Inkontinenssi ja kuukuppi

Tenan

Kärsin lievästä virtsankarkailusta, eli joudun käyttämään päivittäin inkontinenssisuojia. Olen myös kokeillut kahtakin erilaista lääkettä vaivaan ilman suurempaa apua (tabletteina ja laastarina). Hiljattain hankin kuukupin ja kaksien viimeisten kuukautisten aikana olen käyttänyt sitä ja todennut hyväksi.
Viimeisten kuukautisen aikana yht´äkkiä havahduin ja huomasin, ettei ko. aikana ole karkaillut pisaraakaan. Ilmeisesti kuppi painaa virtsarakkoa niin, ettei virtsa pääse karkailemaan, mutta tuskin on hyväksi käyttää kuppia muulloin kuin kuukautisten aikana, vai mitä olette mieltä?

2

2381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kupittelija kans

      Todennäköisesti kuppi saattaa painaa virtsateitä jonkin verran, mut luulen että kuitenkin kyse on lantionpohjanlihaksien tunnistamisesta ja hallinnasta. Eli siis kun aloittaa kupin käytön, niin samalla "tiedostamattaan" treenaa näitä ns. ilolihaksia. Kupillahan pystyy ihan tietoisestikin treenaan, siis pitäis pystyä nostaan ja laskeen kuppia emättimessä pelkästään lihasten avulla. En ainakaan itse pysty sitä kovin paljoa liikuttaan, mutta ehkä vielä joskus...
      Mulle ainakin synnytyksen jälkeen fysioterapeutti neuvoi juuri kupin käytön auttavan virtsankarkailuun. Tuli jostain silloin puheeksi nämä ainaiset hiivatulehdukset, joista en päässyt eroon päivittäisen inkontinenssi- ja pikkuhousunsuojien käytön aikana. Se kyllä kertoi mulle kupin terveydellisyydestä aika paljonkin...

    • Anonyymi

      Sama!
      Kuppia olen käyttänyt jo vuosia, virtsan ”ylivuoto” karkailu on uusi vaiva. Mutta nyt huomasin, että kuppia käyttäessäni ei virtsankarkailua ilmene. Eli kyse ei voi olla vain lantionpohjan lihasten tunnistamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2352
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      25
      1837
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1663
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1108
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      979
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe