Sähkön tuotantoketjun ja omavaraisuuden suhteen selvittämiseksi kerrataan esimerkinomaisesti muutaman sähköntuotantomuodon tuotantoketju. Lähdedokumenttina on VTTn julkaisema ja TVOn rahoittama julkaisu /1/ vuodelta 2002.
Ydinvoiman tuotantoketju:
- kaivostoiminta
- uraanirikasteen konversio
- isotooppiväkevöinti
- polttoaineen valmistus
- polttoaineen kuljetus ydinvoimalaan
- sähköntuotanto
- käytetyn polttoaineen välivarastointi
- käytetyn polttoaineen kuljetus pois välivarastosta
- jälleenkäsittely ja runsasaktiivisen jälleenkäsittelyjätteen loppusijoitus tai
-- kapseloidun käytetyn polttoaineen suora loppusijoitus ilman jälleenkäsittelyä
Ydinsähkön tuotannon omavaraisuus edellyttäisi, että koko tuotantoketju toimisi Suomessa. Niiden, jotka sitkeästi väittävät ydinsähkön tuotannon lisäävän sähköntuotannon omavaraisuutta, voisi olla hyödyllistä kirjoittaa lista paperille, yliviivata ne tuotantoketjun vaiheet, jotka tapahtuu Suomessa (ainakin vaiheeseen 'sähköntuotanto' asti), ja katsoa mitä jää puuttumaan ydinsähkön tuotannon omavaraisuudesta. Samalla voi miettiä, mikä kohta ydinsähkön tuotannosta on puhdasta ja päästötöntä.
Toisenlaisena esimerkkinä tuulivoiman, maailman puhtaimman energiamuodon, tuotantoketju, jonka kaikki vaiheet on kotimaisia ja siis sähköntuotannon omavaraisuutta kasvattavia. Tuotantoketju voi olla ydinvoimaa puhtaaksi väittäville masentavaa luettavaa, mutta se on silti lienee syytä kertoa:
Tuulivoiman tuotantoketju:
- ilman virtaus
- sähkön tuotanto
ja yhtä puhdas on aurinkosähkönkin tuotantoketju:
- auringon säteily
- sähkön tuotanto
ja vesivoiman tuotantoketju:
- veden virtaus
- sähkön tuotanto
Huomasitteko: kaikki nuo on kotimaisia, ilmaisia, ja puhtaita, sekä - toisin kuin ydinvoima & muu ruskea energia - sähköntuotannon omavaraisuutta kasvattavia energia-raaka-aineita!
1: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2002/T2127.pdf
Omavaraisuus, tuotantoketju
11
249
Vastaukset
- 17+17
Sinulla on omalaatuinen tapa tulkita omavaraisuutta. Viestiesi perusteella olet sitä mieltä, että energiantuotantotavan omavaraisuus voi olla vain joko 0% tai 100%, välimuotoa ei ole. Jos pienikin osa tuotantoketjusta tapahtuu Suomen ulkopuolella omavaraisuus on mielestäsi 0%.
Mihin unohdit puun ja turpeen tuotantoketjut ? Onko niiden omavaraisuus 0% ? Puun ja turpeen hankinta ja jalostaminen polttoaineeksi ja kuljetukset voimaloihin vaativat ulkomailla valmistettuja laitteita ja niiden käyttäminen ulkomaisia fossiilisa polttoaineita."Jos pienikin osa tuotantoketjusta tapahtuu Suomen ulkopuolella omavaraisuus on mielestäsi 0%. "
Sähköntuotantoketjusta puheenollen: juuri noin. Tuon olet ymmärtänyt oikein.
Onhan se selvää, että tuotanto ei ole omavaraista, jos se vaatii jotain ulkomailta. Simppeliä: jos sitä tuotannon tarvitsemaa raaka-ainetta ei saadakaan ulkomailta, tuotanto pysähtyy heti, kun se loppuu varastostakin. Sellaista ei kutsuta omavaraisuudeksi.
"Sinulla on omalaatuinen tapa tulkita omavaraisuutta. Viestiesi perusteella olet sitä mieltä, että energiantuotantotavan omavaraisuus voi olla vain joko 0% tai 100%, välimuotoa ei ole."
Omavaraisuus tarkoittaa sitä, että oma kulutus tyydytetään omalla tuotannolla. Silloin joko ollaan omavaraisia tai ei olla. Omavaraisuusaste on eri asia, siitä esimerkkejä kirjoituksistani /1/ ja /2/.
"Mihin unohdit puun ja turpeen tuotantoketjut ?"
Ei ollut tarkoituskaan kertoa muita esimerkkejä kuin mitä kerroin. Toivottavasti ne esimerkit auttoi sinua edes hiukaan ymmärtämään, mitä tuotannon omavaraisuus tarkoittaa. Voisi muuten olla hyväkin, että itse kertoisit, millaisen tuotantoketjun näet puun ja turpeen tuotannolle, kun ne sinua näyttäisi kiinnostavan.
1: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8616797
(Energiaomavaraisuus 35% --> 96%)
2: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8906087
(32% omavaraisuus sähköntuotannossa)- 17+17
Vastaaja kirjoitti:
"Jos pienikin osa tuotantoketjusta tapahtuu Suomen ulkopuolella omavaraisuus on mielestäsi 0%. "
Sähköntuotantoketjusta puheenollen: juuri noin. Tuon olet ymmärtänyt oikein.
Onhan se selvää, että tuotanto ei ole omavaraista, jos se vaatii jotain ulkomailta. Simppeliä: jos sitä tuotannon tarvitsemaa raaka-ainetta ei saadakaan ulkomailta, tuotanto pysähtyy heti, kun se loppuu varastostakin. Sellaista ei kutsuta omavaraisuudeksi.
"Sinulla on omalaatuinen tapa tulkita omavaraisuutta. Viestiesi perusteella olet sitä mieltä, että energiantuotantotavan omavaraisuus voi olla vain joko 0% tai 100%, välimuotoa ei ole."
Omavaraisuus tarkoittaa sitä, että oma kulutus tyydytetään omalla tuotannolla. Silloin joko ollaan omavaraisia tai ei olla. Omavaraisuusaste on eri asia, siitä esimerkkejä kirjoituksistani /1/ ja /2/.
"Mihin unohdit puun ja turpeen tuotantoketjut ?"
Ei ollut tarkoituskaan kertoa muita esimerkkejä kuin mitä kerroin. Toivottavasti ne esimerkit auttoi sinua edes hiukaan ymmärtämään, mitä tuotannon omavaraisuus tarkoittaa. Voisi muuten olla hyväkin, että itse kertoisit, millaisen tuotantoketjun näet puun ja turpeen tuotannolle, kun ne sinua näyttäisi kiinnostavan.
1: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8616797
(Energiaomavaraisuus 35% --> 96%)
2: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8906087
(32% omavaraisuus sähköntuotannossa)Vastaaja; " Onhan se selvää, että tuotanto ei ole omavaraista, jos se vaatii jotain ulkomailta."
Tuolla perusteella mikään energiantuotanto ei ole Suomessa omavaraista.
Puun ja turpeen merkitys Suomen energiantuotannossa on paljon suurempi kuin tuulivoiman ja aurinkosähkön. Kehoitankin sinua tutustumaan myös puun ja turpeen tuotantoketjuihin. Jos niissä on jotkut asiat sinulle liian vaikeita, voin neuvoa sinua, kun lähetät viestin asioista, joita et ymmärtänyt. 17+17 kirjoitti:
Vastaaja; " Onhan se selvää, että tuotanto ei ole omavaraista, jos se vaatii jotain ulkomailta."
Tuolla perusteella mikään energiantuotanto ei ole Suomessa omavaraista.
Puun ja turpeen merkitys Suomen energiantuotannossa on paljon suurempi kuin tuulivoiman ja aurinkosähkön. Kehoitankin sinua tutustumaan myös puun ja turpeen tuotantoketjuihin. Jos niissä on jotkut asiat sinulle liian vaikeita, voin neuvoa sinua, kun lähetät viestin asioista, joita et ymmärtänyt."Vastaaja; " Onhan se selvää, että tuotanto ei ole omavaraista, jos se vaatii jotain ulkomailta."
Tuolla perusteella mikään energiantuotanto ei ole Suomessa omavaraista. "
Saat pitää käsityksesi. Kun ei uppoa niin ei uppoa. Tässä kuitenkin hiukan laajempi lainaus kirjoituksestani.
"Onhan se selvää, että tuotanto ei ole omavaraista, jos se vaatii jotain ulkomailta. Simppeliä: jos sitä tuotannon tarvitsemaa raaka-ainetta ei saadakaan ulkomailta, tuotanto pysähtyy heti, kun se loppuu varastostakin. Sellaista ei kutsuta omavaraisuudeksi."
tsemppiä. jka näitä kannattaa yrittää lukea:
1: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8616797
(Energiaomavaraisuus 35% --> 96%)
2: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8906087
(32% omavaraisuus sähköntuotannossa)- parsija
"Viestissä mainittu ketju poistettu:
2: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8906087
(32% omavaraisuus sähköntuotannossa)
Uusi linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8935110
32% omavaraisuus sähköntuotannossa (v.3)"
Viesti poistettu. Uusi linkki on nyt http://keskustelu.suomi24.fi/node/8937127
32% omavaraisuus sähköntuotannossa (v.4)
- 17+17
Vastaaja viittaa ketjun avausviestissä seuraavaan tiedotteeseen:
http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2002/T2127.pdf
'Katsaus eri energiatuotantomuotojen ympäristövaikutuksiiin'
Tiedotteen yhteenveto päättyy seuraavaan johtopäätökseen;
" Kokonaiskustannuksiltaan edullisimpia (kasvihuonekaasupäästöjen) rajoituskeinoja tarjoavat ydinvoimakapasiteetin lisäyksiä sisältävät energiantuotantoskenaariot."- kannattaja,
linkin perusteella! vastaaja antaa meille luettavaksi raportin jossa loppuyhteenvedon ja koko selvityksen oleellisin anti on ydinvoiman lisärakentaminen.
- kissannahkallako?
kannattaja, kirjoitti:
linkin perusteella! vastaaja antaa meille luettavaksi raportin jossa loppuyhteenvedon ja koko selvityksen oleellisin anti on ydinvoiman lisärakentaminen.
sitä on olla.Miten muutoin katettaisiin Suomen sähköenergian tarve?Ilman tuontia.
- Pulmunen.
- käytetyn polttoaineen välivarastointi
Vai onko sekään? - parser
32% omavaraisuus sähköntuotannossa.-ketju poistetaan vähän väliä. Tällä hetkellä toimiva linkki siihen ketjuun on
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8955281 - pikku muutos
Tuulivoiman tuotantoketju:
- auringon säteily
- ilman virtaus
- sähkön tuotanto
ja yhtä puhdas on aurinkosähkönkin tuotantoketju:
- auringon säteily
- sähkön tuotanto
ja vesivoiman tuotantoketju:
- taivaankappaleiden gravitaatio ja Maan hydrodynamiikka sekä magnetohydrodynamiikka
- veden virtaus
- sähkön tuotanto
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k503648On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole372358Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842303Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602198Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.271626Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641542- 761447
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?551003Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?68982Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40869