Tuli mieleeni kysymys:
Onko olemassa keskitettyä paikkaa, jonne voi ilmoittaa varastetut tavarat?
Poliisit ovat paikalla käyneet ja vakuutusyhtiölle on ilmoitettu vahingosta.
Mutta olisi hyvä, jos varkaat jäisivät kiinni, kun yrittävät erää viedä jonnekin myyntiin.
Varastetun tavaran kohtalo
3
443
Vastaukset
- info..
Tuommoinen on ennen ollut, kuin www.varasinfo.fi tuo vain nyt ei vaikuttanut toimivan.
Ensinnäkin en todellakaan tiedä, aihe on omakohtainen, koska kodissamme tapahtui
aikoinaan ( 1970- luvun lopulla ) kerrostaloasunto murto. Murto on väärä ilmaus, koska
mitään jälkiä ei jäänyt. Oven lukko avattiin siististi.
Eteishallin seinältä katosi ainoastaan isäni, sotaveteraanin hankkima jääkäriupseerin miekka,
sekä Ruk. 56 kurssipuukko, joka hänellä oli mukanaan sodassa. Mitään muuta ei kadonnut.
Kyseessä oli kai tilauskeikka, joka jäi mysteeriksi.
Ainoastaan poliisilta oli mahdollista kysellä tavaroiden perään, mutta se ei johtanut mihinkään.
Teimme muutamia kiertelyjä Helsingin antiikki/ vanhojen tavarain kauppoihin, tuloksetta.
Silloin tuli mieleen, josko olisi jokin rekisteri mihin voisi ilmoittaa varastetut tavarat. Mutta että
tilanne on edelleen yhtä surkea, aiheuttaa kyllä hämmennystä. Eikö mitään edistystä ole
tapahtunut yli 35- vuoteen.- polmän
niinpä.sitä ei tiedä jos kaikki varkauskeikat on tilattuja.Entä jos huutonetistä löytyisi omia tuotteita..jos yhden löytää ja sitten katsoo myyjän muut kohteet ja kas sieltä löytyisi lisääkin.
No voihan tavarat myydä ja ostaja taas myy jne.
Aika usein antiikkiliikkeetkin kysyvät mistä tavara on peräisin ja onko lupa myydä...mitä se hyödyttää jos ihminen vaan naama peruslukemilla sanoo,että hänen.tai pyytää kaverin kirjoittamaan valtakirjan.
Hankalia juttuja nämä ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192186Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281980Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52723
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32708