Kommunismi ja hottentottilaulu

Siegfried Systematic

Millä perusteella SKP aikoo lähteä diskriminoimaan hottentottilaulua Yleisradiosta pois?

http://personal.inet.fi/atk/tilasto

Asui kerran Afrikassa Chickadua-joella
pikkupoika Huua Kotti musta, kuin pesty noella.
Ei ollut puettu Kallen tavoin,
Kulki melkein paljain navoin.
Siten kulki Huua Kotti,
hän oli oikea hottentotti.
Naapurina kuningas asui bambumajassansa
sekä kuninkaan rouva ja tytär ynnä koko kansa.
Kuninkaan varpaassa oli känsä
sekä rengas nenässänsä.
Hän oli paksu kuin kaskelotti,
mutta oli hauska hottentotti.

Metsän peitossa kylä oli aivan joen rannassa,
usein nähtiin norsulauma ja leijonan jälkiä sannassa.
Metsään ei siis mennyt kukaan,
ellei ottanut keihästä mukaan.
Aina sen myöskin Huua otti,
hän oli kunnon hottentotti.
Kerran yöllä kylä nukkui, kuului kumma kahina.
Heräsi nyt Huua heti: Mikä on tuo rahina?
Silloin Huua oivalsi:
Nyt on jotain hullusti!
Tiesi myöskin Huua Kotti:
ei se voi olla hottentotti.

Ei leijonaksi myöskään voinut Huua sitä luulla,
Papu-heimon kuiskaukset tännekin voi kuulla.
Tekeillä on ryöstöretki,
kohta hyökkäyksen hetki.
Meistä on jo tehty motti,
nukkuu joka hottentotti.
Hän ryömii ulos kuulostelleen käsi korvan takana
ja ryömii sitten rummulle, oli kalpea kuin lakana.
Hän otti rummun suurimman,
ja kaikki kuuli kuminan.
Rummutti niin Huua Kotti:
Ylös joka hottentotti!

Rosvojoukko rynnistää jo kylää kohti tuolta,
valmiina on hottentoti, enää ei nyt huolta.
Hyökätessään rosvot näki:
hereillä on kylän väki.
Kohta jalat alleen otti,
nauroi pikku hottentotti!
Riemastui nyt kuningas ynnä koko kansa.
Kokki kaatoi kaakaota heille pannustansa.
Alkoivat he tanssia,
kuningas myös mukana.
Aamuun asti kesti hotti,
Niin sitä tanssii hottentotti!

Näin kuningas hän lausui: ”Huuan teen mä prinssikseni.
Saat omaksesi jalkapallon sekä tyttäreni
ja koko loppuikäsi
sä kuninkaan oot kaveri.”
Punastui jo Huua Kotti,
vaikka oli musta hottentotti.

3

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjkk666

      Siellä missä hottentotit asuivat, ei ole metsää, vaan pusikkoa
      ja leijonia enemmän oli leopardeja
      Kaakaota ei siellä kasva
      bambumajoja ei siellä ole
      kuninkaan koristivat itseään gepardin hännällä tehdyllä päähineellä, ja kaulakoru oli tehty leijonan hampaista
      Prinssiksi hänen ei tarvinnut ketään tehdä, sitä varten oli omia poikia

      joten aika tietämättomiä te olette

      Mutta muuten olet oikeassa, afrikassa on kuninkaallisia ja aatelisia. Kuuluisin niistä varmaan zulujen kuningas Shaka. Kuningas Chestvayo oli se jonka kuningatar Viktoria toi englantiin, koska hänen afrikan rantaan piirtämien rajojen sisällä oli jo kuningas - joka vain sattui olemaan musta

      sitä ennen he olivat pyssyillä menneet ampumaan melkein koko kansan.
      Lopputulos on se että afrikkalaisen kuninkaan vieminen englantiin olikin aika nolo juttu. Hänestä ei tullutkaan sirkuseläin, vaan onnistui hurmaamaan kansalaiset - juuri siellä englannissa

      • seikkailu lauluna

        taidat olla älykääpiö yli kaiken arvioinnin.
        http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/172848.shtml

        Onko Hottentotti-laulu rasistinen?

        - Herrajumala sentään... eihän se nyt tietenkään ole, nauraa kohulaulun alkuperäisen tekstin tehnyt Jukka Virtanen.

        Virtanen seuraa huvittuneena toisen Virtasen, Veltto Virtasen Hottentotti-esiintymisen nostamaa kohua.

        Hän kertoo laulun syntyneen vuonna 1958 Yleisradion tilaustyönä. Alkuperäisen laulun oli tehnyt norjalainen lastenkirjailija Torbjörn Egner, jonka tunnetuin työ on varmasti Kolme iloista rosvoa. Jukka Virtasen mukaan suomennos noudattaa tarkasti alkuperäistä laulua.

        Virtasen suomennosversio levytettiin vuonna 1961. Tekijöinä olivat Maikki Länsiö ja Esa Saario.

        Myöhemmin laulu nousi klassikon asemaan. 1970-luvulla sen levytti myös Veltto Virtanen. Laulu julkaistiin Virtanen-yhtyeen esikoislevyllä Haloo. Myös Sleepy Sleepers on laulun levyttänyt sekä Tuomari Nurmio tribuuttilevyllä, joka koostui Jukka Virtasen teksteistä.

        - Tottakai sitä pitää saada esittää edelleen, Jukka Virtanen sanoo.

        Laulun alku on useimmille tuttu: "Asui kerran Afrikassa Chickaduajoella pikkupoika Huua Kotti musta, kuin pesty noella. Ei ollut puettu Kallen tavoin, kulki melkein paljain navoin. Sitten kulki Huua Kotti, hän oli oikea hottentotti..."

        Mikä laulun syvin sanoma on, Jukka Virtanen:

        - Siinä urhoollinen ja hoksaava poika saattaa pelastaa toimillaan koko heimon, kun vaara uhkaa.

        - Ja kun tekee urotyön heimon eteen, se on alku sosiaaliselle nousulle. Siitä tulee kuninkaan kaveri ja se saa palkaksi jalkapallon ja kuninkaan tyttären. Mutta jalkapallo on tietysti tärkeämpi.

        Seppo Roth

        Aamulehti

        http://www.youtube.com/watch?v=roeqfZe0_UY&feature=related

      • Timo-Jussi
        seikkailu lauluna kirjoitti:

        siinä mielessä että se paljastaa koko maailmalle Suomen kansallisen alennustilan. Ns. Jussi Halla-ahon "kansallismielinen" liikehän otti sen epäviralliseksi tunnuslaulukseen tajuamatta ironiaa. Pienillä muutoksilla siitä saisi pilkkalaulun Perussuomalaisten uudesta perintö-prinssistä. :^)))))))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2487
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1695
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1153
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe