Aika ja Paikka
Suomen Muay Thai- liitto ry järjestää yhteistyössä Tampereen Chitaladan, Porvoon
Thaiboxing clubin, Hyvinkään Shudokanin ja Helsingin Thaiboxing clubin kanssa
Suomi vs. Ruotsi -maaottelutapahtuman Töölön kisahallissa Helsingissä Lauantaina 10.4.2010. Tapahtuma alkaa klo 18:00.
Ottelut
Tapahtumaan pyritään järjestämään 10-12 ottelua, joissa tuoreet Suomenmestarit kohtaavat tuoreet Ruotsinmestarit. Ennennäkemättömän tapahtuman ottelut käydään amatöörisäännöin 5 x 2min, eikä ylimääräisiä suojia ole kyynärpääsuojien lisäksi. Suomalaisista ottelevat näillä näkymin m.m. Miika Kinnunen, Ville Aalto, Jukka Kyynäräinen, Antero Hynynen, Jere Flinkman, Anna Willberg sekä Lotta Loikkanen. Ottelupareista tiedotetaan niiden varmistuessa.
Pääsyliput
Tapahtuman liput maksavat 25 euroa. Lippuja on saatavilla ovelta tai Lippupalvelusta.
Muuta
Tapahtuman tarkoituksena on saada Suomenmestareille ja varsinkin EM-kisoihin lähtijöille kansainvälistä kokemusta isommassa tapahtumassa. Lisäksi tapahtuman koko tuotto käytetään lyhentämättömänä EM-kisojen kuluihin. EM-kisat käydään toukokuun lopussa Italiassa.
Tervetuloa!
Thainyrkkeilyn Suomi-Ruotsi maaottelu Helsingissä 10.4.2010
3
1126
Vastaukset
- smtl
Suomen Muay Thai- liitto ry:llä [url=http://www.facebook.com/home.php?#!/pages/Suomen-Muay-Thai-liitto-ry/10150115711375574]on sivu Face Bookissa[/url]. Myös [url=http://www.facebook.com/home.php?#!/event.php?eid=360939307360&index=1]tästä tapahtumasta on mainos naamakirjassa[/url], pistäkää tapahtuman mainos kaikille kavereillenne, jotta saadaan Töölön kisahalli täyteen ja porukkaa kannustamaan suomalaiset voittoon.
- smtl
Suomen Muay Thai- liitto ry:llä on sivu Face Bookissa. Myös tästä tapahtumasta on mainos naamakirjassa, pistäkää tapahtuman mainos kaikille kavereillenne, jotta saadaan Töölön kisahalli täyteen ja porukkaa kannustamaan suomalaiset voittoon.
- smtl
smtl kirjoitti:
Suomen Muay Thai- liitto ry:llä on sivu Face Bookissa. Myös tästä tapahtumasta on mainos naamakirjassa, pistäkää tapahtuman mainos kaikille kavereillenne, jotta saadaan Töölön kisahalli täyteen ja porukkaa kannustamaan suomalaiset voittoon.
Ensimmäiset varmistuneet ja julkaistut ottelut:
Ruotsi - Suomi
Miehet -67kg Sanny Dahlbeck, Slagskeppet, Stockholm (n20-0-0) - Teemu Hellevaara, Chitalada TRE (12-5-1)
Tamperelainen Teemu Hellevaara on nouseva kyky, joka on hyvin pystynyt haastamaan kokeneita suomalaisia konkareita. Hän kohtaa nuoren, mutta jo kaksinkertaisen Ruotsimestarin sekä viime vuoden B-sarjan maailmanmestarin Sanny Dahlbeckin. Hellevaara on tunnettu erityisesti hyvistä potkuistaan sekä hyvästä pelisilmästään. Dahlbeck on tähänastisella urallaan pysynyt voittamattomana ja hänen vahvimmat aseensa ovat vahvat lyönnit, mistä osoituksena lähes puolet hänen otteluistaan ovat päättyneet tyrmäykseen. Ottelusta tulee varmasti erittäin jännittävä!
Naiset -48kg Angelica Falk, Fightgym Borås (8-8-1) - Heli Salapuro, Chitalada TRE (2-9-0)
Viime vuoden pohjoismaiden mestari Heli Salapuro kohtaa viime vuoden mm-kisojen hopeamitalistin Angelica Falkin Ruotsista. Salapuro joutuu kovan paikan eteen kokeneempaa ja ammattilaisotteluissa otellutta Falkia vastaan.
Naiset -63,5kg Lina Länsberg, Malmö Muay Thai (20-8-0?) - Anna Willberg, Helsinki Thaiboxing Club (35-8-0)
Viime vuoden amatöörien euroopanmestari ja MM-2 sekä moninkertainen suomenmestari Anna Willberg kohtaa toissa vuoden amatöörien maailmanmestarin Lina Länsbergin. Naiset ovat aikaisemmin kohdannet neljästi ja Willberg on kolmesti poistunut voittajana noista kamppailuista. Heidän keskinäiset ottelunsa ovat kuitenkin olleet tasaisia, joten tästäkin ottelusta on syytä odottaa tasaista ja erittäin kovatasoista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886