11 Vastausta
1 038 Lukukertaa
Perinnön jakaminen?
Mistä rahat?
Tämä ei nyt varsinaisesti liity avioehtoon kun sellaista ei ole, mutta kysyn kuitenkin täältä neuvoa. Eli olen pari vuotta sitten saannut isältäni perinnöksi muutaman sadan tuhannen omaisuuden, mutta äidilleni jäi tähän omaisuuteen elinikäinen hallintaoikeus. Äitini on vasta 50 vuotias, eli todennäköisesti menee vuosikymmeniä ennenkuin saan omaisuuden haltuuni. Nyt olen kuitenkin eroamassa, eikä meillä siis ole avioehtoa, eikä mitään muuta merkittävää omaisuutta kuin perintöni. Joudunko maksamaan miehelleni tasinkona puolet tuosta perinnön arvosta, vaikka minulla ei ole sitä edes hallussani?
Aloita rakkaustarinasi
Löydä unelmiesi kumppani jo tänään! Etsi rakkautta satojentuhansien suomalaisten sinkkujen joukosta!
siihen
on paras varautua. Mikä sen käypä arvo sitten on, onkin mielenkiintoinen kysymys ja onko sinulla velkaa?hankala tilanne
Enpä tiedä varmasti, mutta tutkin asian ja vastaan siitä huolimatta. Nix_nax korjannee jos meni väärin :)Ensimmäiseksi tulisi tarkistaa, onko avio-oikeus suljettu pois isän testamentissa. Tälläinen määräys olisi ollut erittäin tärkeä, ja sen puuttuminen on nyt jälkikäteen arvioituna selvä perintösuunnittelun virhe.
Ap ei ole ilmeisesti vaatinut lakiosaansa. Jälkikäteen arvioituna toinen virhe.
Olisi ehkä helppo AL 35.3 "Oikeuteen, jota ei voida luovuttaa tai joka muuten luonteeltaan on henkilökohtainen, on avio-oikeutta koskevia määräyksiä sovellettava ainoastaan sikäli, kuin ne eivät ole vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa." perusteella luulla että omaisuus jota ei voida luovuttaa, ei voi olla myöskään avio-oikeuden kohteena, mutta ymmärtääkseni tätä ei kuitenkaan tulkita näin tässä tapauksessa vaan käyttöoikeudella rasitettu omaisuus otetaan myös osituslaskelmassa huomioon käyttöoikeuden arvolla vähennettynä. Esim KKO 1994:6: apteekkiliike, jota ei voitu luovuttaa puolisolle jolla ei ollut tarvittavaa toimilupaa, arvostettiin substanssiarvoonsa ilman apteekkarin työpanoksesta ja toimiluvasta riippuvaista tuottoarvoa.
Näin ollen ap joutuu maksamaan puolet perinnön arvosta tasinkona.
Ap:n äidillä on testamenttiin perustuva käyttöoikeus johon pätee (ellei testamentista toisin johdu) PK 12:6: "Omistaja ei saa käyttöoikeuden haltijan suostumuksetta luovuttaa tai pantata oikeuden kohteena olevaa omaisuutta eikä siitä muullakaan tavoin määrätä. Kiinteän omaisuuden sekä sellaisen toisen maalla olevan laitoksen osalta, joka voidaan hallintaoikeuksineen maahan maanomistajaa kuulematta luovuttaa kolmannelle henkilölle, on suostumus annettava kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistamassa asiakirjassa. Jollei suostumusta saada, on oikeudella valta hakemuksesta sallia aiottu toimi, milloin siihen on syytä.
Jos omistaja on suostumuksetta tai luvatta määrännyt omaisuudesta, on toimenpide pätemätön käyttöoikeuden haltijaa kohtaan."
Jos ap ei saa tätä suostumusta tai lupaa (tai ei haluakaan saada) ja muutakaan omaisuutta ei ole, tasinko jää osituksessa saatavaksi jolle juoksee korkolain 5 §:n 1. momentin mukainen viivästyskorko. Tämä velka korkoineen vanhentuu normaalien sääntöjen mukaan. Jos siis raha-asiat ovat muutenkin kuralla ja luottotiedot jo menneet, voi olla kannattavinta odotella, syöden vuosikymmen kaurapuuroa, jos äiti eläisi yli velan vanhentumisajan jolloin mies jäisi tosiasiallisesti ilman tasinkoa. Tämä on joka tapauksessa edessä, jos perintöomaisuutta ei voida luovuttaa.
Aika mielenkiintoista
tuo mahdollinen velkatilanne. Tuossa jos kävisi niin onnettomasti että ap:n äiti kuolisi vajaan kymmenen vuoden päästä, niin silloin tasinkovelka olisi kasvanut korkoa niin paljon että käytännössä koko perintö menisi ex-puolisolle. No toivotaan että äiti pysyy hengissä velan vanhetumiseen asti.velan vanhentumisesta
Ulkona on niin upea kevätsää, että lähden mieluummin pitkälle lenkille Ukko-snautserini kera kuin uppoudun oikeudellisiin syövereihin. Kommentoin kuitenkin alla olevaa.>>Jos ap ei saa tätä suostumusta tai lupaa (tai ei haluakaan saada) ja muutakaan omaisuutta ei ole, tasinko jää osituksessa saatavaksi jolle juoksee korkolain 5 §:n 1. momentin mukainen viivästyskorko. Tämä velka korkoineen vanhentuu normaalien sääntöjen mukaan. Jos siis raha-asiat ovat muutenkin kuralla ja luottotiedot jo menneet, voi olla kannattavinta odotella, syöden vuosikymmen kaurapuuroa, jos äiti eläisi yli velan vanhentumisajan jolloin mies jäisi tosiasiallisesti ilman tasinkoa.<<
Kun ositus on tehty, tasinkosaatava vanhentuu normaalien vanhentumissääntöjen mukaan, kuten toteat. Tämä pitää sisällään sen, että jos vanhentuminen ajoissa katkaistaan, sepä ei vanhenekaan. Ei siinä silloin auta edes vuosikymmen kaurapuurolla.
Saatavan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Vanhentuminen voidaan katkaista yksinkertaisesti muistuttamalla velallista velasta todisteellisesti. Tästä alkaa uusi kolmen vuoden vanhentumisaika, joka voidaan katkaista, josta alkaa uusi kolmen vuoden vanhentumisaika, joka ... Jotta saatava voitaisiin ulosmitata velalliselta, tarvitaan oikeuden lainvoimainen (velkomusasiassa annettu) tuomio. Tuomio on täytäntöönpanokelpoinen 20 vuoden ajan siitä, kun se on annettu. (Tänä aikanakin vanhentuminen tulee katkaisemalla estää.)
Joten tasinkosaatavan vanhentumisen varaan on turha mitään perustaa.
kiitos korjauksesta
Eli tarvitaan siis yli kaksi vuosikymmentä velallisen elämää. Ainakin pikaisella silmäyksellä ulosottokaareen ymmärsin että tuo 20 vuotta velkomustuomiosta on tosiaankin maksimi, koska pakkotäytäntöönpano ei sen jälkeen enää onnistu vaikka velasta olisikin muistutettu alle kolmen vuoden välein. Aika ei ole 15 vuotta, koska velkoja on luonnollinen henkilö (entä jos ap:n mies kuolee välillä?). Muistin väärin että tämä UK 2:24 §:n määräaika olisi ollut 10 vuotta mutta näköjään ei. Eipä tullut ap:lle helpotusta tästäkään.vielä vanhentumisesta
>>Muistin väärin että tämä UK 2:24 §:n määräaika olisi ollut 10 vuotta<<Sattuu sitä väärin muistamista tai muistamattomuutta sellaisillekin, joilta ei tuollaista odottaisi. Kerronpa omakohtaisen tuoreen kokemukseni, joka liittyy saatavan vanhentumiseen.
Edellinen koirani, Ikaros-snautseri, kuoli 9-vuotiaana äkilliseen bakteeritulehdukseen melkein päivälleen viisi vuotta sitten. Kuolemaan johti mielestäni eläinlääkärien hoitovirhe. Ikarosta oli tutkinut/hoitanut kaksi eläinlääkäriä, joiden veloitus oli yhteensä yli 1.100 euroa. Luettuani, että oli perustettu Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta, joka vastaisi Kuluttajariitalautakuntaa (sillä erolla, että käsittelymaksu on 100 euroa ja kuluttajien edustus lautakunnasta puuttuu), esitin sille lausuntopyynnön. Lausunto annettiin 3.9.2009; sen mukaan hoidossa ei ollut laiminlyöntejä. Olin lausunnon perusteluista eri mieltä, ja annoin lautakunnalle pitkän palautteen (kun lausunnosta ei valitusmahdollisuutta ole).
Palautteen ensimmäinen kohta koski käsittelyratkaisua, jonka mukaan asia oli toisen eläinlääkärin osalta vanhentunut, minkä vuoksi lautakunta ko. lääkärin toiminnan osalta ei antanut lausuntoa. Kommentoin käsittelyratkaisua seuraavasti:
1. Virheellinen käsittelyratkaisu
Arviolautakunta on katsonut, että arvioitaessa sitä, onko lausuntopyyntö esitetty riittävän ajoissa, tulee sovellettavaksi velan vanhentumisesta annettu laki. Kun kyseisen lain 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua lain 5-7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta lukien, jollei vanhentumista sitä ennen ole katkaistu, ja kun vanhentumisaika arviolautakunnan mukaan tässä tapauksessa on alkanut kulua hoitotoimenpiteiden päättymisestä eli 1.3.2005, eikä vanhentumista kolmen vuoden kuluessa siitä ollut A A:n osalta katkaistu, arviolautakunta on todennut, että se tämän vuoksi ei anna pyydettyä lausuntoa A:n toiminnan osalta.
Harkinnassaan arviolautakunta on tukeutunut velan vanhentumisesta annetun lain 4 ja 10 §:iin. Mutta saman lain 18 §:n 1 momentin säännöksen arviolautakunta on jättänyt huomiotta. Kyseisen säännöksen mukaan velan vanhentuminen voidaan ottaa tutkittavaksi tuomioistuimessa tai muussa viranomaismenettelyssä vain asianosaisen väitteen perusteella. A A ei arviolautakunnalle toimittamassaan 24.3.2009 päivätyssä vastineessa ollut vedonnut vanhentumiseen. Arviolautakunnan siitä annettuun lakiin perustuva menettely on em. säännöksessä tarkoitettua viranomaismenettelyä. Arviolautakunnan käsittelyratkaisu, jolla se on päättänyt olla antamatta pyydettyä lausuntoa A A:n toiminnan osalta, on siten lain vastaisena virheellinen.
Siinäkin hypoteettisessa tilanteessa, jossa A olisi vedonnut vanhentumiseen, po. käsittelyratkaisu olisi ollut virheellinen. Lausuntopyynnössä nimittäin ei ole ollut kysymys vain vahingonkorvauksesta, vaan ensisijaisesti sen toteamisesta, oliko Ikaroksen hoidossa tapahtunut hoitovirhe. Hoitovirheasia olisi tullut tutkia ja siitä lausua, vaikka lausunnon antamisesta vahingonkorvauksen osalta vanhentumisen johdosta olisikin pidättäydytty. Tätä ratkaisumallia tukee nähdäkseni myös arviolautakunnan oma tehtävänmäärittely (lainaus lautakunnan kotisivuilta, harvennukset minun):
"Lausuntomenettelyssä siis tutkitaan, onko eläinlääkäri eläintä hoitaessaan tai hoidon tarvetta arvioidessaan menetellyt kyseisen tapauksen olosuhteet huomioon ottaen eläinlääketieteellisesti arvioiden asianmukaisesti. Lausunnossa v o i d a a n ottaa kantaa m y ö s siihen, perustaako virhe vahingonkorvausvastuun."
Jollei lausuntopyynnössä olisi pyydetty kannanottoa (A:n) vahingonkorvausvelvollisuuteen, siitä ei olisi voitu mitään lausua. Mihin tällöin olisi perustettu se, ettei hoitovirheestä A:n osalta olisi pyydettyä lausuntoa annettu? Tuskinpa ainakaan lakiin velan vanhentumisesta. Vanhentuminen ei siten saata olla perusteena lausunnon antamisesta pidättäytymiseen muulta kuin vahingonkorvauksen osalta.
Hallituksen esityksessä laiksi velan vanhentumisesta asia sanotaan selvästi: "Vanhentumissäännöstä koskee velvoiteoikeudellisia suoritusvaatimuksia." (HE 187/2002 vp)
Ihmeellistä asiassa oli se, että lautakunnan ratkaisuun osallistuneet puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat molemmat virkanimikkeeltään lainkäyttöneuvoksia. Asian valmistelija oli myös juristi. (Muut viisi jäsentä edustivat eläinlääkintäalaa.) - Mitään palautetta palautteestani en tietenkään ole saanut.
oliko iso omaisuus
sillä muista,jotta puolet kuuluu äidillesi isän perinnöstä ei koko isän osuus ole sinun perittävänä.Äitisi,kun tekee testamentin jossa määrää ukkosi pois niin silloin periaatteessa koko omaisuudesta 1/3 osa on se josta ukko voi vaatia puolet ei muuta.Ja tietenkin perintöverosta puolet maksaa ukko tai sen voi vähentää sille maksettavasta summasta.Nyt ekaksi äiti tekeen paperin joka rajaa aviopuolison pois perinnöstä.
Ei oikein osu
"puolet kuuluu äidillesi isän perinnöstä ei koko isän osuus ole sinun perittävänä.Äitisi,kun tekee testamentin jossa määrää ukkosi pois niin silloin..."Aloittajan äiti on saattanut saada miehensä jäämistöstä tasinkoa (leskihän ei ilman testamenttia peri mitään), mutta ilmeisesti se asia on jo käsitelty (pari vuotta kulunut), ja aloittajalle on jäänyt se omaisuus, josta hän puhuu. Aloittajan äiti voi tehdä testamentin, jossa sulkee omasta perinnöstään lapsensa puolison avio-oikeuden pois, mutta tähän tilanteeseen se tuskin enää auttaa, koska aloittaja sanoo avioeron olevan jo tulossa (eikä äidin kuolema näytä olevan näköpiirissä). Siispä kommenttisi on vähän harhaan osuva.
"Ja tietenkin perintöverosta puolet maksaa ukko tai sen voi vähentää sille maksettavasta summasta."
Mistähän perintöverosta ukon pitäisi verot maksaa? Perintöveroa maksetaan, jos peritään jotain. Aloittajan puoliso, ilmeisesti tarkoittamasi ukko, ei ole perinyt aloittajan isältä mitään eikä siis maksa siitä veroa. Tasinko taas on verotonta saajalleen.
Että semmoista.
Jos perintö on
jakamaton eli se on perikunnan omistama niin siitä ei tartte maksaa tasinkoa kun se omistusoikeus on vaikea määrittää ja jos pääset puolison kanssa sopimukseen niin käytätte avio-oikeutta vain siihen omaisuuteen minkä olette yhdessä hankkineet ja niin edelleen ja fiksu ihminen ei käytä avio-oikeutta sellaiseen omaisuuteen mihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa eli puolison perittyyn omaisuuteen kun sitä ei ole maksanutkaan.Aika naivia
luottaa ihmisten fiksuuteen avioero tilanteessa. Välillä noissa riidoissa jaetaan tuhkatkin pesästä.Sopuisaa:)
Pääsivät sentään sopuun, kun tuhkat jakoivat.Tiedän kuitenkin eroja, joissa ei ole päästy jakamisvaiheeseenkaan.
On sen verran riitaista, etteivät saa edes pakko-ositusta aikaiseksi.