ovat todellisuutta, Jeesus ei siis puhunut puppua, kun Hän sanoi, "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi."
Kuin myös," Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."
Ahdas portti on portti jonka eteen tulee johdetuksi vain sellaiset jotka ovat lähteneet Jumalan armosta
kulkemaan Hänen tahtonsa tiellä. Ja tuosta portista ei ihminen itse sisälle voi käydä SE ON LIHAN KUOLEMAN
tie.
Avara portti on josta monet ihmiset ovat sisälle käyneet, kun siitä pääsee lihoineen päivineen
ITSE sisälle kulkemaan.
Molemmat portit johtavat vapauteen ja kuinkas muutoin "uskossa" ollaan.
Ahdas portti johtaa Jeesuksen luo. Jeesuksen antamaan täydelliseen vapauteen synnin ja saatanan
vallasta. Ahtaan portin kautta synnytään uudesti ylhäältä. KAIKKI entinen on mennyttä JA UUSI
tulee sijaan Jeesuksessa. Alkaa elämä josta Paavali sanoo," EN ENÄÄ ELÄ MINÄ VAAN JEESUS MINUSSA."
Ja näin käy kun Jeesus sanoo,"kun totuuden Henki tulee teihin HÄN JOHDATTAA KAIKKEEN TOTUUTEEN"
Jne.
Avarasta portista sisälle käytyään ihminen kokee myös vapauden, mutta mistä?
Vapauden Jeesuksen sanomasta ettei "liha" saa elää. Avarasta portista päästään siis lihan vapauteen
jolloin ei Jeesuksen sanomalla ole enää mitään sijaa.
Jeesuksen sanomia voidaan ottaa, mutta se on vain hämäykseksi.
Sillä niin paljon kuin täällä on Jeesuksen sanoma sanottu ETTÄ ensimmäinen ja suurin käsky on
rakasta lähimmäistäsi niin valheellisesti on tuotu.
Jeesus sanoo,'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.'
Tosi rakkaus ihmisten välillä lähtee tuosta, että ihminen yli kaiken ENSIN rakastaa Jumalaa.
Ahtaan portin tiellä vain ja ainoastaan Jumalan Henki ohjaa "lasta"
Kaikessa totuudessa.
Avaran portin tiellä jumalaksi tekeytynyt saatana johtaa ihmistä kaikessa valheessa.
Ahdas portti
136
624
Vastaukset
- siis on aloituksen
sanoma eikä se muuksi muutu vaikka ihmisopit sitä telovat, häivyttävät niin kuin jonkin pahan.
Ja siinäpä se on, kun se on todellisuutta, niin surkeaa todella järkyttävää on, että sitä vastaan
taistellaan itse Jumalaa vastaan potkitaan.
Ja kun Jumalaa vastaan käydään silloin ollaan tietysti palvelemassa sitä toista herraa sen iloksi
ja kunniaksi ja ihmisten kadotukseksi.- Ved.2
ja ilmeisesti "lihojakaan ei silitellä". Taas yksi pylväsuskovainen jolla armo hukassa. Tuolla tyylillä varmaan yhä useammalle tulee aika kylmät puistatukset ahtaisten porttienne tiimoilta. Se on varmaan ollut aika ahdistava portti. Ja sinne ei varmaan muilla ole sitten paljon rääpyä päästä.
Jeesus opettaakin sitten ihan eri tavalla: Tulkaa Minun tyköni te kaikki raskautetut, maailman, työn ja vainoojanne uuvuttamat, sillä Minä annan teille levon. Sitä ei voi kukaan ihmisopeilla teille antaa ja pidättää millään lihan ja omavanhurskauden tekemillä lihaporteilla. Armosta te olette pelastetut, ette minkään ihmistekoisten ahtaitten porttien asettamien omien tekouskoisten porttien kautta.
Älkää ottako taakaksenne ihmiskuormia ja katkerien luopioiden oppeja. Ottakaa päällenne Minun ikeeni, sillä se on sovelias ja kevyt kantaa. Minä olen tullut maailmaan, ettei yksikään joka Minuun uskoo hukkuisi.
Minä annan teille uskon rauhan ja levon sielullenne. Ja joka tulee Minun luokseni, Minä en heitä häntä pois. Minä olen se uskollinen ja armollinen, enkä aseta ehtoja, mutta sinun on uskottava Minuun, Herraasi, Jeesukseen Kristukseen. Selaa... - murheellista
Ved.2 kirjoitti:
ja ilmeisesti "lihojakaan ei silitellä". Taas yksi pylväsuskovainen jolla armo hukassa. Tuolla tyylillä varmaan yhä useammalle tulee aika kylmät puistatukset ahtaisten porttienne tiimoilta. Se on varmaan ollut aika ahdistava portti. Ja sinne ei varmaan muilla ole sitten paljon rääpyä päästä.
Jeesus opettaakin sitten ihan eri tavalla: Tulkaa Minun tyköni te kaikki raskautetut, maailman, työn ja vainoojanne uuvuttamat, sillä Minä annan teille levon. Sitä ei voi kukaan ihmisopeilla teille antaa ja pidättää millään lihan ja omavanhurskauden tekemillä lihaporteilla. Armosta te olette pelastetut, ette minkään ihmistekoisten ahtaitten porttien asettamien omien tekouskoisten porttien kautta.
Älkää ottako taakaksenne ihmiskuormia ja katkerien luopioiden oppeja. Ottakaa päällenne Minun ikeeni, sillä se on sovelias ja kevyt kantaa. Minä olen tullut maailmaan, ettei yksikään joka Minuun uskoo hukkuisi.
Minä annan teille uskon rauhan ja levon sielullenne. Ja joka tulee Minun luokseni, Minä en heitä häntä pois. Minä olen se uskollinen ja armollinen, enkä aseta ehtoja, mutta sinun on uskottava Minuun, Herraasi, Jeesukseen Kristukseen. Selaa...ja järkyttävää nähdä, miten pokkana olet kumoamassa toisella sanomalla toisen sanoman.
Mutta noin se käy kun kirjaimen mukaan on lähdetty ja avarasta portista kuljettu
lihan vapauteen.
Tuolla ottamallasi sanomalla ei aloituksen Jeesuksen sanomaa voi kumota EIKÄ tätäkään
Jumalan sanan totuutta,"Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan."
Ja juuri tuo Jumalan tahdon tie, se on se tuhlaaja pojan tie on monen ahdistuksen tie, mutta kerran
se Isän luo Jumalan valtakuntaan johdattaa.
Avaran portin läpikäyneet ovat tietystikin omaa reittiään näyttämässä, kun itse eivät ole tahtoneet
ahtaan portin tietä lähteä kulkemaan. Jumalan tahdon tie ei toden totta ihmisen "lihoja" mieliä
silittele. Joten saatanallisen saatanallista puhetta oli ved.2 mitä lihojen silittelyyn tulee.
Jeesus sanoi JYRKÄSTI Pietarille kun Pietari oman "lihansa" mielensä vallassa lähti puhumaan.
SE on todella saatana joka on liitouttunut ihmisen mielen kanssa. Ei Jumalan sana turhaan sano,
" lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. 8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset."
Että kannattaa pysähtyä ja miettiä ONKO JEESUS, onko JUMALA SITTEN OIKEASSA JA KAIKKI IHMISOPIT
HARHAA.
EI luulisi olevan vaikea ratkaista. - näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
ja ilmeisesti "lihojakaan ei silitellä". Taas yksi pylväsuskovainen jolla armo hukassa. Tuolla tyylillä varmaan yhä useammalle tulee aika kylmät puistatukset ahtaisten porttienne tiimoilta. Se on varmaan ollut aika ahdistava portti. Ja sinne ei varmaan muilla ole sitten paljon rääpyä päästä.
Jeesus opettaakin sitten ihan eri tavalla: Tulkaa Minun tyköni te kaikki raskautetut, maailman, työn ja vainoojanne uuvuttamat, sillä Minä annan teille levon. Sitä ei voi kukaan ihmisopeilla teille antaa ja pidättää millään lihan ja omavanhurskauden tekemillä lihaporteilla. Armosta te olette pelastetut, ette minkään ihmistekoisten ahtaitten porttien asettamien omien tekouskoisten porttien kautta.
Älkää ottako taakaksenne ihmiskuormia ja katkerien luopioiden oppeja. Ottakaa päällenne Minun ikeeni, sillä se on sovelias ja kevyt kantaa. Minä olen tullut maailmaan, ettei yksikään joka Minuun uskoo hukkuisi.
Minä annan teille uskon rauhan ja levon sielullenne. Ja joka tulee Minun luokseni, Minä en heitä häntä pois. Minä olen se uskollinen ja armollinen, enkä aseta ehtoja, mutta sinun on uskottava Minuun, Herraasi, Jeesukseen Kristukseen. Selaa...Hyvin sanoit Ved. 2! Kirjoituksiasi on ilo lukea - Kiitos Herralle niistä!
http://www.youtube.com/watch?v=oU912ICNjP8 - Ved.2
murheellista kirjoitti:
ja järkyttävää nähdä, miten pokkana olet kumoamassa toisella sanomalla toisen sanoman.
Mutta noin se käy kun kirjaimen mukaan on lähdetty ja avarasta portista kuljettu
lihan vapauteen.
Tuolla ottamallasi sanomalla ei aloituksen Jeesuksen sanomaa voi kumota EIKÄ tätäkään
Jumalan sanan totuutta,"Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan."
Ja juuri tuo Jumalan tahdon tie, se on se tuhlaaja pojan tie on monen ahdistuksen tie, mutta kerran
se Isän luo Jumalan valtakuntaan johdattaa.
Avaran portin läpikäyneet ovat tietystikin omaa reittiään näyttämässä, kun itse eivät ole tahtoneet
ahtaan portin tietä lähteä kulkemaan. Jumalan tahdon tie ei toden totta ihmisen "lihoja" mieliä
silittele. Joten saatanallisen saatanallista puhetta oli ved.2 mitä lihojen silittelyyn tulee.
Jeesus sanoi JYRKÄSTI Pietarille kun Pietari oman "lihansa" mielensä vallassa lähti puhumaan.
SE on todella saatana joka on liitouttunut ihmisen mielen kanssa. Ei Jumalan sana turhaan sano,
" lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. 8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset."
Että kannattaa pysähtyä ja miettiä ONKO JEESUS, onko JUMALA SITTEN OIKEASSA JA KAIKKI IHMISOPIT
HARHAA.
EI luulisi olevan vaikea ratkaista.tuo "lihojen silittely"! Olen sen vain lukenut joskus kirjoituksistasi. Enkä ole siihen sen kummemmin syventynyt. Kaivoin vaan esille tuon sinun ongelmasi, jotta voisin jotenkin ymmärtää ja lohduttaa. Sinulla on paljon sisälläsi pahaa oloa, mitä purat syyttömien niskaan. On hyvä, että uskot ja luet Raamattua. Mutta muista myös muitakin lähimmäisiäsi. Älä tuomitse heitä ensikädellä, vaan löydä sinäkin armahtajasi oikeassa valossa ja suhteessa. Muista, että myös sinun tuomitsijasi,mutta myös armahtasi seisoo sinua lähellä.
- Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
Hyvin sanoit Ved. 2! Kirjoituksiasi on ilo lukea - Kiitos Herralle niistä!
http://www.youtube.com/watch?v=oU912ICNjP8huomiostasi. Tunnen jo jonkin verran näiden tyyppikirjoittajien taustaa ja olen ajatuksissani yrittänyt löytää oikeaa lähestymiskulmaa. Jos näkisin nämä kirjoittelijat, sanotaan raamatullisesti "hahmona", niin voisi itsekin olla viisaampi sanojensa valinnasta. Koska tunnen että Jumala antaa aika ajoin rakkauttaan kaikkia kohtaan, jotka vilpittömin mielin häntä etsivät.
Monesti ne jotka meitä vihaavat, saattavat juuri olla niitä jotka kipeimmin tarvitsevat Jumalan rakkautta, ja jopa meitä. Vihakin saattaa olla rakkautta. Me kärsimme Kristuksen pilkkaa ja hänen haavojensa kautta me tunnemme kuitenkin sitä suurta rakkautta. Vaikkeivat he usko, niin Jeesuksessa me rakastamme myös meitä vihaavia. Ihmiselle se on vaikeaa, mutta ahtaassa portissa juuri tämä riisutaan ja kypsennetään. Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta. - näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
huomiostasi. Tunnen jo jonkin verran näiden tyyppikirjoittajien taustaa ja olen ajatuksissani yrittänyt löytää oikeaa lähestymiskulmaa. Jos näkisin nämä kirjoittelijat, sanotaan raamatullisesti "hahmona", niin voisi itsekin olla viisaampi sanojensa valinnasta. Koska tunnen että Jumala antaa aika ajoin rakkauttaan kaikkia kohtaan, jotka vilpittömin mielin häntä etsivät.
Monesti ne jotka meitä vihaavat, saattavat juuri olla niitä jotka kipeimmin tarvitsevat Jumalan rakkautta, ja jopa meitä. Vihakin saattaa olla rakkautta. Me kärsimme Kristuksen pilkkaa ja hänen haavojensa kautta me tunnemme kuitenkin sitä suurta rakkautta. Vaikkeivat he usko, niin Jeesuksessa me rakastamme myös meitä vihaavia. Ihmiselle se on vaikeaa, mutta ahtaassa portissa juuri tämä riisutaan ja kypsennetään. Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta.Ymmärrän mistä puhut! "Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta." (Vaikkakin se ajoittain tuntuu vaikealta, mutta minä iloitsen siitä, että saan itkeä suuria kyyneleitä toisten ja itsenikin edestä.)
löysin tämän semper.fidelin kirjoittaman viestin aivan sattumalta ja tässä oli hyvin tähän aiheeseen sopivaa...
Luonnolliselle ihmiselle, sinulle tai minulle - jokaiselle, on jokseenkin mahdotonta
rakastaa aidosti ja kestävästi ketään, jos rakkauden pitäisi lähteä vanhasta
ihmisestä, meidän turmeltuneesta luonnostamme, siitä vanhasta aatusta.
AINOA mahdollisuutemme pystyä rakastamaan toista ihmistä pyyteettömällä
tavalla on päästä osalliseksi Hengen hedelmistä, joista ensimmäinen on rakkaus.
Hengen hedelmistä osalliseksi pääseminen edellyttää sitä, että olemme saaneet
osallisuutta jumalallisesta luonnosta. Se taas tapahtuu vain sitä kautta, että
olemme suostuneet viemään oman lihallisen tahtomme ristille. Kun Jumalan tahto,
Jumalan Henki saa ohjata elämäämme, silloin olemme Kristuksessa.
Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään.
Kiitos Semperille jos satut täällä olemaan... - Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
Ymmärrän mistä puhut! "Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta." (Vaikkakin se ajoittain tuntuu vaikealta, mutta minä iloitsen siitä, että saan itkeä suuria kyyneleitä toisten ja itsenikin edestä.)

Kiitos Semperille jos satut täällä olemaan...täällä kenestäkään tehdä. Mutta joidenkin käyttäytyminen saa syystäkin tekemään psykologisia luonnehdintoja. Mutta ei siihenkään keskustelussa pitäisi olla perusteita. Sovitaan niin, että ollaan kaikki vähän tautisia omalla kohalla. On ntietysti taito pitää keskustelu asiallisella , ei toista väheksyvällä tasolla.
Oma motiivi on "vain" kohdata hengen yhteydessä uskovia keskustellen kokemuksista rakentuen. Sanan perusteita tietysti esiin tuoden. En tämän Semperinkään kanssa ihan täyteen yhteishenkeen, miten nyt sanoisi päässyt. Mutta olen kannustanut hänen hyviä raamatunpaikkojen esiintuomista. Jotakin aina tulee varmaan puuttumaan yhteisestä ymmärryksestä, mutta keskusteluhan siihen antaa mahdollisuuden. Kiitos monien hyvien Raamatun paikkojen esilletuojien. Semperillä oli niitä hyvin paljon.
Mutta Ninni on varmaan sitten hyvin hengellinen uskova. Jotenka rakenna sinä tätä Raamattupalstaa hengen johtamana. - Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
Ymmärrän mistä puhut! "Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta." (Vaikkakin se ajoittain tuntuu vaikealta, mutta minä iloitsen siitä, että saan itkeä suuria kyyneleitä toisten ja itsenikin edestä.)
löysin tämän semper.fidelin kirjoittaman viestin aivan sattumalta ja tässä oli hyvin tähän aiheeseen sopivaa...
Luonnolliselle ihmiselle, sinulle tai minulle - jokaiselle, on jokseenkin mahdotonta
rakastaa aidosti ja kestävästi ketään, jos rakkauden pitäisi lähteä vanhasta
ihmisestä, meidän turmeltuneesta luonnostamme, siitä vanhasta aatusta.
AINOA mahdollisuutemme pystyä rakastamaan toista ihmistä pyyteettömällä
tavalla on päästä osalliseksi Hengen hedelmistä, joista ensimmäinen on rakkaus.
Hengen hedelmistä osalliseksi pääseminen edellyttää sitä, että olemme saaneet
osallisuutta jumalallisesta luonnosta. Se taas tapahtuu vain sitä kautta, että
olemme suostuneet viemään oman lihallisen tahtomme ristille. Kun Jumalan tahto,
Jumalan Henki saa ohjata elämäämme, silloin olemme Kristuksessa.
Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään.
Kiitos Semperille jos satut täällä olemaan...jotain ymmärtänyt väärin tai tulkinnut jotain eri tekstiä. Pyytäisin sinua olemaan tarkkana kunkin tekstin tai sanoman suhteen. Tutki kirjoituksia ja Jumalan voimaa. Kehoitan vieläkin, ole tarkkana! ja rukoile hengessä ja totuudessa.
- Palstoja on paljon
näkymätön ninni kirjoitti:
Ymmärrän mistä puhut! "Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta." (Vaikkakin se ajoittain tuntuu vaikealta, mutta minä iloitsen siitä, että saan itkeä suuria kyyneleitä toisten ja itsenikin edestä.)
löysin tämän semper.fidelin kirjoittaman viestin aivan sattumalta ja tässä oli hyvin tähän aiheeseen sopivaa...
Luonnolliselle ihmiselle, sinulle tai minulle - jokaiselle, on jokseenkin mahdotonta
rakastaa aidosti ja kestävästi ketään, jos rakkauden pitäisi lähteä vanhasta
ihmisestä, meidän turmeltuneesta luonnostamme, siitä vanhasta aatusta.
AINOA mahdollisuutemme pystyä rakastamaan toista ihmistä pyyteettömällä
tavalla on päästä osalliseksi Hengen hedelmistä, joista ensimmäinen on rakkaus.
Hengen hedelmistä osalliseksi pääseminen edellyttää sitä, että olemme saaneet
osallisuutta jumalallisesta luonnosta. Se taas tapahtuu vain sitä kautta, että
olemme suostuneet viemään oman lihallisen tahtomme ristille. Kun Jumalan tahto,
Jumalan Henki saa ohjata elämäämme, silloin olemme Kristuksessa.
Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään.
Kiitos Semperille jos satut täällä olemaan...näyttää kirjoittelevan tuolla helluntailaisuus- palstalla. Ei olekaan pitkään aikaan tällä palstalla kirjoitellut.
- näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
jotain ymmärtänyt väärin tai tulkinnut jotain eri tekstiä. Pyytäisin sinua olemaan tarkkana kunkin tekstin tai sanoman suhteen. Tutki kirjoituksia ja Jumalan voimaa. Kehoitan vieläkin, ole tarkkana! ja rukoile hengessä ja totuudessa.
Olet oikeassa tarkempana pitäisi olla! Kiitos kun huomautit! :)
- nyt pääsin
Ved.2 kirjoitti:
tuo "lihojen silittely"! Olen sen vain lukenut joskus kirjoituksistasi. Enkä ole siihen sen kummemmin syventynyt. Kaivoin vaan esille tuon sinun ongelmasi, jotta voisin jotenkin ymmärtää ja lohduttaa. Sinulla on paljon sisälläsi pahaa oloa, mitä purat syyttömien niskaan. On hyvä, että uskot ja luet Raamattua. Mutta muista myös muitakin lähimmäisiäsi. Älä tuomitse heitä ensikädellä, vaan löydä sinäkin armahtajasi oikeassa valossa ja suhteessa. Muista, että myös sinun tuomitsijasi,mutta myös armahtasi seisoo sinua lähellä.
koneelle ja olit paljastanut itsesi. Ehdin jo ajatella, että tuo edellinen sanoma olisi
sinut pysäyttänyt, mutta ei jatkat Jeesuksen rienaamista kuin myös hänen jossa Jeesus
on asuinsijan saanut.
Nyt en muita enää lue. Jumala tietää huomisen.
Jumala tietää voitko valheen palveluksesta enää Hänen palvelijakseen päästä. Nyt tuot todella
räikeää Jumalan vastaista sanomaa.
Ilomielin olisin tuohon kysymykseen vastannut jota tunnuit vilpittömästi kysyvän, mutta
tällä viestillä osoitit että sama mieli sinulla on kuin on ollutkin valhetta tahdot palvella. - Sirppisiiri
näkymätön ninni kirjoitti:
Ymmärrän mistä puhut! "Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta." (Vaikkakin se ajoittain tuntuu vaikealta, mutta minä iloitsen siitä, että saan itkeä suuria kyyneleitä toisten ja itsenikin edestä.)
löysin tämän semper.fidelin kirjoittaman viestin aivan sattumalta ja tässä oli hyvin tähän aiheeseen sopivaa...
Luonnolliselle ihmiselle, sinulle tai minulle - jokaiselle, on jokseenkin mahdotonta
rakastaa aidosti ja kestävästi ketään, jos rakkauden pitäisi lähteä vanhasta
ihmisestä, meidän turmeltuneesta luonnostamme, siitä vanhasta aatusta.
AINOA mahdollisuutemme pystyä rakastamaan toista ihmistä pyyteettömällä
tavalla on päästä osalliseksi Hengen hedelmistä, joista ensimmäinen on rakkaus.
Hengen hedelmistä osalliseksi pääseminen edellyttää sitä, että olemme saaneet
osallisuutta jumalallisesta luonnosta. Se taas tapahtuu vain sitä kautta, että
olemme suostuneet viemään oman lihallisen tahtomme ristille. Kun Jumalan tahto,
Jumalan Henki saa ohjata elämäämme, silloin olemme Kristuksessa.
Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään.
Kiitos Semperille jos satut täällä olemaan...kirjoituksellasi tarkoittaa Ninni? En nähnyt Ved2:n kirjoituksissa mitään, millä olisi viitattu kenenkään mahd. mielenterveysongelmiin tautumäärityksineen. Vastasitkohan väärään viestiin? Tautejahan on riittämiin, niin somaattisia kuin psyykkisiäkin ihmisillä kärsittävänä tässä maailmassa. Mutta Jeesushan oli sairauksien tuttava. Hän kantoi kaikki sairautemme, kipumme, kärsimyksemme, mutta ennekaikkea tietenkin syntimme ristillä.
- Ved.2
nyt pääsin kirjoitti:
koneelle ja olit paljastanut itsesi. Ehdin jo ajatella, että tuo edellinen sanoma olisi
sinut pysäyttänyt, mutta ei jatkat Jeesuksen rienaamista kuin myös hänen jossa Jeesus
on asuinsijan saanut.
Nyt en muita enää lue. Jumala tietää huomisen.
Jumala tietää voitko valheen palveluksesta enää Hänen palvelijakseen päästä. Nyt tuot todella
räikeää Jumalan vastaista sanomaa.
Ilomielin olisin tuohon kysymykseen vastannut jota tunnuit vilpittömästi kysyvän, mutta
tällä viestillä osoitit että sama mieli sinulla on kuin on ollutkin valhetta tahdot palvella.utelias, että mistä sulla kenkä puristaa? Minulla ei ole kanssasi mitään kummempaa tekemistä missään ristiriidoissa. Et edes tunne minua, enkä minä sinua. Voit ihan vapaasti muodostaa käsityksesi. Mutta oppisi kuullostaa ihan muultakuin uskovan esiin tuomalta. Saathan sinä olla mitä mieltä haluat, mutta uskovat kautta eri suuntaustenkin eivät vihoittele ja tuomitse lähimmäisiäsi , niinkuin sinä teet, paitse tietsti TS. Mutta etkö ole tilannutkin hänen punaisia kirjojaan roppakaupalla? Yrittäisin kyllä jotenkin ymmärtää, mutta ei minulla ainakaan riitä siihen viisautta. Jospa joku muu herkistäisi sieluasi lähimmäisen rakkauteen. Tähän minulla ei riitä uskon tuomaa lahjaa eikä käsitystä. Mutta sen verran huomaan toivoa, että varmaan saat jostain hyvän lähimmäisen sinunkin hätääsi. Siunausta.
- Itsetunto kohdallaan
Palstoja on paljon kirjoitti:
näyttää kirjoittelevan tuolla helluntailaisuus- palstalla. Ei olekaan pitkään aikaan tällä palstalla kirjoitellut.
ainakin on ollut oman arvonsa tuntija, ylitse muiden siis.
- Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
Olet oikeassa tarkempana pitäisi olla! Kiitos kun huomautit! :)
huomauttelu nyt riitä. Sinulla on nyt jotain aivan muuta oppia mielessäsi. Oletko käynyt muuten ns. uskovien kasteella?
- Sirppisiiri
näkymätön ninni kirjoitti:
Ymmärrän mistä puhut! "Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta." (Vaikkakin se ajoittain tuntuu vaikealta, mutta minä iloitsen siitä, että saan itkeä suuria kyyneleitä toisten ja itsenikin edestä.)
löysin tämän semper.fidelin kirjoittaman viestin aivan sattumalta ja tässä oli hyvin tähän aiheeseen sopivaa...
Luonnolliselle ihmiselle, sinulle tai minulle - jokaiselle, on jokseenkin mahdotonta
rakastaa aidosti ja kestävästi ketään, jos rakkauden pitäisi lähteä vanhasta
ihmisestä, meidän turmeltuneesta luonnostamme, siitä vanhasta aatusta.
AINOA mahdollisuutemme pystyä rakastamaan toista ihmistä pyyteettömällä
tavalla on päästä osalliseksi Hengen hedelmistä, joista ensimmäinen on rakkaus.
Hengen hedelmistä osalliseksi pääseminen edellyttää sitä, että olemme saaneet
osallisuutta jumalallisesta luonnosta. Se taas tapahtuu vain sitä kautta, että
olemme suostuneet viemään oman lihallisen tahtomme ristille. Kun Jumalan tahto,
Jumalan Henki saa ohjata elämäämme, silloin olemme Kristuksessa.
Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään.
Kiitos Semperille jos satut täällä olemaan...osoittanut henkilökohtaisesti sitä, mitä kirjoitti. Sanat ovat vain sanoja, jos itse ei elä sanaa todeksi. -Sisaria ja veljiä ovat vain ne, jotka ovat yhtä keskenään (sama henki)ja joilla on keskinäinen rakkaus.
- Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
Olet oikeassa tarkempana pitäisi olla! Kiitos kun huomautit! :)
riitä. Huomauttelut ja viisastelut eivät paljon auta jos on eksyksissä. Älä tukeudu missään kohdin ihmisauktoriteettiin. Esim. Profetiapalstalla eräs toi esille erittäin hyvin eksytysten kavalia juonia. Mutta sitten alkoi tuoda ihmisoppeja sekaan ja häipyi sen siliän vägen. Esim. jokin ihmisopettaja, joka kertoi niin kiehtovin sanankääntein oppia teologiasta. Mutta Raamattu opettaa hyvin yksinkertaisesti, ettei kukaan joka Häneen uskoo, eksyisi. "Joka kuulee Hänen äänensä, niin...."
Nyt voit olla sarana kohdassa. Älä anna periksi, vaan ota nyt oikeasta hetkestä ja ennenkkaikkea totuuden sanasta vaarin. Tämä voi olla viimeinen vetoomus, joten ota vakavasti kehoitukset. - näkymätön ninni
Sirppisiiri kirjoitti:
kirjoituksellasi tarkoittaa Ninni? En nähnyt Ved2:n kirjoituksissa mitään, millä olisi viitattu kenenkään mahd. mielenterveysongelmiin tautumäärityksineen. Vastasitkohan väärään viestiin? Tautejahan on riittämiin, niin somaattisia kuin psyykkisiäkin ihmisillä kärsittävänä tässä maailmassa. Mutta Jeesushan oli sairauksien tuttava. Hän kantoi kaikki sairautemme, kipumme, kärsimyksemme, mutta ennekaikkea tietenkin syntimme ristillä.
Hei Sirppisiiri!
Olet oikeassa!!! Se viimeinen kappalle Semperin kirjoituksesta olisi pitänyt jättää kokonaan pois lainaamastani kohdasta, koska se ei liity millään tavalla tähän asiayhteyteen josta puhuttiin. Pahoittelen minulle tapahtunutta virhettä ja pyydän anteeksi omaa huolimattomuuttani. Tuo viimeinen kappalle vain sekoittaa koko kirjoituksen tarkoituksen, koska se oli tarkoitettukin eri viestiin...
niinkuin Ved2 jo sanoikin minun pitäisi olla tarkempi... - näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
riitä. Huomauttelut ja viisastelut eivät paljon auta jos on eksyksissä. Älä tukeudu missään kohdin ihmisauktoriteettiin. Esim. Profetiapalstalla eräs toi esille erittäin hyvin eksytysten kavalia juonia. Mutta sitten alkoi tuoda ihmisoppeja sekaan ja häipyi sen siliän vägen. Esim. jokin ihmisopettaja, joka kertoi niin kiehtovin sanankääntein oppia teologiasta. Mutta Raamattu opettaa hyvin yksinkertaisesti, ettei kukaan joka Häneen uskoo, eksyisi. "Joka kuulee Hänen äänensä, niin...."
Nyt voit olla sarana kohdassa. Älä anna periksi, vaan ota nyt oikeasta hetkestä ja ennenkkaikkea totuuden sanasta vaarin. Tämä voi olla viimeinen vetoomus, joten ota vakavasti kehoitukset.Kyllä - otan vakavasti vetoomuksesi ja kehoituksesi!
Toimin eilen hyvin harkitsemattomasti ja huolimattomasti, kun laitoin sen Semperin viestin vastaukseeni. Varsinkin se viimeinen lause ei kuulunut nyt ollenkaan asiayhteyteen josta puhuttiin. Ottaisin sen pois jos voisin ja pyydän sinulta anteeksi. Huolimattomuuttani pilasin nyt sinunkin hyvän kirjoituksen ja pahoittelen tapahtunutta!
Oman elämäntilanteeni johdosta en kovin usein ehdi täällä käydä ja en vielä tunne/tiedä kaikkia kirjoittajia. Otan kyllä tosissani nuo sinun kehoituksen sanasi - kiitos niistä! - valheellista
Ved.2 kirjoitti:
utelias, että mistä sulla kenkä puristaa? Minulla ei ole kanssasi mitään kummempaa tekemistä missään ristiriidoissa. Et edes tunne minua, enkä minä sinua. Voit ihan vapaasti muodostaa käsityksesi. Mutta oppisi kuullostaa ihan muultakuin uskovan esiin tuomalta. Saathan sinä olla mitä mieltä haluat, mutta uskovat kautta eri suuntaustenkin eivät vihoittele ja tuomitse lähimmäisiäsi , niinkuin sinä teet, paitse tietsti TS. Mutta etkö ole tilannutkin hänen punaisia kirjojaan roppakaupalla? Yrittäisin kyllä jotenkin ymmärtää, mutta ei minulla ainakaan riitä siihen viisautta. Jospa joku muu herkistäisi sieluasi lähimmäisen rakkauteen. Tähän minulla ei riitä uskon tuomaa lahjaa eikä käsitystä. Mutta sen verran huomaan toivoa, että varmaan saat jostain hyvän lähimmäisen sinunkin hätääsi. Siunausta.
sanomaa. Miksi? Siksi että valhe ei voi muuta tehdä kuin omilleen ja heidän kauttaan valhetta tuoda.
Ei se auta, että ihminen sanoo jotain muuta mitä on vaan sanoma paljastaa AIVAN selvästi mitä ihminen on
minkä palvelijana toimii.
Kun aloituksen sanoman perään laitit mitä laitit, niin Jumalan Hengessä en sitä siunaa enkä oikeaksi sano
vaan se oli todella saatanallista puhetta jonka tarkoitus on, että aloituksen sanomaa ei kukaan uskoisi
eikä näin myöskään kukaan lähtisi JUmalan Pojan Jeesuksen viitoittamalle tielle. KILVOITTELEMAAN
että pääsisi ahtaasta portista sisällle. Se on kuin onkin totta ahtaasta portista käyneet ainoastaan
pelastuvat NIIN KUIN JEESUS SEN SANOO ja itse olen Jumalan armosta saanut kohdallani todeksi elää.
Miksi täällä olen. Olen kuin olenkin tuomassa TODELLISTA ILOSANOMAA joka johtaa iankaikkiseen
elämään EN siis mitään ihmisoppien harhaa jotka kaikki niihin uskovat johdattaa iankaikkiseen eroon
Jumalasta. - voit sanoa
Ved.2 kirjoitti:
huomiostasi. Tunnen jo jonkin verran näiden tyyppikirjoittajien taustaa ja olen ajatuksissani yrittänyt löytää oikeaa lähestymiskulmaa. Jos näkisin nämä kirjoittelijat, sanotaan raamatullisesti "hahmona", niin voisi itsekin olla viisaampi sanojensa valinnasta. Koska tunnen että Jumala antaa aika ajoin rakkauttaan kaikkia kohtaan, jotka vilpittömin mielin häntä etsivät.
Monesti ne jotka meitä vihaavat, saattavat juuri olla niitä jotka kipeimmin tarvitsevat Jumalan rakkautta, ja jopa meitä. Vihakin saattaa olla rakkautta. Me kärsimme Kristuksen pilkkaa ja hänen haavojensa kautta me tunnemme kuitenkin sitä suurta rakkautta. Vaikkeivat he usko, niin Jeesuksessa me rakastamme myös meitä vihaavia. Ihmiselle se on vaikeaa, mutta ahtaassa portissa juuri tämä riisutaan ja kypsennetään. Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta.että esim. minä vihaan sinua????
Kun tuollaisia valheita päästelet niin käänny todella Jumalan puoleen ja pyydä, että Hän näyttäisi
missä se viha on.
Muista Jumala on sanojensa takana ÄLÄ LAUSU VÄÄRIÄ TODISTUKSIA LÄHIMMÄISISTÄSI.
Mieti kohdallasi mitä tuo tarkoittaa.
Rakkaudesta kaikkia kohtaan tuon sanomaan, ettei kukaan kerran joutuisi katumaan kun synti ja saatana
petti kun tekeytyi Jumalaksi. - näkymätön ninni
Sirppisiiri kirjoitti:
osoittanut henkilökohtaisesti sitä, mitä kirjoitti. Sanat ovat vain sanoja, jos itse ei elä sanaa todeksi. -Sisaria ja veljiä ovat vain ne, jotka ovat yhtä keskenään (sama henki)ja joilla on keskinäinen rakkaus.
Älä nyt syytä Semperiä. Minä olen se joka nyt mokasin pahemman kerran. Anteeksi!
- jotakin ved2
näkymätön ninni kirjoitti:
Ymmärrän mistä puhut! "Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta." (Vaikkakin se ajoittain tuntuu vaikealta, mutta minä iloitsen siitä, että saan itkeä suuria kyyneleitä toisten ja itsenikin edestä.)
löysin tämän semper.fidelin kirjoittaman viestin aivan sattumalta ja tässä oli hyvin tähän aiheeseen sopivaa...
Luonnolliselle ihmiselle, sinulle tai minulle - jokaiselle, on jokseenkin mahdotonta
rakastaa aidosti ja kestävästi ketään, jos rakkauden pitäisi lähteä vanhasta
ihmisestä, meidän turmeltuneesta luonnostamme, siitä vanhasta aatusta.
AINOA mahdollisuutemme pystyä rakastamaan toista ihmistä pyyteettömällä
tavalla on päästä osalliseksi Hengen hedelmistä, joista ensimmäinen on rakkaus.
Hengen hedelmistä osalliseksi pääseminen edellyttää sitä, että olemme saaneet
osallisuutta jumalallisesta luonnosta. Se taas tapahtuu vain sitä kautta, että
olemme suostuneet viemään oman lihallisen tahtomme ristille. Kun Jumalan tahto,
Jumalan Henki saa ohjata elämäämme, silloin olemme Kristuksessa.
Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään.
Kiitos Semperille jos satut täällä olemaan...tuli hätä ilmeisesti tämän sanoman johdosta, voi, voi.
"Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään."
Todella järkyttävää on, että se missä on Jumalan mieli mukana se on kauhistuttavaa, miksi?
Siksi, että liha sitä hylkii.
Tämä sanoma on jossa Jumalan mieli näkyy "Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin

Sillä täällä kyllä piisaa niitä jotka sanovat Jeesuksessa olevan, mutta sanomallaan sen kieltävät.
Tähänkin aloitukseen olisi tullut vain jatkoa tuosta miten Jeesuksen sanomat ovat todella totta,
mutta KATSOKAA NYT IHMISET MITÄ ON TULLUT ja mitä yleensä täällä tulee Jeesuksen sanoman
perään.
Jeesus sanoo,"Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
Jeesus sanoo edelleen, "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. 24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt."
Aivan selvä ja selkeä sanoma. Se on pirun työtä, että tuota selvää Jeesuksen sanomaa ei voi uskoa
vaan pysytään kiinni ihmisissä, ihmisessä ja vatkataan kaiken maailman valhetta sairauksista lähtien.
VAIKKA aivan selvää on saatana itse tekee sairaaksi. Jeesus johdattaa terveyteen.
JUmalan mieli todella halajaa, ETTÄ ihmiset todella pääsisivät osalliseksi Jumalan Hengestä
että ihmiset todella lähtisivät ja olisivat Jumalan tahdon tiellä. - se on saletti
jotakin ved2 kirjoitti:
tuli hätä ilmeisesti tämän sanoman johdosta, voi, voi.

että ihmiset todella lähtisivät ja olisivat Jumalan tahdon tiellä.perään?
Kyllä Jeesuksen sanoma otetaan, mutta sinun itsekästä sanomaasi ei oteta vastaan Armi. Sinä ET TUO JEESUKSEN SANOMAA VAAN SAATANAN SANOMAA. Se on saletti se. - sokeutesi
se on saletti kirjoitti:
perään?
Kyllä Jeesuksen sanoma otetaan, mutta sinun itsekästä sanomaasi ei oteta vastaan Armi. Sinä ET TUO JEESUKSEN SANOMAA VAAN SAATANAN SANOMAA. Se on saletti se.se on täydellistä sokeutta.
Tuon JUURI Jeesuksen sanomaa ja sokea sanoo et tuo vaan omiasi. - näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
huomauttelu nyt riitä. Sinulla on nyt jotain aivan muuta oppia mielessäsi. Oletko käynyt muuten ns. uskovien kasteella?
Miksi kysyt tuosta ns. uskovien kasteesta?
- kuten varottaa
näkymätön ninni kirjoitti:
Miksi kysyt tuosta ns. uskovien kasteesta?
ihmisopeista.
- Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
Miksi kysyt tuosta ns. uskovien kasteesta?
tettyä oikeaoppista uskovaa,njoka tulee uskoon ensin ja sittenn kastetaan. Itse olenn yhden kasteen kannalla. ja siitä on myös hnegen todistus. Yksi usko, yksi kaste ja yksi Herra. Näin Raamattu opettaa. Jotkut ovat tästäkin tehneet jonkinlaisen ahtaan portin. Pitävät sitä jopa pelastuskysymyksenä. Siitä olen kysyttäessä saanut vastauksen, miten Jeesus kastoi itse valtaistuimeltaan. Oli vielä itse majasteettisuudessaan läsnä. Vapaissa suunniossa riepoteltiin niin paljon tällä asialla , joten kysyin ja sain imestyksen.
Lapsi annettiin Jeesuksen syliin Mikaelin seurakunnassa, Turussa. Pappi tietysti kastoi konkreettisesti mutta hengellisellä ntasolla kasteen suoritti itse Herramme. Sitten Jeesukselle ojennettiin kasteastia ja jeesuus otti astiasta vettä ja nimenopmaan siveli päätäni ja sanoi sanat: "Lapseni".
Kerron tämän silläkin uhalla että pilkkaajia ja oikeassa olemisen toista puolta taas riepotellaan. Mutta minulla non kasterauha, sanan mukaan. Apostolien teoissa kastettiin kokonaisia PERHEKUNTIA ilman uskontenttausta. Sitäpaitsi "uskoon ja kastetaan" Raamatussa on preesensissä, mutta se alkutekstissä on käsittääkseni perfektissä. Ei nämä maailman suurimmat kirkot tässä väärässäm ole. Sieltäm löytyy myös teologista faktaa. Mutta kunnioitan myös ns. uskovien kastetta, mutta Jumalan hengen tödistusta armojahjojen kautta en ole koskaan kuullut. Mutta em. kokemuksia, erittäin hyviä Jumalan ilmestymisiä.
Myös muut armolahjat profetioineen ovat olleet raittiita. Samaa ahdasta porttia tarjoavat adventistit lepoppäivästä tehden siitä jopa pelastuskysymyksen. Todella harhaa, vaikka Jeesus pyhittikin juutalaisten sabatin. Olen vain huomannut, ettän uudestikastetuilla saattaa olla eri henki, mikä johtaa vain turhiin väittelyihin, mutta henkeä heillä ei ole , se on koeteltu. Ja nimenomaan se muu todistelu osoittaa aivan toista Jeesusta. Siellä on usein myös nuo kaatohenget mukana. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta jotenkin uskovienkasteelaisilla on eri henki?! Mutta on siltäkin puolelta yhteistä uskonhenkeä koettu. Tämä vaan siksi kun muut mittailevat sillä, että "oletko käynyt uskovien kasteella ?" Ja näin sitovat lahkohinsa maksuseurakuntalaiseksi. Tätäkin on paljon. Ihmiset asettavat teille kaikenlaisia opillisia kompastuskiviä ja sääntöjä, mitä Jeesus ei ole sanonut. Kuunnellaan sitä mitä Jeesusus on itse sanonut. näkymätön ninni kirjoitti:
Ymmärrän mistä puhut! "Me kannamme aina hänen kärsimystensä tuskaa, mutta saamme myös jalon voiton sen kautta." (Vaikkakin se ajoittain tuntuu vaikealta, mutta minä iloitsen siitä, että saan itkeä suuria kyyneleitä toisten ja itsenikin edestä.)
löysin tämän semper.fidelin kirjoittaman viestin aivan sattumalta ja tässä oli hyvin tähän aiheeseen sopivaa...
Luonnolliselle ihmiselle, sinulle tai minulle - jokaiselle, on jokseenkin mahdotonta
rakastaa aidosti ja kestävästi ketään, jos rakkauden pitäisi lähteä vanhasta
ihmisestä, meidän turmeltuneesta luonnostamme, siitä vanhasta aatusta.
AINOA mahdollisuutemme pystyä rakastamaan toista ihmistä pyyteettömällä
tavalla on päästä osalliseksi Hengen hedelmistä, joista ensimmäinen on rakkaus.
Hengen hedelmistä osalliseksi pääseminen edellyttää sitä, että olemme saaneet
osallisuutta jumalallisesta luonnosta. Se taas tapahtuu vain sitä kautta, että
olemme suostuneet viemään oman lihallisen tahtomme ristille. Kun Jumalan tahto,
Jumalan Henki saa ohjata elämäämme, silloin olemme Kristuksessa.
Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään.
Kiitos Semperille jos satut täällä olemaan...Silmäilin tätä keskusteluketjua ja satuin huomaamaan sinun viestisi.
Hämmästyttävää on, miten itseään uskovina pitävät ihmiset niin helposti
omassa katkeruudessaan haluavat kääntää toisten vilpittömiä kirjoituksia
pois niiden alkuperäisestä tarkoituksesta.
Tuo sinun lainaamasi teksti oli tosiaan kirjoitettu toisella palstalla ja toiseen
asiayhteyteen, mutta Jumalaa vilpittömästi rakastavalle sydämelle siinä ei
pitäisi olla mitään aineksia katkeruuden purkamiseen ketään kohtaan.
Olen iloinen, ´näkymätön ninni´ siitä, että löysit kirjoituksestani jotain
myönteistä ja jotain sellaista, jossa koit Hengen yhteyttä kanssani.
Jumala sinua runsaasti siunatkoon ja rohkaiskoon, aina ja kaikella tavalla!
Varo niitä uskonnollisen kaavun suojassa saalistavia ihmisiä, joilla ei ole
todellisuudessa Jumalan rauhan ja rakkauden ajatuksia sydämessään.
"Mutta itse rauhan Herra
antakoon teille rauhan, aina
ja kaikella tavalla. Herra olkoon
kaikkien teidän kanssanne."
2.Tess. 3:16- tee sitten
Ved.2 kirjoitti:
tettyä oikeaoppista uskovaa,njoka tulee uskoon ensin ja sittenn kastetaan. Itse olenn yhden kasteen kannalla. ja siitä on myös hnegen todistus. Yksi usko, yksi kaste ja yksi Herra. Näin Raamattu opettaa. Jotkut ovat tästäkin tehneet jonkinlaisen ahtaan portin. Pitävät sitä jopa pelastuskysymyksenä. Siitä olen kysyttäessä saanut vastauksen, miten Jeesus kastoi itse valtaistuimeltaan. Oli vielä itse majasteettisuudessaan läsnä. Vapaissa suunniossa riepoteltiin niin paljon tällä asialla , joten kysyin ja sain imestyksen.
Lapsi annettiin Jeesuksen syliin Mikaelin seurakunnassa, Turussa. Pappi tietysti kastoi konkreettisesti mutta hengellisellä ntasolla kasteen suoritti itse Herramme. Sitten Jeesukselle ojennettiin kasteastia ja jeesuus otti astiasta vettä ja nimenopmaan siveli päätäni ja sanoi sanat: "Lapseni".
Kerron tämän silläkin uhalla että pilkkaajia ja oikeassa olemisen toista puolta taas riepotellaan. Mutta minulla non kasterauha, sanan mukaan. Apostolien teoissa kastettiin kokonaisia PERHEKUNTIA ilman uskontenttausta. Sitäpaitsi "uskoon ja kastetaan" Raamatussa on preesensissä, mutta se alkutekstissä on käsittääkseni perfektissä. Ei nämä maailman suurimmat kirkot tässä väärässäm ole. Sieltäm löytyy myös teologista faktaa. Mutta kunnioitan myös ns. uskovien kastetta, mutta Jumalan hengen tödistusta armojahjojen kautta en ole koskaan kuullut. Mutta em. kokemuksia, erittäin hyviä Jumalan ilmestymisiä.
Myös muut armolahjat profetioineen ovat olleet raittiita. Samaa ahdasta porttia tarjoavat adventistit lepoppäivästä tehden siitä jopa pelastuskysymyksen. Todella harhaa, vaikka Jeesus pyhittikin juutalaisten sabatin. Olen vain huomannut, ettän uudestikastetuilla saattaa olla eri henki, mikä johtaa vain turhiin väittelyihin, mutta henkeä heillä ei ole , se on koeteltu. Ja nimenomaan se muu todistelu osoittaa aivan toista Jeesusta. Siellä on usein myös nuo kaatohenget mukana. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta jotenkin uskovienkasteelaisilla on eri henki?! Mutta on siltäkin puolelta yhteistä uskonhenkeä koettu. Tämä vaan siksi kun muut mittailevat sillä, että "oletko käynyt uskovien kasteella ?" Ja näin sitovat lahkohinsa maksuseurakuntalaiseksi. Tätäkin on paljon. Ihmiset asettavat teille kaikenlaisia opillisia kompastuskiviä ja sääntöjä, mitä Jeesus ei ole sanonut. Kuunnellaan sitä mitä Jeesusus on itse sanonut.niin kuin Jeesus on sanonut?VAAN rivolla tavalla pilkkaat Jeesuksen sanomaa.Esim. mitä ahtaasta portista
olet sanonut. - Ved.2
tee sitten kirjoitti:
niin kuin Jeesus on sanonut?VAAN rivolla tavalla pilkkaat Jeesuksen sanomaa.Esim. mitä ahtaasta portista
olet sanonut.on tuosta lihaportista kysymys. Kokeile uudelleen katsoa sinne lampeen ja katso tarkemmin veden heijasteesta, minkä portin läpi olet mennyt. Kun menee lihaportista niin saa aikaan juuri kaikkea katkeruutta, riitaa, erimielisyyttä ja kaiken ympärillä olevan rienaustan ja halveksimista.
On vain surullista, että joskus tuo kokosydäminen katkeruuden patologia muuttuu krooniseksi ja oksennukseksi muiden ehkä todellisen ahtaanportin kulkijoiden päälle. Itse olen harjoittelija ja tavoittelenkin enmmän armollisuutta, koska muuhun ei ole mahdollisuutta. Mutta jotkut ovat näköjään siitä omien lausumien mukaan selvinneet ja omin avuin, siinä Jumala on vain ikäänkuin sivustakatsojana. - näkymätön ninni
Semper.Fidelis kirjoitti:
Silmäilin tätä keskusteluketjua ja satuin huomaamaan sinun viestisi.
Hämmästyttävää on, miten itseään uskovina pitävät ihmiset niin helposti
omassa katkeruudessaan haluavat kääntää toisten vilpittömiä kirjoituksia
pois niiden alkuperäisestä tarkoituksesta.
Tuo sinun lainaamasi teksti oli tosiaan kirjoitettu toisella palstalla ja toiseen
asiayhteyteen, mutta Jumalaa vilpittömästi rakastavalle sydämelle siinä ei
pitäisi olla mitään aineksia katkeruuden purkamiseen ketään kohtaan.
Olen iloinen, ´näkymätön ninni´ siitä, että löysit kirjoituksestani jotain
myönteistä ja jotain sellaista, jossa koit Hengen yhteyttä kanssani.
Jumala sinua runsaasti siunatkoon ja rohkaiskoon, aina ja kaikella tavalla!
Varo niitä uskonnollisen kaavun suojassa saalistavia ihmisiä, joilla ei ole
todellisuudessa Jumalan rauhan ja rakkauden ajatuksia sydämessään.
"Mutta itse rauhan Herra
antakoon teille rauhan, aina
ja kaikella tavalla. Herra olkoon
kaikkien teidän kanssanne."
2.Tess. 3:16Kiitos näistä rohkaisevista sanoistasi Semper.Fidelis, sillä nyt todella tarvitsin niitä!
Ja uskon näin ettei se ollut sattumaa, että huomasit viestini... :)
Niinkuin sinäkin tuossa jo sanoit, hämmästyin myös minä tuosta valtavasta purkauksesta jota laittamani viesti aiheutti (rehellisesti sanottuna säikähdin). Laitoin sen aivan vilpittömällä sydämellä niinkuin sinäkin olit sen kirjoittanut. Sinulla on hyviä kirjoituksia ja ajatuksia, joissa koen Hengen yhteyttä!
Kiitän Herraa sinusta Semper.Fidelis!
2Tess.2:13-17
13 Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
16 Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
17 lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa. - rivouksiasi.
Ved.2 kirjoitti:
on tuosta lihaportista kysymys. Kokeile uudelleen katsoa sinne lampeen ja katso tarkemmin veden heijasteesta, minkä portin läpi olet mennyt. Kun menee lihaportista niin saa aikaan juuri kaikkea katkeruutta, riitaa, erimielisyyttä ja kaiken ympärillä olevan rienaustan ja halveksimista.
On vain surullista, että joskus tuo kokosydäminen katkeruuden patologia muuttuu krooniseksi ja oksennukseksi muiden ehkä todellisen ahtaanportin kulkijoiden päälle. Itse olen harjoittelija ja tavoittelenkin enmmän armollisuutta, koska muuhun ei ole mahdollisuutta. Mutta jotkut ovat näköjään siitä omien lausumien mukaan selvinneet ja omin avuin, siinä Jumala on vain ikäänkuin sivustakatsojana.Se mikä ihmisille on hyvää on Jumalalle kauhistus.
Kauas todella kauas olet Jumalan mielen ulottumattomissa.
Annat vääriä, vääristeltyjä todella törkeitä lausuntoja ihmisestä joka EI missään ole sanonut
ITSE Jumalan yhteyteen päässeensä (vaan juuri ihmisopin kannattajat niin sanovat)
VAAN todella Jumalan armosta olen niitä harvoja jotka ahtaan portin kautta on Jumalan
valtakuntaan päässyt.
JA SITÄ ilosanomaa tuon, ETTÄ JONKA POIKA VAPAUTTAA ON TODELLA VAPAA EI jää siis
SYNTISAIRAUTEEN ei VAJAUTEEN.
Sinä taistelet lihallisen uskosi kanssa ITSE Jumalaa vastaan tämä on saletti asia, mutta et
tule sitä näkemään kun katkeruudessa syytät sitä joka TODELLISTA Jumalan luo vievää
tietä osoittaa. - näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
tettyä oikeaoppista uskovaa,njoka tulee uskoon ensin ja sittenn kastetaan. Itse olenn yhden kasteen kannalla. ja siitä on myös hnegen todistus. Yksi usko, yksi kaste ja yksi Herra. Näin Raamattu opettaa. Jotkut ovat tästäkin tehneet jonkinlaisen ahtaan portin. Pitävät sitä jopa pelastuskysymyksenä. Siitä olen kysyttäessä saanut vastauksen, miten Jeesus kastoi itse valtaistuimeltaan. Oli vielä itse majasteettisuudessaan läsnä. Vapaissa suunniossa riepoteltiin niin paljon tällä asialla , joten kysyin ja sain imestyksen.
Lapsi annettiin Jeesuksen syliin Mikaelin seurakunnassa, Turussa. Pappi tietysti kastoi konkreettisesti mutta hengellisellä ntasolla kasteen suoritti itse Herramme. Sitten Jeesukselle ojennettiin kasteastia ja jeesuus otti astiasta vettä ja nimenopmaan siveli päätäni ja sanoi sanat: "Lapseni".
Kerron tämän silläkin uhalla että pilkkaajia ja oikeassa olemisen toista puolta taas riepotellaan. Mutta minulla non kasterauha, sanan mukaan. Apostolien teoissa kastettiin kokonaisia PERHEKUNTIA ilman uskontenttausta. Sitäpaitsi "uskoon ja kastetaan" Raamatussa on preesensissä, mutta se alkutekstissä on käsittääkseni perfektissä. Ei nämä maailman suurimmat kirkot tässä väärässäm ole. Sieltäm löytyy myös teologista faktaa. Mutta kunnioitan myös ns. uskovien kastetta, mutta Jumalan hengen tödistusta armojahjojen kautta en ole koskaan kuullut. Mutta em. kokemuksia, erittäin hyviä Jumalan ilmestymisiä.
Myös muut armolahjat profetioineen ovat olleet raittiita. Samaa ahdasta porttia tarjoavat adventistit lepoppäivästä tehden siitä jopa pelastuskysymyksen. Todella harhaa, vaikka Jeesus pyhittikin juutalaisten sabatin. Olen vain huomannut, ettän uudestikastetuilla saattaa olla eri henki, mikä johtaa vain turhiin väittelyihin, mutta henkeä heillä ei ole , se on koeteltu. Ja nimenomaan se muu todistelu osoittaa aivan toista Jeesusta. Siellä on usein myös nuo kaatohenget mukana. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta jotenkin uskovienkasteelaisilla on eri henki?! Mutta on siltäkin puolelta yhteistä uskonhenkeä koettu. Tämä vaan siksi kun muut mittailevat sillä, että "oletko käynyt uskovien kasteella ?" Ja näin sitovat lahkohinsa maksuseurakuntalaiseksi. Tätäkin on paljon. Ihmiset asettavat teille kaikenlaisia opillisia kompastuskiviä ja sääntöjä, mitä Jeesus ei ole sanonut. Kuunnellaan sitä mitä Jeesusus on itse sanonut.Kaste ei ole pelastuskysymys, eikä siitä pidä pelastuskysymystä tehdä!!! Jokaisen tulee Rukouksessa ja Raamattua tutkimalla selvittää asia itselleen, niinkuin sinäkin olet tehnyt ja saanut asian suhteen rauhan sydämeesi.
Minun tieni on ollut erilainen kuin sinulla, mutta siitä huolimatta kunnioitan sinun ratkaisuasi! Olen kastettu lapsena Luterilaiseen ei uskovaan perheeseen, joten hengellinen kasvatus kotona näkyi vain iltarukouksessa. Jumalasta ei kotona puhuttu. Jossain vaiheessa elämääni ajattelin jopa ettei Jumalaa ole olemassa. Mutta Jumalan armosta sain tulla uskoon myöhemmällä iällä. Lapsikaste ei riittänyt minun kohdallani, vaan kävin aikuiskasteella asiaa rukoiltuani ja Raamatun Sanasta vahvistuksen saaden.
Kuulun edelleen Luterilaiseen seurakuntaan, mutta minulla on yhteyksiä myös vapaisiin suuntiin. Enkä luokittele ihmisiä sen mukaan mihin seurakuntiin/kirkkoihin he kuuluvat vai ovatko kuulumatta. Enkä myöskään luokittele ihmisiä sen mukaan ovatko he käyneet aikuiskasteella vai eivät, sillä sydämen uskolla me pelastumme.
Olen samaa mieltä kanssasi tuosta sapattikysymyksestä, siitä ei pidä tehdä pelastuskysymystä! Tuntemani adventistit pyhittävät sapatin, mutta eivät tee asiasta pelastuskysymystä. Niinkuin varmaan ymmärrät ei mikään seurakunta/kirkko meitä pelasta, mutta ei voi myöskään sanoa, että kaikki adventistit joutuvat kadotukseen tai ovat harhaoppisia. Ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen meidät pelastaa ja näitä uskovia on erilainen määrä eri seurakunnissa ja kirkoissa...
Sanoit hyvin: "Ihmiset asettavat teille kaikenlaisia opillisia kompastuskiviä ja sääntöjä, mitä Jeesus ei ole sanonut. Kuunnellaan sitä mitä Jeesusus on itse sanonut." - Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
Kaste ei ole pelastuskysymys, eikä siitä pidä pelastuskysymystä tehdä!!! Jokaisen tulee Rukouksessa ja Raamattua tutkimalla selvittää asia itselleen, niinkuin sinäkin olet tehnyt ja saanut asian suhteen rauhan sydämeesi.
Minun tieni on ollut erilainen kuin sinulla, mutta siitä huolimatta kunnioitan sinun ratkaisuasi! Olen kastettu lapsena Luterilaiseen ei uskovaan perheeseen, joten hengellinen kasvatus kotona näkyi vain iltarukouksessa. Jumalasta ei kotona puhuttu. Jossain vaiheessa elämääni ajattelin jopa ettei Jumalaa ole olemassa. Mutta Jumalan armosta sain tulla uskoon myöhemmällä iällä. Lapsikaste ei riittänyt minun kohdallani, vaan kävin aikuiskasteella asiaa rukoiltuani ja Raamatun Sanasta vahvistuksen saaden.
Kuulun edelleen Luterilaiseen seurakuntaan, mutta minulla on yhteyksiä myös vapaisiin suuntiin. Enkä luokittele ihmisiä sen mukaan mihin seurakuntiin/kirkkoihin he kuuluvat vai ovatko kuulumatta. Enkä myöskään luokittele ihmisiä sen mukaan ovatko he käyneet aikuiskasteella vai eivät, sillä sydämen uskolla me pelastumme.
Olen samaa mieltä kanssasi tuosta sapattikysymyksestä, siitä ei pidä tehdä pelastuskysymystä! Tuntemani adventistit pyhittävät sapatin, mutta eivät tee asiasta pelastuskysymystä. Niinkuin varmaan ymmärrät ei mikään seurakunta/kirkko meitä pelasta, mutta ei voi myöskään sanoa, että kaikki adventistit joutuvat kadotukseen tai ovat harhaoppisia. Ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen meidät pelastaa ja näitä uskovia on erilainen määrä eri seurakunnissa ja kirkoissa...
Sanoit hyvin: "Ihmiset asettavat teille kaikenlaisia opillisia kompastuskiviä ja sääntöjä, mitä Jeesus ei ole sanonut. Kuunnellaan sitä mitä Jeesusus on itse sanonut."ja nämä elämän polut ovat yksilöllisiä, ja sinänsä "oikeita". Ei minullakaan ole muuta oppia, kuin, otan hyvän kohdan Raamatusta: Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä OPPI Jumalasta, vai puhuuko hän omiaan. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on TOTINEN, eikä hänessä ole vääryyttä (Joh.7:17-18).
Uskon että Semper toi juuri oikeaa raamatullista oppia laajemmassa mielessä ja on kiitoksen arvoinen. Valitettavasti hänkin kärsi tästä palstan ilmapiiristä, mikä kuitenkin on vain harvan henkilön aiheuttamaa. Niinkuin tässäkin keskusteluketjussa on havaittavissa. Sen vuoksi sanan säilä voi olla liiankin karkeaa itsekultakin.
Itse olisin halunnut varjella sinua, ettet pilaisi päivääsi hyvässä uskonkilvoituksessa, missä olet ja oikealla tiellä. Joskus on otettava vaikeitakin asioita esille, niin voimme yhdessä kasvaa armossa ja rakkaudessa, mutta myös Hänen pilkkaansa kantaen, ristille murheemme tuoden. - ei riittänyt
näkymätön ninni kirjoitti:
Kaste ei ole pelastuskysymys, eikä siitä pidä pelastuskysymystä tehdä!!! Jokaisen tulee Rukouksessa ja Raamattua tutkimalla selvittää asia itselleen, niinkuin sinäkin olet tehnyt ja saanut asian suhteen rauhan sydämeesi.
Minun tieni on ollut erilainen kuin sinulla, mutta siitä huolimatta kunnioitan sinun ratkaisuasi! Olen kastettu lapsena Luterilaiseen ei uskovaan perheeseen, joten hengellinen kasvatus kotona näkyi vain iltarukouksessa. Jumalasta ei kotona puhuttu. Jossain vaiheessa elämääni ajattelin jopa ettei Jumalaa ole olemassa. Mutta Jumalan armosta sain tulla uskoon myöhemmällä iällä. Lapsikaste ei riittänyt minun kohdallani, vaan kävin aikuiskasteella asiaa rukoiltuani ja Raamatun Sanasta vahvistuksen saaden.
Kuulun edelleen Luterilaiseen seurakuntaan, mutta minulla on yhteyksiä myös vapaisiin suuntiin. Enkä luokittele ihmisiä sen mukaan mihin seurakuntiin/kirkkoihin he kuuluvat vai ovatko kuulumatta. Enkä myöskään luokittele ihmisiä sen mukaan ovatko he käyneet aikuiskasteella vai eivät, sillä sydämen uskolla me pelastumme.
Olen samaa mieltä kanssasi tuosta sapattikysymyksestä, siitä ei pidä tehdä pelastuskysymystä! Tuntemani adventistit pyhittävät sapatin, mutta eivät tee asiasta pelastuskysymystä. Niinkuin varmaan ymmärrät ei mikään seurakunta/kirkko meitä pelasta, mutta ei voi myöskään sanoa, että kaikki adventistit joutuvat kadotukseen tai ovat harhaoppisia. Ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen meidät pelastaa ja näitä uskovia on erilainen määrä eri seurakunnissa ja kirkoissa...
Sanoit hyvin: "Ihmiset asettavat teille kaikenlaisia opillisia kompastuskiviä ja sääntöjä, mitä Jeesus ei ole sanonut. Kuunnellaan sitä mitä Jeesusus on itse sanonut."minulle"???????
- näkymätön ninni
ei riittänyt kirjoitti:
minulle"???????
Ilmeisesti sinulle ei riittänyt minun tarinani????
En nyt jaksaisi millään alkaa selittelemään minkälaisen prosessin olen elämässäni läpi käynyt! Herra tietää ja näkee ja kuulee ja tutkii minunkin sydämeni, niinkuin sinunkin. Se riittää minulle ja toivoisin että se riittäisi sinullekkin.
Minulla ei tällä hetkellä riitä aikaa eikä haluakaan alkaa käymään omaa elämääni läpi yleisillä keskustelupalstoilla.
Eikö nyt voitaisi sopia niin, että jätetään tämä kasteasioista keskustelu tähän ja kiinnitetään katse oleelliseen: Jeesukseen Kristukseen!
Saakoon kukin rauhan sydämeensä näissä kasteasioissakin rukouksen ja Raamatun Sanan kautta!
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja rakkaus ja rauha olkoon teidän kaikkien kanssa!!! - ei ole siitä
näkymätön ninni kirjoitti:
Ilmeisesti sinulle ei riittänyt minun tarinani????
En nyt jaksaisi millään alkaa selittelemään minkälaisen prosessin olen elämässäni läpi käynyt! Herra tietää ja näkee ja kuulee ja tutkii minunkin sydämeni, niinkuin sinunkin. Se riittää minulle ja toivoisin että se riittäisi sinullekkin.
Minulla ei tällä hetkellä riitä aikaa eikä haluakaan alkaa käymään omaa elämääni läpi yleisillä keskustelupalstoilla.
Eikö nyt voitaisi sopia niin, että jätetään tämä kasteasioista keskustelu tähän ja kiinnitetään katse oleelliseen: Jeesukseen Kristukseen!
Saakoon kukin rauhan sydämeensä näissä kasteasioissakin rukouksen ja Raamatun Sanan kautta!
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja rakkaus ja rauha olkoon teidän kaikkien kanssa!!!mitä ihmisille riittää tai ei riitä.
Vaan mieti todella mitä merkitsee Jumalan sana, yksi kaste, yksi usko, yksi Herra ja yksi Henki.
Sen verran nyt sanon Jumala ei johdata omiaan eri totuuteen, eri uskoon mieti mitä se todella tarkoittaa.
SE ei tarkoita mitä sinä olet mitä minä olen. Se ei tarkoita mitä sinä hyväksyt mitä hyväksyn
VAAN MITÄ. - se on saletti
rivouksiasi. kirjoitti:
Se mikä ihmisille on hyvää on Jumalalle kauhistus.
Kauas todella kauas olet Jumalan mielen ulottumattomissa.
Annat vääriä, vääristeltyjä todella törkeitä lausuntoja ihmisestä joka EI missään ole sanonut
ITSE Jumalan yhteyteen päässeensä (vaan juuri ihmisopin kannattajat niin sanovat)
VAAN todella Jumalan armosta olen niitä harvoja jotka ahtaan portin kautta on Jumalan
valtakuntaan päässyt.
JA SITÄ ilosanomaa tuon, ETTÄ JONKA POIKA VAPAUTTAA ON TODELLA VAPAA EI jää siis
SYNTISAIRAUTEEN ei VAJAUTEEN.
Sinä taistelet lihallisen uskosi kanssa ITSE Jumalaa vastaan tämä on saletti asia, mutta et
tule sitä näkemään kun katkeruudessa syytät sitä joka TODELLISTA Jumalan luo vievää
tietä osoittaa."Se mikä ihmisille on hyvää on Jumalalle kauhistus."
Ylläoleva lause ei ole kaikenkattava schabluuna, joka voisi käyttää mielivaltaisesti.
Jumala on luonut kaiken, luonnonkin. Jumala on esim. antanut auringon valaisemaan maata, antamaan lämpöä sen ihmisille, eläimille ja kasveille. Jumala loi ihmisen asumaan maata.
Tämä kaiken Jumala näki hyväksi. Myös ihmisen hyväksi Jumala tämän tarkoitti.
TÄMÄ KAIKKIKO OLISI JUMALALLE ILJETYS? LOIKO JUMALA ITSELLEEN ILJETYSTÄ?
Ei, vaan Armi jälleen säveltää omia totuuksiaan, ahtaa Raamatun lauseet oman mielensä vangiksi, mielivaltaisesti. - minä olen
se on saletti kirjoitti:
"Se mikä ihmisille on hyvää on Jumalalle kauhistus."
Ylläoleva lause ei ole kaikenkattava schabluuna, joka voisi käyttää mielivaltaisesti.
Jumala on luonut kaiken, luonnonkin. Jumala on esim. antanut auringon valaisemaan maata, antamaan lämpöä sen ihmisille, eläimille ja kasveille. Jumala loi ihmisen asumaan maata.
Tämä kaiken Jumala näki hyväksi. Myös ihmisen hyväksi Jumala tämän tarkoitti.
TÄMÄ KAIKKIKO OLISI JUMALALLE ILJETYS? LOIKO JUMALA ITSELLEEN ILJETYSTÄ?
Ei, vaan Armi jälleen säveltää omia totuuksiaan, ahtaa Raamatun lauseet oman mielensä vangiksi, mielivaltaisesti.joka sävellän omiani? En ole Jeesus sanon sen sinulle jos et sitä ymmärrä.
Jeesuksen sanomaa joka on Isän totuus sitä tuon Jeesuksessa en puhu siis alkuunkaan
ihmisestä lähtöisin olevaa.
Mutta sinä sekoitat edelleen kaiken maallisen ja Jumalallisen täysin sekaisin.
Järkyttävää nähdä. En voi sille mitään ja niin mielelläni soisin, että sinäkin voisit
tulla näkeväksi ja saada OIKEAN YMMÄRRYKSEN ja USKON JUMALALTA. - näkymätön ninni
ei ole siitä kirjoitti:
mitä ihmisille riittää tai ei riitä.
Vaan mieti todella mitä merkitsee Jumalan sana, yksi kaste, yksi usko, yksi Herra ja yksi Henki.
Sen verran nyt sanon Jumala ei johdata omiaan eri totuuteen, eri uskoon mieti mitä se todella tarkoittaa.
SE ei tarkoita mitä sinä olet mitä minä olen. Se ei tarkoita mitä sinä hyväksyt mitä hyväksyn
VAAN MITÄ.No hyvä on, tämän verran minä vielä tähän asiaan liittyen sanon...
En ollut uskossa vauvan, kun sain kasteen, eikä minua lapsena opetettu Jumalaa tuntemaan. Olen tullut uskoon Jumalan armosta vasta aikuisiällä - kiitos Jumalalle! Ja tähän uskoon olen kasteeni saanut. Siis yksi kaste, yksi usko, yksi Herra ja yksi Henki.
Tiedän kyllä, että näistä kastekäytännöistä on hyvin monenlaisia näkemyksiä ja erilaisia Raamatun tulkintoja, ja niistä saa varmasti mehukkaita kiistoja ja väittelyitä aikaiseksi. Minulla ei ole mitään sinun näkemystäsi vastaan, joten toivoisin nyt että antaisit asian olla. En lähde kinaamaan kasteasioista kenenkään kanssa.
Niinkuin jo sanoin saakoon kukin rauhan sydämeensä Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä Raamattua tutkien ja viisautta ja ymmärrystä rukouksessa anoen. - Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
No hyvä on, tämän verran minä vielä tähän asiaan liittyen sanon...
En ollut uskossa vauvan, kun sain kasteen, eikä minua lapsena opetettu Jumalaa tuntemaan. Olen tullut uskoon Jumalan armosta vasta aikuisiällä - kiitos Jumalalle! Ja tähän uskoon olen kasteeni saanut. Siis yksi kaste, yksi usko, yksi Herra ja yksi Henki.
Tiedän kyllä, että näistä kastekäytännöistä on hyvin monenlaisia näkemyksiä ja erilaisia Raamatun tulkintoja, ja niistä saa varmasti mehukkaita kiistoja ja väittelyitä aikaiseksi. Minulla ei ole mitään sinun näkemystäsi vastaan, joten toivoisin nyt että antaisit asian olla. En lähde kinaamaan kasteasioista kenenkään kanssa.
Niinkuin jo sanoin saakoon kukin rauhan sydämeensä Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä Raamattua tutkien ja viisautta ja ymmärrystä rukouksessa anoen.Sen verran vielä yleensä uskomisesta, että olet jäsentänyt uskomisen ja Jumalan johdatuksen kahteen toisistaan poissulkevaan kategoriaan. Muistatkos kun Johannes hypähti jo äitinsä kohdussa? Tarkoitan tällä sitä, että Jumala on mukana koko elinkaaremme ja jo ennen kuin saimme solubiologisen alun.
Kysymys ei myöskään ole siitä kumpi kastenäkemys sinänsä on se oikea, vaan se koko prosessi miten olet tullut Jumalaan uskovaksi, uudestisyntynnyt ylhäältä Jeesuksen opetuslapseksi. Kumpikin näkemys lihallisena on väärä. Vie huomion itseasiassa tärkeämmästä, eli Henkikasteesta. Onko siis syntynyt Jumalan hengestä? Onko kuuliainen Jumalan Hengelle. Se on se "oppi", mistä em. mainitsin.
Se että, jos joku syyllistää tai tekee siitä pelastuskysymyksen tai alkaa lihallisen väittelyn, niin saa olla varma, ettei se ole Jumalasta. Henki se on joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä.
Hengellisessä kasvussa on kysymys siitä, miten paljon mm. annamme sijaa Kristuksen kärsimyksille, jolloin vapaudumme sanomaan, "en enää minä , vaan Kristus minussa." Ja tästä löytyisi paljon elämän tarinoita... - näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
Sen verran vielä yleensä uskomisesta, että olet jäsentänyt uskomisen ja Jumalan johdatuksen kahteen toisistaan poissulkevaan kategoriaan. Muistatkos kun Johannes hypähti jo äitinsä kohdussa? Tarkoitan tällä sitä, että Jumala on mukana koko elinkaaremme ja jo ennen kuin saimme solubiologisen alun.
Kysymys ei myöskään ole siitä kumpi kastenäkemys sinänsä on se oikea, vaan se koko prosessi miten olet tullut Jumalaan uskovaksi, uudestisyntynnyt ylhäältä Jeesuksen opetuslapseksi. Kumpikin näkemys lihallisena on väärä. Vie huomion itseasiassa tärkeämmästä, eli Henkikasteesta. Onko siis syntynyt Jumalan hengestä? Onko kuuliainen Jumalan Hengelle. Se on se "oppi", mistä em. mainitsin.
Se että, jos joku syyllistää tai tekee siitä pelastuskysymyksen tai alkaa lihallisen väittelyn, niin saa olla varma, ettei se ole Jumalasta. Henki se on joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä.
Hengellisessä kasvussa on kysymys siitä, miten paljon mm. annamme sijaa Kristuksen kärsimyksille, jolloin vapaudumme sanomaan, "en enää minä , vaan Kristus minussa." Ja tästä löytyisi paljon elämän tarinoita...En kyllä oikein tunnista itseäni tuosta, kun sanot: "olet jäsentänyt uskomisen ja Jumalan johdatuksen kahteen toisistaan poissulkevaan kategoriaan."
Se on totta, että monessa asiassa olen vielä ymmärtämätön ja keskenkasvuinen, mutta Jeesuksen kanssa saan armosta kulkea ja siitä olen onnellinen!!! Olen saanut kokea uudestisyntymisen ihmeen ja se tapahtui ihan yksinäisyydessä yön hämärässä Evankeliumin äärellä Raamatun Sanan kautta, kun Pyhä Henki minua kosketti itkiessäni Jeesuksen ristin juurella Jumalan valtavaa rakkautta minua syntistä kohtaan, kun Jeesus kuiskasi sydämeeni: "Minä se Olen!".
Tästä on alkanut tieni Jumalan lapsena.
1.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.
2.
Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.
3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?
4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.
5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.
6.
Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.
Siunausta sinulle veljeni Ved.2! Sinulla on paljon hyviä kirjoituksia - kiitos Herralle niistä!!! - tulee, niin
näkymätön ninni kirjoitti:
No hyvä on, tämän verran minä vielä tähän asiaan liittyen sanon...
En ollut uskossa vauvan, kun sain kasteen, eikä minua lapsena opetettu Jumalaa tuntemaan. Olen tullut uskoon Jumalan armosta vasta aikuisiällä - kiitos Jumalalle! Ja tähän uskoon olen kasteeni saanut. Siis yksi kaste, yksi usko, yksi Herra ja yksi Henki.
Tiedän kyllä, että näistä kastekäytännöistä on hyvin monenlaisia näkemyksiä ja erilaisia Raamatun tulkintoja, ja niistä saa varmasti mehukkaita kiistoja ja väittelyitä aikaiseksi. Minulla ei ole mitään sinun näkemystäsi vastaan, joten toivoisin nyt että antaisit asian olla. En lähde kinaamaan kasteasioista kenenkään kanssa.
Niinkuin jo sanoin saakoon kukin rauhan sydämeensä Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä Raamattua tutkien ja viisautta ja ymmärrystä rukouksessa anoen.tuota kasteasiaa ei ole tarvinnut koskaan pohtia, mutta toki sanon sen miten on Jumalassa.
Yksi kaste ja se on vauvana saatu on Jumalan liitto jo Aabrahamille.
"Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala, 8. ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa." 9. Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen. 10. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne. 11. Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän. 12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi. 13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. 14. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."
Se oli silloin ympärileikkaus, mutta uuden liiton myötä Jumala itse sääsi sen kasteeksi.
Olemme yksi sukupolvi JA jos vähänkään enää kykenet ajattelemaan muuta kuin ihmisopin harhoja
niin voisit havahtua mitä on toinen kaste.
Tiedätkö saatana toden totta kaikessa matkii Jumalaa, mutta miten onkaan näissä matkimisissaan
se rikkoo AINA Jumalan totuuden niin kuin tässä kasteasiassakin. Se on se kavala käärme joka tänäänkin uskottelee ONKO JUMALA
sanonut. Ja tuon käärmeen lumossa on tänäkin päivänä todella paljon porukkaa "hyvässä uskossa".
Toinen minkä käärme on sinulle mitätöinyt on Jeesuksen sanoma:
" Sallikaa lasten tulla minun tyköni sillä heidän kaltaisten on JUmalan valtakunta."
Mieti miten voit kumota ITSE Jeesuksen ja näin Jumalan Totuuden, että lapsilla on usko
joka Jumalalle kelpaa, kun sanot ettei sinulla lapsena ollut uskoa.
SE on aivan eri asia mitä sinun vanhempasi ovat olleet mitä uskoneet tai olleet uskomatta
Lapsena saamasi kaste on Jumalalle kelvannut, mutta ei tietystikään valheen herralle kelvannut
koska sille ei kelpaa todellakaan mikään mikä Jumalasta on. - näkymätön ninni
tulee, niin kirjoitti:
tuota kasteasiaa ei ole tarvinnut koskaan pohtia, mutta toki sanon sen miten on Jumalassa.

koska sille ei kelpaa todellakaan mikään mikä Jumalasta on.Sinulle minä olen saatanan oma, koska ajattelen asioista eritavalla kuin sinä.
Minulle sinä olet Jumalalle rakas, niinkuin minäkin olen Jumalalle rakas.
Jumalan Armo ja Rakkaus ovat suurempia kuin ihminen sitä voi koskaan täysin ymmärtää. Ja tätä Armoa ja Rakkauta riittää sinullekkin! - Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
En kyllä oikein tunnista itseäni tuosta, kun sanot: "olet jäsentänyt uskomisen ja Jumalan johdatuksen kahteen toisistaan poissulkevaan kategoriaan."
Se on totta, että monessa asiassa olen vielä ymmärtämätön ja keskenkasvuinen, mutta Jeesuksen kanssa saan armosta kulkea ja siitä olen onnellinen!!! Olen saanut kokea uudestisyntymisen ihmeen ja se tapahtui ihan yksinäisyydessä yön hämärässä Evankeliumin äärellä Raamatun Sanan kautta, kun Pyhä Henki minua kosketti itkiessäni Jeesuksen ristin juurella Jumalan valtavaa rakkautta minua syntistä kohtaan, kun Jeesus kuiskasi sydämeeni: "Minä se Olen!".
Tästä on alkanut tieni Jumalan lapsena.
1.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.
2.
Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.
3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?
4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.
5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.
6.
Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.
Siunausta sinulle veljeni Ved.2! Sinulla on paljon hyviä kirjoituksia - kiitos Herralle niistä!!!oleellista, vaan tuo sinun todistuksesi, mikä kruunaa tätäkin keskustelua jaloksi uskonkilvoitukseksi. Kaikki muu keskustelu tuohon todistukseesi nähden, ainakin omalta osaltani, on karheaa taaperrusta.
Arvostan myös tuota yksinäisyydessä koettua Herransa kohtaamista. Minulla on vastaavanlaista hengellistä kokemusta mm. Jumalan ilmestymisen suhteen. Käsittääkseni ja kokemusteni myötä yksinäisyydessä tapahtuneet Hengen ihmeet tuntuvatkin aidoimmilta ja omimmilta. Mutta usein olen sielunhoitajien käsienkin alla saanut lohdutusta. Siinä on vaan oltava erittäin tarkkana, ja myös rukoiltava itse.
Mutta kohdallasi tuo sydämen usko on juuri se tärkein kasvua eteenpäin vievä piirre. Koskapa vain sydämenuskolla voidaan tulla autuaaksi. Ja tuo kirjoituksesi antaa varmaan monelle lohtua ja toivoa luottaa, että Jumala on. "Minä olen mikä Minä olen. Minä olen alku ja loppu, Alfa ja Omega. Ja eikä kukaan, joka tulee minun luokseni, Minä en heitä häntä pois. Ja minä pelastan sinut kaikista koetuksen hetkistä. Ja sinä tulet nauttimaan illallista kanssani, sillä sinä olet ja sinä kuulut Minulle ,sanoo Herra.
Kukaan ei voi viedä sinua käsistäni."
Tuli mieleen eräs näky, missä kaksi enkeliä vartioitsi pelastuksen porttia, miekat paljastettuina. Portti oli kiinni, mutta kun käsky kävi niin portit aukaistiin. Silloin kun enkelit aukaisivat portin, niin tie oli vapaa, ei ollut ahtautta. Jeesus on se ovi, mistä on tultu sisälle. Ahdasta se on siinä vaiheessa, jos ei voi Jeesusta ottaa koko sydämisesti vastaan. Muita portteja ei vastaan ole tullut, mutta koetuksen hetkiä vähän väliä oman lihallisuuden ja syntisyyden kanssa. Mutta onneksi meillä on Jeesus, joka ristillä vapautti meidät synnin kahleista. "Ja vapauteen Kristus vapautti meidät, älkää olko ihmisten orjia, sillä Minä olen teidät kalliisti ostanut." Aamen. - tiedä niitä
näkymätön ninni kirjoitti:
Sinulle minä olen saatanan oma, koska ajattelen asioista eritavalla kuin sinä.
Minulle sinä olet Jumalalle rakas, niinkuin minäkin olen Jumalalle rakas.
Jumalan Armo ja Rakkaus ovat suurempia kuin ihminen sitä voi koskaan täysin ymmärtää. Ja tätä Armoa ja Rakkauta riittää sinullekkin!armoja ja rakkauksia piisaa, mutta Jumalan ARMO JA RAKKAUS ON YKSI ja Jumala johdattaa kaikki
omansa tuohon YHTEEN PYHÄÄN ARMOON JA RAKKAUTEEN.
Jumalan armon olen todella niin kuin Hänen rakkautensakin HÄNEN armostaan saanut kohdata.
Jumalan armossa ja rakkaudessa ei Jeesusta vastaan sodita eikä siis Hänen omiaankaan vastaan.
Saatanan valhetta on KAIKKI TIET JOHDATTAVAT Jumalan luo.
Jumalan totuus on ja pysyy YKSI TIE johdattaa Jumalan yhteyteen ja TÄMÄ PITÄISI KYLLÄ JO OLLA
AIVAN SELVÄ ASIA, mutta näyttää olevan kaikkea muuta kuin selvä.
Ja miksi ei ole selvä, niin ei totisesti Jumala saa totuuttaan kirkastaa kun ei olla edes Hänen tahtonsa
tielle käyty vaan käydään ihmisopin sanelemia teitä. - Ved.2
jotakin ved2 kirjoitti:
tuli hätä ilmeisesti tämän sanoman johdosta, voi, voi.
"Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään."
Todella järkyttävää on, että se missä on Jumalan mieli mukana se on kauhistuttavaa, miksi?
Siksi, että liha sitä hylkii.
Tämä sanoma on jossa Jumalan mieli näkyy "Palstalla kehuu yks´ sun toinenkin "tuosta vain" olevansa Kristuksessa. Tuskin
heitä, tai minuakaan, voi vielä sen perusteella pitää "mielenterveysongelmaisina"
johon tautimääritykseen tulit viestissäsi viitanneeksi. Soisin sydämestäni, että
itse ja mahdollisimman moni muu saisi todellakin olla Kristuksessa. SILLOIN heille
EI pitäisi olla vaikeata rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään, itseään ja jopa pahoja
vihamiehiään."
Sillä täällä kyllä piisaa niitä jotka sanovat Jeesuksessa olevan, mutta sanomallaan sen kieltävät.
Tähänkin aloitukseen olisi tullut vain jatkoa tuosta miten Jeesuksen sanomat ovat todella totta,
mutta KATSOKAA NYT IHMISET MITÄ ON TULLUT ja mitä yleensä täällä tulee Jeesuksen sanoman
perään.
Jeesus sanoo,"Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
Jeesus sanoo edelleen, "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. 24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt."
Aivan selvä ja selkeä sanoma. Se on pirun työtä, että tuota selvää Jeesuksen sanomaa ei voi uskoa
vaan pysytään kiinni ihmisissä, ihmisessä ja vatkataan kaiken maailman valhetta sairauksista lähtien.
VAIKKA aivan selvää on saatana itse tekee sairaaksi. Jeesus johdattaa terveyteen.
JUmalan mieli todella halajaa, ETTÄ ihmiset todella pääsisivät osalliseksi Jumalan Hengestä
että ihmiset todella lähtisivät ja olisivat Jumalan tahdon tiellä.tarkoitettu sinuun kohdistuvaksi syytökseksi. Sitäpaitsi olen enmmänkin lukenut tekstiäsi ja ymmärrän sitä paremmin. Voi olla että ymmärrän paremmin, kuin ehkä luuletkaan. Minulla ei ole kyllä mitään hätää sanoman johdosta. Yritän kyllä ihan vilpittömästi perehtyä myös sinun sanomaasi. Sen verran olen lukenut, enimmäkseen. En halua kommentoida noin yleensä riitajuttuja, mutta esim. Teuvon tuntien, niin kommentoin joskus välillä.
Täytyy muistaa, että ihmisen mieli on vaan erittäin ongelmallinen ja vaikeasti hallittavissa. Omasta mielestä liikkeelle lähtien. Voi olla, että unohdamme myös tempperemamentin, noin niinkuin lievempänä luonteen kuvaajana. Mutta kyllä mielikin voi sairastua. Eikä sitä saisi hävetä. Ihminen, kuin ihminen tarvitsee parantajaa. Silti ihminen on Jumalalle arvokas, ehkä kärsineenä vieläkin rakkaampi. En minä muuta osaa sanoa. - näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
tarkoitettu sinuun kohdistuvaksi syytökseksi. Sitäpaitsi olen enmmänkin lukenut tekstiäsi ja ymmärrän sitä paremmin. Voi olla että ymmärrän paremmin, kuin ehkä luuletkaan. Minulla ei ole kyllä mitään hätää sanoman johdosta. Yritän kyllä ihan vilpittömästi perehtyä myös sinun sanomaasi. Sen verran olen lukenut, enimmäkseen. En halua kommentoida noin yleensä riitajuttuja, mutta esim. Teuvon tuntien, niin kommentoin joskus välillä.
Täytyy muistaa, että ihmisen mieli on vaan erittäin ongelmallinen ja vaikeasti hallittavissa. Omasta mielestä liikkeelle lähtien. Voi olla, että unohdamme myös tempperemamentin, noin niinkuin lievempänä luonteen kuvaajana. Mutta kyllä mielikin voi sairastua. Eikä sitä saisi hävetä. Ihminen, kuin ihminen tarvitsee parantajaa. Silti ihminen on Jumalalle arvokas, ehkä kärsineenä vieläkin rakkaampi. En minä muuta osaa sanoa.Oikeassa olet! Me jokainen tarvitsemme rakasta Parantajaamme Jeesusta! Niitä "luonnevikoja" löytyy kyllä meiltä jokaiselta (ainakin minulta). Olemmehan onneksi erilaisia. Toiset olemme ujoja ja sisäänpäin kääntyneitä (kuulun tähän ryhmään), toiset taas ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia, mutta yhtä lailla Parantajaa tarvitsemme ja rakkaita hänelle olemme. Tuo tempperamentii vaikuttaa paljon myös tähän ulosantiin kirjoitettaessa, ja kun kaksi erilaisen tempperamentin omaavaa yksilöä kohtaa, saattapi niitä väärinkäsityksiä helposti tulla.
Ja kärsineenä ihminen on Jumalalle rakas. Todellakin luulen, että rakkaampi... - Ved.2
näkymätön ninni kirjoitti:
Oikeassa olet! Me jokainen tarvitsemme rakasta Parantajaamme Jeesusta! Niitä "luonnevikoja" löytyy kyllä meiltä jokaiselta (ainakin minulta). Olemmehan onneksi erilaisia. Toiset olemme ujoja ja sisäänpäin kääntyneitä (kuulun tähän ryhmään), toiset taas ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia, mutta yhtä lailla Parantajaa tarvitsemme ja rakkaita hänelle olemme. Tuo tempperamentii vaikuttaa paljon myös tähän ulosantiin kirjoitettaessa, ja kun kaksi erilaisen tempperamentin omaavaa yksilöä kohtaa, saattapi niitä väärinkäsityksiä helposti tulla.
Ja kärsineenä ihminen on Jumalalle rakas. Todellakin luulen, että rakkaampi...sinäkin Ninni. ja ilman kaunopuheisuutta meidän on rakastettava kaikkea "liikkuvaa". Sanon tämän sydämestäni, enkä missään oikeaoppisuudessa tai teologisessa välttämättömyydessä. Kun kaikessa luodussa näkee Jumalan kuvan ja itsessä tosi puutteita, niin ei edes jaksaisi nähdä vaivaa kaivella muidesn epäkohtia. Vaikkakin keskustelu kyllä kuoleutuu. Kun ei viittsisi sanoa tuollekaan mitään poikkipuoleista.
Mutta jotkut jutut vaan menevät kyllä ihan yli laidan. Onko meidän asia puuttua ihan kaikkeen, olen sitä miettinyt viime aikoina? Jos näkee, että toinen osapuoli ei suostu olemaan missään asiassa vääräsää tai mitenkään korjaamaan mahdollisia virheitään, niin eikö henkilö asetu Jumalankin yläpuolelle? Minua ainakin hirvittää ottaa moinen asema kristittyjen keskuudessa, vaikkakin jyrkkiäkin kannanottoja olen valmis puolustamaan.
Minä tiedän, että tiedän jo tarpeeksi useista palstalaisista hengessäni heidän asemastaan Kristuksen palvelijoina. Mutta ei ole minun tehtäväni ilmaista ja arvostella heidän suhdettaan sen enempää. Eikä sitä ihminen hyväksykään. Eikä meillä ole mitään tuomiovaltaa kenenkään suhteen. Harva kirjoittelija edes ottaa vaarin, jos hänelle ojentaa jutuisteluistaan. Kuka yleensä kykenee menemään nöyryyden alttarille?
Jos Ninni kykenet täällä puolustamaan sydämen uskoa, niin olet varmaan saanut voiman Jumalalta. Sitä vaan ei monella löydy. Mutta jos Kristuksen henki asuu sydämessä, niin pahimmatkin vastustajat menevät polvilleen Jumalan Hengestä lähtevistä sanoista. Ja uskon, että sellaisetkin sanat tullaan vielä kuulemaan. - lukenut mihin
Ved.2 kirjoitti:
tarkoitettu sinuun kohdistuvaksi syytökseksi. Sitäpaitsi olen enmmänkin lukenut tekstiäsi ja ymmärrän sitä paremmin. Voi olla että ymmärrän paremmin, kuin ehkä luuletkaan. Minulla ei ole kyllä mitään hätää sanoman johdosta. Yritän kyllä ihan vilpittömästi perehtyä myös sinun sanomaasi. Sen verran olen lukenut, enimmäkseen. En halua kommentoida noin yleensä riitajuttuja, mutta esim. Teuvon tuntien, niin kommentoin joskus välillä.
Täytyy muistaa, että ihmisen mieli on vaan erittäin ongelmallinen ja vaikeasti hallittavissa. Omasta mielestä liikkeelle lähtien. Voi olla, että unohdamme myös tempperemamentin, noin niinkuin lievempänä luonteen kuvaajana. Mutta kyllä mielikin voi sairastua. Eikä sitä saisi hävetä. Ihminen, kuin ihminen tarvitsee parantajaa. Silti ihminen on Jumalalle arvokas, ehkä kärsineenä vieläkin rakkaampi. En minä muuta osaa sanoa.olin vastauksen antanut, mutta en vastausta laittanut siksi, että olisit minua vastaan, vaan näin
muistan siksi, että sinä niin kärkkäästi lähdit tuon sanojan sanoman perään.
Sinä olet yksi niistä YLI 1000 ihmisestä joka on kerran Jumalan äänen kuuluvilla ollut, mutta olet
haaksirikkoon joutunut.
Mitä sanot minusta, niin en näe, että olisit tullut tuntemaan minua pätkääkään, mutta hyvä on jos
olisi totuus alkanut hitusen sarastaa se on merkki valoon päin.
Olet kuin oletkin nyt taistelemassa valoa vastaan. Ymmärrän ihmisen on vaikea todella vaikea nöyrtyä
tunnustamaan tosiasiaa on erehtynyt ja pahan kerran, ja näin kun sitä ei pysty itselleen tunnustamaan
niin sitten se vääntyykin niin aletaan syyttää syytöntä.
Voin sanoa, että olen todella raskaan kautta (jossa Jumalan Pojan kevyt ies on ollut auttamassa)
saanut kohdata syyttämistä ja pahaksi nimittelyä tuomitsemista, että luonnollinen ihminen olisi jo
sen edessä täysin nääntynyt.
Ja tiedätkö sinäkin olet ollut puolustamassa ja edelleen puolustat valhetta joka tuottaa suurta
murhetta Jumalan Hengelle jota on todella murheellista nähdä.
Sinä tuijotat ihmisiin, mutta jos sydämessäsi pystyisit vielä JUmalan puoleen kääntymään voisit
tulla näkemään MITEN ASIAT TODELLISUUDESSA OVAT.
NE OVAT AIVAN TOISIN KUIN MITÄ TÄÄLLÄ MONEN SUUSTA TOITOTETAAN.
ON VAIN YKSI TIE ISÄN LUO ja tuolla tiellä kaikki ihmiset tulevat kuin tulevatkin johdatetuksi YHTEEN AINOAAN OIKEAAN USKOON.
Mieti ei Jumalan sanassa turhaan sanota YKSI USKO. MITÄ TUO MERKITSEE? Se on juuri niin kuin
KIRJAIMEN MUKAAN JO NÄEMME. - näkymätön ninni
Ved.2 kirjoitti:
sinäkin Ninni. ja ilman kaunopuheisuutta meidän on rakastettava kaikkea "liikkuvaa". Sanon tämän sydämestäni, enkä missään oikeaoppisuudessa tai teologisessa välttämättömyydessä. Kun kaikessa luodussa näkee Jumalan kuvan ja itsessä tosi puutteita, niin ei edes jaksaisi nähdä vaivaa kaivella muidesn epäkohtia. Vaikkakin keskustelu kyllä kuoleutuu. Kun ei viittsisi sanoa tuollekaan mitään poikkipuoleista.
Mutta jotkut jutut vaan menevät kyllä ihan yli laidan. Onko meidän asia puuttua ihan kaikkeen, olen sitä miettinyt viime aikoina? Jos näkee, että toinen osapuoli ei suostu olemaan missään asiassa vääräsää tai mitenkään korjaamaan mahdollisia virheitään, niin eikö henkilö asetu Jumalankin yläpuolelle? Minua ainakin hirvittää ottaa moinen asema kristittyjen keskuudessa, vaikkakin jyrkkiäkin kannanottoja olen valmis puolustamaan.
Minä tiedän, että tiedän jo tarpeeksi useista palstalaisista hengessäni heidän asemastaan Kristuksen palvelijoina. Mutta ei ole minun tehtäväni ilmaista ja arvostella heidän suhdettaan sen enempää. Eikä sitä ihminen hyväksykään. Eikä meillä ole mitään tuomiovaltaa kenenkään suhteen. Harva kirjoittelija edes ottaa vaarin, jos hänelle ojentaa jutuisteluistaan. Kuka yleensä kykenee menemään nöyryyden alttarille?
Jos Ninni kykenet täällä puolustamaan sydämen uskoa, niin olet varmaan saanut voiman Jumalalta. Sitä vaan ei monella löydy. Mutta jos Kristuksen henki asuu sydämessä, niin pahimmatkin vastustajat menevät polvilleen Jumalan Hengestä lähtevistä sanoista. Ja uskon, että sellaisetkin sanat tullaan vielä kuulemaan."Onko meidän asia puuttua ihan kaikkeen, olen sitä miettinyt viime aikoina? Jos näkee, että toinen osapuoli ei suostu olemaan missään asiassa vääräsää tai mitenkään korjaamaan mahdollisia virheitään, niin eikö henkilö asetu Jumalankin yläpuolelle?"
Tätä myös olen pohdiskellut. Ei varmasti ole meidän asiamme puuttua kaikkeen. Todellakin jos toinen osapuoli ei pysty tunnustamaan omaa vajaavuuttaan ja omia virheitään, niin kyllä hän silloin on jo asettunut Jumalan yläpuolelle. Nousi esille Raamatusta muutama jae tänä aamuna.
Jeremia 6:10,16,17:
Kenelle minä puhuisin, ketä varoittaisin, että he kuulisivat? Katso, heidän korvansa ovat ympärileikkaamattomat, eivät he voi kuunnella. Katso, Herran sana on tullut heille pilkaksi, ei se heille kelpaa.
Näin on Herra sanonut; "Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sielullenne." Mutta he vastasivat; "Emme vaella."
Ja minä olen asettanut teille vartijat: "Kuunnelkaa pasunan ääntä". Mutta he vastasivat: "Emme kuuntele."
Sanoit: "Harva kirjoittelija edes ottaa vaarin, jos hänelle ojentaa jutuisteluistaan. Kuka yleensä kykenee menemään nöyryyden alttarille?": Näin on, niinkuin tuossa sanoit. Sitä nöyrää mieltä löytyy todella harvalta ja itselläkin se on välillä ollut pahasti hukassa. Lapsenmielinen, hiljainen ja nöyrä sydän kenellä se onkaan hän onnen löytää :)!!!
Matt: 25-30
25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Kyllä hiljainen ja nöyrä sydän pystyy oman vajaavuutensa tunnustamaan. On vaarallista tuntea oleavansa Jeesuksen kaltainen, siihen minä en koskaan pysty tässä ajassa.
Tämä Matteuksen Evankeliumin Sana puhuttelee minua jatkuvasti: "kylmenee useimpien rakkaus"! Herra varjele minun sydämeni ettei niin kävisi, että minulla olisi rakkauden kautta vaikuttava usko.
No tässä tuli nyt enemmän höpöttelyä kuin oli tarkoituskaan!
Rakas olet veljeni Ved2! Ja todella toivoisin että "maanpinnalle" palauttaisit jos eksyksissä lentelen :).
- sören
Jumalaa pitää rakastaa ensin, koska jos ei rakasta Jumalaa, ei voi rakastaa lähimmäistäkään. Mutta on syytä muistaa Johanneksen vai oliko se Paavalin sanat: "Me rakastamme, koska Hän on ensin rakastanut meitä. Rakkaus ei ole lähtöisin meistä...". Siis Jumala tekee rakkauden aloitteen, tai on jo tehnyt antamalla Jeesuksen. Kun Pyhä Henki alkaa avata Jumalan sanaa, ihminen tajuaa, että Jeesuksen kuolema ei ollut brutaali murha vaan valtava osoitus Jumalan rakkaudesta. Jumala oli Jeesuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Tämä järjestys lienee syytä pitää kirkkaana mielessä, ettei ylpeys saa sijaa
1. Jumala rakasti meitä= Antoi Jeesuksen
2. me rakastamme Jumalaa = alamme totella Jumalaa kuolemalla lihalle (ehkä varsin huonolla menestyksellä alussa mutta kuitenkin suuntana pelastus)
3. Me osoitamme rakkautta lähimmäiselle = heijastamme Jumalan rakkautta (ei lihallista, itsekästä rakkautta) toisiin ihmisiin- jos näet
aloituksen tekijässä, niin tiedä se on valhetta.
Mitä Jeesuksen sanomaan tulee ensimmäisestä käskystä, niin näin on KUKAAN ihminen ei
Jumalaa itsessään, itsestään ala EI tule rakastamaan.
Mutta se mitä ihmiset ovat EIVÄT tee tyhjäksi Jeesuksen sanomaa Isän totuutta.
Sillä tuo, että Jeesus sanoo, "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky." on sellainen sana, että jos Jumala saa ihmiselle
puhua, ihminen näkee , Hyvä Jumala minä en sinua pysty rakastamaan vaan vain itseäni ja omia
juttujani ja kaikkea muuta, mutta en sinua puhumattakaan, että YLI KAIKEN.
Jos ihminen on käsityksessä, että on pystynyt Jumalaa rakastamaan tosta noin vaan itsekseen,
niin se rakkaus ei kohdistu Luojaan vaan siihen omaan jumalaan jonka on ihmisoppien kautta itselleen
luonut.
Mitä Jumalan rakkauteen tulee, niin ihmeellistä on jos Jumalasta tehdään raaempi, pahempi kuin
mitä ihminen on, ettei Jumala muka luotujaan rakastaisi niin kuin normaali ihminen omia lapsiaan
ja muita ihmisiä rakastaa.
Ei siis se, että Jumala rakastaa, sanotaan on ensin rakastanut saa ketään ihmistä sen puolesta
Häntä rakastamaan. Se on Jumalan teko, että ihminen Jumalaa rakastaa yli kaiken ja lähimmäisiä
niin kuin itseään. Ei voi todellakaan kukaan ihminen ylpeillä rakkaudestaan, hyvyydestään itsessään.
Mutta toista on kun Jumalan rakkaus Jeesuksessa saa ihmisessä hallita EI sitä voi maahan painaa
vaan siitä saa kerskata ja muitakin kehottaa käymään Jeesuksen viitoittamalle elämän tielle joka on
tie jossa ihminen antaa itsensä alentaa, jolloin Jumala aikanaan saa ylentää.
Täällä sekoitetaan ihmisen ylpeys ja Jumalalta tullut ylennys, niinkuin paljon muutakin ihmisopin
kanssa sekoitetaan. - ei-ihmisuskossa
jos näet kirjoitti:

kanssa sekoitetaan.Oletko epävarma uskossasi? Joka on uskossaan varma, ei tarvitse uskoaan näillä palstoilla todistella eikä julistaa. Jos kuuluu ihmisuskoon eli lahkoon, on asia päinvastoin. Silloin pitää todistaa ja todistella ja ENNEN KAIKKEA; arvostella toisten uskoa ja korostaa omaansa.
- Ved.2
jos näet kirjoitti:
aloituksen tekijässä, niin tiedä se on valhetta.
Mitä Jeesuksen sanomaan tulee ensimmäisestä käskystä, niin näin on KUKAAN ihminen ei
Jumalaa itsessään, itsestään ala EI tule rakastamaan.
Mutta se mitä ihmiset ovat EIVÄT tee tyhjäksi Jeesuksen sanomaa Isän totuutta.
Sillä tuo, että Jeesus sanoo, "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky." on sellainen sana, että jos Jumala saa ihmiselle
puhua, ihminen näkee , Hyvä Jumala minä en sinua pysty rakastamaan vaan vain itseäni ja omia
juttujani ja kaikkea muuta, mutta en sinua puhumattakaan, että YLI KAIKEN.
Jos ihminen on käsityksessä, että on pystynyt Jumalaa rakastamaan tosta noin vaan itsekseen,
niin se rakkaus ei kohdistu Luojaan vaan siihen omaan jumalaan jonka on ihmisoppien kautta itselleen
luonut.
Mitä Jumalan rakkauteen tulee, niin ihmeellistä on jos Jumalasta tehdään raaempi, pahempi kuin
mitä ihminen on, ettei Jumala muka luotujaan rakastaisi niin kuin normaali ihminen omia lapsiaan
ja muita ihmisiä rakastaa.
Ei siis se, että Jumala rakastaa, sanotaan on ensin rakastanut saa ketään ihmistä sen puolesta
Häntä rakastamaan. Se on Jumalan teko, että ihminen Jumalaa rakastaa yli kaiken ja lähimmäisiä
niin kuin itseään. Ei voi todellakaan kukaan ihminen ylpeillä rakkaudestaan, hyvyydestään itsessään.
Mutta toista on kun Jumalan rakkaus Jeesuksessa saa ihmisessä hallita EI sitä voi maahan painaa
vaan siitä saa kerskata ja muitakin kehottaa käymään Jeesuksen viitoittamalle elämän tielle joka on
tie jossa ihminen antaa itsensä alentaa, jolloin Jumala aikanaan saa ylentää.
Täällä sekoitetaan ihmisen ylpeys ja Jumalalta tullut ylennys, niinkuin paljon muutakin ihmisopin
kanssa sekoitetaan.miten tämän Jumalalta tulleen ylennyksen olet saanut. Ja miten se on johtanut siihen ahtaaseen porttiin?
Miten ja kuka sekoittaa näitä eri korotuksia? Uskon että aloittajalla on aitoja kokemuksia uskon tiellään. Mutta kuka täällä sekoittaa niitä väärin? Kyllä täällä kait monikin lähimmäistään odottaa, jos jotain lohtua saisi. En väheksy kenenkään rakkauden kaipuutaan. Mutta hyvin vaikeaa on joskus löytää tie toisen sydämeen. Sieltä vaan saattaa löytyä yllättäviä pesiä jokaisella itselleenkin. Peilin tarjoajia kyllä löytyy, mutta kuka sen aidon nenäliinan antaa?
Sören tuosta rakkaudesta mainitsi ja käsitin niin, että kun Jumala on rakastanut meitä ensin, niin me olemme vevolliset rakastamaan toisiamme, ensin. - antama usko ei
ei-ihmisuskossa kirjoitti:
Oletko epävarma uskossasi? Joka on uskossaan varma, ei tarvitse uskoaan näillä palstoilla todistella eikä julistaa. Jos kuuluu ihmisuskoon eli lahkoon, on asia päinvastoin. Silloin pitää todistaa ja todistella ja ENNEN KAIKKEA; arvostella toisten uskoa ja korostaa omaansa.
sinulle kelpaa ja siinä näet kaikenlaista valhetta, niin eipä sille mitään voi.
Uskon, että olet todella lujassa ihmisopin uskossa, mutta et sitä tietystikään näe.
Itse olen Jumalan armosta EN omasta armosta saanut uskon joka kestää vaikka sinäkin
sitä mitätöit ja pidät omaa ihmisopin uskoasi mahtavana.
Sanoma jonka toit palvelee todella hyvin sen oppeja joka ei kenenkään soisi lähtevän
Jumalan tahdon tielle. - nähdä tämän
Ved.2 kirjoitti:
miten tämän Jumalalta tulleen ylennyksen olet saanut. Ja miten se on johtanut siihen ahtaaseen porttiin?
Miten ja kuka sekoittaa näitä eri korotuksia? Uskon että aloittajalla on aitoja kokemuksia uskon tiellään. Mutta kuka täällä sekoittaa niitä väärin? Kyllä täällä kait monikin lähimmäistään odottaa, jos jotain lohtua saisi. En väheksy kenenkään rakkauden kaipuutaan. Mutta hyvin vaikeaa on joskus löytää tie toisen sydämeen. Sieltä vaan saattaa löytyä yllättäviä pesiä jokaisella itselleenkin. Peilin tarjoajia kyllä löytyy, mutta kuka sen aidon nenäliinan antaa?
Sören tuosta rakkaudesta mainitsi ja käsitin niin, että kun Jumala on rakastanut meitä ensin, niin me olemme vevolliset rakastamaan toisiamme, ensin.mutta ruuanlaitto ja muut puuhat kutsuvat. Nyt oli kysymyksesi aidon tuntoinen ilman ivaa.
Ja jos näin myös on, että vilpittömästi kysyit niin et enää ivalla jatka. - sören
jos näet kirjoitti:
aloituksen tekijässä, niin tiedä se on valhetta.
Mitä Jeesuksen sanomaan tulee ensimmäisestä käskystä, niin näin on KUKAAN ihminen ei
Jumalaa itsessään, itsestään ala EI tule rakastamaan.
Mutta se mitä ihmiset ovat EIVÄT tee tyhjäksi Jeesuksen sanomaa Isän totuutta.
Sillä tuo, että Jeesus sanoo, "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky." on sellainen sana, että jos Jumala saa ihmiselle
puhua, ihminen näkee , Hyvä Jumala minä en sinua pysty rakastamaan vaan vain itseäni ja omia
juttujani ja kaikkea muuta, mutta en sinua puhumattakaan, että YLI KAIKEN.
Jos ihminen on käsityksessä, että on pystynyt Jumalaa rakastamaan tosta noin vaan itsekseen,
niin se rakkaus ei kohdistu Luojaan vaan siihen omaan jumalaan jonka on ihmisoppien kautta itselleen
luonut.
Mitä Jumalan rakkauteen tulee, niin ihmeellistä on jos Jumalasta tehdään raaempi, pahempi kuin
mitä ihminen on, ettei Jumala muka luotujaan rakastaisi niin kuin normaali ihminen omia lapsiaan
ja muita ihmisiä rakastaa.
Ei siis se, että Jumala rakastaa, sanotaan on ensin rakastanut saa ketään ihmistä sen puolesta
Häntä rakastamaan. Se on Jumalan teko, että ihminen Jumalaa rakastaa yli kaiken ja lähimmäisiä
niin kuin itseään. Ei voi todellakaan kukaan ihminen ylpeillä rakkaudestaan, hyvyydestään itsessään.
Mutta toista on kun Jumalan rakkaus Jeesuksessa saa ihmisessä hallita EI sitä voi maahan painaa
vaan siitä saa kerskata ja muitakin kehottaa käymään Jeesuksen viitoittamalle elämän tielle joka on
tie jossa ihminen antaa itsensä alentaa, jolloin Jumala aikanaan saa ylentää.
Täällä sekoitetaan ihmisen ylpeys ja Jumalalta tullut ylennys, niinkuin paljon muutakin ihmisopin
kanssa sekoitetaan."Tämä järjestys lienee syytä pitää kirkkaana mielessä, ettei ylpeys saa sijaa".
Joskus minusta tuntuu, että olet valmiiksi virittynyt imemään kaikki sanomiset itseesikohdistuneiksi. Mistä moinen mahtanee johtua, sitä sinun kannattaa miettiä. Minulle riittää kylliksi tehtvää kamppailla oman ylpeyteni kanssa. Tosin olen joskus huomauttanut jonkun toisen kirjoittajan ylpeydestä, kun se on ollut niin ilmiselvää ja räikeää, eikä hän itse ole sitä huomannut vaan on paistatellut omien sanomistensa loisteessa. Oma helmasynti on näet helppo havaita muissa, kun se on ensin ylhäältä itselle osoitettu. - Ved.2
nähdä tämän kirjoitti:
mutta ruuanlaitto ja muut puuhat kutsuvat. Nyt oli kysymyksesi aidon tuntoinen ilman ivaa.
Ja jos näin myös on, että vilpittömästi kysyit niin et enää ivalla jatka.näin olet kokenut. En todella ivaa ja on todella harmillista jos sellaista kokee. Siunausta ja rauhaa sydämeesi.
- onko mitään
sören kirjoitti:
"Tämä järjestys lienee syytä pitää kirkkaana mielessä, ettei ylpeys saa sijaa".
Joskus minusta tuntuu, että olet valmiiksi virittynyt imemään kaikki sanomiset itseesikohdistuneiksi. Mistä moinen mahtanee johtua, sitä sinun kannattaa miettiä. Minulle riittää kylliksi tehtvää kamppailla oman ylpeyteni kanssa. Tosin olen joskus huomauttanut jonkun toisen kirjoittajan ylpeydestä, kun se on ollut niin ilmiselvää ja räikeää, eikä hän itse ole sitä huomannut vaan on paistatellut omien sanomistensa loisteessa. Oma helmasynti on näet helppo havaita muissa, kun se on ensin ylhäältä itselle osoitettu.merkitystä sillä, että sanoo JOS tai, että sanoisi KUN?
Selvitä nyt tämä asia ensin, että et tulisi lausuneeksi vääriä todistuksia. - sören
onko mitään kirjoitti:
merkitystä sillä, että sanoo JOS tai, että sanoisi KUN?
Selvitä nyt tämä asia ensin, että et tulisi lausuneeksi vääriä todistuksia.esitit tuon kysymyksen, vaikkakin sitten jos sanalla. Tämä on minusta juuri sitä sinun herkkyyttäsi ottaa jotkin toteamukset itseesikohdistuvina. Tein varmasti tuon kysymyksen yleisellä tasolla, usko minua. Mutta kun olin sen jo lähettänyt, ja katsoin olinko kirjoittanut kaikki niin kuin aioin, mieleeni juolahti että mahtanetko ottaa ylpeyskohdan itseesi. Tämä tuli mieleeni menneisyydestä, kun olit tarttunut samantyyppisesti joihinkin yleillä tasolla esittämiini asioihin. Sinä toteutit otaksumani. Joku toinen ei olisi millään muotoa maininnut asiasta, jossilla tai ilman.
Kyllä minä olen sitä mieltä, että sinun tässä suhteessa kannattaa oikeasti miettiä, mistä moinen herkkyys tarttua sanomisiin voi johtua. Ja sanon tämän ihan ilman sarvia ja hampaita. - Ved.2
sören kirjoitti:
esitit tuon kysymyksen, vaikkakin sitten jos sanalla. Tämä on minusta juuri sitä sinun herkkyyttäsi ottaa jotkin toteamukset itseesikohdistuvina. Tein varmasti tuon kysymyksen yleisellä tasolla, usko minua. Mutta kun olin sen jo lähettänyt, ja katsoin olinko kirjoittanut kaikki niin kuin aioin, mieleeni juolahti että mahtanetko ottaa ylpeyskohdan itseesi. Tämä tuli mieleeni menneisyydestä, kun olit tarttunut samantyyppisesti joihinkin yleillä tasolla esittämiini asioihin. Sinä toteutit otaksumani. Joku toinen ei olisi millään muotoa maininnut asiasta, jossilla tai ilman.
Kyllä minä olen sitä mieltä, että sinun tässä suhteessa kannattaa oikeasti miettiä, mistä moinen herkkyys tarttua sanomisiin voi johtua. Ja sanon tämän ihan ilman sarvia ja hampaita.sopisi Armille paremmin. Se olisi rakentavampaa ja toisi paremmin hedelmää.
Näin voisi pelastaa sielujakin, jos sellainen kiinnostaa? Tällaisella päättelyn suuntaamisella voisi saada hyvinkin yhteisymmärrystä ja muutkinnrakentuisivat. Vai mitä mieltä Sören on? - Ved.2
Ved.2 kirjoitti:
sopisi Armille paremmin. Se olisi rakentavampaa ja toisi paremmin hedelmää.
Näin voisi pelastaa sielujakin, jos sellainen kiinnostaa? Tällaisella päättelyn suuntaamisella voisi saada hyvinkin yhteisymmärrystä ja muutkinnrakentuisivat. Vai mitä mieltä Sören on?vastakohtana deduktiivinen päättely, mihin Armi on nyt sokeutunut, kaikki yleinen koskee vain häntä itseään ja vain äärimmäisen negetiivisessa sävyssä. Tässä suhteessa pitäisi tehdä jyrkkä korjausliike, niin kyllä se siitä lähtisi. Mutta se on tuo oman lihan riekaleet, mitkä sielua riivaa. Tässä tapauksessa auttaisi vain pitkäaíkainen paasto ja rukous. On se mahdollista. Töihin vaan.
- siis jatkaa
sören kirjoitti:
esitit tuon kysymyksen, vaikkakin sitten jos sanalla. Tämä on minusta juuri sitä sinun herkkyyttäsi ottaa jotkin toteamukset itseesikohdistuvina. Tein varmasti tuon kysymyksen yleisellä tasolla, usko minua. Mutta kun olin sen jo lähettänyt, ja katsoin olinko kirjoittanut kaikki niin kuin aioin, mieleeni juolahti että mahtanetko ottaa ylpeyskohdan itseesi. Tämä tuli mieleeni menneisyydestä, kun olit tarttunut samantyyppisesti joihinkin yleillä tasolla esittämiini asioihin. Sinä toteutit otaksumani. Joku toinen ei olisi millään muotoa maininnut asiasta, jossilla tai ilman.
Kyllä minä olen sitä mieltä, että sinun tässä suhteessa kannattaa oikeasti miettiä, mistä moinen herkkyys tarttua sanomisiin voi johtua. Ja sanon tämän ihan ilman sarvia ja hampaita.väärien tuomioiden antamista. Kyllä minä siihen uskoin että yleisellä tasolla sen sanoit, mutta
etkö huomaa kuka tässä ottaa mitäkin itseensä. Etkö huomaa sinä pahennuit kysymykseen, jos...
Etkö todella itse kysy myös ja sano jos niin on niin väärässä olet?
Minä näen sinussa jotakin kaunaisuutta kohtaani jos itse et sitä huomaa niin kysy Jumalalta miten asia on.
Aivan turhaan taistelet Jeesuksen omaa vastaan joka ei mitään pahaa toisille ole hankitsemassa eikä suomassa
Mutta niin on kuin ei Jeesuskaan ihmisten mieliä lihoja silitellyt sitä ei myöskään Hänen omaltaan saa.
ETTÄ jos ihminen etsii vain lihan tyydytystä oman mielensä korotusta niin sellaista sanomaa ei valitettavasti Jumalan
Hengessä jaella. - sören
siis jatkaa kirjoitti:
väärien tuomioiden antamista. Kyllä minä siihen uskoin että yleisellä tasolla sen sanoit, mutta
etkö huomaa kuka tässä ottaa mitäkin itseensä. Etkö huomaa sinä pahennuit kysymykseen, jos...
Etkö todella itse kysy myös ja sano jos niin on niin väärässä olet?
Minä näen sinussa jotakin kaunaisuutta kohtaani jos itse et sitä huomaa niin kysy Jumalalta miten asia on.
Aivan turhaan taistelet Jeesuksen omaa vastaan joka ei mitään pahaa toisille ole hankitsemassa eikä suomassa
Mutta niin on kuin ei Jeesuskaan ihmisten mieliä lihoja silitellyt sitä ei myöskään Hänen omaltaan saa.
ETTÄ jos ihminen etsii vain lihan tyydytystä oman mielensä korotusta niin sellaista sanomaa ei valitettavasti Jumalan
Hengessä jaella.on jokin aiempi ärsyyntyninen sinua kohtaan, mutta se ei ollut alkuperäisen toteamuksen takana. Mitä ihmeen kaunaa minä sinua kohtaan tuntisin, ja miksi. Mutta antaa olla. Jos minä olen sokea jollekin ominaisuudelleni, niin kyllä sinä olet umpisokea tuolle tavallesi tarttua sanomisiin ja kääntää ne ympäri. Nyt se kääntyi niin, että kun minä suosittelin sinua tarkastelemaan sitä että imet yleiset toteamukset itseesi, sinä käänsit sen niin, että minä pahennuin sinuun ja taistelen Jumalan omaa vastaan. Näin se on mennyt aina, ja menee varmaan hamaan hautaan asti. Sinä lamaannuat minut. Kummallista. Kun luen Jeesuksen sanoja, sisälläni puhkeaa ilo. Kun luen sinun näitä vinoon väännettyjä kommettejasi, ärsyynnyn. Jos olet Jumalan oma, eikö sisälläni pitäisi puheta ilo.
- jättämään
sören kirjoitti:
on jokin aiempi ärsyyntyninen sinua kohtaan, mutta se ei ollut alkuperäisen toteamuksen takana. Mitä ihmeen kaunaa minä sinua kohtaan tuntisin, ja miksi. Mutta antaa olla. Jos minä olen sokea jollekin ominaisuudelleni, niin kyllä sinä olet umpisokea tuolle tavallesi tarttua sanomisiin ja kääntää ne ympäri. Nyt se kääntyi niin, että kun minä suosittelin sinua tarkastelemaan sitä että imet yleiset toteamukset itseesi, sinä käänsit sen niin, että minä pahennuin sinuun ja taistelen Jumalan omaa vastaan. Näin se on mennyt aina, ja menee varmaan hamaan hautaan asti. Sinä lamaannuat minut. Kummallista. Kun luen Jeesuksen sanoja, sisälläni puhkeaa ilo. Kun luen sinun näitä vinoon väännettyjä kommettejasi, ärsyynnyn. Jos olet Jumalan oma, eikö sisälläni pitäisi puheta ilo.
nyt ihmiset tyystin pois ja katso sanomaa. Sillä se mitä minusta tuot on aivan väärää.
Ja juuri tämä se onkin ollut todella murheellista nähdä täällä käännytään sanoman tuojaan
Onko se lihan ylpeyttä vai mitä se on.
Itse en henkilöön katso, vaan sanomasta on kyse mitä kukinenkin tuo.
Ja toden totta jos Jeesus olisi ilmielävänä "lihassa" täällä SANOMAAN hänkin puuttuisi ja sen mukaan
siihen missä ihminen kulkee. Jeesus sanoisi totuuden tiestä eikä lähtisi ruotimaan kun sinä sitä ja kun sinä tätä väännät ja käännät jne.
SAnopa vihdoinkin mitä väärää on sanomassani, kun se on Jeesuksen Kristuksen sanomaa jota tuon.
Älä enää lausu vääriä todistuksia vaan sano nyt mitä väärää tuon?
Mitä tulee sinun sanomaasi kun luet Jeesuksen sanoja sinulla puhkeaa ilo. Nyt en ymmärrä Jeesuksen
sanomaa olen tuonut ja sehän on saanut sinut voimaan pahoin?
Se, että ihmisille tulee paha olla, niin sehän on selvää ettei voi hyvä tulla kun kaikin tavoin
jopa saastaisella tavalla ollaan vastustamassa Jeesuksen sanomaa ja puolustamassa ihmisopin
käsityksiä pelastuksen tiestä.
Minunko syy, että sanomaa ei oteta vastaan ei ole otettu vastaan.
Ei ole vaan kyllä se on jokaisen oma syy, että ei lähde JEESKSEN osoittamalle elämän tielle jolla
iankaikkinen ilo ja rauha ainoastaan voida saada.
Ja miksi minua syyttää siitä, että olen saanut JUmalan armosta kohdata totuuden Jeesuksessa.
Se on Jumalan armoa ja sitä armon tietä olen lähetetty julki tuomaan etteivät ihmiset synnin pettämänä hukkuisi.
Jumalan totuus on todella aivan muuta kuin mihin ihmismielet johtaa. - sören
jättämään kirjoitti:

Jumalan totuus on todella aivan muuta kuin mihin ihmismielet johtaa.säätämään kanssasi, siitä etten sanonut sinun tuovan "väärää" mutta turhaahan se on, kun sinä käännät ja väännät ja itse jätät vastaamatta. Täysin sokea olet omille puutteillesi, mistä lie johtuu.
- Jos uskoisit
sören kirjoitti:
säätämään kanssasi, siitä etten sanonut sinun tuovan "väärää" mutta turhaahan se on, kun sinä käännät ja väännät ja itse jätät vastaamatta. Täysin sokea olet omille puutteillesi, mistä lie johtuu.
etten väärää tuo siis uskoisit Jeesuksen sanomaan, et sinä minua vastaan olisi se on saletti se.
Tiedätkö että tämäkin Jeesuksen sana on totta kun Hän omilleen sanoo,
"Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
Ei ihme, että minut koetaan pahana. Ei voi hyvää tulla kun itse Jeesus, ja Jumala hylätään kun hylätään
Jeesuksen oma.
Tiedän tätä sanan kohtaa käytetään todella valheen herran toimesta myös rajullakin tavalla.
MUTTA on myös todella harvoja jotka ovat Jeesuksen omia tai Jumalan tahdon tiellä.
Itse olen yksi niistä. On se ollut ja on järkyttävää nähdä, että minä olenkin syypää kaikkeen pahaan
VAIKKA tuon sanomaa Jumalan rakaudessa Jeesuksessa ETTÄ IHMISET VOISIVAT päästä TODELLA
Jeesuksen antamaan vapauteen, etteivät synnin pettämänä hukkuisi.
Todella murheellista on nähdä, miten ihmiset taistelevat ITSE Jumalaa vastaan luullen taistelevan
kiljuvaa Jalopeuraa vastaan.
Mutta niin kauan kuin ihminen oman uskon tietä vaeltaa Jumalan vihollisena pysyy.
Jumalan puoleen kääntyneet kulkevat "käsi kädessä" eivätkä sodi toisiaan vastaan.
Saatanan valhetta on luulla olevansa JUmalan tahdon tiellä ja samalla taistelee Jumalan omaa
ja Jumalan sanaa vastaan.
Ei, EI ja vielä kerran EI, Jumala EI omiaan hajoita VAAN KOKOAA se on saletti se.
- kuten TS:llakin
Aloittaja tekee omasta opistaan erehtymättömän, samoin itsestään jumalan omassa ylpeydessään:
Ahdas portti on se, joka on samaa mieltä kanssaan.
Lavea portti on se, joka on eri mieltä kanssaan.
Aloittajalle on samantekevää mitä Isä Jumala ja Jeesus ovat asiasta mieltä.- jalllaat maassa.
Niin, muslimikin on oikeauskoinen. Omasta mielestään. Mitä näistä riidellä? Usko on uskomusasia. Kiihkousko lähentelee mielisairautta.
- yhtään piittaa
vaikka tuot valheita koska valheen herra ei muuta tee kuin tuo valheita omiensa kautta totuutena.
Kun ja jos tahdot olla valhetta palvelemassa niin sille ei kukaan ihminen mitään voi.
Tiedä vain se mikä on valehtelijoitten osa.
Tämän sanoin sinun parhaaksesi. Mutta pahaksi se koituu kun jatkat vain valheessa. - sanoma jota
jalllaat maassa. kirjoitti:
Niin, muslimikin on oikeauskoinen. Omasta mielestään. Mitä näistä riidellä? Usko on uskomusasia. Kiihkousko lähentelee mielisairautta.
aloituksessa tuodaan on sinulle verrattavissa muslimeihin, kiihkouskoon, niin kaukanapa olet
Jumalasta. - tehoaa kaikkiin
sanoma jota kirjoitti:
aloituksessa tuodaan on sinulle verrattavissa muslimeihin, kiihkouskoon, niin kaukanapa olet
Jumalasta.Pyhä Henkikään ei voi tuon läpi sinussa Raamatun opin sulautumiseen uskossa sulautua, koska teet omasta opistasi erehtymättömän kuten Paavi katollisessa kirkossa, olet siis hyvin imenyt tyttärenään oppinsa ja erehtymättömyytesi.
- tuomarina
yhtään piittaa kirjoitti:
vaikka tuot valheita koska valheen herra ei muuta tee kuin tuo valheita omiensa kautta totuutena.
Kun ja jos tahdot olla valhetta palvelemassa niin sille ei kukaan ihminen mitään voi.
Tiedä vain se mikä on valehtelijoitten osa.
Tämän sanoin sinun parhaaksesi. Mutta pahaksi se koituu kun jatkat vain valheessa.mutta minä en tahdo langeta ihmisten tuomittavaksi kun kuolen ja tuomiolle menen, sillä Herra Jeesus on nyt ja silloin Tuomarini, etkä sinäkään mahda mitään minun etkä kenenkään muunkaan ihmisen osalta, et edes itsesi, joten kiitä ja kunnioita ja tunne Nasaretilainen Jeesus, jos tahdot pelastua.
- noinko sokea
tehoaa kaikkiin kirjoitti:
Pyhä Henkikään ei voi tuon läpi sinussa Raamatun opin sulautumiseen uskossa sulautua, koska teet omasta opistasi erehtymättömän kuten Paavi katollisessa kirkossa, olet siis hyvin imenyt tyttärenään oppinsa ja erehtymättömyytesi.
olet sanot Jeesuksen sanomaa minun omaksi opiksi???
Pyydä hyvä ihminen, että Jumala saisi silmäsi avata nyt kuljet sokeana sinne minne ei kenenkään
soisi kulkevan. - jota tuon
tuomarina kirjoitti:
mutta minä en tahdo langeta ihmisten tuomittavaksi kun kuolen ja tuomiolle menen, sillä Herra Jeesus on nyt ja silloin Tuomarini, etkä sinäkään mahda mitään minun etkä kenenkään muunkaan ihmisen osalta, et edes itsesi, joten kiitä ja kunnioita ja tunne Nasaretilainen Jeesus, jos tahdot pelastua.
Jeesuksessa sinua tuomitsee, niin älä syytä minua, vaan käänny Jumalan puoleen anomaan,
että Hän sinulle näyttäisi mikä on kun Jeesuksessa tuotu Jeesuksen sanoma syyttää, tuomitsee.
Vai onko niin, että et pysty Jumalan edessä asioitasi selvittämään? Etkö Usko, että Jumala ei mihinkään
epäselvyyteen jätä? Etkö usko, että Jumalan Hengessä olevaa ei Jeesuksen sanomat tuomitse, syytä?
- armosta
Siinä se portti on mutta ahdasta on monien sisällä kuitenkin ARMO on voima joka vapauttaa ihmiset itsestään siis lihasta.
1. Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä -
2. ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.
Liha kuolee ja synnin tekeminen lakkaa, Jumalan vanhurskas elämä alkaa, totuudessa.- todella JUMALAN
ARMOA, että ihminen ensinnäkin lähtee tuolle tielle jolla ahdas portti voidaan kohdata
JA TODELLA suurta Jumalan armoa, että ihminen kerran tuosta portista saa sisälle käydä. - Kaita Tie
Lisäksi on Totuus ja Elämä. Ano siis häneltä niin ei tarvitse omastaan noita ahtaita portteja esille tuoda. Tiedätkö sinä kenen ihmisen nimet on karitsan elämän kirjassa, jos et niin mitä kirjoitat Ahtaasta Portista, niinkuin sinä sen vallan olisit Isältä saanut. Herra Jeesus Kristus tietää, koska on Ahdas Portti, älä siis esiinny kaksiteräisenä miekkana, sillä Jeesuksen sanat pelastaa ei sinun, vaikka niitä lainaisitkin omiin tarkoituksiisi. Jos Jeesuksen opetuslapsi toimii Jumalan Pyhässä Hengessä ja sanoo Jumalan sanoja, niin Herra voi ihmisiä pelastaa, niinkuin tahtoo. Paha taas voi käyttää Jumalan sanoja kuten "ahdas portti" estääkseen ihmisiä pääsemästä Jumalan valtakuntaan yrittämällä heitä saada omiksi opetuslapsikseen ja valtansa ja oppinsa alaisuuteen, kuten sinä teet. Et juurikaan todista Jeesuksesta ja pelastuksesta, mitä tahtoo antaa kaikille ihmisille, päinvastoin ahtaan portin opetuksella pyrit ihmisiä saamaan epätietoisuuteen ja mahdottomuuteen päästäkseen Jumalan valtakuntaan, johon luulet vauvakasteessasi saaneen kasteen veden pirskomisessa, mutta se on sinun turhaa ihmisoppia ja vieläpä Jumalan tahdon vastaista. Myöskään Hengen armolahjat eivät varmaan toimi kauttasi, etkä puhu kielillä, eikä Hengen opetus ollut tulkinnoissasi aiemmin, mutta se sinulla on, että tahdot olla Jumalan palvelija jopa voideltu, tiedä siis että Jumala vihaa sitä, joka nimessään toimii ilman tahtoaan ja esiintyy valkeuden varustuksiin pukeutuneena vaikka ei ole syntynyt Jumalan lapseksi elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, se nimittäin tapahtuu silloin valheessa ja pidät totuutta vääryyden vallassa.
Toivottavasti voi tehdä parannuksen Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta, kyyneleet virratkoot ja elävä vesi puhdistakoon ja Pyhä Henki uudeksi sinut tehkööt Jeesuksen pyhässä nimessä. Tämä oli siunaus, jos et sitä ymmärrä. - paha kauttasi
Kaita Tie kirjoitti:
Lisäksi on Totuus ja Elämä. Ano siis häneltä niin ei tarvitse omastaan noita ahtaita portteja esille tuoda. Tiedätkö sinä kenen ihmisen nimet on karitsan elämän kirjassa, jos et niin mitä kirjoitat Ahtaasta Portista, niinkuin sinä sen vallan olisit Isältä saanut. Herra Jeesus Kristus tietää, koska on Ahdas Portti, älä siis esiinny kaksiteräisenä miekkana, sillä Jeesuksen sanat pelastaa ei sinun, vaikka niitä lainaisitkin omiin tarkoituksiisi. Jos Jeesuksen opetuslapsi toimii Jumalan Pyhässä Hengessä ja sanoo Jumalan sanoja, niin Herra voi ihmisiä pelastaa, niinkuin tahtoo. Paha taas voi käyttää Jumalan sanoja kuten "ahdas portti" estääkseen ihmisiä pääsemästä Jumalan valtakuntaan yrittämällä heitä saada omiksi opetuslapsikseen ja valtansa ja oppinsa alaisuuteen, kuten sinä teet. Et juurikaan todista Jeesuksesta ja pelastuksesta, mitä tahtoo antaa kaikille ihmisille, päinvastoin ahtaan portin opetuksella pyrit ihmisiä saamaan epätietoisuuteen ja mahdottomuuteen päästäkseen Jumalan valtakuntaan, johon luulet vauvakasteessasi saaneen kasteen veden pirskomisessa, mutta se on sinun turhaa ihmisoppia ja vieläpä Jumalan tahdon vastaista. Myöskään Hengen armolahjat eivät varmaan toimi kauttasi, etkä puhu kielillä, eikä Hengen opetus ollut tulkinnoissasi aiemmin, mutta se sinulla on, että tahdot olla Jumalan palvelija jopa voideltu, tiedä siis että Jumala vihaa sitä, joka nimessään toimii ilman tahtoaan ja esiintyy valkeuden varustuksiin pukeutuneena vaikka ei ole syntynyt Jumalan lapseksi elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, se nimittäin tapahtuu silloin valheessa ja pidät totuutta vääryyden vallassa.
Toivottavasti voi tehdä parannuksen Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta, kyyneleet virratkoot ja elävä vesi puhdistakoon ja Pyhä Henki uudeksi sinut tehkööt Jeesuksen pyhässä nimessä. Tämä oli siunaus, jos et sitä ymmärrä.tuo omiaan, ettei kukaan lähtisi Jeesuksen viitoittamalle tielle jolla tiellä ainoastaan Isä johtaa
"lastaan".
- gtt
Monet on harhautunut kun ovat "pohtineet" "ahtaan portin" sematiikkaa.
Moni on tullut johtopäätöksiin, että "koska taivasten valtakuntaan on niin vaikea päästä, täytyy tässä kaikessa olla jokin kätketty juttu/juju minkä vain harvat ja valitut löytävät ja se minunkin tulee siis hoksata".
Näin monet ovat tehneet siitä itselleen uuden teologian ja kuten tälläkin foorumilla olemme huomanneet, tämän vuoksi eräät ovat kääntyneet jopa Raamatun oppia vastaan kuvitellessaan sen olevan harhautusta!
Harhautusta mikä täytyy huomata/löytää jotta pääset "ahtaasta portista".
Tämän teologian varjolla pidetään mm. Paavalin oppia vääränä, ja monin tavoin vääristellään Raamatun Sanaa. Tuomitaan KAIKKI, haukutaan eksytykseksi jokainen kikkokunta, kristillinenliike sekä seurakunta.
Otetaan Jumalan tuomintavalta omiin itsekkäisiin käsiin ja jaetaan tuomioita jokaiselle joka on omaa ihmisjärjellä keksittyä teologiaansa vastaan!
Näin monet kuvittelevat olevan sillä kapealla tiellä kohti "ahdasta porttia".
He kuvittelevat kiihkossaan olevan oikeassa, harvoja ja valittuja, matkalla kohti ahdasta porttia.. ja näin ollen kaikki muut ovat väärässä ja eksytettyjä...Näin monet kuvittelevat ja se on surullista.
Totuus on se, että tällainen ajattelutapa on kääntänyt kaiken itseensä. Joka näin ajattelee asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja ylentää itsensä. He ovat todellisuudessa joutuneet valheen hengen harhauttamaksi.
Totuus on kuitenkin se minkä Raamattu ilmoittaa! Sana on totta niin tänään, eilen sekä huomenna!
Siksi he jotka Raamatun Sanaa vastaan hyökkäävät ovat valehtelijoita, eikä totuus ole heissä. Monin tavoin meitä on näistä Sanassa varoitettu. Ihmisen älyyn he vetoavat ja kauniisti Raamattua lainaten puhuvat ja monet harhautuvat heidän vuoksensa.
Ahdas portti on portti, joka on niin ahdas, että ihminen ei voi sen läpi kulkea. Jumala voi. Siksi mikään muu ei riitä sinua tämän portin läpi viemään kuin itse Kristus. Jos koitat ahtaan portin läpi kulkea omine tekoinesi, omine oppeinesi, teologioinesi tai minkään tahansa muun oman varjolla niin pelkäänpä pahoin, että se ei riitä! Vain Jeesus, ei mikään muu, Hän voi sinut kuljettaa ahtaan portin läpi.
Turvaa siis vain Häneen, Hänen Sanaansa, Hänen evankeliumiinsa! Siinä on se teologia mikä kestää!
Elä nojaa ihmisoppiisi ja omaan järkeesi, luota Häneen ja Hänen Sanaansa. Niinkuin pieni lapsi luottaa vanhempiinsa kaikessa, niin meidänkin tulee luottaa Herraan ja Hänen Sanaansa!
Joka itsensa alentaa, se ylennetään! Alenna siis itsesi Hänen edessä, turvaa ja luota yksin Häneen! Ei itseensä. Vain Hänessä on pelastus, itsessämme me emme ole mitään. Emme viisaita, emme vanhurskaita, emme oikeamielisiä, emme oppineita, emme yhtikäs mitään. Syntisiä me olemme.
Syntisiä, jotka Herra suuressa armossaan on kuitenkin valmis armahtamaan, ei itsemme tähden vaan oman Rakkautsensa tähden! Niinkuin ei Jumala Israelin kansaakaan valinnut omaksi kansakseen sen vuoksi, että se olisi muita kansoja parempi, ei vaan aivan päin vastoin! Jumala valitsi heidän VAIN sen vuoksi, että se oli HÄNEN tahtonsa!
Turvaa siis yksin Herraan. Jeesuksessa Kristuksessa meillä on elämä ja Hänessä me pääsemme ahtaasta portista! Tapahtukoon Hänen tahtonsa!- sören
Jeesus itse sanonut olevansa lampaiden portti. Joka tulee sisään Hänen kauttaan löytää laitumen.
- Ved.2
sören kirjoitti:
Jeesus itse sanonut olevansa lampaiden portti. Joka tulee sisään Hänen kauttaan löytää laitumen.
muuten olet asioista? Et paljon kommentoi. Onko jotain hampaankolossa?
- armosta
siinä kuitenkin Isrelin kansalle köpelösti ku heidät Egyptistä vapautettiin niin tottelemattomuuden takia eivät luvattuun maahan päässet ku Egyptiä ei saatu heistä irti.
Jokainen joka syntiä tekee, tekee laittomuuden ja tottelemattomuus on myöskin (noituutta) radikaali kuuliaisuus on Jumalan elämä meissä.
Niin se on tänäkin päivänä että Jumalan teko se on että uskomme. Mutta suurin osa uskovista elää vielä Egyptissä (itsessään) ku ei sallita Jeesuksen tulla Herraksi. Jokainen on itsessään syntinen mutta Kristuksessa täydellinen ja vanhrskas ja pyhä. Armo on voima elää synnitön elämä totuudessa, armossa ja kirkkaudessa.
Kasvakaamme armossa joka päivä. - Jeesus ei
annakaan kehotusta "MIETI MIKÄ ON AHDAS PORTTI,
VAAN Jeesus sanoo, "kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta portista."
Saatana ja ihmisen oma liha se laittaa paulan aivan selvälle ja selkeälle Jeesuksen sanomalle
Jumalan totuudelle.
Siksi ei turhaan ole sanottu tulee tulla tyhmäksi että voisi tulla viisaaksi.
Jos ihminen viisastelee omalla viisaudellaan mikä on ahdas portti niin eipä siitä hyvää seuraa.
EI JEESUS kehoita miettimään mikä on ahdas portti vaan TODELLAKIN Hän kehoittaa KILVOITTELEMAAN
että ihminen tuosta portista sisälle pääsisi. SE on JUmalan teko, että Hän kaipaavan sielun
yhteyteensä johdattaa.EI IHMINEN VOI ITSE ITSEÄÄN PELASTAA.Alkamalla vain itse uskoa.
Sanomasi jota toit ei johdata ketään Jumalan yhteyteen.
Aloituksen sanoma on saletti ja jos sitä ei ihminen tahdo uskoa OMIA ahtaita portteja kulkee
läpi elämän koskaan pääsemättä Jumalan yhteyteen. - ei palkkapaimen
Jeesus ei kirjoitti:

läpi elämän koskaan pääsemättä Jumalan yhteyteen.> EI JEESUS kehoita miettimään mikä on ahdas portti
Mutta Pyhä Henki se osoittaa Hyvän Paimenen lampaille ja Jeesus opetti: "Menkää ahtaasta portista sisälle" eikä tahdo opettaa sellaista, jos ei kertoisi mikä se portti on, sinä kierrät kaiken kun et ymmärrä. - 3 - 0
Jeesus ei kirjoitti:
annakaan kehotusta "MIETI MIKÄ ON AHDAS PORTTI,
VAAN Jeesus sanoo, "kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta portista."
Saatana ja ihmisen oma liha se laittaa paulan aivan selvälle ja selkeälle Jeesuksen sanomalle
Jumalan totuudelle.
Siksi ei turhaan ole sanottu tulee tulla tyhmäksi että voisi tulla viisaaksi.
Jos ihminen viisastelee omalla viisaudellaan mikä on ahdas portti niin eipä siitä hyvää seuraa.
EI JEESUS kehoita miettimään mikä on ahdas portti vaan TODELLAKIN Hän kehoittaa KILVOITTELEMAAN
että ihminen tuosta portista sisälle pääsisi. SE on JUmalan teko, että Hän kaipaavan sielun
yhteyteensä johdattaa.EI IHMINEN VOI ITSE ITSEÄÄN PELASTAA.Alkamalla vain itse uskoa.
Sanomasi jota toit ei johdata ketään Jumalan yhteyteen.
Aloituksen sanoma on saletti ja jos sitä ei ihminen tahdo uskoa OMIA ahtaita portteja kulkee
läpi elämän koskaan pääsemättä Jumalan yhteyteen.Tulla tyhmäksi. OK. Mutta alapa sinäkin jo viisastua vähitellen. Ei tyhmyyteen pidä jäädä.
- paimenesi
ei palkkapaimen kirjoitti:
> EI JEESUS kehoita miettimään mikä on ahdas portti
Mutta Pyhä Henki se osoittaa Hyvän Paimenen lampaille ja Jeesus opetti: "Menkää ahtaasta portista sisälle" eikä tahdo opettaa sellaista, jos ei kertoisi mikä se portti on, sinä kierrät kaiken kun et ymmärrä.on aivan muu kuin Jeesus Jumalan Poika.
Jumala johdattaa KAIKKI omansa yhtä ja samaa tietä ja tuon tien on Jeesus viitoittanut
selvästi.
Jokainen joka tuota tietä karttaa ei tule Jumalan yhteyteen pääsemään. Se on saletti se.
SE Ei ole kenenkään ihmisen oppi vaan Jumalan totuus JOTA EI VOI MUUTTAA EIKÄ SE MUUTU. - ihmeellistä
3 - 0 kirjoitti:
Tulla tyhmäksi. OK. Mutta alapa sinäkin jo viisastua vähitellen. Ei tyhmyyteen pidä jäädä.
itse et ole tyhmäksi tahtonut tulla ja olet Jumalan viisautta sanomassa tyhmäksi.
Mihin luulet tuollaisen johtavan?
On tässäkin maassa tarjolla erilaisten seurakuntien muodosssa, ja niissä jokaisessa on vastaanottamassa joku ihminen, palkkapaimen, ahtaita portteja on vain yksi, ja siellä on vastaanottamassa Jeesus, Jumalan Poika.
Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo.
Se, joka menee portista, on lampaiden paimen.
Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle.
Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä.
Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.
Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti.
Siksi Jeesus jatkoi: Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä.
Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.
Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.
Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman,
koska palkkapaimen ei välitä lampaista.- laumaeläin
että Jeesus kuitenkin puhuu lammastarhasta, jonka lampaat muodostavat lauman. Mahdatko päästä Jeesuksen tykö, kun sinulla on niin vahva varaus muiden ihmisten suhteen? Et vaikuta kykenevän toimimaan sovussa laumassa, vai kykenetkö?
- sinä jatkat
laumaeläin kirjoitti:
että Jeesus kuitenkin puhuu lammastarhasta, jonka lampaat muodostavat lauman. Mahdatko päästä Jeesuksen tykö, kun sinulla on niin vahva varaus muiden ihmisten suhteen? Et vaikuta kykenevän toimimaan sovussa laumassa, vai kykenetkö?
lihallisen mielesi vallassa. Järkyttävää nähdä.
- alla oli taas
saatanan veto mikä on todella järkyttävää nähdä.
Näin kun ihminen on lähtenyt kuuntelemaan sitä herraa joka sanoo, "onko Jumala sanonut niin"
niin koko käsi, koko ihminen on joutunut tietämättään valheen vietäväksi.
Eikä tällaiset ihmiset jotka valheen vietävänä ovat todella tule sitä näkemään mikä heitä johdattaa
vaan tosissaan luulevat kun ihmisiä niin rakastavat lihan mukaan että oikealla tiellä kulkevat.
VALHE ei uhreilleen tule totuutta paljastamaan. Vain niiden silmät Jumala avaa jotka KOKO sydämestään
Hänen puoleensa kääntyvät anomaan, että Hän oikealle tielle johdattaa.
Ihminen joka ei tuota pysty Jumalalta sydämessään vilpittä pyytämään on jo harhassa väkevällä tavalla.
Mutta niin se on EI kukaan voi käydä Elämän tielle ELLEI JUMALA ITSE VEDÄ.
Tätä sanomaa ja tosiasiaa vastaan ymmärtää missä ihmiset nyt harhailee yrittäen ohi Jeesuksen
käydä pelastukseen. - se on saletti
alla oli taas kirjoitti:

käydä pelastukseen.Isän Jumalan vetämänä Jeesuksen tielle, mutta sinä Armi olet käynyt saatanan houkuttamana kadotuksen tielle. Se on saletti.
- Jumalan tahdon
se on saletti kirjoitti:
Isän Jumalan vetämänä Jeesuksen tielle, mutta sinä Armi olet käynyt saatanan houkuttamana kadotuksen tielle. Se on saletti.
tiellä et sanomaa jota tuon etkä minua vastaan sotisi se on saletti se.
Miksi et pysty tutkimaan itseäsi miten kohdallasi on?
Siksikö kun se liha on niin loukkaantunut? - se on saletti
Jumalan tahdon kirjoitti:
tiellä et sanomaa jota tuon etkä minua vastaan sotisi se on saletti se.
Miksi et pysty tutkimaan itseäsi miten kohdallasi on?
Siksikö kun se liha on niin loukkaantunut?jos olisit Jumalan asialla, sinä olisit MINUN kanssani samaa mieltä. Nyt kun et ole, olet saatanan asialla. Ja se taas johtuu siitä, että saatanassa olet niin loukkaantunut, ettet pysty tutkimaan itseäsi. Se on saletti se.
- omaan
se on saletti kirjoitti:
jos olisit Jumalan asialla, sinä olisit MINUN kanssani samaa mieltä. Nyt kun et ole, olet saatanan asialla. Ja se taas johtuu siitä, että saatanassa olet niin loukkaantunut, ettet pysty tutkimaan itseäsi. Se on saletti se.
rauhaasi kerran sinulle kuitenkin valkenee mitä vastaan taistelit.
- se on saletti.
omaan kirjoitti:
rauhaasi kerran sinulle kuitenkin valkenee mitä vastaan taistelit.
mutta kun saatanallisia viestejäsi näen, en sen takia vaikene, että se rauhaani jotenkin rikkoisi vaan puhun, jotta nuoret tai tuuliajolla olevat epävarmat eivät lähtisi saatanalliseen kelkkaasi. Se on todella saletin saletti.
- se kyllä näkyy
se on saletti. kirjoitti:
mutta kun saatanallisia viestejäsi näen, en sen takia vaikene, että se rauhaani jotenkin rikkoisi vaan puhun, jotta nuoret tai tuuliajolla olevat epävarmat eivät lähtisi saatanalliseen kelkkaasi. Se on todella saletin saletti.
ja näyttäytyy kyllä niin, että oletko jo niin paatunut ettet enää voi tuosta rauhan unesta herätä.
Aivan järkyttävä oli sanomasi olet estämässä muitakin lähtemästä Jeesuksen viitoittamalle tielle
kun et itse ole sille tielle lähtenyt.
Mutta tiedätkö Jumala kyllä valittunsa on voimallinen tahtonsa tielle johdattamaan sinun vastustuksestasi
huolimatta. Jumala on suurempi kuin sinun herrasi.
Tiedätkö mitä kaltaisistasi on sanottu? - se on saletti
se kyllä näkyy kirjoitti:
ja näyttäytyy kyllä niin, että oletko jo niin paatunut ettet enää voi tuosta rauhan unesta herätä.
Aivan järkyttävä oli sanomasi olet estämässä muitakin lähtemästä Jeesuksen viitoittamalle tielle
kun et itse ole sille tielle lähtenyt.
Mutta tiedätkö Jumala kyllä valittunsa on voimallinen tahtonsa tielle johdattamaan sinun vastustuksestasi
huolimatta. Jumala on suurempi kuin sinun herrasi.
Tiedätkö mitä kaltaisistasi on sanottu?on sanottu, että sellaiset heitetään tulijärveen saatanan ja enkeleittensä kera. Se on saletti.
Sinä se olet paatunut. Ja sinun sanomasi on ollut järkyttävää koko ajan, Armi. Mutta tiedätkö, Jumala on voimallinen varjelemaan ja palauttamaan tiellensä ne valittunsa, jotka syystä tai toisesta ovat saatanalliseen vaikutuspiiriisi joutuneet. Jeesus Kristus, Herra, on todella suurempi kuin sinun herrasi saatana. - puhetta
se on saletti kirjoitti:
on sanottu, että sellaiset heitetään tulijärveen saatanan ja enkeleittensä kera. Se on saletti.
Sinä se olet paatunut. Ja sinun sanomasi on ollut järkyttävää koko ajan, Armi. Mutta tiedätkö, Jumala on voimallinen varjelemaan ja palauttamaan tiellensä ne valittunsa, jotka syystä tai toisesta ovat saatanalliseen vaikutuspiiriisi joutuneet. Jeesus Kristus, Herra, on todella suurempi kuin sinun herrasi saatana.suustasi, Jeesus on sinulle saatana. Mutta näin se on ei mitään uutta, näin jo sen ajan fariseuksetkin
Jeesukselle sanoivat. - se on saletti
puhetta kirjoitti:
suustasi, Jeesus on sinulle saatana. Mutta näin se on ei mitään uutta, näin jo sen ajan fariseuksetkin
Jeesukselle sanoivat.saatana. Mutta sinä olet Armi saatanan kelkassa. Sinä et tuo Jeesuksen sanomaa.
se on saletti kirjoitti:
saatana. Mutta sinä olet Armi saatanan kelkassa. Sinä et tuo Jeesuksen sanomaa.
Mutta niin umpisokeutta, että ei nähdä selvää tektiä, sillä Armi ei tuo muuta kuin Jeesuksen sanomaa.

Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!
Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.
Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.
Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.- kun noita
Hssu kirjoitti:
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!
Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.
Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.
Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.ihmisopin uskossa olevien viestejä katsoi, niin näkee etteivät he ole nähneet mitään lukemastaan tai
aivan kuin eivät olisi oikeasti lukeneetkaan sanomaa jota tuon ja jota sinä tuot.
Mutta näin se vaan on ellei Jumala saa ihmisen silmiä avata eivät he voi nähdä ja sitten ei voi muuta
kuin sokkona pitäytyä omissa uskoissaan. Ja kuka iloitsee se on piru.
Aivan selvä sanoma on Raamatun lehdiltäkin nähtävänä mikä on tie pelastukseen, mutta jos ihminen
ei sitä tietä lähde kulkemaan AIVAN TOINEN PYHÄ HENKI SILLOIN IHMISELLE OMIAAN TOTUUTENA USKOTTELEE.
Jumala ei ketään POIKANSA kautta harhaan johdata se on saletti se. - se on saletti
Hssu kirjoitti:
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!
Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.
Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.
Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.ne ovat Herran Jeesuksen sanoja. Mutta itsehän olet Armin rinnalla ollut henkiä metsästämässä, joten sanon sinulle, että sinä heilutat Herran Jeesuksen sanoilla vain lihasi kirvestä muita ihmisiä vastaan. Et siis tuo Herran Jeesuksen sanomaa, vaan ainoastaan Jeesuksen kirjainta. Saatanan kelkassa istut siis, kuten Armi.
se on saletti kirjoitti:
ne ovat Herran Jeesuksen sanoja. Mutta itsehän olet Armin rinnalla ollut henkiä metsästämässä, joten sanon sinulle, että sinä heilutat Herran Jeesuksen sanoilla vain lihasi kirvestä muita ihmisiä vastaan. Et siis tuo Herran Jeesuksen sanomaa, vaan ainoastaan Jeesuksen kirjainta. Saatanan kelkassa istut siis, kuten Armi.
Sillä en ole ollut metsästämässä yhtään mitään, koska näin on:
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.Hssu kirjoitti:
Sillä en ole ollut metsästämässä yhtään mitään, koska näin on:
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.Jotka vetää ihmisiä ihmisen puoleen.
- tilaa lisää
Hssu kirjoitti:
Mutta niin umpisokeutta, että ei nähdä selvää tektiä, sillä Armi ei tuo muuta kuin Jeesuksen sanomaa.
sanoit minua umpisokeaksi. Niinpä sanoit oman tuomiosi, sillä Armi ei tuo sen enempää Jeesuksen sanomaa kuin sinäkään. Te kumpikin tuotte itsekkyydessäänne vain Jeesuksen KIRJAINTA, joka likaisissa käsissänne vääntyy lihakirveeksi lähimmäisten vahingoksi. Käytätte Herran sanoja oman tuomionhimonne vallassa keppihevosena lähimmäisen lyttäämisessä. Se on nähty moneen kertaan, esim. siinä että kun joku muu tuo samoja Herran Jeesuksen sanoja, se onkin teille saatanan tuomaa viestiä.
- tietystikään
se on saletti kirjoitti:
saatana. Mutta sinä olet Armi saatanan kelkassa. Sinä et tuo Jeesuksen sanomaa.
se vale jeesukseksi tekeytynyt sinulle itseään paljasta.
Mutta sinulta onkin aivan salattua se, että Jeesuksessa tuo valejeesus ei jää salaan.
Ja toden totta valejeesus sanoo Jeesuksen omaa saatanan omaksi sehän on selvä se.
Sokeuskin on aivan täydellistä, kun Jeesuksessa en muuta tuo kuin Jeesuksen sanomaa
Jumalan totuutta valejeesus sanoo sitä se ei ole Jeesuksen sanomaa. EI todellakaan
ole valejeesuksen sanomaa, että siinä on oikeassa.
Jeesuksen sanoma jota tuon on aivan muuta kuin valejeesuksen se on selvä se.
Että mitä vielä? - se on hämmästyttävää
Hssu kirjoitti:
Mutta niin umpisokeutta, että ei nähdä selvää tektiä, sillä Armi ei tuo muuta kuin Jeesuksen sanomaa.
kun itse Jeesuksen sanomaa Raamatusta tuon, "se ei olekaan Jeesuksen sanaa"???
Kun kysyy perusteluja mikä ei ole Jeesuksen sanaa jota tuon, niin ylimalkaisesti voidaan
tuoda, että nuo Jeesuksen sanat ovat Jeesuksen sanoja, mutta mitä itse sepität eivät ole.
NIIN toden totta NIIN KUIN ei Paavalinkaan sanat jotka hän Jumalalta sai EIVÄT OLLEET JEESUKSEN
sanoja vaan Paavalin kautta tullutta Jumalan sanomaa, niin se on kaikkien Jumalan omien kohdalla
tai Hänen Henkensä johdatettavana olevilla Jumala puhuu heidän kauttaan tuoden kirjoitettua sanaa
kuin myös todistusta omasta elämästä kuin saadusta totuudesta. - hurmahenkien
tilaa lisää kirjoitti:
sanoit minua umpisokeaksi. Niinpä sanoit oman tuomiosi, sillä Armi ei tuo sen enempää Jeesuksen sanomaa kuin sinäkään. Te kumpikin tuotte itsekkyydessäänne vain Jeesuksen KIRJAINTA, joka likaisissa käsissänne vääntyy lihakirveeksi lähimmäisten vahingoksi. Käytätte Herran sanoja oman tuomionhimonne vallassa keppihevosena lähimmäisen lyttäämisessä. Se on nähty moneen kertaan, esim. siinä että kun joku muu tuo samoja Herran Jeesuksen sanoja, se onkin teille saatanan tuomaa viestiä.
omille lisää kaipaatte ja saatte siitä tyydytystä kun omassa tekopyhyydessä koette
näin kun Jeesukselle näin minullekin.
Ettekä näe mitä olette itse saastaisuudessanne tekemässä. Kerran se valkenee jos ei
täällä ajassa niin silloin kun on jo liian myöhäistä.
Kaikki tuo moska jota Hssun päälle löit, löit itse Jeesuksen päälle ja se on totuus jota et
itse tuossa tekopyhyyden hurskaudessa näe. - niin jotka
Hssu kirjoitti:
Sillä en ole ollut metsästämässä yhtään mitään, koska näin on:
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.valheen kanssa ovat todella lyöttäytyneet yhteen niin he eivät voi tuoda muuta kuin valhetta
Valhetta Jumalan sanasta kuin valhetta niistä jotka Jumalan Hengen johdatuksessa Hänen tahtonsa
tiellä kulkevat.
Silloin aikoinaan nuo jotka Jumala oli näkeväksi tehnyt ihmettelivät miten selkeää, ja miten
ihmiset eivät tuota näe. JA MISSÄ OVAT NYT itse siinä samassa sokeudessa ETTEIVÄT VOI NÄHDÄ
vaikka niin selvä ja selkeä on Jumalan totuus Jeesuksessa. - ja ne ovat
Hssu kirjoitti:
Jotka vetää ihmisiä ihmisen puoleen.
niitä jotka itse eivät näe, että heidän kohdallaan näin on vaan sälyttävät sen niiden niskaan
joiden kohdalla ei tuota ole.
KAIKKI AIVAN KAIKKI ON PÄÄLAELLAAN SILLOIN KUN IHMINEN ON SAATANAN VALHEEN VIETÄVÄNÄ
tämä piti laittaa isoilla ETTÄ JOS JOKU VOISI NÄHDÄ.Jos jollakin olisi hitusenkin vielä
näkökykyä Jumalalta.
Saatanan näkökyky täällä loistaa monen kautta. ja ne ovat kirjoitti:
niitä jotka itse eivät näe, että heidän kohdallaan näin on vaan sälyttävät sen niiden niskaan
joiden kohdalla ei tuota ole.
KAIKKI AIVAN KAIKKI ON PÄÄLAELLAAN SILLOIN KUN IHMINEN ON SAATANAN VALHEEN VIETÄVÄNÄ
tämä piti laittaa isoilla ETTÄ JOS JOKU VOISI NÄHDÄ.Jos jollakin olisi hitusenkin vielä
näkökykyä Jumalalta.
Saatanan näkökyky täällä loistaa monen kautta.Jos jollain näköä olisikin niin tällainen sokea fariseus yrittää sokeuttaa näkevän, ymmärtämättä sitä tietenkään itse sokeudessaan, sokeudessa jonka saatana aiheuttaa, ja voi siinä onnistuakin, ja näistä Jeesus varoitti jo silloisia opetuslapsiaankin:
Kuinka te ette ymmärrä, etten minä puhunut teille leivistä? Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta."
Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt varoa leipätaikinan hapatetta, vaan fariseusten ja saddukeusten opetusta.
Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan.
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.
Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.- täällä monen
Hssu kirjoitti:
Jos jollain näköä olisikin niin tällainen sokea fariseus yrittää sokeuttaa näkevän, ymmärtämättä sitä tietenkään itse sokeudessaan, sokeudessa jonka saatana aiheuttaa, ja voi siinä onnistuakin, ja näistä Jeesus varoitti jo silloisia opetuslapsiaankin:
Kuinka te ette ymmärrä, etten minä puhunut teille leivistä? Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta."
Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt varoa leipätaikinan hapatetta, vaan fariseusten ja saddukeusten opetusta.
Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan.
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.
Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.kautta loistaa, ollaan teeskentelijöinä sulkemassa ihmisiltä tietä Jumalan valtakuntaan.
Ja näin on sokeudessa sitä ei vain nähdä.
- on, kun ihminen
oman ymmärryksensä varassa spekuloi Jumalan sanaa NIIN koskaan ei tule Jumalan totuutta tuntemaan.
Vain ihmiset jotka sydämessään vilpittä kääntyvät Jumalan puoleen etsimään, anomaan, kolkuttamaan
tulevat johdetuksi Jumalan yhteyteen Jeesuksessa.- on, eksytään
kun ei tunneta kirjoituksia.
Kirjaimen mukaan ihmisjärjellä ei sanaa tulla tuntemaan.
Kirjaimen mukaan tulkattuna JUURI "miljoonat" eri uskot ovat syntyneet.
Mutta JUmalan viisaudessa on VAIN YKSI USKO MIKÄ PELASTAA ja tuohon yhteen uskoon
Jumala omansa johdattaa.
- näin se on. Kadotuksen portti on leveä ja varmaan prameakin, houkutteleva mutta pettävä. Ahdas portti ei houkuta, tuossahan luki että "harvat ovat ne, jotka sen löytävät", edellyttää siis vähän etsimistä. Kiitos Jumalan armosta, että Hän vielä vetää ihmisiä parannukseen.
- Ved.2
määritellä enemmän, mitä se ahdas portti nyt oikein tarkoittaa, vaikkapa omalla kohdallasi? Aihe on tärkeä, mutta pelkkä viittaus ei nyt ihan riitä, jos nyt et tarkoita viestiäsi pelkästään aloittajalle.
Se, että kuka on "htaan portin"läpi käynyt, ei auta ketään, vaan, miten siitä läpi kukin pääsisi. Se, että jos se on niin harvojen ulottuvissa, kuten sitä mainostavat antavat ymmärtää, niin eikö olisi parasta pitää se vaan omana tietonaan ja olla itsessään onnellinen, niinkauan kuin sitä kestää. Me otka siinä kilvoittelemme, haluaisimme vähän opastusta, miten siitä selviäisi. Kun neuvot eivät ole kyllä oikein kannustavia, jos niitä nyt on ollenkaan! Ved.2 kirjoitti:
määritellä enemmän, mitä se ahdas portti nyt oikein tarkoittaa, vaikkapa omalla kohdallasi? Aihe on tärkeä, mutta pelkkä viittaus ei nyt ihan riitä, jos nyt et tarkoita viestiäsi pelkästään aloittajalle.
Se, että kuka on "htaan portin"läpi käynyt, ei auta ketään, vaan, miten siitä läpi kukin pääsisi. Se, että jos se on niin harvojen ulottuvissa, kuten sitä mainostavat antavat ymmärtää, niin eikö olisi parasta pitää se vaan omana tietonaan ja olla itsessään onnellinen, niinkauan kuin sitä kestää. Me otka siinä kilvoittelemme, haluaisimme vähän opastusta, miten siitä selviäisi. Kun neuvot eivät ole kyllä oikein kannustavia, jos niitä nyt on ollenkaan!Ite näen sen niin, että kyse "ahtaassa portissa" kyse on uudestisyntymisestä. Jumala vetää synnintuntoon ja parannukseen ihmistä. Kutsuttu punnitsee asioita mielessään, varmaan usein tyyliin "mitä naapuritkin sanoo" jne. Tässä nähdään ihmispelko ja oma ylpeys.
Jeesus sanoo itsestään että HÄn on ovi: "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen." Joh. 10:9
Kun on astuttu siitä ahtaasta portista eli tultu uskoon, siitä alkaa tie Jumalan lapsena. On ehkä saatu "pääsylippu taivaaseen" mutta se ei takaa, että pääsee Perille. Alkaa tie "vastasyntyneenä Jumalan lapsena." Hän tarvii "Jumalan sanan maitoa" kasvaakseen uskossa. Onneksi Jumalan Pyhä Henki auttaa tässä kasvussa. Pyhä Henki tulee ihmiseen siinä uudestisyntymisessä, kun ihminen sanoo "tahdon" Jumalalle.
Paholainenhan ei tykkää, että henkilö on nyt Jumalan lapsi. Sen takia on oltava valveilla hänen suhteensa ja ruvettava syömään sitä Jumalan Sanan leipää. Yhteyttä Jumalaan pidetään yllä tietenkin rukouksessa. Samoin on hyvä päästä toisten uskovien seuraan.- Ved.2
Victoria777 kirjoitti:
Ite näen sen niin, että kyse "ahtaassa portissa" kyse on uudestisyntymisestä. Jumala vetää synnintuntoon ja parannukseen ihmistä. Kutsuttu punnitsee asioita mielessään, varmaan usein tyyliin "mitä naapuritkin sanoo" jne. Tässä nähdään ihmispelko ja oma ylpeys.
Jeesus sanoo itsestään että HÄn on ovi: "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen." Joh. 10:9
Kun on astuttu siitä ahtaasta portista eli tultu uskoon, siitä alkaa tie Jumalan lapsena. On ehkä saatu "pääsylippu taivaaseen" mutta se ei takaa, että pääsee Perille. Alkaa tie "vastasyntyneenä Jumalan lapsena." Hän tarvii "Jumalan sanan maitoa" kasvaakseen uskossa. Onneksi Jumalan Pyhä Henki auttaa tässä kasvussa. Pyhä Henki tulee ihmiseen siinä uudestisyntymisessä, kun ihminen sanoo "tahdon" Jumalalle.
Paholainenhan ei tykkää, että henkilö on nyt Jumalan lapsi. Sen takia on oltava valveilla hänen suhteensa ja ruvettava syömään sitä Jumalan Sanan leipää. Yhteyttä Jumalaan pidetään yllä tietenkin rukouksessa. Samoin on hyvä päästä toisten uskovien seuraan.että vastasit ja erittäin laadukkaalla tavalla. Tästä ainakin itse rakennuin ja sai erittäin paljon lohtua siihen tuskaan, mikä täällä maailmassa on. Ja erittäin neuvosta vaarin ottavana nöyränä mietin vastaustasi.
Näin myös koen uskovan henkilön vastaavan . Sinänsä ihan tuttua uskovien yhteisössä ollessani.
Tällä palstalla kamppailu voi olla mielestäsi ehkä turhaakin, mutta olen vilpittömästi etsinyt myös reittiä tämän Arminkin sydämeen. Mutta myönnän epäonnistuneeni.
Mielestäni olen saanut armon kokea Sunin hengenelämän kiemurat, ja Jumala on näyttänyt hänen hengellisen tilansa. Ei minulla ole siihen enää lisäämistä. Mutta olen ollut huolissani Armin kohdalla. Vääriä kommentteja on ollut roppakaupalla. Mutta uskon, että Armillakin on jokin hänelle tärkeä avain sydämeensä, millä avata hänen solmujaan. Minä en varmaan ole se oikea. Siunausta kuitenkin.
Itse olen samaa mieltä ahtaasta portista ja sen opista ja laadusta. SE on yksinkertaisesti täysikääntyminen Kristuksen seuraamiseen. Se tapahtuu jossain omasta elämän tärkeydestä luopumisesta. Siinä on varmaan paljon yksilökohtaisia laatueroja. Armissa kiehtoo se, että minusta hän on tosissaan kokenut jotain merkityksellistä, ja sille annan painoa, riippumatta nyt miten hän tähän suhtautuu. - Armin kiemurat
Ved.2 kirjoitti:
että vastasit ja erittäin laadukkaalla tavalla. Tästä ainakin itse rakennuin ja sai erittäin paljon lohtua siihen tuskaan, mikä täällä maailmassa on. Ja erittäin neuvosta vaarin ottavana nöyränä mietin vastaustasi.
Näin myös koen uskovan henkilön vastaavan . Sinänsä ihan tuttua uskovien yhteisössä ollessani.
Tällä palstalla kamppailu voi olla mielestäsi ehkä turhaakin, mutta olen vilpittömästi etsinyt myös reittiä tämän Arminkin sydämeen. Mutta myönnän epäonnistuneeni.
Mielestäni olen saanut armon kokea Sunin hengenelämän kiemurat, ja Jumala on näyttänyt hänen hengellisen tilansa. Ei minulla ole siihen enää lisäämistä. Mutta olen ollut huolissani Armin kohdalla. Vääriä kommentteja on ollut roppakaupalla. Mutta uskon, että Armillakin on jokin hänelle tärkeä avain sydämeensä, millä avata hänen solmujaan. Minä en varmaan ole se oikea. Siunausta kuitenkin.
Itse olen samaa mieltä ahtaasta portista ja sen opista ja laadusta. SE on yksinkertaisesti täysikääntyminen Kristuksen seuraamiseen. Se tapahtuu jossain omasta elämän tärkeydestä luopumisesta. Siinä on varmaan paljon yksilökohtaisia laatueroja. Armissa kiehtoo se, että minusta hän on tosissaan kokenut jotain merkityksellistä, ja sille annan painoa, riippumatta nyt miten hän tähän suhtautuu.varmasti kokenut jotain merkityksellistä, siitä ei ole epäilystä ollutkaan. Mutta hedelmät, joita hän nyt tuo eivät, todistavat että tuo kokemus on kääntynyt hänelle ylpeydeksi ja lihan paisumukseksi. Armi itse ei pidä muiden jumalkokemuksia minään, hän sitä paitsi on tietävinään palstakirjoitusten kautta KAIKEN ihmisten, tuntemattomienkin, sielunelämästä, ajatuksista ja tositapahtumista. Sellaista hän ei mitenkään voi tietää, kuvittelee vain. Sääliksi käy Armia.
- Jeesus on ovi..
Ved.2 kirjoitti:
että vastasit ja erittäin laadukkaalla tavalla. Tästä ainakin itse rakennuin ja sai erittäin paljon lohtua siihen tuskaan, mikä täällä maailmassa on. Ja erittäin neuvosta vaarin ottavana nöyränä mietin vastaustasi.
Näin myös koen uskovan henkilön vastaavan . Sinänsä ihan tuttua uskovien yhteisössä ollessani.
Tällä palstalla kamppailu voi olla mielestäsi ehkä turhaakin, mutta olen vilpittömästi etsinyt myös reittiä tämän Arminkin sydämeen. Mutta myönnän epäonnistuneeni.
Mielestäni olen saanut armon kokea Sunin hengenelämän kiemurat, ja Jumala on näyttänyt hänen hengellisen tilansa. Ei minulla ole siihen enää lisäämistä. Mutta olen ollut huolissani Armin kohdalla. Vääriä kommentteja on ollut roppakaupalla. Mutta uskon, että Armillakin on jokin hänelle tärkeä avain sydämeensä, millä avata hänen solmujaan. Minä en varmaan ole se oikea. Siunausta kuitenkin.
Itse olen samaa mieltä ahtaasta portista ja sen opista ja laadusta. SE on yksinkertaisesti täysikääntyminen Kristuksen seuraamiseen. Se tapahtuu jossain omasta elämän tärkeydestä luopumisesta. Siinä on varmaan paljon yksilökohtaisia laatueroja. Armissa kiehtoo se, että minusta hän on tosissaan kokenut jotain merkityksellistä, ja sille annan painoa, riippumatta nyt miten hän tähän suhtautuu.virsi kaunis sanotaan.
Kokemukseni ja Raamattukin sen varmasti vahvistaa.
Uskoon tulo tai ensimmäinen kääntymiskokemus siitä alkaa pelastuminen.Alussa olemme vauvoja Kristuksessa, monet jäävät tähän vaiheeseen koska lihassa kärsiminen on liian riisuvaa, kuoleminen ei ole helppo muutta se on välttämätön sillä Jumala ei sääli lihaa vaan tappaa sen.Sitten jotkut jäävät Poika keskeisiksi ja ja ovat itsekeskeisiä. Ne jotka tahtovat olla Jeesuksen opetuslapsia radikaaliissa kuuliaisuudessa ovat Isä keskeisiä ja ovat vapautuneet synnistä, saatanasta ja lihasta omasta minästä. Täydellisen kuuliaisuuden kautta Pojan sanomaan tullaan siiheen paikkaa johon Jumala itse kunkin johdattaa ja mennään ahtaasta portista sisään Jumalan valtakunnan elämään.
Uskon kautta voimme vastaanottaa ja ymmärtää sen että Kristus on ja asuu meissä ja me Kristuksessa.
Se on Jumalan teko ettei kukaan voi kerkasta siitä että on mennyt ahtaasta portista.
1. Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä -
2. ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan. - on näin
Victoria777 kirjoitti:
Ite näen sen niin, että kyse "ahtaassa portissa" kyse on uudestisyntymisestä. Jumala vetää synnintuntoon ja parannukseen ihmistä. Kutsuttu punnitsee asioita mielessään, varmaan usein tyyliin "mitä naapuritkin sanoo" jne. Tässä nähdään ihmispelko ja oma ylpeys.
Jeesus sanoo itsestään että HÄn on ovi: "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen." Joh. 10:9
Kun on astuttu siitä ahtaasta portista eli tultu uskoon, siitä alkaa tie Jumalan lapsena. On ehkä saatu "pääsylippu taivaaseen" mutta se ei takaa, että pääsee Perille. Alkaa tie "vastasyntyneenä Jumalan lapsena." Hän tarvii "Jumalan sanan maitoa" kasvaakseen uskossa. Onneksi Jumalan Pyhä Henki auttaa tässä kasvussa. Pyhä Henki tulee ihmiseen siinä uudestisyntymisessä, kun ihminen sanoo "tahdon" Jumalalle.
Paholainenhan ei tykkää, että henkilö on nyt Jumalan lapsi. Sen takia on oltava valveilla hänen suhteensa ja ruvettava syömään sitä Jumalan Sanan leipää. Yhteyttä Jumalaan pidetään yllä tietenkin rukouksessa. Samoin on hyvä päästä toisten uskovien seuraan.ahtaan portin kautta todella tapahtuu vain ja ainoastaan uudestisyntymä ylhäältä.
Mutta tuo mitä sanot itse ahtaaksi portiksi niin on väärää, se on ihmisopin, ihmismielen luoma
valheellinen tulkinta.
Tuo mainitsemasi kuuluu yleiseen "ihmispelkoon" tai siihen miten ajatellaan muita ihmisiä, mitä
mieltä he tulevat olemaan jos alan uskoa Jumalaan, Jumalan olemassa oloon jne.
Tuo on herätyksen tila jolloin Jumala on alkanut ihmistä herättää, mitä tämän elämän jälkeen.
Mihin joudut, iankaikkinen ero Jumalasta tai taivas jne.
Kun ihminen näitä alkaa ajatella se on Jumalan teko. Mutta mitä tapahtuu ihmisen kohdalla
tuossa herätyksen tilassa se on oleellinen.
Ihmisopit kun toitottaa joka "kadun kulmalla" etsikää ensin seurakunta niin tulette löytämään
Jumalan.
EIKÄ ole missään kuulunut Jeesuksen sanoma,"Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa niin
KAIKKI muukin tarvittava tullaan antamaan."
Ihminen joka herätyksen tilassa lähtee kuuntelemaan ihmisopetusta, siis lähtee etsimään ensin
seurakuntaa ja jos ja kun itselleen sopivamman löytää, niin toden totta tulee löytämään myös
mieleisensä oman jumalan sen seurakunnan ja oman mielen luoman jumalan.
Mutta jos herännyt ihminen ei tulekaan löytämään seurakuntaa jossa kokisi voivan olla, niin se
on JUmalan valtavaa armoa, sillä silloin ihminen ei pääse juurtumaan minkään seurakunnan
luomaan jumalaan, vaan hän luonnostaan jää etsimään ENSIN Jumalaa. Ja tuolla tiellä kun
ihminen vain kaipaa Jumalan yhteyteen päästä on se tie jolla Jumala saa puhua, Jumala saa
ihmistä riisua KAIKESTA ihmisen omasta ja kun Jumalan aika on saa kohdata myös tuon
valinnan joko ahdas portti tai avara portti.
Nyt täällä valitetaan että ei olla annettu selvää kuvaa ahtaasta portista.
JA kaiken ydin on siinä, että ei edes olla lähdetty Jumalan tahdon tielle jolla tiellä tuo
portti voi ainoastaan vastaan tulla.
Ei Jeesus sano, "etsikää mikä on ahdas portti" vaan Jeesus sanoo, "kilvoitelkaa päästäksenne
ahtaasta ovesta sisälle." - kaikessa
Armin kiemurat kirjoitti:
varmasti kokenut jotain merkityksellistä, siitä ei ole epäilystä ollutkaan. Mutta hedelmät, joita hän nyt tuo eivät, todistavat että tuo kokemus on kääntynyt hänelle ylpeydeksi ja lihan paisumukseksi. Armi itse ei pidä muiden jumalkokemuksia minään, hän sitä paitsi on tietävinään palstakirjoitusten kautta KAIKEN ihmisten, tuntemattomienkin, sielunelämästä, ajatuksista ja tositapahtumista. Sellaista hän ei mitenkään voi tietää, kuvittelee vain. Sääliksi käy Armia.
rauhassasi väärien lausuntojen antamisia.
Mitä luulet voittavasi tuolla? Jumala on selvän sanoman sanonut tuostakin, mutta sinä et välitä
vaan tuot omiasi mustamaalaamalla toista ihmistä ja samalla Jeesusta jonka sanomaa Hänessä tuo. - ihmisen lihan
Jeesus on ovi.. kirjoitti:
virsi kaunis sanotaan.
Kokemukseni ja Raamattukin sen varmasti vahvistaa.
Uskoon tulo tai ensimmäinen kääntymiskokemus siitä alkaa pelastuminen.Alussa olemme vauvoja Kristuksessa, monet jäävät tähän vaiheeseen koska lihassa kärsiminen on liian riisuvaa, kuoleminen ei ole helppo muutta se on välttämätön sillä Jumala ei sääli lihaa vaan tappaa sen.Sitten jotkut jäävät Poika keskeisiksi ja ja ovat itsekeskeisiä. Ne jotka tahtovat olla Jeesuksen opetuslapsia radikaaliissa kuuliaisuudessa ovat Isä keskeisiä ja ovat vapautuneet synnistä, saatanasta ja lihasta omasta minästä. Täydellisen kuuliaisuuden kautta Pojan sanomaan tullaan siiheen paikkaa johon Jumala itse kunkin johdattaa ja mennään ahtaasta portista sisään Jumalan valtakunnan elämään.
Uskon kautta voimme vastaanottaa ja ymmärtää sen että Kristus on ja asuu meissä ja me Kristuksessa.
Se on Jumalan teko ettei kukaan voi kerkasta siitä että on mennyt ahtaasta portista.
1. Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä -
2. ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.mielestä.
Jumalan mieli onkin aivan muu.
Mutta täällä vähät välitetään siitä mikä on JUmalan mieli. Ihmismielet kukoistaa ja rehottaa.
Kun välitettäisiinkin todella Jumalan mielestä KAIKKI MUUTTUISI aivan muuksi.
- ei ole Jeesus
niin kuin täällä lihan uskossa väitetään. Mitään ahdasta ei ole ruveta uskomaan Jeesus on synnit sovittanut
ja saan elää niin kuin elän parannellen itseäni tai jotain vastaavaa mitä liekään tuo oman lihallisen
uskon tie...
Kun Jeesus sanoo, "minä olen ovi" niin se ei ole sama kuin ahdas portti.
Ahtaan portin kautta tullaan kohtaamaan Jeesus ovi jonka kautta päästään Jumalan valtakuntaan.
Ahdas portti on todella portti josta ihminen EI VOI ITSE SISÄLLE KÄYDÄ milloin vain tosta noin vain.
Ahtaan portin luokse Jumala johdattaa TAHTONSA TIELLÄ. EI siis lihallisen uskon tiellä tulla
koskaan muiden kuin väärien porttien eteen.- tämä on kaiken
A ja O, että Jumalan puoleen kääntyy anomaan, etsimään, kolkuttamaan, että TAIVAAN PORTTI itse kullekin
avattaisiin.
On vain yksi tie joka Isän luo vie. - on ihmiselämän
TÄRKEIN ASIA siksi ilolla sen edelleen eteen nostan.
- ON PELASTUKSEN
A ja O ja ilolla sen korotan.
- portti on todella
niin ahdas, että kukaan ihminen ei voi siitä sisälle itse käydä, sillä liha pistää hanttiin kuolemaa
viimeiseen asti.
Ahdas portti on portti jonka kautta tullaan kohtaamaan VAPAHTAJA Jeesus. Ahtaaseen porttiin ei
jäädä siinä ei olla, vaan sitä kautta tapahtuu lihan kuolema ja Jeesuksen elämä JUMALAN MIELI
alkaa elää. NÄIN ei ole ENÄÄ kyse ihmisestä, vaan JUMALASTA joka Poikansa kautta VAIKUTTAA
sen, ETTÄ HÄNEN, JUMALAN TAHTO TAPAHTUU. - sinä joka
painoit alas nappulaa, niin HERÄÄ muutoin HUKUT.
Tämän sanoin rakkaudesta sinuun, että et synnin pettämänä joutuisi sinne minne ei kenenkään
soisi joutuvan. - sanoma ahtaasta
portista kuvottaa, niin ihminen on silloin todella kaukana Jumalasta Luojasta.
Jumalan Hengessä ja Jumalan Hengen johdatuksessa RAAMATUN SANOMA EI KUVOTA
TIPPAAKAAN, vaan mikä kuvottaa on ihmisopin eri HARHAT.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412470Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864