Is400 vai Maestro 38/40 puolivalmiina ja siitä maailmankiertovenettä tekemään.
Tarkoitus lähteä sitten kun lapset ovat aikuisia (n. 10 v.) siihen asti rakentaminen ja perheveneenä käyttö.
IS - Maestro
21
766
Vastaukset
- 15
Maestro 38 voisi olla hyvä vene pallonkiertoon? Saako niitä vielä puolivalmiina? Eli onko se tosiaan vielä tuotannossa?
- 18
IS400 enää puolivalmiina kenenkään rakentamana ? Olen sellaisen kyydissa ollut, kahden erilaisen ja jäi kuva aika vankasta veneestä. Purjehtikin hyvin, molemmat yksilöt. Maestroa en tunne.
- EU--direktiivi = %&%
puolivalmisteessa pitää olla CE-merkki ja täyttää ko. merkin vaatimukset.
Siitä kun rakennat valmiiksi, ei kyse ole itsetehdystä, joten sinun tarvitsee laittaa CE, ja vastata siitä että kaikki on direktiivin mukaista.
Käytännössä tämä CE- lopetti siis puolivalmisteiden tuotannon kokonaan em. syistä.
Jos itse osaat hoitaa homman CE-kelpoiseksi, niin mikset sitten tee alusta asti itse ?
Jos et, niin unohda ajatus, tai muuta EU:n ulkopuolelle rakentamaan ; sorry mutta näin se nykyään vaan menee ...- sdfgsdfg
Puolivalmiin rungon myyjä vastaa ce:stä. Ei ongelma venevalmistajalle.
Moisio myy edelleen IS:ää puolivalmiina.
Maestro Boats myy Maestroa. http://www.maestroboats.fi/
Saare on valmis myymään puolivalmiin....
Kyllä itserakentajille veneitä löytyy, jos on halua tehdä. - CE !!!
sdfgsdfg kirjoitti:
Puolivalmiin rungon myyjä vastaa ce:stä. Ei ongelma venevalmistajalle.
Moisio myy edelleen IS:ää puolivalmiina.
Maestro Boats myy Maestroa. http://www.maestroboats.fi/
Saare on valmis myymään puolivalmiin....
Kyllä itserakentajille veneitä löytyy, jos on halua tehdä.löytyä, ei se ole tyhmä joka myy vaan se joka ostaa, ja sitten ei saa ottaa EU-alueella käyttöön kun ei täytä direktiivin vaatimuksia. Toki, jos vie EU alueen ulkopuolelle ennen käyttöön ottoa, niin se voi ollakin sallittua ..., mutta takaisin ei ole tulemista ilman CE-direktiivin mukaisuuden vakuutusta sekä omistajan käsikirjaa, ym, ym, ym ...
Se että puolivalmiste täyttää direktiivin vaatimukset, ei millään lailla takaa että valmis tuote täyttäisi.
Riski on 100%:sti valmiin veneen EU-markkinoille saattajalla, eli käytännössä puolivalmiista valmiiksi rakentavalla. - sdfgsdfg
CE !!! kirjoitti:
löytyä, ei se ole tyhmä joka myy vaan se joka ostaa, ja sitten ei saa ottaa EU-alueella käyttöön kun ei täytä direktiivin vaatimuksia. Toki, jos vie EU alueen ulkopuolelle ennen käyttöön ottoa, niin se voi ollakin sallittua ..., mutta takaisin ei ole tulemista ilman CE-direktiivin mukaisuuden vakuutusta sekä omistajan käsikirjaa, ym, ym, ym ...
Se että puolivalmiste täyttää direktiivin vaatimukset, ei millään lailla takaa että valmis tuote täyttäisi.
Riski on 100%:sti valmiin veneen EU-markkinoille saattajalla, eli käytännössä puolivalmiista valmiiksi rakentavalla.Puolivalmiste kun sisältää ce-vaatimuksen mukaiset dokumentit, niin se on siinä.
Milloin vene on myyty puolivalmiina? Jos asennan oston jälkeen lämmärin ja karttaplotterin, olenko ostanut puolivalmiin?
Kyllä se vaan niin menee, että jos ostat puolivalmiin (rungon) niin myyjä on sen valmistanut vaatimusten mukaisesti ja antaa siitä sertifikaatin.
Toisaalta jos runkovalmistaja ei toimita asianmukaisia papruja, niin kun veneen on saanut valmiiksi, marssii maistraattiin ja ilmoitaa että omavalmisteinen vene on nyt valmis, ja rekisteröi sen. Siinä ei kukaan vaadi mitään ce-hössötyksiä. Ainoa vaade on että venettä ei saa myydä 5 vuoden sisällä.
Mutta tuote, jolta vaaditaan ce, vastaa tuottaan vaatimustenmukaisuudesta tuotteen markkinoille saattanut taho, tässä tapauksessa, jos veneen puolivalmiilta rungolta se vaaditaan, toimittaa sen rungon tekijä. - Romulux
sdfgsdfg kirjoitti:
Puolivalmiste kun sisältää ce-vaatimuksen mukaiset dokumentit, niin se on siinä.
Milloin vene on myyty puolivalmiina? Jos asennan oston jälkeen lämmärin ja karttaplotterin, olenko ostanut puolivalmiin?
Kyllä se vaan niin menee, että jos ostat puolivalmiin (rungon) niin myyjä on sen valmistanut vaatimusten mukaisesti ja antaa siitä sertifikaatin.
Toisaalta jos runkovalmistaja ei toimita asianmukaisia papruja, niin kun veneen on saanut valmiiksi, marssii maistraattiin ja ilmoitaa että omavalmisteinen vene on nyt valmis, ja rekisteröi sen. Siinä ei kukaan vaadi mitään ce-hössötyksiä. Ainoa vaade on että venettä ei saa myydä 5 vuoden sisällä.
Mutta tuote, jolta vaaditaan ce, vastaa tuottaan vaatimustenmukaisuudesta tuotteen markkinoille saattanut taho, tässä tapauksessa, jos veneen puolivalmiilta rungolta se vaaditaan, toimittaa sen rungon tekijä.ei siis CE-merkintää, toimittaa valmistaja/myyjä siihen valmiustasoon jossa puolivalmiste myytäessä on. Siitä sitten jatkaa valmiiksi tuotteeksi ja rekisteröi omavalmisteen. That´s it.
- vaihteeksi faktoja f
Romulux kirjoitti:
ei siis CE-merkintää, toimittaa valmistaja/myyjä siihen valmiustasoon jossa puolivalmiste myytäessä on. Siitä sitten jatkaa valmiiksi tuotteeksi ja rekisteröi omavalmisteen. That´s it.
" Vaatimuksenmukaisuus todistuksen ei siis CE-merkintää, toimittaa valmistaja/myyjä siihen valmiustasoon jossa puolivalmiste myytäessä on. "
Juuri noin.
" Siitä sitten jatkaa valmiiksi tuotteeksi ja rekisteröi omavalmisteen. "
Jos rekisteröit sen omavalmisteena, syyllistyt rikokseen, ja jo nyt, tulkinnasta riippuen, mahdollisesti rikokseen kehottamiseen.
Jälkisertifioinnin voi nykyään sentään itse puolivalmiista valmiiksi tehdylle tehdä, mikä on ainoa tie, jos osaaminen ei riitä direktiivin mukaiseen valmistukseen. Valitettavasti vain sen kustannukset vievät pääosan siitä hintaerosta, mikä puolivalmiilla ja valmiilla veneellä on.
Direktiivi nimenomaan ja täysin yksikäsitteisesti vaatii itsetehdyn veneen olevan itsa alusta saakka tehdyn, ei puolivalmiina ostetun, eikä edes osittainkaan teetetyn veneen. - sdfgsdfg
vaihteeksi faktoja f kirjoitti:
" Vaatimuksenmukaisuus todistuksen ei siis CE-merkintää, toimittaa valmistaja/myyjä siihen valmiustasoon jossa puolivalmiste myytäessä on. "
Juuri noin.
" Siitä sitten jatkaa valmiiksi tuotteeksi ja rekisteröi omavalmisteen. "
Jos rekisteröit sen omavalmisteena, syyllistyt rikokseen, ja jo nyt, tulkinnasta riippuen, mahdollisesti rikokseen kehottamiseen.
Jälkisertifioinnin voi nykyään sentään itse puolivalmiista valmiiksi tehdylle tehdä, mikä on ainoa tie, jos osaaminen ei riitä direktiivin mukaiseen valmistukseen. Valitettavasti vain sen kustannukset vievät pääosan siitä hintaerosta, mikä puolivalmiilla ja valmiilla veneellä on.
Direktiivi nimenomaan ja täysin yksikäsitteisesti vaatii itsetehdyn veneen olevan itsa alusta saakka tehdyn, ei puolivalmiina ostetun, eikä edes osittainkaan teetetyn veneen.On pääosin itse tehty. Siinä saa siis käyttää apua.
Kuka määrittelee mikä osa pitää olla itse tehty, pitääkö purjeet neuloa itse? Pitääkö masto pursottaa itse?..
Lopeta jo se urvellus, ei mene läpi, omavalmiste on omavalmiste. - I wanna be somebody
vaihteeksi faktoja f kirjoitti:
" Vaatimuksenmukaisuus todistuksen ei siis CE-merkintää, toimittaa valmistaja/myyjä siihen valmiustasoon jossa puolivalmiste myytäessä on. "
Juuri noin.
" Siitä sitten jatkaa valmiiksi tuotteeksi ja rekisteröi omavalmisteen. "
Jos rekisteröit sen omavalmisteena, syyllistyt rikokseen, ja jo nyt, tulkinnasta riippuen, mahdollisesti rikokseen kehottamiseen.
Jälkisertifioinnin voi nykyään sentään itse puolivalmiista valmiiksi tehdylle tehdä, mikä on ainoa tie, jos osaaminen ei riitä direktiivin mukaiseen valmistukseen. Valitettavasti vain sen kustannukset vievät pääosan siitä hintaerosta, mikä puolivalmiilla ja valmiilla veneellä on.
Direktiivi nimenomaan ja täysin yksikäsitteisesti vaatii itsetehdyn veneen olevan itsa alusta saakka tehdyn, ei puolivalmiina ostetun, eikä edes osittainkaan teetetyn veneen.Wannabe maallikkojuristin heikko luetunymmärtäminen ja idioottimainen tulkinta tuskin riittää edes suomessa rikokseksi.
Mistä näitä surkuhupaisia koomikkoja oikein sikiää? - väsynyttä
vaihteeksi faktoja f kirjoitti:
" Vaatimuksenmukaisuus todistuksen ei siis CE-merkintää, toimittaa valmistaja/myyjä siihen valmiustasoon jossa puolivalmiste myytäessä on. "
Juuri noin.
" Siitä sitten jatkaa valmiiksi tuotteeksi ja rekisteröi omavalmisteen. "
Jos rekisteröit sen omavalmisteena, syyllistyt rikokseen, ja jo nyt, tulkinnasta riippuen, mahdollisesti rikokseen kehottamiseen.
Jälkisertifioinnin voi nykyään sentään itse puolivalmiista valmiiksi tehdylle tehdä, mikä on ainoa tie, jos osaaminen ei riitä direktiivin mukaiseen valmistukseen. Valitettavasti vain sen kustannukset vievät pääosan siitä hintaerosta, mikä puolivalmiilla ja valmiilla veneellä on.
Direktiivi nimenomaan ja täysin yksikäsitteisesti vaatii itsetehdyn veneen olevan itsa alusta saakka tehdyn, ei puolivalmiina ostetun, eikä edes osittainkaan teetetyn veneen.juu, sitten ei varmaan saisi tulevaisuudessa kuiduttaakaan ce -venettään, kun se muuttuisi laittomaksi omavalmisteeksi : D
- 4 - 1 = 3
I wanna be somebody kirjoitti:
Wannabe maallikkojuristin heikko luetunymmärtäminen ja idioottimainen tulkinta tuskin riittää edes suomessa rikokseksi.
Mistä näitä surkuhupaisia koomikkoja oikein sikiää?Suomessahan riittää rikokseksi jo karilleajo nykyään, sekä se, ettei poliisi & syyttäjä osaa lakia lukea, kuten T. Selänteen veneen karilleajotapaus opetti.
Joten koetas nyt vaan ymmärtää realiteetit siitä, mistä kaikesta voi suomessa nykyään saada syytteen ja jopa tuomion, on se vähän toista kun joissain muualla tai täällä ennen ... - 3 - 1 = 2
väsynyttä kirjoitti:
juu, sitten ei varmaan saisi tulevaisuudessa kuiduttaakaan ce -venettään, kun se muuttuisi laittomaksi omavalmisteeksi : D
saa kuiduttaa CE-merkityn veneen. Se on silti se sama vene joka on jo laillisesti käyttöönotettu ja markkinoille saatettu EU alueella. Ja koko asiahan koskee vain käyttöönottoa & EU_markkinoille saattamista, ei ollenkaan sitä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Vene ei siis millään muotoa muutu omavalmisteeksi sen jälkeen kun se jo on markkinoille saatettu ja laillisesti käyttöön otettu, vaikka kuidutat ja jatkaisit runkoa 3:lla metrillä, niin siitä vaan.
CE venedirektiivi ei siihen puutu millään lailla.
Mutta jos saatat markkinoille veneen joka ei ole itse tehty, eikä CE-direktiivien mukaisesti vaatimusten mukaiseksi valmistajan takaama, paperit mukaanlukien, niin lirissä olet ja pahasti. - 6
sdfgsdfg kirjoitti:
On pääosin itse tehty. Siinä saa siis käyttää apua.
Kuka määrittelee mikä osa pitää olla itse tehty, pitääkö purjeet neuloa itse? Pitääkö masto pursottaa itse?..
Lopeta jo se urvellus, ei mene läpi, omavalmiste on omavalmiste.masto ei ole vene. Et saa laittaa venerekisteri numeroitakaan mastoon. Ihan sama mistä masto on peräisin vai puuttuuko kokonaan, sitä ei vaatimusten mukaisuus koske mitenkään.
Itsetehty on vene joka on kokonaan itse tehty, muuten vaatii vähintään jälkisertifioinnin.
Omavalmiste ei oloe direktiivin käyttämä juridinen termi lainkaan, vaan omaa keksintöäsi, mikä osoittaa ettet ole ko lain kohtaa koskaan edes lukenut. - sdfgsdfg
6 kirjoitti:
masto ei ole vene. Et saa laittaa venerekisteri numeroitakaan mastoon. Ihan sama mistä masto on peräisin vai puuttuuko kokonaan, sitä ei vaatimusten mukaisuus koske mitenkään.
Itsetehty on vene joka on kokonaan itse tehty, muuten vaatii vähintään jälkisertifioinnin.
Omavalmiste ei oloe direktiivin käyttämä juridinen termi lainkaan, vaan omaa keksintöäsi, mikä osoittaa ettet ole ko lain kohtaa koskaan edes lukenut.Lakia tiskiin, kun noin tunnet juridiset termit.
Ole hyvä vaan. - sdfgsdfg
3 - 1 = 2 kirjoitti:
saa kuiduttaa CE-merkityn veneen. Se on silti se sama vene joka on jo laillisesti käyttöönotettu ja markkinoille saatettu EU alueella. Ja koko asiahan koskee vain käyttöönottoa & EU_markkinoille saattamista, ei ollenkaan sitä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Vene ei siis millään muotoa muutu omavalmisteeksi sen jälkeen kun se jo on markkinoille saatettu ja laillisesti käyttöön otettu, vaikka kuidutat ja jatkaisit runkoa 3:lla metrillä, niin siitä vaan.
CE venedirektiivi ei siihen puutu millään lailla.
Mutta jos saatat markkinoille veneen joka ei ole itse tehty, eikä CE-direktiivien mukaisesti vaatimusten mukaiseksi valmistajan takaama, paperit mukaanlukien, niin lirissä olet ja pahasti.Eiköhän noilta suomalaisilta venepajoilta löydy tuo todistus, myyväthän veneitä työkseen.
Eri asia jos ostaa rungon sinulta.
Jos kerta tuo ce-merkintä vaaditaan puolivalmiilta rungolta, niin kyllähän sen toimittaa silloin tuon rungon valmistaja/myyjä. Hänhän on se taho joka sen saattaa markkinoille. - Byggmentos
3 - 1 = 2 kirjoitti:
saa kuiduttaa CE-merkityn veneen. Se on silti se sama vene joka on jo laillisesti käyttöönotettu ja markkinoille saatettu EU alueella. Ja koko asiahan koskee vain käyttöönottoa & EU_markkinoille saattamista, ei ollenkaan sitä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Vene ei siis millään muotoa muutu omavalmisteeksi sen jälkeen kun se jo on markkinoille saatettu ja laillisesti käyttöön otettu, vaikka kuidutat ja jatkaisit runkoa 3:lla metrillä, niin siitä vaan.
CE venedirektiivi ei siihen puutu millään lailla.
Mutta jos saatat markkinoille veneen joka ei ole itse tehty, eikä CE-direktiivien mukaisesti vaatimusten mukaiseksi valmistajan takaama, paperit mukaanlukien, niin lirissä olet ja pahasti.Vaatimuksenkaisuuden voi kuka tahansa kuitata. Tuohan on pelkkää byrokraattista eurooppalaista haistapaska leikkiä, jota ainoastaan suomalaiset viranomaiset noudattavat suomalaisten suhteen kovennettuna, muualla eussa lähinnä komiikkaa ja leikkiä. On lottovoitto asua suomessa ;)
- Romulux
6 kirjoitti:
masto ei ole vene. Et saa laittaa venerekisteri numeroitakaan mastoon. Ihan sama mistä masto on peräisin vai puuttuuko kokonaan, sitä ei vaatimusten mukaisuus koske mitenkään.
Itsetehty on vene joka on kokonaan itse tehty, muuten vaatii vähintään jälkisertifioinnin.
Omavalmiste ei oloe direktiivin käyttämä juridinen termi lainkaan, vaan omaa keksintöäsi, mikä osoittaa ettet ole ko lain kohtaa koskaan edes lukenut.talokoilla puolivalmisteeksi veistämöllä, eikä tarvitse edes vaatimuksenmukaisuustodistusta. Onneksi pysyy tela ja pensseli kädessä.
- 6
sdfgsdfg kirjoitti:
Eiköhän noilta suomalaisilta venepajoilta löydy tuo todistus, myyväthän veneitä työkseen.
Eri asia jos ostaa rungon sinulta.
Jos kerta tuo ce-merkintä vaaditaan puolivalmiilta rungolta, niin kyllähän sen toimittaa silloin tuon rungon valmistaja/myyjä. Hänhän on se taho joka sen saattaa markkinoille.tottakai puolivalmistetta EU:ssa myyvä veistämö toimittaa vaatimuksen mukaisuus todistuksen puolivalmisteen osalta ostajalle, muttei taatusti ota vastatakseen sinun puolivalmisteesta tekemän veneen vaatimuksenmukaisuudesta. Eihän puolivalmistetta tekevällä veistämöllä ole mitään käytännön mahdollisuuksia estää sinua tekemästä siitä puolivalmisteesta vaatimusten vastaista venettä, miksi ihmeessä hirttäisivät itsensä tekemällä sinun tekeleestäsi feikin todistuksen ja näin ollen ottamalla siitä juridisen ja taloudellisen vastuun, jos vaatimusten vastaisesta veneestä aiheutuiosi vaikka jokin onnettomuus ?
Kyllä ne isommatkin veistämöt toisinaan teettävät runkoja alihankintoina, ja silloinkin alihankkija hommaa rungosta vaatimuksenmukaisuus todistuksen ja vastaa siitä. Kun veistämö myy veneen valmiina asiakkaalle, niin sen mukana tulee vain sen veneen valmiiksi tehneen valmistajan vaatimuksenmukaisuus todistus ja omistajan käsikirja, ym. Alihankkijan todistusta tuskin edes asiakkaalle asti silloin päätyy.
Miksi ihmeessä et vaivaudu lukemaan sitä direktiiviä niin ei tarvitse olettaa ja arvailla täällä, voit lukea direktiivin sisällön vaikka kirjastossa ilmaiseksi, niillä on salasanat edilexiin ym. lähteisiin ihan sitä varten ... - sdfgsdfg
6 kirjoitti:
tottakai puolivalmistetta EU:ssa myyvä veistämö toimittaa vaatimuksen mukaisuus todistuksen puolivalmisteen osalta ostajalle, muttei taatusti ota vastatakseen sinun puolivalmisteesta tekemän veneen vaatimuksenmukaisuudesta. Eihän puolivalmistetta tekevällä veistämöllä ole mitään käytännön mahdollisuuksia estää sinua tekemästä siitä puolivalmisteesta vaatimusten vastaista venettä, miksi ihmeessä hirttäisivät itsensä tekemällä sinun tekeleestäsi feikin todistuksen ja näin ollen ottamalla siitä juridisen ja taloudellisen vastuun, jos vaatimusten vastaisesta veneestä aiheutuiosi vaikka jokin onnettomuus ?
Kyllä ne isommatkin veistämöt toisinaan teettävät runkoja alihankintoina, ja silloinkin alihankkija hommaa rungosta vaatimuksenmukaisuus todistuksen ja vastaa siitä. Kun veistämö myy veneen valmiina asiakkaalle, niin sen mukana tulee vain sen veneen valmiiksi tehneen valmistajan vaatimuksenmukaisuus todistus ja omistajan käsikirja, ym. Alihankkijan todistusta tuskin edes asiakkaalle asti silloin päätyy.
Miksi ihmeessä et vaivaudu lukemaan sitä direktiiviä niin ei tarvitse olettaa ja arvailla täällä, voit lukea direktiivin sisällön vaikka kirjastossa ilmaiseksi, niillä on salasanat edilexiin ym. lähteisiin ihan sitä varten ...Annatko linkin, jossa lukee direktiivissä tuo väittämäsi asia, että veneen rungolta vaadittavaa sertifiointia ei rungon toimittajan tarvitse toimittaa.
Miten bavaria uskaltaa myydä minulle veneen, kun voin toiminnallani tehdä veneen sääntöjen vastaiseksi. - oma/ei oma
6 kirjoitti:
tottakai puolivalmistetta EU:ssa myyvä veistämö toimittaa vaatimuksen mukaisuus todistuksen puolivalmisteen osalta ostajalle, muttei taatusti ota vastatakseen sinun puolivalmisteesta tekemän veneen vaatimuksenmukaisuudesta. Eihän puolivalmistetta tekevällä veistämöllä ole mitään käytännön mahdollisuuksia estää sinua tekemästä siitä puolivalmisteesta vaatimusten vastaista venettä, miksi ihmeessä hirttäisivät itsensä tekemällä sinun tekeleestäsi feikin todistuksen ja näin ollen ottamalla siitä juridisen ja taloudellisen vastuun, jos vaatimusten vastaisesta veneestä aiheutuiosi vaikka jokin onnettomuus ?
Kyllä ne isommatkin veistämöt toisinaan teettävät runkoja alihankintoina, ja silloinkin alihankkija hommaa rungosta vaatimuksenmukaisuus todistuksen ja vastaa siitä. Kun veistämö myy veneen valmiina asiakkaalle, niin sen mukana tulee vain sen veneen valmiiksi tehneen valmistajan vaatimuksenmukaisuus todistus ja omistajan käsikirja, ym. Alihankkijan todistusta tuskin edes asiakkaalle asti silloin päätyy.
Miksi ihmeessä et vaivaudu lukemaan sitä direktiiviä niin ei tarvitse olettaa ja arvailla täällä, voit lukea direktiivin sisällön vaikka kirjastossa ilmaiseksi, niillä on salasanat edilexiin ym. lähteisiin ihan sitä varten ...Mikä on direktiivinmukainen puolivalmiste? Lasketaanko lisättävien/muutettavien osien prosentit kuten autojen korinvaihtokatsastuksessa, eli missä vaiheessa ensimmäisen vaiheen tekijä ei ole enään lopullinen veneen tekijä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211123Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41985Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55874