Laihdutan ja kiloja tulee vaan lisää

2 lapsen mama

Tietääkös joku missähän voisi olla vika kun paino ei tipu ei sitten millään. Olen n165cm ja painan yli 80kg. Olen aloittanut elämäntapa remontin jo vuoden alussa eli seuraan ruokavaliota, liikun mielestäni paljon ja yritän muutenkin vaalia terveellisiä elämän arvoja. Olen käyttänyt Kiloklubi sivustoa ruokavalion suunnittelussa ja toteutuksessa. Kalorini jäävät päivittäin "reilusti alle" eli noin 400-700kCal... Liikun päivittäin koiran kanssa, aamulla 1h, päivällä 30 min ja illalla 1h. Lisäksi uin tai vesijumppaan 2 kertaa viikossa tunnin ajan. Normaalia kotijumppaa 1-3kg painoilla 2 kertaa viikossa. Lisäksi päivittäin yhteensä puolesta tunnista tuntiin venyttelen etteivät lihakseni jumiudu. Minulla on kaksi alle 5v lasta joiden kanssa tulee myös aktiivisesti touhuttua, työkseni teen toimisto eli istuma työtä. Aamupalalla syön usein puuroa tai kokojyvämysliä, hedelmän ja kupin kahvia, välipalalla salaattia, hedelmä, marjoja tai pähkinöitä, normaali salaatti lounas jossa joskus kanaa/kalaa/juustoa. välipala kuin edellä ja päivällisellä kasvispainotteinen ateria, välissä hedelmä ja iltapalalla jugurttia, rahkaa, marjoja, ruisleipää tms... Missä siis vika kun painoni pitäisi tippua mutta kasvaa vaan?? en usko lihaksieni kasvavan "paljon" joten paino tuskin sen takia nousee.. Asiallisia kommentteja kiitos :)

18

424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta totta?!

      Kai? Jos oikeasti olet tuon verran miinuksella päivässä niin kyllä painin pitäisi pudota. Kirjaappa nyt oikeasti joka ainut suupala ylös ja mittaat ruoka-annosten koot. Joku tuossa yhtälössä mättää.

      • 2 lapsen mama

        on ja järkikin jo sanoo ettei nyt kaikki oo hyvin.. ja kummiskaa säästöliekillä ei olla... ja kaikki suupalat otettu huomioon... makeista ja suolaisista on turha vähentää kun en käytä oikein missään muodossa... terveyskeskus lääkärit ei suostu tutkimaan ja yksityiselle ei varaa... :( pahimmillani oon jopa punninnut kaikki suuhunlaittamani mutta enää en siihen alistu...

      • kasvu tasaisesti
        2 lapsen mama kirjoitti:

        joka paikkaan vai onko joku kohta turpoamassa muita enemmän? Lihakset ei tuollaisella treenillä vielä niin paljon kasva, että se painoon nostavasti vaikuttaisi.

      • Jätä hedelmät

        ja leivät pois. Syö enemmän lihaa.

      • puntarissa
        Jätä hedelmät kirjoitti:

        ja leivät pois. Syö enemmän lihaa.

        Kyllä tuolla kalorimäärällä pitäisi laihtua. Jos tiedot pitävät paikkansa, niin arvelisin, että nestetasapainosi on mennyt hieman sekaisin. Elikkä nestettä kerääntyy kroppaan. Miten on suolan käytön laita? Suolahan sitoo nestettä, ja sillä tavalla aiheuttaa painon nousua (tai ennallaan pysymistä, jos muuten laihtuisi). Parin kuukauden aikana ei paino tästä syystä vielä välttämättä laske.

      • voi teitä
        kasvu tasaisesti kirjoitti:

        joka paikkaan vai onko joku kohta turpoamassa muita enemmän? Lihakset ei tuollaisella treenillä vielä niin paljon kasva, että se painoon nostavasti vaikuttaisi.

        "Lihakset ei tuollaisella treenillä vielä niin paljon kasva, että se painoon nostavasti vaikuttaisi."

        Miten ne lihakset voisikaan kasvaa kun kaloritarve ei riitä edes perusaineenvaihdunnan ylläpitämiseen=))
        Noilla kalorimäärillä kukaan ei jaksa treenata, saati kasvattaa lihaksia. Miinuskaloreilla ei kerta kaikkiaan voi kasvattaa lihaksia, vaan lihakset päin vastoin palaa ja kun dieetin lopettaa lihas korvautuu rasvalla.

    • -

      Kuinka kauan olet jatkanut tätä tämänhetkistä kuuria?
      Rasvakilon laihtumiseen tarvitsee kuluttaa noin 7000-9000kcal. Sen mukaan voi laskea kuinka nopeasti voisit mahdollisesti laihtua.
      Jos olet tuolla "kuurilla" ollut vasta muutaman viikon ei tuloksia välttämättä näy vielä.
      Lääkärissä käynti voi olla kohdallaan, hän varmasti auttaa ja neuvoo oikein laihtumisen kanssa.

    • vastaa tähän

      Kun kirjoitit, että kalorit jäävät reilusti alle, eli noin 400-700 kcal alle tarpeen, niin kuinka paljon sinä siis syöt kaloreita?

      Minkä verran kiloklubi ilmoittaa sinulle päivän Peruskulutuksen energiaksi?

      Löytyy ruokaosiossa "energialaskelman" toiselta riviltä.

      Itsellä paino ei tippunut oikeastaan ollenkaan ensimmäisen 4 viikon aikana.... Nyt 9 viikossa 8 kiloa!

      • 2 lapsen mama

        vastauksistanne :) eli oon ollu jo vuoden vaihteesta asti tällä laihutus/elämäntaparemontti kuurilla eli ei ole mistään ensimmäisten viikkojen yliodotuksesta todellakaan kyse..
        kiloklubi ilmoittaa ravinnosta saatavan energian määräksi hippusta yli 1700 kaloria ja päivittäin saan noin 1000-1300 kaloria eli alijäämää viikossa on noin 4000 kaloria...
        einesruokia/puolivalmisteita (edes mausteissa) ei tule syötyä joten suolaa ei juuri liikoja kroppaani tule, valmistan siis kaikki ruuat itse alusta pitäen.
        Lääkäriin olen yrittänyt saada aikaa mutta valitettavasti "hoitoarvio"järjestelmän takia en pääse edes sairaan hoitajan pakeille ja yksityiselle minulla ei varaa ole mennä, valitettavasti.
        Olisin tyytyväinen siihen 0,5kg pudotusta viikossa mutta kun sitäkään ei näy.
        En koe olevani mitenkään turvoksissa vain tietysrtä paikasta saati turvoksissa ollenkaan, kroppani on kyllä kiinteytynyt ja ryhti parantunut huomattavasti mutta eipä ole vaa'alla miinus tuloksia...
        paljonko proteiinia pitäisi päivässä saada? itse syön noin 80g, kuituja 35-40g /vrk, onko liikaa, liian vähän...??? käytössäni on kokovilja tuotteet ja leipiä en syö juuri nimeksikään.

      • Syö vähän

        lisää proteiinia ja vähän vähemmän kuituja. Vähennä kokoviljatuotteiden ja hedelmien syöntiä.

        Et tarvitse enää lisää proteiinia. Et kumminkaan mitään kehonrakennusta harrasta ja olet nainen. Eli tuo 80g on oikein hyvä.
        Mutta jossain homma kusee. ja pahasti.
        Oletko nyt aivan varma että et ns huijaa itseäsi. Sellainen tapahtuu yleensä täysin huomaamatta.
        Eli napostelee jotain pientä välillä, jota ei sitten muistakkaan ottaa laskelmiin mukaan.
        Mutta toisaalta ei tuo täysin erikoista ole, sillä itse olen n 1000kcal vajeella päivässä ja harrastan urheilua n 4-7h viikossa. Tosin olen laihduttamisen loppupäässä eli pieni vatsarengas enää vaivaa, mutta ei tunnu lähtevän kovin vauhdikkaasti. Tosin lihasta tulee tilalle kokoajan, joten sitä ei välttämättä tapauksessani huomaa.

      • 2 lapsen mama
        - kirjoitti:

        ja marjoja tulee syötyä noin 300gr päivässä, ja muutenhan syön hyvin kasvis/vihannes painoitteisesti... kannan vihkoa mukana johon laitan jopa veden juonnin ylös joten en omasta mielestäni kyllä huijaa.. täytynee vaan kumminkin jatkaa tätä harjoittelua ja panostaa vielä enemmän tuohon ruokapuoleen... ja lääkäriin yritän kyllä hiillostaen päästä mutta kunnalliset ovat mitä ovat täällä päin :/ mietin myös sitä että onko kilot todellakin näin tiukassa kun laihdutettavaa ei ole kuin hieman yli 10kg ja monet ovat sanoneet juuri sitä että viimeisimmät kilot ovat tiukassa...

      • Jätä

        hedelmät pois. Nykyaikaiset hedelmät on jalostettu makeiksi sokeripommeiksi.

      • kaksi kiloa
        2 lapsen mama kirjoitti:

        ja marjoja tulee syötyä noin 300gr päivässä, ja muutenhan syön hyvin kasvis/vihannes painoitteisesti... kannan vihkoa mukana johon laitan jopa veden juonnin ylös joten en omasta mielestäni kyllä huijaa.. täytynee vaan kumminkin jatkaa tätä harjoittelua ja panostaa vielä enemmän tuohon ruokapuoleen... ja lääkäriin yritän kyllä hiillostaen päästä mutta kunnalliset ovat mitä ovat täällä päin :/ mietin myös sitä että onko kilot todellakin näin tiukassa kun laihdutettavaa ei ole kuin hieman yli 10kg ja monet ovat sanoneet juuri sitä että viimeisimmät kilot ovat tiukassa...

        on se tiukassa oleva. Noin terveellsillä elämäntavoilla pitäisi painon kyllä tippua aika tasaiseen tahtiin. Jatka aloittamallasi tiellä, se kuitenkin on oikea. Lääkäriin menosta olet jo maininnutkin, tee se.

    • Roc-lacocla

      Mulla menee painonpudotus ainakin siten, että saattaa paino pysyä kuukauden samoissa lukemissa eikä tipu sitten millään, mutta sitten kun se vaihe menee ohi niin paino tippuu yhtä äkkiä viikossa 7 kiloa vaikka ruokavaliota taikka liikuntaa olisikaan lisännyt mitenkään. Välillä voi tulla vähän takaisinkin mutta melko hyvin on aina palautunut muutamassa päivässä.

      • -

        Niin kyllä sulla kumminkin sellanen 15Kg on laihdutettavaa. Se on aika paljon. Kalori vajetta kannattaa lisätä siitä 400kcal. sinne 700kcal. Silleen että joka päivä tulee se -700 tai 1000kcal.

    • ...s...

      millaiset verensokeriarvot sulla on, ettei vain ole piilevää diabetestä.
      Mieheni paino alkoi nousemaan vaikka hän söi vähemmän kuin minä(57kg nainen), kun hän joutui terveystarkastukseen hänellä todettiin kohonneet verensokeriarvot.
      Heti tablettihoidon alettua paino alkoi tippumaan ja ylimääräiset kilot katosi kuin itsestään.
      Sinähän olitkin menossa lääkäriin?

    • fysikaalinen mahdott

      "Kalorini jäävät päivittäin "reilusti alle" eli noin 400-700kCal" Täyttä soopaa. Jos treenaisit noin paljon ja söisit noin vähän, keholle ei jäisi edes lepoaineenvaihduntaan tarvittavaa kalorimäärää. Tuo on fysikaalinen mahdottomuus, että treenaisit vaikka edes elämää ylläpitävää kalorimäärää ei ravinnosta tule=) Lopeta paskan jauhanta, syö terveellisesti ja huomattavasti enemmän kaloreja päivässä ja treenaa oikeasti. paino tippuu o,5-1 kg viikossa ja voit hyvin. Itselle valehtelemalla ja päiväunelmoinnilla paino ei tipu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      147
      3992
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2436
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2407
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2302
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      52
      2083
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      21
      1797
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1117
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1101
    Aihe