaiskärsijä? Käsittääkseni Antti on täysi-ikäinen mies, vai onko hän joutunut holhouksen alle? Oletko hänen holhoojansa? Jos et, niin annapa Antin itse ottaa vastaan arvostelut omista kirjoituksistaan. Vai oletko todellakin sitä mieltä, että adventistien pitäisi yhtyä kaikkiin Antin mielipiteisiin hiljaa ja mukisematta, silloinkin kun ne ovat suoranaisia valheita adventismista ja väärinymmärrettyjä tulkintoja Raamatusta?
- Stone83
kuokkavieras kirjoitti:
Haluat siis olla Antin sijaiskärsijä? Käsittääkseni Antti on täysi-ikäinen mies, vai onko hän joutunut holhouksen alle? Oletko hänen holhoojansa? Jos et, niin annapa Antin itse ottaa vastaan arvostelut omista kirjoituksistaan. Vai oletko todellakin sitä mieltä, että adventistien pitäisi yhtyä kaikkiin Antin mielipiteisiin hiljaa ja mukisematta, silloinkin kun ne ovat suoranaisia valheita adventismista ja väärinymmärrettyjä tulkintoja Raamatusta?
väkisin ymmärtää väärin ja vääntää kättä..
Olen Antin kanssa ainakin suurimmasta osasta asioista samaa mieltä,joten antakaa osanne minullekkin.
"silloinkin kun ne ovat suoranaisia valheita adventismista ja väärinymmärrettyjä tulkintoja Raamatusta? "
Mitä ovat nämä väärinymmärretyt tulkinnat?
Ja mitä ovat nämä valheet adventismista?Onko se että tuo totuuden esille,niin valhe?
Mitenkäs tämä adventismien tulkinta Raamatusta,sehän onkin ihan moitteetonta..eikö?
Minun mielestä adventismi on suurilta osin harhaoppi,se on minun mielipiteeni,joten antakaa osanne niistä haukuista myös minulle,koska olen samaa mieltä.
Varsinkin kun mielipiteen ilmaiseminen aiheuttaa täällä sen haukkumisen,jos ei ole samaa mieltä kanssanne niin on pirun kätyri sun muuta..en ole samaa mieltä kanssanne.
Joten älkää haukkuko vain Anttia.
Huvittavaa on se että yritätte tai ainakin sinä nyt yrität,oikeuttaa haukkumisen..ihan kuin sinulla olisi nyt lupa siihen,koska joku ilmaisi mielipiteensä. - Stone83
Stone83 kirjoitti:
väkisin ymmärtää väärin ja vääntää kättä..
Olen Antin kanssa ainakin suurimmasta osasta asioista samaa mieltä,joten antakaa osanne minullekkin.
"silloinkin kun ne ovat suoranaisia valheita adventismista ja väärinymmärrettyjä tulkintoja Raamatusta? "
Mitä ovat nämä väärinymmärretyt tulkinnat?
Ja mitä ovat nämä valheet adventismista?Onko se että tuo totuuden esille,niin valhe?
Mitenkäs tämä adventismien tulkinta Raamatusta,sehän onkin ihan moitteetonta..eikö?
Minun mielestä adventismi on suurilta osin harhaoppi,se on minun mielipiteeni,joten antakaa osanne niistä haukuista myös minulle,koska olen samaa mieltä.
Varsinkin kun mielipiteen ilmaiseminen aiheuttaa täällä sen haukkumisen,jos ei ole samaa mieltä kanssanne niin on pirun kätyri sun muuta..en ole samaa mieltä kanssanne.
Joten älkää haukkuko vain Anttia.
Huvittavaa on se että yritätte tai ainakin sinä nyt yrität,oikeuttaa haukkumisen..ihan kuin sinulla olisi nyt lupa siihen,koska joku ilmaisi mielipiteensä.että haluan jakaa veljeni taakan,en halua että hän joutuu yksin sitä kantamaan,varsinkin kun olen tässä tapauksessa yhtä syyllinen,olemalla samaa mieltä.
kuokkavieras kirjoitti:
Haluat siis olla Antin sijaiskärsijä? Käsittääkseni Antti on täysi-ikäinen mies, vai onko hän joutunut holhouksen alle? Oletko hänen holhoojansa? Jos et, niin annapa Antin itse ottaa vastaan arvostelut omista kirjoituksistaan. Vai oletko todellakin sitä mieltä, että adventistien pitäisi yhtyä kaikkiin Antin mielipiteisiin hiljaa ja mukisematta, silloinkin kun ne ovat suoranaisia valheita adventismista ja väärinymmärrettyjä tulkintoja Raamatusta?
"annapa Antin itse ottaa vastaan arvostelut omista kirjoituksistaan."
Kyllä minä otan vastuun nimelläni, en esiinny tuiki tuntemattomana.
Mutta saahan joku myönteinenkin olla niinkuin sinä saat olla vastainen.
Otan riskin jopa Jumalan edessä:
Jaak. 3:1 :
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi,
sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Yhteinen usko, yhteiset kärsimykset, saman Kristuksen tunteminen.
Ei kenenkään tarvitse tuntea Ellen Whitea ja hänen suurta taisteluaan.
Filem. 1:6
ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.
OSALLISUUS
Fil. 1:7
Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset.
Fil. 3:10
tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,"Onko sinusta Stone83 toisten haukkuminen oikein ja rakentavaa?
Jos ei, niin miksi yllytät toisia tekemään sitä, mitä itse pidät vääränä?"
Ei ihme että muut kokevat velvollisuutta puolustaa vähäväkistä kun te ette
anna minun lainkaan itse puolustautua. Et löytänyt viestisi tueksi minulta
yhtäkään pilkkakirjoitusta, mutta useimmat teidän nimettömät pilkkaviestit
sisältävät PELKKÄÄ pilkkaa. Kuinka sitten sanot minua pilkkaajaksi, kun
laitan asiaani painottaakseni jotain luonnehdintaa mm. siitä, kun aina vain
väistöliikkeitä teette, aivan kuin härkätaistelija - punaista aina nähden.
Matt.21:26 Mutta jos sanomme: - - - ,
27 Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: "Emme tiedä". - - -- !!??!!
Stone83 kirjoitti:
se että hyökkäätte,nyt lähinnä Antin kimppuun jatkuvalla syötöllä..
Laittakaa osa minulle,tällä tarkoitan että haukkukaa jos sillä siitä päästään..
Eli jos olo helpottaa sillä,niin antakaa tulla..parempi tässä,kun ihan sitä varten keskustelun avasin..ei siinä että Antti tuo esille mielipiteensä ja käytte päälle kuin yleiset syyttäjät..
Se mitä haluan,on että pystyisi käydä keskuteluja ja tuoda esille mielipiteitään ilman haukkumista,tuomitsemista ja parjaamista,mutta taitaa olla toiveajattelua..
"Onko sinusta Stone83 toisten haukkuminen oikein ja rakentavaa? "
Joskus voi olla..jos on sisäisiä agressioita,niinkuin täällä näyttää joillakin olevan,niin päästäköön pihalle nyt tässä,niin ehkä helpottaa olo ja voidaan käydä normaalia keskutelua..
"Kirjoituksestasi paistaa läpi hienoinen kateus Anttia kohtaan, kun hänet huomataan enemmän kuin sinut."
Hmm..omituinen tulkinta,mutta se on mielipiteesi,pidä se..
Ehkä omanlainen kateus Anttia kohtaan siitä,että hän uskaltaa täällä omalla nimellään kirjoittaa ja tuoda esille asiat mitä hän pitää vääränä.
"Aikaisemmin olet valittanut adventistien haukkuvan sinua ja kysellyt jopa anteeksipyyntöjä."
Asian yhteydessä missä minua syytettiin toisen tekemästä kirjoituksesta ja käskettiin pyytämään anteeksi,kun asia selvisi niin totesin että missä minun anteeksi pyyntöni?
Eli voinko tulkita tämän niin,että jos muuta ovat väärässä niin heidän pitää pyytää anteeksi teiltä,mutta jos te olette väärässä niin teidän ei tarvitse..??
Sinun filosofiasi on todella omituinen,en ymmärrä mitä haet takaa..?
Kerro nyt meille kaikille että miten pitäisi toimia,että se olisi sinun mielestäsi sitten oikein..?
Onko se tämä että me "antiadventistit"sanomme jotain väärää ja olemme anteeksi pyynnön velkaa,mutta te voitte temmeltää miten haluatte toisista välittämättä..?Anttihan se hyökkää koko ajan adventistien kimppuun. Julistanut useamman kerran Flinkinkin saatanaksi tällä palstalla.
- Toimittaja
AnttiVKantola kirjoitti:
"annapa Antin itse ottaa vastaan arvostelut omista kirjoituksistaan."
Kyllä minä otan vastuun nimelläni, en esiinny tuiki tuntemattomana.
Mutta saahan joku myönteinenkin olla niinkuin sinä saat olla vastainen.
Otan riskin jopa Jumalan edessä:
Jaak. 3:1 :
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi,
sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Yhteinen usko, yhteiset kärsimykset, saman Kristuksen tunteminen.
Ei kenenkään tarvitse tuntea Ellen Whitea ja hänen suurta taisteluaan.
Filem. 1:6
ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.
OSALLISUUS
Fil. 1:7
Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset.
Fil. 3:10
tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,ja Stone 83. He ovat mainioita kavereita noin huumorin kannalla. Ilman näiden veijareiden huumoria palsta olisi melko kuiva. Kertokaapa kuka voittaa heidät huulen heitossa ? Ehkä Riitta lienee parempi ?
- Stone83
Toimittaja kirjoitti:
ja Stone 83. He ovat mainioita kavereita noin huumorin kannalla. Ilman näiden veijareiden huumoria palsta olisi melko kuiva. Kertokaapa kuka voittaa heidät huulen heitossa ? Ehkä Riitta lienee parempi ?
ne jotkut ihmiset Raamatun sanasta ajattelee..ikävä kyllä.
Mutta kiva että sinulla on hauskaa.
[][][] Nyt täällä on vuorostaan
Stone83 8.3.2010 13:12
menossa hirveä hyökkäys Anttia kohtaan..mistä tämä viha?[][][]
On ollut niin kiireinen päivä etten ole itse vielä ehtinyt nähdä tänään
jokapäiväistä vihan leipää. Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi
laitoimme muutamalle kymmenelle naiselle herkut ja kukitimme jokaisen.
Naiset esittivät hienoa ohjelmaa. Eräs suht.koht. läheinen jehovantodistajarouva soitti pianoa ja tanssi kauniisti.
Yhtään tuttua adventistia en havainnut, varmaankin nimettömiä oli paikalla.
Vuosien varrella Herra on opettanut palstalla minua kuolettamaan
Hengen voimassa loukkaantumisen syntiä. Joten ongelma on kokonaan
adventistien puolella. Kun he suhtautuvat ennakkoasenteella meihin
kristittyihin, he eivät kykene ottamaan vastaan sitä mitä Herra heille
trjoaa kenties vain tämän palstan kautta.
Näen vertauksellisen kuvan että kun Stone83 tai antti tai muu kristitty
kirjoittaa, niin adventisti lyö suurella nyrkillään pöydällä olevaa vaakaa,
sitä kuppia joka edustaa Elleniä. Ja toteaa että pohjaan meni - kyllä
kristittyjen opetukset ovat kevyitä Elleniin verrattuna. Erehtyvät.
Varsin terapeuttisen ohjeen annoit vihoitteleville:
"" Tämä keskustelu on avattu vain sitä varten että voitte minua "antiadventistia" haukkua sydämenne kyllyydestä.
Sitten sen jälkeen voimme katsoa pystymmekö järkevään keskusteluun ilman toisen haukkumista ja tuomitsemista..
Joten nyt vain kaikki viha pois sydämestä mitä sieltä ikinä vaan irtoaa.. ""
Tuommoista tuuletusta tarvitaan joskus perheessäkin ja adventismin
sisällä.- X-hirvas
eivät elä realistisessa ajatusmaailmassa, joten annettakoon heille anteeksi heidän sokeutensa.
- 32423423423
X-hirvas kirjoitti:
eivät elä realistisessa ajatusmaailmassa, joten annettakoon heille anteeksi heidän sokeutensa.
oman napasi palvoja. siis kultti.
- 23423423423
mitään yhteyttä teihin.
- vaan
23423423423 kirjoitti:
mitään yhteyttä teihin.
"Numeropelle 23423423423"
- Kysyn vaan...
vai mitä?
Teissä adventisteissa on se mielenkiintoinen paradoksinen piirre, että
esiinnytte mieluusti tuntemattomina ja adventistisuuttanne paljastamatta
ja kuitenkin keskitytte ei-adventistien suhteen nimenomaan nimiin.
Asiatkin unohtuvat tykkänään kun pääsette lihan kimppuun.
Loukkaat Stonea kun rinnastat hänet minuun, mutta onhan se imartelevaa
minun kannaltani, että olisin kuin Stone83
Laitoit sitten huumoriakin mukaan, vai mitä se on ellei huumoria, kun
viestin pituus on vain puolet otsikon pituudesta. Et ole pituudella pilattu; iso pää, piskuinen kroppa, noin vertauksellisesti sanottuna.- vastaan vaan
AnttiVKantola kirjoitti:
Teissä adventisteissa on se mielenkiintoinen paradoksinen piirre, että
esiinnytte mieluusti tuntemattomina ja adventistisuuttanne paljastamatta
ja kuitenkin keskitytte ei-adventistien suhteen nimenomaan nimiin.
Asiatkin unohtuvat tykkänään kun pääsette lihan kimppuun.
Loukkaat Stonea kun rinnastat hänet minuun, mutta onhan se imartelevaa
minun kannaltani, että olisin kuin Stone83
Laitoit sitten huumoriakin mukaan, vai mitä se on ellei huumoria, kun
viestin pituus on vain puolet otsikon pituudesta. Et ole pituudella pilattu; iso pää, piskuinen kroppa, noin vertauksellisesti sanottuna.en minä ole adventisti.
Valitettavasti se ei muuta sinua toiseksi. Ei paremmaksi, eikä huonommaksi.
Anttia olemaan Palstalaisia härnäämässä: Hän on oman ilmoituksensa mukaan Vanhoillis Lestaatiolainen. Hänellä on täysi vapaus mennä omiensa luo. En vielä tällä syömisellä usko, että kukaan vakavissaa uskoo Helvetilliseen Helvetti oppiin sen järjettömyyden vuoksi ?
- Toim.huom.
Kukaan ei pakota sinua pilkkaamaan palstan varsinaisia kirjoittajia, vai
pakottaako? Ja voit jättää avaamatta ja lukematta mainitsemasi nimimerkin
viestit, jos et koe niitä tarpeellisiksi lukea. Huomaa: silloin et voi kommentoidakaan niitä.
Mainitset "Antin" ilmoittaneen olevansa ns. Vanhoillis Lestadiolainen.
Oletko sattumoisin huomannut että "Antti" on myös tulkinnut itse asiaa?
Että arvostaa Lars Leevi Laestadiuksen elämäntyötä ja opetusta ja sitä
vain tarkoittaa vanhoillislestadiolaisuudellaan.
Mikä muuten sinä, Una-Fortuna2, olet miehiäsi?
Ilmoitat mielipiteenäsi että helvetin mainitseminen on järjetöntä.
Miksi sitten kovin usein otat helvetti-sanan ja asian huomion kohteeksi?
Kristittyjen Raamattu sentään mainitsee lukuisia kertoja tuon sanan,
joten ei voi olla tuomittavaa siitä sanasta ja asiasta keskustella.
Ehkä olisi aika keskustella nimenomaan siitä että miksi se mainitaan niin
useasti vaikkapa Jeesuksen puheiden yhteydessä.
Kyllä "Antti" on yksi vakavia ajatuksia herättävistä keskustelijoista. - Toim.huom.
Toim.huom. kirjoitti:

Kyllä "Antti" on yksi vakavia ajatuksia herättävistä keskustelijoista.Räpätiräpätiräpätiräpätiräpäti - - - räpätäti!
- uteljas
Toim.huom. kirjoitti:
Räpätiräpätiräpätiräpätiräpäti - - - räpätäti!
Räpättäjälle sopii tuo toimituksen huomautus?
/ Kukaan ei pakota sinua pilkkaamaan palstan varsinaisia kirjoittajia,
vai pakottaako? Ja voit jättää avaamatta ja lukematta mainitsemasi nimimerkin
viestit, jos et koe niitä tarpeellisiksi lukea. Huomaa: silloin et voi kommentoidakaan niitä.
Mikä muuten sinä, Una-Fortuna2, olet miehiäsi?
Kyllä "Antti" on yksi vakavia ajatuksia herättävistä keskustelijoista. / - uteljas
uteljas kirjoitti:
Räpättäjälle sopii tuo toimituksen huomautus?
/ Kukaan ei pakota sinua pilkkaamaan palstan varsinaisia kirjoittajia,
vai pakottaako? Ja voit jättää avaamatta ja lukematta mainitsemasi nimimerkin
viestit, jos et koe niitä tarpeellisiksi lukea. Huomaa: silloin et voi kommentoidakaan niitä.
Mikä muuten sinä, Una-Fortuna2, olet miehiäsi?
Kyllä "Antti" on yksi vakavia ajatuksia herättävistä keskustelijoista. /Kumman toimituksen?
- alex-kasi
Toim.huom. kirjoitti:
Kukaan ei pakota sinua pilkkaamaan palstan varsinaisia kirjoittajia, vai
pakottaako? Ja voit jättää avaamatta ja lukematta mainitsemasi nimimerkin
viestit, jos et koe niitä tarpeellisiksi lukea. Huomaa: silloin et voi kommentoidakaan niitä.
Mainitset "Antin" ilmoittaneen olevansa ns. Vanhoillis Lestadiolainen.
Oletko sattumoisin huomannut että "Antti" on myös tulkinnut itse asiaa?
Että arvostaa Lars Leevi Laestadiuksen elämäntyötä ja opetusta ja sitä
vain tarkoittaa vanhoillislestadiolaisuudellaan.
Mikä muuten sinä, Una-Fortuna2, olet miehiäsi?
Ilmoitat mielipiteenäsi että helvetin mainitseminen on järjetöntä.
Miksi sitten kovin usein otat helvetti-sanan ja asian huomion kohteeksi?
Kristittyjen Raamattu sentään mainitsee lukuisia kertoja tuon sanan,
joten ei voi olla tuomittavaa siitä sanasta ja asiasta keskustella.
Ehkä olisi aika keskustella nimenomaan siitä että miksi se mainitaan niin
useasti vaikkapa Jeesuksen puheiden yhteydessä.
Kyllä "Antti" on yksi vakavia ajatuksia herättävistä keskustelijoista.Antti herättää ajatuksia minunkin mielessäni.
Esimerkiksi sen että kuinka joku voi uskoa kaikkivaltiaaseen, oikeudenmukaiseen ja rakkaudelliseen luojaan joka piinaisi luomaansa elämää tulisessa järvessä ja vieläpä IKUISESTI.
Ei sellaisessa uskossa oleva ristiriitaisuus sano Antille mitään? Antin jumalkäsite on hieman ontuva.. Rakasta minua tai kidutan sinua tulessa ikuisesti.
Oi oi .. mutta toivotaan että Anttikin on pelastettavissa..
alex - Stone83
alex-kasi kirjoitti:
Antti herättää ajatuksia minunkin mielessäni.

alexhelvetistä..??
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Varmaan näin uskotaan,koska Raamatussa niin sanotaan..vai eikö sinun mielestä sanota?
Selitä tämä nyt meille lopullisesti,niin ei tarvitse jauhaa helvetistä koko ajan..
Onko Raamatussa virhe mielestäsi?Koska selvästi siinä puhutaan ikuisesta kidutuksesta..
Miksi sinä Alex piinaat Anttia siitä,että hän uskoo Raamatun sanomaan..? - Stone83
alex-kasi kirjoitti:
Antti herättää ajatuksia minunkin mielessäni.
Esimerkiksi sen että kuinka joku voi uskoa kaikkivaltiaaseen, oikeudenmukaiseen ja rakkaudelliseen luojaan joka piinaisi luomaansa elämää tulisessa järvessä ja vieläpä IKUISESTI.
Ei sellaisessa uskossa oleva ristiriitaisuus sano Antille mitään? Antin jumalkäsite on hieman ontuva.. Rakasta minua tai kidutan sinua tulessa ikuisesti.
Oi oi .. mutta toivotaan että Anttikin on pelastettavissa..
alexse on omalla tavalla ristiriitaista,mutta samalla ei..
Jumala antaa armon,meillä on oikeus valita,kaikki on eteemme annettu ja itse saamme päättää otammeko vastaan..eikö se on sinun mielestä armollista?
Vielä enemmän armollisen siitä tekee sen että on ilmoitettu mikä on toinen vaihtoehto,ilman uskoa..se on armoa.
Antti pelastuu uskolla Jeesukseen,niin kuin muutkin jotka uskovat,ei uskolla helvetin tuliin,oli siitä mitä mieltä sitten vain..
Joten miksi häntä piinaat? Toim.huom. kirjoitti:
Kukaan ei pakota sinua pilkkaamaan palstan varsinaisia kirjoittajia, vai
pakottaako? Ja voit jättää avaamatta ja lukematta mainitsemasi nimimerkin
viestit, jos et koe niitä tarpeellisiksi lukea. Huomaa: silloin et voi kommentoidakaan niitä.
Mainitset "Antin" ilmoittaneen olevansa ns. Vanhoillis Lestadiolainen.
Oletko sattumoisin huomannut että "Antti" on myös tulkinnut itse asiaa?
Että arvostaa Lars Leevi Laestadiuksen elämäntyötä ja opetusta ja sitä
vain tarkoittaa vanhoillislestadiolaisuudellaan.
Mikä muuten sinä, Una-Fortuna2, olet miehiäsi?
Ilmoitat mielipiteenäsi että helvetin mainitseminen on järjetöntä.
Miksi sitten kovin usein otat helvetti-sanan ja asian huomion kohteeksi?
Kristittyjen Raamattu sentään mainitsee lukuisia kertoja tuon sanan,
joten ei voi olla tuomittavaa siitä sanasta ja asiasta keskustella.
Ehkä olisi aika keskustella nimenomaan siitä että miksi se mainitaan niin
useasti vaikkapa Jeesuksen puheiden yhteydessä.
Kyllä "Antti" on yksi vakavia ajatuksia herättävistä keskustelijoista.Minä olen omilla aivoillani toimeen tuleva mies. En tarvitse Lestaatiolaisten näkemyksiä missään muotoa Elämäni ohjeksi. Pystyn eroittamaan erittäin hyvin oikean väärästä. Tuon vaan asiani julki, että tämä palsta ei ole Lestaatiolaisten palsta, Joten jos Antti ei ole täällä tyytyväinen, niin hän voi kirjoittaa mielipiteensä Lestaatiolaisten palstalla. Olen kuullut, että Antti on nukkuessaan oikein mukava mies. Valveilla ollessaan hän tekee sotkuja noine Helvetillisine Helvetti oppeineen. Ehkä hän on luonteeltaan noita Spiritisti-Kristittyjä ?
- Stone83
Una-Fortuna2 kirjoitti:
Minä olen omilla aivoillani toimeen tuleva mies. En tarvitse Lestaatiolaisten näkemyksiä missään muotoa Elämäni ohjeksi. Pystyn eroittamaan erittäin hyvin oikean väärästä. Tuon vaan asiani julki, että tämä palsta ei ole Lestaatiolaisten palsta, Joten jos Antti ei ole täällä tyytyväinen, niin hän voi kirjoittaa mielipiteensä Lestaatiolaisten palstalla. Olen kuullut, että Antti on nukkuessaan oikein mukava mies. Valveilla ollessaan hän tekee sotkuja noine Helvetillisine Helvetti oppeineen. Ehkä hän on luonteeltaan noita Spiritisti-Kristittyjä ?
oppeja mitä Raamatussa mainitaan.?
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. - Toimit. huomautus
Stone83 kirjoitti:
oppeja mitä Raamatussa mainitaan.?
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.Anttia todella non julmalla tavalla: En todellakaan haluaisi elää hänen housuissaan !
- Stone83
Toimit. huomautus kirjoitti:
Anttia todella non julmalla tavalla: En todellakaan haluaisi elää hänen housuissaan !
kiduteta kun on ottanut Jeesuksen elämäänsä..sinulla tosin saattaa se olla edessä..ken tietää?
Stone83 kirjoitti:
kiduteta kun on ottanut Jeesuksen elämäänsä..sinulla tosin saattaa se olla edessä..ken tietää?
Eremith32 muistutti Jeesuksen antaneen viitisen käskyä Vuorisaarnassaan.
Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista ilmenee, ettei käskyjä tarvitse
edes numeroida, eikä jaotella tasan viiteen. Jeesuksen käskyjä pitää
noudattaa, niin ei tarvitse ikuisesta piinasta jauhaa.
Mutta jos ei tahdo totella Jeesusta, niin sitten tekee alexkasit elikkä
helvetin piina on alati mielessä ja kielellä.
Mark. 10:19
Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi."
Luuk. 18:20
Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi."
Jeesus tenttaa käskyistä ja hän tietää kaiken käskyistä ja meistä ...
Joh. 16:30
Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota."- benedi
Stone83 kirjoitti:
helvetistä..??
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Varmaan näin uskotaan,koska Raamatussa niin sanotaan..vai eikö sinun mielestä sanota?
Selitä tämä nyt meille lopullisesti,niin ei tarvitse jauhaa helvetistä koko ajan..
Onko Raamatussa virhe mielestäsi?Koska selvästi siinä puhutaan ikuisesta kidutuksesta..
Miksi sinä Alex piinaat Anttia siitä,että hän uskoo Raamatun sanomaan..?Tuo sanonta, "Iankaikkinen tuli, sammumaton tuli" on kieltä jota ette enää käsitä
monen tuhannen vuoden takaa kirjoitettu!
Kyse on kuvakielestä,katso vaikka: " Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu!" Jes 34: 10
Kyseessä on Edomin hävitys ja perikato!!
Kysymys: Jos tuli on sammumaton, se palaa iäti päivällä ja yöllä Edomin alueella ja kaupungissa,
niin miksi et ole jo pakannut laukkuasi ja kameraa, ja TV- n Kymppi uutisten porukoita mukaasi
kuvaamaan ja katsomaan " sammumatonta tulta"!!
Se, ettet ole näin tehnyt, ja et ole ilkkunut tullessasi meitä, kuinka Alex ja benedi, ja annu ,timo Flink jne. olivatkaan väärässä, osoittaa että uskot samoin kuin mekin!
"Tuli ja vesikin on kyllä maailmankaikkeudessa iankaikkinen ja sammumaton, mutta yksikään ihminen ei pysy elossa tulessa, vaan kypsyy ensin ja palaa lopulta tuhkaksi ja poroksi!
Kaikki kokeesi tulevat epäonnistumaan, että ihminen voisi elää tulen hehkussa ja tulessa! - Stone83
benedi kirjoitti:
Tuo sanonta, "Iankaikkinen tuli, sammumaton tuli" on kieltä jota ette enää käsitä
monen tuhannen vuoden takaa kirjoitettu!
Kyse on kuvakielestä,katso vaikka: " Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu!" Jes 34: 10
Kyseessä on Edomin hävitys ja perikato!!
Kysymys: Jos tuli on sammumaton, se palaa iäti päivällä ja yöllä Edomin alueella ja kaupungissa,
niin miksi et ole jo pakannut laukkuasi ja kameraa, ja TV- n Kymppi uutisten porukoita mukaasi
kuvaamaan ja katsomaan " sammumatonta tulta"!!
Se, ettet ole näin tehnyt, ja et ole ilkkunut tullessasi meitä, kuinka Alex ja benedi, ja annu ,timo Flink jne. olivatkaan väärässä, osoittaa että uskot samoin kuin mekin!
"Tuli ja vesikin on kyllä maailmankaikkeudessa iankaikkinen ja sammumaton, mutta yksikään ihminen ei pysy elossa tulessa, vaan kypsyy ensin ja palaa lopulta tuhkaksi ja poroksi!
Kaikki kokeesi tulevat epäonnistumaan, että ihminen voisi elää tulen hehkussa ja tulessa!Maa ei sammu yöllä eikä päivällä,
siitä kohoaa savua lakkaamatta,
polvesta polveen se pysyy asumattomana,
ajasta aikaan se on kulkijaa vailla.
Tämä on vähän eriasia kuin helvetin tuli,jos ymmärrät..
Kysymys ei todellakaan ole siitä uskonko samanlailla kuin te tai uskotteko te samanlailla kuin minä..vaan kysymys on että uskotko mitä Raamatussa sanotaan..??
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Pitkääkö tämä sinun mielestäsi paikkaansa vai onko Raamatussa tässä kohtaa virhe?
Ei siinä sanota että heitä poltetaan tietyn aikaa,eikä siinä sanota että heidät tuhotaan..vaan siinä sanotaan,että heitä kidutetaan IKUISESTI..
Eli joko Raamatussa on virhe tai sitten puhutte omianne,koska se Raamatussa selkeästi sanotaan juuri noilla sanoilla..ja koska Raamattu on tyhmillekkin tarkoitettu,niin siinä tuskin on se enempää miettimistä..eli kumpi pitää paikkaansa?
Tosin edelleen pitää todeta tähän,että näen turhaksi keskustella ikuisesta piinasta tai helvetistä,koska uskova ei sinne ole matkalla..minä ei ainakaan ole menossa,joten sitä on turha vatvoa,mutta jos haluatte,niin voimme tottakai keskustella. - benedi
Stone83 kirjoitti:
Maa ei sammu yöllä eikä päivällä,
siitä kohoaa savua lakkaamatta,
polvesta polveen se pysyy asumattomana,
ajasta aikaan se on kulkijaa vailla.
Tämä on vähän eriasia kuin helvetin tuli,jos ymmärrät..
Kysymys ei todellakaan ole siitä uskonko samanlailla kuin te tai uskotteko te samanlailla kuin minä..vaan kysymys on että uskotko mitä Raamatussa sanotaan..??
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Pitkääkö tämä sinun mielestäsi paikkaansa vai onko Raamatussa tässä kohtaa virhe?
Ei siinä sanota että heitä poltetaan tietyn aikaa,eikä siinä sanota että heidät tuhotaan..vaan siinä sanotaan,että heitä kidutetaan IKUISESTI..
Eli joko Raamatussa on virhe tai sitten puhutte omianne,koska se Raamatussa selkeästi sanotaan juuri noilla sanoilla..ja koska Raamattu on tyhmillekkin tarkoitettu,niin siinä tuskin on se enempää miettimistä..eli kumpi pitää paikkaansa?
Tosin edelleen pitää todeta tähän,että näen turhaksi keskustella ikuisesta piinasta tai helvetistä,koska uskova ei sinne ole matkalla..minä ei ainakaan ole menossa,joten sitä on turha vatvoa,mutta jos haluatte,niin voimme tottakai keskustella.että " helvetin tuli on samaa tulta"
Osoita Raamatulla että on olemassa erilaista tulta!
Etsi Raamatusta tuli jokas " kuluttaa" ja tuli joka ei kuluta!
Ja , tosin sen sinä löydät, mutta niinä kertoina kun tuli kuluttaa, Jeesus ei ole ollut tulessa mukana!
Ja niinä kertoina kun tuli ei kuluta, esim. Danielin kolme toveria tulisessa pätsissä,
ja Jeesus, enkelinä palavassa pensaassa ,Mooseksen silmien alla jne.
Niin Jumala on ollut tulessa mukana!
Johan Nebukadnessaritsekin todisti: Emmekö heittäneet kolme miestä sidottuina tuliseen
pätsiin" ? Kyllä, oi Kuningas! hänelle vastattiin.
"Minä näen neljä miestä tulessa, ja yksi on kuin Jumalan Poika!
Mistä Nebukadnessar Jumalan Pojan tunsi?
Et ikinä löydä muuta tulta kuin kuluttavaa tulta,..sillä Jeesus ei asu helvetissä! - Stone83
benedi kirjoitti:
että " helvetin tuli on samaa tulta"
Osoita Raamatulla että on olemassa erilaista tulta!
Etsi Raamatusta tuli jokas " kuluttaa" ja tuli joka ei kuluta!
Ja , tosin sen sinä löydät, mutta niinä kertoina kun tuli kuluttaa, Jeesus ei ole ollut tulessa mukana!
Ja niinä kertoina kun tuli ei kuluta, esim. Danielin kolme toveria tulisessa pätsissä,
ja Jeesus, enkelinä palavassa pensaassa ,Mooseksen silmien alla jne.
Niin Jumala on ollut tulessa mukana!
Johan Nebukadnessaritsekin todisti: Emmekö heittäneet kolme miestä sidottuina tuliseen
pätsiin" ? Kyllä, oi Kuningas! hänelle vastattiin.
"Minä näen neljä miestä tulessa, ja yksi on kuin Jumalan Poika!
Mistä Nebukadnessar Jumalan Pojan tunsi?
Et ikinä löydä muuta tulta kuin kuluttavaa tulta,..sillä Jeesus ei asu helvetissä!jauhaa niin vastaan vaan lyhyesti..
Maa ei sammu yöllä eikä päivällä,
siitä kohoaa savua lakkaamatta,
polvesta polveen se pysyy asumattomana,
ajasta aikaan se on kulkijaa vailla.
Tuossa minkö otit vertaukseksi,niin siinä ei edes puhuta tulesta,vaan maasta joka ei sammu..etkö lue omia tekstejäsi mitä laitat?
"Osoita Raamatulla että on olemassa erilaista tulta!"
Osoita sinä ensin niitä toisenlaisia tulia kuin helvetin niin jatketaan taas sitten,jos haluat samaa jatkaa.. - Stone83
benedi kirjoitti:
että " helvetin tuli on samaa tulta"
Osoita Raamatulla että on olemassa erilaista tulta!
Etsi Raamatusta tuli jokas " kuluttaa" ja tuli joka ei kuluta!
Ja , tosin sen sinä löydät, mutta niinä kertoina kun tuli kuluttaa, Jeesus ei ole ollut tulessa mukana!
Ja niinä kertoina kun tuli ei kuluta, esim. Danielin kolme toveria tulisessa pätsissä,
ja Jeesus, enkelinä palavassa pensaassa ,Mooseksen silmien alla jne.
Niin Jumala on ollut tulessa mukana!
Johan Nebukadnessaritsekin todisti: Emmekö heittäneet kolme miestä sidottuina tuliseen
pätsiin" ? Kyllä, oi Kuningas! hänelle vastattiin.
"Minä näen neljä miestä tulessa, ja yksi on kuin Jumalan Poika!
Mistä Nebukadnessar Jumalan Pojan tunsi?
Et ikinä löydä muuta tulta kuin kuluttavaa tulta,..sillä Jeesus ei asu helvetissä!mitä kysyin..
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Pitkääkö tämä sinun mielestäsi paikkaansa vai onko Raamatussa tässä kohtaa virhe?
Ei siinä sanota että heitä poltetaan tietyn aikaa,eikä siinä sanota että heidät tuhotaan..vaan siinä sanotaan,että heitä kidutetaan IKUISESTI..
Eli joko Raamatussa on virhe tai sitten puhutte omianne,koska se Raamatussa selkeästi sanotaan juuri noilla sanoilla..ja koska Raamattu on tyhmillekkin tarkoitettu,niin siinä tuskin on se enempää miettimistä..eli kumpi pitää paikkaansa?
Tosin edelleen pitää todeta tähän,että näen turhaksi keskustella ikuisesta piinasta tai helvetistä,koska uskova ei sinne ole matkalla..minä ei ainakaan ole menossa,joten sitä on turha vatvoa,mutta jos haluatte,niin voimme tottakai keskustella. benedi kirjoitti:
että " helvetin tuli on samaa tulta"
Osoita Raamatulla että on olemassa erilaista tulta!
Etsi Raamatusta tuli jokas " kuluttaa" ja tuli joka ei kuluta!
Ja , tosin sen sinä löydät, mutta niinä kertoina kun tuli kuluttaa, Jeesus ei ole ollut tulessa mukana!
Ja niinä kertoina kun tuli ei kuluta, esim. Danielin kolme toveria tulisessa pätsissä,
ja Jeesus, enkelinä palavassa pensaassa ,Mooseksen silmien alla jne.
Niin Jumala on ollut tulessa mukana!
Johan Nebukadnessaritsekin todisti: Emmekö heittäneet kolme miestä sidottuina tuliseen
pätsiin" ? Kyllä, oi Kuningas! hänelle vastattiin.
"Minä näen neljä miestä tulessa, ja yksi on kuin Jumalan Poika!
Mistä Nebukadnessar Jumalan Pojan tunsi?
Et ikinä löydä muuta tulta kuin kuluttavaa tulta,..sillä Jeesus ei asu helvetissä!Jos olet tapattanut 6 miljoonaa kurjaa, niin jo ihmistenkin oikeustajun mukaan virut kuritushuoneessa 20 vuotta
kertaa 6 milj. vuotta. Joten typerää on kinastella rangaistustuomion pituudesta.
Ja mitä tuleen tulee - en puhu olympiatulesta - niin sen alkuperän tietävät kaikki paitsi sinä ja alex8.
Jaak. 3:6
Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin,
sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.
Ei tämä tarkoita mitään kaatopaikan syttymistä.- benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
jauhaa niin vastaan vaan lyhyesti..
Maa ei sammu yöllä eikä päivällä,
siitä kohoaa savua lakkaamatta,
polvesta polveen se pysyy asumattomana,
ajasta aikaan se on kulkijaa vailla.
Tuossa minkö otit vertaukseksi,niin siinä ei edes puhuta tulesta,vaan maasta joka ei sammu..etkö lue omia tekstejäsi mitä laitat?
"Osoita Raamatulla että on olemassa erilaista tulta!"
Osoita sinä ensin niitä toisenlaisia tulia kuin helvetin niin jatketaan taas sitten,jos haluat samaa jatkaa..valhetta jauhaa, mutta et totuuden viljaa!
" Ja he ovat heittäneet niiden jumalat tuleen; sillä ne eivät olleet jumalia,
vaan ihmiskätten tekoa, puuta ja kiveä ja entähden he voivat hävittää ne"
Jes. 37: 19
Huomaa nyt, että puu ja jopa kivi voidaan hävittää tulessa!!
Jeesus on " Kivi" ja hänelle ei tuli voi mitään!
Oletko Siionilainen? " Syntiset Siionissa peljästyvät,
vavistus valtaa jumalattomat:
" Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa,
kuka asua iankaikkisessa hehkussa" Jes 33: 14
Nyt ryhdy välittömästi näyttämään Raamatulla toteen, " Kuka voi asua kuluttavassa tulessa??"
Jos et pysty, niin näytä toteen sellainen tuli helvetistä, ettei se kuluta!! terv.benedi - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
oppeja mitä Raamatussa mainitaan.?
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.ainoankaan ihmisen kiduttamista!! Haloo!
Onko perkele sama kuin syntinen ihminen?...mikä on peto, ja kuka väärä profeetta?
E. G. W? Ilm 20: 10
Ja sitäpaitsi Raamattu sanoo " Tämä on toinen elämä, tulinen järvi" jae 14
Miksi sä Stone et ala moittimaan minua tuosta jakeesta 14?? Senkö takia kun olet mielissäsi ,kun benedi vääntää vääräksi raamattua?? - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
ainoankaan ihmisen kiduttamista!! Haloo!
Onko perkele sama kuin syntinen ihminen?...mikä on peto, ja kuka väärä profeetta?
E. G. W? Ilm 20: 10
Ja sitäpaitsi Raamattu sanoo " Tämä on toinen elämä, tulinen järvi" jae 14
Miksi sä Stone et ala moittimaan minua tuosta jakeesta 14?? Senkö takia kun olet mielissäsi ,kun benedi vääntää vääräksi raamattua??Raamattu sinulla on..?
"Tämä on toinen elämä, tulinen järvi" jae 14
Kyllä minun Raamatussa sanotaan toinen kuolema.
"Jokainen jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta,heitettiin tuohon tuliseen järveen."
Eli kyllä Raamatun mukaan sinne heitetään muutkin kuin saatana..et tunnu ymmärtävän,että et kiistele minua vastaan,vaan Raamatun sanaa vastaan..
Minä en puhu omasta mielipiteestäni,vaan Raamatun sanomasta,sinä väännät siitä omiasi..tulkitset miten itse haluat,kun minä lainaan suoraa sanaa..
Kumpi on oikeassa..sinä vai Raamattu? - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
valhetta jauhaa, mutta et totuuden viljaa!
" Ja he ovat heittäneet niiden jumalat tuleen; sillä ne eivät olleet jumalia,
vaan ihmiskätten tekoa, puuta ja kiveä ja entähden he voivat hävittää ne"
Jes. 37: 19
Huomaa nyt, että puu ja jopa kivi voidaan hävittää tulessa!!
Jeesus on " Kivi" ja hänelle ei tuli voi mitään!
Oletko Siionilainen? " Syntiset Siionissa peljästyvät,
vavistus valtaa jumalattomat:
" Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa,
kuka asua iankaikkisessa hehkussa" Jes 33: 14
Nyt ryhdy välittömästi näyttämään Raamatulla toteen, " Kuka voi asua kuluttavassa tulessa??"
Jos et pysty, niin näytä toteen sellainen tuli helvetistä, ettei se kuluta!! terv.benedipoimit mitä haluat ja tulkitset mitä haluat..
"Syntiset pelkäävät Siionissa,
jumalattomat kauhistuvat:
"Kuka meistä voi asua kaikkinielevässä tulessa,
kuka meistä kestää ikuisten liekkien poltetta?"
Tämähän ei ole mitä Jumala sanoo,vaan mitä syntiset miettivät..miksi sinulla on tarve yrittää muokkaa sitä Raamattua siihen suuntaan mitä itse haluat sen olevan? - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
valhetta jauhaa, mutta et totuuden viljaa!
" Ja he ovat heittäneet niiden jumalat tuleen; sillä ne eivät olleet jumalia,
vaan ihmiskätten tekoa, puuta ja kiveä ja entähden he voivat hävittää ne"
Jes. 37: 19
Huomaa nyt, että puu ja jopa kivi voidaan hävittää tulessa!!
Jeesus on " Kivi" ja hänelle ei tuli voi mitään!
Oletko Siionilainen? " Syntiset Siionissa peljästyvät,
vavistus valtaa jumalattomat:
" Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa,
kuka asua iankaikkisessa hehkussa" Jes 33: 14
Nyt ryhdy välittömästi näyttämään Raamatulla toteen, " Kuka voi asua kuluttavassa tulessa??"
Jos et pysty, niin näytä toteen sellainen tuli helvetistä, ettei se kuluta!! terv.benediRaamatulla koko ajan,mutta se on varmaan sama kuin puulle näyttäisi,kun et näytä ymmärtävän..
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
"Jokainen jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta,heitettiin tuohon tuliseen järveen."
Koko ajan näytän Raamatulla,mutta et usko..et siis usko Raamattua,mielummin itseäsi ja adventismi opettajia.. - kuokkavieras
Stone83 kirjoitti:
Raamattu sinulla on..?
"Tämä on toinen elämä, tulinen järvi" jae 14
Kyllä minun Raamatussa sanotaan toinen kuolema.
"Jokainen jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta,heitettiin tuohon tuliseen järveen."
Eli kyllä Raamatun mukaan sinne heitetään muutkin kuin saatana..et tunnu ymmärtävän,että et kiistele minua vastaan,vaan Raamatun sanaa vastaan..
Minä en puhu omasta mielipiteestäni,vaan Raamatun sanomasta,sinä väännät siitä omiasi..tulkitset miten itse haluat,kun minä lainaan suoraa sanaa..
Kumpi on oikeassa..sinä vai Raamattu?No, jos se nyt kerran on toinen kuolema, niin miten sinä sen käännät ikuiseksi elämäksi helvetissä?
- Stone83
kuokkavieras kirjoitti:
No, jos se nyt kerran on toinen kuolema, niin miten sinä sen käännät ikuiseksi elämäksi helvetissä?
että helvetti on yhtä kuin toinen kuolema..elämä ilman Jumalaa ei ole elämää..vai onko sinun mielestäsi..?
Sinun "elämääsi"helvetissä ei kuulu Jumala millään tavalla,niin minä en sitä ainakaan kutsuisi elämäksi,vaan juuri kuolemaksi.. - kuokkavieras
Stone83 kirjoitti:
että helvetti on yhtä kuin toinen kuolema..elämä ilman Jumalaa ei ole elämää..vai onko sinun mielestäsi..?
Sinun "elämääsi"helvetissä ei kuulu Jumala millään tavalla,niin minä en sitä ainakaan kutsuisi elämäksi,vaan juuri kuolemaksi..Selitys tuokin. Mutta kuinka paljon maailmassa on ihmisiä, jotka elävät ilman Jumalaa, jopa pilkkaavat sellaisia jotka edes uskovat Jumalan olemassaoloon.
Kyllä he aivan varmasti mielellään jatkaisivat ikuisesti elämistä ilman Jumalaa. Mutta Raamatun mukaan se on mahdottomuus. On vain kaksi vaihtoehtoa; ikuinen elämä ja ikuinen rangaistus eli ikuinen kuolema. Ja ikuinen kuolema on juuri kuolema, eikä elämä ilman Jumalaa. - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
Raamatulla koko ajan,mutta se on varmaan sama kuin puulle näyttäisi,kun et näytä ymmärtävän..
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
"Jokainen jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta,heitettiin tuohon tuliseen järveen."
Koko ajan näytän Raamatulla,mutta et usko..et siis usko Raamattua,mielummin itseäsi ja adventismi opettajia..mutta koita nyt päättää, onko se " iankaikkinen elämä helvetintulijärvessä, vai iankaikkinen kuoleama?
Jos päädyt jompaankumpaan, niin kerro mitä kuolleet tekevät tulessa?
Harva kuollut tulessa mitään tekee, ei ainakaan puisia huonekaluja! - Stone83
kuokkavieras kirjoitti:
Selitys tuokin. Mutta kuinka paljon maailmassa on ihmisiä, jotka elävät ilman Jumalaa, jopa pilkkaavat sellaisia jotka edes uskovat Jumalan olemassaoloon.
Kyllä he aivan varmasti mielellään jatkaisivat ikuisesti elämistä ilman Jumalaa. Mutta Raamatun mukaan se on mahdottomuus. On vain kaksi vaihtoehtoa; ikuinen elämä ja ikuinen rangaistus eli ikuinen kuolema. Ja ikuinen kuolema on juuri kuolema, eikä elämä ilman Jumalaa."Kyllä he aivan varmasti mielellään jatkaisivat ikuisesti elämistä ilman Jumalaa. Mutta Raamatun mukaan se on mahdottomuus."
Niin selitys tuokin..
Tuskin jatkasivat kun tietäisivät mitä on edessä ja mikä olisi ollut toinen vaihtoehto..eläisitkö itse mielelläsi esim. kuolemansellissä ikuisesti?Kun vaihtoehtona olisi ollut myös ikuinen elämä Jumalan parissa.
Varmasti he jotka istuvat linnassa peruisivat tekonsa jos vain pystyisi..sama tule eteen näille mainitsemisillesi ihmisille,kaikki on eteemme annettu ja Jumalasta on tieto tullut,jos ei halua sitä ottaa vastaan,niin se on oma valinta ja sillä on sitten seuraksensa..
Tuosta ikuisesta helvetistä ja kuolemasta voidaan näköjään olla montaa mieltä,mutta tässä minä uskon Raamatun sanaa joka sanoo että on olemassa helvetti missä on ikuinen kidutus.
Sinä saat olla ihan mitä mieltä itse haluat. - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
poimit mitä haluat ja tulkitset mitä haluat..
"Syntiset pelkäävät Siionissa,
jumalattomat kauhistuvat:
"Kuka meistä voi asua kaikkinielevässä tulessa,
kuka meistä kestää ikuisten liekkien poltetta?"
Tämähän ei ole mitä Jumala sanoo,vaan mitä syntiset miettivät..miksi sinulla on tarve yrittää muokkaa sitä Raamattua siihen suuntaan mitä itse haluat sen olevan?Jumalan sanalla mitä kysytään?
"Kerro " Kuka voi kestää iankaikkista tulta, äläkä selittele kuka siinä kyselee,
kun et tunne kysyjää!
" Tämä on toinen kuolema tulinen järvi" ,...näin opetat!
Ja opetat sitten: " Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse..Jes 26:14
Jos ja kun .."Tämä on iankaikkinen kuolema, tulinen järvi, niin
miten ne vainajat siellä tulessa eloon nousevat?? - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
mutta koita nyt päättää, onko se " iankaikkinen elämä helvetintulijärvessä, vai iankaikkinen kuoleama?
Jos päädyt jompaankumpaan, niin kerro mitä kuolleet tekevät tulessa?
Harva kuollut tulessa mitään tekee, ei ainakaan puisia huonekaluja!kuinka monta kertaa haluat että nämä laitan..?
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
"Jos päädyt jompaankumpaan, niin kerro mitä kuolleet tekevät tulessa?"
"siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."
"Harva kuollut tulessa mitään tekee, ei ainakaan puisia huonekaluja!"

"toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun."
Siinähän on selitetty mitä siellä tehdään..se lukee Raamatussa,miksi minulta kysyt..
Epäiletkö olevasi matkalla sinne,kun jaksat jauhaa tästä samasta asiasta..?
Vai onko sinulla herännyt epäilys adventistien opeista ja nyt haet varmistusta asialle..?
Älä minua kuuntele,lue Raamattua,siellä ne on kerrottu. - 24
Stone83 kirjoitti:
että helvetti on yhtä kuin toinen kuolema..elämä ilman Jumalaa ei ole elämää..vai onko sinun mielestäsi..?
Sinun "elämääsi"helvetissä ei kuulu Jumala millään tavalla,niin minä en sitä ainakaan kutsuisi elämäksi,vaan juuri kuolemaksi..Ilman Jumalaa ei ole olemassa minkäänlaista elämää. Vain hän pitää elossa sen, mikä on ja elää. Ilman häntä olet kuollut kuin kivi. Juuri saman verran pystyt tuntemaan mitään helvetintuskaa, kuin mitä kivi tuntee.
- benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
mitä kysyin..
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Pitkääkö tämä sinun mielestäsi paikkaansa vai onko Raamatussa tässä kohtaa virhe?
Ei siinä sanota että heitä poltetaan tietyn aikaa,eikä siinä sanota että heidät tuhotaan..vaan siinä sanotaan,että heitä kidutetaan IKUISESTI..
Eli joko Raamatussa on virhe tai sitten puhutte omianne,koska se Raamatussa selkeästi sanotaan juuri noilla sanoilla..ja koska Raamattu on tyhmillekkin tarkoitettu,niin siinä tuskin on se enempää miettimistä..eli kumpi pitää paikkaansa?
Tosin edelleen pitää todeta tähän,että näen turhaksi keskustella ikuisesta piinasta tai helvetistä,koska uskova ei sinne ole matkalla..minä ei ainakaan ole menossa,joten sitä on turha vatvoa,mutta jos haluatte,niin voimme tottakai keskustella.vertauksia, niin mene sitten sellaisen tekstin luo, jossa kaikki selvästi kerrotaan!!
Lue Malakia 4: 1, 3,...niin saat rauhan asiasta!! - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
Jumalan sanalla mitä kysytään?
"Kerro " Kuka voi kestää iankaikkista tulta, äläkä selittele kuka siinä kyselee,
kun et tunne kysyjää!
" Tämä on toinen kuolema tulinen järvi" ,...näin opetat!
Ja opetat sitten: " Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse..Jes 26:14
Jos ja kun .."Tämä on iankaikkinen kuolema, tulinen järvi, niin
miten ne vainajat siellä tulessa eloon nousevat??siellä tulessa eloon nouse,heidät herätetään ensin ja sitten tulee tuomio..elikkä sitten vasta tulee tämä helvetti..sehän on rangaistus.
Kyllähän sinua rangaistaan myös maanpäällä,jos rikot lakeja..eikö?
Ja vielä tekojesi mukaan..
"Kerro " Kuka voi kestää iankaikkista tulta, äläkä selittele kuka siinä kyselee,
kun et tunne kysyjää!"
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
He näköjään kestävät..mutta se ei ole minun päätös vaan Jumalan ja Raamatun sana on selvä..voit jatkaa sitä kiistelyä sitten Jumalan kanssa kun aika tulee.. - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
Jumalan sanalla mitä kysytään?
"Kerro " Kuka voi kestää iankaikkista tulta, äläkä selittele kuka siinä kyselee,
kun et tunne kysyjää!
" Tämä on toinen kuolema tulinen järvi" ,...näin opetat!
Ja opetat sitten: " Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse..Jes 26:14
Jos ja kun .."Tämä on iankaikkinen kuolema, tulinen järvi, niin
miten ne vainajat siellä tulessa eloon nousevat??"He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa."
Nämä on Jumala päättänyt tuhota sillä hetkellä,ei ole kysymys samasta asiasta.. - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
Jumalan sanalla mitä kysytään?
"Kerro " Kuka voi kestää iankaikkista tulta, äläkä selittele kuka siinä kyselee,
kun et tunne kysyjää!
" Tämä on toinen kuolema tulinen järvi" ,...näin opetat!
Ja opetat sitten: " Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse..Jes 26:14
Jos ja kun .."Tämä on iankaikkinen kuolema, tulinen järvi, niin
miten ne vainajat siellä tulessa eloon nousevat??sinun vääritelysi..
" Tämä on toinen kuolema tulinen järvi" ,...näin opetat!
Näin minä opetan...???Niin Raamatu opettaa,mutta taitavat adventistit opettaa eritavalla kuin Raamattu,kun pidät tuotakin minun oppina.. - välihuomautus
benedi=siunattu kirjoitti:
vertauksia, niin mene sitten sellaisen tekstin luo, jossa kaikki selvästi kerrotaan!!
Lue Malakia 4: 1, 3,...niin saat rauhan asiasta!!Uudemmassa käännöksessä näkyy neljäs luku olevan yhdistetty kolmanteen lukuun. Siis Malakia 3:19...
- Stone83
24 kirjoitti:
Ilman Jumalaa ei ole olemassa minkäänlaista elämää. Vain hän pitää elossa sen, mikä on ja elää. Ilman häntä olet kuollut kuin kivi. Juuri saman verran pystyt tuntemaan mitään helvetintuskaa, kuin mitä kivi tuntee.
Raamatussa on siis virhe..?Teidän mielestänne?
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
vertauksia, niin mene sitten sellaisen tekstin luo, jossa kaikki selvästi kerrotaan!!
Lue Malakia 4: 1, 3,...niin saat rauhan asiasta!!tarvitse saada rauhaa asiasta..johan kerroin että minun mielestä turha keskutelu..
En ole joka tapauksessa sinne matkalla,niin turha jauhaa..olen sanonut jo useamman kerran..
Sinun se rauha pitää näköjään saada,koska jatkat koko ajan. - fniss!
Stone83 kirjoitti:
Raamatussa on siis virhe..?Teidän mielestänne?
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.Tuleekohan helvetissä olemaan yö ja päivä? Taivaassa ei ole yötä enää.
Entäs muuten muut jumalattomat. Tuossahan on lueteltu vain saatana, peto ja väärä profeetta.
Onko muuten tuhoaminen ja kiduttaminen synonyymit keskenään? Raamatussa, jos olet lukenut, on valtaisa määrä paikkoja, joissa puhutaan jumalattomien tuhoamisesta. - kuokkavieras
Stone83 kirjoitti:
tarvitse saada rauhaa asiasta..johan kerroin että minun mielestä turha keskutelu..
En ole joka tapauksessa sinne matkalla,niin turha jauhaa..olen sanonut jo useamman kerran..
Sinun se rauha pitää näköjään saada,koska jatkat koko ajan.Perustat siis uskosi noihin kahteen jakeeseen, joita toistat koko ajan, haluamatta tutkia, mitä Raamattu muuten kertoo asiasta.
Eikö sinulla ehkä ole Raamattua? Olet nuo jakeet poiminut Kantolan viesteistä? - kvanttimekaniikkaa
fniss! kirjoitti:
Tuleekohan helvetissä olemaan yö ja päivä? Taivaassa ei ole yötä enää.
Entäs muuten muut jumalattomat. Tuossahan on lueteltu vain saatana, peto ja väärä profeetta.
Onko muuten tuhoaminen ja kiduttaminen synonyymit keskenään? Raamatussa, jos olet lukenut, on valtaisa määrä paikkoja, joissa puhutaan jumalattomien tuhoamisesta.Joo.Kiivaat uskovat näkevät hevetin paikkana ,jossa ijankaikkinen kidutus jatkuu,jatkuu ja jatkuu vielä hamaan maailman tappiin ja ylikin.Kantapäistä aloitetaan tahkolla hiomaan ja kun on päästy loppuun,aloitetaan alusta.Ihan helvetillistä!Tavallista kadun tallaajaa ei pelotella ihan niin pahasti kuin uskossa olevaa.Uskova on nähnyt "valon" ja jos on miettimässä omiaan,rangaistus on sitä rankempi.
- örrk!
kvanttimekaniikkaa kirjoitti:
Joo.Kiivaat uskovat näkevät hevetin paikkana ,jossa ijankaikkinen kidutus jatkuu,jatkuu ja jatkuu vielä hamaan maailman tappiin ja ylikin.Kantapäistä aloitetaan tahkolla hiomaan ja kun on päästy loppuun,aloitetaan alusta.Ihan helvetillistä!Tavallista kadun tallaajaa ei pelotella ihan niin pahasti kuin uskossa olevaa.Uskova on nähnyt "valon" ja jos on miettimässä omiaan,rangaistus on sitä rankempi.
Voi ei, eihän tuo tahkolla hiominen vedä vertojaan sille, mitä Uskova_1: llä on kerrottavana helvetistä. Hänen mukaansahan siellä syödään omaa lihaansa ja oksennetaan ja aina kasvaa uutta, mitä taas syödään ja oksennetaan ikuisesta ikuiseen. Mutta on se varmaan kuitenkin hyvin kypsytettyä lihaa siellä liekkien keskellä.
- Stone83
fniss! kirjoitti:
Tuleekohan helvetissä olemaan yö ja päivä? Taivaassa ei ole yötä enää.
Entäs muuten muut jumalattomat. Tuossahan on lueteltu vain saatana, peto ja väärä profeetta.
Onko muuten tuhoaminen ja kiduttaminen synonyymit keskenään? Raamatussa, jos olet lukenut, on valtaisa määrä paikkoja, joissa puhutaan jumalattomien tuhoamisesta.tuo kohta on Raamatussa väärin?
Miksi ette vastaa?
Välttelette jatkuvasti,kun kysyn että onko tuo kohta väärin?
Kertokaa nyt.. - Stone83
kuokkavieras kirjoitti:
Perustat siis uskosi noihin kahteen jakeeseen, joita toistat koko ajan, haluamatta tutkia, mitä Raamattu muuten kertoo asiasta.
Eikö sinulla ehkä ole Raamattua? Olet nuo jakeet poiminut Kantolan viesteistä?ihan oma Raamattu on..ilmaiseksi sain vielä ev.lut kirkosta kun pyysin aikoinaan.. :D
En minä perusta noihin kahteen lauseeseen te niihin kiinni jäätte ja inttämään..
Minä kysyn koko ajan onko nuo kaksi lausetta Raamatussa väärin?
Eli oletteko te oikeassa ja Raamattu väärässä,siis tässä kohtaa?
Vastatkaa,älkääkä vältelkö. - fniss!
Stone83 kirjoitti:
tuo kohta on Raamatussa väärin?
Miksi ette vastaa?
Välttelette jatkuvasti,kun kysyn että onko tuo kohta väärin?
Kertokaa nyt..Minähän sinulta kyselin selvitystä tuohon raamatunpaikkaan. Sinä kun kaiken tiedät Raamatusta.
Ja onko tuhoaminen ja kidutus yksi ja sama asia?
Joko luit Malakian3:19 ja eteenpäin, jonka paikan benedi sinulle antoi? Onko se kohta väärin Raamatussa?
Vastailehan, niin kyselen lisää, kun nyt kerran opettamaan olet alkanut. - Stone83
fniss! kirjoitti:
Minähän sinulta kyselin selvitystä tuohon raamatunpaikkaan. Sinä kun kaiken tiedät Raamatusta.
Ja onko tuhoaminen ja kidutus yksi ja sama asia?
Joko luit Malakian3:19 ja eteenpäin, jonka paikan benedi sinulle antoi? Onko se kohta väärin Raamatussa?
Vastailehan, niin kyselen lisää, kun nyt kerran opettamaan olet alkanut.ja olen lukenut aikasemminkin..Raamatussa on tiettyäjä ristiriitoja liittyen helvettiin..
Mutta toistan saman kysymyksen,onko noissa jakeissa virhe..?Onko Raamatussa virheellinen teksti noissa kohdin..?
Ette vastaa vaikka siitä on ollut kysymys koko ajan..
Ja tuhoaminen ja kidutus ei ole sama asia.
En ymmärrä vain et oletteko ihan oikeasti noin .....??
Vänkkäätte minua vastaan,kun laitan kohdan mikä on Raamatussa..kerro hyvä ihminen mitä minä tein väärin?Miksi hyökkäätte minua vastaan?
Onko minun vika että Raamatussa näin sanotaan,vai mikä on syy tähän kimppuun käymiseen? fniss! kirjoitti:
Minähän sinulta kyselin selvitystä tuohon raamatunpaikkaan. Sinä kun kaiken tiedät Raamatusta.
Ja onko tuhoaminen ja kidutus yksi ja sama asia?
Joko luit Malakian3:19 ja eteenpäin, jonka paikan benedi sinulle antoi? Onko se kohta väärin Raamatussa?
Vastailehan, niin kyselen lisää, kun nyt kerran opettamaan olet alkanut.Tässä näin aluksi niitä kohtia. Oma moka jos ei usko Herran sanaan.
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään,
toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
Ilm20:10
Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen,
tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää,
aina ja ikuisesti
Luuk. 16:28
Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä,
etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
Malakia 3:19 eli Mal. 4:1 puhuu aivan eri asiasta ja tiedät kyllä mistä.
Ei se että maan päältä ihmisiä hävitetään esim. sotien kautta ja
luonnollisen kuoleman kautta, ei se ole ihmisen loppu, olemattomaksi
muuttuminen. Ihminen on enemmän kuin eläin.- lukenut...
AnttiVKantola kirjoitti:
Tässä näin aluksi niitä kohtia. Oma moka jos ei usko Herran sanaan.

muuttuminen. Ihminen on enemmän kuin eläin.Jumalan Sanaa: Herra Kantola, Mal. 4: 1. Sillä katso; se päivä on tuleva(ei ole viellä tullut) joka palaa kuin pätsi, ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljen korsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
2: Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäättä, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat.
3: Ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
Ilman Jumalaa, ja uudesti syntymistä ihminen ja eläin menevät samaan paikkaan iankaikkiseen kuolemaan, Ps.49: 13, sanoo: Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat. - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
kuinka monta kertaa haluat että nämä laitan..?
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
"Jos päädyt jompaankumpaan, niin kerro mitä kuolleet tekevät tulessa?"
"siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."
"Harva kuollut tulessa mitään tekee, ei ainakaan puisia huonekaluja!"
"siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."
"toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun."
Siinähän on selitetty mitä siellä tehdään..se lukee Raamatussa,miksi minulta kysyt..
Epäiletkö olevasi matkalla sinne,kun jaksat jauhaa tästä samasta asiasta..?
Vai onko sinulla herännyt epäilys adventistien opeista ja nyt haet varmistusta asialle..?
Älä minua kuuntele,lue Raamattua,siellä ne on kerrottu.kun Raamattu kertoo: " Kuka on niin sokea,, ellei minun palvelijani. Jes. 42: 19.." Sinähän
lukeudut kait Herran palvelijoihin!
Sanoiko Jeesus? " Elleivät he usko Moosesa ja profeettoja, ei se auta jos joku (Jeesus) kuolleistakin nousisi ylös!!
Onko Malakia profeetta? On, sanoo stone! Niin onkii, vastaa benedi
" Katso, se päivä on tuleva kuin pätsi
ja kaikki julkeat
ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia;
ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, (kuka sanoo?) sanoo Herra Sebaot,
niin ettei se jätä heistä juurta(saatana) eikä oksaa ( te olette oksat) Mal 4: 1
" ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle
sinä päivänä, jonka minä teen ( kuka taas sanoo?) sanoo Herra Sebaot jae 3
Nyt kun vertaa sitä kielikuva tekstiäsi, ja todellista kubvausta siitä, miten jumalattomille helvetissä käy, niin ensinnäkin havaitsen huiman ristiriidan
näiden tekstien välillä!
Kumpi meistä on siis sokea, sinä vai minä!?
Raamattuhan sanoo tuossa Malakia 4: 1 että " Sillä katso"...Stone 83 siis katsoo, mutta ei näe näistä selvistä tekstistä, sitä että kidutetaanko jumalattomia, vai tulevatko he tomuksi meidän jalkapohjiemme alle!
Johtopäätös näytöstä: Stone-83 on sokea!
Sitten on toinen kysymys mietittäväksi se, että onko Stone-83 julkea, ja jumalaton
kun ymmärtynyt on että Jumala kiduttaisi luotujaan!!
Onhan se tavallaan Stonelta teko, kun hän eksyttää Jumalan valituita!
Jos te kristityt päädytte Stonesta tuollaiseen johtopäätökseen, että hän antaa Jumalasta väärän kuvan ihmisille, etteivät nämä lähestyisi Jumalaa koska Hän on hirmuinen kiduttaja ja luomansa ihmislihan rääkkääjä,suorastaan hirviö!
niin, se minkä tesidotte maanpäällä on sidottu taivaissa!
Stonen kohtalo siinä tapaukseesa olisi tuo Malakian 4: 1
Mutta voihan olla että saatana saa ihmisen sokeutettua, niin etteivät nämä puhu Jumalasta oikein, kuten jumalan palvelija Job!
Job ei tehnyt syntiä huulillaan, mutta Stone näyttäisi tekevän! - Stone83
benedi=siunattu kirjoitti:
kun Raamattu kertoo: " Kuka on niin sokea,, ellei minun palvelijani. Jes. 42: 19.." Sinähän

Job ei tehnyt syntiä huulillaan, mutta Stone näyttäisi tekevän!säälittävän käymällä minun kimppuun,kun lainaan suoraan Raamatun tekstiä,sanot että minä sanon että luoja kiduttaa..
RAAMATTU SANOO!!EN MINÄ!!
Miksi vääristelet,vai saatko tyydytyksen kun saat minua tyrkyttää helvettiin päin..
Tiedoksi:Minä pelastun uskosta Jeesukseen Kristukseen,sinusta en tiedä.
Minähän sanoin sinulle aikasemmin että Raamatussa on ristiriitoja koskien helvettiä,minunko vika se nyt sitten on?
Edelleen jätät vastaamatta kysymykseen onko ilm.kirj.virheellinen teksti,miksi siinä puhutaan ikuisesta kiduttamisesta ja kauhusta,jos se ei pidä paikkaansa?Kerro mielipiteesi miksi näin krjoitetaan?
Sitten voi tehdä vaikka omia päätelmiä,jos siltä tuntuu..ilm.kirja.on Raamatun viimeiset tekstit ja näyt,joten kaikki mitä on annettu ennen sitä niin on on voitu vaikka muuttaa,vain Jumala itse tietää..mutta mitä jos Jumala on siinä välissä päättänyt muuttaa helvetin merkityksen ja tehnyt siitä sellaisen mitä johanneksen ilmestyksessä se on..?Sehän on kuitenkin viimeisin näky ja siten kaikkein eniten paikkaansa pitävä,jos järkeillä haluaa..
Mutta joka tapauksessa..lopeta syyttämästi minua siitä mitä Raamatussa lukee,jos et halua itsellesi lukea sitä tuomiota koko ajan.. - benedi=siunattu
Stone83 kirjoitti:
mitä kysyin..
Ilm20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Pitkääkö tämä sinun mielestäsi paikkaansa vai onko Raamatussa tässä kohtaa virhe?
Ei siinä sanota että heitä poltetaan tietyn aikaa,eikä siinä sanota että heidät tuhotaan..vaan siinä sanotaan,että heitä kidutetaan IKUISESTI..
Eli joko Raamatussa on virhe tai sitten puhutte omianne,koska se Raamatussa selkeästi sanotaan juuri noilla sanoilla..ja koska Raamattu on tyhmillekkin tarkoitettu,niin siinä tuskin on se enempää miettimistä..eli kumpi pitää paikkaansa?
Tosin edelleen pitää todeta tähän,että näen turhaksi keskustella ikuisesta piinasta tai helvetistä,koska uskova ei sinne ole matkalla..minä ei ainakaan ole menossa,joten sitä on turha vatvoa,mutta jos haluatte,niin voimme tottakai keskustella.tuhotaan, ei ole ruumista, mutta onko hän elävä sielu, sitä sopii
Stonen miettiä!
Ja miksei hengellä voi olla henkiruumista, silloinhan Matt 10: 28
toteutuu ..." peljätkää häntä, joka voi sekä ruumiin että sielun hukuttaa helvetissä!
Nämä molemmat hukutetaan, tulijärveen, eli tulijärvessä...jkoten kyllä sula laava
hukuttaa saatanankin minuuteissa luulisin!
Tyhmyys ei aina ole nainen, voi mieskin olla tyhmä, eikä tyhmä mies
ala b kirjaimella voi se alkaa S:lläkin - benedi=siunattu
kuokkavieras kirjoitti:
No, jos se nyt kerran on toinen kuolema, niin miten sinä sen käännät ikuiseksi elämäksi helvetissä?
No minäkääntelin sen verran, ettei elämää ole helvetissä, vaan iankaikkinen
kuolema, ...ja kuollut ei tiedä, eikä kärsi mitään - benedi=siunattu
AnttiVKantola kirjoitti:
Tässä näin aluksi niitä kohtia. Oma moka jos ei usko Herran sanaan.
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään,
toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
Ilm20:10
Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen,
tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää,
aina ja ikuisesti
Luuk. 16:28
Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä,
etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
Malakia 3:19 eli Mal. 4:1 puhuu aivan eri asiasta ja tiedät kyllä mistä.
Ei se että maan päältä ihmisiä hävitetään esim. sotien kautta ja
luonnollisen kuoleman kautta, ei se ole ihmisen loppu, olemattomaksi
muuttuminen. Ihminen on enemmän kuin eläin.Luuk 16, sitä varten, että ne eksytettäisiin, jotka eivät
ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen
voidakseen pelastua!
Antti on yksi eksytyksen uhreista!
Hän kun luulee, että helvetti ja taivas ovat n. 100 m:n päässä
toisistaan, ja että Aabraham joka on kauan sitten kuollut
huutelisi helvettiin tietojaan, kun " Kuolleet eivät tiedä mitään"!!
Kuka on niin pässi kuin esim.Antti - öööh!
Stone83 kirjoitti:
säälittävän käymällä minun kimppuun,kun lainaan suoraan Raamatun tekstiä,sanot että minä sanon että luoja kiduttaa..
RAAMATTU SANOO!!EN MINÄ!!
Miksi vääristelet,vai saatko tyydytyksen kun saat minua tyrkyttää helvettiin päin..
Tiedoksi:Minä pelastun uskosta Jeesukseen Kristukseen,sinusta en tiedä.
Minähän sanoin sinulle aikasemmin että Raamatussa on ristiriitoja koskien helvettiä,minunko vika se nyt sitten on?
Edelleen jätät vastaamatta kysymykseen onko ilm.kirj.virheellinen teksti,miksi siinä puhutaan ikuisesta kiduttamisesta ja kauhusta,jos se ei pidä paikkaansa?Kerro mielipiteesi miksi näin krjoitetaan?
Sitten voi tehdä vaikka omia päätelmiä,jos siltä tuntuu..ilm.kirja.on Raamatun viimeiset tekstit ja näyt,joten kaikki mitä on annettu ennen sitä niin on on voitu vaikka muuttaa,vain Jumala itse tietää..mutta mitä jos Jumala on siinä välissä päättänyt muuttaa helvetin merkityksen ja tehnyt siitä sellaisen mitä johanneksen ilmestyksessä se on..?Sehän on kuitenkin viimeisin näky ja siten kaikkein eniten paikkaansa pitävä,jos järkeillä haluaa..
Mutta joka tapauksessa..lopeta syyttämästi minua siitä mitä Raamatussa lukee,jos et halua itsellesi lukea sitä tuomiota koko ajan..Missäs kohtaa Raamatussa lukee, että LUOJA kiduttaa ikuisesti helvetissä? Ei edes noissa sinun antamissasi jakeissa. Miten hän voisi niin tehdä, sillä Raamattu sanoo, etteivät he ole edes Jumalan muistissa. Muistinsa menettäneenäkö kiduttaa?
lukenut... kirjoitti:
Jumalan Sanaa: Herra Kantola, Mal. 4: 1. Sillä katso; se päivä on tuleva(ei ole viellä tullut) joka palaa kuin pätsi, ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljen korsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
2: Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäättä, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat.
3: Ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
Ilman Jumalaa, ja uudesti syntymistä ihminen ja eläin menevät samaan paikkaan iankaikkiseen kuolemaan, Ps.49: 13, sanoo: Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.[][][]Ilman Jumalaa, ja uudesti syntymistä ihminen ja eläin menevät samaan paikkaan iankaikkiseen kuolemaan[][][]
Mutta totta puhuen ei eläimillä - ei viruksilla eikä apinoilla - ole mitään
asiaa iankaikkisuuden puolelle.
Kommenttisi perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä että uskot Jumalan laittaneen yhteen apinaankin
henkensä asumaan ja tehnyt siitä iankaikkisuusolennon - kunhan uudestisyntyy Hengestä.
Mutta aivan selvästi Malakia julistaa että jumalattomat joutuvat kuoltuaan tuliseen pätsiin ja
kyseessähän on rangaistus epäuskoon jäämisestä eikä mistään piinasta.
Malakia 4:1 (3:19)
-- Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni.
Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia.
Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin -- sanoo Herra Sebaot
-- eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.- IDENEB
benedi=siunattu kirjoitti:
Luuk 16, sitä varten, että ne eksytettäisiin, jotka eivät
ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen
voidakseen pelastua!
Antti on yksi eksytyksen uhreista!
Hän kun luulee, että helvetti ja taivas ovat n. 100 m:n päässä
toisistaan, ja että Aabraham joka on kauan sitten kuollut
huutelisi helvettiin tietojaan, kun " Kuolleet eivät tiedä mitään"!!
Kuka on niin pässi kuin esim.AnttiMatt. 13:10
Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle:
"Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?"
11 Hän vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
Matt. 13:13
Sentähden minä puhun heille vertauksilla,
että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule,
eivätkä ymmärrä.
IDENEB - IDENEB
benedi=siunattu kirjoitti:
No minäkääntelin sen verran, ettei elämää ole helvetissä, vaan iankaikkinen
kuolema, ...ja kuollut ei tiedä, eikä kärsi mitään\\\No minä kääntelin sen verran, ettei elämää ole helvetissä,
vaan iankaikkinen kuolema, ...ja kuollut ei tiedä, eikä kärsi mitään\\\
Anna silti Jeesuksen tietää mitä eräs siellä Tuonelassa rukoili Abrahamilta ..
Luuk. 16:28
Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
Juu - se asia varmasti tuli loppuunkäsitellyksi tällä puheella.
Mutta tiesitkö että laki oli ennen uskoa??
Gal. 3:23
Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Vaikka tässä on minun, IDENEBin, allekirjoitus, niin useimmat vilpittömät
uskovat allekirjoittaisivat sen, sillä se on osa Jeesusta, Jeesuksen sanoja.
IDENEB
IDENEB - benedi
Stone83 kirjoitti:
jauhaa niin vastaan vaan lyhyesti..
Maa ei sammu yöllä eikä päivällä,
siitä kohoaa savua lakkaamatta,
polvesta polveen se pysyy asumattomana,
ajasta aikaan se on kulkijaa vailla.
Tuossa minkö otit vertaukseksi,niin siinä ei edes puhuta tulesta,vaan maasta joka ei sammu..etkö lue omia tekstejäsi mitä laitat?
"Osoita Raamatulla että on olemassa erilaista tulta!"
Osoita sinä ensin niitä toisenlaisia tulia kuin helvetin niin jatketaan taas sitten,jos haluat samaa jatkaa..No, tottakait maa on tulessa " maa tulee palavaksi pieksi"
Jes 34: 9, Nimenomaan maa ei sammu yöllä ja päivällä...
eli palaako se vieläkin???
Itsehän opetat: " Tämä MAA on talletettu tulelle kadotuksen päivää varten"
Ja kun tämä maa eli planeetta poltetaan, niin tottakait maa, multa, hiekka ,kivet jne. muutt " palavaksi pieksi"
Eikä siinä tulessa, poikaseni voi kukaan elää!!
Kysessä on kuvaus laavasta, tulimerestä joka on rannaton tietenkin kun " koko maa on tulessa"
Jes 34 on kyseessä vain Edomin hävitys ja perikato, sehän lukee jo Luvun päällekirjoituksessa!
Kyseessä on toisinto Nooan tulvasta, ja hävitys hoidettiin silloin vedellä,....nyt tulella, kun se päivä tulee, joka palaa kuin pätsi Malakia 4: 1, 3
Katsohan 2 Piet 3: 7 " Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään"
Huomaatko että jumalattomat katoavat, sinä päivänä!!??
Ja 12 kertoo että " häviämään omaan turmelukseensa"...eli tuli hävittää heidät, kadottaa, olemattomiin!
Tämä sama fraasi esiintyy myös Ilm. 14: 11 jota voit verrata Jes 34: 10
Iankaikkisuus voi tarkoittaa miehen elämänpituista jaksoa 2 Moos 21: 5, 6
Joonakin väitti olleensa iankaikkisesti kalan vatsassa Joona 1: 17
Luehan Jer: 17: 19-27....niin minä sytytän tuleen sen portit, ja tuli on kuluttava Jerusalemin palatsit, EIKÄ SE OLE SAMMUVA" jae 27
Näin sitten kävi,..No, palaako se sammumaton tuli Jerusalemin palatseissa?!
Jeesus puhui vertauksen kylväjästä..Matt 13: 30 " Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonleikkuuseen ( elonleikkuu on maailman loppu)
ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille ( enkelit)
" kootkaa ensin luste ja sitokaa kimppuihin poltettavaksi; mutta nisu korjatkaa minun aittaani" Matt 13: 30
Vaikka tämä on vertaus, ...niin eikö Stone käsitä, mitä Jeesus tarkoitti:
" Ellette te käsitä kylväjä vertausta, niin kuinka ymmärtäisitte kaikki muut vertaukset" Jeesus
Et voi käsittää, kuten olen huomannut, eivätkä toisetkaan, tuskin kaikki adventistitkaan
että tällä vertauksella ratkaistaan kaikki muut vertaukset, myös vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Aabrahamista puhumattakaan!
Näin opetti taas kerran benedi! - benedi
kuokkavieras kirjoitti:
No, jos se nyt kerran on toinen kuolema, niin miten sinä sen käännät ikuiseksi elämäksi helvetissä?
juuri stonea varten kiepautin vääräksi tuon jakeen, jonka Stone " tyhmyyttään " tai viisauttaan
oikaisi, mutta ei silti käsittänyt, että itse kirjoitti että " tämä on toinen KUOLEMA, tulinen
järvi!
Omaan kuoppaansa putosi, mutta ei tajua että on hädän päivä, ja kuopasta pitäisi ylöskin päästä! - benedi
AnttiVKantola kirjoitti:
Tässä näin aluksi niitä kohtia. Oma moka jos ei usko Herran sanaan.
Dan.12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään,
toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
Ilm20:10
Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen,
tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää,
aina ja ikuisesti
Luuk. 16:28
Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä,
etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
Malakia 3:19 eli Mal. 4:1 puhuu aivan eri asiasta ja tiedät kyllä mistä.
Ei se että maan päältä ihmisiä hävitetään esim. sotien kautta ja
luonnollisen kuoleman kautta, ei se ole ihmisen loppu, olemattomaksi
muuttuminen. Ihminen on enemmän kuin eläin.mutta on muistettava, että kun Mestari täällä puhui, hän puhui AINA, vertauksin,
jotka ovat kielikuvia, fraaseja jne.
Siksi hän sanoi: " En minä ole tullut lakia ja profeettoja kumoamaan"
Tämä tarkoittaa sitä, että etsit Mooseksesta ja profeetoista ja psalmeista
totuuden, mitä tapahtuu tuonelassa, ja mitä tapahtuu tuomion jälkeisessä
rangaistuspaikassa, helvetin tulijärvessä!
Etkö sinä Stone tajua, että " tulijärvikin" on fraasi eli kielikuva,...eihän ,
poikaseni vesi pala!! - IDENEB
benedi kirjoitti:
mutta on muistettava, että kun Mestari täällä puhui, hän puhui AINA, vertauksin,
jotka ovat kielikuvia, fraaseja jne.
Siksi hän sanoi: " En minä ole tullut lakia ja profeettoja kumoamaan"
Tämä tarkoittaa sitä, että etsit Mooseksesta ja profeetoista ja psalmeista
totuuden, mitä tapahtuu tuonelassa, ja mitä tapahtuu tuomion jälkeisessä
rangaistuspaikassa, helvetin tulijärvessä!
Etkö sinä Stone tajua, että " tulijärvikin" on fraasi eli kielikuva,...eihän ,
poikaseni vesi pala!!\\\ kun Mestari täällä puhui, hän puhui AINA,
vertauksin,
jotka ovat kielikuvia, fraaseja jne. \\\
Juu - en kehtaisi katsoa peiliin, benedi, jos tommottiin puhuisin vastoin
parempaa tietoani. Varsin hyvin tiedät kun tarkkaan olet kaikki uskovien
viestit nuollut - - että Jeesus puhui suoraan omilleen ja vertauksin
tekopyhille.
Matt. 13:10
Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle:
"Minkätähden sinä puhut HEILLE vertauksilla?"
11 Hän vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. - Stone83
benedi kirjoitti:
juuri stonea varten kiepautin vääräksi tuon jakeen, jonka Stone " tyhmyyttään " tai viisauttaan
oikaisi, mutta ei silti käsittänyt, että itse kirjoitti että " tämä on toinen KUOLEMA, tulinen
järvi!
Omaan kuoppaansa putosi, mutta ei tajua että on hädän päivä, ja kuopasta pitäisi ylöskin päästä!itsestään tyhmän tekee,kun ei ymmärrä tekstejä??
Siinä uudelleen..
Eli helvetissä ollaan hengissä,mutta sitä ei voi kutsua elämäksi ja siksi se on yhtä kuin toinen kuolema..
Ymmärsitköhän nyt mitä tarkoitetaan,vai teetkö tahallasi itsestäsi älykääpiön?
"elämä ilman Jumalaa ei ole elämää..vai onko sinun mielestäsi..?
Sinun "elämääsi"helvetissä ei kuulu Jumala millään tavalla,niin minä en sitä ainakaan kutsuisi elämäksi,vaan juuri kuolemaksi.." - IDENEB
benedi kirjoitti:
juuri stonea varten kiepautin vääräksi tuon jakeen, jonka Stone " tyhmyyttään " tai viisauttaan
oikaisi, mutta ei silti käsittänyt, että itse kirjoitti että " tämä on toinen KUOLEMA, tulinen
järvi!
Omaan kuoppaansa putosi, mutta ei tajua että on hädän päivä, ja kuopasta pitäisi ylöskin päästä!\\\ tämä on toinen KUOLEMA, tulinen
järvi! \\\
Kuolema on sen paikan nimi, tulijärven. Oletkos koskaan vahingossa
lukenut Ilmestyskirjasta, että erään hevosenkin nimi oli Kuolema.
Siksi että se hevonen kuvasi (vain kuvasi) maan päällä niittävää kuolemaa.
Tulinen järvi ON ja sen nimi on Kuolema. - IDENEB
benedi=siunattu kirjoitti:
tuhotaan, ei ole ruumista, mutta onko hän elävä sielu, sitä sopii
Stonen miettiä!
Ja miksei hengellä voi olla henkiruumista, silloinhan Matt 10: 28
toteutuu ..." peljätkää häntä, joka voi sekä ruumiin että sielun hukuttaa helvetissä!
Nämä molemmat hukutetaan, tulijärveen, eli tulijärvessä...jkoten kyllä sula laava
hukuttaa saatanankin minuuteissa luulisin!
Tyhmyys ei aina ole nainen, voi mieskin olla tyhmä, eikä tyhmä mies
ala b kirjaimella voi se alkaa S:lläkin\\\ Saatanalla joka tosin tuhotaan, ei ole ruumista,
mutta onko hän elävä sielu, sitä sopii Stonen miettiä! \\\
Stonella sentään on hengellistä ymmärrystä, kun on uudestisyntynyt.
Ei saatanalla ole ruumista niin että voisi maan päällä tuhat vuotta
kanniskelal uskovien syntejä - - sinun Ellusi on ihan hakoteillä.
Eikä saatanalla ole sielua, sillä ei se ole Jumalan siementä.
On luotu henkiolennoksi ja lankesi, nyt johtaa pimeyden henkivaltoja.
Olet pilkkopimeässä korvessa, benedi, olet antanut eksyttää itsesi,
huivi silmillä.
Saatanaa ei kirjoiteta isolla ässällä vaikka sitä arvostatkin niinkuin
SapattiSinettiä. Eikä se, saatana, ole hän, vaan se.
Ei Jumalan enkeleistäkään sanota "hän". Olet aivan umpikujassa oppeinesi. Juu.
IDENEB - IDENEB
benedi=siunattu kirjoitti:
vertauksia, niin mene sitten sellaisen tekstin luo, jossa kaikki selvästi kerrotaan!!
Lue Malakia 4: 1, 3,...niin saat rauhan asiasta!!Katsos, jos et ymmärrä vertauksia, niin anna Herran hengen uudestisynnyttää sinut hengelliseen maailmaan, benedi maailmanlapsi.
Matt.13:10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: "Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?"
11 Hän vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
Lakkaa jo roikkumassa iänikuisissa vertauksissasi, benedi, ja tule
Jeesuksen luo, niin hän sanoo sinulle suorat sanat!!
Jokaiselle joka tahtoo häntä seurata, hän sanoo suorat sanat.
Ne tekee kipeää, toisin kuin vertaukset, mutta ne myös puhdistavat.
Jota eivät vertaukset tee.
Joh. 15:3
Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
IDENEB - IDENEB
benedi kirjoitti:
No, tottakait maa on tulessa " maa tulee palavaksi pieksi"
Jes 34: 9, Nimenomaan maa ei sammu yöllä ja päivällä...
eli palaako se vieläkin???
Itsehän opetat: " Tämä MAA on talletettu tulelle kadotuksen päivää varten"
Ja kun tämä maa eli planeetta poltetaan, niin tottakait maa, multa, hiekka ,kivet jne. muutt " palavaksi pieksi"
Eikä siinä tulessa, poikaseni voi kukaan elää!!
Kysessä on kuvaus laavasta, tulimerestä joka on rannaton tietenkin kun " koko maa on tulessa"
Jes 34 on kyseessä vain Edomin hävitys ja perikato, sehän lukee jo Luvun päällekirjoituksessa!
Kyseessä on toisinto Nooan tulvasta, ja hävitys hoidettiin silloin vedellä,....nyt tulella, kun se päivä tulee, joka palaa kuin pätsi Malakia 4: 1, 3
Katsohan 2 Piet 3: 7 " Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään"
Huomaatko että jumalattomat katoavat, sinä päivänä!!??
Ja 12 kertoo että " häviämään omaan turmelukseensa"...eli tuli hävittää heidät, kadottaa, olemattomiin!
Tämä sama fraasi esiintyy myös Ilm. 14: 11 jota voit verrata Jes 34: 10
Iankaikkisuus voi tarkoittaa miehen elämänpituista jaksoa 2 Moos 21: 5, 6
Joonakin väitti olleensa iankaikkisesti kalan vatsassa Joona 1: 17
Luehan Jer: 17: 19-27....niin minä sytytän tuleen sen portit, ja tuli on kuluttava Jerusalemin palatsit, EIKÄ SE OLE SAMMUVA" jae 27
Näin sitten kävi,..No, palaako se sammumaton tuli Jerusalemin palatseissa?!
Jeesus puhui vertauksen kylväjästä..Matt 13: 30 " Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonleikkuuseen ( elonleikkuu on maailman loppu)
ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille ( enkelit)
" kootkaa ensin luste ja sitokaa kimppuihin poltettavaksi; mutta nisu korjatkaa minun aittaani" Matt 13: 30
Vaikka tämä on vertaus, ...niin eikö Stone käsitä, mitä Jeesus tarkoitti:
" Ellette te käsitä kylväjä vertausta, niin kuinka ymmärtäisitte kaikki muut vertaukset" Jeesus
Et voi käsittää, kuten olen huomannut, eivätkä toisetkaan, tuskin kaikki adventistitkaan
että tällä vertauksella ratkaistaan kaikki muut vertaukset, myös vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Aabrahamista puhumattakaan!
Näin opetti taas kerran benedi!\\\ tällä vertauksella [KYLVÄJÄ] ratkaistaan kaikki muut vertaukset, myös vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Aabrahamista puhumattakaan!
Näin opetti taas kerran benedi! \\\
Kuvottavaa Jumalan yläpuolelle pyrikimistä, niin lusiferimaista!
Jäät luokallesi, benedi, ehdoitta.
Etkö todellakaan tiennyt että iankaikkisuus on iankaikkisuus, eikä vertausta??
Dan.12;2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. - benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ tällä vertauksella [KYLVÄJÄ] ratkaistaan kaikki muut vertaukset, myös vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Aabrahamista puhumattakaan!
Näin opetti taas kerran benedi! \\\
Kuvottavaa Jumalan yläpuolelle pyrikimistä, niin lusiferimaista!
Jäät luokallesi, benedi, ehdoitta.
Etkö todellakaan tiennyt että iankaikkisuus on iankaikkisuus, eikä vertausta??
Dan.12;2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.kanssa keskustele, vaan " pikku varkaan"
"Se, joka on vähässä väärä, on väärä paljossakin"...Minkälainen ihminen on väärä ihminen?
Eikö paha?
" Pahat tullaan polttamaan helvetissä, ja kaikki kansat jotka unhottavat Jumalan" Ps 9: 17
Tämä maa on talletettu tulelle, säästetty jumalattomain ihmisten kadotuksen päivään"!!
Päivässä se iankaikkisuus menee ohi.. Malakia 4: 1, 3, Joonan iankaikkisuus kalan vatsassa kesti 3 vrk.,
koska siellä ei ollut lämpöä kait kun 20- 35 C...en todellakaan tunne valaitten
ruumiin lämpötiloja! - benedi
IDENEB kirjoitti:
Katsos, jos et ymmärrä vertauksia, niin anna Herran hengen uudestisynnyttää sinut hengelliseen maailmaan, benedi maailmanlapsi.
Matt.13:10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: "Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?"
11 Hän vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
Lakkaa jo roikkumassa iänikuisissa vertauksissasi, benedi, ja tule
Jeesuksen luo, niin hän sanoo sinulle suorat sanat!!
Jokaiselle joka tahtoo häntä seurata, hän sanoo suorat sanat.
Ne tekee kipeää, toisin kuin vertaukset, mutta ne myös puhdistavat.
Jota eivät vertaukset tee.
Joh. 15:3
Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
IDENEB"noille tulee kaikki vertauksissa"..Sinä kuulut myös "noihin"
- benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ Saatanalla joka tosin tuhotaan, ei ole ruumista,
mutta onko hän elävä sielu, sitä sopii Stonen miettiä! \\\
Stonella sentään on hengellistä ymmärrystä, kun on uudestisyntynyt.
Ei saatanalla ole ruumista niin että voisi maan päällä tuhat vuotta
kanniskelal uskovien syntejä - - sinun Ellusi on ihan hakoteillä.
Eikä saatanalla ole sielua, sillä ei se ole Jumalan siementä.
On luotu henkiolennoksi ja lankesi, nyt johtaa pimeyden henkivaltoja.
Olet pilkkopimeässä korvessa, benedi, olet antanut eksyttää itsesi,
huivi silmillä.
Saatanaa ei kirjoiteta isolla ässällä vaikka sitä arvostatkin niinkuin
SapattiSinettiä. Eikä se, saatana, ole hän, vaan se.
Ei Jumalan enkeleistäkään sanota "hän". Olet aivan umpikujassa oppeinesi. Juu.
IDENEBbenedi on typerä!
Jeesus halusi että ylösnousemuksen ilosanoman saavat ensimmäiseksi kuulla
" vankeudessa olevat henget, joille Jeesus saarnasi ylösnousemuksensa jälkeen"
Verensovitus evankeliumin kuuli valtaisa joukko henkiä, saatana mukaan lukien!
Etkö tiedä, että " hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin,..me emme tiedä sulautuiko Jeesuksen hengille saarnaama sana heihin vai ei!
Jumala sen tietää!
" Kumartakoot häntä ( Jumalan esikois Poikaa) kaikki Jumalan enkelit" Heb 1: 6
Jumalakin on Henki, samoin kuin Lusifer, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita!
Ja sitäpaitsi ette ymmärrä asioita! " Henki on se joka eläväksi tekee, liha ei mitään hyödytä"
Lihalla ei ole sinun pelastumishistoriassa kovin paljon tekemistä, mutta hengellä on!
Lihallahan sinä palvelet synnin lakia, koska henkesi antaa käskyjä lihalle...jos henki on pilalla on ruumiskin,jos ruumista ei ole, on henki silloin pilalla, ja lähellä häviämistään!"
Ja saatana joka on henki hävitetään tulessa kerran olemattomiin! - benedi
Stone83 kirjoitti:
itsestään tyhmän tekee,kun ei ymmärrä tekstejä??
Siinä uudelleen..
Eli helvetissä ollaan hengissä,mutta sitä ei voi kutsua elämäksi ja siksi se on yhtä kuin toinen kuolema..
Ymmärsitköhän nyt mitä tarkoitetaan,vai teetkö tahallasi itsestäsi älykääpiön?
"elämä ilman Jumalaa ei ole elämää..vai onko sinun mielestäsi..?
Sinun "elämääsi"helvetissä ei kuulu Jumala millään tavalla,niin minä en sitä ainakaan kutsuisi elämäksi,vaan juuri kuolemaksi.."Ovat hengissä, mutta sitä " ei voi kutsua elämäksi"
Jos oisit vieressä, tukistaISIN!
Sinäkö virittele Raamattuun omaa evankeliumia? Häpeä
Ensimmäinen kuolema, hukutti ruumiin ja sielun vedenpaisumuksessa, samoin tekee tuli!
" Elävät tietävät että he joutuvat helvetin tulijärveen( joka on fraasi),
mutta kun " tämä on toinen kuolema , tulinen järvi" niin kuolleet eivät tiedä mitään,
eikä heillä ole paikkaa helvetissä.
Miksi ei ole?
No siksi ,koska helvetin tuli kuluttaa sen paikan hetkessä, jos heillä sellainen on ollut!
Ei Jumala säästä enkeleitä, eikä ihmisiä helvetissä,,,,..." vaan heidät polttaa se päivä joka tuleva on....
Saatanaa ja jumalattomia säilytetään maanpäällä polttamista varten! 2 Piet 2:4 - Stone83
benedi kirjoitti:
Ovat hengissä, mutta sitä " ei voi kutsua elämäksi"
Jos oisit vieressä, tukistaISIN!
Sinäkö virittele Raamattuun omaa evankeliumia? Häpeä
Ensimmäinen kuolema, hukutti ruumiin ja sielun vedenpaisumuksessa, samoin tekee tuli!
" Elävät tietävät että he joutuvat helvetin tulijärveen( joka on fraasi),
mutta kun " tämä on toinen kuolema , tulinen järvi" niin kuolleet eivät tiedä mitään,
eikä heillä ole paikkaa helvetissä.
Miksi ei ole?
No siksi ,koska helvetin tuli kuluttaa sen paikan hetkessä, jos heillä sellainen on ollut!
Ei Jumala säästä enkeleitä, eikä ihmisiä helvetissä,,,,..." vaan heidät polttaa se päivä joka tuleva on....
Saatanaa ja jumalattomia säilytetään maanpäällä polttamista varten! 2 Piet 2:4oli minun omaa tulkintaa,kun Raamatun tekstit eivät sinulle kelpaa..
Tehdään näin..kerro missä kokoonnutte/tai olet,niin tulen paikan päälle..keskustellaan kasvotusten,niin pystyn selittämään sinulle nämä asiat,kun koneen kautta on aika vaikea saada kommunikaatiota pelaamaan..voit sitten tukistellakkin minua,jos siltä tuntuu.. örrk! kirjoitti:
Voi ei, eihän tuo tahkolla hiominen vedä vertojaan sille, mitä Uskova_1: llä on kerrottavana helvetistä. Hänen mukaansahan siellä syödään omaa lihaansa ja oksennetaan ja aina kasvaa uutta, mitä taas syödään ja oksennetaan ikuisesta ikuiseen. Mutta on se varmaan kuitenkin hyvin kypsytettyä lihaa siellä liekkien keskellä.
Miten voit helvetissä omaa lihaasi syödä, sillä ruumiisi maatuu ja Raamattu
sanoo että liha ja veri ei iankaikkisuuden puolelle mene. Korkeintaan
luitasi siellä kaluat, sillä Sana ei sano etteikö luut menisi sinne.
Mutta asiallisesti ottaen, sekä vanhurskaitten että vääräin ylösnousemukseen
mennään "hengellisen" elikkä ajattoman ruumiin kanssa. Muista Paavalin sanat.
- Ei Parjaaja
Puolustautumaan: Yleensä tämä hyökkäys tapahtuu vainajia vastaan, jotka eivät voi edes puolustautua. Ainahan antti on hyvä haamujen puolustaja. Ei hän mibua häiritse. Minun puolestani hän voi ihan vapaasti julistaa sanomaansa noille hengille siellä hautausmaalla?
Matt. 8:22
Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Seuraa sinä minua,
ja anna kuolleitten haudata kuolleensa".
Luuk. 9:60
Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Anna kuolleitten haudata kuolleensa,
mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".
Kolmas asiani sinulle:
Eikö sinun viestisi ollutkin 100 % parjaamista, Ei Parjaaja ???- benedi
AnttiVKantola kirjoitti:
Matt. 8:22
Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Seuraa sinä minua,
ja anna kuolleitten haudata kuolleensa".
Luuk. 9:60
Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Anna kuolleitten haudata kuolleensa,
mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".
Kolmas asiani sinulle:
Eikö sinun viestisi ollutkin 100 % parjaamista, Ei Parjaaja ???ettet ole eläessäsi kuollut. lopeta synnin tekeminen, eli Jumalan lain rikkominen!
Ihminen voi olla eläessään kuollut" Synnin palkka on kuolema"
Jos Pyhä Henki ei asua lainrikkojassa,..." Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät... niin kuka sinut elävksi tekee?
Saatanako enkeleineen? Älä unta näe! - IDENEB
benedi kirjoitti:
ettet ole eläessäsi kuollut. lopeta synnin tekeminen, eli Jumalan lain rikkominen!
Ihminen voi olla eläessään kuollut" Synnin palkka on kuolema"
Jos Pyhä Henki ei asua lainrikkojassa,..." Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät... niin kuka sinut elävksi tekee?
Saatanako enkeleineen? Älä unta näe!\\\ lopeta synnin tekeminen \\\
Mikset sitten ITSE edes yritä vähentää synnintekoa??
Outoa että vaadit muilta sitä mihin ei ole itselläsikään innostusta.
Teet aina vaan sitä mitä et oikeastaan tahtoisi tehdä!
Alapa ottaa C-vitamiinia lume A-vitamiinin sijasta.
että saat voimaa.
Room. 7:19
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee,
vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. - benedi
IDENEB kirjoitti:
\\\ lopeta synnin tekeminen \\\
Mikset sitten ITSE edes yritä vähentää synnintekoa??
Outoa että vaadit muilta sitä mihin ei ole itselläsikään innostusta.
Teet aina vaan sitä mitä et oikeastaan tahtoisi tehdä!
Alapa ottaa C-vitamiinia lume A-vitamiinin sijasta.
että saat voimaa.
Room. 7:19
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee,
vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.voimaa saa, vaan hiilihydraateista, esim. kasviksista ja kokojyväviljasta,
sekä rasvoista, mieluiten niistä, jotka ovat huoneenlämmössä juoksevia!
- Vilpitön israelilain
Adventisti mieluusti menee henkilökohtaisuuksiin opillisen asiallisuuden
sijasta. Me kristityt mollaamme asioita ja perustelemme Raamatulla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8942187
Joh. 1:47
Kun Jeesus näki Natanaelin tulevan, hän sanoi:
"Siinä on oikea israelilainen, mies vailla vilppiä!" Älyä korvien välissä, niin hän häipyy vähin äänin pois {palstalta} Hän arvoisa Antti on erittäin hävyttömän kielen käyttäjä}ja hyvin irvokas sanan käänteineen.{ Ei kenellekään tule surua antti kohtaan} { päin vastoin kaikki ovat mielissään kun suuri häiritsiä on poistunutilman meteliä}! {Tämä koe on kokeena Antin älyn osa määrästä}!
- Stone83
ainakin tulee suru..
Jotain hän on aikaan saanut,kun on niin kova hinku saada hänet pois..ettei vain totuus rupeaisi pikkuhiljaa avautumaan ja se pelottaa..?
Ja kyllä on pakko sanoa,että olette kyllä niin kaukana Jumalasta,kun pystytty tuolla tavalla puhumaan toisista ihmisistä..sitten sanotte,että olette Jeesuksen ottanut elämään..samaan aikaa haukutte toisen älykkyysmäärää..tekopyhiä olette..
Häivy sinä palstalta,jos et kestä totuutta..eikös teillä ole ne ihan omat sivut minne ei muut pääse? ""jos et kestä totuutta..eikös teillä ole ne ihan omat sivut minne ei muut pääse?""
On heillä omat suljettu sivu, johon jäseneksi vain tarkan seulan läpäisemällä.
Minä en jaksanut kirjoitella siellä. Heti kun kirjoitti teologisesti, parjattiin,
että mikäs tohtori luulet olevasi. Ja itsestään selvänä siellä pidetään, ettei Raamattua juurikaan siteerata. Joku pikkusieluinen yo-proffa kirjoittelee pitkiä yksityiskohtaisia viestejä, semmoisia että kyllä Jeesus
taas tänäänkin oli ihmeellinen, kun ruoka yliopistolla oli niin maittavaa.
Ja ihmeen kautta Jumala järjesti että taas sain annetuksi yhden
kirjekurssiesitteen. Että senkaltaista proosaa siellä ja ystävällinen sävy
totuutta tärkeämpi.
Kun viimeksi kävin adventistien suljetulla keskustelupalstalla,
ei siellä juurikaan muusta puhuttu kuin palstan lakkauttamisesta.
Aivan synkkämielinen ja pitkästyttävä foorumi se on ollutkin.
Ystävällisessä sävyssä ja sen vuoksi pitkän pitkästi laverrellen he siellä
toisiaan käännyttävät oikeampaan uskoon. Usko tai älä, adventistit
eivät oikeasti ole yksimielisiä.
Lyhyt kierros osoitti, että paroonia kiinnostaa nykyisin vain adventismi,
mitä kristinuskon palstoihin tulee. Joten tervemenoa adventtikirkkoon
kasteelle ja kastelupaus antamaan!
BARON-26
Jos Antilla on yhtään ..
Älyä korvien välissä, niin hän häipyy vähin äänin pois {palstalta}
Juuri tuollaista asennetta epäkypsältä 26-vuotiaalta voikin odottaa.
Mutta mitä järkeä on väistyä juuri nyt, kun me kristityt olemme niinsanotusti niskan päällä. Olemme lanseeranneet uskovaisuuden
tälle foorumille, jäädäkseen.
Sitäpaitsi, minulla on taka-ajatus ja hyötynäkökohdat:
Ei millään muulla tavoin oi Raamattua ja uskoa niin tehokkaasti kuin
tällä palstalla keskustelemalla. Näin on minun kohdallani.
Nyt tiedän että pitää tutkia itseään jottei liian myöhään, taivaassa,
tutkita. Ja nyt iedän kaikki helvetti-kohdat Raamatussa jne.- benedi
Stone83 kirjoitti:
ainakin tulee suru..
Jotain hän on aikaan saanut,kun on niin kova hinku saada hänet pois..ettei vain totuus rupeaisi pikkuhiljaa avautumaan ja se pelottaa..?
Ja kyllä on pakko sanoa,että olette kyllä niin kaukana Jumalasta,kun pystytty tuolla tavalla puhumaan toisista ihmisistä..sitten sanotte,että olette Jeesuksen ottanut elämään..samaan aikaa haukutte toisen älykkyysmäärää..tekopyhiä olette..
Häivy sinä palstalta,jos et kestä totuutta..eikös teillä ole ne ihan omat sivut minne ei muut pääse?jotka ovat lähellä Jumalaa, toistavat ihmisille Jumalan sanoja: " Menkää siihen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen"
Onko sellainen kaukana Jumalasta, joka puhuu Jumalan sanoja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi782594On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682523Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742433Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051769Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271287Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve121283Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r81069Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065